Toivepostaus: Ratsastushistoriani

Ensimmäinen "toivepostaus" käsittelee siis uraani ratsastajana, käsittäen aina aloittamisen vuonna 1998 aina tähän päivään asti, sisältäen tärkeimmät hevoset matkan varrelta. Yritän kirjoittaa mahdollisimman ytimekkäästi ja tiiviisti, mutta varoitan, tästä voi tulla pitkä. ;)

Aloitin siis ratsastuksen vuonna 1998 ollessani 8-vuotias likka Pikkupihlajan Ratsastuskoululla alkeiskurssilla. Näistä ajoista ei sen kummempia kertomuksia ole, eikä myöskään hirveästi kuvia. Tähän alkeiskurssiin sisältyi toki sitten ensimmäinen putoamiseni persiilteen, kun maneesin katolta putosi lumet.  Alkeiskurssilta jatkoin toki pienen tauon jälkeen jatkokurssille ja sitä rataa. En varsinaisesti kokenut olevani mikään huippukehittyjä, tykkäsin vain ratsastaa ja kaikista kivointa oli hoitaa hevosia.

Ensimmäisen oman hoitoponin sain vuonna 2002 (edelleen Pikkupihlajassa kävin) ja se oli ihana poni se! New Forest ponitamma Si Belle, tutummin Belle. Tykkäsin ponista hirveästi. Se osasi olla ketku niin ratsastaessa kuin hoitaessa, mutta oli se kyllä niin ihana. Oikein perus kipakkaponi! Bellen myötä aloin ostelemaan tietenkin ensimmäisiä omia hoitokamojani, esim harjoja yms. Osa näitä harjoista on edelleen Hertan käytössä. Bellen kanssa pääsin myös elämäni ensimmäisiin kisoihin! Ne olivat oman tallin seurakisat ja estekisoilla tosiaan aloitin! ;) Luokka oli puomiluokka ja muistan kuinka jännitin tuolloin. Siis tärisin selässä. Itse rata meni kyllä hyvin. Ilo loppui lyhyeen, sillä ehdin vain noin vuoden hoitamaan ja ratsastamaan Bellellä kun se jo myytiin. Todennäköisin syy silloin oli, että "se oli liian vaikea tuntiponiksi".

Belle näyttelyissä

Bellen jälkeen hommasin kyllä itselleni heti uuden hoitohevosen  Tämä olikin sitten ensimmäinen "kisa"hevoseni, suomenhevostamma Karo, eli Karonkka (Karo on siis myös Veikon emä, jota nykyään ratsastan.. ;)).

Karo oli ihana hoitaa ja käsitellä, luonne just mun makuun! Se oli enemmän yhdenihmisen hevonen. Moni sitä pelkäsi sillä "se potkii ja puree" mutta todellisuudessa sen kanssa uskalsi tehdä mitä vaan ja se oli tosi kiltti ja kultainen mamma. Karon kanssa tosiaan aloin pienimuotoisesti kilpailemaan ensin oman tallin kisoissa, ja myöhemmin ensimmäiset muutamat ulkopuolisetkin kisat sillä kävin seuratasolla este ja kouluratsastuksessa. Kilpailin sillä enemmän esteitä 80 ja melkein jopa 90 tasolla, mutta koulua väänsin He C-He B tasolla, loppua kohden He B tasolla sijoittuen ainakin niissä oman tallin kisoissa.
 On itseasiassa Karon ansiota että musta tuli kouluratsastaja. Tykkäsin enemmän hypätä aikoinaan, mutta kun Karon "jalat pettivät" sillä mentiin enemmän koulua, esteiden jäädessä vain mielenvirkistykseksi. Karon myötä siirryin tuuppailemaan. Ja sille tielle jäin. Loppujenlopuksi viimeinen vuosi kun Karo oli vielä Pikkupihlajassa, se oli käytännössä kokonaan mun käytössä pois tuntarin hommista. Se ei enää ontuillut, mutta se laitettiin kantavaksi. Minä sitten liikutin sitä kun se kantavana oli. Jatkoin toki varsan synnyttyä (Veikko siis ) , mutta siinä kävi niin, että kun varsa oli vieroitettu niin Karo myytiin. Mikä toki oli mielestäni hyvä vaihtoehto, oli se jo 10 vuotta ollut tuntarina. Karo lähti maastoiluhepaksi Mikkelin tienoille ja on siitä tykätty paljon siellä ollessa! Ja Karokin varmasti viihtyy.
Karon aikana olin siis tasoltani sellainen He C- He B. Haaveissa oli kyllä He A.

