Kootussa Ravissa

23. heinäkuuta 2015

Lähdemme Lappeenrantaan!

Huh. Kengittäjä teki taikojaan ja Hertan etukavioiden arkomien loppui!

Pohjalliset ja "jokin pihkamömmöhaude" teki tehtävänsä. Hertta oli jo heti seuraavana päivänä paremman oloinen. Se oli riehunut jo heti tarhassakin, joten ei kovin kipeältä vaikuttanut. Silloin kun se arkoi kavioitaan viikonloppuna, huomasin jo harjatessa Herttaa ettei se ole normaali, vaikken edes nähnyt sitä liikkeessä! Hertta oli liian rauhallinen. That's all. Hevonen, joka normaalisti seurailee koko ajan mitä teen sen ympärillä kerjäillen rapsutuksia ja samalla höristen, ei yhtäkkiä muuta tee kuin seisoo vain paikallaan tyynesti. Ehkä jollekkin hevoselle se on normaalia, mutta ei tuollaiselle "lörppö-Tädille". Kavioiden arkominen vaikutti koko Hertan olemukseen. Se oli liian vaisu, eikä hörissyt mun perään. Sittenhän maneesissa jo heti huomasinkin arkomisen ja soitin kengittäjälle, joka pääsi tosiaan heti seuraavana päivänä.
Onneksi pääsi, sillä nyt Hertta oli jo ihana oma itsensä, eli sellainen hössöttäjä-höpöttäjä. Se oikeasti "seurustelee" mun kanssa kun hoidan sitä. :D

Eilen menin ensimmäistä kertaa selkään sitten 6 päivään... Jännitti oikeasti tosi paljon se että liikkuuko se nyt miten! Jäykkähän se oli, mutta mitä voi olettaa 17 vuotiaalta hevoselta joka on ollut saikulla 6 päivää? Ei se nyt maailman vetrein silloin ole. Ilokseni huomasin kuitenkin että reippaan käynnin jälkeen Hertta itse innoissaan ravaili ja leiskautteli laukkaakin. Ei yhtään jarruttelua tai arkomista! Vielä kun lämpesi lisää niin parani.
Menin vain sellaisen 30 minuuttia siinä muodossa mitä se itse halusi. Aika matalana ja pitkänä mentiin, tehtiin muutamat avot, sulut ja vaihdot. Mummeli oli oikein ylpeä itsestään kun pääsi taas näyttämään taitojaan. En vaatinut Hertalta yhtään mitään sen ihmeempää. Tahdoin nähdä ja tunnustella sitä mitä se itse tahtoo antaa itsestään.

Tänään olen vielä menossa tallille vähän paremmin läpiratsastamaan, ja siis samalla tsekkaamaan ettei nyt vaan edelleenkään aristele, ja toivon mukaan pakkaan sitten samantien autoa, jotta aamulla lähdetään ajelemaan kohti Lappeenrantaa! :)

Perjantaina lähden tosiaan aamusta liikkeelle ja ajattelin olla perillä noin. klo 12. Mulla on siinä rauhassa aikaa sitten laitella kamoja paikoilleen ja vähän kevennellä Hertalla nurmella ennen suoritusta, joka on noin 15.30. Olen yksin perjantaina matkassa, joten pitää varata vähän enemmän aikaa kun ei ole hoitajaa mukana. Hovihoitsu-Essi tulee sitten myöhemmin perässä.
Huominen PSG menee täysin verryttelyluokkana, ellen jopa peru sitä ja verryttele itsenäisesti vain. Teen käytännössä vain lämmikkeeksi verkan, enkä patistele sitä radalla. Nurmipohja ei oikein koskaan ole ollut Hertan mieleen, ja tahdon että se saa rauhassa totutella hokkeihin. Ei siis laiteta "All In" jo perjantaina, vaan säästellään sitten la ja su Inter luokkia varten.
Pääasia että Hertta on toipui hyvin tästä kengityksestä johtuvasta arkomisesta ja sen on taas hyvä
olla!
Throwback thursday! ;) Kuvassa me Lappeenrannassa meidän ensimmäisen Va A debyytin jälkeen vuonna 2012! :) Tästäkin kuvasta jo kolme vuotta aikaa...  Silloin kommentteina oli "ette ole vielä valmiita tälle tasolle". ;)

6 kommenttia

  1. Oikein hyvää kisareissua teille! Täällä on jännätty pääsettekö matkaan vaiko ette, pitkää hauskaa!

    VastaaPoista
  2. Kilpailetko elokuussa Harjun koulukisoissa? :) Olette Hertan kanssa aivan mahtava pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on valitettavasti just se kisa joka jää meiltä välistä! :/ mä lähden Saksaan EM kisoihin katsojan rooliin, ja ne on tietenkin just samana vloppuna!

      Poista
  3. Jee mahtavaa että pääsette kisoihin! Täällä kaikki peukut ja varpaat (jne) pystyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha toivottavasti ei sentään tukka pystyssä kauhusta sitten.. ;D
      Toivoisin vain rentoa ja yhteistyöhaluista hevosta! :)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!