Virheisiin pureutumista

Kerrankin voin oikeasti huokaista ja todeta "HUH PERJANTAI!".

Tälle viikolle on ollut niin paljon tekemistä että kävin vain kotona nukkumassa 6 tunnin yöunet ja muuten olen ajanut autolla yli 200 km/päivä ja asunut autossa...
Joka aamu alkoi 5.30 ja päivä päättyi tallilta kotiin ajelemiseen klo 22.30... Tässä välissä tenttiä, tenttiin lukua, kokonaisia työpäiviä ja sieltä suoraan kiertämään montaa eri tallia muiden hevosten selkään sun muuta! Rankkaa mutta jotenkin sairaalla tavalla antoisaa. No mutta nyt onkin sitten kunnon pläjäys blogiin viikon kuulumisista. Onpahan nyt aikaa perjantai-iltana, kun muut lähtevät viihteelle... :D
Työpäivien lomassa harrastin minkä ehdin. Maanantaina olin tuttuun tapaan Riitan valmennuksessa, ja jatkoin valmentautumista Airan kanssa ratsastuspilateksen muodossa heti tiistaina. Keskiviikkona oli Wellun höykkyytystä räntäsateessa ulkokentällä (nyt huomasin taas sen maneesin ihanuuden), torstaina kürtreenit yöllä Hertan kanssa (joskohan nyt saataisiin se jo purkkiin) ja tänään vielä koulupäivä, mutta onneksi kaverini (myös siis Hertan "alivuokralainen") liikutti Hertan, joten illasta ehdin vielä tekemään töitä.

Mennään heti asiaan, joka johdattaa meidät tämän hetkiseen tilanteeseen, joka on satulavaihtoehtojen mietintä.. Mutta edetään siis järjestyksessä!

Maanantaina Riitan tunnilla sama meno jatkui Hertan kanssa, eli se on ihan jees, mutta jotenkin on vähän vaikeaa. Ravissa aina paremmin, mutta laukka ei pyöri normaalin lailla ja kokoajan saan kuulla "Istu satulassa taaemmas, älä purista polvilla, älä vie vasenta jalkaa taa, käsi eteen, vatsalihakset käyttöön, älä nojaa eteen, mene taas taaemmas satulassa...".
Hertta liikkuu ravissa ihan kivasti, mutta vielä on tekemistä rehellisen taipumisen kanssa kootussa ravissa. Matalassa muodossa ja vapaammin H taipuu kivasti ja symmetrisesti, mutta kun nostetaan kisamuotoon ja kootaan se tekee sen hyvin suorana, mutta kun pitäisi taipua, se on hiukan vaikeampaa. Tämä on treeniasia, joten tätä työstetään kokoajan. Paranee kokoajan, mutta vielä ontekemistä, jotta se olisi koottu, notkea ja tasapainoinen.

Tiistaina oli sitten Airan istuntatunti. Samat asiat mitä Riitta mulle jaksaa muistuttaa istunnasta joutui kyllä Airan kanssa vielä oikein suurennuslasin alle tarkkailuun. Istuntatunnilla syynätään oikeastaan pelkästään mua, ja hevonen tulee siinä sivussa mukana. Jännä kuinka pelkkää istuntaan puuttuminen muuttaa hevosta, vaikkemme varsinaisesti tosiaan hevoseen keskity niin paljoa. Pelkällä istunnalla ei tosiaan voida treenata kohti vaikeampia ratoja, mutta todella tärkeä osa-alue se kyllä on. Voin istunnallani joko auttaa tai häiritä hevosta,  ja toki haluamme valita tuon "auttaa"-osion. Olen suhteellisen suora, eli äkkiseltään kun katsoo niin en näytä vinolta. Olen minäkin kuitenkin vino, sillä tälläin tarkemmin katsottuna voisin olla vielä suoremmin.

          Tässä nyt oikein vikalista mun istunnasta:

• Heikompi vasen kylki (+vasen jalka ja käsi). Oikea kantaa paremmin (sama kuin Hertalla! 

•  Pyrin nojaamaan eteen 

•  Alaselkä yrittää notkolle 

•  Vasen jalka haluaa taakse. Vasen polvi puristaa satulaan ja varpaat osoittaa liian suoraan eteen, kun taas oikean jalan varpaat liian edessä ja sojottaa melkein suoraan sivulle ulos, eli tässä vinous näkyy. Lantion vinous nimenomaan.
  
  Näitä korjattiin sitten seuraavanlaisesti:

• Vasen kylki kantamaan. Oikein jouduin keskittymään tekemään vasemmalla kyljellä töitä

• Vasen jalka kainaloon, ei taakse. "Lonkka auki myös vasemmalta". Tämä tosiaan tulee luonnostaan kun saadaan lantio suoraan, niin jalat ikäänkuin vain asettuu oikeille paikoille. 

• Vatsalihakset kasaan, lantio "alle eteen", ei "taakse notkolle". Eli ikäänkuin "selkä köyryyn, ei notkolle". Ei siis saa nojata eteen, mutta ikäänkuin kasasin "etupuolen". 

Näitä on tosia vaikea selittää, mutta pikkujuttuja loppujenlopuksi, mutta tosi rankkaa. Mulla oli ihan jumissa vasen kylki seuraavana päivänä! Todella tehokasta ja tuloksen näkee myös hevosessa. Hertta oli hieman jäykkä, joten ei niin hyvää eroa tullut tällä kertaa hevoseen, mutta pätkissä kyllä huomasin sen oikean vaikutuksen, ennenkuin meni takaisin siihen huonompaan. Pikkuhiljaa! Ekalla kerralla Hertta oli ihan mieletön, mutta nyt se tuntui jotenkin tosi väsyneeltä ja jäykältä edellisen päivän valmennuksesta. No mutta ei anneta sen häiritä.

Jotenkin aloin pohtimaan näiden kahden valmennuksen aikana, että missä mättää. Mun on tosi vaikean tuntuista istua Hertalla ja Hertan tuntuu olevan vähän vaikea kulkea. Se yrittää nätisti mutta ei vain anna kaikkeaan, eikä oiken tahtoisi olla pyöreä, vaan tarjoaa sekin selkänotkoa (niinkuin minä). Mulla on jopa joulun jälkeen kun alettiin tekemään enemmän töitä kokoamisen kanssa syksyyn verrattuna, alkanut valmennuksien jälkeen tulemaan alaselkä kipeäksi. Olen valmennusten jälkeen mennyt nukkumaan lihasrelaksantit ja buranan naamarissa, kun alaselkää särkee. Olen vain sivuuttanut tämän "ohimenevänä asiana", mutta nyt kun aloin miettimään tarkemmin niin häiritsee...
Mietin mielessäni, että mikä mättää. Hertta ei ole ihan niin priima kuin syksyllä, ei kuitenkaan huono. Mun on vaikea istua sen kyydissä ja selkä kipeytyy. Riitta on joutunut enemmän huomauttamaan mun istunnasta. Wellulla ei selkä kipeydy, eikä Wellun kanssa ole tullut istunnasta moitteita samanlailla. Hertan satulakin ruvennut valumaan taas eteen ja tuntuisi että se pitäisi taas topata, vastahan se topattiin kesäkuussa. Tuntuu tyhmältä kun joutuu koko ajan toppaamaan kun se menee länään edestä ja valuu eteen...
Pisteenä i;n päälle sain anonyymiltä kommenttia istunnastani (Kiitos "inva", hyvä kun sanoit! ;) ). Samat virheet mitä valmentajatkin sanovat. Tietenkin anoyymikommentti laittaa enemmän "kiehuttamaan" joten oikein aloin ajattelemaan asiaa...
Miksi mä valun satulassa eteen? Miksi satulakin valuu eteen? Miksi alan puristamaan polvilla ja siirrän itseäni satulassa taaksepäin? Miksi Wellun kanssa ei ole tätä ongelmaa?
Sitten tosiaan aloin syynäämään kuvia ja videoita. Tykkään Wellun satulasta. Istun siinä paremmin. Ei ole normaalia että satula valuu eteen ja ratsastaja vielä satulassa valuu eteen.

Olen nyt konsultoinut kaikkia tuttuja ja päädyttiin samaan lopputulokseen.

Hertan satula on mulle liian iso.

 Ei minun kuuluisi liikkua siellä noin paljon ja etsiä sitä tukea. Sen satulan kuuluu tukea mua. Hertan satulassa on todella kiva istua ja tykkään siitä, mutta aina olen vähän sanonut "kun en saa tukea". Albion ei väännä mua mihinkään asentoon, siksi olen siitä tykännyt, mutta ei se kyllä tukeakaan oikein anna. Siinä on 17.5 tuuman istuin. Pystyn huoletta hyppäämään tuolla koulusatulalla, sillä ei tunnu missään vaikka lyhennän jalustimia. Mulla on tilaa istuimessa liikkua edes takas, ja samalla jalustimia voi hyvin lyhentää ilman että polvituet ahdistaisi.
En ole mikään järin isokokoinen, mutten toki mikään pienikään. En ole pitkä, ja mulla on lyhyet jalat, tosin pitkä reisi ja lyhyt pohje. 18 tuumaa on liian iso, mutta 16 taitaa olla liian pieni.

Tilaa on valua taakse. ;) Vanha kuva keväältä 2014.

Aloin sitten googlettamaan ja tutustumaan enemmän Wellun satulaan. Ihastuin siihen jo heti kun ensi kertaa Wellulla menin, ja mietin että se ainakin menisi mun ahterille hyvin, enkä usko että se olisi huono hevosellekkaan. Se on Equipe merkkinen, Italialainen laatusatula (+kivan kallis kanssa yhyy). Yksisiipinen ja istuin varmaan max 17 tuumaa, mutta Equipessa on paljon pienemmät istuimet kuin Albionissa. Mallista en tiedä mikä Wellulla on, mutta näyttäisi Oraclelta.

Nyt on lopputulos se, että mulla on kokeilussa 3 satulaa Hertalle.
 2 Equipe Emporio Monoflappia (leveys MW istuimilla 17'' ja 18'') ja yksi Equipe Oracle Monoflap (leveys M ja istuin 17'').

