Kootussa Ravissa

29. joulukuuta 2016

Lisää perusjuttuja

Toinen valmennus oli eilen ja se meni jälleen paljon paremmin kuin ensimmäinen! Luksusta on myös että hovikuvaaja oli pitkästä aikaa taas kuvaamassa! Eli uusia ja postaukseen kuuluvia kuvia tiedossa. Hertasta sen vaan huomaa, että se vaan paranee mitä enemmän teet oikeita töitä. Ei se hevonen "parane" jos vain hintsusti ja varovaisesti menee, vaan kun oikeasti tekee edes sen 30 minuuttia kunnon töitä ja oikein, niin kappas, hevonen vain paranee seuraavina päivinä. Ihan turhaan olen pelännyt kunnon liikunnan aloittamista. Hertta on oikeasti paljon paljon parempi kun on tehty tosissaan töitä. Ja haluan siis muistuttaa että aina liikuntaan palautus täytyy tehdä huolella ja rauhassa, eli en tässä tarkoita että kun liikuntalupa tulee niin satula selkään ja karautetaan liikkeelle... Tarkoitan sitä, että on turha pitkittää "keventelyä", vaan tehdä maltillisesti huolellista työtä! Ei se määrä, vaan se laatu.

Kaikki kuvat on ottanut Taru Arola!
Töihin lähdössä

Alkuverkkaa

Alkuverkkaan aika paljon vastalaukassa. Ja kyylään peilistä tietty :D

Vastalaukasta myötälaukkaan.

Hertta oli siis edellisen viime viikkoisen valmennuksen jälkeen todella hyvä ratsastaa koko loppuviikon. Se palasi ns. raitelleen. Tällä viikolla alkuviikosta olen huomannut että H oli vähän taas mieleltään turhankin innokas, vaikkakin edelleen kropastaan mukava. Se on vähän kinkkinen siinä suhteessa, kun se vaan niin tahtoisi mennä ja tehdä kaikki tehtävät yhtäaikaa, mutta kun sitä pitää vähän hyssytellä ja siitä se sitten hermostuu. Ja sitten kun hermostuu, niin selkä jännittyy, jolloin onkin jo melkein peli menetetty. Kärpäsestä tulee härkänen. Hertan kohdalla se tarkoittaa sitä että sählääminen ja "vihreät miehet maneesin nurkissa" lisääntyy. Eilen huomasin tämän jo alkuverkassa. H oli kevyt ja energinen, mutta vähän sen oloinen että "odotas vaan kun jossain rapsahtaa niin mä pelastan meidät ja ampaisen matkaan jo ennenkuin rasahtaa"!
Tämä turha häsläysenergia pitää vain osata ottaa talteen, niin silloin irtoaa parhaat moovit! Siinä se taito piileekin... Saako hiukan pinkeän hevosen voitettua puolelleen energioineen, vai "vapauttaako ne energiat harakoille"...

Oltiin sovittu jälleen vain 30 min valmennus mikä oli hyvä ensinnäkin siksi että itse olen vähän flunssassa ja mun oikea olkapää taas vihoittelee... Se vähän rasittuu työstä mitä joudun varastossa tekemään, mutta nyt vuodenvaihteesta aloitan apteekissa työt vakituisesti! Eli vihdoin oman alan töitä farmaseuttina. Vihdoinkin vähän parempi palkka ja paremmat työajat! Tällainen off topic. ;)
Mutta takaisin asiaan...
Sanoin heti että Hertta on tänään sitten vähän yliherkkänä, eli jotain tosi napakkaa ja sellaista aivopähkinää Hertalle, ettei sillä ole aikaa säätää. Aloitimmekin heti laukka-käynti-siirtymillä. Sen jälkeen teimme ravi-laukka-siirtymiä niin että joka toinen nosto oli myötälaukka ja joka toinen vastalaukka. Tässä se Hertta joutuu oikeasti kuuntelemaan ja odottamaan mua! Pari virhettä ja hätäisiä nostoja tuli varsinkin ravista, kun Hertta oli niin haukkana koko ajan odottamassa koska tulee laukannostoapu. Se aluksi nostikin laukan oikeastaan mun valmistelusta, eli tuli hätäisiä ja kireitä nostoja. Tätä jouduttiin hetki hinkkaamaan, että "ODOTA". Hyvä että Hertta reagoi ja selvästi haluaa miellyttää ennakoimalla, mutta sen täytyy hengittää myös välissä... Äkkiä se kyllä tuli tämän tehtävän avulla kuulolle.



Työskentelyn alusta. Tässä siis siirtymiä ravista laukkaan ja takaisin, ihan perusravissa. Ajatusta vaan että pidä tasainen käsi ja elä liikkeen mukana. Tärkeää on ettei ennen siirtymää hidasteta vaan sama ravi jatkuu aina uuteen askellajiin asti!
Hyvin se kyllä vetää mahansa sisään ravissa. Lihavaksi haukkuivat tallissa ;)

Uuups, kaikille sattuu virheitä ;)
Tässä ei sen kummempaa kun olimme juuri ohittaneet Riitan ja hän kehtasi maiskuttaa Hertan selän takana.... :D Herkkä on reagoimaan, hyvässä ja pahassa. :D

Ravissa teimme avoja pitkillä sivuilla ja pari kertaa kokorata leikkaa pohkeenväistöllä. Pohkeenväistöt olivat yllätys! Oikein kivasti ja isosti Hertta askelsi kiirehtimättä. Molempiin suuntiin se oli tasainen! Avossa oikea avo oli helpompaa ja tasaisempaa, vasemmassa avossa H vähän lähti huojumaan, mutta kun korjasimme tätä enemmän ajatuksella eteen, parani ja suoristui avokin.
Lopuksi otimme muutamat vaihdot, ja niissä täytyy kyllä kehua Herttaa. Vaikka sen huonoin askellaji taitaa olla laukka, niin vaihdot sillä on kyllä isot ja näyttävät!

Vaikka jälleen ei tehty kuin vain niitä perusjuttuja, niin kokoajan täytyi ajatella ajatus eteen. Enkä tarkoita eteenratsastamista paukuttamalla jalkoja kylkiin minkä kerkeää, vaan sitä, että hevonen ajattelee ja työntää itse eteen. Takaa eteen. From behind to the bit. Pitää hakea sitä tunnetta, kun hevonen oikein imee kohti kuolainta. Ei niin että ratsastan sen edestä taakse "kohti kuolainta", vaan niin että vaikka työntäisin kättä eteen tai mihin vaan, hevonen seuraa sitä. Tuntuma ei muuttuisi.
Tällä hetkellä ratsastuksessani täytyy olla tarkkana että kankiohja on löysällä. "Pidät sitä korostetusti nyt kotona niin löysällä, että radalla saisit siitä huomautuksen". Välillä meinaa kankiohja tulla mukana jos lyhennän ohjia muuten vaan käsissä, mutta se ei haittaa kun seuraan tilannetta.
Myös käteen kiinnitetään nyt huomiota. Suora linja mun nyrkeistä kuolainrenkaaseen. Jos kädet ovat korkeammalla niin pitää osata erottaa, johtuuko se siitä että nostan itse kättä ylemmäs, vai siitä että H nostaa itse niskaa. Ja tässäkin siis ajatus on, että "nosta lapoja niin että linja käsistä kuolainrenkaaseen suoristuu". Eli suomeksi, ylämäkeen.
Toki Hertan kohdalla täytyy muistaa ettei se rakenteelleen mitään voi, ja sen on fyysisesti todella kova työ nostaa etuosaa, koska se on sen 23h vuorokaudessa alempana kuin takaosa, mutta mikään ei estä yrittämästä. Ei se tarkoita etteikö Hertta kykene, mutta täytyy muistaa ettei se voi koskaan yltää samalle tasolle kuin joku toinen paremmalla rakenteella varustettu. Sanotaanko näin ettei se rakenne ole este, vaan hidaste.

