Ei aina oppikirjan mukaan

Kun torstaina päivittelin kuinka vähän "petyin" meidän treeneihin, sillä treeni meni loppujenlopuksi siihen että annoin Hertan laukata täysiä ympäri maneesia niin kauan kuin se itse halusi. Jotenkin jäi paha mieli kun lopputuloksena on hikeä valuva hevonen ja yhtään "oikeita töitä" ei tehty.
Mutta pakko se on myöntää, että H tarvitsee tuollaista. Se on ollut nyt niin rennon letkeä ja super ratsastaa tuon torstain irrottelun jälkeen! Eli parasta lääkettä on tosiaan antaa kuuman hevosen välillä laukata reippaasti ja vapaasti!

Yleensä tosiaan Hertta riekkuu tarhassa mitä riehuu, mutta mulla on ollut tapana päästää se kentälle rallittelemaan 1-2 kertaa kuukaudessa. Nyt kuitenkin olosuhteiden pakosta tämä rallittelu on jäänyt, a sen näki Hertan ratsastettavuudessa. Se siis on ollut koko ajan todella mukava kropastaan, mutta sen korvien väli kerää kuumaa. Sanotaanko näin että höyrykattila keittää yli!
Torstaina tosiaan tein ensimmäistä kertaa niin että selästä käsin laukkuutin sitä niin kauan kuin se itse tahtoo ja pakko sanoa että toimii sekin näemmä. Itse asiassa tuohan se on kaikista turvallisin tapa vähän päästellä. Pystyn kuitenkin säätelemään selästä käsin ettei H mene ihan vaakatasossa kulmien läpi, vaan vähän hidastan sitä kulmiin ja sitten pitkän sivun alussa taas päästän täysillä eteen.
Täytyy nyt muistaa aina tilaisuuden tullen (eli jos maneesissa on tyhjää niin ettei kanssaratsastajat häiriinny) ottaa tuota irrottelulaukkaa Hertan kanssa. Olen tehnytkin kunnon kohottamiseen aina treenin lopuksi reippaampaa laukkaa muutaman kierroksen, mutta eipä se näemmä Hertalla tunnu missään. Täytyy tehdä se niin kauan kuin se itse haluaa ja alkaa "väsähtämään".

Eilen testailin maneesissa läpi vaihtosarjat ja passagea, sekä hieman piaffi-siirtymisiä. Sain nämä kaikki videolla jotta saan materiaalia itselleni ja näen missä nyt mennään ja tiedän mitä lähteä muuttamaan. Nyt voin ilokseni todeta, että voisin ihan hyvin alkaa jo pyytämään Herttaa polkemaan piaffia enemmän paikoillaan. Olen tähän asti antanut sen edetä piaffissa melko paljonkin, koska jossain vaiheessa H vain pomppi paikallaan piaffia pikemminkin takaosa korkeammalla kuin alla, joten näin asiakseni pyytää sitä samalla vähän eteen, jotta takajalan liike ottaisi enemmän ponnistusta mahan alle, eikä vain korkeammalle.
Tämä on auttanut, sillä nyt H jopa imee itse eteenpäin piaffissa, eikä takajalka pompi niin rajusti enää ylös. Pikemminkin nyt kun pyydän sitä olemaan piaffissa paikallaan, se piaffi on parempaa!
Tähänkin ongelmaan oli ratkaisu siis muuttaa tekniikkaa, eikä vain jurnuttaa sitä piaffia väkisin paikallaan kun hevosella ei ollut tekniikka hallussa. Vaikka ratkaisin tämän "vastoin piaffin sääntöjä" niin lopputuloksena on nyt parempi piaffi. Piaffissa hevosen ei kuuluisi edetä, ja sen pitäisi polkea sitä paikallaan. Kyllä. Tämä on tavoite.
En kuitenkaan nähnyt järkeväksi väkisin pitää Herttaa paikallaan piaffissa kun ei se sitä tehnyt puhtaasti oikein. Ratkaisuna siis pieni eteneminen piaffissa, jolloin H alkoi imeä eteenpäin. Nyt kun se imee eteen päin itse, piaffin poljenta säilyy kun pidän sen paikallaan.

Eli mitä tässä yritän sanoa, on se, että vaikka tavoitteena olisi suorittaa jokin liike tietyllä tavalla, ei sitä voi pyytää heti sillä tietyllä tavalla. Tarkoitan siis sitä, että lähtee vaikka ensin liikkelle vähän sinne päin, ja lopuksi kun hevonen alkaa hahmottaa idean, muutetaan tekniikkaa ja saadaan haluttu lopputulos.
Tämä oli tosiaan esimerkki Hertan piaffista miten sitä lähdin opettelemaan, mutta sama pätee esim laukanvaihtoihin.
On olemassa se tietynlainen ideaali laukanvaihto, mutta ei sitä lähdetä heti ekalla kerralla tavoittelemaan.
Aluksi voi olla hyvinkin hienoa että hevonen edes vaihtaa. Vaihto voi olla vaatimaton tai teatraalinen, mutta kutakuinkin puhdas. Esimerkiksi Hertalla haettiin aluksi vähän vauhtia vaihtoihin. Sitten sitä mukaan kun ne "vauhdikkaan vaihdot" alkoivat tulla jo leikiten, aloimme vasta sitten muuttamaan vaihdon tekniikkaa ja muokkaamaan sitä laadukkaammaksi ja hallitummaksi.
Opin tämänkin kantapään kautta kun yksin rupesin väkertämään vaihtoja Hertan kanssa vaikken tosiaankaan ollut niitä ikinä itse tehnyt. Yritin "koota" sitä liikaa, eli suomeksi sanottuna otin laukkaa pois ja aina tuli epäpuhtaita vaihtoja. Yritin tehdä sellaista vaihtoa, kuin mitä se olisi valmiina. Eihän se onnistu hevoselta joka on vihreä vielä ko. asian kanssa.
Vasta kun muutimme ajatusta siihen suuntaan, että iso laukka = iso vaihto, alkoi Hertalla löytymään puhtaat vaihdot. Nykyään sitten voin tehdä isompia vaihtoja, ja pienempiä vaihtoja, ilmavempi, matalempia, nopeita... jne jne.

Tämä nyt oli ehkä vähän ohi aiheen, mutta halusin vähän selventää tuota mitä nyt piaffin kanssa opin. Eli miten asian tiivistäisi? Ei voi vaatia heti täydellistä suoritusta (okei, tämä on itsestäänselvyys, mutta silti siihen sorrumme ratsastajina hyvin usein).
Mulla oli ongelma: Piaffissa H "hyppii" liikaa takaosallaan ja melkein peruuttaa. Se jää pohkeen taa.
Keksin ratkaisun: Piaffissa vaadin Herttaa vähän etenemään "vastoin piaffin sääntöjä".
Rartkaisun tavoite: Hertan täytyi alkaa ajattelemaan enemmän eteen ja kun pyydän sitä etenemään piaffissa, se alkaa ajatella itsekin enemmän eteen ja työntää takaosallaan, eikä vain pompota takajalkoja.
Tulos: Nyt Hertalla on voimaa ja säätövaraa, joten voin pitää sen piaffissa paikallaan, ja se polkee enemmän takajalkaa alle, eikä enää pompi ylöspäin!

Mistä sitten keksin kokeilla liikkua piaffissa eteenpäin, eikä pysyä väkisin paikallaan? Luen paljon lehtiä ja juttuja sekä haastatteluja kouluratsastuksesta. Luin Charlotte Dujardinin haastattelun missä hän sanoi että hän aina antaa jokaisen hevosensa liikkua eteenpäin piaffissa, paitsi sitten ja ainoastaan kisa-areenalla hän pitää piaffin paikallaan. Näin  hän saa säilytettyä hevosen ajatuksen eteen, ja ettei piaffi jäisi pohkeen taa.
No minäpä kokeilin tätä ideologiaa ja ainakin tällä hetkellä koen sen Hertan kanssa parhaimmaksi vaihtoehdoksi!
En ole minkään tietyn ihmisen tai lahkon kannattaja vaan minä napsin tietoja sieltä ja täältä ja mietin itse, koenko ne hyviksi vai huonoiksi. Vaikken jonkun ratsastajan ratsastuksesta pitäisi tai allekirjoittaisi kokonaan, voi hänellä olla jossain yksittäisessä asiassa joku hyvä pointti, jonka poimin itselleni.
Eräs piaffiguru taasen sanoi ettei hevonen saa missään nimessä edetä piaffissa, ja hän opettaa aina heti kättelyssä hevoset piffaamaan paikallaan eivätkä ne saa edetä missään vaiheessa. En sano etteikö tämä olisi totta ja oikein, mutta se ei vain sopinut mulle ja Hertalle. Voi toki olla etten vain osaa, mutta tässä tarkoitan juuri sitä, että poimin sitten sen vinkin joka minun mielestäni meillä toimii.
Eli mulla ei ole tässä mitään tiettyä ideologiaa, vaan yritän poimia kaikilta parhailta henkilöiltä parhaimmat jutut ja yhdistää ne!
Tämä pätee myös toisin päin, että vaikka joku guru sanoisi johonkin asiaan oman tapansa, mutta en jostain syystä näe sitä oikeana ratkaisuna meille, en sitten sitä tee vaan haen ratkaisun joltain toiselta. Silmät ja korvat auki siis kaikelle ja keräätkää parhaat vinkit itsellenne. Kaikki vinkit eivät ehkä sovi juuri teille, mutta varmasti jotkut. Sitten haette toisaalta ne vinkit siihen asiaan mihin ensimmäiseltä ei löytynyt apua.

