Kootussa Ravissa

29. syyskuuta 2015

Vuodessa tapahtunut muutos


Tuttujeni kanssa puhuttiin näistä Hertan hienoista sänkkärikuvista mitä sunnuntaina otettiin. Puheeksi tuli juurikin se Hertan hieno muuttunut ulkomuoto ja kuinka eri näköinen se nykyään on. Tässähän on nyt aikalailla vuosi tehty töitä valvovan silmän alla maneesitallilla ja pakko sanoa että tulosta näkyy.

Sitä eroa ei aina edes tule huomanneeksi kun päivittäin katsoo hevosta. Tuli kuitenkin mieleeni kun juteltiin että näytänpä vanhoja kuvia Hertasta miltä se näytti vuosi sitten.
Sitten mieleeni muistui että TASAN vuosi sitten olimme myös sänkipellolla. Eli vuonna 2014. Siitä löytyy postaus Tästä.

Menin itsekin katsomaan vanhoja kuvia vuosi sitten ja ei  voi kuin ihmetellä sitä muutoksen määrää mikä mahtuu yhteen vuoteen.

Kuvissa Hertta on lihakseton ja eihän se kanna itseään ollenkaan samalla tavalla kuin nykyään. Noh, tässä kuvia vierekkäin vertailun vuoksi, ei tarvitse selitellä.
Yritin laittaa päällekkäin kuvia joissa olisi suurinpiirtein sama asento ja kohta liikkeestä.

Ravia
Ylempänä Hertta tarvitsi matalemman muodon, jotta se jaksoi ravata isommin. Se myös väsyi pellolla kun piti nostella jalkoja.
Alemmassa kuvassa ei paljoa väsymys paina.
Laukkaa
Ylemmässä samasta kohtaa samasta ylämäestä.
Ylemmässä kuvassa piti keventää jotta helpotin Herttaa, alemmassa kuvassa se itse harppoo ylämäkeen mäen päälle passagessa.
Lisättyä ravia
 Ei Hertta tosiaan mikään luikku ollut, mutta nyt kun katson näitä kuvia ja vertailen niitä näen kuinka voimaton se oli. Kyllä se selviytyi tuolloinkin PSG radoista, mutta prosentit olivat siinä 60% pinnassa vaikka saimme ehjiä ratoja. Ei ihme, sillä eihän se jaksa tuolla lihaskunnolla pitkiä ja kokoamista vaativia ohjelmia! Aihio oli jo kehitteillä tuolloin, mutta nyt talven aikana se sai sen voiman.

Hertalla on aivan erilainen habituskin kuin ennen!
Viime vuonna kun menin sänkkärille, se oli jopa vähän laiska eikä jaksanut innostua sänkipellosta. Sain jopa ajaa sitä eteenpäin ennenkuin se vähän edes syttyi.
Tänä vuonna kun menin pellolle Hertta lähti multa käsistä jo ensi askeleilla kun tassut koski sänkipeltoa. Se oli niin pähkinöinä ja sen ilme koko olemus paistaa ihan erilaista innostuneisuutta. Se on niin elämänsä kunnossa nyt ja se tietää sen itsekin!
Jotenkin niin hassua kun se uhkui ja "uhosi" kun pääsi esiintymään. Jouduin vetämään sanani takaisin. Sanoin kuvaajalle ennen kuin lähdettiin pellolle, että "Ei Hertta oikein jaksa innostua sänkkäristä. Jos lopuksi saataisin se vähän innostumaan niin voitaisiin päästellä kunnolla".
Heh, kuuluisat viimeiset sanat...

Ei se missään nimessä laiha ollut, mutta lihaton ja sellainen "keskeneräinen".
Nyt jopa kuvasta näkee sen voiman mikä tuolle hevoselle on kehittynyt.
Sanonpa vaan, että Hertta on kuin viini. Paranee vanhetessaan! <3

Suosittelen oikeasti kaikille katsomaan vanhoja kuvia läpi. Jos joskus tuntuu siltä ettei kehitystä tapahdu tai junnaatte paikallanne, niin kuva-albumi käsiin ja selaamaan. Se jos mikä tuo itsetunto buustia lisää kun näkee oikeasti ihan konkreettisesti sen harppauksen mitä on tapahtunut. Oli se sitten oma istunta tai hevosen liikkeet/lihaskunto, niin vertailu kannattaa aina. Siinä sitä sitten taas muistaa ettei todellakaan ole tehnyt turhaa työtä vaikka joskus joutuisikin hakkaamaan päätään seinään kun "mikään ei suju"!

27. syyskuuta 2015

Peltojuhta vai dressageratsu?

Vaikka Hertta onkin suvultaan ja rakenteeltaan niin vanhanaikainen, suoraan sodan ajalta jostain Saksan perukoilta, niin tänään pellolla se ei kyllä vanhalta kyntöruunalta näyttänyt sitten ollenkaan! Päinvastoin!
Ihan uskomatonta kun näitä kuvia katsoo kuinka makeen näköinen se onkaan!

Kaikki kuvat (c) Taru Arola!

Ensimmäisiä ravipätkiä lennokkaassa passagessa


Tunne selkään oli vielä makeempi. Oli tarkoitus mennä vähän tekemään pellolle dressagemuuveja ja vähän säätelemään nappuloita huomista valmennusta varten, jonka jälkeen olisi voinut vähän päästellä menemään. Vielä mitä! Hertta puhkui kuin joku nuori ori kun lähdettiin kävelemään pellolle päin. Ei paljoa naurattanut kun tuntee kuinka tuollainen 600 kilon eläin lataa ja kerää kaiken energiansa ja pörhistelee. Innoissaan se toki oli, ei mikään tuhma, mutta Hertta ei ole kovin kevyt kun sille päälle sattuu että nyt lähdetään näyttämään! :D
Aluksi se käveli ihan nätisti kun tutustuttiin pohjaan, mutta jo heti kun annoin kevyesti pohkeita jotta siirryttäisiin raviin niin sehän otti ja lähti jo siinä. Vähän jo pääsi ärriä suusta kun totesin että nyt vanha Mummeli käyttäydy niinkuin ikäistesi kuuluu! :D

