SRL Urheilufoorumi 2015

Palataanpa hetkeksi viikon takaiseen huipputapahtumaan, nimittäin joka vuotiseen SRL:n Urheilufoorumiin Marina Congress Centerissä.
Itselleni tämä oli toinen kerta kun osallistun foorumiin, mutta kaikenkaikkiaan tämä oli viides kerta kun kyseinen  tapahtuma järjestetään.



Urheilufoorumi on hyvä paikka koota yhteen ratsastusväkeä ajankohtaisten asioiden äärelle. Tällä kertaa teemana oli valmennus. Jokaiselle ratsastusurheilun edustajalle löytyy Urheilufoourmista jotakin, niin ratsastajat, valmentajat, toimihenkilöt ja kilpailujärjestäjät löytävät itselleen mielenkiintoisia aiheita. Paljon näkyikin tuttuja kasvoja ihan joka lajin parista niin valmentajia kuin kilpailijoitakin!
Aamupäivällä on foorumin avaus luentoineen ja iltapäivästä saa itse valita mihin tietoiskuun osallistuu. Aiheita on paljon.
Tänö vuonna tietoiskujen aiheita olivat mm. seuraavat:

• Valmentajan työhyvinvointi ja valmennustyön haasteet, Urheilupsykologi Mia Stellberg
• Ratsastuskenttien pohjatutkimus, FEI Surface Guide, pohjien merkitys kilpahevosen suoritukselle ja hyvinvoinnille, Markku Söderberg, Ruotsin Ratsastajainliiton ratsastuskoulujaoston puheenjohtaja, valmentaja, kilparatsastaja
• Enemmän terveitä treenipäiviä: Early warning- urheiluhevosen ongelmien varhainen tunnistaminen, Esimerkkinä nivelrikko, ELL Laura Laakso ja Olli Mäkelä
• Talent Program, parhaat ideat kiertoon. Raija Jensen
• Ratsastajan tärkein työkalu on oma keho. Oletko hevosesi arvoinen urheilija? Anne-Maarit Hyttinen, fysiikkavalmennuksen asiantuntija
• Ratsastustaito, perusratsastuksen kehitys Minkki Peltonen, SROY
• Urheilija, haluatko sponsoreita? Logo rinnassa ei enää riitä! Tero Puranen, kouluttaja
• Urheilijan mediakoulutus Mika Noronen, Olympiakomitean viestintäpäällikkö

Itselleni oli vaikeuksia valita mihin menen! Yhtäaikaa oli niin paljon mielenkiintoisia luentoja, ettöä melkein jouduin jo arpomaan mitä menen kuuntelemaan. Loppujenlopuksi päädyin tietoiskuihin "Urheilija, haluatko sponsoreita?" ja "Ride My Horse Project". Viimeisimpään tietoiskuun menin kuuntelemaan todella opettavaista luentoa jossa arvosteltiin kouluratsastuohjelman suoritusta ja leikimme kaikki tuomareita FEI:n tuomari Irmeli Summasen johdolla.

Tietoiskujen jälkeen illalla on vielä jokaisen lajin omat lajiseminaarit, joihin osallistuminen on täysin ilmaista vaikkei muuhun osa-alueeseen olisi osallistunut koko päivänä. Lajiseminaareissa käydään läpi oman lajin mennyt kausi ja suunnitellaan tulevaa kautta kilpailukalentereineen.

Yhteisöllisyys urheilijan arjen tukena - Aki Riihilahti

Aamu alkoi heti todella hyvällä luennolla Aki Riihilahden toimesta. Jos joku ei tiedä kuka on Aki Riihilahti, niin pieni infopläjäys tähän väliin olisi paikallaan. Aki on entinen ammattijalkapalloilija, nykyinen HJKN ja HJK kotiareena Sonera Stadiumin toimitusjohtaja. Ei mikään turha kaveri siis.

Akin luento oli hyvin tsemppaava ja hyvää yhteishenkeä luova. Se, miten jalkapallosta on saatu toimiva laji joka kerää ympärilleen hyvän yhteisön on pitkän työn tulos. Miten me voisimme saada samankaltaista toimintaa ratsastuksen pariin?
Koko päivän ajan Ratsastajainliiton Twitter sivusto päivittyi asian osalta, joten oli helppoa seurata keskustelua aiheesta jo ihan kesken luennon paikan päällä. Ilmoille heiteltiin kysymyksiä suoraan Akille twitterseinälle ja osa kysymyksistä käytiin läpi.

Kännykästä Twitterin kautta ja livenä yhtäaikaa seurasin mielenkiintoista aihetta.

Ilman että alkaisin kirjoittamaan romaania keskustelusta listaan tässä muutamia mietteitä jotka itselleni jäivät erityisesti mieleen. Näitä voi soveltaa niin yleisellä tasolla seuran toiminnassa kuin vaikka omassa ratsastuksessa ja sen kehittämisessä:

• Irroittaudu menneisyyden kahleista. Niin valmennuksessa, kuin henkilökohtaisessa elämässä. Jos vanhaa ovea ei sulje, ei uusi ovi voi avautua
• Think outside the box.
  Jos omaa toimintaa ei ole valmis muuttamaan, sokaistuu. 
• Pölli toisten ideoita. Joku muu on jo tehnyt sen. Kokoa röyhkeästi parhaat palat eri puolilta ja tee itselleni vielä parempi kokonaisuus. Ota parhaat palat ihan muilta urheilulajeilta ja tuo ne oman lajisi pariin! "Mitä pitää tehdä, että mekin voimme tehdä noin"? Tämänkin voisi hyvin ajatella omaan ratsastukseen "Mitä minun pitää tehdä, että minäkin voin tehdä noin"?
• Ei ole olemassa yhden ihmisen menestystä, sillä sen takana on paljon muita ihmisiä ja iso yhteisö.
  -> Yhtä ihmistä voi kuitenkin juhlia.
  Tästä pääsemmekin niin hyvään aiheeseen juurikin hevosihmisten keskuudessa jota jokainen voi miettiä:
  Osaatko juhlia toisen onnistumista? 
• Mielenkiintoinen aihe jalkapallon puolelta on myös harrastuslinjan ja kilpalinjan yhdistäminen. Tuntuu että ratsastuksessa ajatellaa todella mustavalkoisesti, olisi muka vain harrastajat ja kilpalijat, vaikka omasta mielestäni nämä sekoittuvat kyllä paljon. Harrastus ja kilpailu ovat erilinjoja mutta niitä voi yhdistää. Harrastus ja kilpatoiminnan yhdistäminen on se, mikä luo yhteisiä ja isoja resursseja.
  Harrastelijoilla on myös todella suuri intohimo lajiin, kyllä molemmat mahtuvat samaan piiriin!
• Etsi ratkaisuja, älä tekosyitä. Tämä pätee kyllä kaikkeen!
• Energia tarttuu aina. Huomio, siis niin myös negatiivinen kuin positiivinen. Yksi negatiivisen energian tuoja tartuttaa saman negatiivisen energiaan ympärilleen. Samaa tapahtuu positiivisen energian myötä, joten eiköhän olisi aika meidän kaikkien "Think positive?"
• Suomalaiset menevät nukkumaan oman potentiaalinsa kanssa. Meidän pitäisi osata tuoda oma osaamisemme paljon paremmin esille. Meidän täytyisi osata markkinoida itseämme ja ideoitamme! Nöyristelemme liikaa.
• Talentti on myös sitä, että joku satsaa lajiinsa, eikä vain luonnonlahjakkuutta. Talentti ei ole vain menestystä, se on työntekoa!
  Aidon talentin tunnistaa siitä hehkusta mikä näkyy siinä mitä haluaa tehdä.
• Kokoajan ja joka asiassa ei tarvitse olla paras (heh, niinpä Noora...) Kulutat vain itsesi loppuun. Tee päivittäin laadukasta työtä ja löydä punainen lanka tekemisestäsi. Ei mitään turhaa mutua!
• Jos teet samaa kuin ennenkin, et saa parempia tuloksia. Saat vain samojan tuloksia kuin ennen.

