Oivalluksia valmennuksessa!

Ai että nyt on taas motivaatio kohillaan!
Hetken olen jo masistellut kun "mikään ei tunnu miltään/mä en osaa/Hertta ei osaa/ei oo rahaa/ei huvita"- moodi on ottanut vallan. Ne on taas niitä hetkiä kun mieli halajaa kohti korkeampia juttuja, mutta kroppa ei tottele. Mielessäni ratsastan kuin Charlotte Ayr8 kypärä päässä ja Hertta huitoo jalkojaan kuin Valegro, mutta sitten kun katson maneesin peiliin näen metsästä pyydystetyn hirven ja jonkun ihme röllipeikon sen selässä...

Maanantaina onneksi pelastava enkeli, siis valmentaja, saapui jälleen paikalle ja voi että kun sitä motivaatiota taas löytyi! Yhden tunnin aikana saatiin monta hyvää oivallusta miten Hertan kanssa jotain ongelma kohtia ratkaistiin! Itseasiassa melkein kaikkiin tämän hetken heikkouksiin löydettiin pikkujutut, jolla ne saatiin korjattua! Jatkoin tätä työskentelyä mm. eilenkin pelkät nivelet päällä ja se toimi edelleen, joten ei ollut mikään "Hertalla oli hyvä päivä vain silloin", vaan oikeasti löydettiin lukkoon avain.
Kiroan jälleen kun ei ollut kuvaajaa matkassa. Oisin saanut tehtyä taas hyvän koostevideon "ennen ja jälkeen" tyylillä.

No mutta mennään asiaan. Koitan sepostaa mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi oivalluksista, jottei keneltäkään mene mielenkiinto.

1. Rehellinen taipuminen sisäpohkeen ympärille, samalla kuitenkin kokoamisaste säilyy

Tällä aloitettiin. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja laukassa. Hertta tuppaa vähän leviimään kun yritän taivuttaa. Se kulkee suorana kootusti hyvin, mutta kun vaadin siihen kokoamiseen taivutuksen lisäksi, niin aina jostain se pakka leviää. Onhan se rankkaa koottuna taipua! Helpompaa lössähtää vaikka takas harjoitusraviin ja taipua.
Tähän yksinkertaisesti vain sisäpohkeella rehellisesti vaadin sen ottamaan sisätakajalkaa alle. Samalla tuen ulkoa, jotta se ei astu sivuun ulos karkuun. Vähän tuli aluksi kiemurtelua, kun H ihmetteli, miksei saa heilua kuin heinämies ja väistää pohjetta. Ei. Sen täytyy sisäpohkeesta aktivoida sisätakajalka rungon alle ja kantaa, eli se ei saa levitä ulkoa. Ulkotakajalka ei saa astua ulos sisätakajalan tullessa sisemmäs.

2. Kun ratsastan kohti piruettilaukkaa, en saa ahistaa Herttaa

Tämä oli yksi suuri oivallus, josta on varmasti apua nyt tulevaisuudessa.
Olen vähän jäänyt sille tasolle piruettien kanssa missä oltiin 3 vuotta sitten. Hertta on tosin tässä 3 vuoden aikana kun piruetteja ollaan tehty, kehittynyt paljon. Ongelma on siinä, että minä ratsastan edelleen Herttaa piruettiin niinkuin se ei sitä vielä osaisi.
Eli kun aloitimme treenaamaan piruettilaukkaa, tarvitsi Hertta tietenkin tähän paljon jalkaa. Hidastetaan laukkaa, mutta kuitenkin täytyi olla jalan kanssa paljon läsnä, jottei laukka tipu raville. Nykyään kun Hertalla on voimaa ja taitoa tehdä ihan oikeita piruetteja, sehän osaa tehdä ne yksinkin.
"Hertta ei tarvitse enää apupyöriä piruettiin. Sen täytyy antaa tehdä ne itse. Kyllä se osaa".
Kun tulen kohti piruettilaukkaa, alan vähän liikaa "prässäämään" ja kannustamaan Herttaa jalalla. Varmistelen ihan turhaan pohkeella ettei laukka sammu. Mutta mihin se sammuisi kun sillä on jo tarpeeksi voimaa tehdä se?!
Kun ahistan Herttaa turhaan, se tekee piruettilaukkaa vähän hätäisesti.