Näitä satuloita ei tarvitsisi topata. Mulla menee paljon rahaa kun alle vuoden välein pitää toppaa satulaa. Vuonna 2014 Hertan satula topattiin 2 kertaa...
Selässä parhaimmalta näytti tuo Oracle leveydellä M. Se istui kuin tatti, paine oli tasainen. Menin testiratsastamaan sen... ja voi että...
Siis Hertta oli pitkästä aikaa PYÖREÄ. Piruetit oli PYÖREITÄ ja piaffissakin tuntui että istuisin tynnyrin päällä kun H nosti selkäänsä! Mun oli HELPPO istua. En valunut eteen satulassa, koska mulla on "vain se yksi tila" missä istua. Jalat laskeutui kivasti. Ei tuntunut että puristaisin polvilla itseäni kiinni satulaan. Siis tosi hyvä fiilis!
Ja mikä parasta... Satula ei liikkunut milliäkään Hertan selässä eteen! Hertan kanssa herkästi satula valuu ja välillä olen kesken tunninkin tullut siirtämään sitä taakse. Kerran jopa sain pöytäkirjaan tuomarilta kisoissa kommentin "Siirrä satulaa taaemmas!".
Tämä satula oli lopussa siinä mihin laitoin sen alussa, vaikka rynkytin menemään mitään varomatta.
On se vaikeaa vaatia hevoselta nostamaan etuosaansa kun satula valuu eteen ratsastajineen vieläpä etupainoiselle hevoselle.

...ja eikä sattunut selkään illalla...

Testailen vielä tuota 18 tuumaistakin, mutta tuntuisi tyhmältä ottaa isompaa kun juuri siksi etsin  uutta kun 17,5 Albion on liian iso. Equipessa on hieman naftimmat koot istuimessa, mutta testataan nyt kun kerta on käsillä. Tuo 18 tuumainen on myös leveämpi (MW), joten sen kanssa joutuisi ehkä tilanteeseen että tartvitsee lampaankarvan. Minun mielestäni satulan ja hevosen väliin ei tarvita mitään, jos satula on sopiva. Välillä voidaan  toki korjailla jotain, mutta pääpiirteittäin pitäisi minun järjen mukaan olla istuva satula ilman mitään härpäkkeitä. Osa tykkää lampaankarvasta, enkä väitä vastaan. Itsekin joskus sitä käytän jos tuntuu tarviivan. Varmasti lampaankarva on hevoselle pehmeä ja mukava, mutta eikö satulan itsessään pitäisi olla niin mukava?
"Jos joudut korjaamaan satulaa erilaisilla täytteillä, kuten lampaankarva tms., on satula joko sovitettu tai topattu väärin".
Tämän yksinkertaisen nyrkkisäännön olen sovittajalta saanut.
Satuloita testailen nyt jonkun aikaa ennen päätöstä. Albioninkin sovitin itse ja myöhemmin sovittaja sen totesi sopivaksi, mutta juurikin Hertan selässä vaatii tiheää toppausta. Iso liike + ei-optimaalinen-rakenne rasittavat paljon satulaa ja villat painuvat kasaan.
Sinäällään luotan Hertan kanssa omaan silmääni satulansovituksessa. Ei ole vaikeaa mielestäni sovittaa satuloita perusohjeiden mukaan, mutta se tunne selästä kertoo vielä kaiken olennaisen. Tallillamme on satulansovittaja, joten voin häneltä vielä varmistaa ammattilaisen silmin.
Rahoitus on sitten asia erikseen tälle lystille, mutta katsotaan nyt... :)

Tässä Oracle mallin satula, yksisiipinen, joka nyt testissä.
Kuva lainattu täältä

Haluan vielä loppuun korostaa, ettei tarvitse kenenkään miettiä, että yrittäisin syyttää satulaa.
 Minun tulee itse korjata omat istuntavirheeni.
Sen eteen aletaan nyt tekemään oikein kunnolla töitä. Istuntani ei ole mitenkään huono, se on kuulemma "perusnätti", mutta fiksattavaa toki löytyy. En yritä syyttää satulaa ja etsiä siitä virheitä, joilla voisin kiertää omani.
Mutta onhan se ilmiselvää, että jos satula ei sovi ratsastajalle, se häiritsee hevostakin. Satulan tulee olla sopiva SEKÄ hevoselle ETTÄ ratsastajalle. Kun tämä asia on tsekattu kuntoon, voin rauhassa oikeasti miettiä itseni parantamista.
Onneksi en enää ole niin yksin asioiden kanssa. Säännöllinen valmentajan silmien alla oleminen kyllä helpottaa, sillä hänkin voi puuttua näihin juttuihin heti, kun pysyy paremmin meidän arjessa mukana. Toki oikeaan valmentautumiseen kuuluisi valmennus 2-3 kertaa viikossa, mutta siihen ei vain ole varaa. Tämä kerran viikossakin jo on todella paljon ja osoittautunut hyödylliseksi!

Toivotaan että istuntani kehittyy kauden aikana. Eiköhän mahdollinen satulanvaihdos tule näkymään bloginkin puolella kuvissa ja videoissa, jos se auttaa mun istumista. Haluan nyt oikeasti tavoitella sitä hyvää istuntaa ja sitä kautta auttaa Herttaa liikkumaan paremmin.
Tässä kyllä huomaa kuinka hienosäädöksi tämä muuttuu mitä korkeammalle mennään. Alkaa huomaamaan todella pieniä asioita jotka vaikuttavat koko yleiskuvaan!


Kertokaahan lukijat omia satula/satulanvaihdoskokemuksianne! 
Mua kiinnostaisi kuulla. Millaisia satuloita oli käytössänne ja mihin vaihdoitte, muuttuiko mikään jne...?

Välillä vaikeimman kautta

Aina ei mene niinkuin oppikirjoissa. Kuluva viikko on ollut siitä oiva esimerkki. Ei meillä nyt kummankaan hevosen kanssa ole käynyt mitään huonoa, mutta kummankaan kanssa ei nyt ole mitään ruusuilla tanssimistakaan ollut.

Viime maanantaina olin valmennuksessa Hertan kanssa, perjantaina pääsin ekaa kertaa Wellun kanssa valmentajan silmien alle. Sain tukea omille ajatuksilleni Wellunkin kanssa valmentajalta.

Ensin Hertan treenit:

"Punainen Pöllö Pallo" niinkuin valmentaja sanoo.

Tehtiin oikeastaan koko tunti avoja ja sulkuja ravissa. Aloitettiin sillä, ja se meni yllättävän kivasti heti alkuunsa. Pilkunviilaustahan tämä on, joten koko ajan piti jotain muuttaa. Enemmän taivutusta, enemmän kokoamista, enemmän eteen, ei liikaa, ei liian vähän... Meno oli ihan ok aluksi, mutta jossain vaiheessa alkoi varmaan molemmat turhautumaan, sekä minä että Hertta. Hertta alkoi pikkuhiljaa muuttua raskaammaksi edestä ja hitaammaksi jalasta. Enää pienet avut eivät menneet läpi. Tein pidätteen, mitään ei tapahtunut. Jos tein isomman pidätteen, Hertta-Herkkis hermostuu ja nyppii päätään. Tottakai, väärä tapa korjata.
 Korjaan jalalla, mutta ei vaan tule reaktiota. Savu alkaa nousta korvista, eikä se paranna asiaa yhtään. Hertta ikäänkuin meni moodiin, jossa se vain suorittaa "kuin juna", mutta se hienosäätö jäi.

Nollattiin sitten tilanne.
Jäätiin pääty-ympyrälle tekemään "pidätä-päästä" ajatuksella ravia. Kun kirjaimellisesti päästin edestä, Hertta rojahti ja tippui tikittävään  raviin. Samantien korjasin pohkeella isompaan raviin. Sitten pidäte ja kokoaminen, ja taas päästän edestä. Niin kauan tehtiin kunnes Hertta ei enää rojahtannut lavoilleen tuntuman päästämisen jälkeen. Tulosta tuli. Hevonen keveni jälleen ja ryhtyi kantamaan itseään. Jos tulee tunne että hevonen painaa kädelle, se tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä, että se ei kanna itseään. Hevonen ottaa tuen ratsastajasta. "Kanna sinä minut, minä en jaksa". Kun tehtiin selväksi, että minä en lähde vetokilpailuun mukaan ja jätän sen kirjaimellisesti yksin ajatuksella "kanna itse pääsi", niin se ryhdistyi ja pääsimme jatkamaan matkaa!
Sen jälkeen avot ja sulut tulivat hiukan paremmin. Väsymystä oli kuitenkin edelleen ilmassa, mutta nyt oli jo siistimpää ja kevyempää menoa.
Mun täytyy vain oikeasti muistaa, etten lähde vetokilpailuun mukaan. Haluan jostain sen kauhukahvan satulaan jossa saan mielinmäärin roikkua!

Lopuksi tehtiin hieman piruettilaukkaa voltilla valmentajan ympäri. Suurentaen ympyrää isommassa laukassa ja pienentäen ympyrää pienempään laukkaan, lopulta piruettilaukkaan.
Tässä H oli jo aika väsynyt, ja mielellään tarjosi "heilurikaulaa", eli nousi peräänannosta pois ja haki tilaa edestä tasapainottaakseen itseään. En oikeastaan jaksanut enää välittää tästä. Annoin sille tilaa. Tein korkeintaan pieniä asetuksia sisälle päin.
Tuo pään heilautus ylös on merkki siitä, että Hertalta loppuu tasapaino ja voima. Sillä hetkellä se vetää itseään pidemmäksi. Ajanmyötä se vahvistuu ja jaksaa paremmin! Mutta pikkuhiljaa. Keskeneräistä työtä ei voi arvostella.

Tässä pieni koostevideo tunnista. Vielä on hieman vaikeaa. Eiköhän se joku kaunispäivä helpota. Klikatka HD laatuiseksi jos ei näy kunnolla!

https://www.youtube.com/watch?v=JXRAYRMFH3c&feature=youtu.be



Vähän palaveerattiin lopuksi ja näyttäisi siltä että aletaan tekemään aiottua aikaisemmin treeneissä jo ohjelmapätkiä. Eli sarjavaihtoja ja kokonaisia piruetteja. Mietin ääneen sitä, että miksi radalla mulla menee niin paljon keskittyminen itse rataan niin että unohdan ratsastaa (tästä esimerkkinä postaus ja video siitä sulkutaivutuksen suuresta erosta "ratsastettuna" ja "suoritettuna").
Jotta radalla tulisi laatua liikkumiseen mukaan, aletaan tähän paneutumaan jo hieman aiemmin. Se tuntuisi olevan suurin ongelma, eli laadun säilytys suorituksen aikana. 
Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä on mun ensimmäinen treenikausi kun voin treenata ohjelmapätkiä kotona! Aiemmin mulla ei ole ollut pienen kentän ja talviolosuhteiden takia oikein mahista treenata ratoja jo ennen kisoja. Aina aiemmin kisatreeni tapahtui vasta radalla... Toivottavasti tämä treeni nyt oikeasti näkyisi tulevan kisojen radoilla! Muuten alan turhautumaan.

Taannoin kun joskus kuvia otettiin, jaksoi H paremmin piruettilaukkaa. Aina ei vain voi olla niin terässä.