Erän parhaista kuvista leunnolla. "Meillä on pianon kantajia ja pianon soittajia...." ;)
Kuvassa siis kaksi jalkapalloilijaa, kummallakin hieman eri intensiteetti lajiin.

Akin tsemppavan luoennon jälkeen oli vuorossa päivän kohokohta, eli lounas. ;) Marina Congress Centerissä on kyllä molempina kertoina ollut todella hyvät lounaat!
Lounaan jälkeen päivä jatkui tietoiskuilla.
Itse osallistuin ensin luennolle joka koski sponsorointia.

Tietoiskut: Sponsorikouluttaja Timo Puranen

Kouluttajana toimi sponsorivalmentaja Tero Puranen, joka on tehnyt yhteistyötä eri lajien ja urheilijoiden kanssa sponsoriyhteistöiden osalla. Hän on ainut sponsorointihakemusten kouluttaja Suomessa.

Pääpointteja mitä nykyään sponsoroinneissa tulee ottaa huomioon, on tosiaan se ettei logo rinnassa enää riitä. Suurin myytti on että täytyy olla menestynyt saadakseen sponsoreita. Tämä kieltämättä oli minullekkin uutta. Miksi kukaan haluaisi sponsoroida urheilijaa joka ei ole menestynyt? Millä kaavalla menestynyt? Aluemestaruus vs. Suomen mestaruus, puhumattakaan maailman mestaruudesta?
Nykyään tahdotaan sponsoroida urheilijoita, joilla on tarina. 

Tarinat myyvät, ei menestys.

 Tunteet liimaavat kiinnostuksen jotain asiaa kohtaan. Urheiluun liittyy tunteet. Tunteet liittyy tarinoihin. Ja urheilijat myyvät tarinoita...

Nykymaailmassa ihmiset elävät sosiaalisen median kautta vahvasti. Kiinnostaako yritystä sponsoroida urheilijaa, jolla ei ole Facebookkia, blogia, kotisivuja... Instagramia... mitään? Jokaisen urheilijan tulisi kehittää itselleen brändi. Tai oikeastaan vielä parempi sana; maine. 

Neljä sponsoroinnin ja sen hakemisen ongelmakohtaa:

•  Sponsorointi on vastikkeetonta
• Kysynta ja tarjonta ei kohtaa
• Jätetään asiat kesken
• Ei puhuta markkinoinnin kieltä

Seitsemän askelta hyvän sponsorointihakemuksen tekemiseen:

1. Tee kunnollinen hakemus (Word tai Power Point).
   Ja tämähän kattaa kunnon kuvat, hyvän tekstin, siis oikein kunnon mainoksen urheilijasta! Ei marssita yrityksen luo ja sanota "anna rahaa". 
2. Pyydä apua markkinoinnin ammattilaiselta.
   Nykyään markkinointi ei enää tapahdu mediassa (tv/lehdet), joten sponsorointi on hyvä tilaisuus urheilijoille markkinoinnin avulla
3. Hyödynnä verkkonäkyvyyttä.
   Tämä on yksi tärkeimmistä! Hyödynnä numeroita. Monta kävijää blogissasi on? Monta Facebook seuraajaa omilla sivuillasi on? Yritykset tahtovat nähdä numeroita. Faktat tiskiin!
4. Erotu joukosta! = Brändi!
   "Sun pitää olla jonkun makuinen". 
5. Selkeä paketti siitä mitä tarjoat ja missä.
   "Tätä sisältää - tätä ei"
6. Ole itse aktiivinen ja luottamusta herättävä yhteydenpitäjä.
   Vertailun vuoksi otetaan esimerkiksi treffit. Menetkö treffeille epäilyttävän tyypin kanssa? Saatika menetko toisille treffeille epäluotettavan oloisen tyypin kanssa?
7. Pidä myyntilangat käsissäsi.
   Esimerkkinä "Herääminen naimissa". Kukaan ei herää aamulla ja huomaa sormuksen ilmestyneen nimettömään. Naimisiin meno ei ole vahinko, eli kysy päätös!
   "Tuletko kanssani naimisiin?"
   "Ryhdytäänkö yhteistyöhön?"

Timo Purasen luentoja on ilmeisesti tulossa myös myöhemminkin ratsastajille.

Tietoiskut: Ride my Horse- projekti

Kävin kuuntelemassa lyhyen esittelyinfon Ride My Horse projektista. Suunnitelmiin tuli muutoksia ohjelman osalta poisjääntien takia, joten tämä esittely jäi melko lyhyeksi, mutta keskustelua aiheesta nousi esille sitäkin enemmän. Håckan Wahlman piti pienen esittelydemon ja kertoi projektista, jonka tarkoitus lyhykäisyydessään on löytää hevoset hyville ratsastajille ja toisin päin. Hyvin nopeasti kuitenkin alkoi kiivas keskustelu. Oli todella mielenkiintoista seurata sivusta keskustelua paikan päällä projektin onnistumisesta ja kehittämisestä sekä epäkohtiin puuttumisesta. Lyhykäisyydessään voisi sanoa, että projekti on hyvä ja sillä on hyvä tarkoitus mutta sitä ei vielä ole saatu ihan kunnolla toimimaan.

Toivottavasti tulevaisuudessa tämä projekti saadaan kantamaan. Se mitä itse olen laittanut merkille, on se että ratsastajat ja kasvattajat/omistajat täytyisi saada paremmin yhteistyöhän ja molempien täytyisi tulla enemmän tässä asiassa vastaan.

Tällä hetkellä tuntuu ettei kumpikaan osapuoli tahdo tehdä enempää töitä asian eteen kuin olisi pakko, ikäänkuin pelkää menetystä ja turhan työn tekemistä. Kasvattajat tahtovat sen tulevan GP tykin ratsastajan alle ratsastajan kustannuksella ja ratsastajat tahtovat hevosen "ilmaiseksi" alle tai palkkaa vastaan. Miten saataisin toimivia yhteistyömalleja? Täytyykö aina jomman kumman osapuolen ottaa kulut 100%? Eikö voisi jakaa 50/50 omistajan ja ratsastajan välillä kuluja?

 Keskustelu viittasi toki välillä Suomen hintatasoon. Euroopassa halvempaa, Suomessa kalliimpaa? Mikä siinä hevosessa maksaa ja mitä siitä pitäisi maksaa?

 "Timantti ei ole arvokas kivenä. Vasta hiottuna siitä tulee arvokas" . Sama pätee hevosiin.

Tässä oli muutamia ilmoilla olleita kysymyksia ja keskustelun aiheita. Erittäin mielenkiintoista! Toivotaan että tämä projekti lähtee kehittymään. 

