Psyykkisen valmentautumisen luento Keravalla!

Huhhuh kun oli antoisa luento! Kynä sauhuten tein muistiinpanoja samalla yrittäen kuunnella luentoa. Mistä saisin saman innon koulunpenkille..?

Mia Stellberg oli siis Keravan Horse & Riderissa pitämässä luentoa kaikille ratsastajille (eli urheilijoille,  ratsastajat ovat urheilijoita! ;) ) ja tilaisuus oli suunnattu siis kaikille, ei vain kilpaileville ratsastajille.

• Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus

Tämän lauseen muistan jo lukion psykologian tunneilta. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että tunnetilat vaikuttavat ihmisen tekemiseen. "Tunne synnyttää ajatuksen, ajatus tunteen".
On siis mahdollista muokata tietoisesti omaa tekemistään. Jos pystyy ajatuksella saamaan itselleen tietyn tunnetilan päälle, tämä auttaa esim. kilpailusuorituksessa. Tämä toimii myös toisinpäin, eli jos tuntee vaikka pelkoa, syntyy pelottavia ajatuksia.

Ihmisen täytyy "päivittää" omaa toimintaansa tason noustessa. Silloin kun kisasin He C tasolla, en ollut sama urheilija kuin nyt tällä tasolla. "SM-tason ponityttö ei ole valmis sen hetkisellä toiminnan tasollaan valmis kilpailemaan PSG tasolla". En siis tarkoita taitoa, vaan oman sisäinen toiminnan tasoa. Ratsastajan päivittäessä itseään, noustaan tasolta toiselle, myös henkisesti.
Esimerkkinä minä. Pari vuotta sitten en voinut kuvitellakkaan starttaavani Va A tason ohjelmaa. Nykyään pidän Va A ohjelmaa varsin helppona ja itsestään selvyytenä.

• Sisäinen puhe

Tämä on se "juttu" kenen kanssa puhun päivittäin yli 40 000 kertaa. Niinkuin te kaikki.
Se voi olla se piru olkapäällä, tai enkeli toisella olkapäällä. Negatiivista vai positiivista puhetta, who knows, mutta se vaikuttaa omaan tekemiseen. Mun pitäisi saada se sisäinen puhe puhumaan niistä positiivista asioista.
Vertailun vuoksi: Kisoissa menee huonosti. Hevonen pakataan autoon ja lähdetään vihaisena ajamaan kotia. Seuraava viikko menee miettiessä mikä meni vikaan "no se ja se  ja se..".
Sitten kun kisoissa menee hyvin, iloitaan ja riemuitaan, mutta ei kuitenkaan analysoida "mikä tällä kertaa meni hyvin?".
Kun kysytään miten meni, vastataan "kävi tuuri", eli me vähättelemme hyvin mennyttä suoritusta. Miksi ihmeessä?! Huonosti mennyttä suoritusta analysoidaan videolta, paperilta ja naapurin sedän kanssa. Hyvin mennyttä suoritusta vähätellään ja kuitataan "no tammalla ei ollut kiima!"
Miksi analysoimme vain ne negatiiviset asiat?
Miksi muistamme seitsemästä hyvin menneestä asiasta ja yhdestä huonosta, vain sen huonon?
Miksi emme analysoi hyvin mennyttä liikettä ja suoritusta, mutta analysoimme loppuelämän yhtä huonoa laukkapiruettia?

Eli sisäinen puhe tulisi kääntää positiiviseksi!

• Tavoitteet

Se, ettei ratsastuksesta tulisi vain päämäärätöntä keventelyä, vaatii tavoitteiden asettamista. Se voi olla mitä vaan.
"Tänään teen täydellisen voltin"
"Tänään parannan omaa istuntaani"
"Tänään harjoittelen laukka siksak kuvion kuntoon"
"Tänään haluan että hevonen on rento"

Ei sillä ole niinkään välilä mikä se tavoite, pääasia että on. Se ohjaa meidän tekemistä ja tekemisen intensiteettiä. Jos haluamme oppia jotain, pitää asettaa tavoitteet mitä kohti opetella ja miten opetella.
Tavoitteiden sanominen ääneen tuo niistä konkreettisia. On paljon helpompaa pitää tavoitteistaan kiinni, kun ne toteaa muillekkin kuin itselleen. Itselleni ainakin tulee tunne, kun kirjoitan jonkun tavoitteen vaikka tänne blogiin ylös, olen ikäänkuin "vastuussa" muille siitä, että tuo tavoite onnistuu. Matkalla kohti näitä tavoitteita tulee tietenkin virheitä, mutta onhan hiekkaisella tielläkin kuoppia matkassa, mutta pääset silti perille parista töyssystä huolimatta. Onnistumisen tahto, täytyy olla suurempi kuin häviämisen pelko.