Koitan vielä valottaa tätä meidän piaffia kuvien avulla:

Tätä tarkoitan sillä mitä H helpsoti tarjoaa piaffissa. Se ei istu takaosalleen vaan jää pompottamaan takajalkoja korkealle. Juu ei ole laahaavat takajalat ei, mutta kun piaffissa pitäisi nimenomaan istua takajalkojen päälle, jolloin takajalkojen liikkeen ei kuulukaan olla korkeat!

Pahimmillaan käy näin jos H vain jää pomppimaan takajaloillaan ja pohkeen taa piaffissa. Paino kaikkea muuta kuin takajaloilla.. ;) Hertta tuo kyllä heti mielipiteensä esille jos sitä ahdistaa! Siksi koenkin että sen on helpompi antaa edetä piaffissa kuin väkisin lukita sitä paikalleen.

Tässä jo vähän paremmin näkee tuon poljennan paikallaan ilman että takajalat pomppii.

Tässä ollaan juuri työntämässä piaffista ulos. Etujalka nousee vielä enemmän ja takajalka lähtee ponnistamaan eteenpäin. Tässäkin joudun olemaan hyvin tarkkana ettei H hypähdä ulos piaffista taas pompottavilla takajaloilla vaan viimeiseen asti se  se yrittäisi pitää takajalat "matalana".

Tämän jälkeen siirsin käyntiin ja kehuin. Tässä mun ylikorostettu tapa kehua... Vähempikin riittäis eikä tarvitsisi rojahtaa halaamaan hevosta... Toisaalta H on kyllä aina tyytyväinen ja hörisee kun taputan sitä tehtävän jälkeen :D

Tässä jo melko korrektia! Takajalka ei laahaa, mutta ei nouse korostetusti liian ylös pomppimaan ja etujalka  nousee korkeammalle kuin takajalka. Vielä kaipaisin istumista enemmän, mutta pikkuhiljaa... En halua että H kokee tämän liian vaikeaksi.

Tässä jo Hertalta yllättävän hyvää istahtamista, mikä on sille se kaikista vaikein kroppansa ansiosta! Etuosa nousee ja niska on korkeimmalla.

Heti tämän jälkeen kehuin ja annan Hertan ponnahtaa eteen, mutta huom, se ei edelleenkää saa lähteä pomppimaan takajaloilla!
Ylöls ja eteen! Yhtäkkiä se ei näytäkkään pitkältä ja takakorkealta...

En olisi edennyt tästä ikinä mihinkään jos nyt vain olisin tämän puolen vuoden ajan väkisin pitänyt Herttaa paikallaan ajatuksella "noh, tarpeeksi kauan kun tätä teen niin kyllä se joskus lopettaa tuon pomppimisen takaosallaan ja tehdään sitten hyvää piaffia". Ei todellakaan näin!
Piaffissakin on paljon muutakin kuin se paikoillaan oleminen. Voin olla visusti paikoillaan piaffissa mutta tehdä sitä silti todella väärin. Voin antaa sen hieman edetä piaffia ja tehdä sitä enemmän oikein.

Haluan vielä korostaa, etten todellakaan ole mikään piaffimestari! Nämä nyt vain on mun tekemiä juttua ja testauksia jotka olen todennut Hertalle hyväksi. Olisihan asiat varmasti ammattilaiset tehneet paremmin ja toisin, mutta mun vain täytyy ratkaista nämä asiat itse Hertan kanssa.
Piaffi on Hertalle hyvin vaikeaa suorittaa, ja se on sille vielä todella hankalaa. Tavoitteena kuitenkin on että tulevaisuudessa Hertta suorittaisi piaffia mieleltään niin tyynesti kuin olla ja voi! Eli sitten kun tämä on Hertalle helppoa ja se tuntee olonsa itsevarmaksi siinä, uskon että sillä on varsin hyvä ja levollinen piaffi. Sitten kun mun ei tarvitse enää "auttaa" sitä tässä vaan voin jättää sen yksin polkemaan piaffia, niin aivan varmana se rauhoittuu ja se näyttää paljon tyyvyäisemmältä.

Pakko vielä tähän loppuun kehua kyllä Herttaa hevosena. Ilman tuollaista hevosta, joka on niin sata lasissa aina valmiina oppimaan ja se haluaa miellyttää ratsastajaa, ei ikinä tälläinen amatööri olisi saanut sitä koulutettua. Olen kouluttanut Hertalle näitä juttuja vaikka en ole IKINÄ mennyt kenelläkään hevosella joka niitä osaisi ja opettaisi minulle! Tämä ei ole mahdollista ilman tuollaista hevosta, joka virheistä ja vaikeuksista huolimatta vain jatkaa ja jatkaa yrittämistä. Normaali hevonen olisi jo ahdistunut ja hermostunut kun kokematon ratsastaja vain pyytää ja pyytää eikä hevonen sekä ratsastaja ymmärrä edes välttämättä mitä yritetään tehdä. Mutta ei Hertta... Hertta ei osaa ja minäkään en osaa, mutta jollain ilveellä me vaan tässä opitaan? Minä yritän ja kokeilen "mitäköhän tapahtuu jos teen näin?" ja Hertta sanoo "mitäköhän tapahtuu jos vastaan tuohon näin?". Lopputuloksena on joko oikea liike, tai virhe. Jos tulee virhe, niin todetaan "hups, ei näin, kokeillaan jotain toista". Ja mehän kokeillaan. Ja toivotaan parasta.

Ihan uskomaton hevonen!

Myydään Equipe Oracle Monoflap

Joudun nyt valitettavasti myymään Hertan satulan, sillä Mummeli on bodannut sen verran että tämä ihanuus on nyt liian kapea.

Tämä satula on hyvin pidetty ja hoidettu. Se on melkein uusi ja kunto on erittäin hyvä. Vastinhihnat ovat alkuperäiset, mutta hyvässä kunnossa nekin.

Satulan leveys on Medium ja istuimen koko on 17". Yksisiipinen satula, joten pääset todella lähelle hevosta.
Equipe Oracle on paneelitopattu, joten sitä ei tarvitse ikinä toppauttaa! Runko on puuta. Erittäin pehmeä ja mukava istua, helpottaa istumista isoliikkeisellä hevosella.

Pidetty suorahkossa selässä, jossa iso säkä. Ei mikään kaikista suurin säkätila, mutta sopi kyllä tuolle omalle isosäkäiselle.

Hintapyyntö on 2000 euroa.
EN LÄHETÄ SATULAA POSTITSE SOVITUKSEEN!
Satula liikkuu kyllä helposti mukanani Uudenmaan alueella. Liikun melkein päivittäin Helsinki, Järvenpää, Hyvinkää, Riihimäki alueella.

Myynnissä pian myös muualla!

Kuvia lisää pyydettäessä.
noora.peltola@helsinki.fi

Ikivihreä

Hertta se vaan ei vanhene... Pakko jakaa täällä bloginkin puolella tämä video jonka sain tallilaiselta näin vajaa vuoden päästä (hyvä että sain tämän todistusaineiston vasta nyt, muuten olisi Hertan laiduntaminen loppunut lyhyeen ;) ). Videolla siis on toukokuussa tilanne kun Hertta pääsi ekaa kertaa viime vuonna jälleen laitumelle muiden hevosten kanssa laidunkauden alkajaisiksi. Itse en ollut paikalla, mutta näin jälkikäteen sain todistusaineistoa Hertan laitumelle laskusta.

Annoin luvan Hertan laiduntamiselle kutakuinkin näillä sanoilla:
"Kyllä sen voi päästää laitumelle, vaikka pienempään lohkoon aluksi niin ei ahmi itseään niin lihavaksi. Ei sitä kiinnosta riehua, se on kuitenkin niin ahne ruuan perään että keskittyy syömiseen kun vihdoinkin sinne pääsee."

No joo. Kyllähän se ruuasta selvästi nautti! ;)

Kivaa näköjään hypätä pystyyn ilmassa...? :D Kyllä vanhan muorin kroppa tykkää hyvää näistä korkeankoulun liikkeistä :D Hertta on aina ollut todella hyvä hyppimään pystyyn ja teki sitä melkein aina tarhassa. Seuraavaksi koulutan sen sirkushevoseksi! 

Hyvä että Hertta tarjosi viihdykettä taas tuonne hiljaiseen Erkylän lintukotoon!

Tässä vielä se video.

Olen tunnistavinani ainakin seuraavat eläimet:

• Lohikäärme
• Suomen pystykorva (tai sen käyrä häntä)
• Riikinkukko (taas se häntä)
• Bambi, vai pikemminkin gaselli?
• Ehkä hivenen hevosta, mutta enemminkin sellainen keväinen orhi, eikä vanha tammanruppana ;)

Minä bloggaajana

En tiedä mistä tälläinen ajatus lähti, mutta tässä on viime aikoina ollut muutenkin puhetta bloggaamisesta ja siihen liittyvistä asioista kavereiden kanssa. Aloin miettimään itseäni bloggaajana, ja oli hauskaa huomata että bloggaajia on monenlaisia, mutta meitä pystyy myös ryhmittelemään eri kategorioihin. Toki on erilaisia blogejakin, kuten treeniblogit, kisablogit, hyvän mielen blogit, kuvablogit, puhumattakaan eri lajeista (este, koulu, kenttä, issikka, lv, ratsastuskoulu...).

Menemättä sen enempää blogeihin, avudunpa sitten tämän postauksen verran (vain ja ainoastaan tämän kerran!) pelkästään itsestäni täällä blogin puolella. Hertta viettää vapaapäivää ja minä luen kemiaa (joo luen/luin oikeasti, kunhan tämänkin saan valmiiksi...) joten hyvin ehtii kirjoittaa.

