Kootussa Ravissa

9. tammikuuta 2015

Haaste: Positiiviset ja negatiiviset kisakokemukset


Blogitallin tämän viikon haaste käsittelee kisakokemuksia niin hyvässä kuin pahassa.
 Anonyymi koulutuomari kirjoitti aiheesta todella hyvän artikkelin, jonka suosittelen kaikkien lukemaan.
Koulutuomari haastaa nyt jokaisen kertomaan omia positiivisia ja negatiivisia kisakokemuksia. Jakakaa postauksenne jälleen Blogitallissa, niin pääsemme lueskelemaan eri ihmisten kokemuksia!
Ohjeet löydät täältä.

Ei ole kovin helppoa yrittää ratsastaa ja esittää parastaan monien arvostelevien silmäparien edessä.

Ajattelin itse kertoa ihan konkreettisia esimerkkejä ja muistoja omista kisoista. Kisoista, joissa olen ollut mukana tavalla tai toisella, kisaajana, hoitajana, kuvaajana, toimarina... Suurimmaksi osaksi olen ollut kisaajan roolissa, mutta ei ne kokemukset hirveästi eroa toisistaan, sillä samat asiat näkee "kaikki", tai ainakin muiden käytöksen näkevät kaikki.

Kerrotaas ensin negatiivisia kokemuksia. Niitä ei onneksi ole paljoa.
Se, mihin ehkä eniten törmää kisoissa, on yhdistelmä pettynyt ratsastaja + huoltojoukot = riita.
Usein kyseessä on nuori ponityttö/juniori, joilla lähes aina huoltojoukot tarkoittavat vanhempia. Nuoret ratsastajat ovat riippuvaisia vanhempiensa panostuksesta lajiin, osalla panostetaan kaikki, osalle ei mitään. Yleensä esimerkiksi poniratsastajalla vanhempi tarkoittaa sponsoria, hoitajaa, omistajaa, kuskia, huoltajaa... Siis kaikki. Ratsastaja hoitaa ratsastuksen.
Mites sitten kun rata ei menekkään niinkuin pitäisi?
En ole itse ikinä nähnyt hevoset pieksentää kisoissa, oli rata mennyt kuinka huonosti tahansa. Tämähän on ehdottomasti hyvä, ja varmasti stewardit ym. henkilöt pitävät huolen että hevosta kohdellaan hyvin. Kuitenkin vanhemmat ja taustajoukot saavat usein kuulla kunniansa kun ratsastaja purkaa pettymyksen heihin. Ymmärrän, ja _tiedän_ tunteen kun tekisi mieli laittaa hevonen makkaraksi ja itse hakkaa päätään seinään huonosti menneen radan jälkeen, mutta itseäni harmittaa ja jopa vähän puistattaa kuunnella vierestä kuinka vanhemmat kuulevat kaikki rumat sanat ja syytökset. Suurin osa vanhemmista tämän sietääkin.

Itselläni on ollut se tilanne, ettei vanhempani ole olleet ikinä mukana hevosharrastuksessa, muuta kuin rahoittajana. Viime kesänä taisi olla ensimmäinen kerta kun olin kisoissa vanhempieni kanssa, ja sekin siksi, että a) heillä oli lomaa ja b) kukaan muu ei päässyt avuksi! Olen siis ollut aina vieraiden ihmisten kanssa matkassa. Minun tapauksessani oman kisa-uran kulmakivi oli Hertan omistaja. Ilman traileria ja vetoautoa ja sitä kisahevosta omistavaa ihmistä en olisi mihinkään kotitontilta hevosineen päässyt. Iso kiitos tietenkin kuuluu omistajalle, joka kuskaa vierasta pikkulikkaa kisoihin hänen hevosellaan!
No tuliko mulle ikinä mieleen alkaa aukomaan päätäni "vieraalle" ihmiselle, joka hyvää hyvyyttään kuljettaa kisoihin, lainaa hevostaan ja toimii vielä hoitajana, vaikka voisi olla kotona viettämässä vapaata?
Olen siis heti oppinut siihen, että pidän mölyt mahassani ja vasta kotona omassa huoneessani alan lyömään sitä päätä seinään. Olenpahan oppinut itsehillintää!