Siis se passage ja ravi mitä Hertta esitti pörheissään tuolla sänkkärillä... Senkun saisin radalla... Siis se voima mikä tosta hevosesta nykyään löytyy kanavoitui kaikki siihen työntekoon! Tuntui että mulla oli oikeasti joku keväthöyryissä oleva ori alla kun Hertta vain kasvoi kasvamistaan ja leiskautteli menemään!
Välillä sillä sitten vähän purkautui tämä energia loikkimisena ja sinkoiluna, mutta hei, kait sitä vähän saa Muori irrotella? Niin kauan kuin tämä akka pysyy selässä.
Laukasta ei meinannut oikein tulla mitään aluksi kun se vain suti ja suti paikallaan, ja kun yritti sanoa että mene eteenpäin niin sitten räjähtää ylös ja eteen. Kyllä se siitä rauhoittui ja päästiin laukkaakin työstämään kun ylimääräinen energia alkoi kadota ja Hertta vähän laskeutui maanpinnalle.

Emme olleet sänkkärillä kuin reilu puoli tuntia. Ei saa ahnehtia liikaa! Mentiin paljon ylämäkeen ravissa ja laukassa, joten se on todella rankkaa hevoselle. Laukassakin Hertan liike tuntui niin erilaiselta, kun se normaalisti on vähän suorajalkainen takaa, niin nyt se oli ikäänkuin kokoajan menemässä hirveellä työnnöllä eteen, joten tuntui selkään ihan kuin kunnon kouluhevosen laukalta! Tosiaan, ei saanut hirveän rankasti nyt mennä, jotta huominen valmennus ei ole liian raskasta.
Nyt on hyvin jumpattu sitä takalistoa ja nosteltu sänkkärillä jalkoja vetreästi, joten eiköhän se huomenna ole todella kiva ratsastaa! :)

Kiitos miljoonasti taas Tarulle kuvista. Aivan mielettömät taltioinnit meidän sänkkärizembaloista!
Kattokaa nyt kuinka kivaa Hertalla oli! Tuo ilme! Ei paljoa näytä vanhalta hevoselta.



Ylämäkitreeniä laukassa. Suojatkin jo lähti melkein jalassa zembaloiden jäljiltä. Hyvin pysyi kyllä loppuunasti mukana!
Puhkuu ja puhisee!
Tehtiin treeniä, jossa laukkasin mäen päälle, jossa sitten käänsin piruetin ja oltaisiin kävelty takaisin alas. Tässä vaiheessa piruetti vielä hyvällä mallilla...

Sitten Mummeli innostui liikaa ja lähti ottamaan koikkaloikkaa piruetista.Se oli niin innoissaan että vaikeaa oli keskittyä tälläisiin tylsiin piruetti juttuihin!

Kun Hertta alkoi vähän pysymään kuulolla ja sieti enemmän apuja, pystyin jo pyytämään vähän lisättyä ravia. Ja mikä liitokavio se olikaan olevinaan!
Tämä on yksi suosikeistani! Kerrankin istun lähes täydellisesti ja hevonenkin on täydellisessä asennossa!
#truedressagepony

Venyy ja paukkuu!

Ei paljoa tarvinnut pyytää lisäykseen. Senkuin vain meni!
Tässä vielä vetreän Muorin syyshulinat! :')
Kerran tuli kunnon pystyynhyppääminen, mutta siihen ei ehtinyt kameramies mukaan. Hertta onneksi on aika kiltti noissa, joten se pysyy kontrollissa kuitenkin.



"jihuuuuuuuuuu!"
 Kun oltiin lähdössä rupesi Mummeli olemaan vähän liian kuumana kun puskissa suhisi pyöräilijöitä ja hevosia, joten kotimatka harjoiteltiinkin sitten piaffia! Mutta sehän on vain hyvä tilaisuus saada piaffia treenattua kun hevonen on pörheenä menossa kotia kohti. Jää steppaamaan ihan itsekseen, joten ei tarvitse kuin vähän auttaa ja rohkaista jatkamaan.



PYÖRÄILIJÖITÄ!
Mä en oikeasti voi uskoa että tuo Muori täyttää parin kuukauden päästä 18 vuotta... Taisin jo pellollakin todeta pariin kertaan että "onneksi tää ei ole enää nuori niin ehkä vähän jäykkä kroppa hidastaa menoa niin pysyn kyydissä!" :D 

Löytyikö teille omia suosikkeja kuvista?

21. syyskuuta 2015

Kuin polkupyörällä ajaisi...

Niin, siis ratsastaminen.

Tässä nyt yritän kiteyttää jälleen muutamien viime kertojen valmennuksien pääpointteja ylös itselleni (ja toivottavasti teille ruudun toisella puolen) muistiin palatakseni näihin fiiliksiin aina uudestaan tarpeen tullen.

Valmennuksissa olemme siis tehneet perustyöskentelyä, jonka avulla lähdemme jo ensi kautta ajatellen liikkeelle. Sama juttu kuin viime vuonna, eli tässä syksyllä alamme muuttamaan jälleen ratsastusta, tavoitteena nousta uudelle levelille. Keväällä treenit on sitten vuorossa "hiomista" teknisyyden osalta, mutta tässä syksyllä siis kyseessä on perusliikkumisen parantaminen ja voiman lisääminen. Eli bodarikielellä nyt treenataan, sitten kevään kisoja varten tehdään valmisteluja poseerausharjoituksineen ;)
Hah, ihankuin mä jotain bodarin hommista tietäisin, ei ainakaan päällepäin näy! ;)

Meidän perusognelmat Hertan kanssa on jännittyminen, josta seuraa jäykkyys ja taipumisen vaikeus. Silloin kun hevonen on rento, tuntuu että voisi tehdä mitä vaan. Mutta pienikin hermostus saa aikaan jännittymisen, ja jännittyminen saa aikaan vaikeudet. 