Hertasta Welluun!

Olin perjantaina tosiaan ensimmäistä kertaan valmentajan silmien alla ruunan retaleen kanssa. Lähtökohdat olivat katastrofaaliset... Wellu oli ollut todella kevyellä kentän huonon kunnon takia koko viikon. Sillä oli ylimääräistä turhaa energiaa, se oli niiiiiiiiiiiin etupainoinen ettei tosikaan ja se keskittyi vain ja ainoastaan  kaikkeen muuhun maneesissa kuin minuun. Se kyyläsi ovea, kyyläsi valmentajaa... Noh, totesin vaan että hommiin siitä!

Aluksi kun alettiin työstämään herraa se oli heittää hanskat tiskiin. "Ei tänään! Mua ei kiinnosta!". Joko se jäi pohkeentaa polkemaan huonoa piaffia, tai sitten kun annoit pohjetta se sinkaisi pää pystyssä 20 metriä eteenpäin ja poistui paikalta. Enkä saanut heti pysähtymään. Tämä hevonen osaa olla todella vahva edestä jos hän haluaa!

Lopulta saimme Wellun puun ja kuoren väliin. Se alkoi hyväksyä pohkeen ja se alkoi hyväksyä tuntumaan. Wellun kanssa tämä ero on huima. Siitä yhtäkkiä tulee todella kevyt edestä, se ryhdistyy ja etuosa nousee. Takajalat tulee nopeammaksi ja alle. Emme tehneet 30 minuutin pika tunnilla oikeastaan mitään muuta kuin nopeita siirtymisiä. Ravi-Laukka-Ravi-Laukka.

Kun Wellu kulkee etupainoisena, sen askelluskin on hiiiiidaaaasstaaaa ja isoa. Sellaista ihme harppomista pitkällä kaulalla ja rungolla.
Sitten kun Wellun "virittää" nopeaksi, se lyhenee ja kevenee ja askellukseen tulee särmää!
Wellu mielellään lompsii menemään ajatuksella "olen niin hieno ja mulla on hieno jousto askeleissa, mitä sä muka muuta tarviit?!" jolloin se käyttää itsestään ehkä 10%.
Mutta sitten kun Wellun kapasiteetin saa käyttöön ja se on viritetty, sieltä tuleekin ne 90% lisää voimaa ja mahtavuutta. Sitten se on todella näyttävä ja melkoinen ruusukehai!
Se vain täytyy yksinkertaisesti laittaa töihin... :D
Perjantain virittelyn jälkeen Wellu oli palannut ruotuun ja lauantaina katsoin sen omistajan perään tunnilla. Oli hienoa katsella kuinka Wellu oli 150 kertaa parempi ja juniorikin sai sen liikkumaan todella hienosti ja aktiivisesti!
Yksinkertaisesti vain PikkuPoika-Wellu armeijakuriin! ;)

Welluun ryhtiä ja nopeutta niin se on super!

Vaikka Wellu ja Hertta ovat niin erilaisia, niin niihin pätee omalla tavallaan samat asiat.

• Hertta ikäänkuin juoksee aina mun alta, on kuuma. Herttaa pitää vähän rauhoittaa ja askeleeseen pitää saada aikaa ja ilmaa. Hertalla pitää työntää kättä eteen ja antaa sille tilaa edestä.
• Wellu lompsii hidasta kellumisravia ja on hitaampi. Wellua pitää virittää ja askeleeseen pitää saada terävyyttä. Wellulla täytyy istua napakasti ja pitää raamit, sille ei saa antaa mahdollisuutta rojahtaa etupainoiseksi.
  

Niin ihmeellistä kuin se onkin, niin molempiin vaikuttaa sama asia haluttuun tulokseen: ne tehokkaat siirtymiset ja aktiivinen ratsastaminen.

Kun KuumaKalle-Hertalla menen siirtymisiä, se alkaa odottamaan mua.
Kun HidasHeikki-Wellulla menen siirtymisiä, se terävöityy ja nopeutuu takajaloistaan.

Ehkä on vain hyvä, että näitä aivopähkinöitä tulee eteen. Ei siitä kait mitään tulisi jos ratsastus olisi joka kerta "täydellistä". :)

Tuleva viikko on kovin kiireinen töiden, koulun, kürin tekemisen ja hevosten osalta, joten tuskin kerkeän postailemaan. Huomenna maanantaina on vuorossa valmennusta taas, ja tiistaina sitten istuntavalmennusta! Näistä yritän vaikka jälkijunassa väsätä juttua. Josko saataisin tämä löllökasa ryhdistäytymään selässä ratsastuspilateksen avuin. ;)

Vapaaohjelman suunnittelua...

Historiallinen päivä!
Ensin olin töissä normaaliin virka-aikaan, mutta sitten minulla oli VAPAAILTA! Kiitos Riikan, Hertan "alivuokralaisen" joka hoito tänään Hertan liikutuksen.
Tein siis normaalin ihmisen juttuja. Kävin töissä, tulin kotiin, luin tenttiin, käväisin kaupassa ja apteekissa. Jotenkin outoa kun ei tarvinnut kiertää talleja! :D Hevoseton päivä!

Kun aikaa oli ylimääräistä ja tenttiinkin ehdin lukea jo tovin, iskin hampaani kiinni kürien tekoon.
Hertalle tosiaan jo aloitin kürin tekemisen viikonloppuna. Tekaisin äkkiä liian vaikean vapaaohjelman, ja sainkin Riikan kuvaamaan sitä kellottamista varten. Noh, tuloksena oli se, että se oli ajallisesti liian pitkä, joten muokkaukseen joutuu. Sivutuotoksena tästä kokeilusta tulikin sitten edellisen postauksen suosittu "sulkujen vertailu"-video. Ei siis turha kuvailureissu!
Tänään ehdin sitten muokkaaman tuota meidän ylipitkää küriä Hertan kanssa. Lopputuloksena koko kür meni uusiksi! Piti vain vähän muokata...
 Uskoisin että tämä uusi on lyhyempi. Se selviää sitten kun pääsen uudestaan kokeilemaan sitä.

Kun olin saanut Hertan kürversio-2.0 valmiiksi, tuli mieleeni että tarvitsen Wellulle kürin myös pian, joten pakko sitäkin on suunnitella! Wellulla en pääse harjoittelemaan sitä oikeastaan ollenkaan, mutta ei se haittaa. Wellun porukat ovat menossa treenaamaan kürejä Vihdin Dressage Centeriin 7.2, joten Wellu on siellä jo valmiiksi, joten päätin että nappaan vielä Hertan mukaan samaan paikkaan! Ilmoitin sitten molemmat hevoset kürharjoituksiin samalle päivälle.
Siellä esitetään tuomarille oma ohjelma, jonka jälkeen saadaan ihan suullista palautetta ja kehitysideoita näin tuomarin näkökulmasta. Toki valmentajan kanssa tätä vielä haluan katsoa, mutta ei ole pahitteeksi ottaa jotain täysin "vierasta" ihmistä myös arvostelemaan.

Vaikka Wellulla en pääse vapaaohjelmaa treenaamaan yhtä paljon kuin Hertalla, voin hätätapauksessa mennä Wellun ohjelman Hertalla ja kuvata sen, jolloin pääsen tekemään musiikkia ja kellottamaan. Sitten tuolloin harjoitustilanteessa voinkin samantien korkata sen. Kyseessä ei kuitenkaan ole kisatilanne, vaan harjoitus.

Nyt on siis tilanne, että molemmille hevosille on omat ohjelmansa raakaversiona suunniteltu. Wellulle ehkä hieman yksinkertaisempi, koska se on mulle vieras hevonen vielä. En kyllä kovin vaikeaa ohjelmaa Hertallekkaan voi tehdä, sillä emme ole küriä ennen menneet. Ei saa kuulemma ahnehtia ja tehdä liian vaikeaa!
Nyt vain kellottamaan molempia ohjelmia, jonka jälkeen musiikkia muokkaamaan.
Molemmille olen löytänyt sopivat musiikit "kuin nyrkillä silmään", mutta musiikit paljastuu vasta myöhemmin kun on sen aika.

Aikaa on vielä paljon ennen kürin esittämistä kisoissa, mutta nyt kun kerran mulla on mahdollisuus treenata olosuhteista huolimatta, niin aloitetaan ajoissa. Ihan keltanokkahan mä näissä myös olen, sillä en ole ikinä mennyt kür-ohjelmaa... Luvassa voi olla tiesmitä sillisalaattia sitten kesän kisoissa ;)

Loppuun vielä poseerauskuvat fiksuista ja filmaattisista ensikesän kisakavereista!
Kaksi niin erinäköistä, kokoista ja erilaista hevosta, joten erilaiset kürit kummallekkin ;)

Totaalinen valaistuminen...

Tämä on suorastaan noloa! 

Näin me mentäisiin jos Hertta saisi vallan

Oltiin sunnuntaiaamuna Riikan kanssa kuvaamassa mun suunnittelemaa küria Hertalle.
Huomasin jo kuntoonlaitossa Hertan seisomistavasta, että tänään se tulee olemaan hermostunut. Ja näin kävi. Olen meedio... :D

Häseltää, höslää, kuumuu, koittaa sinkoilla... Ei pidätteitä läpi tai sitten pidätteet niin läpi että hyppää kattoon. HUOH!
Totesin Riikalle että kuvataan vaan, ei siinä ole väliä vaikka tulee rikkoja. Pääasia että saadaan ohjelma kellotettua jotta saan tehtyä musiikkia.

Noh, ensimmäinen otto..
Karmeaa kuraa...
Ravi on tököttävää, selätöntä ja pientä. En välitä. Sitten ohjelman edetessä tullaan sarjavaihtoihin ja siinä Hertta läks. Tuli ykkösiä/kakkosia/kolmosia/tuhatjalkaisia/mitälie yhtäaikaa. Ihan vain yritin laittaa pohkeet kiinni ja alkaa ratsastamaan vaihtoja!
Tässä vaiheessa suutuin. Huusin mielessäni sitä itseään ja keskeytin suorituksen. Sieltä jostain heräsi se kauan kadoksissa ollut "Natsi-Noora" aikaisemman "kiltin Nooran" tilalle. Totesin että nyt loppui tälläinen!
Viesti Hertalle:

1. Minähän laitan jalan kylkeen kiinni, ja jalasta tapahtuu reaktio
2. Nyt kaikki energia työntekoon, eikä mihinkään muuhun
3. Minä RATSASTAN joka ikisen askeleen!

Kokeiltiin sitten kuvata uudestaan. Ja voi ihme! Siis ihankuin eri hevonen! Mihin hävisi se pikkutyttö piipertämässä ponillaan jotain nihkeetä sulkuväistöä? Yhtäkkiä tilalla on kouluratsukko?

