Haaste: Positiiviset ja negatiiviset kisakokemukset

Blogitallin tämän viikon haaste käsittelee kisakokemuksia niin hyvässä kuin pahassa.
 Anonyymi koulutuomari kirjoitti aiheesta todella hyvän artikkelin, jonka suosittelen kaikkien lukemaan.
Koulutuomari haastaa nyt jokaisen kertomaan omia positiivisia ja negatiivisia kisakokemuksia. Jakakaa postauksenne jälleen Blogitallissa, niin pääsemme lueskelemaan eri ihmisten kokemuksia!
Ohjeet löydät täältä.

Ei ole kovin helppoa yrittää ratsastaa ja esittää parastaan monien arvostelevien silmäparien edessä.

Ajattelin itse kertoa ihan konkreettisia esimerkkejä ja muistoja omista kisoista. Kisoista, joissa olen ollut mukana tavalla tai toisella, kisaajana, hoitajana, kuvaajana, toimarina... Suurimmaksi osaksi olen ollut kisaajan roolissa, mutta ei ne kokemukset hirveästi eroa toisistaan, sillä samat asiat näkee "kaikki", tai ainakin muiden käytöksen näkevät kaikki.

Kerrotaas ensin negatiivisia kokemuksia. Niitä ei onneksi ole paljoa.
Se, mihin ehkä eniten törmää kisoissa, on yhdistelmä pettynyt ratsastaja + huoltojoukot = riita.
Usein kyseessä on nuori ponityttö/juniori, joilla lähes aina huoltojoukot tarkoittavat vanhempia. Nuoret ratsastajat ovat riippuvaisia vanhempiensa panostuksesta lajiin, osalla panostetaan kaikki, osalle ei mitään. Yleensä esimerkiksi poniratsastajalla vanhempi tarkoittaa sponsoria, hoitajaa, omistajaa, kuskia, huoltajaa... Siis kaikki. Ratsastaja hoitaa ratsastuksen.
Mites sitten kun rata ei menekkään niinkuin pitäisi?
En ole itse ikinä nähnyt hevoset pieksentää kisoissa, oli rata mennyt kuinka huonosti tahansa. Tämähän on ehdottomasti hyvä, ja varmasti stewardit ym. henkilöt pitävät huolen että hevosta kohdellaan hyvin. Kuitenkin vanhemmat ja taustajoukot saavat usein kuulla kunniansa kun ratsastaja purkaa pettymyksen heihin. Ymmärrän, ja _tiedän_ tunteen kun tekisi mieli laittaa hevonen makkaraksi ja itse hakkaa päätään seinään huonosti menneen radan jälkeen, mutta itseäni harmittaa ja jopa vähän puistattaa kuunnella vierestä kuinka vanhemmat kuulevat kaikki rumat sanat ja syytökset. Suurin osa vanhemmista tämän sietääkin.

Itselläni on ollut se tilanne, ettei vanhempani ole olleet ikinä mukana hevosharrastuksessa, muuta kuin rahoittajana. Viime kesänä taisi olla ensimmäinen kerta kun olin kisoissa vanhempieni kanssa, ja sekin siksi, että a) heillä oli lomaa ja b) kukaan muu ei päässyt avuksi! Olen siis ollut aina vieraiden ihmisten kanssa matkassa. Minun tapauksessani oman kisa-uran kulmakivi oli Hertan omistaja. Ilman traileria ja vetoautoa ja sitä kisahevosta omistavaa ihmistä en olisi mihinkään kotitontilta hevosineen päässyt. Iso kiitos tietenkin kuuluu omistajalle, joka kuskaa vierasta pikkulikkaa kisoihin hänen hevosellaan!
No tuliko mulle ikinä mieleen alkaa aukomaan päätäni "vieraalle" ihmiselle, joka hyvää hyvyyttään kuljettaa kisoihin, lainaa hevostaan ja toimii vielä hoitajana, vaikka voisi olla kotona viettämässä vapaata?
Olen siis heti oppinut siihen, että pidän mölyt mahassani ja vasta kotona omassa huoneessani alan lyömään sitä päätä seinään. Olenpahan oppinut itsehillintää!