Karo ja minä seurakouluksoissa ja voitto He B!

Veikko jäi kasvamaan Pikkupihlajaan vieroituksen jälkeen, mutta itse koin ettei ratsastuskoululla ollut enää mitään kun Karo lähti, joten etsin itselleni vuokrahevosen. Ensimmäinen vuokrahevoseni oli Hertan naapuritallillta xx tamma Two Below SWE eli Tuikku. Lainattiin siis aina Hertan tallin kenttää kun Tuikulla ratsastin. Tuikkua ehdin vuokrata vain kuukauden, kun se jo muutti kauemmaksi enkä halunnut lähteä sen perässä pitkälle. Tuikku oli kiva hevonen, enemmän sekin estehevonen  ja silläkin tykkäsin enemmän hypätä kuin tuupata.

Tuikku

Vuonna 2007 kun Tuikku sitten lähti, päästäänkin jo Herttaan.

 Tein Pikkupihlajassa edelleen töitä terapiaratsastaja avustajana Fysioterapeutti R. Matikaisen kanssa, ja R sitten tunsi Hertan omistajan, Kirsin... Joskus töiden lomassa R vaan kysyi minulta, meinaanko hommata uutta vuokrahevosta Tuikun lähdettyä, ja en silloin varsinaisesti etsinyt mitään hevosta. Kävin siis ratsastelemassa tätä R:n terapiahevosta Humu-Ukkoa silloin, joten ratsastamaan pääsin. R kuitenkin suositteli  H:ta minulle kutakuinkin näin: "Mulla on yksi kaveri tuossa lähitallilla, jolla on ylimääräinen tamma pihalla seisomassa. Se on kisannut nuorten hevosten luokkia 6 vuotiaaksi asti, osaa vaihdot ykkösellä ja on kiltti kisoissa, tällä hetkellä se on 9 v. Se oli juuri 2 kk ylläpidossa jollain tytöllä, mutta niillä taisi mennä hevosen kanssa sukset ristiin ja ei enää pärjännyt sille, joten se on taas kotonansa tyhjänpanttina. Jos haluat, voin kysyä suostuisiko se vuokraamaan sulle Herttaa?" .
Ajattelin tuolloin että mikä ettei, ei mulla mitään tavoitteita kuitenkaan ollut, tahdoin vaan jonku vakiohepan jolla voisi ratsastella ja sitä saisi hoitaa, ehkä pikkukisoissa olisi kiva käydä.
 Niin siinä siten kävi, että R kysyi Kirsiltä irtoaisiko Hertta vuokralle niin kyllähän se irtosi. Olin kuitenkin jo tietoinen tallin sijainnista ja puitteista, sillä lainattiin tosiaan sitä kenttää Tuikun kanssa. Menin nopean ajansisällä sitten kokeilemaan Herttaa ja ihastuin heti! Se oli niin kevyt ja herkkä ratsastaa.

Hertta söpistelee

 Muistan Kirsin ensimmäiset sanat kun saavuin tallinpihaan. Se tosiaan kysyi "ootko sä enemmän este vai kouluratsastaja?" . Vastasin "Tykkään hypätäkkin, mutta kyllä mä ehkä enemmän kouluratsastaja oon". "Hyvä, sillä toi ei tosiaankaan osaa hypätä". :D

Enhän minä sillä osannut yhtään mennä, oli vähän eri kaliiperia kuin tuntarit ratsastuskouluissa, mutta se oli niin kiltti ja toimi kuin ihmisen mieli. Tästä meidän alkutaipaleestahan on kuviakin, ja ne kertoo kaiken siitä, etten osannut tuosta hevosesta mitään kaivaa ulos, mutta tykkäsin siitä silti.

