Välillä vaikeimman kautta

Aina ei mene niinkuin oppikirjoissa. Kuluva viikko on ollut siitä oiva esimerkki. Ei meillä nyt kummankaan hevosen kanssa ole käynyt mitään huonoa, mutta kummankaan kanssa ei nyt ole mitään ruusuilla tanssimistakaan ollut.

Viime maanantaina olin valmennuksessa Hertan kanssa, perjantaina pääsin ekaa kertaa Wellun kanssa valmentajan silmien alle. Sain tukea omille ajatuksilleni Wellunkin kanssa valmentajalta.

Ensin Hertan treenit:

"Punainen Pöllö Pallo" niinkuin valmentaja sanoo.

Tehtiin oikeastaan koko tunti avoja ja sulkuja ravissa. Aloitettiin sillä, ja se meni yllättävän kivasti heti alkuunsa. Pilkunviilaustahan tämä on, joten koko ajan piti jotain muuttaa. Enemmän taivutusta, enemmän kokoamista, enemmän eteen, ei liikaa, ei liian vähän... Meno oli ihan ok aluksi, mutta jossain vaiheessa alkoi varmaan molemmat turhautumaan, sekä minä että Hertta. Hertta alkoi pikkuhiljaa muuttua raskaammaksi edestä ja hitaammaksi jalasta. Enää pienet avut eivät menneet läpi. Tein pidätteen, mitään ei tapahtunut. Jos tein isomman pidätteen, Hertta-Herkkis hermostuu ja nyppii päätään. Tottakai, väärä tapa korjata.
 Korjaan jalalla, mutta ei vaan tule reaktiota. Savu alkaa nousta korvista, eikä se paranna asiaa yhtään. Hertta ikäänkuin meni moodiin, jossa se vain suorittaa "kuin juna", mutta se hienosäätö jäi.

Nollattiin sitten tilanne.
Jäätiin pääty-ympyrälle tekemään "pidätä-päästä" ajatuksella ravia. Kun kirjaimellisesti päästin edestä, Hertta rojahti ja tippui tikittävään  raviin. Samantien korjasin pohkeella isompaan raviin. Sitten pidäte ja kokoaminen, ja taas päästän edestä. Niin kauan tehtiin kunnes Hertta ei enää rojahtannut lavoilleen tuntuman päästämisen jälkeen. Tulosta tuli. Hevonen keveni jälleen ja ryhtyi kantamaan itseään. Jos tulee tunne että hevonen painaa kädelle, se tarkoittaa ainoastaan ja vain sitä, että se ei kanna itseään. Hevonen ottaa tuen ratsastajasta. "Kanna sinä minut, minä en jaksa". Kun tehtiin selväksi, että minä en lähde vetokilpailuun mukaan ja jätän sen kirjaimellisesti yksin ajatuksella "kanna itse pääsi", niin se ryhdistyi ja pääsimme jatkamaan matkaa!
Sen jälkeen avot ja sulut tulivat hiukan paremmin. Väsymystä oli kuitenkin edelleen ilmassa, mutta nyt oli jo siistimpää ja kevyempää menoa.
Mun täytyy vain oikeasti muistaa, etten lähde vetokilpailuun mukaan. Haluan jostain sen kauhukahvan satulaan jossa saan mielinmäärin roikkua!

Lopuksi tehtiin hieman piruettilaukkaa voltilla valmentajan ympäri. Suurentaen ympyrää isommassa laukassa ja pienentäen ympyrää pienempään laukkaan, lopulta piruettilaukkaan.
Tässä H oli jo aika väsynyt, ja mielellään tarjosi "heilurikaulaa", eli nousi peräänannosta pois ja haki tilaa edestä tasapainottaakseen itseään. En oikeastaan jaksanut enää välittää tästä. Annoin sille tilaa. Tein korkeintaan pieniä asetuksia sisälle päin.
Tuo pään heilautus ylös on merkki siitä, että Hertalta loppuu tasapaino ja voima. Sillä hetkellä se vetää itseään pidemmäksi. Ajanmyötä se vahvistuu ja jaksaa paremmin! Mutta pikkuhiljaa. Keskeneräistä työtä ei voi arvostella.

Tässä pieni koostevideo tunnista. Vielä on hieman vaikeaa. Eiköhän se joku kaunispäivä helpota. Klikatka HD laatuiseksi jos ei näy kunnolla!

https://www.youtube.com/watch?v=JXRAYRMFH3c&feature=youtu.be



Vähän palaveerattiin lopuksi ja näyttäisi siltä että aletaan tekemään aiottua aikaisemmin treeneissä jo ohjelmapätkiä. Eli sarjavaihtoja ja kokonaisia piruetteja. Mietin ääneen sitä, että miksi radalla mulla menee niin paljon keskittyminen itse rataan niin että unohdan ratsastaa (tästä esimerkkinä postaus ja video siitä sulkutaivutuksen suuresta erosta "ratsastettuna" ja "suoritettuna").
Jotta radalla tulisi laatua liikkumiseen mukaan, aletaan tähän paneutumaan jo hieman aiemmin. Se tuntuisi olevan suurin ongelma, eli laadun säilytys suorituksen aikana. 
Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä on mun ensimmäinen treenikausi kun voin treenata ohjelmapätkiä kotona! Aiemmin mulla ei ole ollut pienen kentän ja talviolosuhteiden takia oikein mahista treenata ratoja jo ennen kisoja. Aina aiemmin kisatreeni tapahtui vasta radalla... Toivottavasti tämä treeni nyt oikeasti näkyisi tulevan kisojen radoilla! Muuten alan turhautumaan.