Tämän takia itseäni harmittaa kuunnella jos kaikkensa antavat vanhemmat saavat ottaa kaiken kuran vastaan heti jo radan jälkeen. On ponit, trailerit, autot ja varusteet hankittu, silti saat kuulla olevasi ******...
Se, että oli huoltojoukot vieras tai sukulainen, ei oikeuta heille heittämään vettä niskaan. Ovatko vanhemmat huoltojoukkoina itsestäänselvyys, joten ei väliä kuinka heitä kohtelee?

Hertta ei ikinä oikein tykkää kuolainten tarkastamisesta. Tässä siis korvaamaton apu omistajasta huoltojoukoissa ja kärsivällisestä toimihenkilöstä... ;)
kuva: Hanna Heimonen, hamh.pic.fi

Ei olisi Hertan omistaja mua varmasti jaksanut kuskailla kisoihin ja autella, jos hänen pitäisi kestää mun kiukuttelua ja raivoamista! ;) Pitäkäähän kilpailijat huoltojoukoistanne huolta!
kuva: Hanna Heimonen, hamh.pic.fi

Muita negatiivisia asioita harvemmin tulee nähtyä kisoissa. Ehkä koulukisoissa meno on hieman rauhallisempaa ja hillitympää? Olen itsekin törmännyt välillä hieman kiukkuisiin toimihenkilöihin, mutta pakko sanoa, että nostan silti hattua. Ilman toimihenkilöitä ei olisi kisoja. Otan mielelläni vastaan noottia passin puuttumisesta, epäselvästä rokotustodistuksesta tai what ever, eikä suoritukseni tästä kärsi. Toimarit tekevät tärkeää työtä vapaa-ajaan vapaaehtoisesti.
Olen kuullut kuitenkin myös selkeitä tapauksia, joissa toimihenkilö omalla toiminnallaan on melkein pilannut suorituksen. Esteradalla väliin juokseva liputtaja, jolloin hevonen on pysäytettävä/käännettävä pois esteeltä, varusteiden oikeellisuuteen puuttuminen juuri ennen rataa (ja vaikkei huomautettavaa löytynytkään) ovat tapauksia joissa on sattunut inhimillinen erehdys, ei tahallinen pahan teko. Sillä hetkellä se varmasti suututtaa kun suoritus tai keskittyminen herpaantuu.


Positiivisia kokemuksia sen sijaan on tietenkin paljon enemmän kuin negatiivisia. Eihän tässä kisattaisi jos se olisi niin negatiivissävytteistä!
Positiivisia kokemuksia tapahtuu ihan joka kisoissa, välillä sinne sekaan vain änkeää muutama negatiivinen. Äkkiseltään voisi ajatella, että ruusuke kotiin tuomisiksi olisi se positiivinen asia. Onhan se, mutta ei ehdoton.
Tottakai meilläkin Hertan kanssa kansallinen PSG voitto on heti se mieleenpainuvin positiivinen kokemus. Prosentit eivät päätä huimanneet, mutta radassa oli hyviä pätkiä ja kerrankin se palkitsi. Toinen muisto on taas Intermediate I debyytin voitto, joka tuli puskista. Vielä enemmän kuitenkin positiivisen kokemuksen siitä tekee se, että se oli ensimmäinen Inter rata, ja se FIILIS radalla oli mieletön. Selvittiin hengissä eikä se edes tuntunut vaikealta! Tuli sellainen tunne, että hitto, me ollaan oikeasti kehitytty niin, että tässä mä suoritin juuri Inter radan ihan hyvin prosentein ja sujuvasti, vaikken IKINÄ aikonut startata Interiä.
Onnistumisen tunne, sehän se positiivinen muisto on jos mikä!