Puolituntinen ehkä vähän venyi yli, mutta hyvin H jaksoi! Hikoilun määrästä näkee että rankkaa on vielä, mutta ei se kyllä tunnu missään. Kyllä mulla on nyt ihan hyvä tunne että suunta on oikea ja lihaskunnon kehitys edistyy. Kun kunto saadaan taas takaisin siihen mitä se oli, niin hyvä tulee!

Pohkeenväistöä oikealle
Lopuksi alkoi löytymään kivasti tasapainoa raviin!
Avoa vasemmalle
Laukassakin loivaa avoa. Tässä oikealle.
Laukka-avo on ihan loistava keino saada laukkaan ratsastettua suuruutta ja laatua. Saa sisäpohkeella kehotettua sisäkylkeä töihin ja nostamaan vatsaa ylös.



Hiki tuli joten pesulle joutui!

Hertta tarkkailee mua hoitopaikalta. Aina kannattaa olla hereillä, josko sieltä harjakorista tulisi vaikka porkkana...

Hertan mielestä ihan parasta, hieronta ja linimentti!

H laskee päänsä aina päänpäälle nojaamaan kun sitä rapsuttaa :D



24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua, ja vähän treenikertomuksia

Oikein hyvää joulua kaikille ihanille lukijoilleni!
 Kiitos kuluneesta vuodesta, ja toivottavasti pysyisitte meidän menossa mukana ensi kauteen 2017 myös. :)
Tuleva kausi tulee olemaan oikea "Grande Finale" ja varmasti elämämme tärkein, sillä meidän olisi tarkoitus kruunata Hertan ja mun yhteinen taival starttaamalla vihdoinkin niissä Grand Prix luokissa! Se jää nähtäväksi, saavutammeko tavoitteen, mutta uskon itse siihen vahvasti, jos vain me molemmat pysymme terveinä. 

Koska säätila täällä E-Suomessa on mitä on, niin kuvitetaan postausta vanhoilla joulukuvilla! ;)
Tämä tonttuilukuva on otettu vuonna 2014.

Palasin juuri meidän aaton treeneistä. Menin siis itsekseni perusjumppaa, ja jatkoin samalla idealla kuin ensimmäisessä valmennuksessa, jonka pitkän tauon jälkeen teimme keskiviikkona. Kerron siitä myöhemmin tuossa alla! Mä niin tykkään treenata kunnolla joulun aikana. Kaikki alla on niin hiljaista ja saa olla ihan rauhassa tekemässä töitä, sekä tekee ihan hyvää harrastaa kunnon liikuntaa, sillä kuka kieltää ettei mukamas tulisi syötyä laittoman paljon jouluna... ;)
Hertta on nyt tasottunut ihan älyttömästi. Se oli saikun jälkeen aika villi ja kireä, ei millään malttanut. Nyt se on selvästi taas tyytyväinen ja hyppäämisen ja valmennuksen jälkeen se on taas normaali oma itsensä ja oikein ihana ratsastaa. Vähän ajattelin kertoa tähän menneen viikon kuulumisia!

Puoleentoista kuukauteen siis emme ole valmennuksissa olleet surkeiden sattumusten seurauksena. Tosiaan 3 sairaslomaa eri syistä tässä välissä ja vanha hevonen ei tykkää hyvää kävelylomista... olen kuitenkin sen 2 viikkoa palautellut Herttaa liikutukseen ja se on edelliseenkin postaukseen viitaten ollut tosi jees, mutta vaihtelevuutta on ja kyllähän sen kunnon heikkenemisen huomaa.
Tämä viikko sunnuntaista lähtien on ollut ensimmäinen kunnon työviikko Hertalla. Olen siis tehnyt muutakin kuin vaan humputellut ja "liikuttanut". Ihanaa oli huomata sunnuntaina että kaikki ne temput tulee edelleen helposti ja ne ei ole unohtunut. Päinvastoin, H esittää niitä mielellään ja rennosti. Se kuitenkin vähän fuskaa perusasioissa. Vinoudet ovat tulleet enemmän takaisin ja voimaa puuttuu mitä ennen sairaslomaa oli. Tietenkin. 

Maanantaina tein puomijumppaa ravissa ja ajattelin pystyttää pienen esteenkin koska H oli niin tylsistynyt ravipuomien kanssa. Sitä ei kiinnostaisi vähempää mitkään puomit! Virhearviona minulta kuitenkin tuli se, että voisin hyvin hypätä vähän pientä kavalettia laukassa koulujalustimilla, koska H on niin tylsistynyt tähän tehtävään. No jumaleissön kun Hertta näki tämän 50cm korkean "esteen" niin sehän lähti jo sätkimään ennen kuin nenä osoitti esteelle! :D hypättiin sitten tätä yhtä estettä noin 10 kertaa ja loikat olivat ihan jäätäviä ja mulla vaikeuksia päästä hyppyihin mukaan kun H vain roiski mistä sattuu ja en edes niitä jalustimia lyhentänyt! :D hahha, kyllä oli muilla hauskaa katsoa tätä...

Hyppääminen kuitenkin teki terää sillä tiistaina H oli todella hyvä ja rento ratsastaa!

Hertta vuonna 2011 kirmailemassa laitumella
Kuva Janna Pehkonen

Kuva Janna Pehkonen
  Keskiviikkona olikin sitten valmennus. Sovittiin että vain 30 min ja halusin tehdä ihan vain perussettiä. Ei temppuja, ei mitään muutakuin että a) H kantaa lavat ja B)on suora molemmille pohkeille ja ohjalle. Ei muuta.
Teimme todellakin 25 minuutin tehotreenin, eikä enempään oltaisi kumpikaan jaksettu... minunkin ratsastuskunto isossa ravissa on huonontunut! Hyi mua.
Emme oikeasti tehneet mitään muutakuin "Molemmat pohkeet ja eteen. Molemmat ohjat". Pääty-ympyrällä pyörimme ja sitten uraa pitkin. Emme edes tehneet mitään sen kummempia taivutteluja! Vaadimme vain Hertalta että lavat ylös ja asetukset läpi molempien kierrosten suuntaan. Piste.
Heti tunti alkoikin sillä että käytin heti kylmän viileästi molempia pohkeita käynnissä ja Hertan täytyi reagoida heti. Eteen täytyy mennä muttei juosta alta.
Sitten "molemmat pohkeet" ja *pam* raviin! Sitten ravissa sama juttu. "Molemmat pohkeet" ja *pam* ravia ravia.
Sitten sama laukassa "molemmat pohkeet" ja *pam* laukka. Laukassa sama "jalka jalka ja iso laukka, kuin menisit kavaletteja, etuosan pitää nousta tai kavaletit tulee mukana"!