Tämän takia itseäni harmittaa kuunnella jos kaikkensa antavat vanhemmat saavat ottaa kaiken kuran vastaan heti jo radan jälkeen. On ponit, trailerit, autot ja varusteet hankittu, silti saat kuulla olevasi ******...
Se, että oli huoltojoukot vieras tai sukulainen, ei oikeuta heille heittämään vettä niskaan. Ovatko vanhemmat huoltojoukkoina itsestäänselvyys, joten ei väliä kuinka heitä kohtelee?

Hertta ei ikinä oikein tykkää kuolainten tarkastamisesta. Tässä siis korvaamaton apu omistajasta huoltojoukoissa ja kärsivällisestä toimihenkilöstä... ;)
kuva: Hanna Heimonen, hamh.pic.fi
Ei olisi Hertan omistaja mua varmasti jaksanut kuskailla kisoihin ja autella, jos hänen pitäisi kestää mun kiukuttelua ja raivoamista! ;) Pitäkäähän kilpailijat huoltojoukoistanne huolta!
kuva: Hanna Heimonen, hamh.pic.fi
Muita negatiivisia asioita harvemmin tulee nähtyä kisoissa. Ehkä koulukisoissa meno on hieman rauhallisempaa ja hillitympää? Olen itsekin törmännyt välillä hieman kiukkuisiin toimihenkilöihin, mutta pakko sanoa, että nostan silti hattua. Ilman toimihenkilöitä ei olisi kisoja. Otan mielelläni vastaan noottia passin puuttumisesta, epäselvästä rokotustodistuksesta tai what ever, eikä suoritukseni tästä kärsi. Toimarit tekevät tärkeää työtä vapaa-ajaan vapaaehtoisesti.
Olen kuullut kuitenkin myös selkeitä tapauksia, joissa toimihenkilö omalla toiminnallaan on melkein pilannut suorituksen. Esteradalla väliin juokseva liputtaja, jolloin hevonen on pysäytettävä/käännettävä pois esteeltä, varusteiden oikeellisuuteen puuttuminen juuri ennen rataa (ja vaikkei huomautettavaa löytynytkään) ovat tapauksia joissa on sattunut inhimillinen erehdys, ei tahallinen pahan teko. Sillä hetkellä se varmasti suututtaa kun suoritus tai keskittyminen herpaantuu.


Positiivisia kokemuksia sen sijaan on tietenkin paljon enemmän kuin negatiivisia. Eihän tässä kisattaisi jos se olisi niin negatiivissävytteistä!
Positiivisia kokemuksia tapahtuu ihan joka kisoissa, välillä sinne sekaan vain änkeää muutama negatiivinen. Äkkiseltään voisi ajatella, että ruusuke kotiin tuomisiksi olisi se positiivinen asia. Onhan se, mutta ei ehdoton.
Tottakai meilläkin Hertan kanssa kansallinen PSG voitto on heti se mieleenpainuvin positiivinen kokemus. Prosentit eivät päätä huimanneet, mutta radassa oli hyviä pätkiä ja kerrankin se palkitsi. Toinen muisto on taas Intermediate I debyytin voitto, joka tuli puskista. Vielä enemmän kuitenkin positiivisen kokemuksen siitä tekee se, että se oli ensimmäinen Inter rata, ja se FIILIS radalla oli mieletön. Selvittiin hengissä eikä se edes tuntunut vaikealta! Tuli sellainen tunne, että hitto, me ollaan oikeasti kehitytty niin, että tässä mä suoritin juuri Inter radan ihan hyvin prosentein ja sujuvasti, vaikken IKINÄ aikonut startata Interiä.
Onnistumisen tunne, sehän se positiivinen muisto on jos mikä!

