Kootussa Ravissa

28. joulukuuta 2014

Uutta luettavaa, lukijoiden blogiesittelyt

Kiitos kaikille jotka osallistuitte "ruuduntakaa" lukijaesittelyyn!

Olipas mukavaa päästä vähän tutustumaan teihin lukijoihinkin! Mielenkiintoista tietää vähän ikärakennetta ja omaa harrastustaustaanne. En oikein aiemmin tiennyt millaiset ihmiset blogiani lukee, mutta jotain yhtäläisyyksiä eri harrastajien välillä kyllä löytyi. Tämä auttaa myös minua kirjoittamaan tekstejä niin, että mahdollisimman moni saisi niistä jotain irti. En siis voi ajatella vain kirjoittavani esim. kouluratsastajille, vaan oikeastaan kaikenlaisille ratsastajille saan suunnata tekstejäni, sillä lukijakunta on monipuolinen. Löytyi esteratsastajaa, harrastelijaa, ratsastuskoululaisia tai ihan muuten vain omaksi ilokseen lukevia.

Ylivoimaisesti suurimmaksi syyksi lukea blogiani, oli se, että te lukijat koette saavanne jotain konkreettista irti teksteistäni omaan treeniin. Treenivinkki postaukset nousivat kaikista suosituimmaksi asiaksi täällä blogissa, samalla se on myös vihatuin asia blogissani (ht.netin mukaan... ;) ). Aion jatkossakin kirjoittaa treenivinkkejä, vaikka se joitain kovin ärsyttäisikin. Ennenkaikkea saan itsekin paljon niistä irti, kun joudun miettimään niiden tekemistä. Tulee kerrattua monia asioita! Se on vähän niinkuin avoin muistilista, joihin itsekin palaan välillä takaisin.

Pitemmittä puheitta esittelyjen pariin! Laitan tähän linkit ja pienen esittelyt niistä blogeita jotka erityisesti jäivät mieleeni. Kaikkien blogit kävin kyllä läpi ja monet lisäsin lukulistalle. Niitä vain tuli niin paljon, etten ihan jokaista voi ja pysty tänne laittamaan.
Osa linkkaamistanne blogeista oli vain kutsutuille lukijoille, niihin en valitettavasti päässyt lukemaan.

Myöhäiset jouluntoivotukset myös lukijoille ja tsemppiä vuodelle 2015!

Huom, kuka tunnistaa kuvassa näkyvän kypärän..? Tästä kypärästä on tulossa myöhemmin postausta... ;)


ARPAKUUTIOLLINEN ONNEA

Yksinkertaisesti; kouluratsastus. Hitokseen mielenkiintoista, joten pakko jäädä lukemaan! Vieläpä kirjoittaja jossain täällä samoilla suunnilla harrastaa, joten tottakai täytyy ryhtyä lukijaksi ja seuraamaan.
Todella laadukas ja siisti ulkoasu, ja hyvät kuvat. Tätä blogia on helppo lukea ja se miellyttää silmää.


ELÄMÄNI VALTTIKORTTI

Tässä blogissa on myös ihana ulkoasu. Siisti, raikas ja tyylikäs. Teksti ja kuvat ovat myös priimaa. Ilmeisesti välillä ollaan samoissa kisoissakin ehkä pyöritty, kenties joskus törmättykkin, ja mua aina kiinnostaa muiden kanssa kilpailijoiden arki, vaikkei samalla tasolla kisaisi. Kyllä mä seuraan kouluratsastajia. :)


ELPPI GOES

Tämä blogi olikin uusivanha tuttavuus. Vaikkei ole pelkästään hevosblogi, niin tykkään lueskella myös tälläisiä "sekablogeja", missä on vähän sitä pientä lifestyle, ratsastus ja jotain muuta vibaa! :D Ulkoasu on jännä, osataan ainakin kikkailla koodeilla, josta olen kade kun en itse osaa. ;)
Täältä löytyy laidasta laitaan kaikkea.


RATSASTUSKOULUOPPILAAN TARINAT

Todella nuori tyttö, mutta kirjoittaa todella asiallista tekstiä ja jälleen tässäkin blogissa on omaperäinen ja mukava ulkoasu. Harvemmin luen ratsastuskoulublogeja, mutta tätä on niin helppo lukea ja teksti on hyvää. :)
Tässä blogissa on myös ruotsia, ja olen aina haaveillut että osaisin puhua kumpaakin kieltä! :D


PAHOKAS

Myös vanhatuttu lukija ja blogi! Tykkään asiallisesta kirjoitustyylistä ja yksinkertaisen kauniista ulkoasusta. Myös "ratsastuskoulublogi" joten paljon saa näkökulmaa erilaisilla hevosilla menemiseen. Pohdiskelevaa tekstiä!