Vasen kierros on nyt tällä hetkellä helpompi, oikeassa H kaatuu sisälle mun oikean pohkeen päälle. Mutta vasemmassa kierroksessa ongelma on sama, eli H kaatuu ulkopohjetta päin eli valuu ulos. 
Mun täytyi enemmän tehdä oikealla pohkeella töitä. Vaadin oikean kyljen töihin. Symmetriaa!

H teki tosi hyvin töitä vaikka välillä näkyi kuinka se haluaa juosta oikeassa kierroksessa läpi. Mutta enpäs antanut. Kyllä se ihan hyvin liikkui kun vaan vaadin sen pohkeiden väliin ja kaikille neljälle jalalle, eikä vaan jäädä röhnöttämään kummankaan pohkeen päälle. Eikä H edes kuumentunut!
Tämän tehotunnin jälkeen Hertta on ollut loppuviikon oikein seesteinen, rauhallinen ja todella kiva ratsastaa! Se liikkuu elastisesti ja on taas entistä enemmän kuin aikaa ennen saikkua. Kunnon työnteko se hevosen tiellä pitää ja se on sitä parasta lääkettä :)

Vuodelta 2014 jolloin pidimme "jouludressagekuvaukset" pellolla.
Kuvat on ottanut Riikka Vuorinen




Nyt jatkamme ainakin ensi viikon tällä. Silloinkin keskiviikkona vain 30 minuutin valmennus ja samaa juttua. Temput ovat Hertalla selkäytimessä, niihin ei tartte toistaiseksi koskea. Siinä mielessä se on GP valmis, mutta nyt pitää vain saada kunto takaisin ylös ja jumpata se kroppa myös sinne. Ei GP ole vain GPliikkeet, vaan ennen kaikkea kokoamisaste...
Nyt meillä treeneissä on ajatus että voin ratsastaa vaikka sen tunnin, mutta täyttä ja totista työntekoa on vaikka vain se 20 minuuttia yhteensä! Tai 20 minuuttia totista työtä, ja sitten lopetetaan ja kävellään lopun aikaa. Ei mitään hipsuttelua, enkä nyt saisi varoa Herttaa ja vaan kevennellä. Se on turhia kilsoja. Vähemmän aikaa, enemmän työtä eikä missään nimessä toisinpäin!
Kyllä se vaan niin on että ihminen on laiska. Sitä luulee tekevänsä töitä, mutta huomaakin olleensa ihan avuton kun se silmäpari saapuu jälleen maneesin laidalle ja laittaa RATSASTAJAN taas töihin. Kappas kummaa, hevonenkin tekee silloin töitä... Tuota mä just valmentajassa haen. Se laittaa ja ottaa kaiken susta irti, eikä tule kuulonkaan mikään "hyvähyvä". Ratsastaja yksinään usein tekee tahtomattaankin vain sen mikä on pakko, ja mikä tuntuu helpolta ja hyvältä...


19. joulukuuta 2016

Hertta on vaan niin maaginen!

Ehkä vähän turha postaus ilman mitään sen kummempaa asiaa, mutta tekeepä mieli päivittää kuulumisia näinkin kun voi pitkästä aikaa hehkuttaa!
Mä oon ihan pähkinöinä taas kun Hertalla pääsee menemään! Se on oikeesti puhdasta nautintoa tehdä sen kanssa töitä! Se on niin kevyt, samalla kuitenkin voimakas ja sen kanssa tuntuu että voi välillä ratsastaa sillä ajatuksen voimalla. Kaikki liikkeet tulee niin vaivattomasti, siis silloin kun päästään siihen harmoniaan ja fiilikseen. Joskus taas se ei onnistu millään, ja toki meno on heti paljon nykivämpää, mutta pääasia että saan niistä fiiliksistä edes joskus kiinni!


On meilläkin toki meno saikun jälkeen ollut vaihtelevaa. Meno vaihtelee rennon letkeestä aina räjähtävään dynamiittiin... kauheasti vaihtelee tamman päivät! Rentoina päivinä tulee ykköset ja passaget ilman mitään höntyilyä. Tällainen päivä oli lauantaina kun kävin nopsaan nivelet päässä läpiratsastamassa Hertan. Se oli rento ja letkeä. Ei kuumentunut vaikka otin vähän ykkösiä. Tein siirtymiä kootusta ravista passageen ja takaisin. No problem. Ei kannuksia, ei raippaa. Helppoa.
No pudotus maanpinnalle tuli heti sunnuntaina kun H oli kuin pakkaspöllö! Kiva ratsastaa mutta pörisi välillä menemään kun nurkissa ratisi... tehtiin sitten ekan kerran kunnolla töitä vähän enemmän tauon jäljiltä. Ajattelin että nyt on liikaa energiaa joten käytetään se hyödyksi ja nyt alkoi työnteko.
Kun Hertta alkaa töräilemään, on kaksi vaihtoehtoa. Joko  homma menee läskiksi ja ainut mitä tekisi mieli tehdä on laukkailla vain ympäri maneesia lujaa. Toinen vaihtoehto on ottaa ilo irti ylimääräisestä energiasta ja käyttää se hyödyksi töihin. Ja satuin eilen siinä onnistumaan, aina en... Kun aloin vaatimaan Hertalta oikeasti asioita, ei yhtäkkiä sitä aikaa ole kuunnella rapisevia seiniä. Ja parhaat muuvit yleensä tällöin tulee! Testasin jälleen passagea ja tein ykkösiäkin enemmän, kerran jopa GPssä vaaditun määrän, eli 15 kpl. Onnistui! Satuin saamaan pätkiä videollekin kun poikaystävä mielenhäiriössään erehtyi tulemaan tallille mukaan ;)

Tässä pieni video eiliseltä. Tosiaan ensimmäisiä treenikertoja tauon jäljiltä joten vähän haparoivaa meno välillä mutta palaillaan pikkuhiljaa. Pitäisi kyllä ehdottomasti saada videoita useammin. Katsotaan toteutuuko tämä kun saan lainaan Pixion ja pääsen testailemaan miten se toimii. :)



Kerrankin muuten oli kameramies mukana niin pitihän se mennä vähän ulos kuvailemaan. Mä niin vihaan olla itse kameran edessä, enkä tykkää blogiinkaan julkaista omia pärstäkuvia, mutta kait sitä joulun kunniaksi voin villiintyä ja laittaa muutakin kuin ratsastuskuvia. :D

Wanhan tallin edustalla

Kyllä Hertalla katse porautuu suoraan syvälle!
Enkä edelleenkään tajua miten moni sanoo Herttaa rumaksi. Oikeasti! :D



Toki piti ottaa eväitä vähän mukaan ;)

Tuossa oikeastaan ne ainoat onnistuneet kuvat, mutta ettei nyt kiiltokuvablogiksi mene, niinkuin aina valitetaan niin raotetaanpa todellisuutta kuvauksien takaa! ;)
 Todellisuus meidän kuvaussessioista on tällaista...

Sääntö nro. 1. Katse kameraan. Check.