Tietoisku: Kouluradan arvostelusta tuomarin näkökulmasta

Ehdottomasti kiinnostavin omalta osaltani oli illan viimeinen tietoisku, jossa FEI tason kouluratsastustuomari Irmeli Summasen johdolla kävimme läpi kokonaisen Prix St Georges ohjelman ja saimme itse arvostella sähköisesti koko ohjelman. Keskustelimme annetuista numeroista ja eri huomioista radasta. Miksi 5 eikä 6? Mikä avossa oli hyvää mikä huonoa? Miten silloin numero määräytyy? Juurikin sitä mitä koko kouluratsastuksessa on kyse kilparadalla! Mistä ne numerot tulevat?

Saliin oli levitetty kaksi screeniä. Toiselle heijastettiin Youtubesta jonkun jenkkiläisen ratsukon PSG rata ja toiselle screenille heijastettiin kohta kohdalta läpikauden numeroäänestyksen tulokset. Kännykällä pystyimme siis sovelluksen kautta antamaan jokainen oma numero kyseiselle liikkeelle. Näin ollen saimme ihan taulukot siitä kuinka moni antoi minkäkin numeron. Kävimme myös läpi näitä ja suurimpia mielipide eroja. Hyvin hyvin opettavaista! 

Vasemmalle suoritus videolta ja oikealla jokaisen äänestyksen jälkeiset tulokset

Työvälineet. Kännykän sovelluksella annoin omat numeroni ja kirjoitin ne tietenkin pöytäkirjaan ylös

Tulokset kohdasta " 5 vaihtoa joka 4. askeleella". Niinkuin näkyy, kirjavat mielipide erot kun liikkessä sattui virheitä! Mites se arvostellaan? Mikä on oikea numero?

Irmeli Summanen ohjasi ja opasti jokaisen liikkeen kohdalla

Onnekseni sain yllättävän lähellä olevat numerot tuomarin kanssa. Samoilla linjoilla siis. Tässä sen kuitenkin näki kuinka kaunes on katsojan silmissä. Numeroissa oli kaikkien osallistujien välillä paljon heittoja välillä! Toisaalta, silloin kun joka asia meni hyvin, siitä oltiin yksimielisiä. Vaikeinta on arvostella sitä "ei niin hyvin mennyttä" suoritusta.

Tässä sen taas näki kuinka paljon oiekasti vaikuttaa numeroon tuomarin sijaintikin. Avotaivutus voi edestä näyttää hyvältä, mutta sivusta kamalalle jos hevonen ei kanna. Avotaivutuksen kuuluu olla kuin tanssia ylämäkeen, ei siis riitä pelkästään liikkuminen taipuneen kolmella uralla! Jos niska painuu matalaksi tai syvälle, se on heti huono numero vaikka muutoin avo olisikin tunnistettavissa.

Yksi pointti tuli myös tuomarin työstä selväksi. Tuomarit eivät ole virheiden metsästäjiä. Välillä kyllä tuntuu siltä, että etsitään ne virheet ja arvostellaan liike sen mukaan. Olen kuitenkin huomannut että mitä korkeammalla tasolla ja mitä kokeneempi tuomari, mielipide erot harvenee ja kaikilla tuomareilla on paremmin sama linja. Kokemus tuo varmuutta tässäkin asiassa.

Tämän tietoiskun yksi pointti oli myös testata tälläistä uutta konseptia millä kouluratsastusta saataisiin myös yleisöystävällisemmäksi. Kännykkään ladattava sovellus jossa voisi itse leikkiä tuomaria reaaliajassa voisi olla hyvinkin mielenkiintoista katsomoon asti. 

Toisaalta, viimeistään siinä vaiheessa ihminen huomaa kuinka vaikeaa kouluradan arvostelu on, ja mikä olikaan loppujenlopuksi oikea numero ko. liikkeelle... ;)

Pakko vielä linkittää tähän blogiinkin loppuun video, joka katsottiin lopuksi ikäänkuin mallisuoritukseksi huippupistein suoritetusta PSG radasta. Tämä varsinainen opetusrata mikä arvosteltiin oli noin 60% arvoinen suoritus virheineen, mutta vertailun vuoksi katsoimme kokonaan (pelkästään Irmeli kertoi videon päälle mitä numeroita antoi mistäkin) PSG suorituksen joka oli todella hyvä.

Kyseessä oli Edward Galin uusi tulevaisuuden lupaus Glock's Zonic ja heidän ensimmäinen esiintyminen PSG radalla. Voittoonhan tämä rata riitti ja prosentit melkein 80% !
Sanokaa mun sanoneen, tässä on tulevaisuuden tähti... Aivan mieletön. Mykistävä hevonen ja vasta 7 vuotias! Edward Gal on todellakin jo moneen kertaan todistanut ratsastustaitonsa tuoden esille näitä mykistäviä hevosia. Tottakai suorituksessa oli välillä nähtävissä pientä jännitystä, mutta kyseessä tosiaan on ratsukon ensimmäinen yhteisesiintyminen, joten täydellisyyttä ei voi odottaa.
Ei muuta kuin haaveleimaan....

Jos video ei toimi, tässä linkki

Kiitos jälleen Suomen Ratsastajainliitolle tästä tapahtumasta! Suosittelen tätä oikeasti kaikille hevosurheilusta kiinnostuneille. Tänä vuonna oli eniten kävijöitä koskaan, joten toivotaan että ensi vuonna on vielä enemmän kiinnostuneita kävijöitä. Itse en aiemmin viime vuotta ollut kuullutkaan Urheilufoorumista mitään, joten tämän tapahtuman mainostaminen olisi yksi asia mitä tulisi mielestäni lisätä, jotta mahdollisimman moni kuulisi tapahtumasta ja tulisi paikalle.

Ensi vuonna uudestaan! :)

Pikku kuvahaaste

Sain Lauralta tälläisen pienen haasteen.
Eli neljä kuvaa joissa mielestäni näkyy luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen ja todellisuus. Tämän lisäksi valitaan yksi ekstra kuva jota kuvaavan tekstin saa valita vapaasti. Valitsin sanan villi.

Luottamus 

Epäonnistuminen

Onnistuminen

Todellisuus

Villi

Haastan kaikki halukkaat jotka tämän haluavat tehdä, mutta sillä ehdolla että linkitätte mulle kommenttiboxiinne linkin kyseiseen postaukseen niin voin itsekin käydä lueskelemassa ja ihastelemassa kuvianne. :)

Tie hevosen kehoon käy mielen kautta

Olipas syvällinen otsikko.
Toisaalta, tänään mulla on vuorossa taas niitä syvällisiä ajatuksia.

On maanantai. On valmennuspäivä. Ja mä en voi muutakuin todeta että mulla on joku kriisi menossa nyt ratsastuksen suhteen. Blogi on hieman hiljainen kun tuntuu että koko ratsastus on tällä hetkellä hiljaista. Mitä mä kirjoitan tänne jos en ratsastuksesta? Okei, voisin julkaista ja kirjoittaa loppuun ne lukemattomat muut mielipide postaukset, mutta säästettäköön niitä vielä jotta saan ne kunnolla loppuun.

Meillä ei mene huonosti, mutta omasta mielestäni ei niin hyvin kuin voisi. Mitään varsinaista vikaa ei nyt missään ole, mutta joku mun perfektionismiin taipuvaisessa mielessä ei kelpuuta mitään mitä teen.
Liian vaisu ravi. Liian huono taivutus. Ei näin. Ei noin. Aiai, pää heilui liikaa. Aiai lisää takajalkaa...
Miksi mun täytyy ajatella että KAIKKI täytyy sujua täydellisesti heti?

