Kootussa Ravissa

28. marraskuuta 2014

Saanko esitellä uuden kilpakumppanin!

Onko edes vähän söpö?? 

Nyt on sitten kuvia ja pieni video mun uudesta kisakaverista! =)

Wellu, eli oikealta nimeltään Die Welt, on jo hyvällä menestyksellä PSG ja Inter tasolla kilpaillut 13 vuotias hannover-ruuna, joka on tutun poniratsastajan uunituore tuleva junnukisatykki. Ensi kausi tällä ratsastajalla on kuitenkin vielä poniluokissa, joten minun olisi tarkoitus Wellulla  kisata sitten PSG/Inter ratoja sen aikaa tytön harjoitellessa siirtymistä poneista hevosiin. Tarkoituksena siis pitää Wellu "tikissä" tulevaa ratsastajaa varten! Omistajat ovat ennestään tuttuja, sillä olen auttanut heitä läpiratsastamalla heidän kisaponiaan.

Hevonen on hieno ja ihana ratsastaa, mutta hyvin erilainen kuin Hertta. Mulla on vielä paljon töitä, jotta saan hiottua meidän yhteistyötä. Olen vähän vielä "puukämmen" tämän kanssa, ikäänkuin rikkoisin sen. Wellu on kuitenkin todella nöyrä, eikä tunnu hirveästi maindaavan virheistä, lähinnä vain miettii "mikäs tässä, helppoa kuin heinän teko, vaikken ymmärrä mitä toi ämmä tahtoo!". :D
Tämän hevosen kanssa täytyy nyt munkin tunnustella ja löytää sen nappuloita. Wellu kyllä osaa, joten on vain musta kiinni miten saan sen kulkemaan.

Täytyy antaa itselleenkin sen verran armoa, että hetki siihen menee kun tutustutaan toisiimme. Kuitenkaan ei ole sanomatta selvää, että se hevonen, joka on kulkenut hyvin ensimmäisellä ratsastajalla, kulkisi hyvin taas toisella (mitenkäs sille Totilakselle kävikään...?) Tuntuu kyllä siltä, että tullaan ihan hyvin juttuun tämän kanssa.
Nyt vain paljon treeniä myös Wellunkin kanssa, jotta tutustutaan toisiimme ja olisimme valmiita ensi kesän kisoihin! Herttaa toki unohtamatta.

Eilen oli vasta toinen ratsastuskerta Wellulla uudessa kodissa. Jos näin äkkiseltään pitää kuvailla hevosta, niin Wellu on hyvin "suuripiirteinen" ja rento kaveri. Hän ei turhasta ota kipinää. Piruetteihin tarvitaan vielä voimaa, nyt mielellään "huiskaisee" vähän sinnepäin, mutta hienot piruetit hänellä kyllä on, kunhan saisin ruunan vähän "ähkimään". Vaihdot ovat tälle lastenleikkiä. Tämä on hyvin ruunamainen ratsastaa eli oikein rento ja cool, kun taas Hertta on yliherkkä ja hermostuva tamma. Mulla on nyt siis ratsastettavana oikein oppikirjamainen tamma ja ruuna! Tässähän sitä oppii! ;)
Molemmat kuitenkin tykkäävät tehdä töitä ja ovat todella miellyttämishaluisia.
Wellu kulkee helposti "ylöspäin" ja kokoaa helposti, kaipaisin siihen venyvyyttä ja etuosan alle ilmaa. Hertan bravuuri taas on lisäykset ja ryhdikäs etuosa, mutta rakenteensa puolesta sen on hieman työläämpää koota. Täysin vastakohdat siis!

Tässä muutama kuva tutustumisleikeistä, sekä pieni videon pätkä (kiitos loistavasta musiikkivalinnasta ja videosta Anskulle! :D).
 Paljon on mulla vielä töitä ja korjattavaa, mutta sitä varten tahdoinkin videota heti tähän alkutaipaleelle, jotta tiedän maastakäsin sanottuna mitä mun pitää lähteä muuttamaan. Nyt myös opin yhdistämään selässä koetun tunteen videolla nähtyyn, ja pystyn arvioimaan paremmin mikä oli oikeasti hyvä ja mikä huono.
Ensimmäisenä huomasin heti, että miten menin noin pitkillä ohjilla?! Heti löytyi huomautettava korjauslistalle! ;)

Kuvailuista kiitos Riikalle!