Kyllähän mä selkään tunsin eron ja saatiinkin kür kuvattua loppuun, mutta kun katsoin videot niin olin tippua tuolilta! Miten mä edes kehtaan esittää tollaista menoa kisoissa, niinkuin tähän asti? Miksen oikeasti ratsasta sitä hevosta esiin niinkuin kotona ja treeneissä?

Pitkään pähkäilin ja niin se vain on, että kisoissa radalla keskityn varmaan liikaa itse radan kulkemiseen. Mitä tulee seuraavaksi ja mitä kohta pitää tehdä. Mä unohdan ratsastaa sitä hevosta ja sen askellajeja! Ei se Hertta itsekseen liihottele hienosti radalla, kyllä mun täytyy se ihan itse esittää. Tähän on nyt tultava muutos.
En voi aina ratsastaa vain "pikkusievästi" vaan mun täytyy haluta kaivaa jokainen piste sieltä radalta kotiin. Ei sillä pärjää jos vain hissuttelee, koittaa hymyillä ja toivoo että hevonen kulkee.
Onhan meillä ollut hyviäkin ratoja, mutta ne on vain silloin kun "Hertta on hyvällä päällä". 

Silloin kun se antaa mun ratsastaa. 

Sitten kun on Hertalla tammapäivä (eli "älä koske, en kestä!") niin mä itse muutun takaisin siihen hyssyttelevään ja pikkusievään piipertäjään.
Eli note to self: Oli hevonen sitten millainen tahansa sinä päivänä, minä ratsastan aina samanlailla = hyvin! Kaikki irti, enkä missään nimessä varo koskemasta.

Onneksi oli kaveri kuvaamassa niin sain nyt materiaali tästä.
Tein lyhyen koostevideon ja silmätikuksi otin nyt tuon sulkutaivutuksen. Ensin huono pätkä, sitten kunnolla ratsastettu pätkä. Ero on huikea.
Ensimmäisellä videolla sulku (ja ravi ylipäätänsä) on pientä ja tikittävää, sekä jännittynyttä. Ristiastunnasta ei tietoa, eikä se myöskään taivu. Nostaa vain niskaa ylös ja jäkittää.

Koko hevonen jopa tahdittaa kun se on niin lavoillaan.
Toisella videolla jo ravin tahti on eri! Siinä on svungia. Sulussa se astuu ristiin ja etujalkojen alla on ilmaa. Se taipuu. Toki välillä voi taivutusaste vaihdella, mutta tätä nyt treenataan lisää.

Jokainen voi katsoa tämän nolouden huipun tästä:

Katso tästä jos video ei aukea suoraan

Kysymys kuuluu: Miksi en esitä hevostani radalla noin?

Kuva: Susanna Saikkonen
Vaihdetaanko tämä...

... tähän?

Aina oppii uutta. 

Nämä on taas niitä hetkiä kun hakkaan päätäni seinään, mutta ei se hakkaaminen auta. Täytyy oikeasti alkaa tekemään ja muuttamaan asioita. 

Jälleen kerran, pakko sanoa: Ratsastajan täytyy muuttua, ei hevosen.

On ihan turhaa kiertää kalliita kisoja ja mennä sinne vain huitaisemaan ohjelma läpi, jonka jälkeen voin palata kotiin fiilistelemään sitä kuinka kotona mulla on ihana ja hieno hevonen! Mun täytyy oikeasti kisoissa ratsastaa koko rahan edestä jatkossa, ihan joka kerta.

Mä onnistuin tänään ratsastamaan hevosesta parempaa ulos, nyt täytyy tehdä sama radalla.

9. Tahtia, tasapainoa ja voimaa

Mielestäni jokaisen ratsastajan tulisi haluta ratsastuksessaan tähdätä johonkin. En tarkoita kilpailuja tai jotain tiettyä tasoa mitä saavuttaa, vaan aina olisi joku syy/asia, mitä tavoitella ja mitä kohti tehdä töitä. Ratsastus ei saisi olla vain "hevosen liikutusta" vaan se on hevosen kouluttamista. Tällä koulutuksella me tahdomme kehittää hevosta, jotta siitä tulisi kestävä, terve ja tasapainoinen hevonen. Kouluratsastuksen tarkoitus ei ole tehdä seuraavaa Totilasta, vaan kouluratsastuksen tarkoitus on juuri edellä mainittu. Kouluratsastus on sitä "hevosen balettia ja voimistelua", eli kaikki, mitä teemme, tähtää lihaksikkaan, terveen ja hyvin koulutetun ratsun tekemiseen. Bonuksena saamme vielä kasan temppuja mitä esittää, mutta niitä temppuja ei voi esittää oikein, jos emme rakenna hevosta "kestämään" niitä.
Ei ole väliä mikä on hevosen "ammatti". Estehevonen on hyvä estehevonen, kun se on koulutettu hyvin. Väitän, että pelkällä hyvällä hypyllä ei välttämättä mennä huipulle. Esteratsu tarvitsee kokoamista. Lännenratsu tarvitsee kokoamista. Issikat tarvitsee askellajien esittämiseen kokoamista.
Joidenkin mielestä kilpakouluratsastus on eriasia kuin "normaali sileän työskentely". Minusta se ei todellakaan ole sitä, vaan kouluratsastusta on kaikessa.

9.Tahti ja tasapaino

Varmaan tärkeimmät asiat mitä ratsastuksessa voi olla. Sen päälle rakennetaan kaikki, aina kokoamiseen asti. Ei ole kokoamista ilman tasapainoa. 

Jälleen Kyran sanoja lainaten: tasapainoton hevonen on kuin kännissä oleva ihminen. Se ei pysty kävelemään edes suoraan eteenpäin, koska se ei hallitse omia askeliaan. Se ei hallitse askeliensa pituutta eikä nopeutta.

Me siis haluamme allemme "selvinpäin olevan hevosen", joka kävelee itse omilla jaloillaan tasapainoisin ja symmetrisin askelin eteenpäin, suoraan.

Tämä mielikuva oikeastaan kuvaa hyvin tätä tunnetta kun vertaa tasapainoista hevosta ja tasapainotonta hevosta. Pitkälle koulutettujen Hertan ja Wellun kanssa tuntuu että ne kävelevät itse, minä vain ohjaan. Sitten kun menen jollain nuoremalla hevosella, tuntuu kuin olisi baari-illan päätteksi kävelemässä kotiin ja joutuisi vieläpä auttamaan kädestä pitäen kaveria kävelemään suoraan! Tuen sieltä, tuen täältä, kannattelen tosta ja nostan tuolta... Rankkaa!
Täytyy tietenkin muistaa, että jotta voimme vaatia hevosta kulkemaan tasapainossa, täytyy ratsastajan osata kantaa itsensä tasapainossa!

Miten tasapainoa ja tahtia voi sitten kehittää hevosella?
Kokosin tähän muutamia harjotteita, joilla voidaan kehittää hevosen tasapainoa. Saataisiin se ottamaan enemmän takaosalle painoa, kevenemään edestä, kantamaan itse itsensä. Tasolla ei ole väliä, jostain on lähdettävä liikkeelle.
Pääpiirteittäin lyhykäisesti vastaus tasapainon kehittämiseen on: täytyy ottaa pienempiä askelia pysyäkseen pystyssä. Vauhti ei korjaa virheitä! 
Vaikka haluan että hevonen "liikkuu eteen ja on pohkeenedessä" se ei tarkoita sitä, että se pitää ajaa eteenpäin.

Itse teen näitä ihan samoja asioita Inter tasoisten Hertan ja Wellun kanssa, kuin myös nuorempien ja raaempien hevosten kanssa. Vaatimustaso on tietenkin eri ja kokoamisaste. Hevosen tason mukaan siis soveltaen, mutta ajatuksena ihan sama = tasapainoinen ja tasollaan koottu hevonen, jolle saataisiin voimaa aina vaan lisää.

Hyvä laukanvaihtokin tapahtuu tasapainossa ja hyvässä tahdissa.

 Käynti - seis - käynti- siirtymiset

Tästä on kaikista helponta lähteä liikkeelle. Olipa taso sitten He Ö tai GP, niin tämä kuuluu jokaisen ratsun työnkuvaan.
Tässä testataan hyvin toimiiko kaasu ja jarru, suoralla tiellä.

• Kävele rauhallisin askelin vaikka uraa pitkin.
• Tee pidäte ohjilla, jännitä vatsalihaksia ja istuntaa, vaadi hevonen pysähtymään.
• Kun hevonen on pysähtynyt, löysää ohjaa ja vaikka taputa. Hevonen ei saa lähteä kävelemään kun päästät ohjasta! Jos näin käy, pidätät uudestaan. Hevosen täytyy jäädä seisomaan paikalleen hiljaa. Aluksi sillä ei ole väliä, onko pysähdys tasajaloin.
• Anna kevyesti pohkeilla eteenpäin vievä käsky. Kävele taas suoraan. Jos hevonen ei reagoi, pyydä isommalla avulla, jonka jälkeen kiitos. Tarkoituksena on että hevonen lähtee pienestä avusta liikkeelle
• Toista

Kun tätä hetken aikaa tekee jatkuvasti, hevonen alkaa kyllä ymmärtämään ideaa ja valpastuu. Se ottaa kokoajan pienempiä ja pienempiä apuja vastaan, ja alkaa odottamaan tulevia apuja, jotka se jo oletettavasti tietää mitä tuleman pitää. Se siis herkistyy avuillesi.
Jossain vaiheessa kun tunnet että hevonen herkistyy ja kevenee, voit tehdä käynnin sisällä siirtymisiä. Jätä siis pysähdys pois, muuten sama idea. Ratsasta käyntiä suoralla uralla, tee puolipidäte, jännitä istuntaa, vaadi että hevonen ottaa pienempiä askelia, mutta ei kuitenkaan pysähdy. Ikäänkuin sanot hevoselle "ole varuillasi, kohta pysähdytään". Hevonen alkaa odottaa ja kysyy sinulta lupaa jokaiseen askeleeseen valmiina pysähtymään. "Saanko ottaa vielä yhden askeleen, vielä yhden...?". Jos hevonen pysähtyy vahingossa, ei haittaa. 

Ajattele että teet "almost stop = melkein pysähdys"

Kun hevonen alkaa ottaa painoa takajaloilleen ja kantamaan itseään, se yleensä alkaa tekemään myös tasajaloin pysähdyksiä. Jos pysähdyksessä hevosen jalat eivät ole tasan, se tarkoittaa sitä että paino ei ollut tarpeeksi takajaloilla eikä hevonen ole tasapainossa, "se on kännissä".
Kun vaikka tätä tehtävää tekee tarpeeksi ja hevonen alkaa olla tasapainossa, yleensä pysähdyksetkin alkavat tulla tasajaloin!