Mitä sitten kun hevonen jännittyy? Sehän on oikeastaan väistämätöntä jokaisen kohdalla, joka haluaa kehittyä. Jännittymistä näkyy melkein aina uuden opettelussa. Kyllä minäkin kemian tehtävien kanssa aina vähän jännityn kun en osaa. Sitten kun olen sen vaikean asian oppinut, stressitasot eivät nouse vaikka joutuisin niitä perhanan pH-laskuja tai liuoslaskuja laskemaan. 
Sama juttu hevosilla. 
Alat pyytämään siltä jotain uutta, eli poistut hevosen mukavuusalueelta. Se jännittyy, koska se ei tiedä mitä sen pitää tehdä. Loppujenlopuksi yrityksen ja erehdyksen kautta tulee oikeat reaktiot (eli kemiassa mulle ne oikeat vastaukset), hevonen ymmärtää asian (minä ymmärsin kemian laskun) ja ensi kerralla hevonen jo tietää mitä siltä halutaan, jolloin se tuntee taas olonsa kotoisaksi ja esittää jännittymättä uutta asiaa (minä osaankin ensi kerralla laskea saman tyyppisen kemian tehtävän ilman itkupotkuraivaireita). 

Rennosti ja innokkaasti korvat höröllään eteenpäin! Hertta parhaimmillaan.
Miten hevosen jännittyminen ilmenee?
Eri hevoset reagoi tietenkin erilailla, mutta usein näkee peräänannosta poistumista tai muodon katoamista. Hertalla on tapana nostaa niskaa liian ylös ja painaa selkäänsä alas. Se ottaa "pakene" asennon, eli selkälihakset ovat jännittyneet ja kaula lukossa. Osa hevosista käpertyy itseensä, eivätkä enää reagoi mihinkään. Karkasi hevonen sitten enemmän ylös tai alas, niin se poistuu peräänannosta. Peräänannossa selkälihakset ovat rennot ja selkä ylhäällä vatsalihasten kannatellessa. Kaula on avoin ja "iso", nenä luotiviivalla tai sen edessä, takajalat on aktiiviset. Tämä on se ideaali, mikä yleensä meilläkin onnistuu niissä helpoissa asioissa. Sitten kun tehdään jotain uutta ja Hertta ei tunne itseään luottavaiseksi, se tosiaan painaa selkänsä alas jännittäen selkälihakset ja niska nousee mun syliin. 

Tämä reaktio voi olla olla hyvin nopeakin. Valmentajakin sanoi tähän hyvän pointin.
Jos hevonen jännittyy, se yleensä vetää itsensä pitkäksi/pois peräänannosta. Jännittyminen voi johtua ihan vain tasapainon menetyksestä, jos hevosella ei ole tarvittavaa voimaa säilyttää tasapaino vaaditussa asiassa. Sitten ollaan jo syvällä suossa, jos tässä tilanteessa laitetaan gramaanit päälle ja estetään hevosen tasapainotuskeino, eli pään vieminen "auki" silloin kun se kokee sitä tarvitsevansa tasapainotukseen. 
Mieti mitä tapahtuu kun itse menet liukkaalle jäälle. Liukastut, eli menetät tasapainosi. Mitä teet?
Jännität koko kropan ja nostat kädet sivuille/ylös, jotta löydät taas tasapainon.
Mitä tapahtuu jos menet kädet sidottuina selän taakse liukkaalle jäälle ja menetät tasapainon, muttet saa levitettyä käsiäsi vaikka tarvitsisit sitä?
Niinpä.

Näissä tehtävissä mitä Hertan kanssa teemme, mun täytyy säilyttää se maltti ja uskaltaa antaa sen nostaa vaikka päänsä kokonaan ylös kuin kameli jos se kokee sitä tarvitsevansa. Se peräänannosta pois pyrkiminen on mulle merkki siitä että nyt mentiin liian pitkälle, eikä se yksinkertaisesti pysyt tekemään vaadittua tehtävää. 
Esimerkkinä laukan kokoaminen. Tehtiin eräänä päivänä harjoitusta koottu laukka-eteenpäin laukka- koottu laukka. Siirtymiä laukan sisällä siis.
Jos Hertta säilyi pyöreänä kokoamiseen asti, tehtävä onnistui ja Hertta oli rento omalla osaamisalueellaan.
Jos kokoamiseen tultaessa Hertta jännittyi ja nosti päänsä ylös ja painoi selän alas, vein sen liian pitkälle. Sinne, missä se ei enää pysty "pysymään pystyssä, joten sen on pakko nostaa kädet ylös". 
Tässä tilanteessa ei ikinä saa lähteä pakottamaan hevosta, vaan antaa sen nostaa se pää ylös ja viedä hevonen takaisin "tukevalle alustalle", eli korjaa eteen. 
Kokoaminen joka meni huonosti, korjaan sen antamalla tilaa edestä samalla antaen pohkeella vauhtia, jotta päästään taas helpompaan tasapainoon.
Valmentaja sanoi tähänkin hidastus-nopeutus- tehtävään hyvän mielikuvan: 
Tätä tilannetta voidaan verrata pyörällä ajamiseen. Kun ajat pyörällä normaalia vauhtia eteenpäin, pysyt pystyssä hyvin ja meno on sujuvaa. Mitä tahahtuu kun alat hidastamaan vauhtia ja yrität mennä niin hidasta vauhtia eteenpäin kuin vain pystyt, pysymällä pystyssä kaatumatta?
Kun pyörällä vauhti hidastuu, alkaa varsinainen tasapainoilu. Kun taas pääset polkaisemaan vauhtia, tasapaino tulee takaisin "itsestään" ja matka jatkuu sujuvasti. 
On siis paljon vaikeampaa ajaa hitaasti pyörällä kuin nopeasti eteenpäin.
On siis paljon vaikeampaa laukata hitaasti kuin laukata nopeasti eteenpäin.
Mutta tätäkin asiaa voi treenata, jotta jonain päivänä tasapaino on kehittynyt niin paljon että pystyt ajamaan pyörällä todella hitaasti kaatumatta = hevonen pystyy laukkamaan melkein paikallaan kokoamisen myötä tulleen tasapainon takia kaatumatta.