KUN OMAA EI OLE

Tätä blogia olen lukenut jo kauan, ja löysin tämän aikoinaan sellaisen kirjoituksen kautta, jossa kerrottiin kuinka hän on raivannut tiensä kisoihin ilman omaa hevosta. Ja vastaushan on ahkerasti töitä tekemällä, aloittamalla "pohjalta", olemalla kisahoitajana ammattilaisille ja niin päin pois, eikä vain huudeta "isi, osta mulle poni"!
Jotenkin tämä kolahti niin syvälle, ja tunsin löytäväni "hengenheimolaisen". :D
Jos kovasti tahdot kisaamaan, mutta omaa hevosta et voi saada, niin kyllä sillä radoille voi päästä, jos tarpeeksi tekee töitä sen eteen. Inspiroiduin tästä blogista että jäin heti lukijaksi aikoinaan!


RIDE LOVE LAUGH

Uusi tuttavuus joka päätyi heti kyylättävien blogien listalle! Ah, Ruotsi <3
Tyttö elää Ruotsissa ja kirjoittaa myös Suomeksi, joten tälläinen wannabe-hejasverige- ymmärtää blogikirjoituksia. Nyt pääsen seuraamaan hevostelua Ruotsista käsin SUOMEKSI!
Ruotsi on kuitenkin ihan ammattihevosmaa meihin verrattuna, joten yritän tätä blogia kyylätä tarkoin. :)


PIKKUAASIN SEIKKAILUT

Tämä blogi on vanha tuttu ja kirjoittajakin nykyään jo puolituttu tuttujen hevosten kautta. Vaikka kyseessä on esteratsastuksen ympärille rakentunut blogi, niin kirjoitustyyli on tarpeeksi nylpytystä tukeva, joten lueskelen mielenkiinnolla tarkkoja analyysejä. ;)


TEARDROPS

Taas mielenkiintoinen ratsastuskoulublogi, jossa esiintyy hieno Korpikylän ratsastuskeskus. En ole siellä koskaan käynyt, mutta aina olen halunnut, se on kuulemma hieno paikka.


Q-HAVAINTOJA

Erilainen blogi mitä yleensä tottunut näkemään, todella laadukasta ja hauskaa tekstiä sekä hienot kuvat. Tosi hyvää luettavaa!
Esteratsastus on tässäkin blogissa päälajina, mutta en mä nyt niin tylsä ole että seuraisin vain kouluratsastusta ;)


OHANA CONNEMARAS

Mielenkiintoista seurata blogin muodossa kasvattajan touhuista! Connemarojen kasvattaja kertoo poneistaan, kasvattamisesta ja niiden ponien kouluttamisesta. Täällä on tosi monipuolisesti kaikkea!


KAVIOURALTA

Belgiassa asuva suomalainen, tottakai kiinnostaa seurata hevoselämää ulkomailla!


ANU JA VIHURIKA

Jos suomenhevoset kiinnostaa, niin tässä olisi kiva blogi aiheesta. Varsa tulossa!


ESTEHEPPA CODAN ELÄMÄÄ

Nykyjään tuttu tyttö kertoo treeneistä ja kisoista hienon estehevosensa Codan kanssa. Olen aina tykännyt tästä hevosesta kun sen ensi kertaa näin, vaikka se on estehevonen. ;)


MY REAL LIFE

Todella hieno ulkoasu (sitten huomasin että tuohan on Emman tekemä, niinkuin oma ulkoasunikin!) sekä hienot kuvat. Teksti on asiallista ja selkeää lukea. Tämä on vähän sellainen uusivanha blogituttavuus! Pikkuhiljaa olen alkanut seuraamaan enemmän ja se on osoittautunut mielenkiintoiseksi blogiksi :) Tämäkin on painottunut esteratsastukseen.

PENAPONI

Aikuisen ihmisen kirjoittama blogi, jossa pääosassa on myös "punainen paholainen", joten hengenheimolaisena todellakin täytyy alkaa lukemaan tätäkin blogia! ;)


SUURIN ONNI ELÄMÄSSÄ

Tästö blogista löysin "tuttuja" sattumalta. Välillä blogissani esiintynyt kaverini hevonen Brego on ostettu samalta ihmiseltä kuin tämän blogin hevonen. Molemmat ovat tulleet Puolasta. Tottakai kiinnostaa seurata "tuttujen" touhuja!


ELLIKKI

Tässä myös hieman erilainen blogi, siis hyvällä tavalla! Vaikuttaa erittäin ammattimaiselta, laadukkaat kuvat ja sivusto on todella lukijaystävällinen. Tämä on kuin "hevoslehti" kun tätä lukee. Monipuolisesti juttuja laidasta laitaan, mm Piia Pantsun haastattelu osui heti silmiin!