Tuntuu että ei osata mitään. Edellisenä päivänä kuitenkin Hertta tekee laukanvaihdoissa jokaisella askeleella uuden henkilökohtaisen ennätyksenä, eli kokonaiset KYMMENEN kappaletta vaihtoja jokaisella askeleella... K-y-m-m-e-n-e-n!? Hevonen joka ei tehnyt yhtäkään vielä viime kesänä!
Ja millä asenteella mä menen tänään valmennukseen...?
"Nokun ei tää sitä, ja ei tää tätä, ja mä en sitä, ja mä en tota, ku ei me osata ja kun ei mene niinkuin Valegro. Totilaksesta puhumattakaan".
Miksi se yksi hienosti mennyt asia peittyy ison kasan alle joka koostuu negatiivisista asioista? Miksei se yksi hyvin mennyt juttu voi loistaa kuin Naantalin Aurinko ja peittää alleen kaikki tummat pilvet?
Ei ole todellakaan mikään helppo liike laukanvaihdot jokaisella askeleella. Ja niin se Hertta niitä vain oppii hurjaa vauhtia. Ja mitä vielä! Opetin ne Hertalle vaikken ole itse ikinä edes niitä tehnyt kenelläkään hevosella aiemmin!

Niin. "Kun pitäisi olla aina ja kaiken aikaa täydellinen".
Noh, voivoi, tiedätkös että kukaan ei ole täydellinen?

Mun ongelma on enemmän korvien välissä.
Kun jokin asia tuntuu vaikealta ja H reagoi siihen jännittymällä, mä ikäänkuin nostan kissan pöydälle ja korostan sitä asiaa, että muutkin huomaa kuinka vaikeaa nyt on. Miksi? En todellakaan tiedä. Joku alitajuntainen suojamekanismi?
Parhaat ratsastajat on viilipyttyjä. Jopa Charlotte huikealla Valegrollaan tekee virheitä. Itseasiassa tämä Superpari ei ole kertaakaan tällä kaudella saanut puhtaita vaihtosarjoja. Noh, jokainen meistä näkee että virhe tapahtui radalla, mutta näkeekö sitä hevosesta tai ratsastajan olemuksesta?
Ei.
Tottakai virheet ja heikkoudet täytyy tuntea selkään ja tiedostaa, mutta miksi niistä pitäisi kailottaa koko maailmalle?

Mun onni on että mulla on herkkä hevonen ja sillä on temperamenttia. Ilman sitä temperamenttia me mentäisiin vieläkin sitä helppoa aata...
Jos H vaistoaa että "kiristyn" se jännittyy heti ja peli on menetetty. Taino, kun vain osaa, sen pelin saa vielä pelastettua ja käännettyä eduksi.
Niinkuin tänään valmenuksessa. H oli aluksi  vähän ylivirkeä alkuverkassa. No problem, ei se mitään.
Aloitetaan hommat valmentajan kanssa. Kierros oikea, tee avoa. Menee ihan jees, vähän vielä jäykkä mutta kyllä se siitä. Vaihda suunta vasemmalle ja tee avoa. H jännittyy. Jännittyy lisää. Minä hermostun. H vaistoaa että nyt hän tekee väärin. Eihän se tee mitään väärin, mutta se tulkitsee sen niin. H kiristyy, minä kiristyn. H juoksee alta, minä kiristän ohjia. Kohta on jo hevosen pää sylissä ja kaula lyhyenä. Tiedän että ei näin. Turhauttaa.
Jos Hertta on teatraalinen niin niin olen minäkin. Kun alkaa tuntua vaikealta, ikään kuin tuon esille "huomaatteko kuinka vaikeaa tämä nyt on?!". Suurentelen asioita. Teen siitä numeron.

Lopputuloksena että valmentaja sanoo otappa seis ja seiso hetki paikoillas ja anna ohjat pois.
Ja mistä tämä kaikki haloo? Niin iso haloo että pitää hetkeksi laittaa jäitä hattuun ja hengittää?
Nokun tää vasen avo ei nyt oikein sujunu kivasti...

Kehityskeskustelu? Ei, kun konflikti.
Kuva Susanna Saikkonen

Ou really?
Mitäpä jos oisin vain mennyt vähän vaatimattomammin avoa ja taputellut Herttaa, vaikka avo ei mun mielestä ollut 8 arvoista?
Nyt kun tilanne meni jännityksen alle, jouduttiin aloittamaan alusta. Ravia ja ohjat pitemmiksi ja niin hidas mummoravi, kunhan H vain pysyi kaula pitkänä, eikä lyhentynyt taas mun syliin. Kunhan se oli rento.
Rento, Rento, Rento... RENTO!

20 minuuttia tehtiin avoa, sulkua ja vastataivutusta matalassa muodossa mummohölkässä. Kamalan näköistä. Tästä ravista saisi 5. Välillä tahti hävisi kun se sekoittui käyntiin. Melkein kuin ravuri jolta häviää ravin tahti! Mutta ihan sama, kunhan se säilyi rentona ja pystyi taipumaan rentona. Ei mitään isoa ravia jäykällä hevosella.
Tämän 20 minuutin jälkeen nostettiin kerran kierroksen ajaksi laukka molempiin suuntiin. Sama idea. Löysää, rentoa, löysää, rentoa...
Mitä tapahtui raville?

Se suureni, muttei jännittynyt. Raviin tuli ilmaa. Ei minkäänlaista tahditusta tai ravin epäsäännöllisyyttä tasapainon menetyksen takia. Tahti, tasapaino, rentous. Siinä ne oli ja mulla oli taas isolla ja rennolla ravilla ravaava Hertta. No sitten me lopetettiin. Kerkesin nauttia tästä pari minuuttia.
Miten paljon olisinkaan voinut tehdä tunnilla muuta ja nauttia menosta jos en olisi ajautunut siihen jännitystilaan?

Vaihdetaan se konflikti tilanne mieluummin tähän...
Kuva Aada Lätti

... tai tähän.
Kuva. Taru Arola

Mistä tämä tälläinen "kaikki on vaikeeta nyt tulee"?
No mistäköhän... Me yritetään muuttaa jotain. Me tahdotaan paremmat tulokset ensi kaudella. Se muutos, vaatii muutosta. Ja aina uusi asia ja muutokset ovat vaikeita.
Meidän täytyy poistua sieltä vanhasta mukavuusalueelta, jos tahdomme kehittyä seuraavalle tasolle.
Ja SE on vaikeaa.
Siis mukavuusalueelta poistuminen. Mutta jos et poistu sieltä ja kurkkaa mitä sen tutun ja turvallisen laatikon ulkopuolella on, sä et ikinä kehity. Sä pysyt aina siellä sun pienessä laatikossa. "Think outside of the box".

Mutta. Taas mun valmentaja osaa tämän mentaalipuolenkin.
Jos mä tämän dilemman selätän, niin siinä ne hyvät ratsastajat erottuu joukosta.
Vaikka tämä olisi kuinka vaikeaa, niin jos mä vaan jaksan yrittää, se kyllä palkitaan. Virheitä tulee ja niitä saa tulla. Ei saa kerralla tavoitella täydellisyyttä. Tyydy vähempään, tyydy yhteen asiaan kerralla. Hio ne yksittäiset asiat kerralla kuntoon, ja vasta lopuksi yhdistä ne toisiinsa.

Ratsastuksessa oikeastaan kaikki onnistuu, kunhan hevonen on rento.
Tätä väitettä tukemaan osui sattumalta silmiini sopivasti tänään postilaatikosta kolahtaneen Dressage Today-lehden sivuilla ollut teksti. Kyseessä oli kuukauden tweetti ja se sopii päivän aiheeseen kuin nyrkki silmään:  "Through the horse's mind is the best way to his body".