Kolmas hyvä pointti oli myös:
Jos sinä jännityt vaikean tehtävän äärellä, niin rentoudutko ja suoritat paremmin kun joku käskee vieressä ja huutaa piiska kädessä päälle?
Jos hevonen jännittyy vaikean tehtävän äärellä, niin rentoutuuko se ja suorittaa paremmin jos annat vähän piiskaa ja "huudat" kovempaa?

Mä niin tykkään mun valmentajan tavasta selittää asiat. Ei paljoa parane väittää vastaan "mutku tää sillain ja mutku tää tälläin", koska aina tulee napakka vastaus takaisin sellaisten mielikuvien kera, jotta en voi kuin todeta että "Touché...".

Ole hevosen tuki ja turva samalla kun vaadit siltä jotain uutta. Anna sen tehdä virheitä ja kannusta se yrittämään uudelleen. Ei hevosta saa pelotella uuden tehtävän äärellä, pelko ei lisää oppimista ollenkaan.
Nuorten hevosten kanssa usein puhutaan "leikkimisestä uuden asian kanssa", eli pyrkimyksenä on säilyttää hevosen ilo ja innostus vaikka tulisi uusi asia. Ikäänkuin tehdään vähän puolivahingossa uutta asiaa samalla hauskaa pitäen. 
Miksei tätä ajattelu tapaa voisi jatkaa hautaan asti?
Pitääkö siltä jo kokeneelta konkarilta vaatia asiat hampaat irvessä ja "tosissaan"? 
Meillä tällä hetkellä kun opetellaan niitä laukanvaihtoja jokaisella askeleella, pyrin pitämään ne tosiaan Hertalla palkkiona, en vaativana työtehtävänä. Hertalla oli tosi vaikeaa uskaltaa vaihtaa laukkaa askeleessa, mutta kun se kerran sen teki ja se sai hirveästi kehuja, nykyään se tarjoaa niitä sarjassa jo melkein sinne 9 vaihtoon asti. Laadukkaita vaihtojahan ne ei vielä ole, mutta siinä tekisin ison virheen, jos alan "vakavoitumaan" näiden vaihtojen kanssa liikaa, sillä kohta siitä tulee sille paineistava asia, eikä mukava asia.


Jos jossain olen tehnyt jotain oikein niin tässä. Ennen ykköset oli Hertalle peloke, se jännittyi kun niitä alettiin tekemään. Nykyään Hertta innostuu ykkösistä ja oikein odottaa koska saa niitä alkaa esittelemään. Innostuu jopa vähän liikaa, jolloin menee jaloissaan sekaisin, mutta kehuja kehujen päälle ja iloinen asenne, niin se uskaltaa yrittää uudestaan virheenkin jälkeen innoissaan. 
Ajanmyötä kun Hertta saa voimaa ja varmuutta, paranee nämäkin laukanvaihdot.
Niinkuin Emile Faurie klinikallaan perusteli sitä miksi Valegro saa piaffista numero 10:
Siksi, koska Valegrolla on korvat höröllään eteenpäin, häntä laskeutuu kauniisti ja rauhallisesti linjassa laskevan takaosan kanssa. Häntä ei viuhdo. Se on rento ja tyytyväinen. Plus, se suorittaa sen teknisesti oikein. Se on numero 10.
Numero 10 ei saa vain tekemällä liikkeen puhtaasti oikein. Numero 10 irtoaa, kun liike tehdään puhtaasti, mutta rennosti ja tyytyväisenä. 
Ei Valegro ole alusta alkaen tehnyt täydellistä piaffia. Joskus sekin on ollut sille vaikeaa, mutta se on saatu opetettua sille oikein. Lopputuloksena on piaffia ylpeänä ja innoissaan esittävä hevonen.

Lannistamalla ei opi hevonen, eikä ihminen. 
Nyt kun Hertta ajattelee ykkösiä kivana asiana, ja oppii niitä lisää, ehkä voisimme joku kaunis päivä korkata Intermediate II tasolla?
Nyt vasta kun olen ajatellut kemiaa kivana asiana, olen ehkä jo alkanut vähän osatakkin sitä, ja voisin vaikka valmistua koulusta ensi keväänä? ;)

You know what I'm saying?


17. syyskuuta 2015

Tavallista ravia!

Saikun jälkeinen valmennustunti käsitteli tietenkin vain perusasioita. Kun on ollut taukoa, jatkettiin ihan perusasioilla, emmekä hinkkaa mitään temppuja. Niinhän se pitää mennäkin.

Vaikka Hertta ei mitään kunnollista saikkua ole pitänytkään, on se ollut selvästi kevyemmällä kuin normitreenissä. Tämän näkee siinä, että meidän meno alkaa "rönsyillä". Kun vain keventelen, en vie asioita loppuun. 
Rehellinen taipuminen, suoruus, terävyys, kulmat, kokoaminen... mitä näitä nyt on! Kaikki on vähän mennyt läpi sormien, joten todellakin oli enemmän kuin aiheellista käydä tunnilla läpi ihan natsimaisen tarkkaan perusasioita. Hertan piti taipua symmetrisesti molemmista kyljistään, sen piti myös kantaa molemmista kyljistään, sekä kulkea läpi selän. 