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Loput lukemani blogit linkkeineen, tsekkaa myös nämä:

http://haaveitahevosista.blogspot.fi/
http://johnatt.blogspot.fi/
http://annisstyle.blogspot.fi/
http://helijahellu.blogspot.fi/
http://vennlanblogi.blogspot.fi/
http://lirika1.blogspot.fi/
http://vuoniksenmuistivihko.blogspot.fi/
http://unelmaunessa.blogspot.fi/
http://kultainensankarini.blogspot.fi/
http://vettakengassa.blogspot.fi/
http://luokki-ja-satula.blogspot.fi/
http://llost-souls.blogspot.fi/
http://suomenhevostamma.blogspot.fi
http://ikuinenponiratsastajakata.blogspot.fi/


Löytyikö uutta luettavaa? Vai löytyikö jo osa näistä blogeista omalta lukulistaltasi?

Olen ymmärtänyt että aika pienet piirit myös blogimaailmassa, joten eiköhän osalle osa näistä blogeista ole jo tuttuja.

17 kommenttia

  1. Sori, mulla on näköjään tullut kirjoitusvirhe oman blogin osoitteessa, joten tässä oikeia: suomenhevostamma.blogspot.fi
    Kiitos jos korjaat :)

    VastaaPoista
  2. Ah mä rakastan tällaisia postauksia! Kiitos kun jaksoit kirjoittaa ja esitellä, täytyy käydä ajan kanssa nuo läpi. Etsin jatkuvasti uusia mielenkiintoisia blogeja mun lukulistalle (ai mitennii koukussa blogeihin?) mutta nykyään niiden löytäminen tuntuu vaikeammalta kuin ennen. En tajua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tuohon aikaa meni melko paljon, vaikka ei uskoisi. Olen törmännyt samaan, tuntuu etten millään löydä uutta luettavaa. Löysin sitten itse paljon uutta luettavaa toisten bloggaajien samanlaisista postauksista joten päätin tehdä itsekin saman :)

      Poista
  3. Löysin paljon uutta luettavaa!

    VastaaPoista
  4. Vilkaisin blogit läpi, oli mukava löytää uusia kivoja blogeja. Kiitos vaivannäöstäsi, olet varmasti kahlannut hirmuisen määrän blogeja läpi. Ainakin itse kun etsin blogeja, itseä säväyttäviä löytyy yksi kolmesta tai neljästä (tai sitten olen ronkeli). Muuten, Kaviouralta-blogin linkki ei vastaa nimeään, sen paikalla on Ohana connemaras, joka siis on kahteen kertaan esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Hyvä kun sanoit. Tässä sen näkee millainen homma tämän postauksen tekemisessä oli, virheitä sattui joukkoon muutama sen takia. Epähuomiossa näköjään linkitin sekaisin nuo, kun peräkkäin olivat. Asia korjattu!

      Mä olen aika kaikkiruokainen blogien suhteen, mutta kyllä ensivaikutelmalla on iso osa alanko edes lukemaan sen enempää. Tähän vaikuttaa eniten asiallinen ulkoasu, selkeät kuvat ja teksti täytyy olla helppolukuista ja asiallista, niin että jo ensivilkaisulla sitä voi lukea helposti :)

      Poista
  5. Hengenheimolainen :D ihana oot! Ja ehkera itsekkin :)

    VastaaPoista
  6. Nämä postaukset ovat kyllä kivoja! Löytyy usein ainakin pari uutta blogia :) ja kiva kun pidit blogistani! Blogin aihe on juuri muuttumassa kouluratsastuspainotteiseksi kun vuokraamaan aloitin. Vielä ulkoasua päivitellään jonka takia piilotettuna, mutta kohta siellä esiintyy nuori, ihana, kouluhevos tamma :)

    VastaaPoista
  7. Haha, "kirjoitustyyli on tarpeeksi nylpytystä tukeva" ;) Siistiä että pääsin listalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteratsastaja joka analysoi ja pohtii kuin nylpyttäjä, niin kelpaa! :D Ei mennä tyylillä "hyppäsin isoa ja kirjavaa estettä, ei mennyt yli, monotin, sitten hyppäsi. jee!" ;D

      Poista
  8. Olipa kiva postaus :D löysin heti paljo uutta luettavaa !

    VastaaPoista
  9. Hei kiitos ensinnäkin linkkauksesta ja toisekseen tästä koonnista, sain kirjanmerkkeihin paljon tutkittavaa!

    VastaaPoista
  10. Oi, kiitos! Itsekin löysin tästä paljon uutta luettavaa! ;)

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!