Noniin. Tyhjentävää. Mitäpä tuohon lisäämään.
Todistettu tänäänkin todeksi.
Konflikti tilanne vaikean asian edessä -> jännittyminen -> ratsastaminen rennoksi -> Voilá -> Elämä hymyilee jälleen ja tuntuu että me mennään olympialaisiin (vitsi).

Ei tässä voi kun taas katsoa peiliin ja miettiä miten tämäkin homma ratkeaa. Sen jälkeen voikin vain toivoa, että on matkalla paremmaksi ratsastajaksi. :)

PS. Ala vaikka nyrkkeilemään jos tekee mieli purkaa ajatuksia voimalla!
Ratsastus ei ole sitä varten.

Maastopäivä

Sunnuntai kruunasi menneen viikon mukavalla maastokävelyllä aamutuimaan meidän vakiomaastoseura Lauran ja Dinan kanssa. Hertta on tosiaan täällä Erkylässä ollessaan joutunut kunnon maastomopoksi, sillä täällä nämä maastot ovat niin mahtavat että kelpaa mennä. Harvoin tarvitsee kohdata edes autoilijoita ja maastoreittejä hevosille tehtynä on monia monia erilaisia.

Dina ja Hertta, maastokaksikko! Hertta on tiimin vauhdin ylläpitäjä, Dina se fiksumpi osapuoli, eli aivot ;)

Huomaan kuinka H on kehittynyt ylämäkitreenissä! Aikoinaan se liikkui kuin täi tervassa kun ylämäki alkoi. Se ei jotenkin hiffannut ylämäen ideaa ja kampesi tosi hitaasti ylös. Nykyään kun ylämäki alkaa H ottaa oikein vetovaihteen päälle. Se nojaa eteen ja oikein "potkii" takasillaan työntöä eteen. Sen käynti muistuttaa vähän ravuria/työhevosta raskaan vetotaakan edessä! Hyvää tekee tällainen treeni.

On myös hassua että Hertta pärjää jopa keulahevosena yllättävän hyvin. Vaikka se onkin vähän ujo ja aika säikky, niin keulahevosena se tallustaa reippaasti eteen korvat tötteröllä ja tarkkailee ympäristöään enemmänkin uteliaana. Kaverikin saa tulla vaikka häntään kiinni, ei haittaa Herttaa. Välillä kun kokeilimme Dinaa keulahevoseksi niin Hertta jännittyy ja painaa selkänsä alas ja sipsuttaa kiirestä käyntiä "tuli hännän alla". Ilmeisesti ahistaa jos selän takana ei ole turvaa! :D

Yksi kauhistus kuitenkin tuli Hertan eteen matkalla, nimittäin maastoeste...

Siinä se pahin vihollinen metsässä... Maastoeste!

Näyttää tässä kuvassa ihan ponilta.

Hertan leveän takamuksen takana on turvallista ;)

 Hertta vähän vierastaa erilaisia "möykkyjä" maastossa. Sellaisia asioita mitä se ei hahmota. Kivet ja kaatuneet puunrungot ovat kamalia ja nyt tuli ensi kertaa maastoeste eteen polun vierellä ja sekös se sai poukkoilua aikaiseksi. Onneksi Dina oli takana niin H ei voinut lähteä peruuttelemaan ja lihansyöjä maastoesteen ohitse pääsimme (Hertan mielestä) liian läheltä, mutta kuitenkin. ;) Onneksi H pääsee asioiden ylitse ja kun hetken antaa katsoa näitä "möykkyjä" niin tilanne ratkeaa ja ohi voidaan mennä.

Tästä viikosta tulee hieman kevyempi treenien ohelta, sillä mulla on taas koulujuttuja ja töitä päällekkäin, sekä jotain flunssaa tässä yrittää taas joku kaupitella mullekki... Tuskinpa ne kevyemmätkään jaksot pahaa tekee hevoselle, mutta kokonaan seisomaan ei kyllä Herttaa voi jättää, mutta onneksi ei tarvitsekkaan. :)
Huomenna mennään sitten puomeja ja pikkuesteitä jälleen!

Hertta ei voinut tänään ymmärtää sitä kuinka sen ruuat olivat karsinan väärällä puolella sisään tullessa!

"Hei Pitopalvelu! Tähän lukaaliin oli tilattuna illallinen mutta taisi jäädä vähän puoleenväliin matkalla?!"

"Ja  mitä vielä!!! Joku tallin henkilökuntaan kuuluva tuli vetämään lepoa iltapalan päälle?!"
Voi ei, Hertan rankka elämä... ;)

Ensi lauantaina on muuten tiedossa SRL:n Urheilufoorumi! Onko teistä kukaan tulossa paikan päälle? Itse olen menossa koko päiväksi. Olin viime vuonnakin ko. tapahtumassa blogijutun merkeissä ja voin suositella. Parasta antia olivat iltapäivän "tietoiskut" joista sai vapaasti valita. Tässä viime vuoden postaus! Tänäkin vuonna teen sitten postauksen koko päivästä Urheilufoorumissa. :)

Ei paineita

Pari viimeistä valmennus kertaa ennen tätä viikkoa ja Emma Kanervan valmennuksia olivat vähän vaikeita. Hertta on kulkenut koko ajan "ihan jees", mutta en ole ollut tyytyväinen. Pinna kireellä ja tuntuu että ne helpotkin asiat tuntuu niin vaikeelta. Huomasin aina ajattelevani "no mikä siinä on niin ihmeellistä nyt kun aina ennenkin on onnistunut?!"

Toissa kertainen valmennus kruunasi oikein kaikein. Mä en ole ikinä menettänyt hermojani valmennuksessa mutta nyt se oli lähellä. Hertta 17 vee mummeli painelee kuin nuori pikajuoksija maneesia ympäri ja korvanapissa kuuluu kokoajan sanat "rentous rentous, taivutus, tasapaino, aktivoi". Ihan sama mitä mä tein niin vauhtia vaan on ihan liikaa ja tuntui että H korjaa kaiken lisäämällä vauhtia ja jännittämällä niskaansa. Vastoin neuvoja pari kertaa otin seis. En mitenkään yhtäkkiä vaan ihan tyynesti kesken harjoituksen seis ja peruutin pari askelta jonka jälkeen taas jatkoin ravissa niinkuin alunperin piti. Ihan tosissani sain tyynnytellä itseäni ja pitää itseni selkeänä. En halunnut rangaista Herttaa pysähdyksellä, eihän se tiedä tekevänsä mitään väärää, eikä se teekkään, mutta en oikeasti jaksa painella ravia eteenpäin kun hevonen painaa kädelle ja vaan lisää vauhtia puolipidätteistä viis. Katsoin siis paremmaksi pari kertaa ottaa tyynesti seis, ja hengähtää parin askeleen verran taaksepäin, ja sitten kokeilla jatkaa matkaa. Tämä kyllä auttoi ja terästi Herttaa että sen huomio kiinnittyisi enemmän muhun, mutta ei mulle silti jäänyt hyvää makua tunnista. Valmentajakin sanoi, että ikinä kenenkään hevosen kanssa ei voi ajatella "kyllä tämä tämän jutun tietää!". Ei se kokeneinkaan hevonen tiedä tekevänsä väärin, vastoin ihmisen ajatuksia. Vaikka hevonen olisi korkealle koulutettu, ei se tiedä tekevänsä väärin vaikka vähän yli-innokkaasti se painelisi menemään ohi apujen maneesissa. Siksi sitä ei voi rangaista. Omapahan on vikani jos se ei ymmärtänyt mitä siltä pyydettiin.

