Kootussa Ravissa

16. elokuuta 2021

Uskalla tehdä virheitä

 Helloooo! Instagramin puolella tein kysymys-vastaus stoorit ja siellä tuli paljon kyselyä koska blogi jatkuu. Voin myöntää että jotenkin hermoilin koko kevään kesällä lähestyviä häitä, joten sen osin olin jotenkin lamaantunut kaikesta muusta. Nyt kun sukunimikin on vaihtunut niin onko aika heittää tekosyyt romukoppaan ja julkaista näitä tesktejä lisää mistä osa on jo yli puolivuotta ollut valmiina kirjoitettuna odottamassa julkaisupäivää? Huonoin bloggaaja ever täällä vaan hei kun ei saa edes valmiita tekstipohjia julkaistua...
Noh, mulla ei edelleenkään ole omaa tietokonetta kun vanha kone millä ennen hoidin bloggaamisen jäi vanhaan kämppään. Tarkoittaa käytännössä sitä että pitäisi ajaa vanhalle kämpälle koneen luokse, mutta tämäkin asia helpottaa varmasti kunhan panostan ihka omaan ensimmäisee läppäriin! Hyvästit pöytäkoneelle... 

No mutta, asiaan! 

Vaikka blogipostauksia ei ole tullut, niin tämä mun älytön jauhaminen ratsastuksesta ja treenaamisesta ei ole hiipunut. Kaverit ja muut vähänkään puolotutut on saanut taas kuunnella pohdintoja ratsastuksesta, joten miksei näitä pohdintoja jakaisi tänne, vaikka tämä blogi aiemmin kertoi ns, mun tarinaa. Miksei siis vaihtaisi tämän blogin teemaa? Enää ei olisi minä ja mun hevosten tarina, vaan ehkä yleisellä tasolla pohdintaa mitä kaikkea tässä heppastellessa tulee eteen?

Vaikkei minulla siis omaa hevosta ole, olen saanut kunnian ratsastaa edelleen muiden hevosia ja kuunnella kavereiden hevosongelmia ja ratkoa niitä. Ehkä niiden pohjilta myös sitä juttua tulee? 

Yksi asia mikä viime aikoina on toistuvasti ollut tapetilla, on kehittyminen ratsastuksessa ja se millaiset "tyypit" kehittyy eniten. Lyhyesti vastauksen pohdintoihin mitä olemme kavereiden kanssa saaneet, on ne tyypit jotka uskaltaa tehdä virheitä ja jopa tiedostaa sen että tekivät/tekevät virheen. Kuulostaako siltä että "no kaikkihan uskaltaa tehdä virheitä"? No ei todellakaan uskalla!

Hyvin yleistä on että virheiden tekemistä pelätään ja sitä vältellään. Surullista se ehkä on siinä vaiheessa että virheitä tekee muttei millään myönnä sitä... Siitä ei opi mitään. Oppimiseen kuuluu tehdä virheitä mutta niistä tulee nimenomaan oppia jotain. Jos ratsastat aina virheen teon pelossa, et välttämättä yritä ja loppujen lopuksi et tule kohdanneeksi sitä ongelmaa mikä pitäisi kohdata. Tunnistatko itsesi tästä: 
Ratsastat hevosellasi ja se tuntuu vähän vaikealta tänään. Se saattaa olla jäykkä ja vaikka vähän pyydät ja jopa käsket, tuntuu että meno ei varsinaisesti parane. Luovutat, heität ohjat pois ja lähdet maastoon. AJattelet että ehkä huomenna uusi päivä. 

Ikäväkseni voin sanoa, että ei se menio välttämättä parane silloin huomennakaan, eikä sitä seuraavana. On turhaa odottaa että kehitys tipahtaisi taivaalta syliin ja joku kaunispäivä teidän meno on vaan yhtä kukkaistanssia ja elämä hymyilee. 

Se mitä tässä pitäisi tehdä toisin, on se, että yrittää oikeasti ratkaista sen tilanteen ja yrittää niin penteleen kovasti että saavuttaa edes JOTAIN. 
Ei, hevosen ei tarvitse muovaantua täydelliseksi sen ratsastustunnin aikana jotta jotain hyvää olisi tapahtunut. Se riittää että saat edes JOTAIN onnistumaan, ei koko pakettia. Pienistä puroista kasvaa iso joki...