Minä 18 vee, Hertta 10 v.
Nykyään minä 25 vee, Hertta 18 vee.

Bloggaaja vai ratsastaja?
Ensinnäkin, pidän itseäni enemmän ratsastajana, joka kirjoittaa treeneistään julkisesti treenipäiväkirjan muodossa. Eli olen bloggaava ratsastaja. No siis kaikkihan jotka ratsastaa ja bloggaavat taitavat olla bloggaavia ratsastajia, mutta tarkoitan tällä tosiaan sitä, että miellän itseni enemmän ratsastajaksi ja blogi tulee siinä sivussa. En ratsasta blogin takia, enkä pidä blogia ratsastuksen takia. Blogi on "sivutyö" ratsastuksen ollessa "päätyö".
(Selvennetään nyt vielä sekin, että sana "työ" on nyt vain kuvainnollista! Oikea työni on lääketehtaassa, mutta se nyt ei liity tähän)
Monissa muissa blogeissa mitä luen on paljon sellaista oheistekstiä. Eli muitakin kirjoituksia kuin vain oman hevosen kanssa puuhailusta. Tykkään lukea itse näitä, mutta harmittavasti en itse saa sellaista tekstiä aikaan. Toisihan se blogiini varmasti väriä jos kirjoittaisin muistakin aiheista "toimittajamaisesti", mutta mun blogi käsittelee tätä kouluratsastusta ja siinä treenaamista, joten tekstit keskittyvät niihin Hertan ja mun tekemisten kautta.

Suunnitelen(ko?)
En oikeastaan ikinä suunnittele postauksiani. Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu. Jos en koe yli viikkoon mitään ahaa-elämystä mistä tahtoisin tulla kirjoittamaan, sitten en kirjoita. Haluaisin kirjoittaa blogia noin 1-3 kertaa viikossa ja tähän onneksi suurinpiirtein pystynkin. Viitaten edelliseen kappaleeseen, missä pidän itseäni enemmän ratsastajana, en koe painetta että blogiin olisi pakko kirjoittaa. Haluan että blogini tekstit sisältävät aina jonkin juonen, josta joku saa hyötyä (jos ei kukaan muu niin itselleni on hyvä kirjoittaa pohdintoja ja asioita muistiin).
Omasta mielestäni laadukkaat blogit tuottavat jotain sisältöä, ja tykkään itsekin lukea blogeja joissa tulee tasaisin väliajoin postauksia monipuolisista aiheista. Välillä tuntuu kuin lukisi jotain maksullista lehteä vaikka kyseessä on ihan vain harrastus bloggaajalle! Osa bloggaajista todella osaa kirjoittaa ja he tuottavat laadukasta sisältöä hyvillä kuvilla. Itse en vain tähän pysty, joten olen hieman kade ;)
En ikinä ole suunnitellut mitään tekstejä blogiini, vaan kaikki tekstit tulevat silloin kun siltä tuntuu ja "syljen" ne näppiksille. Siksi suurin osa teksteistäni onkin valmennus ja kisapostauksia, koska silloin koen että mulla on paljon kerrottavaa ja pohdittavaa! Mähän pohdin kavereille kokoajan mun kisoja ja treenejä, joten siksi perustin aikoinaan blogin, jotta voin tänne läpättää treenijuttuja, ettei kavereita tarvitse niillä kiusata.

Miksi en osaa näyttää asialliselta niinkuin kaikki muut kisoissa? :D

Yhdys sana ja kirjoitusvihre...
Toinen huomio on, etten oikein osaa kirjoittaa kirjakieltä. Taino osaan, jos oikein haluan, mutta huomaan käyttäväni paljon puhekieltä teksteissäni. Olen 100% varma että kielioppipoliisit löytävät kasan virheitä teksteistäni, mutta itseäni ne ei oikeastaan häiritse. Tiedän kuinka joitain häiritsee yhdys sana virheet ( hihi ;) ), mutta itseäni ne eivät häiritse kun luen tekstejä. En toki halua että blogini on vaikeasti luettavaa, mutta kaiken palautteen mukaan se ei sitä olekaan, vaikken kirjakieltä kirjoitakkaan. Minulle riittää että tekstin sanoma tulee niin helposti selväksi, ettei sitä tarvitse erikseen miettiä ja pohtia. Sen kun vaan lukee!
En siis yritä olla yhtään mitään muuta kuin mitä olen. Tahdon että mun blogi on mun näköinen, eli vähän sellainen höveli ja vähän kiireinen, mutta kuitenkin vaikka asiaa ja tekstiä paljon tuleekin, siinä on jotain järkeä. Huumoria ei saa unohtaa, se on ainut asia millä tässä maailmassa pysyy selväjärkisenä.
Tähän kastiin kuuluu varmaan hymiöt. Normaalissa somekirjoittelussa olen aina ollut sellainen että käytän paljon hymiöitä. Ne ovat minulle kuin piste lauseen päähän. Monta kertaa blogiin kirjoittaessa laitankin hymiöt perään, mutta yritän poistaa niitä, jotta teksti olisi vähän asiallisempaa. ;) ( juuri näin...)

Kisamatkoilta juttuja lisää blogiin, vähän muutakin kuin se itse ratsastusosuus? Meno ei ole kovin vakavaa kisareissuillakaan ;)

Mites se kuvapuoli?
Tykkään hienoista ja laadukkaista kuvista. Kadehdin blogeja joissa on aina tuoreet kuvat jokaisesta omasta ratsastuskerrastaan mistä kerrotaan. Valitettavasti en itse vain kykene tähän. Käyn usein tallilla yksin, joten en nyt oikein voi kuvatakkaan kun ratsastan yhtäaikaa. Yritän ottaa edes kännykkäkuvia elävöittämään tekstejä. Parempia nekin kuin ei mitään. Tosin meidä hovikuvaaja Taru onneksi jaksaa meitä aina tulla kuvailemaan, joten saan aika ajoin uusia ratsastuskuvia tänne. Palautetta on tullut että saisin käyttää enemmän kuvia, varsinkin ratsastuskuvia, ja olen samaa mieltä. Lupaan kyllä laittaa aina kuvia kun niitä vain saan!
Blogini pääasia on tekstit joissa on pohdiskeleva ote, ja myönnän että usein laitan vanhoja kisakuvia koristeeksi, ettei koko postaus olisi vain pelkkää tekstiä. Toki katson että kuvat liittyvät tekstiin jollain lailla, mutta aina ne eivät ole tuoreimmasta päästä. Toisaalta mielestäni jos kuva on hieno ja kiva, ei sillä ole väliä milloin se on otettu.
Mielestäni blogeissa pääosassa on teksti. Kuvat tukevat tekstiä. Jos olisi vain pelkkiä kuvia ilman tekstiä niin...? Mitä luettavaa siinä on? Tykkään katsella kuvia kyllä, mutta mielestäni blogissa pääosassa on teksti.

Siksi täällä blogista ei meistä ole muita kuin ratsastuskuvia, koska näin hyvin poseeraaminen meiltä onnistuu! ;)

Lukijat
Silloin vuonna 2011 kun aloin kirjoitaa blogia kirjoitin tätä vain itselleni. Se oli aluksi yksinpuhelua. Pikkuhiljaa alkoi tulla kommentteja ja blogin kautta olikin lukijoita joille oli kiva jutella. En koskaan ajatellut että blogistani tulisi näinkään iso! Pikkuhiljaa huomasin myös että aloin kirjoituksissani miettimään myös lukijoita. Yritän aina kirjoittaa asiat niin että kaikki ymmärtävät ne. En siis kirjoita enää vain itselleni, vaan ajattelen teksteissäni myös lukijaa.
Kommentit ovat kivoja. Kyllä! Kommentit lukijoilta pitävät mielestäni tämänkin blogin eläväisenä! En tarkoita että kalastelisin kommentteja, mutta joskus on outoa, jos on postaus johon ei kukaan sano mitään. Sitä aina vähän miettii että mikä meni vikaan? Eikö kukaan lukenut sitä? :D
Blogini on aina ollut avoin kaikille. Kommentit julkaistaan ilman valvontaa ja anonyymien kommentointi on sallittu. Suuret blogit usein tarkastelevat kommentointia, mutta se suurin syy, miksi blogini on "avoin kaikille" on se, että meno on aina ollut täällä asiallista. Toki pieniä puskistahuutelijoita on tännekkin eksynyt, mutta kuitenkin asiallisissa sävyissä. Risuja ja ruusuja on kiva saada, ja risutkin otan vastaan, jos ne ovat asiallisia. Olen tainnut KERRAN joutua poistamaan asiattoman kommentin! Se on todella vähän verrattuna blogin kokoon. Tämäkin oli kommentti, jossa haukuttiin minut ja yhteistyöpostauksen sponsori. Yhteistyö kuvioideni ruotiminen on tosiaan asiatonta, ja sen kommentin poistin heti.
Negatiivisen kommentin saa tottakai lähettää, mutta aina toivon että asiasta pystyy keskustelemaan. Tylsä kommentti "Hyi sä sahaat" saa multa korkeintaan vastauksen "jaa".
Asiallisen menon takia blogini kommentointi tulee jatkossakin olemaan avoimena kaikille. Suurin osa lukijoistani taitaa lukea blogia anonyyminä ja paljon saankin hyviä ja mukavia kommentteja nimenomaan anonyymeiltä.
En tahdo poistaa anonyymien kommentointioikeutta muutaman asiattoman ihmisen takia. Bloggaajana en hätkähdä pienestä. Mulla on valmennuspuoli sen verran hyvässä kunnossa, etten tosiaan ota itseeni "et osaa ratsastaa" kommenteista. Näissä tapauksissa toivon, että itse kommentoija on sitten itse todella hyvä ja edustaisi Suomea vaikka olympialaisissa seuraavan kerran... ;) Olisin silti avoimin mielin valmis keskustelemaan aiheesta "miksi en osaa ratsastaa", mutta harvoin nämä kommenttiheitot jatkuvat sen pidempään. Jos valmentajani tosin kommentoi "et osaa ratsastaa" niin siinä vaiheessa varaankin jo ajan terapeutille ja mietin miten elän asian kanssa.
Ja tosiaan, tapoihini kuuluu että vastaan kaikkiin kommentteihin! Tykkään jutella ihmisten kanssa, niin oikeassa elämässä kuin täällä blogin puolella. Tietäisittepä vaan kuinka kova olen juttelemaan! Blogiini saa aina kommentoida, vaikka tuntuisi ettei mitään asiaa olekaan. Linkkaa samalla vaikka oma blogisi, käyn mielelläni katselemassa niitä ja etsimässä uusia lukukokemuksia.
Kiitos siis kaikille lukijoille!