Emman valmennukset olivat sitten viime viikon perjantaina ja lauantaina. Olin jotenkin skeptinen omasta osallistumisestani. Jännitti jo ajatus, että kivaa mennä esiintymään vieraan ihmisen ja yleisön eteen kun tiedän että "aivan saletisti siellä taas mennään kuin hirven vasa konsanaan". Yritä nyt siinä selitellä "joo ollaan me menty Small Touria viime kesänä, ei se normaalisti näin jännittyneesti mene...".
Loin taas itselleni liikaa paineta ja ne siirtyy heti noin herkkään hevoseen.
En edes ymmärrä miksi pelkäsin Emman silmien alla ratsastamista. Toista noin positiivista ja tyyntä ihmistä saa etsiä. Pidin Emman tyylistä. Hän sanoo mitä haluaa, ei puhele turhia, perustelee. Hän vaatii, muttei painosta. Missään vaiheessa ei tullut suorituspaniikkia.

Perjantain valmennus menikin oikeastaan suurimmaksi osaksi rentouden hakemiseen. Hertta halusi vain katsella minne sattuu niska ylhäällä ja selkä alhaalla. Emma tahtoi että verryttely suoritetaan silmien alla, joten olin vain kävellyt ennen valmennusta. Siitäkin otin ressiä! "Voi ei, en ehdi lämmittelemään hyväksi tätä". Justjoo.

 Hyvistä kuvista kiitos Taru Arola jälleen, joka jaksaa juosta meidän perässä kuvailemassa!

Sulkutaivutuksessa perjantaina. Täysi työ pitää H "hitaana" ja odottavana

Yksinkertaisuudessaan teimme niin kauan käynnissä ja ravissa töitä, sekä vähän laukassa, että H pitää saada rennoksi ja pyöreämmäksi. Niskaa täytyy saada alemmas jotta se rentoutuu. Herttahan tapansa mukaan tarjosi heti korkeaa niskaa ja hirveää vauhtia. Emma sanoikin, että niin kauan kun se tarjoaa tuota, me tehdään täysin päinvastoin, eli niskaa alemmas ja rauhallisuutta. Vaikka mummoravia! Niin pientä ravia, että se malttaa laskeutua alemmas sen keikkuvan päänsä kanssa. Sitten vasta kun Hertta on rento ja niska alempana, se saa lähteä isomaan raviin JOS rentous säilyy. Eli niin kauan tehtiin pientä ja jopa löysää ravia kunnes se on pehmeä ja rento!

Lopuksi jatkettiin parilla ravi ja laukka avo-ja sulkutaivutuksilla. Sama idea niissäkin. Se ei saa jännittyä ja lisätä vauhtia, vaan niskan täytyy pysyä alempana ja liike  mahdollisimman rentona. Voi Turbomummelia kun ei millään olisi päässyt lähteä kiihdyttelemään! Minkäs se luonteellensa voi. Aina kiire. ;) Hertta on kyllä sanan täydessä merkityksessä hössöttäjä!

Lopuksi otimme ihan muutamat vaihdot, joissa niissäkin ajatus täytyi pysyä rentona. Ei painetta. Sitten kun lopeteltiin niin otettiin eteenalas ravia. Tässä vaiheessa H oli jo mukavan letkeä ja malttoi ravata matalalla kaulalla rauhassa! Tuntuma suuhun oli mukavan vakaa, ei tyhjä ja se haki kohti kuolainta. Emma naureskelikin että "tuosta pitäisi jatkaa heti huomenna aluksi!". Totesinkin vaan että voi kuule, se on taas seuraavat 30 minuuttia työskentelyä jotta se taas tunnin lopuksi antaa periksi... :D

Perjantain valmennuksen loputtua jo toivoa huomisen suhteen!

Solkun alla valmistautumassa seuraavaan päivään

Väärässä olin!
Hertta oli heti seuraavan aamun valmennuksessa jo kättelyssä 100% enemmän vastaanottavaisempi ja rennompi! Sen huomasi jo alkukäynneissä. Tällä kertaa alkuverkka sujui jo puolet nopeammin kun pääsimme heti ratsastamaan. H oli matalalla niskalla ja rento. Suoritettiin käynti, ravi ja laukka, jonka jälkeen pystyimmekin jo siirtyä tehtävien pariin!
Työstimme piruetteja läpi ja H kyllä joutui koville. Teimme vain harjoituspiruetteja ja kerran molempiin suuntiin vähän enemmän oikean piruetin tapaista. Hertalle piruetit ovat todella vaikeita sen rakenteen vuoksi, mutta kyllä se yrittää.
Pirueteissa haettiin samaa fiilistä kuin alkuverkassa. Sen täytyy yrittää säilyä rentona, eikä saa hätäillä. Rauhaa ja tasapainoa. Olin yllättynyt kun katsoin videolta että vaikka H yrittää laukata todella hidasta ja koottua laukkaa ja me työstämme laukkaa, se pysyy suhteellisen tyynenä. Häntä ei huiski rajusti ja se oikeasti keskittyy rauhassa yrittämään vaikka rankkaa on. Loistavaa!
Piruetti oikealle on se hankalempi ja mun täytyy muistaa siinä etten saa asetella sitä liikaa sisälle. H haluaa heittää takaosansa siinä ulos, eli näin ollen se karkaa kootusta laukasta eikä siitä voi kääntää piruettia. Eli piruetissa on tietty asetus ja taivutus, mutta täytyyhän sen olla suora ja takaosansa päällä (eikä takaosa missään pihalla) jotta piruetti kääntyy. ;)

Lähdimme heti lauantaina liikkeelle samasta mitä perjantaina jäätiin. Hae rentoa, rentoa niskaa, alas alas alas....

Ehkä vähän jo uskalsi lauantaina hymyilläkkin... ;)

Ensin työstimme piruettilaukkaa vasemmalle. Aloitimme isommalla ympyrällä vain lyhentämällä piruetti laukkaan mutta "lyhentämättä" hevosta mitä se yleensä tahtoo liikaa tarjota.

Välillä kootessa H jännittyi ja epäilee, mutta täytyy silti jatkaa kannustaen sitä jatkamaan ja samalla antaen sille lisää tilaa.

Kun kiristän sisäohjaa H heittäytyy niinkuin tässä. Vaikka kovasti vieressä yritetään demonstroida oikealle kädellä että päästä oikealta niin ei se ole niin helppoa.. ;)

Sitten piruettia oikealle ja ryhtiä alkoi löytymään ilman että H jännittyy salamana! Ja tässä ero edelliseen ja tämä mun treenattava asia: sisäohja löysäksi oikeaan piruettiin, eikä se ainakaan sillä huonone, päinvastoin...

Lopuksi keventelyssä H jo paljon rennommin mielin ja pidempänä!