Keventelyä

 



Avoa

Laukkaa kykenee kyllä kokoamaan! Tässä vähän lämmittelin piruettilaukkaan


Lopuksi eteen-alas, Wellun bravuuri.. :D

Läpyläpy!



Täytyy kyllä nyt olla todella kiitollinen kaikesta, että mulle on ihanat ihmiset antaneet käyttöönsä näin hienoja hevosia. Ilman näitä kultaisia hevosenomistajia, ei olisi mua ratsastajana, sillä omaan hevoseen ei ole ollut ikinä mahdollisuutta, eikä hetkeen tule olemaankaan.

Jatkossa Wellukin tulee seikkailemaan täällä blogin puolella yhdessä Hertan kanssa! Toivotetaan Wellu siis tervetulleeksi tiimiin!

49 kommenttia

  1. Ihanaa, upea mahdollisuus! Toivottavasti yhteistyönne lähtee sujumaan ja pääset ensi kaudella kilpailemaan kahden ratsun voimin! :)

    VastaaPoista
  2. Pikkasenko on makee kaveri! Ihan kuin olisi jouset ollut kavioidenpohjissa, niin joustavaa ravia tuli että huhhuh! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä on kyllä jalat pelkkää kumia ja jousta! Välillä tuntuu että hän voisi ikuisuuksin vain joustamalla liikkua, välillä pitää vähän sanoa "hei, vähempikin riittää!" :D

      Poista
  3. Wau hienoa! Onnittelut uudesta kisakaverista. :)

    VastaaPoista
  4. Wau, tästähän tuli tuplasti kiinnostavampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Hyvä, niin pysyy tuplaten mielenkiinto yllä!:D

      Poista
  5. Voi vitsi miten kivan näköinen hevonen! Onnea tulevaan. Näytti tosi hyvältä videolla ja ihanan letkeän oloinen kaveri! :) Vähän samanoloinen ravi kuin mun yhdellä ex-vuokriksella, sellanen ihana keinuttava kuin istuisi pehmeällä vieterillä (kun sen sai siltä ratsastettua esiin..........)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi ravi on todella mukava istua! Se on niin pehmeää ja keinuttavaa!

      Poista
  6. Apua, eikö tosta voisi tehdä kür-musiikin? Mahtavan oloinen heppatyyppi, on varmasti ilo työskennellä tuommoisen lunkin yksilön kanssa. Mukava nähdä, millaista menonne on jo parinkin kuukauden päästä, saati sitten ensi vuonna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi mielessä, että ei ois huono Wellulle tuo musiikki! ;) pitää pistää harkintaan! :D

      Poista
  7. Ihan mahtavaa, hienoa että sait toisenkin kisattavan!

    VastaaPoista
  8. Upean näköinen heppa! Onnea treeneihin. :)

    VastaaPoista
  9. Wau, hieno! Ja onneksi olkoon uudesta kisakaverista :)

    VastaaPoista
  10. onneksi olkoon ! kivan nakoinen hepo.

    VastaaPoista
  11. Huippujuttu, onnea ja menestystä matkaan myös Wellun kanssa! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ainakin tarvitaan, jotta kaik män hyvi! 8-)

      Poista
  12. Ihanaa, onnea, hienolta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! Wellulle on kyllä helppoa "kaikki" =)

      Poista
  13. Voi miten ihanan näköinen hevonen! Videota en päässyt pädillä katsomaan, mutta jo kuvista näki kuinka kiva heppa kyseessä. Voi kun kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei näköjään näy mullakaan pädillä, mutta laita youtubeen "Noora testaa Wellua" niin näkyy siellä pädilläkin =)

      Poista
  14. Upea heppa! Onnea :-)!

    VastaaPoista
  15. Ooh miten hieno hevonen!! Niin komea ja laadukkaan näköinen! (Hertta on silti toki ikisuosikki :D) Mutta ihan mahtavaa että saat toisenkin hevosen alle :) Varmasti kehittävää ratsastaa kahta varsinkin noin erityyppistä hevosta.
    Ovatko Hertta ja Wellu siis samalla tallilla ja monestiko viikossa aiot Wellua ratsastaa? Tsemppiä ja treeni-intoa talveen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Hertta on ihan ikisuosikki! =D
      Mun mielestä tosiaan suuri plussa, että ovat ihan erilaisia ratsastaa, siinä oppii ja saa perspektiiviä toiselta hepalta toiselle, vahvuuksista, jotta voi niitä siirtää myös toiselle hevoselle.