Johtopäätelminä voisin siis sanoa, etten ole muuttamassa blogiani suuresti mihinkään suuntaan. Kuvien ja tarkemman tekstin kanssa yritän parantaa, mutta jatkossakin pääpaino teksteilläni tulee olemaan treeni ja kisapostausten pohtiminen, jotta näissä teksteissä olisi aina jotain hyödyllistä ja järkeä. Toivotaan että huoleton ote pysyy mukana eikä meno käy jatkossakaan liian vakavaksi!

Emman valmennukset 2. päivä

Tänään meni jälleen paljon paremmin kuin ensimmäisenä päivänä. En ollenkaan yllättynyt tästä! Oikeastaan aina on sama tilanne, että ensimmäisenä päivänä kisoissa tai valmennuksissa menee vähän säätämiseen ja sitten seuraavana päivänä pääsee tekemään nopeammin töitä.
Hertan kanssa kyse on yleensä nimenomaan siitä, että tokana päivänä pääsen nopeammin siihen käsiksi ja se rentoutuu/on vastaanottavaisempi nopeammin. Ihankuin se tietäisi homman nimen paremmin heti seuraavalla kerralla. Eka kerta on vähän harjoittelua!

Tykkään Emman tyylistä pitää valmennuksia. Siitä paistaa sellainen saksalainen jämptiys, mutta lempeällä tavalla. Emma on kokoajan läsnä aina alkuverryttelystä loppuverryttelyyn. Mitään muuta kuin perustyöskentelyä ei tehdä niin kauan kunnes hevonen on siihen valmis. Hevosen täytyy olla rento ja vastaanottavainen, jotta voidaan lähteä tekemään eri tehtäviä. Siihen asti se on yksinkertaisesti vain ja ainoastaan hevosen "pehmittämistä" ja valmistelua tehtäviin. Turha lähteä tekemään temppuja tai käymään eri tehtäviä läpi jos hevonen ei ole siihen valmis!
Emman kanssa mulla ei myöskään ole niin hätä, kuten vieraiden valmentajien kanssa. Jotenkin vähän jännitän salaisesti aina vieraita tai uusia valmentajia. Ikäänkuin häpeän jo valmiiksi ja pyytelen anteeksi sitä että olen kehdannut tulla heidän silmien alle hölskymään! Ehkä mä joskus pääsen tästä mun alemmuuskompleksista eroon. On se kyllä jo paremmalla mallilla tosin. Nykyään lähden valmennuksiin ottamaan oppia, enkä häpeämään itseäni.

Tänään otin jo itsenäisesti vähän rentoa hölkkää ennen valmennusta, jotta päästäisiin nopeammin itse valmennuksessa liikkeelle. Vanha hevonen kun vaatii vertyäkseen aikaa. Tosin mikä tahansa hevonen tarvitsee rauhallista aikaa verryttelyyn! Hertta oli oikein vastaanottavaisen tuntuinen heti alkuun. Ilme oli jo ihan erilainen heti aluksi! Oli se myös väsyneen oloinen jo tallissa kun laitoin kuntoon, kun eilen oli aika rankka päivä.
Tuttuun tapaan aloitettiin jälleen ympyrällä ensin kevyttä ravia matalalla niskalla ja sama laukassa. Ihan vain tsekataan askellajit läpi.
Sen täytyy olla;

• Rento
• Vastaanottavainen
• Pyöreä
• Aktiivinen
• Hakeutua kohti tuntumaa heti alussa jo
• Kun Hertta myötää ja rentouttaa niskaa, en heitä ohjia pois "palkkioksi" mitä vähän tuuppaan tekemään, vaan nimenomaan pidän sen tuntuman jotta sillä on se tuntuma siellä matalalla niskalla!

Kaikki kuvat (c) Taru Arola!
Sorry, kuvapommi tiedossa ;)

Päivän ehdoton suosikkikuva!

Lähdimme pikkuhiljaa kokoamaan ravia lisää ja koko uraa pitkin avo- sekä sulkutaivutusta. Itseasiassa ne onnistui aika jees! Vasen kierros oli jälleen se hankalempi, muttei siis mitenkään sellainen että sitä oisi pitänyt jäädä hinkkaamaan. Oikea avo ja sulku tuli helpommin tasapainossa, vasemmassa kierroksessa jouduin yhdet ekstrakierrokset tulemaan vielä, jotta saatiin se vähän paremmin läpi. Positiivista kuitenkin oli, että ei tarvinnut kuin kerran korjata niin se korjaus tapahtui! Ei siis mitään jyystämistä ja äheltämistä, se vasen kierros vain vaati multa vähän enemmän apuja Hertalle. Lähinnä jouduin käyttämään aina sisäpohjetta jotta H oikeasti taipuisi pikkasen enemmän rungostaan kuin mitä se tarjoaa. Helposti avossa ja sulussa jää vain "ulkoapujen" kanssa puljaamaan, mutta sisäpohje on se, joka sen taivutuksen viimeisen silauksen tekee! Kun käytin pohjetta, niin Hertan täytyi reagoida siihen ikäänkuin olisin kutittanut sitä ja se "väistäisi" kyljellään tätä kutittavaa jalkaa. Eli pohje--> taipumisreaktio kyljestä pohkeen ympärille, eikä reaktiota eteenpäin kiihdyttäen, niinkuin helposti voi käydä jos hevonen jännittyy.

Teimme myös laukassa sulkutaivutuksia ja niissä oli ihan sama idea. Sen täytyy kunnolla taipua ja mun täytyy sisäpohkeella "kutittaa" tarvittaessa jos Hertta meinaa suoristua. 

Alun verryttelylaukkaa

Avotaivutukseen lähdössä

Sulkua vasemmalle

Laukkasulkujen jälkeen jatkuu samantien piruettitreenillä. 

Ensin pääty-ympyrällä normaalia lennokasta koottua laukkaa. Lähden hieman kokoamaan laukkaa, samalla pienentäen ympyrää. Pienemmällä ympyrällä, oikeastaan melkein jo voltilla alan pyytämään pikkuhiljaa piruettilaukkaa. Kun saan piruettilaukan säilymään tasaisena, lähden vasta kääntämään mutta kokoajan mun täytyi pitää huoli jälleen sillä sisäpohkeella että se taipuu sen ympäri eikä jää pohkeen taakse! 

Mun (ja Hertan) ongelma on se, että me molemmat ollaan vähän sellaisia hössöttäjiä ja hätäilijöitä. Emmakin sanoi, että mun täytyy pystyä siinä piruettilaukassakin ratsastamaan ihan mitä vaan milloin vaan, eikä niin että mulla on hevonen kontrollissa ja valmisteltuna ennen ja jälkeen piruetin, mutta itse piruetti pyyhkäistään kahdella askeleella läpi niin etten pääse koskemaan koko hevoseen. 

Meidän Kuninkaallinen Pinteleiden Käärijä- Essi (siis kisahoitaja :D ) sanoi heti valmennuksen jälkeen: "Katsokkin etten IKINÄ enää ratsasta piruetteja kisoissa niinkuin sä olet ne tähän asti ratsastanut, vaan ratsastat ne tuollalailla kuin tuossa Emman/Riitan silmien alla!".
("Okei. Näin tehdään, pakko totella tai Essi ei enää tule käärimään meille pinteleitä... ;)" )

Mulla on hirveä kiire piruetista pois. Jotenkin alitajuntaisesti ajattelen "Suoritanpa tämän nyt nopeasti alta pois ennenkuin ehtii tapahtumaan virhe!". Noh, lopputuloksenahan on yksi iso virhe,nimeltä huono juostenkustu piruetti.

Pirueteista jatkettiin suoraan vielä ravityöskentelyyn viimeisillä minuuteilla ja lopuksi vielä ympyrällä hitusen kokeiltiin passagea. Lähinnä pikkuhiljaa kokoamalla ravia lisää ja lisää ja sitten siitä passagea. Me ollaan vielä todella vaiheessa passagen kanssa, mutta tosi kivoja askelluksia pilkahtelee! Vaikeinta tässä selvästi on se passageen siirtyminen/aloittaminen. H jännittyy ja vähän menettää otetta. Se vähän ahdistuu että "mitä nyt tapahtuu". Sitten kun se löytyy askelluksen ja tasapainon, se itseasiassa jatkaa sitä passagea ihan ok! Se vähän tuntuu aluksi epäilevän itseään ja tehtävää, eikä se oikein vielä ole varma tässä. Sittenkun siihen passageen päästään niin kaikki on ihan ok, ja itseasiassa passagesta ulosratsastaminen ei ole mikään iso ongelma.

