Kootussa Ravissa

6. maaliskuuta 2013

Hjärtasta tuli ori

Kyllä, siltä ainakin tuntui. :D

Oltiin siis lähitallin maneesilla. Päästiin samantallin 5 vuotiaan pv tamman mukana maneesille, sillä tätä tammaa vietiin ratsutukseen meidän kentän ollessa hyvinkin huono ja jäinen. Tilaisuus käytettiin hyväksi ja ängettiin Hertta ja Siiri samaan traileriin! Äiti ja tytär siis. :) Nämä kaksi taliaivoa, ei todellakaan fiksuimmasta päästä...

Hertalla on tapana kiintyä traikkukaveriin matkan aikana jos se lähtee samalta tallilta. Hörisee maneesissa koko ajan, mutta ei se vielä mitään... Oli niin kamala keli ajaa, että päätettiin viedä hevoset erikseen kotiin ettei olisi niin paljon painoa traikussa ja vetäminen helpottuu. Herranen aika sitä huutoa ja showta minkä Hertta 15 vuotias mamma laittoi pystyyn kun kaveri lähtikin kotiin! Siis se röhki, örisi ja vinkui ja huusi kuin mikäkin nuori ori! Kasvoi kaksi metriä ja pisti köyrien menemään! Hetken aikaa jo pelotti että mitäköhän tästä tulee. Onneksi ei ole Hertan tapaista hyppiä pystyyn, tuntui meinaa siltä että olisi jopa voinut. Onneksi ei!

Pakko oli sitten jatkaa höykkyyttämistä oikein kunnolla koska kävelystä ei tullut mitään. Olin siis jo hommat tehnyt ja hevonen liikkui hyvin, mutta kun Siiri lähti kotiin, niin oli pakko jatkaa hommia!
Yritin seistä paikoillaan-> Hertta vetää vaan piaffia (tuntui muuten tosi aktiiviselta ja polkevalta! :D)
Yritin ravata -> H vetää passagea ja ties mitä pomppuja siihen väliin
Yritin laukata -> H sipsuttaa paikallaan ja tarjoaa vain piruettilaukkaa, noh, tehtiin sitten paljon "piruetteja"! (onnistui nekin tosi hyvin kun hevonen oli täpinöissä... :D)

Hertta maneesilla


Kyllä se siitä sitten hetken päästä rauhottui mutta öriseminen ja orin leikkiminen jatkui... Rauhottui kuitenkin sen verran että pääsin taas käsiksi ja teki niinkuin minä pyysin, eikä tarjonnut omiaan. Liikkui kyllä tosi kivasti ja käytiinkin läpi enemmän keskiraveja ja laukkoja kun kerranki pääsi "hanattaa" kun pohja oli hyvä eikä talvinen.
Tein myös paljon taivuttavia ja kokoavia tehtäviä. Paljon avotaivutusta uralla, josta keskihalkaisijalle ja sulkuväistöllä takasin uralle. Tätä paljon ravissa ja myös laukassa. Laukassa kokeilin vähän siksak-sulkutaivutusta vaihtoineen ja onnistui hyvin! Sen verran pitkä maneesi että piti hyödyntää tilaisuus. Hertan vaihdot ovat tosi hienot sulkutaivutuksesta tehtyinä. Saan niihin ilmavuutta ja näyttävyttä. Meni ehkä vähän liian rankaksi liikutuskerraksi tämä, mutta pakko oli tehdä hommia, eikä antaa hevosen riekkua miten sattuu. Korvia särkee vieläkin se huuto...

On siinä mulla 15 vuotias vanha tamma... Muuttui hetkessä 10 vuotta nuoremmaksi ja kasvatti pallit! Noh, oli hauskaa. Ei siinä mitään. :)

Totesinpa vaan etten koskaan lähde yhtäaikaa kisoihin niin että traikussa on samalta tallilta hevonen kyydissä!
Ensi lauantaina ollaan sitten näillä näkymillä menossa tälle samalle tallille harjoituskisoihin! Alunperin suunnittelin meneväni Va A radan, saisi mukaan ne piruetit ja pääsisi radalle niitä kokeilemaan. Hertta kun tosin sairasteli pitkään ja on vasta puolikuntoinen niin en tohdi mennä heti tyrkkäämään "kauden ekoissa kisoissa" Va A:ta, joten mennään vielä mukavasti Va B:6. Meillä on kuitenkin vielä paljon hiottavaa Vaativa B:n radoissakin! Olisi vain ollut hyvä tilaisuus harjoitella astetta kovemmalla tasolla, sillä on harjoituskisat kyseessä ja saisi vielä itse valita luokan minkä menee!

Suunnitelmissa on kuitenkin kokeilla mahdollisesti Prix. St. Georgesia aluekisoissa kesän alussa, jos kaikki menee putkeen. Täytyy sekin käydä korkkaamassa jotta näkee miten siinä sitten pärjätään ja mitä tuomarit sanoo. Se ei meidän taso todellakaan vielä ole, mutta tahdon käydä "kurkkaamassa" mitä seuraava taso tuo tullessaan.

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Näytti hetkellisesti Hertalta maneesilla, tosin harmaantuneena. :D On Hertalla kieltämättä samaa näköä päässä.

      Poista
  2. Olis kivaa jos pystyisit saada jonku joskus kuvaamaan teidän menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan tahtoisinko itsekin... Mulla on lähinnä muutamia kisaratoja kuvattuna ihan oikealla videokameralla mutta minä en jostain syystä saa niitä ulos siitä omalle koneelleni! :/

      Mutta nyt älypuhelinaikana on mahdollista tosiaan hyvällä puhelimella saada hyvää videota, niin on kyllä tarkoituksen saada jonkun näköistä videomatskua, kunhan saan jonku kentän laidalle kuvaamaan! Lauantaina on tulossa harkkakisat, katsotaan saanko jonkun kamerakourassa katsomoon. :)

      Mulla on tosi harvoin ketään mukana tallilla ja tallilla missä Hertta asuu, olen oikeastaan ainoa joka siellä käy omistajan lisäksi, joten ei ole edes "tallityttöjä" kuvaamassa jos samaanaikaan tallille sattuisi.

      Mutta tarkoituksena on tehdä jonkun näköinen video kooste tän hetkisestä menosta! Tahdon ihan itsenikin takia tehdä, pystyy seuraamaan kehitystä "katsojankin silmin" :) Odota vain! ;)

      Poista
    2. kisoihin vai kentän laidalle? :D
      Mutta tervetuloa vain! sullon hyvä kamera puhelimessa

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!