      H ja W eivät ole samalla tallilla, mutta eivät kuitenkaan älyttömän kaukana toisistaan/mun asuinpaikasta. Vielä ei olla tarkempia sovittu, ja tällä hetkellä olen mennyt vasta 2 kertaa wellulla, eli kerran viikossa. Mutta W on tosiaan vasta saapunut uuteen kotiin, joten ei vielä mitään kiirettä. Jos meinaan kisoihin mennä, niin kyllä varmaan 2-3 kertaa viikossa pitäisi mennä, jotta kisasuorituksiin tulisi jotain tolkkua. PSG ja Inter radat eivät kuitenkaan ole mikään itsestään selvyys, ne ovat jo vaikeita luokkia, joten kyllä treeniä tarvitaan! :)

      Poista
  16. Hieno mahdollisuus sinulle ja hyvä apu omistajille! Harvalla meistä on kahta PSG tasoista hevosta alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä joo oikee lottovoitto! Uskon että molemmat osapuolet hyötyvät :)

      Poista
  17. IHANA! Tää on kyllä aikamoinen sydämenmurskaaja pelkällä leppoisalla ja mutkattomalla olemuksellaan, väheksymättä ollenkaan tuota osaamistasoa, mikä hevosella on ja tuo ravin jousto! Upeeta, että löysit Hertan rinnalle toisen kisattavan, ja toivottavasti lopulta sinne radoille myös pääsette :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo ja musa oli kymppi+ ! :D

      Poista
    2. Wellu on kyllä todella halittavan oloinen jo itsessään! :D Ja tuo ravin jousto on todella uskomatonta, siis ihan perus mummohölkkä on tuolla hevosella niin elastista! Ehdottomasti hänen vahvuus!
      Hertalla vahvuus taas on se liikelaajuus, sillä on näyttävät lisäykset ja hienot passaget, kuhan saa tarpeeksi koottua.

      Musiikki sattui kyllä sopimaan niin hyvin tähän (vahinko!) että alettiin miettimään pitäisikö Wellulle tehdä kür muumeihin :D

      Poista
  18. Onnea uudesta kisakaverista, tosi magee on! Tsemppiä treeniin :)

    VastaaPoista
  19. Vautsi, onnea uudesta (super hienosta) kilpurista ! Aika mahtavaa tosiaan että olet saanut käyttöösi näin laadukkaita hevosia ja päässyt kehittymään tuolle tasolle saakka ilman valtavia rahallisia resursseja. Se on ehdottomasti hatunnoston arvoinen suoritus ! Tsemppiä teille tulevaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut näköjään vähän tuuria matkassa! Toisaalta, on tässä hommiakin sen eteen tehty, kun ei sitä mammonaa ole omasta takaa =D

      Jännää nähdä mitä tästä tulee!

      Poista
  20. Oi miten kiva uutinen, onnea! Suloinen heppa, siitä tulee varmasti tosi komea, kun saat sille rakennettua Hertan muskelit. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tämä on tosi söpö pikkuheppa! On ihan oikeasti melko pienikokoinen, joten näyttää Hertan rinnalla aika pikkupojalta, mutta tällekkin lisää muskelia, varsinkin persuksiin, niin varmasti tulee näköä ja kokoa lisää! :) Oikeissa paikoissa tälle on kehittynyt lihakset, tällä on hyvä kaula, mutta vähän ehkä "pikkupoju" vielä! :D Hieno heppa tämäkin! :)

      Poista
  21. Tää oli ihan päähänpisto tää musiikki mutta kun tarkemmin miettii osuu todella hyvin kohillee ! :D pitää laittaa harkintaan x)

    VastaaPoista
  22. Onpa mukavan oloinen jätkä! Onnea superisti!

    VastaaPoista
  23. Wellu on nyt myynnissä, oletko kiinnostunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Enpä tiennyt. Hevosena kyllä mahtava, mutta ei mulla tähän hätään ole tarvetta, saatika rahaa ostaa uutta. Se on kyllä hieno hevonen, todellinen opetusmestari!

      Poista
    2. Tai ulosottomiehen kautta myynnissä. Tähän postaukseen varmaan eksyy nyt enemmänkin kiinnostunutta väkeä, kun Wellua huutokaupataan.Toivotaan, että pääsee asiantunteviin käsiin. :)

      Poista
    3. Joo nyt olenkin tietoinen kun löysin ilmoituksen!

      Toivon että löytää hyvän kodin. Se on edelleen yksi hienoimpia hevosia kellä olen ratsastanut!

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!