Hertta ja sen ensimmäiset ratsastukset... ;)

Hertan kanssa aloin käymään sitten myös tunneilla ja isoin ongelma mulla oli aluksi harjoitusravissa istuminen... 4pomppua ja taas piti keventää ja aloittaa alusta. Se oli järkyttävää silloin! Alunperin oli puhetta että Hertalla saisi kilpailla jotain pieniä lähitallin kisoja, ei olisi niin pitkät matkat. Alkoi se jossain vaiheessa yhteistyö Hertan kanssa sujumaan ja päätettiin osallistua kisoihin. Mentiin heti suoraan elämäni ensimmäisiin aluekisoihin KN.Specialiin ja sijoituttiin heti kolmansiksi!  Siitä se sitten lähti, pääsin kisaamisen makuun.
Ensimmäinen kisakausi meillä oli puolikas, sillä nämä ekat kisat oli elokuussa, ja Hertta oli laitettu kantavaksi silloinkun sillä aloitin ratsastamaan, joten jouluun asti käytiin seurakisoissa He B-He A tasolla. Pääsin siis vuonna 2007 Hertan ansiosta starttaamaan elämäni ekan He A:n prosentein 52.3... ;)

Syksyllä 2007, 4 kk ratsastuksen jälkeen aloin saamaan Herttaankin tuntumaa,
 etupainoinenko? Tssä Hertta on siis jo kantavana.

Kausi 2008 meni siis Hertan ollessa mammalomalla, joten sen kauden ratsastelin Kirsin toista hevosta, silloin kuusi vuotiasta FWB ruuna Levitation eli "Leeviä". Sen kanssa käytiin vain 2 seurakisat He C ja KN specialissa, prosentein 55-58%, mutta Leevi oli enemmän esteheppa, eikä ihan mun tyylinen hevonen vaikka muutoin mukava onkin. Menin sillä kuitenkin koko Hertan mammaloman ajan ja kävin tunneillakin. Saatiin Leeviin jo vähän tuntumaa, mutta loppuvaiheessa alkoi jotenkin menemään sukset ristiin sen kanssa. Alkoi olla Herttaa ikävä. :D Noh, onneksi varsan vieroitus koitti loppusyksystä 2008 ja päästiin työstää Herttaa taas.

Leevi ja yokoekuvat! -09

Hertta tosiaan oli ruosteessa. Sen ratsastettavuus oli edelleen 10 luokkaa, mutta aivan kaikki lihakset lähteneet. Se oli laihtunut tosi paljon kun iso varsa oli kirjaimellisesti imenyt sen kuiviin, mutta helppo sitä oli lähteä työstämäään, sillä kunto ei ollut huonontunut eikä mitkään temputkaan unohtunut. Ainut homma ja pitkä sellainen oli vaan lihaskunnon kasvattaminen ja tekeminen, ja se alkoi vasta viime kaudella olemaan "hyvän näköinen taas". Pitkään on siis massan kasvatusta ollut.

Vuonna 2009, Varsa on jo vieroitettu, eli tästä lähdettiin liikkeelle. H oli tiputtanut paljon lihaksiaan.

Vuonna 2009, Varsa on jo vieroitettu, eli tästä lähdettiin liikkeelle.

Tästä sitten lähtikin meidän varsinainen kisaura ja sillä tiellä ollaan edelleen. Eli vuonna 2009 aloitettiin kisaamaan enemmänkin ja samalla rakentamaan hevosta uudelleen varsan jäljiltä. Kausi 2009 meni vielä kilpaillen seura ja alue tasolla He B-He A luokkia, ei kuitenkaan aktiivisesti.