Suurin kompastuskivi treeneissä mielestäni on se, että tavoitellaan liikaa ja tavoitellaan täydellisyyttä. Ja voi että se pettymys on suuri koska sitä ei tapahtunut. Vaikka kuinka ratsastit all - in meiningillä, et saavuttanut sitä pehmeää ja kevyttä hevosta joka liitelee itsekseen ja sä vaan hymyilet, luovutat ja lähdet pois. Mietit ehkä mielessäsi että teit väärin ja syytät itseäsi kun hevonen ei kulkenut, tai varmaan joku syyttää hevostakin... :D 
Pointti ei ole siinä kenen vika se oli, vaan pointti on siinä että täydellisyyden tavoittelussa ei uskalleta tehdä virheitä. Halutaan näyttää samalta peileissä mitä se sun instagramissa fanittama kohde näyttää ah aina niin täydellisissä videoissa? No hey, guess what, instagramissa on ehkä maailman helpointa huijata ja jakaa siellä vain ne lyhyetkin parhaat pätkät ja saada kokonaisuus näyttämään seuraavalta Dujardinilta! Mutta se mitä ne instagramissa (ja ihan ammattilaisetkin) tekee, on se, että ne todellakin tekee virheitä joka päivä. JOKA PÄIVÄ. 
Jos et tee virheitä, et ole edes tarpeeksi yrittänyt. 
Motocross piireissä oli aikanaan sanonta "EI ole tarpeeksi yritystä jos ei kaadu kertaakaan". Ja yleisössö ehkä joku katsoo niitäin huimia hyppyjä ja toteaa että "vitsi kun noi ei koskaan kaadu, itsehän olisin turvallaan ekassa mutkassa". Totuus on niilläkin että yleensä heilläkin on jo luissa titaania jonkun verran sillä ilman ehjiä luita harva crossari pääsee...

Noh, ehkä ratsastuksessa ei tartte luita katkoa yrittääkseen, mutta tuskan hiki saa ja ehkä pitääkin tulla. Yksinkertaisimmillaan virheiden pelko voi olla vaikka ihan perus taivutukseen liittyvää. Hevonen on vähän jäykempi, tiedät ja haluat taivuttaa sitä. Asetat vähän, ehkä teet voltin auttaaksesi taivutuksessa. Ainut mitä saat aikaan on kipeä hauis ja tunne että heppa kaatuu sisään. Poistut voltilta, ehkä kokeilet uudelleen ja toteat saman. Alat tuskastelemaan että "miksi se naapurin Martta saa hevosensa taipumaan niin helposti? Mitä jos joku näkee että mä täällä suorastaan vedän tätä hevosta! Mitä jos hevoselle tulee paha mieli... Parempi lopettaa tältä päivältä. Lähden vaikka maastoon. Josko siellä hepalle tulisi hyvä mieli ja kokeillaan uudelleen huomenna". 
Tällaisen episodin jälkeen yleensä  huomenna vastassa on se ihan yhtä jäykkä hevonen kuin eilen.
Kyllä mä uskaltaisin sanoa, että jos tässäkin tapauksessa ratsastaja olisi ajatellut "No hitto, nyt me tsekataan tää taivutus asia läpi, meni syteen tai saveen. Voi olla että se taipuu "väärin" ja voi olla että joudun tekemääön täälä nyt pidempään töitä mitä olin aikonut mutta minä TAIVUTAN tänään nöämä taivutukset läpi". USkallan väittää että yritys palkitaan. Vaikka hevonen ei olisi ihan 100% läpi ja susta tuntuu että vasen kierros ei sujunut niin hyvin kuin oikea, huomenna sulla on vastassa hevonen joka saattaakin olla asteen enemmän läpi ja taipuisampi ja "valmiimpi" kuin eilen! 
Itse olen huomannut tämän oikeastaan aina. Vaikka päivä 1 tuntu raskaalta ja en saavuttanut onnistumisen fiilistä, mutta jumankauta vaadin ne asiat loppuun ja sain jotain tuntemuksia hevosessakin, seuraavana päivänä hevonen on kuin "niin sä halusit eilen tätä, tossa ole hyvä" ja ai kun hymyilyttää. 
Tulevaisuudessa korjataan ne tehtyjen työtuntien hedelmät!