Hevonen fine, mutta tuota noin...? :D

99% kuvausajasta Hertalla on tällainen ilme. Se lamaantuu kun ottaa kameran esille. Sitten vasta korvat on höröllään jos oikeasti sillä on jossain kaukana jotain muuta katseltavaa, mutta kun kamera alkaa laulaa niin se ottaa tämän ilmeen.. :D

Juuh

"Hei oikeesti, mikä järki tässä touhussa?"
T. Hertta

Yleensä tämä näky on alkeiskurssilaisten jonossa. Ponia vie ruohotuppo ja poni vie tyttöä.

"Ööö, mitä hittoa sä meinaat?"
T. Hertta

"Ei juma..."
T. Hertta
 
"En tykkää. Yhtään".
T. Hertta

"Ai porkkanaa?! No oisit heti sanonu!"
(Tässä vaiheessa ei myöskään pro kuvaaja osaa tarkentaa ;) )

Hertta on tyytyväinen kun viimeinkin pällistelyn päätteeksi sai suut makiaks!
Kuva siis sen jälkeen kun ylempänä oleva porkkana on napsaistu suoraan suusta, ja Hertan tuntien ei mene vain pikkurilli, vaan koko käsi! Tässä tapauksessa naama...

13. joulukuuta 2016

Intopiukeena!

Hertan liikuntaan paluu on ollut kaikkea muuta kuin helppoa. Omalla tavallaan toki hienoa että sehän liikkuu kuin nuori varsa konsanaan, mutta ei siinä päätä eikä häntää ole! 
Paluu sairaslomalta täytyisi tehdä rauhassa, mutta milläs kerrot sen hevoselle joka palaa halusta vaan juosta kovaa? Selvästi se on innoissaan kun pääsee liikkumaan mutta vähempikin riittäisi. Hertta on siitä jännä, että se kyllä malttaa kävellä sen kaksi viikkoa ihan rauhassa ja riehumatta. Mutta ongelma onkin siinä, kun saa alkaa ottaa hölkkää, ja vielä parempaa, laukkaa, ei se millään malttaisi vaan innostuu ihan liikaa. 

Onneksi olin jo vähän ottanut juoksuaskelia nätisti ennen viime keskiviikon kontrollia. Kun liikuntalupa virallisesti tuli, olin jo vähän hölkännyt pohjalle. Torstaina kiipesin jo selkään ja otin vain käynti, ravi, laukka tyylillä liikutuksen. Käynti ja ravi sujui, mutta laukka oli kyllä aika haipakkaa. Otin kuitenkin vain pari kierrosta laukkaa, siinä ei Hertta ihan ehdi villiintymään.

Perjantaina Hertta oli niin intona, että mun oli pakko antaa sen laukata vähän enemmän. Se kokoajan ravissakin otti sinkoja ja lähtöjä, joten totesin että olkoot. Otin kevyessä istunnassa laukkaa, mahdollisimman isoa sellaista. Isoa laukkaa saa mennä, muttei juosta täysillä. Aina kun Hertta otti lähdöt ja pukitteli ilosta, niin totesin vaan että parempi vaan antaa mennä kuin yrittää jarrutella sitä. Siitä se hermostuu lisää jos alkaa pidättämään edestä ja siitä se vasta rykiikin menemään. Taputtelin vaan ja kannustin Herttaa vaan jatkamaan laukkaa vaikka vähän pomppuista menoa olikin! Siinä vaiheessa kun H rupesi köyrimään ei enää naurattanut niin paljoa! :D 
Loppujenlopuksi ei tarvinnut edes kauaa antaa laukata, kun se jo oli tyytyväinen kun sai vähän päästellä nätisti. Lauantaina alla oli paljon rauhallisempi ja tyytyväisempi hevonen kun juoksutin sitä liinassa! Heh, ajattelin että malttaakohan se mennä liinassa nätisti, mutta mitä vielä. Se oli ihan laiska suorastaan! Hörisi vaan jokaisen laukan tai ravin jälkeen kun sanoin "prrr". Pysähtyi niille sijoilleen ja hörisi. Hassu.

Niin paljon se auttaa kun pääsee vähän purkamaan ja irrottelemaan, edes selästä käsin isompaa laukkaa ympäri maneesia jos ei muuta saa. Vähään ne tyytyy, isoa laukkaa ympäri maneesia niin Hertta on iloinen. :D 

Kuvat Taru Arola

Kuvat viime talvelta, ilme on toki edelleen yhtä söpö

Nyt alkuviikosta olen ottanut ensimmäisiä kertoja niin, että istun jopa alas harjoitusraviin ja teen jotain oikeitakin töitä. Toki vielä pidetään meno aika kevyenä. Hertalle ei saa tulla hiki- periaatteella. Hertta on ollut oikein kiva ratsastaa ja nyt alan huomaaman että meno ei ole niin holtitonta enää. Se alkaa taas löytää "lihaksiaan" ja reagoi kokoajan nopeammin ja nopeammin pienempiinkin apuihin. Tämä viikko otetaan vielä ihan vain "virittelynä", mutta nyt sunnuntaista lähtien olen jumpannut sitä nivelillä enemmänkin läpi ja tänään kaivoin kaapista (pölyiset) kanget, ja tein ensimmäistä kertaa vähän laukanvaihtojakin. Edelleen en kokoa Herttaa sen kummemmin, vaan suoritetaan tällaista helppoja VaB-juttuja. Ajattelin että H olisi yliherkkänä kun kanget laitoin pitkästä aikaa, mutta se toimi niillä ihan yhtähyvin kuin nivelillä! Ei tarvinnut mitenkään dramatisoida menoa. 

Mitä tuohon jumppaan tulee, niin tosiaan olen joka päivä tehnyt samaa, eli avoja, sulkuja sekä vastataivutuksia käynnissä ja ravissa. Käynnissä teen myös taka- ja etuosakäännöksiä. Laukassa toistaiseksi teen vain avoa pitkällä sivulla (iso iso laukka-periaatteella) ja tosiaan nyt muutamat laukanvaihdot. Laukka on mun mielestä pysynyt aika hyvänä, sillä Hertta laukkaa nyt tosi isoa laukkaa vapautuneesti. Vaihdotkin ovat nyt tooooosi isot, vähän jopa teatraalisen isot ja hidastetut. Hertta kyllä tykkää niitä esittää. Tänään se teki vahindossa kolme kappaletta ykkösiä, ja mulla ihan horjahti paino satulassa kun en osannut varautua siihen että se vaihtaa niin isosti! Hyvä juttu, sillä normaalisti Hertta on vaihtanut kauhean kireitä ja pieniä ykkösiä, mutta nyt kun ne tulee puolihuolimattomasti (enkä mukamas kokoa sitä) niin ne oli tosi isot ja ilmavat. Pitää yrittää nyt säilyttää tuo fiilis niissä kun treenit alkaa.

8. joulukuuta 2016

Puhtaat paperit

Eilen käytiin Vermossa ottamassa uusi rtg-kuva oikeasta etusesta varmuudeksi siitä että ruhjevamma on kokonaan parantunut ja voimme huoletta jatkaa treenejä. Mähän olen jo vähän ravaillut ja laukkaillutkin koska jalka on ollut täysin kylmä ja kuiva, eikä siinä edes vammakohtaa enää tunnu.