Taannoin kun joskus kuvia otettiin, jaksoi H paremmin piruettilaukkaa. Aina ei vain voi olla niin terässä.

Hertasta Welluun!

Olin perjantaina tosiaan ensimmäistä kertaan valmentajan silmien alla ruunan retaleen kanssa. Lähtökohdat olivat katastrofaaliset... Wellu oli ollut todella kevyellä kentän huonon kunnon takia koko viikon. Sillä oli ylimääräistä turhaa energiaa, se oli niiiiiiiiiiiin etupainoinen ettei tosikaan ja se keskittyi vain ja ainoastaan  kaikkeen muuhun maneesissa kuin minuun. Se kyyläsi ovea, kyyläsi valmentajaa... Noh, totesin vaan että hommiin siitä!

Aluksi kun alettiin työstämään herraa se oli heittää hanskat tiskiin. "Ei tänään! Mua ei kiinnosta!". Joko se jäi pohkeentaa polkemaan huonoa piaffia, tai sitten kun annoit pohjetta se sinkaisi pää pystyssä 20 metriä eteenpäin ja poistui paikalta. Enkä saanut heti pysähtymään. Tämä hevonen osaa olla todella vahva edestä jos hän haluaa!

Lopulta saimme Wellun puun ja kuoren väliin. Se alkoi hyväksyä pohkeen ja se alkoi hyväksyä tuntumaan. Wellun kanssa tämä ero on huima. Siitä yhtäkkiä tulee todella kevyt edestä, se ryhdistyy ja etuosa nousee. Takajalat tulee nopeammaksi ja alle. Emme tehneet 30 minuutin pika tunnilla oikeastaan mitään muuta kuin nopeita siirtymisiä. Ravi-Laukka-Ravi-Laukka.

Kun Wellu kulkee etupainoisena, sen askelluskin on hiiiiidaaaasstaaaa ja isoa. Sellaista ihme harppomista pitkällä kaulalla ja rungolla.
Sitten kun Wellun "virittää" nopeaksi, se lyhenee ja kevenee ja askellukseen tulee särmää!
Wellu mielellään lompsii menemään ajatuksella "olen niin hieno ja mulla on hieno jousto askeleissa, mitä sä muka muuta tarviit?!" jolloin se käyttää itsestään ehkä 10%.
Mutta sitten kun Wellun kapasiteetin saa käyttöön ja se on viritetty, sieltä tuleekin ne 90% lisää voimaa ja mahtavuutta. Sitten se on todella näyttävä ja melkoinen ruusukehai!
Se vain täytyy yksinkertaisesti laittaa töihin... :D
Perjantain virittelyn jälkeen Wellu oli palannut ruotuun ja lauantaina katsoin sen omistajan perään tunnilla. Oli hienoa katsella kuinka Wellu oli 150 kertaa parempi ja juniorikin sai sen liikkumaan todella hienosti ja aktiivisesti!
Yksinkertaisesti vain PikkuPoika-Wellu armeijakuriin! ;)

Welluun ryhtiä ja nopeutta niin se on super!

Vaikka Wellu ja Hertta ovat niin erilaisia, niin niihin pätee omalla tavallaan samat asiat.

• Hertta ikäänkuin juoksee aina mun alta, on kuuma. Herttaa pitää vähän rauhoittaa ja askeleeseen pitää saada aikaa ja ilmaa. Hertalla pitää työntää kättä eteen ja antaa sille tilaa edestä.
• Wellu lompsii hidasta kellumisravia ja on hitaampi. Wellua pitää virittää ja askeleeseen pitää saada terävyyttä. Wellulla täytyy istua napakasti ja pitää raamit, sille ei saa antaa mahdollisuutta rojahtaa etupainoiseksi.
  

Niin ihmeellistä kuin se onkin, niin molempiin vaikuttaa sama asia haluttuun tulokseen: ne tehokkaat siirtymiset ja aktiivinen ratsastaminen.

Kun KuumaKalle-Hertalla menen siirtymisiä, se alkaa odottamaan mua.
Kun HidasHeikki-Wellulla menen siirtymisiä, se terävöityy ja nopeutuu takajaloistaan.

Ehkä on vain hyvä, että näitä aivopähkinöitä tulee eteen. Ei siitä kait mitään tulisi jos ratsastus olisi joka kerta "täydellistä". :)

Tuleva viikko on kovin kiireinen töiden, koulun, kürin tekemisen ja hevosten osalta, joten tuskin kerkeän postailemaan. Huomenna maanantaina on vuorossa valmennusta taas, ja tiistaina sitten istuntavalmennusta! Näistä yritän vaikka jälkijunassa väsätä juttua. Josko saataisin tämä löllökasa ryhdistäytymään selässä ratsastuspilateksen avuin. ;)