Kisoihin lähdetään ylittämään itseään. Näyttämään itseään vieraan ihmisen silmien eteen, arvosteltavaksi. Mikäs sen ihanampaa kun saa jotain positiivista kommenttia, ja toki se negatiivinenkin kommentti täytyy osata ottaa vastaan. Itse pyrin ajattelemaan tuomareiden arvostelut aina niin, että he haluavat antaa pisteitä, mun täytyy vain olla sen arvoinen että saan ne. Jos joku tuomari antaa kritiikkiä, miksi tyrmätä se? Ajattelen sen niin, että maksan kuitenkin ison summan startista. Olkoon se "valmennusraha". Menen hakemaan oppia radalta, ja siihen päälle paperilla neuvoja ja kehitysideoita. On kotivalmentaja, joka antaa risuja ja ruusuja, ja on kisoissa "valmentajatuomari" joka antaa risuja ja ruusuja. Samalla rahalla! Aina kun tulee negatiivista kommenttia papereihin, yritän miettiä miksi näin kävi. Ja usein siihen löytyy kyllä selitys. En usko että kukaan tuomareista tahtoisi lytätä ketään.
Huonosti mennyt rata ja tuomarien huonommat arvostelut pitää kääntää positiiviseksi ajatellen, että nytpähän tiedän mitä pitää ottaa tapetille treeneissä.

Yksi positiivisimmista muistoista liittyy kanssakilpailijoihin ja yleisöön. Siitä on riittänyt pitkäksi ajaksi hyvää mieltä kun joku lukijoista on tullut esittelemään itsensä ja kannustamaan! Mikäs voisi lämmittää mieltä enemmän, kuin vieraan ihmisen tsemppi ja kehu?
Joskus Herttaa on vieras ihminen tullut kehumaan "onpa komea tamma! Mikä suku? Mikä tausta?". Totta hitokseen jaarittelen Hertasta vaikka loppupäivän.
Kanssakilpailija kommentoi radan jälkeen kun poistumme verryttelyalueelle takaisin "Mikä hevonen toi on? Tosi hieno suoritus! Ootteko paljonki mennyt näitä ratoja..?" ja taas jutellaan täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, _mua vastaan kilpailevan ihmisen kanssa_ , hänen hevosestaan, mun hevosesta, hänen tausoistaan, mun taustoista. "Ai sä menit ensimmäistä kertaa Va A? No sehän meni sit todella hyvin!" "Vähän tuli rikkoja siellä täällä, mutta muutoin näyttää kyllä hyvältä!".
Mikään ei oikeasti estä kommentoimasta ja juttelemasta kisoissa toisille. Se vain parantaa ilmapiiriä ja sillä oikeasti voitte antaa ramppikuumeesta kärsivälle ponitytölle hyvän mielen loppuvuodeksi, kun vieras ihminen tulee kehumaan suoritettua rataa.

Ja pakko vielä edelliseeen positiviisen kokemukseen viitaten lisätä, kisoissa pyörii aikalailla samoja ihmisiä, sekin tuntuu todella kivalta, kun pikkuhiljaa ihmiset alkavat tunnistamaan toisiaan, ja saat varikkoalueella sanan "moikka!" kun kävelette vastaan. Tunsitko hänet? Et, mutta ootte niin paljon törmännyt kisoissa, että alkaa jo tuntua olemaan luonnollista moikata!

Pelkkää positiivisuutta! Tämän muistan aina...
Nyt kun tekstiä luen läpi, niin oikeastaan näitä kaikkia yhdistää sama tekijä:

Oma käyttäytyminen - muiden käyttäytyminen.

Jokainen meistä voi itse vaikuttaa toisen kisaajan/hoitajan/kuvaajan/toimarin kokemukseen ja muistoihin niistä kisoista. Jääkö siitä positiivinen vai negatiivinen muisto?
Huonosti mennyt rata uhkaa tehdä kisoista negatiivisen muiston. Sinä katsojana käyt tsemppaamassa, vaikkei sinun tarvitsisi.
Saatoit juuri kääntää tämän kisamuiston positiiviseksi.

Rata ei ollut mikään täydellinen, mutta ruusuke tuli silti. Ratsastaja on iloinen ja muisto on positiivinen. Ratsastaja huomaa samana iltana topicin ht.netissä, jossa hänet nimitetään "rullaajasahaajahölskyjä-Marketaksi" ja anonyymit leikkivät tuomareita ja ruotivat ääneen "miten ihmeessä sellaisella radalla voi voittaa?".
Teit juuri tästä kisasta negatiivisen muiston.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kertoilkaapa lukijat omia positiivisia ja negatiivisia kisamuistoja kommenttiboxiin! Keskustelua aiheesta?