Kun saavuttiin klinikalle ja eläinlääkäri tuli paikalle, ihmetteli hän lähinnä että miten ihmeessä viitsin tuoda tuollaisilla jaloilla varustetun hevosen näytille, että eihän tässä ole mitään tekemistä. :'D
Sanoinkin että olen jo ratsastanut vähän mutta tahdon nähdä ihon alle että onko oikeasti ok.
Otettiin sitten se yksi rtg kuva ja sehän näytti juuri siltä kuin pitää, eli ei mitään vikaa!
Paperit olivat harvinaisen tylsät:
" 1 kpl rtg-kuvia, ei löydöksiä. Ottakaa hevonen käyttöön". :D

Ehkä sinäällään vähän turha reissu ja mietin jo viikonloppuna että pitäisikö aika perua koska jalka oli oikeasti hyvä ja H liikkuu puhtaasti. Itseni kuitenkin tuntien olisin saattanut turhaan varoa ja pitkittää paluuta kunnon treeniin joten "antaa mennä". Pitäähän sitä johonkin rahaa kuluttaa hevosten kanssa jos ei kisoihin ja valmennuksiin... :P
Mutta nyt vihdoinkin pääsen luvan kanssa ratsastamaan kunnolla!  Musta tuntuu että olen ihan lössähtänyt enkä osaa enää mitään. Tiedossa on siis kipeitä lihaksia itselle!
Hertta odottelee rtg-huoneeseen pääsyä. Kiltisti oli taas!

6. joulukuuta 2016

Ratsukon tasapaino ja symmetria

Mulla on nyt ollut selvästi liikaa aikaa kävelyloman aikana oikeasti miettiä taas näitä syntyjä ja syviä omassa ratsastuksessa. Varsinkin kun ratsastin Hertalla taas pitkästä aikaa ilman satulaa, huomasin kuinka "vaikealta" se taas ensin tuntui. Joka ikinen virhe omassa tai hevosen tasapainossa oikein hyppää silmille kun satula ei ole antamassa tukea. Mulla on tapana valua vasemmalle varsinkin oikeassa kierroksessa, eli valun helposti ulos siinä. Tämän huomasi kun satulaa ei ollutkaan ja vaihdoin suuntaa nopeasti. Asia jota en aina huomaa satulan kanssa... suosittelen oikeasti välillä käymään siellä selässä ilman satulaa niin huomaa ne kaikki epäkohdat! Monesti kun menee ilman satulaa, ratsastajan on pakko ratsastaa hevonen kunnolla avuille ja kantamaan jotta ratsastaja edes pysyy siellä. Koskaan en ole tehnyt niin hyviä siirtymisiä satulan kanssa kuin ilman satulaa... ;)

Sitten sitä pohdintaa. Koitan olla puuduttamatta lukijoita, mutten lupaa että tässä kirjoituksessa olisi mitään päätä tai häntää... ;)

Kaikki kuvat on ottanut Taru Arola!
Lopputervehdykseen rataharjoituksessa. Korvat samalla korkeudella, keskilinjalla loppuun asti, ei saa huojua, hevosen jalat symmterisesti kahdella uralla, ja sama juttu pysähdykseen asti. Jos joku näistä uupuu, niin päätuomari kyllä huomaa ja rankaisee. 

Jokaisen ratsastajan tulisi olla rehellinen itselleen. Ratsastajan tulisi tietää omat heikkoutensa omassa istunnassa ja tasapainossa, ja niitä tulisi jahdata. Ajatusmaailma "mulla on ihan hyvä istunta" on aika tuhoon tuomittu. Istunta voi olla hyvä, mutta se voi aina olla parempi. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen, nääs. Ootko koskaan kuullut?

Ensinnäkin, ratsastajan täytyy tosiaan olla tietoinen omasta asennostaan, mutta hänen tulisi myös olla tietoinen hevosen asennosta. Missä kohtaa se hevonen heittää vasemman/oikean lavan ulos? Missä kohtaa sen vinous näkyy eniten? Työntääkö takajalat symmetrisesti? Mites se rytmi, onko se tasainen? Kaatuuko se kaarteissa jompaan kumpaan suuntaan enemmän kuin toiseen? Onko kuolaintuntuma symmetrinen, entä niskan asetus puolelta toiselle? Jokaisen ratsastajan tulisi tietää sen oman hevosen "niksit". 
Kaikki edellä mainitut virheet ja puutteet ovat lähtöisin tasapainon puutteesta. En tiedä onko lohduttavaa sanoa, että nuo samat ongelmat ovat osana jokaista ratsukkoa, aina nuorista hevosista GP tasolle asti. Ne vaan muuttavat muotoaan. Nuori hevonen voi olla 10 metrin voltilla pulassa vaikeampaan kierrokseen, mutta voin vannoa, että GP hevoselle voi ihan yhtälailla olla oikeasti hankalaa jompi kumpi pirueteista, tai vaikka sulkutaivutukset toiseen suuntaan. Onneksi nämä asiat ovat treenattavia juttuja ja niistä voi päästä eroon ainakin osittain, jollei kokonaan. 
Toki, mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä vähemmän räikeitä puolieroja saisi näkyä. Jos niitä näkyy, on jossain kohdassa työskentelyä ollut puutteita. Hevosen tasapainoa tulisi kehittää koulutustasolta toiselle. 

Mä rakastan "tutkia" hevosten kropan käyttöä aina ensi hetkestä alkaen. Varsinkin jos hyppään jonkun uuden hevosen selkään, ellen jo maastakäsin ole tutkaillut, tunnustelen heti mihin suuntaan se on vino ja missä mättää. 
Ensin ajattelen aina, miten se käyttää kaikkia neljää jalkaansa. Seisooko se tasan? Vai haluaako se aina jättää jomman kumman takajalan taaemmas?
Kun katson korvia, ovatko ne "samalla viivalla" vai kulkeeko hevonen pää kallistuneena?
Kun katson lapoja, liikkuuko se kahdella uralla, vai pullahtaako lapa ulos jommassa kummassa kierroksessa? 
Varsinkin maastakäsin katson että liikkuuko hevosen risti/lanne-alue symmetrisesti.
Suoraan sanottuna siis: kuinka hyvässä tasapainossa hevonen on?
Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että jos ratsastaja ei osaa hahmottaa oman kroppansa tasapainoa, on se hyvin vaikeaa hevosenkin kohdalla. Pitäisi osata erottaa johtuuko tasapainoton tila ratsastajasta vai hevosesta, sillä vika voi hyvinkin olla satulan päällä. 

Peiliä kohti. Vaikka tekisi taivutusta tai väistöä, tulisi istunnan säilyä silti suorassa ja keskellä. Valutko itse johonkin aina tietyn liikkeen tai tehtävän aikana?