Tässä videossa on meidän ensimmäinen alue He A. Hikiseen sekin meni justjajust läpi. Tästä videosta huomaa, muutamat ritolat/rykäisyt laukassa, raviohjelmakin on vähän siinäjasiinä että kehtaako katsoa. :D

Kausi 2010 oli ensimmäinen voittoisa kausi. Alettiin yhtäkkiä menestymään alue He B ja He A luokissa voittaen ja sijoittuen. Tällöin erään palkintojen jaon jälkeen Kirsi alkoi puhumaan "sun täytyy miettiä että kohta meet Va B". Olin silloin ihan järkyttynyt! "Siis mitä ihmettä!! Eihän vaativaa voi kilpailla! En mä osaa! Ei osaa hevonen! Se on niin vaikeeta! En varmana mene!"
Kuitenkin syksyllä 2010 käytiin kokeilemassa eka Va B aluekisoissa. Ei se mikään nolo rata ollut, mutta prosentteja tuli taas se 52% ja rikkinäiset laukanvaihdot.  Kävin myös toiset Va B kisat sinä syksynä, sieltäkin tulos "ehjällä" radalla vain 54%. Ihmeteltiin että mikä siinä on kun on puhdas rata mutta noin surkeet prosentit. Tällöin tuli esiin että pitäisi  varmaan alkaa miettimään valmentajaa joka osaisi viedä vaativalle tasolle. Tähän mennessä kun oltiin vain lähinnä harrasteltu ja kokeiltu.

Tässä    on video meidän elämämme ekasta Va B radasta. Video on käsittelemätön, se joka jaksaa katsoa, niin varmasti huomaa, ettei se ole mitenkään kamala, mutta siitä puuttuu kokoamisaste ja tekemisen meininki. Avot ja sulut ovat mitättömiä, laukanvaihdot ovat rikkinäisiä. Pikkusievää menoa.

Aloin sitten käymään vuonna 2011 vuoden vaihteessa erään Suomen parhaimman kouluvalmentajan luona. Ja heti tällä kaudella saatiin vaativa B 60% tienoille ja muutama sijoituskin jo aluetasolla siitä napattiin. Myöhemmin loppukaudesta tulikin jo kansalliselta vaativa B:ltä 65% tuloksella voitto! Siis iso harppaus tapahtui ihan vain oikean valmentajan löytyessä! Hänen ansiostaan tajusin ,ettei kouluratsastuksessa todellakaan ole kyse temppujen opettamisesta ja niiden onnistumisesta radalla. VAAN SE ON SE KOKOAMISASTE! Jos on kokoamisaste kohdillaa, ne temput kyllä onnistuu. Ei niitä temppuja auta hinkata ja opetella, pitää opetella saamaan hevonen kantamaan ja kokoamaan niin temput kyllä tulee itsestään.
 Harmillista vain on, että mulla on tosi rajalliset mahdollisuudet päästä valmennuksiin, sillä meidän pitää aina lähteä sinne erikseen, ja on 3 eri ihmisen aikataulujen sovittaminen kyseessä. En siis pääse valmentautumaan niin aktiivisesti kuin tahtoisin ja tarvitsisin.

Olen siis nyt kohta 3 vuotta käynyt tällä valmentajalla ja kehitys lähtenyt nousuun hänen ansiostaan. Toki aluksi itse hevonen sai mut nostettua He B tasolta sinne He A:han menestyen, mutta vaativaan tarvittiin jo apua. Nyt on tosiaan mulla tavoitteena korkata tällä kaudella enemmän näitä Va A ratoja, saada Va B radoilla kärkisijojen paikkoja ja tahdon myös kokeilla sitä Prix St. Georgea. Herttahan tosiaan on yhtäkkiä oppinut piaffin ja passagen vahingossa kun alettiin käymään valmennuksissa. Myös piretti on vain kokoamisasteen harjoittelun tulosta "puolivahingossa". Eli on iso merkitys valmentajalla. Oikeasti.

Eli tiivistetysti. Vuodesta 2009 vuoteen 2013 ollaan kehitytty Hertan kanssa He B tasolta tasolle Va A. Toki tahti olisi nopeampi, jos edes toinen meistä olisi ollut jo valmiiksi sillä tasolla, mutta meidän kohdalla se on mennyt niin että "ratsastaja koulutti hevosta ja hevonen koulutti ratsastajaa". Eli vain kokeilemlla ja virheiden kautta on opeteltu miltä se oikea kokoomisaste tuntuu, miten ne laukanvaihdot tulee, miten saa koottua piruettia, miten saa piaffia ja passagea...? Kaikki puhtaasti vaan kokeilemalla ja siitä sitten oppimalla vahinkojen kautta.