Lyhykäisyydessään voisi siis sanoa, että tehkää loppuun asti ja vaatikaa se asia X mitä aiotte vaatia. Ei saa luovuttaa! 
Ei saa asettaa itselleen liian isoa tavoitetta. Jos tavoite on olla Dujardin, petyt heti kun peilistä ei katsokaan Dujardin ja Gio. Jos mietit että olisi kiva ridata kuin Dujardin, mutta ensin ajattelin saada taivutukset lähemmäs sitä mitä Giolla oli radalla. Tadaa, tämä voikin jo olla askeleen lähempänä toteutua. Aloita vaikka sillä että ensin hommaat samanalaisen kypärän kuin Dujardinilla! :D 

Miksi me ratsastuksessa ollaan tyytyväisiä vasta sitten kun on "täydellistä"? 
Ajatellaan että "juu mitään hyvää ei tässäkään treenissä tapahtunut kun ei menty GP kokoamisasteesa tässä mun 5 vuotiaalla hevosella niska korkeimpana kohtana, turpa edessä ja takajalat alla kevyenä". 
Kun pitäisi olla tyytyväinen että "hei, vähän on niska matalana, mutta onpas heppa rento ja menee kivasti eteen ja on kevyt! Ehkä tästä pikkuhiljaa saisi tuota niskaakin nostettua...."

Mitä jos aiheutan pahan mielen hevoselle jos laitan sen yrittämään enemmän?
Newsflash, hevonen elää hetkessä. Ei missään nimessä saa aiheuttaa pahaa mieltä kellekkään, mutta ei se hevonen tallissa mieti "saatana mikä ämmä kun laittoi mut taipumaan enemmän". Reilu täytyy hevoselle olla, mutta sen pelossa, että hevoselle jäisi ns paha mieli ja se  ei enää ikinä halua yrittää ei pidä täysin paikkaansa. Tottakai vuosien saatossa saat tapettua hevosen miellyttämishalun, mutta trust me, siihen tarvitaan jo aika paljon kaikkea rumaa. 
Mitäpä jos pyydät ja yrität enemmän ja saatkin onnistumisen ja pääset vuolaasti kehumaan hevosta?
Onnistumisen tunteet tulee kovan työn takaa, eikö nekään tipu taivaalta kun vaan tarpeeksi kauan odotellaan. 
Vertailun vuoksi taas, salillakin ne kovan työn tulokset tulee näkyviin vaikka siellä se kova työ ei aina olisi niin kivaa JUST SILLÄ HETKEllÄ. Parin kuukauden päästä se juttu voi olla ihan oikeasti sairaan kivaa, joka aiemmin tuntui kamalalta. Se on se kehitys nääs... Mutta sitä tunnetta kun rauta on kevyttä ja peilikuva miellyttää ei saavuta, jos aina salilla on "sairaan kivaa" ja on kiva kun ei hikoiluta eikä tunnu missään...

Et varmana lähde ilman juoksutaustaa juoksemaan maratonia? Ensin kävelet ehkä 3 kilsaa ja parin kk päästä ehkä hölkkäät jo 5 km. Ja olet tästä suunnattoman iloinen! Ehkä vuoden päästä menet jo puolimaratonin? Tässä kohtaa kyllä ihmiset osaa olla realistisempia, mutta ratsastajat hevostensa kanssa miettivät että "perseelleen meni kun ei menty täydellisen koottuna kuin 15 vuotta GeePeetä hinkannut karsinanaapuri"?

Ei kukaan ajattele sen oman 5 km hölkkälenkin jälkeen että ihan paskasti meni ja en ole mitään ja olen treenannut surkeasti kun sohvalta ei noustukaan tunnissa maratoonariksi?

Huh. Nyt tämän tauon-rikkomis-paasauksen jälkeen ensi kerralla ehkä jo jotain ihan varsinaisia treenihommia mitä on tultu tässä tehtyä! :) 
Nyt toivon että sitä itsevarmuutta tuli edes jollekin uskaltaa yrittää ja TEHDÄ niitä virheitä!

Jos on tehnyt virheitä, onpahan ainakin jotain tapahtunut!