Itselläni ei ole kovin hyvä istunta, mutta kovasti yritän treenata kotonakin omaa lihaskuntoa, jotta olisin mahdollisimman tasapainossa itse, jotta voin vaatia hevoselta tasapainoa. Nojaan hirveän helposti liian eteen.
Ratsastajan oma tasapaino, tai sen puute, korostuu varsinkin nuoremmilla hevosilla. Nuoria joutuu enemmän auttamaan. Vanhempi hevonen osaa kantaa itse itsensä, jolloin ratsastajan työ vähenee.

Ravi - Käynti tai Laukka - Käynti - siirtymiset

Samalla idealla voidaan jatkaa myös muissa askellajeissa. 

Toki voit tehdä myös ravi - seis -siirtymiä, tai laukka - seis, jos siltä tuntuu, mutta jos näitä tekee laukasta seis/laukasta käyntiin, siinä on isompi riski että hevonen jää pohkeen taa.
Ravissa vielä pystyy helpommin pitämään hevosen pohkeenedessä ja käyntiin siirtyminen voi olla hivenen helpompaa kuin suoraan seis. Kokeile!

Ravi - käynti siirtymissä tulee olla hyvin nopea pohkeen kanssa. Kun hevonen ravista siirretään käyntiin, tulee käynnin jatkua heti eteenpäin. Hevonen ei saa jäädä laahustamaan käynnissä pohkeen taakse, vaan käytännössä kun annat käskyn ja avut siirtyä käyntiin, alat jo samalla sekunnilla miettimään käyntiä eteen! Ei kovempaa, vaan eteen.
Ei niin että siirrät hevosen käyntiin ja itsekin "rojahdat" väsyneenä pitämään käyntipaussia. Käynnin ratsastamista jatketaan heti!
Kun käynti on pohkeenedessä, kevyttä ja eteenpäin vievää, voit valmistella uudelleen ravin.
Jos hevonen  hössöttää ja häseltää käynnissä, teet tätä käynti pätkää niin kauan, kunnes se odottaa sinua. Nosta uudelleen ravi vasta kun hevonen malttaa. 

Laukassa sama idea, mutta se vaatii taas asteen enemmän tasapainoa. Jos tämä on liian haastavaa, älä vielä tee sitä. Ensin ravisiirtymät kuntoon.

Kun hevonen ottaa painoa takajaloille enemmän ja kantaa itseään tasapainossa, laukasta käyntiin siirtyminen tulee myös pehmeästi ja elastisesti, eikä niin että hevonen rojahtaa käyntiin, tai tippuu raviin ja sitä kautta "valuu" käyntiin.

Siirtymiset askellajin sisällä

Kuten jo käyntiosiossa vähän sivusin, siirtymiset askellajin sisällä (ei siis askellajista toiseen) ovat elintärkeitä tasapainon ja tahdin kehittämisessä. Siirtymä "siirtää hetkellisesti painoa takaosalle", joten kun näitä aletaan tekemään, askel askeleelta saadaan tahtia ja tasapainoa parannettua ja myös sitä ilmaa askeleisiin. 

Helpointa on taas tehdä näitä ensin käynnissä, mutta aina laukan säätelemiseen asti näillä on merkitystä. Sama idea, joka kehittyessään tarkoittaa sitä, että voimme tehdä vaikka lisätystä laukasta siirtymisen suoraan piruettilaukkaan!
Ainakin Hertalla aloitimme laukkapiruettien työstämisen sillä, että H kykeni ensin normaalisti kootusta laukasta ottamaan pieniä askelia ja pieniä pätkiä piruettimaista laukkaa, jonka jälkeen ratsastettiin taas eteenpäin. Pikkuhiljaa näiden pikkuaskelien määrä kasvoi, hevonen sai voimaa ja tasapainoa lisää, jonain päivänä se jaksoi jo laukata aika pitkään tätä pientä laukkaa, ja lopulta sillä oli niin paljon voimaa että se jaksoi kääntää piruetin tässä laukassa. Palapalalta siis kohti maalia.

Ravissa voitte tehdä vaikka ympyrällä näitä siirtymiä. Ensin täytyy normaalin perusravin olla kunnossa. Tahti on säännöllistä ja hevonen ravaa itse. Pienellä puolipidätteellä ja vatsalihaksilla pyydetään hevosta muuttamaan askellustaan ravissa hieman hitaammaksi hetkellisesti. Kun hevonen vastaa hidastamalla edes pikkiriikkisen raviaan, kehu, ja anna taas ravata eteen. Tämän hidastuksen ei tarvitse kestää kuin askeleen pari. Toista.
Tässäkin toimii ajatus, että teet siirtymän melkein käyntiin.
Normaali ravi - puolipidätteen kautta pieni tahdin ja askelluksen muutos hitaampaan - kiitos ja eteenpäin.
En sitten tarkoita, että kun teet puolipidätteen, hevonen rojahtaa etupainoiseksi ja pitenee kilometrin mittaiseksi. Tällöin pohje korjaa nopeasti eteen ja uusi yritys!

Tasapainon kehittyessä kehittyy myös kokoamisaste. Ajanmyötä hevonen säilyttää tasapainonsa myös erittäin kootussa laukassa, piruettilaukassa. Wellulla on tosi hyvä tasapaino ja se kykenee kokoamaan itseään pidemmälle.
Kuvassa kokoamme laukkaa "melkein paikalleen" suoralla, jonka jälkeen lähdemme reippaammin eteen laukassa. Eli teimme laukan sisällä siirtymisiä!
Tässäkin paljon puolipidätteitä ja omalla istunnalla kokoan laukkaa. Edestä en halua "lukita", vaan pikemminkin pidän ajatuksen "lyhennä takaa, älä edestä".  Wellu saa työntää nenäänsä eteen, jos se haluaa sieltä tilaa. Tässäkin päässäni kaikuu kokoajan valmentajan sanat (ja itseasiassa tuomareiden kommentit papereissa) : "Nenä eteen!"
Täytyy kuitenkin muistaa, että pelkkä leukakulman tuijottaminen ei kerro koko totuutta.

Puolipidätteet

Tärkein apu, ja vieläpä varmasti isoin myytti ratsastuksessa, on puolipidätteet. Ilman näitä ei voida tehdä oikeastaan yhtään ylläolevia tehtäviä. Jokainen mieltää puolipidätteet omalla tavallaan, siksi sanoinkin tätä "myytiksi".
Olen tehnyt puolipidätteistä postauksen jonka voitte lukea täältä.
Puolipidäte ei ole pidäte. 

Pidäte tarkoittaa "takaisinpäin", kun taas puolipidäte on mielestäni eteenpäin vievää. En tarkoita välttämättä konkreettisesti eteenpäin, vaan "energian suuntaamista uuteen suuntaan". Eteen, ylemmäs...

Älkää antako puolipidätteessä esintyyvän sanan "pidäte" häiritä. 

Itse miellän puolipidätteet ratsastajan muutokseksi hetkessä.
Puolipidäte = ratsastaja muuttaa itsessään jotain, joka valpastuttaa hevosen.
 Tähän ei välttämättä liity konkreettinen pidäte ohjalla. Puolipidäte voi olla pohje yhdessä tiivimmään istunnan kanssa, joka aikaan saa hevosen huomion herättämisen uuteen tehtävään.
Esimerkiksi, ravaan eteenpäin pitkällä sivulla. Teen puolipidätteet, jolloin hevonen välittömästi aktivoituu, ottaa vaikka vähän isomman askeleen ilmassa kysyen "mitä olit sanomassa?"


Tasapainoa voi kehittää toki muillakin harjotteilla, mutta lähtökohtaisesti askellusta pienentämällä sitä saadaan myös aikaan. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa tietä ja jokainen saa tehdä juuri niinkuin parhaaksi näkee. Suosittelen kuitenkin kaikkia kokeilemaan kaikenlaista ja etsimään jokaiselle itselleen ne parhaat tavat toimia.

Maastakäsin piaffia ilman raippaa

Lisäsin eilen instagramiin videon missä kokeilin ensimmäistä kertaa Hertalla piaffia ilman raippaa maastakäsin. Videosta tuli todella suosittu ja sain uusia Instagram-seuraajia päivän aikana 100 kpl! Aika kiva!



Olen saanut kyselyjä tähän videoon johtuen, vaikka ei siinä mitään sen ihmeempää ole.
En siis ole ikinä ennen kokeillut maastakäsin työskentelyä, varsinkaan piaffia. Ensimmäisen kerran kokeilin sitä Hertan kanssa tämän viikon alussa.  Idea lähti siitä kun luin Kyran kirjaa ja siinä opetettiin maastakäsin piaffia. Ajattelin että miksen kokeile? Eipä siitä haittaakaan pitäisi olla. Usein kun kokeilen uutta, otan Kyran kirjan käteen, luen ja ajattelen, sitten kokeilen.

En todellakaan ole mikään maastakäsin guru, tai guru muutenkaan, mutta tykkään tutkia ja kokeilla. Hertta on oiva koekappale, sillä se on nopea oppimaan ja niin palvelualtis.
Ensin kun kokeilin maastakäsin piaffia Hertta hieman hermostui ja jännittyi. Tässä vaiheessa vain pidin itseni rauhallisena ja periaatteessa kehuin sitä mistä tahansa hyvästä reaktiosta ja annoin sokeria, jotta se kokee tilanteen mukavaksi. Sitä vähän ahdistaa mennä maneesin seinän viereen ja varsinkin jos se joutuu mun ja seinän väliin. Äkkiä se kuitenkin tottui ja tajusi, että tämä on ihan kivaa.

Lähdin ensin hakemaan reaktiota raipan kosketuksesta eteenpäin. Kun se reagoi eteen, kiitin sitä.
Sitten lähdin hakemaan eteenpäin mutta kuitenkin samalla jarruttaen. Hieman kutittelin raipalla. Heti kun se otti yhdenkään "hipsuttavan" askeleen niin kehuin ja annoin sokeria. Jatkoin tätä kunnes se alkoi hipsimään paikallaan. Taas kehuin. Loppujenlopuksi raipan hipaisusta se jäi piffaamaan ja taas annoin hirveästi kehuja ja sokeria.