Ratkaisu tähän oli yksinkertainen: jalka irti, kokoa ulkoohjalla ja istunnalla.
Eli, kun aloin vaatimaan kokoamista piruettilaukkaan, yksinkertaisesti vain pidätin hellästi ulko-ohjalla. Jalka on kiinni, mutta en käytä sitä. Jalat ovat ikäänkuin vartiotornissa valmiina tulemaan apuun jos näyttää siltä että apua tarvitaan. Jos ei tarvita apua, niin ei niitä käytetä!

Tällä saatiin uskomaton ero piruettilaukkaan Hertalla. Se rauhoittui ja sillä oli aikaa ja rauhaa tehdä sitä piruettilaukkaa. Se säilyi pyöreänä ja rentona koko kropastaan, vaikka piruetti vaatii paljon voimaa. Piruetti on rauhallinen liike, ei hätäinen, joten en missään nimessä saa hätäännyttää sitä ylimääräisillä avuilla vain varmistellakseni sitä! Jos se tippuu raville niin so what? Korjataan asia ja uusi yritys.
Kokeilin tätä kikkaa eilenkin kun olin ratsastamassa. Menin vain nivelillä, eikä mulla ollut kannuksia tai mitään. Hertta reagoi tähän taas niin hyvin että ei tarvinnut kuin pieni pidäte ulkoohjalla ja se jäi itse laukkaamaan piruettilaukkaa mun tekemättä yhtään mitään!

Eli, en hyökkää hevosen kimppuun jalalla varmistelemaan turhaan, enkä varsinkaan istunnalla ala puristamaan. Ikäänkuin menen vain "auton takapenkille" kyytiläiseksi!

Vaikka muutamia vuosia sitten sinulle oltaisiin opetettu uusi asia tavalla X, se ei välttämättä enää päde muutaman vuoden kuluttua, vaan sitten pitää samaa asiaa ratsastaa tavalla Y.
Tarkoitan tällä sitä, että jos tosiaan uuden liikkeen opettamiseen hevoselle tarvitaan vähän niitä apupyöriä (enemmän jalkaa, raippaa tms) se ei tarkoita että sitä samaa apua jatketaan loppuelämä. Pikkuhiljaa opetellaan pois niistä apupyöristä. Kun opit ajamaan pyörällä ilman apupyöriä, miksi enää käyttäisit niitä?
Kun Hertta nykyään osaa yksinkin mennä piruettilaukkaa ilman mun kannustavia jalkoja, niin miksi sitten käyttäisin vain varatoimenpiteenä jalkaa liikaa?

Kokoamista piruettilaukkaan

3. Se heikoin lenkki: vasen takajalka, miten saan sen toimimaan?

Nyt löytyi siihenkin ratkaisu.
Varsinkin ravissa, jos Hertta uupuu/menettää tasapainoaan, se näkyy heti heikoimmassa jalassa, eli Hertan kohdalla vasemmassa takasessa. Se ei astu sillä eteen rungon alle, vaan pikemminkin vain nostaa sitä korkealle, mutta ei ota tosiaan sitä eteen. Tästä voi tulla jopa tosi tahdittavia askelia. Aina jos olen vaikka raipalla tai jalalla vaatinut nopeaa reaktiota vasemmalta takaa, se on ottanut sellaisen hypähtävän askeleen, ja välttänyt ottamasta sitä alle.

Tähän löytyi niin yksinkertainen ratkaisu: tärkeää on ajoitus.
Kun käytin esim. vasemmassa kierroksessa raippaa sisäkädessä, ja hipaisin raipalla pohkeen taakse (ei pepulle!) siinä vaiheessa, kun se vasen takajalka oli maassa reaktio oli mieletön! Eli siis kun sisätakajalka on ponnistusvaiheessa, hipaisen raipalla tai käytän pohjetta, astahtaa Hertta nopeasti ja isosti rungon alle ETEEN sillä sisätakajalalla!
Kun ajoitan avun juuri siinä ponnistuvaiheessa, reaktio on eteen ja alle astahdus!
Jos ajoitan avun silloin, kun sisätakajalka on ilmassa, Hertta hypähtää ja kadottaa tahdin.