Eli passageen valmistelu ja tuleminen on haastavaa, mutta itse passage on ihan ok ja siitä ulos ratsastaminen. Eli siirtymiä pitää harjoitella!
Olen vielä tosi armollinen itselleni passagen suhteen. Sitä on nyt vasta 2 viikon takaa ekan kerran laitettu oikeasti syyniin, joten siihen nähden se sujuu ihan mukavasti. Meidän täytyy saada siihen itsevarmuutta varsinkin Hertalle, jotta se ei heti ahdistu ja ole yhtä kysymysmerkkiä. Eli mun täytyy vielä paremmin kertoa sille mitä kohta tehdään. Uskon että tämä tulee korjaantumaan nimenomaan vain tekemällä ajan kanssa. Eiköhän se Herttakin kohta huomaa mitä se passage on ja voiman ja tasapainon kautta se löytää siihen tarvittavan itsevarmuuden, eikä jännity niin helposti siihen tultaessa. 

Piruettia

Kun piruettilaukka oli saavutettu sain rauhassa lähteä kääntämään

Kepeä askellus Muorilla!

Ylipäätänsä vaikeinta tässä kaikessa on rentouden säilyttäminen myös niissä tehtävissä. Hertta on hevonen, joka jännittää sekunnissa askeleen sisällä itsensä lukkoon ylälinjastaan ja painaa selän alas, ja yleensä vielä sinkaisee jonnekkin, jos se ahdistuu. Se rentous ja sen saavuttaminen vaatii sitten enemmän sekunteja. Täytyy muistaa että oikeastaan nämä kaikki vaikeat liikkeet todellakin ovat Hertalle vaikeita. Kyllä sen huomaa kun näitä tekee hevosella joka ei olisi näi pitkä ja takakorkea. Pisteet kuitenkin Hertalle kun se yrittää niin täysillä!

Kyllähän sen rennoksi saa helpommin näissä perus askellajeissa, mutta se jutun juoni on säilyttää se rentous, vaikka tehtävä vaihtuu. Tehtävästä toiseen ja jopa sen saman tehtävän sisällä säilytetty rentous on se tavoite. Ei kannata heittää hanskoja tiskiin, vaikka rentous häviäisi aina ajoittain. Varsinkin jos opetellaan uutta, voi rentous karata. Toisaalta en minäkään rennoin mielin opi uutta aihetta tässä vaikeassa kemiassa mitä vastaan vielä taistelen Yliopistolla. Itse asiassa se uuden opettelu on mulle itkupotkuraivareiden tasolla! Mutta kappas kummaa kun saa sen rutiinin ja itsevarmuuden oppimisen myötä, voin rennoin mielin lasketella menemään molekyylikaavoja ja reaktioyhtälöitä! Sama pätee hevosten kanssa ratsastuksessa. En lähtisi panikoimaan vaikka hevonen jännittyy uuden äärellä, kunhan se ei jää lopulliseksi tilaksi. Ajan myötä se rentous kyllä palaa, kun uudesta asiasta tulee "vanha tuttujuttu".

Ratsastajan muistilista mulle:

• Ratsasta alusta loppuun, askel askeleelta. Oli kyseessä sitten piruetti tai voltti, mikä lie! Valmistele, ratsasta jokainen askel, ratsastaa ulos. 
• Kun hevonen myötää alas, älä heitä ohjaa pois, vaan pitä se tuntuma ja seuraa tuntumaa.
• Passagessa ei raippaa, H reagoi liikaa ja sekoittaa tahdin. Passagessa täytyy olla rentous ja rauha, mutta se ei saa jäädä hitaaksi. Nopeaa takajalkaa, mutta rentoutta kadottamatta!
• Vielä kerran: valmistele.

Ei siis sinäällään mitään uutta, mutta kuinkakohan kauan siinä menee että nää saisi taottua mun päähän! 

Noissa loppumetrien passagessa jo huomasin kuinka väsynyt H alkoi olla. Itseasiassa tunsin sen jo pirueteissa, mikä näkyi myös siinä että H rupesi piruettiin kokoamisessa tosi usein pärskimään. Se alkoi jo selvästi hapottaa. Siihen nähden se tosi hyvin tsemppasi ja jaksoi pinnistellä loppumetreille asti! Täytyy sanoa että itsekin olin jo melkein lopettamassa ja yllätyin kun vielä piti jaksaa koota ravia passageen! 

Hertta on nyt tehnyt 2 päivää todella paljon töitä ja molempina päivinä se hikosikin reilusti, vaikkakin toki se ei näy niin helposti koska se on klipattu ja kuivuu nopeaan. Laitoin sille elektrolyyttiä ja juotin kunnolla (helposti menee 2 ämpärillistä vettä treenin jälkeen!). Molempina päivinä treenien jälkeen se sai joka jalkaansa linimentit ja lämpöpintelit, sekä vielä BOT-loimen. Hertta oli kyllä todella väsynyt tämän päiväisen jälkeen, mutta hyvin se töitä tekikin. Nyt se saa sitten alkuviikon olla todella kevyellä. Huomenna käyn juoksuttamassa sitä vähän ravissa eteenalas, tiistaina sillä on sitten vapaapäivä kokonaan. Katsotaan josko ensi viikonloppuna voisi käydä vähän hangessakin pitämässä hauskaa? 

Passagessa, vielä on hieman vaikeaa mutta askellusta rupeaa löytymään! 

Yritin passagessa antaa mahdollismman paljon ohjaa, jotta H:lla olisi aina tilaa tarpeen vaatiessa. Hyvin muuten se vetää vatsaa sisään, ei roiku. ;)

Tässä lähti jo passagessa löytymään sitä punaista lankaa, eli H alkaisi ajattelemaan passagesta eteen! 

Olipas taas antoisaa! Nyt vain pitää pitää mielessä näitä juttuja ja "pureskella" niitä. Pitää syynätä videoita läpi tarkkaan ja ottaa kaikki hyöty irti näistä. Toivottavasti ei tullut kuvista ähkyä! Karsin niitä jo tosi paljon ettei olisi liikaa.

Helmikuussa olisi jälleen seuraavat valmennuspäivät, mutta oma osallistumiseni on vielä auki taloudellisista syistä. Niin kivaa kuin valmenautuminen onkaan, niin pakko se on jotain syödäkkin seuraavan kuukauden ajan.

Kokosin pienen videokoosteen päivästä. Olen niin kriittinen itselleni etten oikein tykkää julkaista videoita kun näen niissä ison kasan virheitä, mutta tässä nyt yritän tosissaan opetella siihen että ilman niitä virheitä ei kehity, ja jokaisella meistä on kasa virheitä mukanaan. Perfektionistin pahin painajainen... ;) Josko videoiden avulla pystyy vielä lisää hahmottamaan tätä blogitekstiä tunnin kulusta ja näkisi eron ennen ja jälkeen korjauksen. Pahoittelen, videosta tuli silti yli 8 minuutin pituinen. Yritin ottaa sellaisia pätkiä missä kuuluu neuvot tehtäviin. Viimeksi myös pyydettiin enemmän ravityöskentelystä videota joten sitä laitoin tähän.

PS. Väsäsin niin innoissani "nopeasti" teille tätä videokoostetta, että unohdin hellalle veden kiehumaan. Niin keskittynyt olin etten edes huomannut tätä eeppistä palaaneen käryä mikä kämpässä nyt vallitsee. Kattila on entinen, mutta toivottavasti video parempi. Enjoy! ;)

Emma Kanervan valmennukset: 1. päivä

No hohhoijaa. Olihan taas vaikeaa! :D
Tosi uskottavasti taas meni. Aluksi Emma kysyy "Mites se on mennyt?" ja vastaan ylistävillä sanoilla, kuten "rauhallisuutta ja rentoutta", "oikein kiva", "tosi hieno", "super mummeli", "ollaan päästy Riitan kanssa treenaamaan passageakin nyt vihdoin ilman että jännittyy jnejne..."
No miten meni? Nopea vastaus; How to train your Dragon- ohjekirja olisi ollut kiva...

Koko 45 minuuttinen kuluu ihan siihen perustyöskentelyyn jokaisessa askellajissa ja Hertan pitää a) taipua b) kantaa. Ja H oli kyllä sellainen lohikäärme tänään että huh! Kerran melkein potkaisi maneesin seinää...

Kaikki kuvat c Taru Arola!

Hertta ärsyyntyi kun yritin korjata ulkopohkeella ulkolapaa sisälle...

... ja sitten alkoikin takapään heittely. TAMMAT! ;)
Maneesin seinät tulilinjalla. Aina ei voi mennä hyvin!
Hertalla on omat vahvat mielipiteet aina ajoittain.

Siis ei saa ymmärtää väärin. H oli ihan kiva, ja pääsin lopuksi käsiksi siihen, mutta jessus se oli oikein lohikäärme. Sen silmä "paloi" ja ilme oli välillä "koskekkin muhun niin potkaisen" ja sehän potkaisi. Hertan mielestä en olisi saanut käyttää jalkoja ja se olisi halunnu mennä lapa ulkona molemmissa kierroksissa. Ei siis kulkea suorana, vaan mukavasti mutkalla. Koko 45 minuuttia pelkkää läpiratsastusta! :D

Aluksi olin ehkä vähän turhan arka ja varovainen taas. Yritin pikkusievää ratsastusta. Jossain vaiheessa kyllä sisuunnuin ja totesin etten jaksa vain pyytääpyytääpyytää ja vielä kerran pyytää ja vastaukseksi saan vain mulkaisun ja uhkauksen "Et varmana koske sillä ulkojalalla!". Sitten kun vaan sitkeästi mutta tyynesti vaadin että mun ulkojalkaan reagoidaan ja se ulkolapa ei saa nuoleskella maneesin seiniä, niin kyllä se sieltä alkoi suttaantumaan! Varsinkin laukkojen jälkeen H ravasi jo erilailla ja se pääsi etenemään. Sitten olikin jo aika lopettaa. Great! Niinpä niin. Ensin 40 minuutin lohikäärmeen kesytys ja sitten 5 minuuttia ratsastusta.