Toistin tätä kolmen seuraavan ratsastuskerran lopuksi. Joka päivä se alkoi nopeammin ja nopeammin tarjoamaan piaffia. Kerran jopa vähän puraisi mua sormesta kesken piaffin "anna jo tänne se sokeri!" :D Tästä en tietenkään rankaissut sitä. Söpö se oikeastaan oli kun tietää piaffin johtavan makupalaan!
Neljäntenä päivänä aloitin työskentelyn viemällä sen seinän viereen ja asettumalla tähän työskentelyasentoon, eli mun selkä menosuuntaan ja raippa takaosaa kohden. En ehtinyt mitään tekemään kun Hertta jo alkoi piffaamaan! Tästä keksin että enpä mä tähän raippaa tarvitse. Heitin raipan pois ja onneksi kaverini pystyi kuvaamaan.

Tässä siis video kun ensimmäistä kertaa kokeilen piaffia maastakäsin ilman raippaa. Maiskutan ja välillä napsutan sormiani.



Jos video ei avaudu, katso linkki tästä

On tuo hevonen vaan niin nopea oppimaan! Saisihan se polkea enemmän alleen ja plaaplaaplaa, mutta hei, tämä on vasta neljäs kerta ikinä piaffia maastakäsin, ja ensimmäinen kerta vain napsuttamalla sormia. Kyllä tässä ehtii treenata ja parantaa sitä myöhemminkin! Alku on hyvä.

Tässä on taas todiste siitä, että ei tuohon tarvita ihmiseltä voiman käyttöä ollenkaan. Hevonen menee piaffia pelkästään ääniavuilla, jos se tietää mitä tehdä. Osaahan koirakin istua sanasta "istu", eikä sitä tarvitse sinne pakottaa, JOS se on koulutettu siihen hyvin.
Positiivisella palautteella on voimaa!  Ei tästä tulisi mitään jos hevonen tekisi pakon edessä raipasta piaffia. Sen täytyy haluta tehdä sitä, niin se tekee sen käskystä.

Olen nyt vähän innostunut tästä maastakäsin työskentelystä, joten ajattelin hommata ajo-ohjat ja välillä treenata Herttaa ohjasajaen. :)

Hertta on oikea Massa-Make!

Miltä se Hertta näytti syksyllä? 

Kuivalta. 

Tälläiselta:

Kuva elokuun lopulta Ypäjältä
hamh.pic.fi

Muutama päivä sitten Hovikuvaajamme Janna oli kuvailemassa pitkästä aikaa maneesissa. Hertta on periaatteessa vieläkin lepotauolla, mutta kaivettiin kanget kaapista ja alettiin hommiin jos kerta kuvia oli tiedossa!

Hertta oli hieman laiska ratsastaa ja ajattelin ettei kuvista kummallisia tule. Nyt kun kuvat sain käsiini niin olin ihan äimänä!
Jo ensimmäisestä kuvasta huomaa jäätävän muutoksen edelliseen kuvaan ylempänä:



Siis ensinnäkin Hertta on ihan silminnähden saanut lisää massaa ja nimenomaan lihasta! Tämän ongelma kun on ollut pitkään ettei ruoka oikein tartu vaikka syö. Sitten kun syötät enemmän, niin jättää syömättä. Nykyään Hertta oikein huutaa ruuan perään ja ruokahalu on loputon ja näköjään se on alkanut tarttumaankin. Uskoisin että treenikin on oikeanlaista nykyään. Paljon ollaan tehty töitä oikean kokoamisen kanssa (vielä on paljon tekemistä toki lisää) mutta nyt se kyykkääminen alkaa näkyä ulkomuodossa.
Toisekseen joissakin kuvissa näkee kuinka Hertta oikeasti yrittää polkea alleen ja lyhentää sitä kilometrin mittaista runkoaan. Yhtäkkiä se pitkärunkoinen ja takakorkea hevonen on hävinnyt johonkin ja kuvissa näkyy joku rautias kouluhevonen?!

Pakko mun on uskoa. jotain on tehty oikein ja syksyn treeni näkyy! Vielä olisi muutama kuukausi aikaa treenata tulevia kisakoitoksia varten! =)

Mihin se pitkärunko ja takakorkeus katosi? :D Kyllä Herttakin pystyy jo kokoamaan laukkaa paljon!

Punnertaapunnertaa. Hetki ennen kun ollaan siirtymässä piruettilaukasta ulos.

Hertan piaffia <3
Vähän taidetta ;)
Välillä saadaan jo aika hyviä piaffiaskelia, eikä vain "ravin pomppimista paikallaan".

Kyllä mun silmää miellyttää enemmän nykyinen ulkomuoto kuin tuo vanha! Vai mitä mieltä? :)
Hertta on juuri kääntynyt 17 vuotiaaksi ja se vain paranee kokoajan! <3


*Kaikki maneesikuvat on ottanut  Janna-Mari Pehkonen* 

Haaste: Positiiviset ja negatiiviset kisakokemukset

Blogitallin tämän viikon haaste käsittelee kisakokemuksia niin hyvässä kuin pahassa.
 Anonyymi koulutuomari kirjoitti aiheesta todella hyvän artikkelin, jonka suosittelen kaikkien lukemaan.
Koulutuomari haastaa nyt jokaisen kertomaan omia positiivisia ja negatiivisia kisakokemuksia. Jakakaa postauksenne jälleen Blogitallissa, niin pääsemme lueskelemaan eri ihmisten kokemuksia!
Ohjeet löydät täältä.

Ei ole kovin helppoa yrittää ratsastaa ja esittää parastaan monien arvostelevien silmäparien edessä.

Ajattelin itse kertoa ihan konkreettisia esimerkkejä ja muistoja omista kisoista. Kisoista, joissa olen ollut mukana tavalla tai toisella, kisaajana, hoitajana, kuvaajana, toimarina... Suurimmaksi osaksi olen ollut kisaajan roolissa, mutta ei ne kokemukset hirveästi eroa toisistaan, sillä samat asiat näkee "kaikki", tai ainakin muiden käytöksen näkevät kaikki.

Kerrotaas ensin negatiivisia kokemuksia. Niitä ei onneksi ole paljoa.
Se, mihin ehkä eniten törmää kisoissa, on yhdistelmä pettynyt ratsastaja + huoltojoukot = riita.
Usein kyseessä on nuori ponityttö/juniori, joilla lähes aina huoltojoukot tarkoittavat vanhempia. Nuoret ratsastajat ovat riippuvaisia vanhempiensa panostuksesta lajiin, osalla panostetaan kaikki, osalle ei mitään. Yleensä esimerkiksi poniratsastajalla vanhempi tarkoittaa sponsoria, hoitajaa, omistajaa, kuskia, huoltajaa... Siis kaikki. Ratsastaja hoitaa ratsastuksen.
Mites sitten kun rata ei menekkään niinkuin pitäisi?
En ole itse ikinä nähnyt hevoset pieksentää kisoissa, oli rata mennyt kuinka huonosti tahansa. Tämähän on ehdottomasti hyvä, ja varmasti stewardit ym. henkilöt pitävät huolen että hevosta kohdellaan hyvin. Kuitenkin vanhemmat ja taustajoukot saavat usein kuulla kunniansa kun ratsastaja purkaa pettymyksen heihin. Ymmärrän, ja _tiedän_ tunteen kun tekisi mieli laittaa hevonen makkaraksi ja itse hakkaa päätään seinään huonosti menneen radan jälkeen, mutta itseäni harmittaa ja jopa vähän puistattaa kuunnella vierestä kuinka vanhemmat kuulevat kaikki rumat sanat ja syytökset. Suurin osa vanhemmista tämän sietääkin.

Itselläni on ollut se tilanne, ettei vanhempani ole olleet ikinä mukana hevosharrastuksessa, muuta kuin rahoittajana. Viime kesänä taisi olla ensimmäinen kerta kun olin kisoissa vanhempieni kanssa, ja sekin siksi, että a) heillä oli lomaa ja b) kukaan muu ei päässyt avuksi! Olen siis ollut aina vieraiden ihmisten kanssa matkassa. Minun tapauksessani oman kisa-uran kulmakivi oli Hertan omistaja. Ilman traileria ja vetoautoa ja sitä kisahevosta omistavaa ihmistä en olisi mihinkään kotitontilta hevosineen päässyt. Iso kiitos tietenkin kuuluu omistajalle, joka kuskaa vierasta pikkulikkaa kisoihin hänen hevosellaan!
No tuliko mulle ikinä mieleen alkaa aukomaan päätäni "vieraalle" ihmiselle, joka hyvää hyvyyttään kuljettaa kisoihin, lainaa hevostaan ja toimii vielä hoitajana, vaikka voisi olla kotona viettämässä vapaata?
Olen siis heti oppinut siihen, että pidän mölyt mahassani ja vasta kotona omassa huoneessani alan lyömään sitä päätä seinään. Olenpahan oppinut itsehillintää!

Tämän takia itseäni harmittaa kuunnella jos kaikkensa antavat vanhemmat saavat ottaa kaiken kuran vastaan heti jo radan jälkeen. On ponit, trailerit, autot ja varusteet hankittu, silti saat kuulla olevasi ******...
Se, että oli huoltojoukot vieras tai sukulainen, ei oikeuta heille heittämään vettä niskaan. Ovatko vanhemmat huoltojoukkoina itsestäänselvyys, joten ei väliä kuinka heitä kohtelee?

Hertta ei ikinä oikein tykkää kuolainten tarkastamisesta. Tässä siis korvaamaton apu omistajasta huoltojoukoissa ja kärsivällisestä toimihenkilöstä... ;)
kuva: Hanna Heimonen, hamh.pic.fi

Ei olisi Hertan omistaja mua varmasti jaksanut kuskailla kisoihin ja autella, jos hänen pitäisi kestää mun kiukuttelua ja raivoamista! ;) Pitäkäähän kilpailijat huoltojoukoistanne huolta!
kuva: Hanna Heimonen, hamh.pic.fi

Muita negatiivisia asioita harvemmin tulee nähtyä kisoissa. Ehkä koulukisoissa meno on hieman rauhallisempaa ja hillitympää? Olen itsekin törmännyt välillä hieman kiukkuisiin toimihenkilöihin, mutta pakko sanoa, että nostan silti hattua. Ilman toimihenkilöitä ei olisi kisoja. Otan mielelläni vastaan noottia passin puuttumisesta, epäselvästä rokotustodistuksesta tai what ever, eikä suoritukseni tästä kärsi. Toimarit tekevät tärkeää työtä vapaa-ajaan vapaaehtoisesti.
Olen kuullut kuitenkin myös selkeitä tapauksia, joissa toimihenkilö omalla toiminnallaan on melkein pilannut suorituksen. Esteradalla väliin juokseva liputtaja, jolloin hevonen on pysäytettävä/käännettävä pois esteeltä, varusteiden oikeellisuuteen puuttuminen juuri ennen rataa (ja vaikkei huomautettavaa löytynytkään) ovat tapauksia joissa on sattunut inhimillinen erehdys, ei tahallinen pahan teko. Sillä hetkellä se varmasti suututtaa kun suoritus tai keskittyminen herpaantuu.