Yksi perusajatus tähän liittyen on se, miksi melkein aina ratsastan vähintään metrin uran sisäpuolella. Olen tästä sanonut ennenkin, sillä tämä on ensimmäisiä asioita mitkä Kyralta on jäänyt mieleen. Kun ratsastat suoraa uraa ILMAN seinän tukea, huomaat hevosen tasapainon puutokset heti. Valuuko se johonkin suuntaan? Etkö pysty ravaamaan exact suoraan? Suosittelen tekemään edes pituushalkaisijan ratsastamista usein. Kokeile oikeasti ratsastaa pituushalkaisijaa pitkin (ja vielä parasta, kohti peiliä jos on) ja katso, kuinka suoraan pystyt menemään. Jokainen koulurata alkaa pituushalkaisijan ratsastamisella, ja se jos jokin paljastaa heti kättelyssä tuomareille oletteko edes suorassa! Ja suoruushan tulee jo siellä He C tasolla... Että ei mikään turha juttu. 
Se sama suoruus tulee sitten näkyä myös niissä kaarteissa ja ympyröillä. Vaikka hevonen "taipuu" ympyrän kaaren mukaan, tulee sen tehdä se "suorassa". Suorassa ympyrän kaarteen mukaisesti. Jos ulkolapa valuu pihalle ja hevonen kulkee kolmea uraa, ei se ainakaan suorassa voi olla. 
Aina hevosen tulee kulkea kahta uraa pitkin, ellei tietenkään kyseessä ole jokin taivutus (avo, sulku, vasta). Itse ajattelen aina että hevonen on kuin juna, joka menee kiskoja pitkin. Huonosti käy, jos joku raaja poikkeaa kiskoilta. 

Jos ratsukko ei ole tasapainossa, se vaikuttaa ratsastajan apuihin ja niiden tulkintaan. Aina toista apua ratsastaja joutuu antamaan kovemmin kuin toista, vaikka apujen tulisi olla symmetriset. Kaikki tämä vaikuttaa myös apujen ajoittamiseen. Tuntuuko että pohkeenväistössä toiseen suuntaan joudut puristamaan ja patistamaan että pääset edes vähän sivuttain, kun toiseen suuntaan ei tarvitse kuin hipaista pohkeella? Jos ratsukko on symmetrinen, voitte tehdä pohkeenväistöä puolelta toiselle "tuosta vain", samanlaisilla avuilla.
Tässä esimerkkinä mun oma vinous ja missä se näkyy pahiten: 
Mun vasen jalka tykkää mennä taaemmas kuin oikea.
Tämä näkyy eniten sarjavaihdoissa. Mä olen hidas vasemmalla jalalla ja nopea oikealla. Kun tulisi esittää vaihto vasemmasta laukasta oikeaan, se vaatii vasemman pohkeen siirtämistä taaksepäin. Mutta hetkinen, mullahan on jo se vasen jalka valmiiksi aina vähän siellä taaempana? Mitä tämä saa aikaan?
No sen että Hertta ei aina ihan huomaa sitä mun vaihtoapua. Jos meille tulee rikko sarjavaihdoissa, missä täytyy oikeasti olla todella nopea varsinkin jokaisella askeleella, se tulee lähes aina silloin kun pitäisi vaihtaa vasemmalta oikealle. Siirrän liian hitaasti vasemman jalan taaksepäin (jos ollenkaan, koska se voi välillä olla ihan liian takana), jolloin Hertalta meni se apu ohi, ja meille tulee yksi ylimääräinen askel vaihtosarjaan eli vaihto tulee esitettyä jäljessä. Kallis rike, jos radalla sattuu.

Olen nyt oppinut vähän hallitsemaan tuota mun vasenta jalkaa, mutta harvoin meille Hertan kanssa tulee sarjavaihdoissa rike. Se johtuu sitten taas siitä, että Hertta onneksi vaihtaa melkein vain lantiota kääntämällä. Mun ei tarvitse käyttää isoja vaihtoapuja Hertan kanssa. Pystyn pitämään jalat suht paikallaan ja se vaihtaa jopa jokaisella askeleella. Joillakin ratsukoilla näkyy tosi isot heiluvat vaihtoapupohkeet, mutta mikäs siinä jos hallitsee kinttunsa. Minä en ilmeisesti! 
Kalevi (edesmennyt GP hevonen jota vuokrasin hetken aikaa) ei vaihtanut mun kanssa ykkösiä kovin montaa, koska mä olin yksinkertaisesti liian hidas ja vino. Kalevi vaati selvät vaihtoavut jokaiselle askeleelle, ja se mun lantion kääntely ei riittänyt alkuunkaan. Nämä ovat myös hevoskohtaisia, ja varsinkin jos sen hevosen on kouluttanut joku muu kuin sinä itse, silloin se ei ole välttämättä "omilla säädöillä", eikä hevonen yksinkertaisesti ymmärrä mitä uusi kokematon ratsastaja yrittää selässä väkertää. Kalevin kanssa jouduin alkaa opettelamaan oikeasti symmetriaa omien jalkojeni käyttöön sekä se piti oikeasti koota että sait edes yhden vaihdon! Opettavainen hevonen. Hertta vähän liikaa tuo mulle tarjottimella asioita, pitäisi oikeasti itse vaatia ne loppuun...

Kalevi jos jokin opetti sen, että jos hevonen ei ole suora ja läpi, sekä tasapainossa, se ei esittänyt yhtäkään GP liikettä mulle, vaikka se hevonen on kisannut GP:tä... Eli todellakin sai katsoa peiliin ja miettiä miksen osaa mitään!
Kuvassa harjoittelen piaffia Kalevilla, joka sekin helposti lähti valumaan vasemmalle, pohjetta päin, jos ei ollut tasapainossa!

Suosittelen kaikille vähän itsetutkiskelua, varsinkin jos maneesissa on ne peilit. Kannattaa oikeasti "teinipissistellä" ja posettaa siinä peilin edessä. Tarkkailkaa missä vaiheessa paino ei enää ole 50/50 selän molemmin puolin, ja miten ne jalat roikkuvat siellä hevosen kyljissä. 
Mites, jos itse olet suorassa, mutta hevonen kolmella uralla? Näitä kannattaa tosiaan pohtia. 
Helpottaa kauheasti kun ensin oikeasti katselee menoa peilistä, ja sitä kautta oppii tuntemaan ne heikkoudet, sekä omassa että hevosen tasapainossa. 

(Näin off topic; Kuinka monelle on tuttu Wii pelikonsoli Nintendolta? Meillä on aikanaan äiti ostanut siihen sellainen tasapainolaudan, jolla sitten pelattiin kaikenlaisia urheilupelejä. Ei oikeasti mikään turha vehje! :D 
Laudan mukana tuli "Fitness" peli, jossa on tasapaino testejä ja treenejä. Itse olen saanut yllättävän hyviä tuloksia tasapainotesteissä (samanlainen kuin Speden peleissä oli aikanaan...?) mutta olen tosiaan saanut treenata tasapainoa jotta saisin parempia pisteitä. Tässäkin tasapainolaudassa huomaa mun vinouden. Painopisteeni on siinäkin aina hiukan vasemmalla. Jotain hyötyä ratsastuksesta on, sillä meidän porukoista sain parhaimmat pisteet tasapainoilussa verrattuna esim. lätkän pelaajaan. Taitoluistelijalle kyllä hävisin!)

Tässä surullisen kuuluisa kuva vuodelta 2007. Kuva on otettu ensimmäiseltä ratsastustunnilta millä Hertan kanssa ikinä olin. Kovin tasapainoista menoa? Not ;)
Kumpi on vaikeampi tehtävä: Luettele tästä kuvasta kaikki virheet, tai etsi kuvasta edes yksi onnistuminen?