Lopuksi kävimme myös sarjalaukanvaihdot läpi aina nelosista ykkösiin. Neloset, kolmoset ja kakkosetkin sujuivat hyvin ilman että H kuumeni! Tämä on ollut meille todella vaikeaa sillä pari ekaa vaihtoa ovat hyviä, mutta H hikeentyy kun "kosken siihen liikaa" ja loppusarjan vaihdot ovat aika villejä. Nyt se oli erittäin tyyni ja vastaanottavainen sarjojen loppuun asti! Ei meidän tarvinnut hinkata vaihtoja. Tultiin kerran kaikki ja siinä se!
Ykkösiä kokeiltiin ensin uralla. Aluksi H jopa vaihtoi enemmän kuin pyydettiin. Sitten käytiin kolme laukanvaihtoa jokaisella askeleella läpi puolirata leikkaalla. Mietin että eihän se onnistu. En ole ikinä tehnyt Hertalla vaihtoja diagonaalilla sekannusten välttämiseksi radalla. Nythän ei ole enää kisoja, joten mikä estää alkaa harjottelemaan niitä jo diagonaalilla...
Ekalla yrityksellä H vaihtoi 2 vaihtoa peräkkäin mutta kolmas vaihto myöhästyi. Olin itse liian hidas.
Toisella kerralla kaikki kolme vaihtoa peräkkäin onnistui kun uskalsin vain napakasti yrittää! Nyt mulla oli hevonen johon sain koskea niin nopeasti kuin tarve ykkösissä vaatii ilman että se hikeentyi niistä! Hertta säilytti tahdin jokaisella vaihdolla askeleessa eikä "kiristynyt" niissä niinkuin se tekee jännittyessään. Tähän sitten lopetettiinkin.

Mitä opin? Taino. Nämähän ovat itsestään selvyyksiä... ;)

•  Aluksi niin pientä ja hidasta menoa että H säilyy rentona ja pystyy menemään matalana. En saa antaa sen lähteä viipottamaan isoa ravia mitä se aina tahtoo esittää. Mun täytyy opettaa se arvostamaan "mummohölkkää". 
• Elämää on piruetin tai sarjan jälkeenkin.
  Mulla on paha tapa keskittyä tulevaan tehtävään varsinkin pirueteissa ja sarjoissa. Tarkoitan tällä sitä, että valmistelen huolella ja ratsastan tehtävän huolella, mutta heti sillä sekunnilla kun tehtävä onnistuu lopetan ratsastamisen ja alan kehumaan hevosta kuin World Cup luokan jälkeen maalilinjalta konsanaan. Ei tämä ole huono asia kun opetellaan uutta, mutta Emman sanoin piruetista ulos ratsastaminenkin on arvosteluun kuuluva osa. Nyt meillä on tuleminen piruettiin ok, ja piruetti ok, mutta sitten en tiedä oikein mitä tapahtuu kun pitäisi ratsastaa ulos... Noh, ei tapahdu ratsastusta, se vain kaatuu ulos piruetista?
  Aloita tehtävä, ratsasta tehtävä, lopeta tehtävä. Sitten saa vasta tuulettaa... Sitten kun H on rento, saa mennä isompaa ravia. Mutta tosiaan,  vasta kun se on rento ja niin ettei rentousn kärsi näyttävyyden kustannuksella
• H tarjoaa helposti vain reaktiota ylöspäin. Kaikki reaktiot mitä tahdon on ajateltava eteen! Tämä on toki ollut aina meidän synti, mutta nyt täytyy oikein ottaa jälleen kunnon kuuri tämän asian suhteen. Eteen eteen eteen, mutta ei vauhtia vauhtia vauhtia. ;) Siinä on ero.

Eihän tässä nyt mitään tähtitieteellisen uutta ole, mutta hyvä se on takoa omaankin kalloon välillä lisää näitä ja katsoa sitä omaa menoa.
Olin niin masentunut perjantain jälkeen kun ärsytti oma sählääminen ja meno, joten katsoin valmennusvideoita ja kuvia läpi. Ihan inhotti katsoa sitä wc-ankkaa kauhomassa menemään katse maneesin tauluissa.
Lauantaille taasen olin miettinyt että miten sitä ratsastetaan ja asenne tekemiseen ole aivan eri niin kappas, hyvin meni! Ihan sama mitä katsojat ajattelevat tai miltä näyttää, mähän ratsastan niinkuin ratsastan ja teen kaikkeni sen eteen että tulosta tulee yrittämisestä.
Jos pelkään tekeväni virheen, en edes yritä. Silloin ei kehity.

Laitan tähän pienen videokoosteen treenistä mitä Hertan omistaja kuvasi pätkinä katsomosta. Olen vähän ollut nykyään sillä linjalla etten julkaise valmennusvideoita, mutta ehkä tästä on hyötyä itsellenikin kun teen koosteen jossa videot ovat peräkanaa ja säilytän valmentajan puheet, jotta voin opiskella koko ajan lisää. Täydellistähän meno ei koskaan ole, mutta tarviiko sen olla.
Videon pitäisi saada klikattua HD laatuisemmaksi jotta se näkyisi paremmin.



Ei oikeasti paineita. Ratsastan niin hyvin/huonosti (kuka mitenkin haluaa tulkita) kuin ratsastan. Se ei ole keneltäkään pois ja vain ja ainoastaan mun asia. Ei saa ottaa paineita "nyt pitäisi mennä hyvin", vaan päätän ratsastaa itse sen verran hyvin mitä osaan ja katsotaan miten se näkyy hevosessa.
Sitä on kieltämättä blogimaailman kautta alkanut ajattelemaan ettei saa epäonnistua, vaikka kaikki epäonnistuvat aina ja kaiken aikaa, mutta kyllä kaikki myös onnistuvatkin aina ja kaiken aikaa... Sitä vain harvemmin kiinnittää huomiota niihin pieniin hyviin asioihin, ja näkee huonot asiat ylitsepääsemättömän suurina. Sitä ikäänkuin ajattelee että jossain on kokoajan joku, joka puskista huutelee ja haluaa etsiä kaikki virheet sekä nostaa ne esille.
Hevoselta ei saa vaatia täydellisyyttä kerralla eikä myös itseltään. Täytyy tyytyä aluksi hyvinkin vähään, edes sinne päin olevasta asiasta. Sekin "jo sinnepäin" oleva asia on jo matkalla lähemmäksi kohti "täydellisyyttä". Ja täytyy muistaa, että ne jotka yrittävät, ovat aina askeleen edellä niitä jotka eivät. Meni miten meni.
Saan epäonnistua. Se ei ole häpeä.

Loppukäynnitkin käytiin läpi kädestä pitäen.

Valmennuksen jälkeen raukea ja hikinen Hertta!

Mainittakoon vielä että heti meni maanantain kotivalmennus paljon paremmin kun olin saanut psyykattua itseni jälleen kasaan! Valmentajakin sanoi että huomaa että olen miettinyt näitä viime aikojen vaikeita asioita koska ratsastin ihan erilaisella asenteella. Ajattelin Emman valmennukset läpi koko rahan edestä. Tyynesti mutta päättäväisesti ja ratkasin vaikeat tilanteet kouluttamalla, enkä menettämällä malttia. Hevonen ei tiedä ikinä tekevänsä jotain väärin, varsinkaan jos ajattelet "kyllähän tämä poni tämän tehtävän tietää". No ei se tiedä. Hevonen ei tiedä tekevänsä piruettia tai pohkeenväistöä oikeaoppisesti tai vähemmän oikeaoppisesti. Se tekee sen juurikin sillä lailla miten me se ratsastetaan siihen tehtävään. Se ei tiedä oliko tämä piruetti tai pohkeenväistö 5 tai 8 arvoinen. Meidän täytyy se suoritetun liikkeen laatu tietää, mutta tosiaan, se numeroarvo ei ole hevosen murhe.

Emma on tulossa ilmeisesti jälleen tammikuussa valmentamaan Erkylään. Täytyy kyllä laittaa kalenteriin...

Hertta 130cm esteillä...