Siis se tunne, kun se ottaa nopean askeleen takasella eteen ravissa, on ihan mieletön! Peilistäkin se näytti todella hienolle. Toistettiin tätä monta kertaa ja aina se reagoi oikein kun vain ajoitin avun oikealla hetkellä! Testasin tätäkin eilen, ja voin ilokseni todeta ettei sekään ollut mikään vahinko, vaan tosiaan toimi Hertan kanssa. Ei mitään vasemmantakajalan pomppimista ravissa, vaan hienoa askellusta oikein sinne rungon alle! Tästä aion kyllä väsätä jonkun videon kun saan jonkun kuvaamaan. Ero on niin iso ja saa siitä hienoa liikkumista videollekkin.

Mun täytyy tätä treenata tosi paljon sen vasemman takajalan kanssa, jotta se voimistuu ja alkaa muodostumaan tätä haluttua symmetriaa sinne takajalkojen liikkeisiin. Ajan myötä se varmaan jättää enemmän ja enemmän pois sen pomppimisen vasemmalta takajalalta, ja osaa suunnata liikettä eteen alle paremmin.
Tällä tehdään vähänkuin fysioterapiaa sille heikolle jalalle ja vahvistetaan sitä.

Hassua. Tälläinenkin "ongelma" josta pahimmillaan syntyy kunnon tahdistusta, korjaantuu kerralla siitä, että minä osasin vain ajoittaa avun oikein jotta hevonen voi reagoida oikein... Ei se tahditus ongelma siis ole hevosen vika, vaan itse olen saanut sen aikaan epäselvällä avulla. Hevonen ei välitä onko se vino tai toispuoleinen ja mikä jalka on heikoin lenkki. Hevonen on tyytyväinen elämäänsä, oli se sitten läpeensä vino tai absoluuttisen suora. Me ratsastajat olemme keksineet, että vinous on pahasta ja se pitää korjata. Ei se hevonen ymmärrä sitäkään "miksi menisin piaffia, miksi nostelisin jalkoja vielä korkeammalle", me ihmiset ymmärretään se mitä sillä haetaan ja on meidän tehtävä opettaa se hevoselle, vaikka sillä ei ole mitään motivaatiota oppia sitä.
 Ei se ymmärrä, että miten sitä hyödyttäisi suorassa kulkeminen.
Mehän voimme vaikka opettaa hevosen tahdittamaan. Silloin se luulee tekevänsä ihan yhtä oikein, kuin silloin, kun se tekisi meidän ratsastajien mielestä oikein. Ratsastaja päättää, mikä on oikea reaktio, hevonen omaksuu sen.
Meidän pitää opettaa se oikea reaktio.

Ravissa Hertta kyllä voi astua hyvin rungon alle, kun sen saa oikeinpäin ja lyhyemmäksi rungostaan.

Vaikka näitä asioita on kuullu monet kerrat, niin ei kaikkea voi ymmärtää ja muistaa joka kerta. En ole mikään ammattilainen, joten tässähän sitä vasta opetellaan. Nyt kuitenkin sain taas sitä punaista lankaa ja "pienen maistiaisen mansikasta" eli siltä miltä sen pitäisi tuntua ja miten sen pitäisi reagoida mihinkin apuun.
Nyt tuntuu että ollaan yhden sudenkuopan yli jo päästy. Tai ainakin pääsemässä. Nyt täytyy vain treenata äkkiä pois sieltä sudenkuopasta pois, kun keinot on löydetty ;)

PS. Molempien heppojen kürit edistyy. Olen nyt saanut todella paljon apua kokeneelta ihmiseltä näihin ja musta tuntuu että ohjelma alkaa muodostua sopivalla vaikeusasteella. Nyt mua on rohkaistu riskinottoon, joten katsotaan miten käy. Mielestäni haastava ohjelma, mutta toteutettavissa, ja onnistuessaan aika hyvä kür! :)
Keskiviikkona matkaamme Wellun porukoiden kanssa oikein kürtreeneihin Vihtiin. Siellä vielä saamme ihan teoriaa ja käytännön ohjeistusta nimenomaan ohjelman kanssa. Hertta jää tällä kertaa kotiin, sillä sen ohjelma on valmiimpi ja sen kanssa voin harjoitella enemmän kuin Wellun kanssa. Toivotaan että molemmille saan sopivat ohjelmat.