Hertasta huomaa vinoutumisen voimistumisen kun läpiratsastus ja treeni on ollut poissa. Mikä ei tietenkään ole yllättävää. Hertta ei ole mitenkään kunnolla vino, mutta sillä on kyllä helpompi ja vaikeampi kierros, jotka tulevat esiin jos niitä ei treenaa. 
Tehtiin alkuun tunnilla ihan vain avoja ja vastataivutuksia/sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla. Päätyihin teimme voltit. Oikea kierros oikeaan suuntaan taivutuksineen olivat paljon helpompia. Vasemmassa kierroksessa sai toden teolla jumpata. Voltillakin Hertta pikemminkin valui kuin kääntyi. Voltilla jopa tuntui välillä kun menetimme tahdin, että se tahdittaa ihan kunnolla, mutta kyseessä on  vain tahditusta kun hevonen ei kanna oikeasti. Voltitkin saatiin sujumaan kun treenasimme avoja ja sulkuja pitkillä sivuilla, jolloin askelluskin on tasaista eikä joka kolmas askel passagea, ja joka neljäs askel harjoitusravia... Hyi meitä! Nyt treenaamaan kunnolla takaisin!

Aloitimme ensin pitkän sivun alussa avolla, ja keskellä pitkää sivua vaihdettiin vastataivutukseen. Tämä "avosta vastataivutukseen ja takaisin"- treeni on todella hyvää treeniä kylkiin. Hertta suoristui ja alkoi käyttämään koko kroppaansa ihan erilailla, ja tämä näkyi muuten niihin voltteihinkin lopulta! 
Voltit paranivat kun hevonen alkoi kantamaan koko kropallaan läpi selän, sekä ajatus liikkumisesta eteen lisääntyi. Hertta on nyt vähän tupannut tarjoamaan passagemaista ravia, joten nyt oltiin todella tarkkoja että kyseessä on etenevä harjoitusravi. Ei mitään kellumista eikä liitelyä! Ravi eteen eteen eteen. 

Voltitkin siis parani muilla tehtävillä kuin itse voltin treenaamisella.
Tämä on kuitenkin mielestäni kaikessa ratsastuksessa ilmeistä. Harvemmin mikään juttu paranee sitä "juttua" hinkkaamalla, vaan sitten kun hevosen saa erilaisilla tehtävillä (avot, sulut) aktiiviseksi koko kropastaan, alkaa tehtävät sujumaan. 
Kun joskus meillä oli ongelmia laukanvaihdoissa, laukanvaihdot paranivat laukan laatua treenamalla, ei vaihtoja treenaamalla.
Huonot voltit paranee kun liikkumisen laatu paranee (symmetrisyys, suoruus, aktiivisuus eteen), ei pelkästään voltteja treenaamalla. 

Päästäänköhän kohta sänkkärille taas treenaamaan kylkien taipumista puolelta toiselle... ;) Kuva viime vuoden syksyltä.
Tarkoitan tällä sitä, että jos jossain tempussa/tehtävässä on vaikeuksia, se ei ole syy, vaan seuraus. 
Jos laukanvaihdot menee rikki --> laukka ei ole tarpeeksi koottua/laadukasta.
Jos voltilla on ongelmia --> hevonen ei ole rehellisesti läpi.
Temput ovat pikemminkin sellaisia tsekkauspisteitä, jossa huomaa onko hevonen oikeasti tempun vaatimalla tasolla. En nyt väitä että voltti olisi mikään temppu, mutta käytän tätä nyt esimerkkinä. 

Ei siis oikeastaan tehty tunnilla muutakuin näitä voltteja ravissa ja laukassa, sekä näissä askellajeissa avoa ja sulkua/vastataivutusta pitkillä sivuilla. Yksinkertaista, mutta kyllä riitti tekemistä. ;)
Loppujenlopuksi oli taas ihana tunne kun Herttakin lopetti sen passagemaisen ravin tarjoamisen, ja alkoi oikeasti imemään eteen ihan siinä tuiki tavallisessa ravissa. Meno on paljon tasaisempaa kun on kokoajan symmetristä askellusta. Kaikki ravi/laukka-askeleet tulee olla samanlaisia, eikä niin että seassa on lyhyempää ravia ja pidempää ravia sikinsokin. 

Arvasin että tauon jälkeen on hinkkaamista näissä jutuissa. Herttakin on vähän ollut lomafiiliksissä ja ottanut itselleen pari extrakiloa... Tosin uskon että se sulaa todella nopsaan nyt kun treenit taas pyörähtää käyntiin!

11. syyskuuta 2015

Hertta jo normaali!

Uskomatonta. Kiusallinen sädemätä joka ei varsinaisesti saa hevosta ontumaan mutta häiritsee kyllä askellusta jarruttamalla menoa.
Kengityksen jälkeen ei huono, muttei hyväkään. Ei vaan ota talttuakseen se mätäpesäke oikeassa etusessa!
Kunnes sain Hertan omistajalta lainaan jotain jenkkilästä sädemätämyrkkyä.
Lisäsin sitä KERRAN.
Ja koko sädemätä kuoli pois seuraavaan aamuun mennessä!!
Siis sunnuntai iltana levitin tätä parempaa ja "kiellettyä" myrkkyä kerran mätään ja pehmeään säteeseen, maanantaina säde oli kuiva ja kova, sekä turvotus oli poissa!
Eron huomasi heti ratsastaessa tiistaina. Hertta juosta pinkoi taas innokkaana eteenpäin, niin että keskustelua syntyi siitä kuunnellaanko pidätteitä... :D
Tässä kuvat vertailun vuoksi. Kuvista voi hyvin päätellä kumpi on ennen ja kumpi jälkeen.
Ja kuvien ottoväli on alle 24 h.
Kuvassa kuiva kavio, turvotus poissa ja jäljellä enää vain "arvet".
Huomatkaa säde, joka on tyvestä epämuodostunut. Keskeltä lähtee syvä uurre kantapallojen väliin. Kantapallot ovat turvonneet.