Mutta aina on toivoa! Edellisestä kuvasta vuoteen 2016 heinäkuuhun. Symmetrinen passage tasapainossa!
Oikeasti, kaikilla on toivoa... Eihän tuosta edes tunnistaisi samaksi ratsukoksi. Mutta kuvien välillä onkin se 9 vuotta aikaa...
Tässä loppuun vielä Emile Faurien ohjeilla suoristusharjoitusta:


5. joulukuuta 2016

Thumbs up

Keskiviikkonahan meillä on Hertan kanssa Vermossa sen oikean etujalan tarkastus loman jäljiltä. Lääkäri sanoi jo silloin 2 viikkoa sitten että ei ole pakko tuoda tarkastukseen, mutta voi tuoda. Päätin jo heti silloin etten jatka treenejä ennekuin oikeasti tiedetään onko siihen lupa. Vammahan oli loppujenlopuksi tosi pieni ja jo kahden päivän päästä H liikkui puhtaasti ja turvotus oli kadonnut. Edelleen jalassa puikkoluussa tuntuu pienen pieni kohouma, mutta se ei enää edes arista.

Hertta on ottanut kävelyloman yllättävän hyvin vastaan. Se ei ole riehunut tarhassa (kop kop) ja muutenkin se on ollut tosi lunki. Ainut vain, että se tosiaan on kiukkuinen jos sen kanssa ei tee jotain hommia. On oikeasti Hertalle iso asia, että sillä mennään ratsastamaan ja "töihin" vaikka vaan käynnissä, kuin se että se otettaisiin narun päähän ja lähdettäisiin vain taluttelemaan. Olenkin nyt tehnyt vähän niin, että joka toinen päivä olen talutellut sitä itse jotta saan itse liikuntaa, ja joka toinen päivä ratsastan sen. Teen tosiaan käynnissä paljon avoja, sulkuja, väistöjä, erilaisia pysähdys-peruutus-harjoituksia, oikein hinkkaan niitä kulmia ja niiden ratsastamista (terkkuja tallikavereille, ei paljoa näy kulmissa kavionjälkiä! ;D ).
Hertta on tuntunut hyvältä ja kevyeltä ratsastaa, eikä se ole yhtään pöllööntynyt vaikkei pääse nyt juoksemaan.

Kuvassa tämän hetken kuuminta muotia ilman satulaa ratsastukselta... :P


Viikonloppuna olin vähän "tuhma" ja kokeilin pikkasen ravia ilman satulaa. Hertta liikkui puhtaasti, joten seuraavana päivänä laitoin Hertan liinan päähän ja katsoin maastakäsin pari kierrosta ravia. Edelleen puhdas. Sunnuntaina sitten menin jälleen selkään ja ravasin yhteensä ehkä 4 kierrosta, ja otin yhdet pääty-ympyrät laukkaa. Ilokseni voin todeta että H liikkuu oikein hyvin ja mielellään! Mielestäni on myös jännää, että Hertta kääntyy ihan kohta 19 vuotiaaksi, mutta silti siinä ei tunnu edes tämä melkein kuukauden kävelyloma! Se oli tosi letkeä ja elastinen, ei yhtään tönkkö! Sen lihakset eivät ole edes pudonneet! Onneksi se on hyvässä kunnossa, ei riuduta seisottamiset, vaikka aina vanhan hevosen kanssa ylimääräiset seisottamiset ovat myrkkyä.

Keskiviikkona siis haetaan toivottavasti lupa treenin jatkamiselle! Olisikohan siinä jo sitten meidän epäonnet koettu ja saataisiin jatkaa meidän treenejä edes se one more year. :)

Tähän loppuun taas video siitä kuinka Hertta juttelee töissä kun sille puhuu! Haastattelijana toimi Essi. ;) Aluksi Herttaa vähän ujostutti ja se oli hiljaa, mutta kun sille sanoo "höhö", niin se yleensä hörisee takaisin! Ihan uskomaton :D

Video, jonka Noora Peltola (@noorapel) julkaisi

1. joulukuuta 2016

Motivointi

Nyt kun Hertan kanssa ollaan vain kävelty rauhakseltaan, niin olen pistänyt merkille erään asian. Taino, ainahan tämä on ollut läsnä, mutta nyt se oikein korostuu.

Nyt kun emme voi oikeastaan tehdä kunnon työskentelyä muissa askellajeissa kuin käynnissä, olen huomannut kuinka ensimmäisen pelkän kävelyviikon aikana H turhautuu. Se on turhautunut narun päässä olemiseen. Ensimmäiset päivät tämän kolhun jälkeen vain kävelytin sitä riimussa. Aluksi se käveli ihan normaalisti reippaasti itsekseen, mutta jo parin päivän jälkeen huomasin kuinka sen vauhti hiipui ja se alkoi kävelemään mun selän takana. Oikein sillain "plaah!". Päätin nyt tässä alkuviikosta suorittaa 30-60 minuutin käyntisessiot selästä käsin maneesissa. Ajattelin että "luuleepahan tehneensä töitä". 

Mikä eri hevosen käytöksessä kun se pääsi suorittamaan sitä mitä se parhaiten osaa ja mihin se on tottunut, eli Hertan kohdalla työnteko. Tällaiset vilkkaat ja menevät hevoset tuntuvat olevan ihan euforiassa kunnon työskentelyn jälkeen. Hertan kävely oli ihan erilaista kun olin selässä. Heti kun otin ohjia käteen se oikein yritti hipsuttaa raville. Se ei ehkä ollut maailman nopein reagoimaan apuihin, mutta kauhean tohkeissaan se selvästi oli. 

Nyt varsinkin eilen kun otin jo varmaan 2 kierrosta yhteensä ravia pienissä pätkissä, olen taivutellut, väistätellyt, tehnyt ihan vähän leikisti "käyntipiaffia", eli hipsutellut pienin pieniä askelia käynnin ja piaffin rajamailla. Olen tehnyt tosiaan jotain sellaista, että oikeasti vaadin Hertalta herkkyyttä, kuuliaisuutta ja jopa kokoamista. Kokoaminen ei ole tässä tapauksessa kielletty, päinvastoin. Paino pois etujalalta missä tämä ruhje on, on aina vaan parempi. 
Hertta oli niin tohkeissaan. Se oli niin kuulolla, niin kevyt. Ihan liekeissä, vaikka tehtiin vain käynnissä hommia? Olisitte kuulleet kuinka se hörisi kävellessään kun tein pysähdyksiä ja siitä liikkeelle lähtöjä, tai ihan vain pysähdys ja peruutus, niin Hertta hörisee! :D 


Jotain olen tehnyt oikein. Olen saanut Hertan oikeasti motivoitumaan työntekoon, ja nyt kun se ei voi tehdä töitä, sen huomaa että se kaipaisi sitä! Ainahan se on ollut työmyyrä, joten Hertan kohdalla asia on ollut varsin helppoa. Toki, aina, "väärissä käsissä" tämänkin työmotivaation olisi voinut tappaa. Niinkin yksinkertainen ajatus kuin kumman "äänensävyn" valitset hevoselle?
"Ei noin, Ei näin. Ei, Ei, Ei. Kuuntele. Tajuuksä? Teeksä? Haloo??" 