Hertta kaatosateessa elämänsä ennätysprosenteilla Intermediate I tasolta 67.8 rosenttia! 
Ja voin sanoa, että aina ei ole ollut kivaa kun ollaan treenattu mutta tuolloin radalla tuntui ihan sairaan kivalta vuosien työn jälkeen! Vaikka se ei ehkä ilmeestä niin näy ;)
Kuva Taru Arola

Ja PS.

Tähän liittyen uskaltakaa luottaa siihen mitä valmentaja sanoo tai kehottaa tekemään VAIKKA ei sillä hetkellä tuntuisi helpolta. Jos valmentaja käskee ravaamaan enemmän eteen mutta susta tuntuu että herranjestas me mennään lujaa tai apuaaa ei tunnu hyvältä. Todennäköisesti te ette ensinnäkään mene lujaa ja toisekseen sillä on joku tarkoitus joka ei ehkä tule sillä sekunnilla sulle ilmi mutta kun vaa  jatkat ja YRITÄT toteuttaa sitä mitä sanotaan, saatat pitkän ajan kuluessa jo tokaista "voi hitto kun olisin aloittanut tämänkin tekemisen aiemmin..."   Sen tekemisen tuloksen yleensä saa vasta pidemmän ajan kuluessa. Sitä p*skaa siinä välissä on hyvä opetella sietämään ja lopussa kiitos seisoo. :)

Eli ei jahdata pelkkää hyvän olon tunnetta, vaan jahdataan sitä tavoitetta mitä ikinä tavoittellaan ja siinä välissä tavoitetaan ne välitavoitteet virheiden kautta.

17. maaliskuuta 2021

Ihana kamala harjoitusravi

Postasin Instagramiin ajatuksia yhden treenihepan kohdalla harjoitusravista ja siitä pitääkö sitä mennä ja milloin ja miksi tai miksi ei. Tämä stooreissa ollut postaus herätti tosi kivaa keskustelua joten ajattelin miksen siitä saisi hyvän aiheen tänne kuolemanhiljaiseen blogiinkin? En muista, olenko aiemmin tätä aihetta käsitellytkään. Ehkä olen maininnut sivulauseessa, mutten varsinaista postauta ole tehnyt. Aivan varmana olen maininnut Hansun kohdalla kuinka en alkuun istunut paljoa harjoitusravissa ja treeneissäkin aina kevensin alkuun kun se oli nuori. Siitä sitten pikkuhiljaa istuin alas kun sen selkä oli vahvistunut sen verran että se jaksoi työntää ja kantaa ravissa muuttumattomana vaikka istuisin alas. Tällaista ajatusta muistan noudattaneeni (sitä mieltä siis olen vieläkin ettei harjoitusraviin kuulu istua ennenkuin hevonen on siihen valmis) mutta itse postausta tästä ei ole. No nyt sitten on! :D 
Onko siis tuttua? 
Hevonen alkaa jarruttaa harjoitusravissa? Se ei oikein halua ravata eteen harjoitusravissa? Se nousee posi peränannosta? Hyytyy? Tuntuu mahdottomalta istua alas, niin vaikeaa ravia se on?

Ja taas tällainen virallinen kuulutusosuus! ;)
Tämä on siis minun mielipide ja ajatusmalli. En sano, että juuri SINÄ teet väärin jos teet päinvastoin mitä täällä pohdin. Puhun omista kokemuksiksta ja puhun yleisellä tasolla ja on syytä muistaa että meitä ratsastajia ja hevosia on yhtä monta kuin mielipiteitä, joten toivon ettei kukaan hernettä saa väärään paikkaan. Mielelläni myös keskustelen omista kokemuksistanne, myös siis niistä päinvastaisista!

Yleensä maastossa tai pellolla on helpompi istua alas harjoitusraviin. Miksi? Lähtökohtaisesti voisi ajatella päinvastoin koska hevoset liikkuu siellä usein isommin kuin kentällä?
No mutta kun yleensä hevoset nimenomaan liikkuu maastossa paremmin ylämäkee ja hevoset aktivoi itsensä ihan erilailla. "Maha ja selkä ylös ja nyt mennään!". Eli maasto tekee usein sen, mitä meidän ratsastajien pitäisi saada aikaan siellä maneesin perukoilla = hevoset "nostaa" itsensä ja kantaa. Tällöin ei muutakuin istu alas ja nauti kyydistä!



Miksi en suosi automaattisesti harjoitusravia?