6. syyskuuta 2015

Ratsastus ei ole voimalaji

Hertan ollessa nyt varuiksi "saikulla" sädemädän vuoksi, olen sitä kuitenkin liikuttanut maastakäsin. Harmikseni en ole voinut maastoon lähteä, sillä toistaiseksi saamme mennä vain hyvillä ja pehmeillä pohjilla. Sädemätä kaviosta otettiin pohjallinen perjantaina pois ja sädettä avattiin, mädäntynyttä osaa rapsuteltiin pois. Kengityksen jälkeen Hertta oli liinassa tosi arkovan näköinen, mutta ei ihme. Melkein jo pelästyin että nyt se on jalaton. Nyt kuitenkin näyttää pahin menneen ohi, ja hevonen liikkuu jo suht normaalisti. Pientä arkomista havaitsen, mutta todella pientä. Palailemme nyt hissukseen treeniin sitten kun Hertta näyttää menevän täysin arkomatta.
Palatakseni aloitukseen, eli siihen kuinka nyt olen maastakäsin työskennellyt sen kanssa, tuli mieleeni taas tälläisen pohdintapostauksen tekeminen. Iski jälleen inspiraatio kirjoittaa ajatuksia itselleni muistiin.
Aihe tuli mieleeni siitä, kuinka maneesissa eilen juoksutin ensin vähän Herttaa katsoakseni miten se liikkuu, jonka jälkeen loppukäyntien ajan tuli mieleeni etten ole treenannut maastakäsin piaffia pitkään aikaan. Nythän olisi sopivasti aikaa vähän treenata sitä maastakäsin.

Menin maneesin pitkälle sivulla seinän viereen ja otin raipan mukaan. Vaikken ollut Hertalla tehnyt maastakäsin piaffia moneen kuukauteen, seinän vierelle mennessämme Hertta siirtyi itse piaffia polkemaan kun vain kerkesin maiskauttamaan kerran... Ei raippaa, ei kosketusta. Minulla vain liina kädessä ilman painetta suuhun ja Hertta piffaa paikallaan. Sitten kun sanoin "hyyyvä" niin Hertta lopettaa piffaamisen, hörisee ja pysähtyy katsomaan onko mulla palkkiota (joka on tehty sokerista ;) ).
Aika hauskaa!
Hertta tekee piaffia maasta käsin ilman kosketusta, pelkällä ääniavulla.
Toki se sitä tekee kun se tietää mitä tehdä. Ja tietää että "kun mä paikallani tässä tepastelen, kohta on suut makiana!". Sokeri toimii monessa asiassa... ;)
Selästä käsin Hertta osaa myös piaffia, mutta ei näin kevyesti. Mulla on aina vähän tunne että alan patistamaan sitä ja se tarvitsee raippaa siihen avuksi. Joku on siis pielessä. Maasta käsin se tekee yksinään piaffia, selästä käsin pitää punkea?

Tämän "lyhyen" intron jälkeen voidaankin mennä itse aiheeseen.

Ratsastus ei ole voimalaji. Hevosen voi opettaa tekemään kaiken todella pienillä avuilla, täysin ilman voimaa. Jos ratsastaja joutuu käyttämään kovempia apuja, jotta jokin asia onnistuu, on jossain vika. Hetkellisesti tälläistä sattuu varmasti monelle, itselleni ainakin, ja se yleensä johtuu hevosen jännittymisestä tai vaikka väärinymmärryksestä. Jos kuitenkin tuntuu että jatkuvasti joutuu käyttämään vahvempia apuja jonkun asian tekemisessä, silloin kyse on koulutuksesta.
Less is more.

On hitaampia ja raskaampia hevosia, ja on kevyitä ja reaktiivisia hevosia. Tähän väliin mahtuu sitten kaikkea siltä väliltä. Itse pidän enemmän kevyistä hevosista jotka toimii pienin avuin. Kuitenkin, oli hevosen perusominaisuudet sitten minkälaisia vaan, kaikille voi opettaa herkkyyttä ja reaktiokykyä.

Hertta on siitä mukava, että sillä on luonnostaan terve eteenpäin pyrkimys. Paras tunne on ravissa, kun se liikkuu itse omalla moottorilla eteen ja kantaa itsensä. Selässä on tällöin helppoa istua "vain matkustajana".
Kuva Niina Kuronen
Olen huomannut että mitä korkeammalle koulutustasolla mennään, sitä vähemmän selässä halutaan tehdä. Kun hevosen koulutustaso nousee, se liikkuu aina vaan enemmän "itse". Kun hevosella on vaadittava kokoamisaste ja lihaskunto, tehtävien suorittaminen helpottuu. Se ei tarvitse enää ratsastajaa avuksi joka asiaan. Nuori hevonen vaatii paljon tukea "pystyssä pysymiseen", vanhempi hevonen "tietää jo miten liikutaan ilman apupyöriä".
En nyt muista kenen ammattiratsastajan haastattelua luin, mutta hänkin sanoi että hän on nuorten hevosten luokissa tottunut ratsastamaan "voimalla" ja tekemään selässä paljon enemmän. Halutaan tuoda esiin mahdollisimman paljon liikettä. GP:tä ratsastaessa kuitenkin ratsastamisen on tapahduttava mahdollisimman kevyin ja pienin avuin.
Pienten apujen tärkeys korostuu vaikeissa kouluradoissa.
Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 
Jos jossain kohdassa oikaistaan koulutuksessa aiemmin, se kostautuu myöhemmin. Loogista.
Ei ole mikään harvinaisuus vaativan tason kouluhevonen, joka periaatteessa tekee temppuja, mutta ei kuitenkaan reagoi pohkeeseen tarpeeksi?
Kouluratsastuksessa itse ainakin haen sitä tunnetta, että hevonen toimii kuin ajatus. Siltä sen pitäisi näyttää ja tuntua.