12 kommenttia

  1. Älyttömän hyvä teksti! Tosi kiva oli lukea tämä :)

    Itselläni ei myöskään ole juuri henkilökohtaisi kisakokemuksia negatiivisina, mutta mieleen on jäänyt (yleensä pienemmissä) estekisoissa hevosen raipattaminen sen kieltäessä esteelle.

    Onneksi kisoissa näkee ja kuulee myös hyviä kommentteja ja keskusteluja sekä yhteishenkeä tukijoukkojen ja kisaajien kesken! :) useimmiten mulle on jäänyt hyvä maku suuhun kisoista, vaikka oma rata ei olisi ollutkaan niin kovin hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä onneksi suurimmaksi osaksi kisoissa on aina kiva käydä, ja todella harvoin siellä negatiivista tapahtuu. :) Ja varmasti vaikuttaa nimenomaan se omakin asenne, tapahtuuko tänään negatiivista vai positiivista.

      Pahin mitä itse olen nähnyt, on se, kun ratsastaja tippuu hevosen kieltäessä esteelle, ja kun hevonen saadaan kiinni, ratsastaja raipattaa sen... Tästä kyllä tuli kutsu tuomaritorniin :P

      Poista
    2. Aivan mahtava kirjoitus! Itse kilpailen myös ja näitä kirjoituksia on todella kiva lukea. Kirjoitat niin hyvin ja ne motivoivat! Tsemppiä teille!

      Poista
    3. Kiitos paljon! Tsemppiä teillekkin kisoihin :)

      Poista
  2. Tosi hyvä kirjoitus! Oon samaa mieltä sun kanssa ja niin varmaan kaikki, että ei kukaan jaksa kuunnella rutisijaa varsinkaan jos on pistäny kaikkensa toisen eteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep! Kateellisena välillä katson, kuinka joku lapsi elää sitä elämää mitä minä olisin halunnut, ja vielä viitsii valittaa! Mutta kateellinen en halua olla, itsekin olen päässyt kilpailemaan vaikka kaikkea ei ole tuotu nenän eteen vaan olen ne joutunut itse metsästämään! Kyllä minäkin vanhemmilleni kiukuttelen jatkuvasti, mutta välillä näkee kyllä sellaisia ylilyöntejä että tunnen itseni jopa mukavaksi lapseksi! :D

      Poista
  3. Tosi hyvin kirjoitettu, oon täysin samaa mieltä kaikesta. Voisin vielä lisätä, että sitten on niitä poni-isiä tai -äitejä, jotka karjuvat lapselleen kuinka p*skasti rata meni kun tuli yksi puomi ja nyt menee kaikki ponit myyntiin kun ei osata ratsastaa (ihan tasan tarkkaan tällaisen tilanteen pääsin jokunen kesä sitten todistamaan)...

    Pakko vielä nostaa jalustalle tuo, että kun antaa edes pienen kehun kanssakilpailijalle/jollekin ratsukolle, oli itse kisoissa missä roolissa sitten tahansa, niin sellaisesta saa kyllä sekä kehun antaja että myös saaja hyvän mielen pitkäksi aikaa. Mulle on jäänyt tosi hyvin mieleen edellisvuoden kesäkuussa hypätyt kisat, joissa hyppäsin parhaan radan minkä olen koskaan mennyt. Fiilistä nosti huomattavasti se, että sekä oma valmentaja, jokunen puolituttu että myös mulle "tuntematon" valmentaja antoi hirveästi kehuja hienosta radasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiseen en ole törmännyt, mutta "vitsillä" olen kuullut. Enpä ajatellut että tuollaista oikeasti tapahtuu... Ei se kisaamisen halu aina välttämättä lähde lapsesta itsestään.. :/