Ehkä suurimmat asiat olivat:

• Suora hevonen, eli ulkolapa ei saa olla "ulkona" vaan linjassa rungon kanssa. Eli etu ja takajalat samaa uraa pitkin, eli 2 uraa! Ei banaanihevosta. Hertta taipuu makkaralle kyllä kaulastaan, mutta että rungostaan... noh, se on toinen juttu!
• Kaula alas. Kaula alas. Kaula alas. Vielä kerran. Kaula alas!
• Hertta ei saa painaa kädelle, mutta minäkään en saa nostaa sitä. Mun täytyi koko ajan tehdä pieniä myötäyksiä jatkuvasti. Kun annan myötäyksiä Hertalle, sen täytyy olla ne vastaan ja madaltaa niskaa, pyöristää itseään. Se ei saa lähteä painamaan ja jyräämään kiihdyttämällä eteenpäin heti kun tulee myötäys. Välillä tuntui että H oikein odotti niitä myötäyksiä, jotta se voisi tulkita ne menolippuna vapauteen ja lähteä vain viipottamaan reippahasti eteenpäin kuin rekihevonen. Höyryjunaefektiä havaittavissa!
• Mun täytyy myödätä ja irrotella pehmeemmin. Olen vähän liian teatraalinen noissa ja heitän välillä melkein ohjat pois "tossa ole hyvä!" vaikka riittäisi erittäin pieni pikkurillin liikutuskin. Mulla on mottona "Kaikki tai ei mitään", joten joudun nyt kyllä siitä luopumaan ;)
• Laukassa teimme pienen pieniä kokoamisia ja siitä eteen. Mun täytyy oikeasti koota vähemmän eikä ottaa Hertalta vastaan piruettilaukkaa mitä se tykkää tarjota. Eli pienempää laukkaa ja sitten eteen. Ei piruettilaukkaa. Sain yllättyä kuinka vähän oikeastaan piti pienentää ja koota laukkaa kun se jo riitti! Siitä oli helppo sitten päästää H eteenpäin isompaan laukkaan. Siitä piruettilaukasta mitä H heti tarjoaa on todella vaikea päästä ulos koska se jää pohkeen taa. Eli vähempi on enempi! Nyt täytyy vähän huijailla Herttaa eikä edes pyydä siltä hetkeen piruettilaukkaa ettei se ajattele liikaa jarrua!

Teimme aika pitkäjaksoisesti töitä ja huomasin lopuksi laukassa ja vielä lopun raveissa että H alkoi väsyä. Toisaalta se alkoi ravaamaan kivasti ja tasaisemmin, mutta huomasin että se vähän alkaa painamaan ja jokaisesta puolipidätteestä se oli kyselemässä "Ai käyntiin?" ja tarjosi käyntiä. Se hikosi aika paljonkin vaikka on kokonaan klipattu. Olipas rankkaa!
Täytyy nyt seurailla jatkuuko Hertan kiukkuilu. Tosin tämähän oli vasta ensimmäinen päivä pitkään aikaan kun se oli tammamainen... Se on kulkenut tosi hyvin nyt, niin jotenkin sitä heti hätääntyy että mikä nyt mättää kun hevonen on hieman erilainen, vaikkakin kivasti töitä tekee. Heti aloin miettimään onko tuo vuosi sitten ostamani Equipen satula jäänyt liian kapeaksi, sillä Hertta on kyllä tuota massaa kerännyt aika kiitettävästi treenin myötä... Satulahan on vain medium levyinen. Toivottavasti satula ei ole liian kapeaksi jäämässä, sillä nyt ei ole kyllä yhtään ylimääräistä rahaa satulan metsästykseen! Tykkään itse istua tuossa satulassa todella paljon, toki voisi harkita vaihtoa samanlaiseen mutta yhtä kokoa leveämpään... Noh, ei nyt vielä maalailla piruja seinille! Voinhan mä huomiseen valmennukseen kokeilla vaihtaa meidän varasatulaa joka on hitusen levemäpi, mutta mulle taas liian iso. Pääsen röhnöttämään siinä kuin nojatuolissa!

Kuvat kertovat nyt aika paljon tunnin kulusta:

Ensimmäisissä laukannostoissa piti työstää ajatusta heti eteen. Eli taas päinvastoin kuin hevonen haluaa! Hertta jarrutteli, niin minä tahdon sitten eteenpäin ja ulospäin kuoresta.

Pikkuhiljaa lähti työntöä löytymään, mutta kaulan ulos saaminen oli haastavaa ja H oli hieman nyrpeänä vain "itseensä käpertyvää sorttia". Yritin vain antaa pieniä myötäyksiä ja maanitella sitä pikkuhiljaa eteenpäin kuitenkaan niin ettei se lähde kiihdyttelemään.
Tässä siis takapää lähtee jo työntämään mutta etuosa ei vielä pääse alta pois.

Pikkuhiljaa pehmeni

Laukassakin metsästettiin kaulaa esiin, ei taakse.

Laukassa sitten alkoi tapahtumaan ja lopuksi saatiin se laukassa kivasti läpi, jonka jälkeen ravikin oli parempi. Tämä on ehdoton suosikkikuvani näistä pienistä laukkakokoamisista!
 Hertalla on oikeasti alkanut kaulassa olemaan lihasta, mutta edelleen jos se menee ryttyyn edestä niin se saa sen kaulan lihaksiston piiloon. Mutta työtä on tehty oikeaan suuntaan, joten jatketaan samalla linjalla!

Laukan työstämisen jälkeen alkoi raviinkin löytyä draivia ja eteenpäin pyrkimystä.
Nyt tietää millä huomenna aloittaa: laukka ensin.

Huomiselle valmennukselle Emma ohjeisti että ravailisin itsenäisesti alkuverkkaa eteenalas ennen huomista valmennusta, jotta päästäisiin heti tekemään töitä laukan parissa ja sitä mukaa saisimme nopeammin Hertan läpi ja pääsisimme tekemään muitakin asioita läpi. Tänään oli sitten tälläinen lämmittelykierros perusratsastuksen osalta, joten toivon että huomenna H on tosiaan näillä asetuksilla vähän nopeammin valmiina, jotta enemmän kalliita minuutteja saisimme käyttöön mm. temppujen osalta ja saisin niihin taas uutta näkökulmaa. :)

Hertta vain paranee vanhetessaan!

Olen kyllä monet kerrat kieltäytynyt hehkuttamasta ääneen, varsinkaan täällä blogin puolella. Aina kun olen kehunut ja hehkuttanut kuinka kivasti vaikka ratsastus meni, niin sen siliän tien kun lähden tallille niin ratsastuksessa syttyy kolmas maailmansota Hertan ja mun välillä. :D Katsotaan mitä tänään tulee kun erehdyin nyt blogiin kirjoittamaan ääneen taas näitä..

Kuvat otti Laura Grönroos, kiitos :)

Viime postauksessa pohdin tätä rentous asiaa ja olen sitä pohtinut edelleen. En voi oikeasti kieltää kuinka paljon nyt tuntuu että asiat ovat loksahtaneet kohdilleen ihan vain sillä kun lopetin sen ylisuorittamisen ja ajattelin vain ja ainoastaan tahtovani rennon ja rauhallisen hevosen. Tuntuu että ollaan Hertan kanssa päästy ihan uudelle levelille meidän yhteistyössä ja molemmat ymmärretään toisiamme nyt ihan erilailla.
Myönnän että jossain vaiheessa jotenkin ajattelin että mitä enemmän jalat viuhtoo ja hevonen prameilee sitä mahtavammin menee. Mun näkemykset ratsastuksessa on nyt heittänyt ihan härän pyllyä viimeisten vuosien aikana ja olen oikeasti oppinut arvostamaan sitä rentoutta ja helppoutta tekemisessä. Aiemmin vuosia sitten Hertan ja mun treenit oli oikeasti sitä että valmennuksissakin -15 asteen pakkasilla klipattu hevonen hikoilee vaahdossa ja itse olen niiin jumissa seuraavana päivänä etten pääse sängystä ylös. Ei se mun mielestä ole kouluratsastusta. En tarkoita että sitä opeteltiin ratsastamaan kovilla avuilla, mutta jonkinlainen hätä ja stressi meidän tekemisessä oli. Enemmän enemmän, lisää lisää, ei riitä ei riitä.
Rentoudella en tarkoita että mitä löysemmin ja laiskemmin mennään sen prempi, mutta ei tuo viulunkielen virittäminenkään ole kouluratsastusta korkeine etujalkoineen.
Jäntevä mutta rento. Aika utopistisen kuuloita maallikon korvaan... :D