Niitä harjoituksia, joita pidän todella hyvinä saamaan hevosen kuulolle ja sopivan reaktiiviseksi, on useita.
Pyrin aina siihen, hevosen kuin hevosen kohdalla, että ne liikkuvat itse eteenpäin. Ikinä ei saisi tulla sitä tunnetta että joutuu jokaisella askeleella puskemaan hevosta eteenpäin jotta vauhti pysyy yllä. Toinen ääripää; ikinä ei saisi tuntua siltä että joutuu jatkuvasti jarruttamaan hevosta kun se juoksee alta. Molemmissa tapauksissa ongelma on sama; hevonen ei ole avuilla, eikä se kanna itse itseään.
Harjoitteet, jotka auttavat näihin ongelmiin, ovat oikeastaan ihan samoja, oli hevonen sitten millainen tahansa.

  • Siirtymiset.
    Ah, mun lemppari. Niillä saa laiskaa hevosta terästäytymään ja menevää hevosta odottamaan. Avainasia on siis saada hevonen kuulolle. Kuuliaiseksi pohkeelle, kuuliaiseksi ohjalle. Siirtymien avulla laiskempi hevonen alkaa ennakoimaan ja nopeutumaan.
    Kuumempi hevonen alkaa odottamaan.
    Siirtymisissä kuitenkin toistuu avut pohje ja ohja (istunta). Itse hinkutan siirtymisiä välillä todella kauan. Niin kauan kun haluttu vaikutus alkaa näkyä. Miljoona siirtymistä. Varsinkin ravi-käynti siirtymät ovat mielestäni hyviä nimenomaan jos on ongelmia perustyöskentelyssä. Laukka-ravi siirtymät ovat myös hyviä, mutta koen itse saavani niistä hyötyä vähän koulutetummalla hevosella, se on itselleni enemmän hienosäätöä.
    Yksinkertaisesti, siirtymät ovat kaasun ja jarrun vuorovaikutuksen harjoittelua.
  • Pidätä - päästä
    En sinäällään tykkää tuosta sanasta pidätä, mutta ymmärtänette idean. Jotta hevonen kantaa itse itseään, tämä testi on helppoa suorittaa.
    Sinulla on normaali tuntuma suuhun, olkoot se nyt kuinka vahva/kevyt tahansa jokaisen ratsukon kohdalla. Testaa kantaako hevonen itse itsensä, vai joudutko sinä huomaamattasi kannattelemaan sitä.
    Jos päästät tuntumaa ohjista, itsensä kantava kevyin avuin liikkuva hevonen lähtee venyttämään kohti tuntumaa. Se seuraa tuntumaa. Kun taas keräät ohjia, tuntuman mukana seuraa hevosen pää takaisin vaadittuun pituuteen.
    Jos et pysty päästämään ohjista ilman että hevonen poistuu peräänannosta/rojahtaa etupainoiseksi/ hilaa päänsä pilviin, se ei ole peräänantoa nähnytkään.
    Tätä kutsutaan "self-carriage" nimellä, suoraa suomennosta en oikein keksi. Mutta suoraan sanottuna, hevonen kantaa itsensä, nimensä mukaisesti.
    Pitäisi olla tunne, että ratsastajan ei tarvite kuin istua selässä. Hevonen kantaa itse itsensä, sinä vain istut selässä ja nautit.
  • Apu - reaktio
    Tämä on niin perusjuttu, että se täytyy osata tasosta riippumatta. Aakkosten ensimminen kirjain. Käytän pohjetta -> hevonen reagoi HETI eteen.
    Teen tätä välillä jopa Hertan kanssa, vaikka toki pitää olettaa että tämä on päivän selvää jo sille. Teen vain tilannekatsauksen aina. Reaktio pitää tapahtua heti, ei huomenna, eikä edes 5 askeleen päästä.
    Jos hevonen on hidas, eikä reagoi, niin tätä voi ja pitää tehdä. Resepti on hyvin yksinkertainen. Ei mitään väliä mikä on muoto/peräänanto/tai ratsastajan asento. Apu ja siihen perään vaadittu reaktio. Onnistuessa kehut. Tarkkana, ettei anna monta apua yhtäaikaa. Apu kerrallaan.
    Muista Kyran potkukelkka-ilmiö! Potkaise vauhtia, ja anna liukua. Vasta kun vauhti hiipuu, potkaise uudelleen vauhtia.

    Ei siis mitään uusia vinkkejä, sorry! 
Kuva: Aada Lätti
Piruetinkin tahdon tehdä niin, että hevonen punnertaa sen itse, ilman minua. Parhaimmillaan Hertan kanssa se tekee piruettilaukkaa kun vain yiivistän istuntaa ja jännitän vatsalihaksia, ohja löysänä, pohje lähellä mutta puristamatta sillä.
Jos en saa hevosta kunnolla läpi piruettiin tultaessa, alan puskemaan ja puristamaan jalalla, jolloin Hertta jännittyy ja heittäytyy piruetiin pikakelauksella läpi ilman selkää. 
Toinen ammattiratsastajan haastattelu mikä jäi mieleen, käsitteli juurikin aihetta jossa hän esitteli omia perusajatuksiaan joita hän käyttää kaikille hevosille koulutuksessa. Mitä apujen käyttöön tuli, niin hän esimerkiksi maiskuttaa ratsastaessa ainoastaan vain silloin kun hän menee hevosella piaffia. Hän tahtoi hevosen polkevan piaffia melkeinpä täysin ilman apuja, suoraan sanottuna itsestään. 

Kaiken tarkoituksena on opettaa hevonen niin että se reagoi mahdollisimman pieniin apuihin ja liikkuu itse. Tietenkin.
Hevonen ei tarvitse nalkuttavaa pohjetta jotta ravi pysyy yllä, se ei myöskään tarvitse jatkuvaa vetämistä jotta se pysyy käsissä. Hevonen ei tarvitse raippaa ja tai vahvaa kannusta, jotta se pystyy tekemään vaaditut temput.
Jos hevonen pystyy tekemään piaffia pelkällä ääniavulla, niin miksei se pystyisi tekemään helpompiakin asioita itse, mahdollisimman pienin avuin?
Esimerkkinä muunmuassa, nyt kun opetellaan Hertan kanssa niitä laukanvaihtoja jokaisella askeleella, en tahdo että missään vaiheessa ykköset ovat meillä sellaisia, jossa joudun itse heilumaan puolelta toiselle ja antamaan isoja apuja, jotta vaihtoja tulee peräkkäin.
Minä tahdon, että Hertta oppii ykköset niin, että kun aloitan ykköset, Hertta jatkaa niitä niin kauan, kunnes minä ne lopetan. Se ikäänkuin menisi niitä kuin itsekseen, pienin avuin. Askel, askel, askel, stop.