Positiivisia kokemuksia sen sijaan on tietenkin paljon enemmän kuin negatiivisia. Eihän tässä kisattaisi jos se olisi niin negatiivissävytteistä!
Positiivisia kokemuksia tapahtuu ihan joka kisoissa, välillä sinne sekaan vain änkeää muutama negatiivinen. Äkkiseltään voisi ajatella, että ruusuke kotiin tuomisiksi olisi se positiivinen asia. Onhan se, mutta ei ehdoton.
Tottakai meilläkin Hertan kanssa kansallinen PSG voitto on heti se mieleenpainuvin positiivinen kokemus. Prosentit eivät päätä huimanneet, mutta radassa oli hyviä pätkiä ja kerrankin se palkitsi. Toinen muisto on taas Intermediate I debyytin voitto, joka tuli puskista. Vielä enemmän kuitenkin positiivisen kokemuksen siitä tekee se, että se oli ensimmäinen Inter rata, ja se FIILIS radalla oli mieletön. Selvittiin hengissä eikä se edes tuntunut vaikealta! Tuli sellainen tunne, että hitto, me ollaan oikeasti kehitytty niin, että tässä mä suoritin juuri Inter radan ihan hyvin prosentein ja sujuvasti, vaikken IKINÄ aikonut startata Interiä.
Onnistumisen tunne, sehän se positiivinen muisto on jos mikä!

Kisoihin lähdetään ylittämään itseään. Näyttämään itseään vieraan ihmisen silmien eteen, arvosteltavaksi. Mikäs sen ihanampaa kun saa jotain positiivista kommenttia, ja toki se negatiivinenkin kommentti täytyy osata ottaa vastaan. Itse pyrin ajattelemaan tuomareiden arvostelut aina niin, että he haluavat antaa pisteitä, mun täytyy vain olla sen arvoinen että saan ne. Jos joku tuomari antaa kritiikkiä, miksi tyrmätä se? Ajattelen sen niin, että maksan kuitenkin ison summan startista. Olkoon se "valmennusraha". Menen hakemaan oppia radalta, ja siihen päälle paperilla neuvoja ja kehitysideoita. On kotivalmentaja, joka antaa risuja ja ruusuja, ja on kisoissa "valmentajatuomari" joka antaa risuja ja ruusuja. Samalla rahalla! Aina kun tulee negatiivista kommenttia papereihin, yritän miettiä miksi näin kävi. Ja usein siihen löytyy kyllä selitys. En usko että kukaan tuomareista tahtoisi lytätä ketään.
Huonosti mennyt rata ja tuomarien huonommat arvostelut pitää kääntää positiiviseksi ajatellen, että nytpähän tiedän mitä pitää ottaa tapetille treeneissä.

Yksi positiivisimmista muistoista liittyy kanssakilpailijoihin ja yleisöön. Siitä on riittänyt pitkäksi ajaksi hyvää mieltä kun joku lukijoista on tullut esittelemään itsensä ja kannustamaan! Mikäs voisi lämmittää mieltä enemmän, kuin vieraan ihmisen tsemppi ja kehu?
Joskus Herttaa on vieras ihminen tullut kehumaan "onpa komea tamma! Mikä suku? Mikä tausta?". Totta hitokseen jaarittelen Hertasta vaikka loppupäivän.
Kanssakilpailija kommentoi radan jälkeen kun poistumme verryttelyalueelle takaisin "Mikä hevonen toi on? Tosi hieno suoritus! Ootteko paljonki mennyt näitä ratoja..?" ja taas jutellaan täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, _mua vastaan kilpailevan ihmisen kanssa_ , hänen hevosestaan, mun hevosesta, hänen tausoistaan, mun taustoista. "Ai sä menit ensimmäistä kertaa Va A? No sehän meni sit todella hyvin!" "Vähän tuli rikkoja siellä täällä, mutta muutoin näyttää kyllä hyvältä!".
Mikään ei oikeasti estä kommentoimasta ja juttelemasta kisoissa toisille. Se vain parantaa ilmapiiriä ja sillä oikeasti voitte antaa ramppikuumeesta kärsivälle ponitytölle hyvän mielen loppuvuodeksi, kun vieras ihminen tulee kehumaan suoritettua rataa.

Ja pakko vielä edelliseeen positiviisen kokemukseen viitaten lisätä, kisoissa pyörii aikalailla samoja ihmisiä, sekin tuntuu todella kivalta, kun pikkuhiljaa ihmiset alkavat tunnistamaan toisiaan, ja saat varikkoalueella sanan "moikka!" kun kävelette vastaan. Tunsitko hänet? Et, mutta ootte niin paljon törmännyt kisoissa, että alkaa jo tuntua olemaan luonnollista moikata!

Pelkkää positiivisuutta! Tämän muistan aina...

Nyt kun tekstiä luen läpi, niin oikeastaan näitä kaikkia yhdistää sama tekijä:

Oma käyttäytyminen - muiden käyttäytyminen.

Jokainen meistä voi itse vaikuttaa toisen kisaajan/hoitajan/kuvaajan/toimarin kokemukseen ja muistoihin niistä kisoista. Jääkö siitä positiivinen vai negatiivinen muisto?
Huonosti mennyt rata uhkaa tehdä kisoista negatiivisen muiston. Sinä katsojana käyt tsemppaamassa, vaikkei sinun tarvitsisi.
Saatoit juuri kääntää tämän kisamuiston positiiviseksi.

Rata ei ollut mikään täydellinen, mutta ruusuke tuli silti. Ratsastaja on iloinen ja muisto on positiivinen. Ratsastaja huomaa samana iltana topicin ht.netissä, jossa hänet nimitetään "rullaajasahaajahölskyjä-Marketaksi" ja anonyymit leikkivät tuomareita ja ruotivat ääneen "miten ihmeessä sellaisella radalla voi voittaa?".
Teit juuri tästä kisasta negatiivisen muiston.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kertoilkaapa lukijat omia positiivisia ja negatiivisia kisamuistoja kommenttiboxiin! Keskustelua aiheesta?

Esittelyssä One K- kypärä + arvonta!

ARVONTA ON SUORITETTU!

Onnetar suosi nimimerkillä "Likka" ja "Jonna T". Onnittelut! Teihin otetaan sähköpostilla yhteyttä.



*Postaus toteutettu Keravan Horse & Riderin kanssa*

Ensin iso kiitos sponsorilleni Keravan Horse & Riderille tästä aivan mahtavasta kypärästä!
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni siinä tilanteessa että mulla on useampi oikeasti hyvä kypärä käytössä. Vielä vuosi sitten mulla oli vain yksi ikivanha kypärä jolla oli pudottu monta kertaa. Nyt vuoden sisään mulla on yhtäkkiä 3 kypärää, joista uusin on uuden uutukainen merkki One K. Tästä kerron nyt lisää.

One K on merkkinä Suomessa vielä aika tuore. Ulkomailla se on kuitenkin jo todellakin muodissa. Valmistajan kotisivuille pääset tästä: http://onekhelmets.com/
Näitä kypäriä voi jo ostaa Keravan Horse & Riderista.

One K muistuttaa kovin paljon ulkonäöltään Samshieldiä. Se on kuitenkin paljon edullisempi kuin Samshield. Näihin kypäröihin saa kaikenmaailman lisäsvarustetta aina aurinkosuojasta headset järjestelmään. Näihin en ole sen kummemmin perehtynyt, mutta valmistajan sivuilla pääsee lukemaan lisää.

One K on ehkä paras kypärä tähän mennessä mun päähän. Ensimmäinen kypärä, jonka kanssa mulla ei ole alkanut särkemään päätä!
Siinä on irroitettava sisusta, joten pelkästään erilaisissa "täytteillä" pystyn muokkaamaan sitä mun päähän sopivammaksi. Kuori on mun tapauksessa kokoa L, mutta jos se olisi vaikka ollut liian iso, voisin helposti hommata siihen paksummat täytteet, jolloin siitä tulee sopivampi. Toisaalta, kesäkuumalla voin keventää täytteitä ja päinvastoin talvella sinne voisin laittaa paksumpaa fyllinkiä. Helppoa! Kuori pysyy samana, sisustaa vaihdellaan.

Valmennuksissa käytämme nykyään erillistä headset järjestelmää, eli minulla on korvassa "kuulolaite", johon valmentaja kuiskii. Testasin jo tätä kypärää valmennuksissa ja tämän kypärän kanssa se kuulolaite pysyy korvassani ilman teippiä. Kiitos tukevien ja paksujen leukaremmien! Remmi ikäänkuin painaa laitteen korvaa vasten. Kypärät joissa on ohuemmat narut leukaremmissä eivät pidä tätä kuulolaitetta mun korvassa, vaan joudun teipillä sitomaan laitteen kypärän remmeihin kiinni (ja aina väliin ja hiuksiä, jotka sitten repeytyvät irti, auts).

Kypärän testausta. Hertallekkin "kypärä" päähän teeman mukaisesta ;)

Tämä kypärä on paljon kevyempi ja ilmastoidumpi kuin esim. minun Charles Owen Ayr8. CO:n kypärästä tykkään myös, se tuntuu ehkä kaikista turvallisimmalta kun on niin "potta", mutta ilmastointia siinä on aika kehnosti. One K:ssa taas pää hikoilee selvästi vähemmän.
Toisaalta, ennenvanhaan kaikilla oli joko se kananmunakypärä, tai sitten itselläni Prismasta ostettu Wembleyn painava potta. Ei ollut puhettakaan mistään keveydestä ja ilmastoidusta! Olen kyllä sitä mieltä, että on se kumma jos ratsastaessa ei saa pää hikoilla. Sehän on urheilua... ;)
Eli mielestäni ilmastointi ei ole kypärässä se tärkein ominaisuus. Kypärän täytyy olla istuva ja suojaava, vaikka se sitten hiostaisikin.
Kuitenkin pakko myöntää, että välillä  vähän ällöttää laittaa kypärä päähän kun siinä on vuoden hiet imeytyneet täytteisiin ja haju on erittäin "miellyttävä". One K on nyt ensimmäinen kypärä mulla jossa nuo täytteet voi tuosta vain irrottaa ja pestä. Kieltämättä tosi näppärää!

Ihan tyylikäs kypärä!

Sivustakin katsottuna se näyttää kivalta, eikä mun kokoa 61 pää näytä niin isolta.

Itselleni One K oli merkkinä täysin tuntematon, mutta kuulemma se on kovaa vauhtia tulossa Suomeenkin. En itse juurikaan seuraa mitään ratsastusmuotia, joten tulen vähän jälkijunassa, mutta niitä joita kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan.
Hintakaan ei ole se kaikista kallein, mutta tietenkin tuunammalla ja lisäosilla sitä lompakkoa saa kevennettyä niin halutessaan timangeilla, blingillä ja vaikka elektroniikalla.