Paras ratsastaja ei voita kilpailuja, vaan paras kilpailija.
Mielestäni tämä on totta. Ensimmäinen ratsastaja menee kotonaan GP radan tuosta vain, mutta kisoissa jäätyy ja saa hikiseen hyväksytyn arvostelun. Toinen ratsastaja treenaa myös GP:tä, mutta meno ei ole yhtä sujuvaa. Kisoissa hän ratsastaa silti yhtä hyvin kuin kotona, ja voittaa ensimmäisen esimerkin ratsastajan. Toinen ratsastaja, on huonompi ratsastaja, mutta parempi kilpailija.

"Kotona palkinnot ansaitaan, kisoissa ne vain kerätään."

• Harjoittelu

Psyykkistä kestavyyttä voi harjoitella. Mielikuvaharjoittelu on näistä yleisin. Se on aivojen bodaamista.
Tässäkin täytyy muistaa että määrä ei korvaa laatua. Tämä pätee ihan kaikkeen. 2 tunnin ratsastus ilman mitään järkeä, on turhaa verrattuna 30 minuutin tehokkaaseen työskentelyyn.

On hyvä tapa miettiä tulevaa rataa monta kertaa. Sen treenaamisen ja "ratsastamisen" voi aloittaa jo vaikka 3 viikkoa ennen H-hetkeä! Vielä kisapaikalla kannattaa varata hyvin aikaa, ja mennä tuijottamaan sitä omaa kisa-areenaa ja miettiä "kuinka ratsastan tuolla". Se ,että näkee areenaan konkreettisesti auttaa vielä keskittymään paremmin.
Ratsastajan täytyy ajatella, että ne kaikki tuomarit, kaikki kouluaidat, stewardit, kaikki, on siellä SUA varten. Sinun ei tarvitse hiipiä areenalle asenteella "anteeksi kun olen täällä", vaan se 5 minuuttia mitä sinulla on aikaa suorittaa se rata, on oikeasti varattu sinulle. Kaikki kisajärjestäjät ovat sillä hetkellä kentän laidalla ihan vain sinun suorituksen takia. Käytä se siis hyväksi!

"Onnistumisen tahto täytyy olla suurempi kuin häviämisen pelko"

• Omia ajatuksia

-Oli hämmentävää erään esimerkin kohdalla huomata tehneensä AINA väärin kisoissa.
Mia sanoi "suurin virhe mitä ratsastaja voi tehdä, on ennen suoritusta ja verryttelyä mennä katsomaan muiden kilpailijoiden suorituksia".
Auts. Ihan alkoi naurattaa, sillä minä AINA menin katsomaan muiden suorituksia. Jos jollain meni huonosti, ajattelin että huh, en ainakaan ole viimeinen. Jos jollain meni hyvin, aloin ajattelemaan "mitä mä edes yritän tehdä täällä, en kuulu tänne tämän tasoisena".
Siis kyllä sen nyt tajusi miten idiotti sitä olenkaan kun aina vertaan itseäni muihin. Kisoihin mennään voittamaan itsensä, ei muita. Tästä lähin oikeasti en vilkaisekkaan muiden suorituksia ennen omaani. Ihan sama, ei kiinnosta! Sen sijaan mua kiinnostaa oma tekeminen omien hevosten kanssa!
Olisi pitänyt uskoa erästä kaveriani, joka usein on mukana kisoissa. Hän on aina sanonut: "Mitä sä oikeen katot niitä muita?! RATSASTA äläkä ulise".
Kiitos Essille tsemppaavista sanoista! Sä sen tiesit! :D
Eli, jatkossa keskityn suoraan sanottuna vain itseeni. Nyt saan luvan kanssa tuijottaa vain omaa napaa!
En tosiaan tarkoita, että pitäisi olla röyhkeä, mutta miksi mun pitäisi jäädä muiden jalkoihinkaan..?