Aina en todellakaan pääse siihen rentouteen käsiksi ja sitä myöten hyvään suoritukseen Hertan kanssa. Aina ei vain onnistu, vaikka itse omasta mielestäsi suoritat ratsastusta 100% samanlailla kuin eilen ja silloin se toimi. Esimerkiksi maanantain valmennuksessa oli ainekset taas siihen sotaan. Hertta oli toooodella jännittynyt kun tultiin maneesiin. Ihan ihmettelin että mikä nyt on! Nousin selkään ja sehän lähti jo niiltä sijoiltaan kipittämään alta pois passagen/piaffin sekaisin askelein. Keräsin heti sitten ohjat ja tästäkös H hermostui ja alkoi jo tarjoamaan hyppään pystyyn-efektiään. Se ei malttanut ollenkaan kävellä, puhisi ja pörisi vain. Valmentajakin katsoi että mitä ihmettä nyt tapahtuu, että mikäs ilmapallo se sieltä tuli.
Maneeissa oli jäätynyt ikkunat kovien pakkasten johdosta ja maanantaina ollessa leudompi päivä ne ikkunat alkoivat sulaa jolloin maneesin seinille tuli epämääräisiä märkiä länttejä ja vesipisaroiden tippuminen päälle katosta tai pisaroista lähtevä pieni rapina ääni sai Hertan ihan hulluuden partaalle! Mutta sehän on loogista. Kun petokissa astuu sen rasahtavan oksan päälle niin silloin pitää jo lähteä... ;) Kaikista pahimpia ovatkin nuo rapsahtelut, ei niinkään isot äänet. Esim Herttaa ei häiritse katolta putoavat lumet, mutta pieni rasahdus on paljon kamalampaa.
Kun H kerran oli noin jännittynyt todettiin että tehdään niin rentoa työskentelyä ja katsotaan mihin se johtaa. Jos ei johda mihinkään niin ei paineita, sitten ei tehdä sinä päivänä mitään ihmeellistä, mutta jos saamme sen rentoutumaan niin sitten tehdään piruetteja läpi.

Jälleen voin todeta että on sillä valkulla jännä psykedeelinen yliote ratsastajan mielen kautta hevoseen... Kuten sanoin, ainekset oli 3. maailmansotaan Hertan ollessa todella jännittynt ja lentoon lähdössä, mutta kun aloimme työskentelemään enkä itse hermostunut valmentajan avulla, niin hitto... Ei siinä mennyt kuin 5 minuuttia kun H jo laskee niskaa ja askeltaa keveästi! Oli se kokoajan varuillaan ja kiinnostunut ympäristöstä mutta kuitenkin korvat muhun päin suurimman osan ajasta, eikä mitään älytöntä poukkoilua! Se oli terävä, mutta kuunteli mua, vaikka tarkkailikin ympäristöä! Jos olisin ollut yksin, niin olisin varmaan hermostunut ja todennut että ei tänään, en jaksa tapella.

Aina aluksi vaadin matalaa niskaa. Käynti ravi laukka. Ei lähdetä kellumaan ja killimään heti kättelyssä.

Siinä sen taas näki. Vaikka kättelyssä hevonen tarjoaisi katastrofin aineksia, niin jos ratsastaja osaa koota ajatuksensa ja ottaa sen "henkiksen yliotteen" itsestään ja sitämyöten hevosesta, voi lopputulos olla oikein loistava vaikka aluksi ei siltä vaikuttaisi!  Jos olisin hermostunut siitä että H oli jännittynyt, niin ihan se olisi ollut mun moka kun tuloksena olisi ollut sinkoileva hevonen ja tappelu. Hevosta ei voi pakottaa rennoksi.

Kun kerta saimme Hertan rennoksi ja kuuliaiseksi, lähdimme ratsastamaan tehtävää. Laukassa koko rataleikkaalle, jonka alkuun kokoaminen piruettilaukkaan suoralla uralla. Siitä ulos koottuun laukkaan koko rata leikkaan päätyyn, jossa harjoituspiruetti puolitoista kierrosta. Tästä vaihtuu suunta takaisin päin joten keskellä teemme vaihdon. Sen jälkeen taas kokoaminen koko rata leikkaan loppuun ja puolitoista piruetti toiseen suuntaan. Eli koko ajan olemme kokorata leikkaalla.
Ja vielä mitä. Ei edes tuntunut vaikealta vaikka alku tunnista mulla oli hevonen joka ei suostunut kävelemään!
Sain koskea Herttaan kokoavasti, ja sehän kokosi. Se myös lähti hallitusti ulos piruetista. Vasen kierros oli oikein helppoa, mutta oikea oli tietenkin totutusti vähän vaikeampaa. Piruetti oli kyllä ihan kiva oikeassakin mutta valmistelut ja kokoaminen oli vaikeampaa, jolloin H vähän yritti lähteä kiemurtelemaan ja haparoimaan. Tässäkin kohtaa vain "tyyni, tyyni, tyyni, pyydä, pyydä, pyydä". Vaikka H tarjoaisi haparoivia askelia ja kiemurtelua niin ajatus eteen, katse ylös ja matka jatkuu silti. Ei saa patistaa lisää, ei saa hyökätä kimppuun heti "auttamaan" asiassa. Pitää pyytää, mutta vaikka olisi hankalampaa, niin täytyy uskaltaa jättää se hevonen itse miettimään ja ratkaisemaan asia. Ei aina voi olla tukemassa ja korjailemassa, vaan täytyy virheenkin uhalla antaa hevosen yrittää itse. Ratsastajan täytyy olla koko ajan siellä "takapiruna" valmiina tulemaan apuun, mutta tosissaan vasta sitten kun virhe tapahtuu. Jos lapsi opettelee ajamaan pyörällä niin aluksi pidetään kiinni ja tuetaan, mutta jossain vaiheessa täytyy päästää irti ja antaa lapsen polkea itse. Saattaa olla että se lapsi kaatua moksahtaa ilman tukea ekoilla kerroilla, mutta tässä vaiheessa ollaan lähellä ottamassa koppi, jonka jälkeen matka jatkuu. Ei lapsi opi polkemaan itse pyörällä jos aikuinen ei koskaan päästä siitä kantokahvasta irti ja anna lapsen kokeilla.





Sitä vähän joka asiassa tuppaa ratsastajana auttamaan sieltä ja täältä vaikka se hevonen osaisi sen ihan hyvin jo itse. Tottakai aluksi autetaan ja tuetaan uuden asian opettelussa, mutta helposti se ylimääräinen apu meille ratsastajille jää päälle. Kohta jo ollaankin siinä tilassa että hevonen ahdistuu ja hermostuu koska se tekee kyllä vaadittua työtä, mutta kun se "apu" ei lakkaa koskaan.

Lopuksi kävimme vielä läpi jälleen sitä passagea jotta näimme mihin se viime valmennuksessa jäi. En ole kuluneen viikon aikana edellisen valmennuksen jälkeen tehnyt passagea yhtään, joten nyt kokeiltiin siis viikon päästä miten H reagoi. Ja hyvin oli näköjään viikon aikana ehtinyt H sisäistämään oppimaansa.
Pääty-ympyrällä. Hidasta, hidasta, rauhoita, rauhoita. H alkaa tarjoamaan passagea. Se ehkä vähän jännittyy mutta annan sen silti olla yksin ja pyydän rauhallista ravia edelleen. Jossain vaiheessa H rentoutuu, mutta tahti säilyy, jolloin hieman autan sitä ja aktivoin takaa, jotta saadaan askeleeseen jäntevyyttä ja kokoa. Ai vitsit mikä tunne. Ne muutamat askeleet kun se kipristää napakasti jalkojaan ilmassa ja astuu symmterisesti tahdissa ravin askelia. AH!
Kun vain saadaan voimaa ja itsevarmuutta passageen Hertalle, uskon että siitä tulee todella näyttävä! Pitäisi yrittää kuvata videolla tilanteen nyt, ja sitten vaikka muutaman kuukauden päästä ja vertaille "alkutilannetta" ja "lopputilannetta". :)

Ensi viikonloppuna on jälleen Emma Kanervan valmennukset täällä Erkylässä, ja olen menossa molempina päivinä la ja su paikalle. Lauantaina menen iltapäivällä ja sunnuntaina aamupäivällä, oikein kivat ajat siis.
Katsotaan mitä pääsemme työstämään Emman kanssa. :)

Ilman rentoutta ei ole mitään

Tämäkin on tullut todettua tässä jo niin monesti nyt parin viikon aikana.

Hertta kun on vähän sellaista kuumuvaa ja juoksevaa sorttia, olen aina vähän veitsen terällä sen kanssa meneekö hyvin vai huonosti. Melkein aina aluksi H on rauhallinen ja rento. Se kuumeneminen alkaa vasta sitten kun se lämpiää ja sitä voi käyttää joko hyösyksi tai sitten siitä on vain haittaa.

Moni hevonen on aluksi pörheä, mutta kun esim se on saanut laukata tai liinassa juosta ensin, ne rauhottuvat. Hertta ei koskaan ole ollut tälläinen. Se on yleensä aluksi ihan laamana. Kävelee rauhassa ja alkuravitkin menee rauhassa. Sitten vasta kun se rupeaa lämpiämään niin vauhtia alkaa löytyä ja joskus tilanne voi olla se että kierros kierrokselta se vain kuumenee lisää ja jos sen antaa niin sehän laukkaisi maneesia ympäri loputtomiin. Se on niin väsymätön tuossa juoksemisessa!
Hertalla ei koskaan voi tehdä sitä että "anna sen juosta turhat höyryt pois". Ei todellakaan. Sen höyrykattila vain kerää lisää painetta ja lopuksi räjähtää! 

Kuvapommi valmennuksesta luvassa! Kaikki kuvat ovat jälleen Taru Arolan käsialaa, kopiointi kielletty!