Oon kyllä elävä esimerkki siitä, että jos "paskempikin" ratsastaja vaan saa alleen potentiaalin hevosen ja saa vielä valmetajan siihen kylkeen, niin jos vaan rahkeita on, niin kehitys voi olla huima ja vieläkin tuntuu ettei riitä tämän hetkinen osaaminen vaan pitää kaivaa lisää ja lisää... Koskaan ei ole valmis!
Mun kyseessä siis on puhdas tuurikin ja puolivahinko. SATTUMALTA sain lähitallilta hoito/vuokrahevosen, se SATTUI olemaankin aika hieno, SATTUMALTA saatiin hyvä valmentaja... Ei tämäkään tie ruusuinen tosiaankaan ole ollut. Tähän on kyllä tarvittu hirveästi apua ja töitä, niin kotooltakin sponssauksen muodossa niinkuin Hertan omistajan jaksamisella kuskata kisoissa etc. Ei tässä yksin mihinkään olisi päässyt.
Kotoolta ei ole ketään muita hevosihmisiä, ei edes koko suvussa. Kukaan ei kotoolta ole mukana tässä. Äiti kyllä auttaa vähän rahallisesti, hän maksaa Hertan vuokramaksut, mutta itse joudun maksamaan kaikki valmennukset, kisat, kamat etc. Mutta ilman äidin maksamaa Hertan vuokrausta ei minulla olisi varaa kilpailla ollenkaan.

Tiivistelmä siis yksinkertaisuudessaan etenemisestäni tähän loppuun:

1998 - 2006 Ratsastuskoulussa He C-He B/80-90cm
2007 (-2009)-2013 Hertan kanssa He B--> Va A
2013--> Hertalla PSG(?) ja mahdollisesti kokeilen vähän miltä tuntuu ratsastaa nuoria, sillä niitä olisi nyt alla kolme kappaletta. Niistä ei ole kokemusta yhtään, enkä osaa sanoa osaanko kouluttaa, mutta katsotaan.

Olisi kiva saada video vielä "uusimmasta" radasta vertailu vuoksi. Lupaan laittaa kisakauden alkaessa kunnolla ja heti kun saan videomateriaalia, niin vaikka Va B tai Va A videon!
Loppuun vielä kuvina Hertan kanssa vuodesta 2009 vuoteen 2012. (Tältä vuodelta ei vielä ole kuvia ;))

Hertta lihaksettomana 2009-2010 talvella kun se palasi mammalomalta, hankilaukkaa ja hauskanpitoa.. :D

Kevät 2010 He B seurakilpailut c Janna Pehkonen

Kausi 2010 aluekilpailut He A c Janna Pehkonen

Kausi 2011, elämäni toiset kansalliset, He A c Mirella Ruotsalainen

Kausi 2011, kansalliset, palkintojenjako He A

Kansalliset 2012 keväällä, Va B radalla. c Janna Pehkonen

2012 c Janna Pehkonen

Kaikista näistä kuvista ja videoista (jos jaksoitte katsoa edes pätkiä) voi tehdä yleisesti päätelmän, etten ollut mitenkään rumasti ratsastava, tai perunasäkki selässä. Olin vain vähän sellainen "liibalaaba ratsastelija", jolla alapohje hölskyy, istunta on vähän löysää. Valmentajani sanoja lainaten "Sun hevoseskin on yhtäkkiä ihan ihmeissään, että mitä sen kylkiin on yhtäkkiä tullut ja iskenyt kiinni. Ennen sun jalat oli vaan pelkkää makaronia jotka roikkui ja lepatti mukana. Sun täytyy käyttää niitä!"

Keskityin vain radalla rauhallisuuteen ja tekemään temput pisteissä. Valmennukseen siirryttäessä mun päähän on taottu tämä mantra: "RATSASTA,RATSASTA,RATSASTA!!!". Eli ratoihin alkoi tulla sitä poweria kun aloin itse lisäämään tehoja omaan ratsastukseeni, jolloin koko hevoseen ja suorituksiin tuli actionia.

Toki edelleen on PALJON töitä tehtävänä. Mutta reeniä,reeniä... ;)