Charlotte Dujardinin mielipiteen tästäkin asiasta olen lukenut (ylläri :D): 
"Charlotte prefers rising trot on the youngsters until their backs become strong enough in later years."
Kyseessä on pitkälti vahvuus/voima asia jaksaako hevonen kantaa ratsastajaansa vielä niin, että ravi ei häiriinny vaikka istuisi alas. Voisin vielä "korjata" tätä lausetta sen verran, että kyseessä ei tarvitse olla nuori hevonen. "Heikko hevonen" olisi ehkä yleispätevämpi? Toki lähtökohtaisesti nuoret hevoset ovat heikkoja selästään koska ne ei ole treenattuja. Mutta tietenkin meillä voi olla se yli 10 vuotiaskin hevonen joka ei ole treenattu, eli selän kunto on sama kuin nuorella. Eli heikko. 

Kommentteja stooriin tuli eniten juuri tästä aiheesta, eli "mistä johtuu kun hevonen ravaa heti huonommin kun istun alas? keventäessä on ok". Vika HARVOIN on siinä että ratsastaja ei osaisi istua harjoitusravissa! Tottakai hyvä kehonhallinta auttaa ja yleensä ne taitavimmat ratsastajat istuvatkin hyvin harjoitusravissa raaemmallakin hevosella, mutta yleensä pointti on siinä, että ne hyvät ratsasjat osaa "kääntää hevosen oikein päin" jolloin harjoitusravikin sujuu. Ei niin, että se ratsastaja vaan olisi niin taitava istumaan (näin yleensä ajatellaan). Se ratsastaja kykenee muokkaamaan hevosensa niin että harjoitusravikin onnaa, eli hän saa hevosen kantaman itseään jota kautta hevonen kantaa ratsastajaa. 
Tästä on turha kokea syyllisyyttä! Vaikka harkkaravi ei onnistuisi, sanoisin että kaikilla se tulee onnistumaan sitten kun hevonen jaksaa sinua kantaa! Ja sehän tapahtuu treenillä. Eli kun hevonen alkaa kulkemaan kokoajan paremmin ja paremmin oikein päin, se voimistuu selästään koko ajan, jolloin pikkuhiljaa se on valmis "kannattelemaan sinun painoa myös harjoitusravissa".

Eli lyhyesti: harjoitusravia  sitten kun siltä tuntuu! 

Ei niin, että "kyllä se tässä oppii kun vain jyskytän menemään tätä harjoitusravia väkisin". Ei. Mieluummin niin päin, että vaikka askelkerrallaan siirtymien tai kevennyksen lomassa jäädään istumaan alas ja istutaan sen verran alas, mitä tasapaino antaa säilyä. Jos hevonen lähtee 3 hyvän askeleen jälkeen jännittymään tai ravi alkaa hiipua tai tai tai mitä ikinä käykään, niin nouse takaisin kevyeen raviin ja kokeile myöhemmin sopivalla hetkellä uudelleen!

Itse kokeilen yleensä siinä vaiheessa harjoitusravia kun nostan ravin käynnistä. Eli ne ekat askeleet kokeilen jäädä alas. Yleensä ne parit ekat askeleet ovat parhaimpia ravissa noston jälkeen (hevonen pyrkii eteen, onhan se siirtymässä hitaammasta askellajista nopeampaan joten "nappaan" tämän liike-enegian ja eteenpäin pyrkimisen) joten ne on yleensä helppo hetki istua alas. Jos ne hyvät askeleet alkaa kadota niin nostan äkkiä kevyen ravin tasapainottaakseni ja auttaakseni hevosta. 
Tästä pikkuhiljaa sitten askelten määrää kasvatan. Ensin vaikka lyhyensivun verran, sitten siitä pidemmälle, kohta meneekin jo minuutti pari putkeen ilman tahdin häiriintymistä... Ja kappas, some day se on ihan "se ja sama" istutko alas vai kevennätkö, hevosen ravi ei siitä muutu. 

Se hevonen alkaa siinä vaiheesa tökkimään kun sen selkä "katkeaa" tai oikeastaan sen selän kantokyky katkeaa. Siitä johtuu vastustelu ja se että ravi ei vaan oikein kulje enää. Ratsastaja "häiritsee" ravia liikaa. Siksi on onneksi aina mahdollisuus kevennykselle. 
Ravi ensin keventäen kuntoon ja siitä pikkuhiljaa voimaa harjoitusraviinkin!