Rento, mutta kuuliainen. Säilytä tekemisen rauha

Kuva viime valmennuksesta. Alkuverryttelyssä olen vähän leikkinyt piaffilla niin että käynnistä pyydän Hertan sellaiseen eteenpäin hiipivään piaffiin josta sen täytyy sitten ponnistaa raviin. Näin ollen se alkaisi ajattelemaan enemmän eteen piffissä, kun se  tietää että "kohta lähdetään eteen!"

Hertan kanssa olen nyt alkanut pikkuhiljaa oppimaan tämän kaavan mikä toimii. Kun alan alkuverkkaamaan, olen alkanut vaatimaan siltä niin mummohölkkää kuin olla ja voi. 

"Kuules Hertta. Sä olet jo sen ikäinen että sun täytyy osata tämä uusi vaihde: Mummohölkkä"
"Nöyyyy, eeeiii. Booooring!"
Pyrin siis pitämään Hertan todella matalassa muodossa ja kaula mahdollisimman pitkänä, ja mikä tärkeintä, sen täytyy ravata rauhassa ja hitaasti. Välillä vaikka niin hitaasti ja rennosti että se tippuu käyntiin! Aivan sama. Kunhan se on todella rauhallinen ja odottaa mua. Jos alan heti kättelyssä haipattamaan sillä isoa ravia, niin en oikeasti saa sitä enää kuulolle tarpeeksi pienin avuin. Tästä Herttakin hätääntyy. Se lisää vauhtia ja sitten hätääntyy lisää kun joudun käyttämään isompia apuja! 

Valmentajakin on aina sanonut että jos Hertalla sattuu moka ja se vahingossa siirtyy hitaampaan askellajiin kuin mitä piti, niin mitä sitten? "Pikemminkin kehu sitä, vaikka se teki tuollaisen virheen. Sulla ei tämän hevosen kanssa tule ikinä olemaan sitä ongelmaa että se menisi liian hitaasti".
Olen tosiaan jopa kehunut Herttaa jos se ajattelee hidastavansa vaikka ravista käyntiin. Olen huomannut että se rentoutuu kun se "tipahtaa" käyntiin ja päälle seuraa rapsutuksia. Näin ollen se on jotenkin oppinut "hengittämään" että eihän tässä olekaan mikään kiire. 

Kun olen nyt ottanut tällaisen kuurin että Herttahan ravaa ja laukkaa alusta asti rauhallisesti, niin olen huomannut että kun alkuverryttelyn jälkeen alan tekemään enemmän töitä, se onkin sopivan rento ja vähän "hidas" siinä mielessä, että se ei heti höntyile jos vähänkään kosken siihen! Saan yhtäkkiä löysän ja rennon laukan jälkeen käyttää pohjetta ja pyytää sitä kokoamaan ilman että se lähtee mihinkään! Sillä on sellainen "rauha" siinä tekemisessä, kun Hertan on ensin vähän rauhoittanut. 

Tiedän ettei tälläinen toimi todellakaan kaikilla hevosilla, mutta hyvä ja vanha nyrkkisääntö on oikeasti se. että tee aina toisinpäin mitä hevonen haluaa. Laiskalle hevoselle nopeutta ja nopealle hevoselle hitautta. 

Minä olen hätäilevä ihminen luonteeltani ja niin on Herttakin hätäilevä hevonen. Mä olen monesti aina alkuverkassa jotenkin heti lähtenyt patistelemaan Herttaa että "noniin äkkiä äkkiä, kokoa kokoa, tee kunnolla töitä nopee nopee nopee" ja Herttahan tekee. Ikäänkuin hyökkäsin Hertan kimppuun ja vaadin siltä paljon heti nyt. Napakka täytyy olla, mutta hevosta ei saisi jahdata. 

Nyt tuntuu että meidän tekemisessä on sellainen zen-tila. (hehhe :D )

Tosin joka päivä ei tietenkään onnistu. 

Toissa päivänä aloitin taas löysällä mummohölkällä ja H oli tosi jees aluksi. Pikkuhiljaa yhtäkkiä se vain alkoi kuumenemaan ja huomaan kuinka mulla onkin taas sen pää sylissä ja se vain tahtoo juosta. Että ei tämä tietenkään aina 100% toimi, mutta eihän ne hevoset ole koneita.

Viime viikon tunnilla pääsin hyödyntämään tätä itse tekemää treeniä myös. Teimme varsin yksinekertaisesti ensin laukassa kokoamisia piruettilaukkaan asti suoralla uralla pitkää sivua pitkin aina pitkän sivun keskellä. Eli koottu laukka, piruettilaukka (sen täytyy olla suora ja tahdikas) ja sitten ulos takaisin koottuun laukkaan (edelleen suoraan ja tahdikkaasti). 

Laukkaa tunnilla

Kun olimme laukassa tulleet tätä tarpeeksi, yllätyksekseni alettiin tekemään samaa ravissa, eli koottu ravi, passage, koottu ravi. Olin vähän vastahakoinen aluksi ja sanoinkin etten ole varsinaisesti treenannut passagea juurikin Hertan jännittymisen pelossa, mutta what the heck, sitähän varten treeneissa ollaan valvovan silmän alla että saisin apua niihin vaikeisiin asioihin, enkä helppohin.

Hertalla on passagessa vielä niin paljon treenattavaa. Sillä on luonnostaan ihan jees passage, mutta se helposti jännittyy ja tiputtaa selkänsä alas. Siinä vaiheessa se tuntuu vain epämääräiseltä kellumiselta niin että takaosa tuntuu elävän ihan omaa elämäänsä, minä istun heikon selän päällä notkossa ja Hertan niska on taas mun sylissä... Ei näin. Silloin kun Hertta askeltaa hyvää ja voimakasta passagea, on meno ihan eri. Se oikeasti tuntuu yhtäkkiä kuin istuisi tynnyrin päällä (nostaa selkää "kohti" mua) ja aivan kuin mulla olisi 100 kertaa enemmän voimaa käytettävissä isoissa askeleissa. Tällöin H myös pääsee nostamaan etujalkojaan korkeammalle.

Tehtävä onnistui kuitenkin ihan hyvin vaikka epäilin! Aluksi tiettu H rupesi kiemurtelemaan kokoamiseen tultaessa pitkän sivun keskellä, mutta tähänkin löysin ratkaisun taas siitä rennosta ja hitaammasta ravista.

Pyrin kokoajan antamaan Hertalle ohjaa kun pyysimme passagea, jottei se tulisi kaulastan lyhyeksi vaan sillä olisi tunne että sillä on aina tilaa.
Samalla myös yritin rapsutella sitä säästä, jotta se lisäisi rentoutta, vaikka onkin rankka liike

Vähän ehkä liioittelen välillä tuossa käsien eteen viemisessä. :D

Passagen jälkeen sitten eteen ja ulos koottuun raviin

En saa heti hyökätä Hertan kimpuun että "noniin noniin nopea nopea takajalka!!" vaan mun täytyy ensin antaa sen hidastaa reilusti. Vähän hitaampaa ja ilmavampaa askellusta niin että H säilyy rentona. Sitten kun se on saavuttanut hyvän passagemaisen tahdin, vaikkakin olisi vähän hitaampi, niin sitten voin pyytää jalalla vielä enemmän voimaa ja takajalkoja aktiivisemmiksi. Vitsit tämä toimi!! 

Vaikka H oli hitaassa ja ilmavassa passagessa, mutta kun annoin sen löytää sen tasapainon itse ensin, pääsin sen jälkeen koskemaan siihen ja muokkaamaan passagen askeleita terävemmiksi ilman jännittymistä! Aivan huippua!
Jännittyessään passagessa H helposti jopa vetää toisen takajalan ihan piikkisuoraksi ja näyttää jopa epätahtiselta kun sillä menee jalat ihan solmuun kun se hätääntyy. Nyt kun annoin sille aikaa ensin löytää siinä vaikeassa passagen askeleessa tahdin ja rentouden ja sitten vasta laitoin vähän "sähköä" takasiin, niin se reagoi juuri oikealla tavalla vähän terävöittäen itseään ja kaikki jalat tulevat symmetrisesti tahdissa. Ei mitään haparoivia askelia! 

Vakavaa touhua ilmeistä päätellen uuden opettelu. Tässä tulossa kohti passagea

Tämä on kyllä vielä niin alkutekijöissään ettei puhettakaan että kehtaisin radalla esittää. Silloin aivan varmasti saataisiin passagesta sellaista sillisalaattia jalat ties missä tahdissa koska H:lla ei vielä ole tarvittavaa voimaa siihen, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa!

Kiteytettynä, jos mä vain saan ratsastettua Hertan rennoksi, voin tehdä sen kanssa mitä vaan. Turha alkaa treenaamaan mitään juttuja ennenkuin se on rento. Sitten kun saavutan rentouden, saavutan sitä myötä kaiken "tarjottimella".

Valmentajakin sanoi, että vielä pitää treenata tätä lisää että annan tosiaan Hertalle edestä jopa niin paljon tilaa että sen oikeasti täytyy oppia olemaan yksin. Se on vähän oppinut siihen että se nostaa niskaansa mun syliin ikäänkuin "kannattele mua!". Kuulemma meidän täytyy yrittää ratsastaessa aina erota hetkeksi ja olla mahdollisimman kaukana toisistamme, tallissa voimme sitten taas halailla ;)

Helppoa kuin heinän teko. Hevonen rennoksi ja menoksi vaan!

Tai sitten ei...

Hertta on siitä kuuluisa ettei se koskaan laita korvia höröön jos sen pitäisi poseerata. Ei muuten laittanut nytkään vaikka yritin auttaa ;)

Valmennuksen jälkeen oli taas aikaa rapsutella ja hoitaa Herbamaarea. Paras paikka on leuan alta rapsuttaminen