... omasta mielestään. Hertta tuppaa vähän viljelemään noita kalavalheita... ;)

Ou mai gaad mikä este! Kaikki peliin!

"Siis mitä?!? Erivärisiä puomeja?!"

Hihi. Näin me reenailtiin viikonlopun valmennuksiin... :D
Anteeksi todella huonolaatuiset kameran näytöstä otetut kuvat, mutta jostain syystä mun kone ei suostu avaamaan noita videoita puomijumpasta, joten otin nyt sitten pari kuvaa kännykällä. Koitan saada jotenkin noi videot toimimaan jos saisin sitten materiaalia Hertan "totaalisen vakavista estetreeneistä"... ;)

Herttahan on oikeastaan estesukuinen! Sen emä on hypännyt yli 20 vuotta sitten Suomessa GP;tä esteillä, eli tässä olisi periaatteessa Hertan päälaji, se vain vahingossa päätyi kouluratsuksi. Mutta tosissaan Hertta aina suorittaa, niin esteilläkin. ;)
Mähän voisin sanoa hypänneeni Hertalla metriä! Oli korkeus mikä tahansa niin kovaa ja korkeelta mennään!

Huomisen ja lauantain valmennuksien aikataulutkin muuttuivat poisjääntien takia, joten pääsen perjantaina aloittamaan hivenen aiemmin ja lauantaina jo klo 12. Hyvä vaan kun on aikaisemmin niin en ehdi jännittämään niin kauan... Sitten se on nopeammin pois alta! En ymmärrä miksi mua jännittää ja paineistaa tämä Emman valmennus niin kamalasti. En halua mokata, ja nyt tuntuu niin huonolta joten kait se on vain se epäonnistumisen pelko mikä kaivaa takaraivossa.

Mutta onneksi jos kouluratsastus alkaa tökkimään niin mehän voidaan Hertan kanssa siirtyä esteradoille..? ;)

Uusi ulkoasu!

No nyt on kyllä sellainen ulkoasu että huh! Aivan ihana!
Tilasin uuden ulkoasun Lunar Graphicsilta ja olen aivan myyty. Toiveitani kuunneltiin ja sain juuri sen mitä halusin, vaikka annoinkin "vapaat kädet" ulkoasun tekoon. Suosittelen! :)

Blogi oli muutoksen ajan tietenkin suljettuna tämän päivän. Oli ihana huomata kuinka moni lukija otti muhun yhteyttä ja kyseli huolissaan että onko blogi lopettanut/mitä on tapahtunut/jos blogi on vain kutsutuille lukijoille saisiko kutsun jne. Ilmeisesti tätäkin blogia jonkun verran kaivataan! :D
Kyselijöille jo kerroinkin että ulkoasu vain on remontissa, ei sen kummempaa.



Hertta on ollut ihan ok viime päivinä ratsastaa, mutta jotenkin mulla itselläni on ollut hermot kireällä ja se näkyy heti hevosessa. Hertta on hevonen joka tulee vastaan portille aina kun tulen sitä hakemaan, niin maanantaina kun menin sadepilvi pään päällä valmennustunnille huomasi Hertta tämän heti. Tapansa mukaan se keskeytti päiväheinien syönnin ja tuli höristen portille vastaan, mutta kun tulin portin kohdalle niin se kääntyikin pois ja käveli tarhan nurkkaan. Kyllä se kiinni antoi, mutta tästä huomasin heti "aijaa, sä siis arvasit että on huono päivä?".

Valmennus ei mennyt huonosti, mutta kyllä H oli vähän hermostunut ja alta juoksevaa sorttia ja mulla meinasi palaa käpy ihan pienestäkin mokasta. Lähinnä alkoi turhauttamaan tämä "mä en osaa yhyy". Tahdon saada Hertan läpi ja kun en saa, niin voi itku! :D
Noh, onneksi on niin hyvä valmentaja ettei parane alkaa urputtamaan vastaan.
Valmentaja kehotti myös ottamaan kokeiluun mennä ilman turpahihnaa. Vaikka käytän aina turpahihnaa todella löysällä Hertan kanssa (väliin mahtuu kämmen) niin olisi kuulemma hyvä mennä silloin tällöin ilman turparemmiä, jotta näkee reaktiot hevosessa paremmin. Tästä olen ollut aina samaa mieltä, että hevosen suuta ei saa lukita kiinni kireällä remmillä, sillä kun hevosella on mahdollista avata suu, kertoo se enemmän ratsastajalle missä se raja menee, että tuntuma ei välttämättä ole maailman optimaalisin ja hevonen pakenee painetta (Ei, en ole kukkahattutäti... :D ) Toki jos hevonen on kova heittämään kieltään yli jne, niin turparemmistä voi olla apua, mutta Hertan kanssa oikeastaan turparemmin on ihan turha. Se on niin ihana suustaan. Ei auo suutaan, se on kevyt ja kuitenkin "liikuttelee" kuolainta sopivasti, eli on aina irti. Toki enemmän toivoisin tukeutumista kuolaimeen, mutta sekin on mennyt todella paljon eteenpäin ja H luottaa paljon enemmän kuolaimeen nykyään. Itseasiassa nyt kun on käytössä Sprengerin anatomisesti muotoillut RS Dynamic kolmipala niin H on aivan erilainen ratsastaa. Aikoinaan sanoin että Sprengerissä maksaa vain logo, mutta kyllä siinä taitaa maksaa tuo muotoilu ja ihan mielelläni maksoinkin koska ero hevosessa oli niin mieletön näillä kuolaimilla kun aikoinaan niihin vaihdoin.

Suu toimii hyvin! Sopiva huulipuna. 

Tänään oli pieni puomi/estepäivä ja meninkin ilman turpahihnaa Hertalla. Itseasiassa yllätyin kuinka kivasti se toimi. Se oli paljon vakaampi suustaan ja oli kiva nähdä että vaikka ei ollut turpista Hertan suu pysyi kiinni. Tottakai jos Hertta tahtoo liikuttaa ja mutustaa kuolainta saa se suu liikkua, mutta että suu roikkuisi auki, se on kiellettyä. Kyllä mä nyt pidän tälläisen "turpahihnattoman" kuurin jonkun aikaa, ei se ainakaan huonoa näyttänyt Hertalle tekevän. Sen suu vaahtosi todella hyvin ja leuat olivat rennot. Valmennukseen toki laitan turpiksen mutta näin kotitreeneissä menen jonkun aikaa ilman. Laitan myöhemmin videota puomihyppelöistä, nyt en jaksa alkaa kasaamaan koostevideota enää tälle illalle.

Mitenniin pitkä pää...? Kyllähän se turpahihna vähän koristaisi tuota Hertan pötkyläpäätä... :D

"esteet oli ainakin 2 metriä mutta hyppäsin ne hipaisemattakaan!" sanoo Hertta. 
(Kerrottakoon että korkeimmillaan este oli 50 cm lopuksi.. ;) )

Emman valmennusklinikka on tosiaan perjantaina ja lauantaina, joten huomenna torstaina laitan kanget päähän ja teen pienen "esivalmistelun" jälleen valmennuksia ajatellen. Tulee intensiivinen loppuviikko Hertalle. Emman klinikkaan on vapaapääsy kun joku sitä kyselikin aiemmin ja se on yleisölle avoin joten mainostinkin sitä jo Hertan omistajalle ja muillekkin tutuilleni josko tulisivat katsomaan miten Hertta pötkii. 

Pikkuhiljaa alkaa jännittämään...