This is perfection!

Maanantain valmennuksessa jouduttiin taas pilkun viilauksen kohteeksi.

Käsi eteen, nenä eteen, kohti tuntumaa.

Jos annan ohjaa, nenä seuraa perässä kuolainta seuraten.

Jos lyhennän ohjaa, muoto nousee mukana, mutta ei nenää taakse.

"Älä sulje ovea hevosen edessä. Pidä ovi aina auki!"

Valmentajani kanssa välillä jopa otettiin tauko ja pysähdyttiin katsomaan Youtubesta videoita miltä se OIKEA kokoaminen näyttää, ja mikä on oikeasti jo lähellä täydellisyyttä. Haluan jakaa teidän kanssa näitä videoita taas mitä olen nyt yön pimeydessä täällä etsinyt.

Kyseessä on Uta Gräff. Todella taitava saksalainen ratsastaja. Ei ehkä kaikista tunnetuin täällä Suomessa, mutta saisi olla.

Katson paremmaksi linkata näitä videoita tähän, kuin että alkaisin selittämään mitä tunnilla kävimme läpi ja mikä on se mallisuoritus mihin tosiaan haluan pyrkiä. Tämä on jotain niin mieletöntä.

Katsokaa kuinka hevosten tahti ei muutu yhtään mihinkään vaikka Uta pidentää ja lyhentää ohjia kesken ravin edes takaisin. Tämä on sitä rehellistä kokoamista. Katsokaa hevosen ylälinjaa, kaulan ja selän lihaksia, takajalkojen työntöä. Tämä jos jokin on sitä "from behind to the bit".

Katsokaa hänen istuntaa. Mikä tuntuma!

Ja katsokaa kuinka positiivinen ja hymyilevä pörröpäinen blondi! Ei yhtään "pelottava ja yrmeä nuttura kireällä oleva kouluratsastaja" ;)

Osa videoista on saksaksi, mutta jos vähäänkään on lukenut saksaa, niin jotain selvää tuosta saa. Voin tarvittaessa koittaa suomentaa, jos jokin juttu ei aukea.

Tässä Christopher Hessin klinikalta pätkä (englanniksi)

Bitless riding

Tässä saksaksi. Uta itse selostaa samalla kun ratsastaa. Katsokaa, vaikkei saksaa ymmärrä. Kyllä tässä sanoma videon perusteella tulee selväksi.

Tässä uta itse valmentaa. Hyvältä näyttää oppilaidenkin osalta...

Tällä teemalla meni siis eilinen valmennus. Tottakai voin sanoa, etten päässyt lähellekkään tuota ja Herttakin kuumeni aika paljon, mutta hitsi se oli lopuksi hyvä. Koko tunnin aikana mä en suostunut ottamaan sitä Hertan niskaa mun syliin, vaan oikeasti työnsin kättä eteen ja halusin että se nostaa lavat ylös ja ottaa tilaa edestä. Aluksi Hertta oli ihan "Ai et ota mun päätä syliin?! Eli me mennään siis lujaa!".
Vaikka välillä naureskelin ääneen että "Kiva, heti kun annan ohjaa niin Hertta tulkitsee sen menolippuna".
Valmentaja vastasikin: "Anna sille armoa. Se on jonkun nuoren kokemattoman tytön ensimmäinen kouluttama hevonen, joka on aina saanut tehdä näin ja noin. Ei se voi tietää heti mitä halutaan kun asiat muuttuu ja pyydetään erilailla. "
Kyllä.
Suoraan sanottuna tässä korjataan mun virheitä. Mutta armoa myös mulle. Miten mä olisin silloin 17 vuotiaana pikkulikkana osannut heti hakea kaikkea oikein? Oppi ja ikä kaikki.

Kyllä se meni oli paikoitellen aika kamalaa, koska me kumpikin oltiin "pois tasapainosta" ja etsittiin sitä uutta. Ihan hävettää katsoa peilistä välillä... Mutta pakko on kestää tämä "virheellinen meno", koska siellä muutoksen ja virheellisen yrittämisen takana on se palkinto.
Se joka tekee virheitä, oppii. 
Lopuksi laukka oli todella hyvää ja vaihtosarjatkin onnistui isosti! Ja voi vitsi miten taipuisalta sulku tuntui. Kevyt tuntuma ja sain taivutettua Herttaa oikein sisänpohkeen ympärillä sulussa. Saavutin pieniä hyviä pätkiä, mutta muutoin oli vähän homma hakusessa. Ero on kyllä melkoinen, kun tuntuma on kevyt ja hevonen kantaa itse päänsä. Suu vaahtoaa ja on rento, taivutukset hoituu kevyesti ja notkeasti... Ja ihan niinkin pieni asia kuin tuntuma. Kevyt tuntuma mahdollistaa rehellisen taivutuksen. Ei mun tarvinnut kuolaimella taivutella. Pidin kevyen tuntuman ja taivutin pohkeella toisen pohkeen ympäri. 

Mun on pakko muuttaa tekemisiäni jotta pääsen nextille levelille. Jos vanhalla tekemisellä olen saanut aikaan asian X, uudella tekemisellä saan aikaan asian Y. Tämä on se mihin tavoittelen. Vaatii treeniä, mutta sitä varten tässä opetellaan. Tarkoitus olisi tulla paremmaksi ratsastajaksi. Mä haluan oppia vielä lisää tästä todellisesta "connectionista". Mikäs sen parempaa kuin ottaa mallia saksalaisilta. Tämä on itseasiassa juuri sitä mitä Monica Theodorescu haki klinikalla...

Saksalaiset ne vaan osaa. Kaiken.