      Poista
  4. Kiitos Noora ihanasta tekstistä! :) Hirveesti sain tsemppiä tästä:) Sekin olisi kiva kun jokaiselle aina taputettaisiin radan jälkeen! Täällä p-suomessa kun se tuppaa jäämään jos ei ole kannustusjoukkoja. Itsellä on korkea kynnys lähteä kisoihin, koska se on itsensä ylittämistä ja toisten arvosteltavaksi joutumista.Yleisesti : Kun menee huonosti tulee fiilis olen maailman huonoin! tai jos menee hyvin fiilis on mahtava. Pienet piirit lisäksi vielä pahentavat tunnelmaa. Kun käyt paljon kisoissa treenaat paljon etkä onnistu niin alkaa pikkulinnut laulaa eihän tuo osaa ratsastaa :( se on tosi ikävää kuulla kenestä vain. Menee fiilis koko harrastukseen. Kukaanhan ei tiedä mikä ongelma ratsukolla on voi olla vaikea hevonen, terveysongelmia tms. Kun se näkyy vaan tuloksissa. Tämä on harrastus josta maksetaan ja välillä mennään muiden arvosteltavaksi! Silloin kisakokemus pitäisi olla joka tasolla positiivinen:) eikä selän takana puhumista, jolla pilataan koko harrastus. Varsinkin kun kyseessä on lapset jotka on herkkiä. Se on vähän samaa kuin kiusaaminen. Kun se tuntuu myös aikuisesta pahalta.

    Fellan kanssa on seuraavalle kaudelle korkea kynnys lähteä kisaamaan kun viime kaudella oli mahahavaa ja prosentit eivät olleet kovin maarittelevia 55%.
    Tsemppiä ja aurinkoista mieltä kaikille kisaajille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse! Koulukisoissa on vielä se huono puoli, että jos joku joka ei ole ollut paikanpäällä katsoo tuloslistoja, ja siellä on ratsukko saanut 50%, niin ikinä ei oikein voi tietää mistä johtuu. oliko se oikeasti niin huono vai riehuiko radalla, vai tuliko rikkeitä, vai eikö oikeasti ole sillä tasolle jne jne.

      Ja tosiaan, sehän on tavoite että meno näyttää helpolta, mutta harvoin siihen helppouteen on helpolla päästy! Kovaa treeniä ja töitä se vaatii

      Fellankin kanssa varmasti lähtee prosentit nousuu jos on mahahaava jo paranneltu ja treenit lähtee sujumaan :)

      Poista
  5. Aivan loistava teksti! Negatiivisiä kokemuksia kyllä löytyy ihan jokunen. Ensiksikin meillä vaikuttaa rotu: lv ex-ravuri. Helposti ja monta kertaa on kuulunu kommenttia rodusta vaikka hei hevonenhan sekin on. Inhottavin muisto liittyy estekisoihin.joku vuosi sitten kun hevoseni pelkäsi maneesia eikä suostunut menemään sisälle. Pyöri ovensuussa ja ulos tunkee ratsukko väkisin samaan aikaan vaikka hän olisi voinu jäädä odottamaan. Myöhemmin sain netin välityksellä haukut hevosesta kuinka vaarallinen se on. Jepjep.
    Harkkakisoista on hyvät kokemukset kun porukka on tuttua ja kannuatetaan toisia. Mätsäreissä muistan myös kun parimme näki meidät kopin luona ja kommentoi että ompa komea hevonen. Siitä tuli hyvä mieli itelle.
    Itellehän on tullut kynnys lähteä kisoihin jo sen takia kun kohtaa "syrjintää" hevosen kohdalla. Vaikka eipä ruunan liikkeistä ja ulkonäöstä osaa sanoa mitä rotua edustaa mutta kuitenkin.
    Pitääki osallistua tähän haasteeseen ja rustailla oma versio tästä. Aiheena mitä loistavin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. olen minäkin mennyt halpaan ja todennut eräissä estekisoissa että kivannäköinen hevonen, minkä sukunen, ja vastauksena on että lv tämä on.. :D Jos lv;llä on _oikeasti_ normaali laukka, ja se pystyy liikkumaan "ratsun tavoin" ei oikeasti eroa välttämättä huomaakkaan. Ei niistä moni GP liikkujia ole, mutta onko kaikki pv:tkään ;)

      Suosittelen osallistumaan! Käyn lukemassa :)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!