Kisoihin lähdetään ylittämään itseään. Näyttämään itseään vieraan ihmisen silmien eteen, arvosteltavaksi. Mikäs sen ihanampaa kun saa jotain positiivista kommenttia, ja toki se negatiivinenkin kommentti täytyy osata ottaa vastaan. Itse pyrin ajattelemaan tuomareiden arvostelut aina niin, että he haluavat antaa pisteitä, mun täytyy vain olla sen arvoinen että saan ne. Jos joku tuomari antaa kritiikkiä, miksi tyrmätä se? Ajattelen sen niin, että maksan kuitenkin ison summan startista. Olkoon se "valmennusraha". Menen hakemaan oppia radalta, ja siihen päälle paperilla neuvoja ja kehitysideoita. On kotivalmentaja, joka antaa risuja ja ruusuja, ja on kisoissa "valmentajatuomari" joka antaa risuja ja ruusuja. Samalla rahalla! Aina kun tulee negatiivista kommenttia papereihin, yritän miettiä miksi näin kävi. Ja usein siihen löytyy kyllä selitys. En usko että kukaan tuomareista tahtoisi lytätä ketään.
Huonosti mennyt rata ja tuomarien huonommat arvostelut pitää kääntää positiiviseksi ajatellen, että nytpähän tiedän mitä pitää ottaa tapetille treeneissä.

Yksi positiivisimmista muistoista liittyy kanssakilpailijoihin ja yleisöön. Siitä on riittänyt pitkäksi ajaksi hyvää mieltä kun joku lukijoista on tullut esittelemään itsensä ja kannustamaan! Mikäs voisi lämmittää mieltä enemmän, kuin vieraan ihmisen tsemppi ja kehu?
Joskus Herttaa on vieras ihminen tullut kehumaan "onpa komea tamma! Mikä suku? Mikä tausta?". Totta hitokseen jaarittelen Hertasta vaikka loppupäivän.
Kanssakilpailija kommentoi radan jälkeen kun poistumme verryttelyalueelle takaisin "Mikä hevonen toi on? Tosi hieno suoritus! Ootteko paljonki mennyt näitä ratoja..?" ja taas jutellaan täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, _mua vastaan kilpailevan ihmisen kanssa_ , hänen hevosestaan, mun hevosesta, hänen tausoistaan, mun taustoista. "Ai sä menit ensimmäistä kertaa Va A? No sehän meni sit todella hyvin!" "Vähän tuli rikkoja siellä täällä, mutta muutoin näyttää kyllä hyvältä!".
Mikään ei oikeasti estä kommentoimasta ja juttelemasta kisoissa toisille. Se vain parantaa ilmapiiriä ja sillä oikeasti voitte antaa ramppikuumeesta kärsivälle ponitytölle hyvän mielen loppuvuodeksi, kun vieras ihminen tulee kehumaan suoritettua rataa.

Ja pakko vielä edelliseeen positiviisen kokemukseen viitaten lisätä, kisoissa pyörii aikalailla samoja ihmisiä, sekin tuntuu todella kivalta, kun pikkuhiljaa ihmiset alkavat tunnistamaan toisiaan, ja saat varikkoalueella sanan "moikka!" kun kävelette vastaan. Tunsitko hänet? Et, mutta ootte niin paljon törmännyt kisoissa, että alkaa jo tuntua olemaan luonnollista moikata!

Pelkkää positiivisuutta! Tämän muistan aina...

Nyt kun tekstiä luen läpi, niin oikeastaan näitä kaikkia yhdistää sama tekijä:

Oma käyttäytyminen - muiden käyttäytyminen.

Jokainen meistä voi itse vaikuttaa toisen kisaajan/hoitajan/kuvaajan/toimarin kokemukseen ja muistoihin niistä kisoista. Jääkö siitä positiivinen vai negatiivinen muisto?
Huonosti mennyt rata uhkaa tehdä kisoista negatiivisen muiston. Sinä katsojana käyt tsemppaamassa, vaikkei sinun tarvitsisi.
Saatoit juuri kääntää tämän kisamuiston positiiviseksi.

Rata ei ollut mikään täydellinen, mutta ruusuke tuli silti. Ratsastaja on iloinen ja muisto on positiivinen. Ratsastaja huomaa samana iltana topicin ht.netissä, jossa hänet nimitetään "rullaajasahaajahölskyjä-Marketaksi" ja anonyymit leikkivät tuomareita ja ruotivat ääneen "miten ihmeessä sellaisella radalla voi voittaa?".
Teit juuri tästä kisasta negatiivisen muiston.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kertoilkaapa lukijat omia positiivisia ja negatiivisia kisamuistoja kommenttiboxiin! Keskustelua aiheesta?