Pohkeita kuuroille kyljille

Niinkin yksinkertainen asia kuin pohje.

Tuo kaikista tärkein väline ratsastuksessa. Pohkeella kootaan, pohkeella eteen, pohkeella käännetään. Pohkeella osallistutaan oikeastaan kaikkeen yhdessä muiden apujen kanssa mitä ratsastuksessa milloinkin tehdään. Mitäs sitten kun ei vain tapahdu mitään kun pohjetta käyttää?
Siinä se vitsi onkin.

Tämä tuottaa nyt mulle päänvaivaa. Toki olen vasta vajaa viikon verran ottanut treenejä takaisin kuvioihin sairasloman jälkeen, joten ei nyt vielä maalata piruja seinille, mutta tuntuu että Hertta on jotenkin unohtanut pohkeen merkityksen loman aikana! Siis tottakai se reagoi siihen suht normaalisti nostamalla askellajista itsensä toiseen, mutta se erityinen herkkyys on tipotiessään. Onko se laiskistunut? Eikö se viitsi? Jäikö lomamoodi päälle?

Eilen ja tänään olen oikeasti saanut pitää treenin todella yksinkertaisena ja keskittyä vain ja ainoastaan: pohje -> reaktio.
Pahimmassa tapauksessa käynnissä kun annoin pohjetta niin ei tapahtunut mitään.

What?!

Kisoissa Poni-Haassa Huhtikuussa 2014.

Tänään sitten päätin ajaa asiaa läpi että pohkeeseen tulee reagoida, ihan miten tahansa, kunhan reagoi. Vaikka pupuloikkaa räpiköiden eteen, kunhan lähtee eteen. Huomenna on valmennus ensimmäistä kertaa saikun jälkeen, joten aika tuskaista tulee olemaan jos siellä aletaan tätä asiaa käymään läpi.
Koko ratsastuksen ajan tein aika paljon laukassa hommia. Sen täytyi koota jalasta, mutta sen täytyi myös lähteä eteen jalasta. Tein ympyrällä laukan sisällä siirtymiä kootusta laukasta keskilaukkaan. Hertta kokoaa hyvin keskilaukasta koottuun, mutta sitten se lähteminen eteenpäin oli huonompaa. Kyllähän se lähti, mutta aivan liian löysästi/hitaasti.

Hertta on nyt jotenkin oppinut tuon asenteen "jee tehdään piruetti!". Tämähän on vain hyvä asia, mutta tuottaa myös ongelmia. Pienikin puolipidäte, ja Hertta melkein istuu piruettilaukkaan "ai tätätkö?! JOO!".
Sitten minä sanon: "No ei tätä! Eteenpäin, please?"
Sitten Hertta sanoo: "Äh, en mä enää tästä pääse, en jaksa en pysty!"

Eli meidän dialogi suomennettuna: Hertta kokoaa mielellään piruettilaukkaan mutta sillä ei ole voimaa ponnista sieltä ulos. Ja jos se reagoi huonosti jalkaan, niin aika epäkorrekti siirtyminen tulee piruetista ulos. Tämähän on tottakai treenikysymys, mutta ehkä se on meidän tämänhetkisistä ongelmista isoin.
Tähän lääkkeeksi olen todennut vain niiden siirtymien hinkuttamisen. Teen oikeasti kiinni-eteen-kiinni-siirtymiä. Jossain vaiheessa Hertta alkaa ymmärtämään ja ennakoimaan, jolloin se ei tule liian paljon takaisin kiinni, jotta se pääsee vielä ponnistamaan eteenpäin ulos kootummasta laukasta. Kun Hertta odottaa ja tietää, että kohta lähdetään taas eteen, se ei tule niin hitaaksi.
Vertaisin tätä suohon. Kun on suon reunalla, pääsee sieltä vielä suht helposti punnertamaan poiskin. Mutta jos menee liian syvälle suohon, ei enää pääsekään sieltä pois.
Eli jos kokoan laukkaa liikaa, Hertta ei enää pääse sieltä ponnistamaan pois.

Laukanvaihtokin lähtee pohkeista.

Noh, eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu. Jotenkin meillä oli niin huippu syksy treenien osalta, että odotukset on vähän liian korkealla. Sitten kun ei sujukaan niinkuin ratsastusoppaissa, olen heti heittämässä hanskoja tiskiin. Onhan tässä vielä aikaa työstää. Vastahan me sairaslomalta palailtiin... ;) Huomista valmennusta odotellessa!
Koitan väkertää jonkunlaista postausta siitä miten meni, ja mitä tehtiin jos lukijoita kiinnostaa.

Tähän loppuun pitää vielä vähän paljastaa lukijollekkin vähän salaisuuksia... 
Vielä en kerro kaikkea, mutta voin antaa pientä vinkkiä, että ensi kisakausi näyttäisi mun kohdalla erittäin hyvältä. Team Kootussa Ravissa saattanee kasvaa ensi kesän kisoihin.
Mutta siitä sitten lisää hieman myöhemmin kunhan saan kunnon materiaalia. ;)