Vai sittenkin:
"Hyvä hyvä, Vähän vielä, just noin! Eih, yritetään uudestaan!" 
Sokeriporkkanaleipäkarkkiruohoihanmikätahansakelpaakunhanannatjotain-hirmu!
Kuvat: Taru Arola 2016 

Hertta on hevonen joka on suorastaan "kiukkuinen" kun sen kanssa "vaan" kävellään. Sitten kun otat ohjat käteen, teet edelleen vain siinä tylsässä käynnissä hommia, mutta annat hevoselle tehtäviä ja se tärkein, tehtävien jälkeen heruu kiitosta, syttyy Hertta ihan tosissaan. Sen jälkeen alkaa nämä hörisemiset. Tällaisen hevosen kanssa on onnistunut hyvin namien kanssa kouluttaminen, mutta erityisen herkkä ja perso Hertta  on ihan vain kehuihinkin. Siinä missä sokeri tai porkkana toimii palkkiona, riittää Hertalle myös usein taputukset ja ääni. Kaikki käy, porkkana ja sokeri ehkä Hertan mielestä kuitenkin mieluisimmat ;)
Herttahan jaksaa tehdä hyvällä motivaatiolla töitä vaikka vuoden jokaisena päivänä. En ole koskaan huomannut että olisi kyllästynyt. Osa hevosista taas vaatii väliin ehdottomasti vaikka maastoilua tai vapaita, että ne haluavat ja jaksavat tehdä töitä. Niitä on niin moneen junaan.

Jokaiselle hevoselle tulisi miettiä se paras tapa motivoida. Kaikki hevoset eivät oikeasti välitä nameista. Hans esimerkiksi! Se kyllä syö porkkanaa, mutta ei se sen perään erityisemmin tee töitä. Hans on kuitenkin todella hyvällä työmoraalilla sekin, mutta olen huomannut että sillekin kelpaa kunnon taputtelut ja rapsuttelut. Hyvin tehdyn tehtävän jälkeen löysän ohjan antaminen ja taputtelu ovat ainakin tähän asti olleet ihan riittävät Hansille. Herttahan nyt vaikka tanssisi yhden kuivan ruisleivän takia, mutta kaikki eivät oikeasti ole niin herkkujen perään. Hans todennäköisesti vain katsoisi leivän palaa kädessä ja miettisi "mitäs sä tolla teet"? Jokaiselle hevoselle tulisi keksiä se paras motivaattori. 

Laiskempi hevonen voi nauttia siitä, että hyvin menneen tehtävän jälkeen siirretään käyntiin ja pidetään tauko. 
Kuumempi ja menevä hevonen voi nauttia siitä kun tehtävän jälkeen annetaan sen laukata vapaammin ympäri kenttää. Sellaista pientä spurttailua!
Myös eri tehtävät voivat vaatia erilaisia palkinto- ja motivaatiokeinoja.
Namit ovat edelleen hyvä keino, mutta esim. laukanvaihdon tai sulkujen opettelua on aika hankala tehdä namien kanssa, joten siinä ehkä parempi tapa on se taputus ja "vaikuttamisen lopettaminen".
Namit toimivat kyllä vallan mainiosti maastakäsittelyssä. Hertta mm. oppi piaffin maasta sokerin voimalla! Ja nykyään mun ei tartte kuin viedä se maneesin seinän viereen ja napsuttaa sormia/maiskuttaa niin se piffaa paikallaan... Ajatuksena Hertalla tietty se sokeri :)

Motivoinnin merkitys kasvaa mitä vaikeampien asioiden kanssa tehdään töitä. Jos motivoinnin on tehnyt alusta asti oikein, eikä hevosen luottamusta rikota myöskään pahan paikan tullen, on kouluttaminen yleensä helppoa ja nopeaa. Täytyy muistaa mikä asia on millekin hevoselle vaikeaa ja kuinka paljon siihen pitää motivoida lisää, vai onko sitä motivaatiota jo tarpeeksi. Nuorelle hevoselle voi olla jo pelkästään tärkeää motivoida se kantamaan ihmistä selässään. Pohkeet eteenpäin vievinä apuina, ja kuolaintuntuman hyväksyminen ovat jo sellaiset asiat mitkä pitää "motivoida" heti ja sekin voi olla tapauksesta riippuen helppoa tai vaikeaa. 
Kun mennään kohti vaikka sitä ihanaa geepeetä, monen hevosen taival katkeaa. Ei välttämättä taidon ja kyvyn puutteeseen, vaan yksinkertaisesti siihen, ettei hevonen välttämättä ymmärrä, tai halua toteuttaa ratsastajan vaatimuksia. Kokoaminen Va B ja siitä ylöspäin on monelle hevoselle se klikki, jossa ne voi sanoa "kiitos ei, miksi tekisin? Tää on aika rankkaa". Kaikista hevosista ei tule GP hevosia, muttei tarvitsekaan. Sen hevosen motivaatio voi olla ihan jossain muussa asiassa. Motivaatiota tosiaan voi parantaa, mutta jos hevosella ei ole luontaista paloa tehdä sitä vaikeatakin asiaa, voi ne vaikeimmat asiat olla liian iso kynnys. Hertta on hevonen joka varmaan jo varsana olisi tehnyt mitä vaan kunhan siltä pyytää, ja nämä hevoset ovatkin erittäin haluttuja kouluhevoseksi. Sanoisinkin että tärkein ominaisuus hyvässä kouluhevosessa on se motivaatio ja työmoraali. Ne eivät kysy "Miksi?" vaan ne kysyvät "Mitä sitten seuraavaksi tehtäisiin!?"
Olen ehkä osassa estehevosista huomannut sitä (näin kärjistetysti), että niillä se motivaatio voi olla vain yksi asia, ja se on se The Este. Ilman esteitä, osa voi olla jopa ihan pystyyn kuolleita ratsastaa  ja niitä "ei kiinnosta" ollenkaan työ, mutta kun laitat sen yhden puomin maneesiin, niin johan korvat nousee pystyyn ja se puomi hypätään korkealta ja kovaa, all in! 
Kouluratsastuksessa hevosella tulisi olla se "All in" meininki ilman esteitä. Tämä nyt tällaisena karkeana vertailuna.

Hevonen joka haluaa tehdä ratsastajan kanssa töitä, on oikea lottovoitto. Osa lankeaa jo heti "ihmisten armoille" ja niiden kanssa on helppo tehdä töitä, mutta myös sellaista hevosta, joka ei ole niin työmyyrä, voi motivoida lisää. Toisaalta, motivoituneen hevosen motivaation voi myös tappaa. Sekin on ihmien vastuulla. 
Motivaatiota voi opettaa, se on viime kädessä aina ratsastajan vastuulla kuinka motivoivaa työtä hän teettää. 

Hans on oikein tyytyväinen kun tehtävän jälkeen vaikka antaa sen ravata vähän reippaammin eteen ja taputtelee. Tekee sellaisen hetken hengähdystauon vähän ilotellen.


Miten te motivoitte hevosianne? Ja mitä varten sitä motivaattoria joskus tarvitsee?