Kevyt ravi on hevoselle helpotus

Kevyt ravi on nimenomaan "nuorten hevosten juttu" ja se nimenomaan on kehitettyy siksi että sillä autetaan hevosta ravaamaan, ei niin että sillä autetaan ratsastajaa istumaan (mitä se kyllä yleensä tekee myös). Siksi myös sanotaan että kevennys pitää mennä ulkoetujalan mukaan, koska tämäkin on katsottu nimenomaan auttaan hevosen tasapainoa rytmittämällä satulasta nousu ulkoetujalan kanssa samaan aikaan. 

c: Niina Kuronen
Hertta Small Tour Inter I osakilpailussa. Harjoitusravissa on mukava olla kun hevonen etenee ravissa ja työntää takaa eteen! Tykkään tosi paljon olla harjoitusravissa ja harvalla hevosella loppujenlopuksi on iiiihan kamala ravi istua _kunhan_ ne kantaa. Sama hevonen voi olla hirveä istua alas jos se ei kanna, mutta kun saat sen läpi niin sitä voikin todeta että "eihän tää ravi ole yhtään mitenkään kamala!"



Mitä jos harjoitusravi on helppoa hevosellani, ollut itse asiassa aina?

Good for you! Hevosissa on eroja, ja joillain hevosilla on luonnostaan paljon vahvempi selkä kuin toisilla. Yleistäen voisi sanoa, että mitä vahvempi selkä, sitä helpompi siellä harjoitusravissa on istua ja sitä vaikeampi hevosta on "häiritä" istumalla alas. Esimerkkinä nämä lusitanot. Lusitanot ja PRE: hevoset ovat lähtökohtaisesti todella heikkoja selästään. Siitä myös osittain johtuu se tikittävä askellus, ne ei kanna. Kun niidenkin selkä vahvistuu niin yleensä sieltä tulee esiin aika isokin ravi! Ne oppii yhtäaikaa sekä TYÖNTÄMÄÄN ravia takaa eteen, että KANTAMAAN. Silloin ravissa on helppo istua! 
Sitten vertailun vuoksi vaikka samanikäinen ja koulutustasoltaan samassa pisteessä oleva puoliverinen, tuntuu että siinähän vaan istut alas jo nuoresta asti ja se mennä posottaa hyvällä draivilla. Sillä voikin olla luonnostaan vahvempi selkä ja se jaksaa kantaa paremmin. Iloinen uutinen on kuitenkin se, että kaikilla hevosilla tätä voi treenata, sitä selän kantokykyä nimenomaan, jolloin päästäänkin loppujenopuksi kummallakin ihan samaan lopputulokseen = eli kumpikin ravaa hienosti ja voimakkaasti harjoitusravissa. 


Tässä en nyt parempaakaan videota löytänyt, mutta tässä on kivasti ensin alkuverryttelyn keventelyä (ekat 20 sek, matalemmassa muodossa vain) ja sitten sen jälkeen myöhemmin on myös harjoitusravissa istumista, vaikkakin vaihdellaan koottuaravia ja passage yms välissä. Ideana vain se, että yritän sanoa että ravin tulee olla yhtä helposti etenevää ja joustavaa istuit tai kevensit! Voit kelata suoraan ekan 20 sekunnin jälkeen kohtaan 1,42 jos haluat nähdä vertailuna kevytravi, sitten alas istuva ravi, ja miten se vaan ravaa silti samalla lennokkuudella eteen. 

Videolla pakko sanoa sen verran että vähän armoa :D 
Nyt kun katson tuota meidän "lasten GP" ohjelman debyyttiä, niin näkee kuinka hätänen olen. Hertta on tosi jees mutta mä hätäilen enkä esitä asioita ihan loppuun asti. Toki tämä on tosi hyvä debyytti mutta hauskakatsoa näin 5 vuoden jälkeen itseään ja todeta että reppana on niiiin hädissään vaikka hevonen menee todella luottavaisesti! :D Mutta pointti harjoitusravissa istumisesta ehkä tulee selväksi tuon alun verryttelyn osalta. 

Eli ei paineita harjoitusravista! Pikkuhiljaa treenatkaa sitä! :)