Nämä asiat eivät ole vain kouluratsujen juttuja, vaan ihan jokaisen ratsun juttuja. Jos hevonen on koottuna ja kantaa itse itsensä esteradalla, ei esteiden välien ratsastaminen ole ollenkaan vaikeaa? Etupainossa kaahottava hevonen kilo rautaa suussa taitaa olla paljon vaikeampaa ratsastaa esteelle oikeassa rytmissä ja askeleessa?
Esteratsastus on kouluratsastusta.
En käytä kannuksia kuin oikeastaan valmennuksissa ja kisoissa. Mielestäni hevosen täytyy toimia ilman niitä.
Kuva: Riikka Vuorinen
Näiden asioiden opettaminenhan ei käy hetkessä. Mutta sitä kutsutaankin kouluttamiseksi, ja se vie aina aikaa, mutta oikein tehtynä antaa halutun lopputuloksen. Vielä kauemmin kestää muuttaa jo valmiiksi opittua. Ensin täytyy oppia vanhasta pois.

Mitä itse nyt annan itselleni kotiläksyksi?
Jos Hertta tekee pelkällä ääniavulla piaffia maastakäsin kevyesti, siirrän tämän keveyden myös piaffiin ratsain esitettynä. En alennu puskemiseen tai patistamiseen, vaan pienin askelin alan siirtämään tätä maastakäsin tapahtuvaa reaktiota sinne selkään. Missiona että Hertta polkee selästä käsin piaffia itse, ilman pohkeella naputtamista.
Maiskutus ja sokeri, ei voimaa ollenkaan. :)

2. syyskuuta 2015

Pieni pakollinen syysloma

Tämä viikko on mennyt nyt Hertalla tosi kevyesti. Syypää siihen on sädemätä...

Ei onneksi sen vakavempaa. Hertta on ollut nyt todella hyvä ratsastaa, mutta sunnuntaina huomasin että se ei ollut ihan normaalin tuntuinen vastalaukassa oikeaan kierrokseen. Maastakäsin tätä tuskin kukaan huomaa, mutta itse tunnen sen selkään. Muutoin H oli todella rento ja letkeä, mutta sitten oikeaa jalkaa se tuntui hieman varovan. Tallissa tsekkailin jalkaa jo siinä uskossa että "noniin nyt sillä on nivelrikko" (ei onneksi yhtään dramaattista ehhe). Jalka ei ollut yhtään lämmin, mutta kun nostin kavion ylös jo hajusta pystyin päättelemään että sädemätä on tullut takaisin.

Hertta kuulemma heräsi päiväuniltaan tarhassa kun näki mun auton tulevan tietä pitkin tallille, ja heti korvat tötterölle! :D Tietää saapuvien herkkujen kuljettajan!

En ole voinut havaita tätä aikaisemmin sillä Hertallehan laitettiin viime kengityksen aikaan (heinäkuussa) pohjalliset pikaisesti kun se alkoi arkomaan kengityksen jälkeen etusiaan. Arkominen loppui siihen kun kengitystä korjattiin pohjallisten kera, mutta nyt näin märän kesän ansiosta sädemätä on päässyt rauhassa muhimaan oikeassa etusessa pohjallisen alla rauhassa. En kuitenkaan näe sinne kavioon niin en ole voinut tietää.
Nyt kuitenkin huomasin heti että kantapallot olivat turvonneet ja keskeltä kun painoi Hertta vähän aristi säteen kohdalta. Kantapallojen väliin on tullu aika syvä uurre. Yritin pestä sen minkä pystyin harjalla ja vedellä ja lopuksi tungin Hoof Hygiene Liquidia pitkällä "tikulla" niin syvälle kuin sain. Seuraavana päivänä uusin käsittelyn ja nyt on jo selvästi alkanut aine vaikuttaa ainakin niiltä osin mihin yletän hoitamaan aluetta.

Mälsä juttu!
Onneksi kengittäjä tulee jo perjantaina, joten päästään heti tutkailemaan tilannetta.

Valmennus maanantailta jätettiin suosiolla väliin. Vaikka Hertta puhtaasti liikkuukin niin se keskittyy varomaan oikeaa etusta. Emme tahdo sille yhtään epämukavaa oloa, joten vaikka se menisi ja tekisi pää kainalossa hommia, niin ei päästetä!
Kerrankin kun olin hommannut sekä valokuvaajan että videokuvaajan valmennusta kuvaamaan, jotta olisin saanut oikein kunnon valmennuspostauksen niin päästiin kuvaamaan vain alkuverkkaa ja todettiin että antaa olla. :D
Täytyihän se kameran läsnäolo hyödyntää, joten mentiin kokeilemaan onneamme ja yritettiin ottaa Hertasta kuvia tallin lammella.
Muutama hieno ja kaunis kuva saatiinkin, mutta kauhean työn ja tuskan takana se oli! Hertta oikeasti alkaa aina nukkumaan kameran edessä! Silmät alkaa menemään kiinni ja korvat on lerpallaan. Oikea missi!

On se eläin kuitenkin nätti sille päälle halutessaan ;)

 Kaikki kuvat (c) Taru Arola
1
2
3
Tää on mun suosikki! Puhelimen taustakuvaksikin laitoin.
4
Oikeasti tilanne oli tämä noin 99% ajasta.. ;)
Kuvilla saa aika monenlaista illuusiota aikaiseksi kun vain osaa ajoittaa oikein. ;)