-Mun täytyy löytää kisoissa se mun oma kupla. Oma rauhallinen "tila" jossa olen koko verryttelyn ja suorituksen. Olen hermostuksissani vähän sellainen hölöttäjä, ja puhun koko ajan. Ei ole mitenkään harvinaista, että kesken verkan alan miettimään onkohan kisahoitajalla nyt jano, tai ärsyttääkö sitä joku...
Mun täytyy uskotella itselleni että saan oikeasti olla ihan hiljaa ja keskittyä vain omaan tekemiseen.
Yritän löytää sen Flow-tilan, jossa on vain minä, hevonen ja areena.

Verryttelyssä vuonna 2013 Ypäjällä. Tuolloin sain hyvän verryttelyn, jossa pääsin siihen "omaan kuplaan" Hertan kanssa. Suoritus meni hyvin ja kotiin vietiin kansallinen voitto Va B radasta!

-Mun pitäisi myös alkaa ottamaan vähän sellaista asennetta peliin, että "MOI! MÄ TULIN NYT KISOIHIN". Yleensä vain hiivin pitkin aitoja, ja totean "anteeksi jos tulin tielle".
Kaiken tämän jälkeen aloin miettimään, että miksi ihmeessä mä oikeasti vähättelen itseäni ja Herttaa jatkuvasti?
Nämä sanat ovat niin usein kuultu mun suusta:
"No emmä, kun mä oon vaan tällänen tavallinen ratsastaja"
"No ei me, kun Hertta on tollanen tavishevonen ja noi muut on tollasia huippusukuisia hienoja"
"No ei se Hertta pysty, kun se on tollanen/ton rakenteinen/ton värinen..."
"No ei mulla ja Hertalla ole mahdollisuuksia, kun ei me olla mitään erikoisia"

Siis suoraan sanottuna säälittävää vinkumista. Tähän on nyt tultava muutos.
LESS TALK, MORE ACTION!

-Pakko on myös sanoa, että on huojentavaa kuulla, kuinka meidän suomalaiset huippuratsastajatkin kokevat edelleen niitä negatiivisia ajatuksia ja tunteita kisoissa. Heillekkin kuulemma edelleen iskee ajatuksia "en voi mennä radalle!". Tätä varten onkin apuna meidän maajoukkueella Mia. ;)
Olen jotenkin ajatellut, että mikäs niillä huipuilla on. Nehän on niin taitavia, että tuskin tuntuu missään! Mutta voi kuinka väärässä olenkaan. Sinäänsä huojentavaa minulle, että heitäkin edelleen jännittää, ellei jopa pelota tai iske epätoivo radalle mentäessä. Se kertoo vain siitä, että hekin ovat ihan samanlaisia ihmisiä, ratsastajia, niinkuin minä.
Huojentavaa on myös se, että vaikka se epätoivo iskisi ennen rataa, sulla on vielä mahdollisuus yrittää muuttaa ajatuksilla niitä negatiivisia tunteita positiiviksiksi. (Muista: tunne synnyttää ajatuksen, ajatus tunteen)
Ajattele sitä teidän yhteistä huippusuoritusta, ja sitä tunnetta ennen radalle menoa.

- Olen sitä mieltä, että omat ajatukset tarttuu hevoseen.
Jos olen valmiiksi sitä mieltä että tultiin kisoihin turhaan Hertan kanssa, sillä ei meillä ole mitään mahdollisuuksia, koska hevonen ei riitä, minä en riitä...
Miksi Hertta jostain yhtäkkiä menisi itsevarmuutta puhkuen radalle, jos minä kyhjötän selässä kuin mikäkin hiiri ja vikisen mielessäni kuinka on noloa olla täällä?
Mitä jos asenne on aina se, että Hertta on paras ja niin olen minäkin? Tulisiko siitä hevoselle varmempi olo?
Mielestäni kyllä.

Kiitos Keravan Horse & Riderille vielä kerran tästä upeasta tilaisuudesta! Tuskin olisin tälläiseen ikinä päässyt tutustumaan omin avuin. :)