Oman kypäräni malli on Defender Suede Air. Se on mustamatta ja siinä on kiiltävä tuo keskiosan koriste. Mielestäni todella tyylikäs kypärä, sopii varmasti frakinkin kanssa! Muutenkin jatkossa olen ajatellut siirtyväni enemmän ja enemmän kypärän käyttöön radoillakin. Nyt kun kerta on niin hienoja kypäriä, niin todellakin sopii kisa-asuun!


Sitten lopuksi vielä huomio kaikille

Keravan Horse & Rider lahjoittaa tämän postauksen yhteydessä pidettävään arvontaan palkinnon!

Palkintona on 2 kappaletta 50 euron lahjakortteja Keravan Horse & Rideriin!
Voittajia arvotaan siis kaksi kappaletta, joista kumpikin voittaa itselleen 50 euron lahjakortin Keravalle. Voittajat saavat itse päättää, käyttävätkö lahjakortin verkkokauppaan vai myymällään.

Arvontaan pääset osallistumaan seuraavasti:

•  Vastaa kysymykseen tämän postauksen kommenttiboxiin: Mikä on sinun suosikkikypäräsi ja miksi?
• Muista laittaa kommentin yhteyteen nimesi tai nimimerkki, sekä sähköpostiosoite. Ilman sähköpostia en voi ottaa mahdollisen voiton sattuessa yhteyttä!
• Voittajiin otetaan yhteyttä sähköpostitse ja nimet julkaistaan tässä postauksessa myöhemmin.
• Arvonta päättyy sunnuntaina 11.1 klo 21.00!  Jätä osallistumisesti siis ennen sitä!
  
  
  ONNEA ARVONTAAN!

Vasen taka, oikea etu

Siinä ne Hertan heikot kohdat. 

Olen aina ollut tietoinen että vasen kierros on Hertalle haastavampi, etenkin laukassa. Olen myös huomannut, että etenkin vasen takajalka on Hertalla se heikoin lenkki, joka antaa periksi kun asia on liian vaikeaa. Se on se jalka, joka fuskaa ja lintsaa. Vasen takajalka kyllä nousee, mutta ei tule eteen.

Tai siis toimii tottakai, mutta kokoamista vaativat liikkeet saavat helposti Hertan vähän helpottamaan itseään tämän vasemman takajalan kanssa. Se yrittää tuoda sen pois rungon alta, kunhan ei nyt sillä tartteisi punnertaa. Nykyään se on jo suoristunut paljon, ja normaalissa laukassa Hertta menee jo todella suoraan, eikä vie sitä vasenta takajalkaa ulos, pois rungon alta, vaan astuu sillä alle. Mutta kun kootaan laukkaa piruettilaukkaan, niin kuuluu vaan *plup* ja H siirtää sen heikon vasemman jalan pois linjasta, pois mahan alta.

Luonnollisesti tästä vastaparina H on hieman jäykempi oikealta puolelta edestä, lavan alueelta tarkemmin ottaen. Se ei hirveän mielellään taipuisi rehellisesti vasemmalle, eli toisinsanoen, venyttäisi oikealta. Oikea lapa/säkäalue ei anna periksi niin helpolla, että Hertta pääsisi venyttämään vasemmalle rehellisesti.

Nämä asiat olen huomannut jo kauan aikaa sitten. Onneksi nämä asiat ovat juurikin niitä, millä ratsastuksella voidaan vaikuttaa paljon. H on voimistunut jo sen verran että enää tätä ei huomaa "perus" työskentelyssä, mutta kun hommat käyvät Hertalle liian vaikeaksi, nämä asiat palaavat.

Vasemmalle taipuminen on myös hieman haasteellisempaa Hertalle. Kyllä se "taipuu" mutta mielelläin vain ylhäältä niskastaan. Haluan koko kaulan ja rungon. 

Silloin kun saan Hertan LÄPI, myös se vasen takajalka tulee rungon alle piruetissakin. Tämä vaatii kuitenkin työtä ja jumppaa, joten joudun suunnitella ratsastukseen sellaisiakin treeniä, joka vahvistaa nimenomaan tuota vasenta takajalkaa ja lantion seutua

Tänään Hertta pääsikin sitten Erikan käsittelyyn. Onnekseni Erika huomasi tismalleen samat asiat kuin minäkin, eli en todellakaan ole ollut hakoteillä. Kehuja tuli kuitenkin, että H on hienossa lihaskunnossa ja lihaksia on oikeissa paikoissa. Selkä toimii, vaikka se jännittyessään nimenomaan selkänsä tiputtaa alas. Rakenteensa puolesta voisi siis olla huonomminkin, mutta olen saanut ratsastettua sitä siis oikeasti oikeinpäin. JES! Ei Hertta pystyisi näitä "pilates"juttuja tekemään oikein, jos se olisi kulkenut aina selkä notkolla, vaikka Internetin-Autuaat-Anonyymit väittävätkin että Hertta on väärinpäin rakentunut, eikä tee ikinä töitä oikeinpäin ;)

Erika availi paikkoja, etenkin sielä lantion seudulta ja rintarangan alueelta. Kokonaan tälläisiä asioita ei pystytä poistamaan, mutta paljon voidaan vaikuttaa hevosen liikkumiseen fysioterapialla ja hieronnalla. Päätähtenä on tietenkin oikeanlainen ratsastus, joka sen hevosen kunnossa pitää.

Olen ollut vähän sillä linjalla, että jos hevosta ratsastetaan oikein ja hyvin, se ei tarvitse erilaisia hoitoja. Olen mennyt Hertalla nyt 7 vuotta, ja nyt oli ensimmäinen kerta, kun halusin jonkun muunkin katsomaan sen läpi, kuin minä itse. Ja diagnoosi oli se, ettei uutta hoitokertaa tarvita. Kevään tullen voidaan kuitenkin halutessani katsoa uudestaan ja tsekata onko jumppaohjeet menneet perille ja muutosta saatu aikaan. Tämän aionkin tehdä ennen kisakauden alkua.
Mielestäni siis tuhannet hoitokerrat eivät korvaa niitä yksittäisiä hyviä ratsastuskertoja.

On kuitenkin päivänselvää, että erilaiset fysikaaliset hoidot ovat todellakin hyödyksi, mutta nimenomaan ratsastuksen tukihoitona.
Kukaan hieroja/kiropraktikko/hivelijä/loitsija/fyssari (whatever) ei voi korjata huonon ratsastuksen jälkeä. Hoitamalla voidaan kuitenkin saada, siitä hyvän ratsastuksen aikaansaamasta tuloksesta, vielä parempia, yhdessä.

Itse ainakin köyhänä opiskelijana suuntaan rahat hyvään valmennukseen, mutta kyllä tahdon, että sitä rahaa jäisi vähän ylimääräistä myös hierontaan. Onneksi pystyn itsekin hieromaan ja osaan seurata Hertan tilannetta, mutta tälläinen ulkopuolinen tulkinta oli erittäin tervetullut, ja olin todella tyytyväinen! Aion ehdottomasti pitää Erikan mukana jatkossa, mutta uskon, että tämä riittää jos vuodessa Erika tsekkaa Hertan 2-3 kertaa. Loput rahat menee hyvään valmennukseen, jotta se hevonen pysyy kunnossa!
On siis turhaa syynätä satoja euroja kaikenmaailman hoitoihin, mutta sitä vastoin ei yhtään rahaa, aikaa ja vaivaa ratsastuksen opetteluun!

Laittelenpa myöhemmin raporttia miltä Hertta tuntui käsittelyn jälkeen. Voin kyllä silti jo suositella Erikaa muillekkin, jos yhtään on mitään mielessä omaan hevoseen liittyen. :)

Onneksi käydään nykyään säännöllisesti myös estevalmennuksissa, joissa haetaan nimenomaan kouluhevoselle kuntoa ja voimaa erilaisilla harjoitteilla, eikä vaan hypätä "korkealta ja kovaa"
Puomit saavat hevoselle aikaan luonnollista kokoamista, ilman että mun tarttee tehdä selässä töitä! (jes.. :D )

Ratsastuksessa ne jutut, mitkä jumppaisivat sitä vasenta takajalkaa astumaan enemmän alle, ovat ainakin pohkeenväistö ja avotaivutus. Myös puomijumppa on ihan super tälläiseen. Ei auta vain ratsastaa ja "pakottaa" se vasen takajalka hommiin. Ajattelen sen pikemminkin niin, että "huijaan" hevosen ottamaan takajalkoja enemmän alle erilaisilla tehtävillä hevosen huomaamatta. En siis halua pakottaa "takajalat alle nyt"- mentaliteetilla, vaan teen jonkun harjoitteen, jossa se hevonen vahingossa ottaa ne takajalkansa alle, jolloin ne vahvistuu.

Eli Hertan "kuntoutusohjelmaa" mitä suunnittelin, olisi seuraavanlainen:

• Paljon vasemman pohkeenväistöä oikealle. Tällöin vasen takajalka joutuu astumaan ristiin rungon alle! Juuri sitä mitä tahdon. 
• Avotaivutus vasemmalle ympyrän kaarella. Tässä sama idea kuin pohkeenväistössä, eli vasen takajalka astuisi enemmän ristiin mahan alle. 
• Käynnissä "etuosa sisemmällä uralla, takaosa ulommalla uralla" voltilla. Eli vähän niinkuin etuosa käännöstä, mutta voltilla, ei siis paikallaan. Tai siis, "vasemman pohkeenväistöä voltilla, etuosa sisällä".
  Tässä hetkellisesti hevonen menee ehkä hieman etupainoiseksi, mutta tämä ristiaskellus, mitä takajalat joutuvat tekemään, avaa hevosen lantiota ja venyttää. Eli venytys pakaralihaksille, kun takajalka astuu ristiin, ja venytys reisilihaksille, kun työntävaihe päättyy. 
• Kavaletit ravissa, miksei myös käynnissä.
  Hertta kyllä nostaa sitä vasenta takajalkaa, mutta haluaisin että se nostaa ja vie eteen.
  Puomit tuovat koordinaatiota ja lisäävät ulottuvuutta. Hertan on pakko nostaa ja viedä pitkälle eteen jalkaa selvitäkseen puomeista. Puomit "pakottavat" sen siihen, mutta mukavalla tavalla. Erikan ohje oli, että 5-8 ravipuomia, vaikka niin että toisen pään nostaa hieman ylemmäs.

Miten lukijat jumppaatte hevosianne erilaisilla ratsastustehtävillä?