Kootussa Ravissa

15. helmikuuta 2014

Jumppaajumppaa...

Tällä viikolla käytiin siis maneesilla keskiviikkona ja eilen perjantaina oli valmennus.
Keskiviikkona käytiin taas Raken tallilla naapurissa maneesilla pikaratsastamassa samalla kun Hertan varsa Siiri oli ratsutuksessa. Pitää hyödyntää toinen paikka traikussa ja änkeä mukaan, varsinkin kun sattui työvuorot sopivasti ;)

Aloitin heti taas pitkillä sivuilla eteen, ja lyhyillä sivuilla kiinni periaatteella hetken verryteltyäni Herttaa. Hertta kuitenkin oli ihmeen hidas pohkeelle. Kokoamiset hitaampaan tempoon sujui hyvin, jopa "liian hyvin" eli H selkeästi jarrutti omasta takaa paljon. Kuitenkin keskiravit ja keskilaukat pitkillä sivuilla eivät missään vaiheessa "räjähtäneet" eteenpäin vaikka kuinka pyysin. Kyllähän se lähti keskiaskellajeihin, mutta se ei työntänyt tarpeeksi takaa ja ollut nopea pohkeelle.
Hommiin lähdössä tänään.
Päätin sitten ottaa pääty-ympyrällä käynnissä voimakkaasti pohkeenväistöä. Oikein tein pohkeella hommia että sen täytyy reagoida jalkaan. Varsinkin kuin tein tätä käynnissä, niin pystyin keskittymään samalla tosi höllään ohjaan, etten vain jarruta sitä. Eli keskityin vain jalkaan ja niistä tapahtuviin reaktioihin!
Tämä sai Herttaa hereille ja herkistymään ja lopuksi se reagoi jo vähän paremmin.
Lopuksi ajattelin tehdä laukkasulkuväistöä, josta suoraan puolipiruettiin ja suunnanvaihto. Tämä ei kuitenkaan ollut tällä kertaa kovin fiksua, sillä H ei ollut edelleen tarpeeksi pohkeen edessä, joten piruetit oli vähän liian jarruttavia, ei kuitenkaan nyt siis huonoja. Vaikeuksia oli saada aina piruetista siis ulos, kun se jää killimään vaan pohkeen taa. Sulkuväistöt tuli kyllä hyvin.

Noh, samantien keskiviikon maneesireissun jälkeen Hertalla oli raspaus, joten se jäi sitten viettämään päiväkännejä lepposasti kun minä lähdin töihin. Hertalta hiottiin etuhampaita, sillä ne oli tosi pitkät, kuin rusakolla. Oikealla puolella oli 1 piikki, ja vähän vinossa, vasenta puolta oli siis käyttänyt enemmän. Eli aika vähän mitään ihmeellistä. Olen kyllä katsonut että Hertta syö mössöt päävinossa, eli valuttaa mössöt ikäänkuin tonne vasemmalle poskelle, ja säästää oikeaa. Ratsastaessa en ole huomannut mitään "hammasvikoja".



Perjantaina eli eilen oltiin sitten taas parin kuukauden tauon jälkeen Hyyppärässä tunnilla. Ihanaa. Ensinnäkin myöhästyttiin aika reippaasti mutta onneksi pystyttiin joustamaan sillä mun jälkeen ei ollut enää tuntia. Eli tunti oli 19.30-20.30 sitten eli myöhään meni mutta ihan sama. Kunhan päästään tunnille.
Ei tehty mitään jäätävää pumppia koska ei ole pitkään aikaan taas nähty. Tämä oli ihan hyvä. Keskityttiin rentouteen ja taivuteltiin tosi paljon. Eli irroteltiin!

Aloitettiin tunti johtavilla ohjasotteilla. Ideana siis että ihan reilusti ja kunnolla levitin käsiä ja tehtiin johtavaa ohjasotetta. Tarkoituksena saada niskaa alemmas, hevosta myötäämään ja ennen kaikkea taipumaan. Mutta huom, ei kaulasta, vaan kropasta! Hertta kyllä taipuu kaulastaa vaikka solmuun, mutta kroppa on eriasia. Eli kun levitin vaikka oikeassa kierroksessa oikealla kädellä reilusti kättä sisään päin, Hertta seuraa ja taipuu perässä. Ensin se tekee sen vain kaulastaan, mutta tässä vaiheessa käytän tosi paljon sisäjalkaa eli oikeaa jalkaa tässä tapauksessa. Tällöin "taivutan kaulasta sisälle ja oikealla jalalla oikeaa kylkeä", lopputuloksena se, että saadaan koko ulkokylki venymään, eli tässä tapauksessa vasen kylki.
Ideana on siis "työntää ja venyttää" Hertan ulkokylkeä ja ikäänkuin työntää lavat ulos. En oikein osaa selittää, mutta siis ohjasotteilla pidän kaulan taipuneena, sisäjalalla taivutan kroppaa ja "työnnän" etuosaa, eli lapoja, ulos päin, tuloksena koko ulkokyljen ja kaulan venytys.
Varmasti sama kuin ihmisellä kylkien venytys. Seiso suorassa ja nosta toinen käsi suoraan ylös, esim vasen käsi. Sitten kallistut oikealle, ja venytät tätä ylös nostamaasi kättä oikealle koko kropan yli, niin että koko yläkroppasi kallistuu oikealle, eli vasen kylki venyy kauttaaltaan.


Tänään, eli lauantaina mentiin kotikentällä samaa jumppaa kuin eilen tunnilla. Hertta taisi ymmärtää tehtävän idean, tai oli saanut paikat tunnilla hyvin auki, sillä se oli tosi notkean tuntuinen! Kentän pohja on kuitenkin jäinen, joten tyydyttiin vain käynti ja ravityöskentelyyn. :)

Tätä tehtiin molempiin suuntiin ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassakin. Joka askellajissa otettiin myös sitten suoristusta aina välillä mukaan. Eli ensin tämä johtavaohjasote taivutus, sitten ulkojalalla pieni suoristus ja ajatus eteen, jotta ulkokylki kantaisi. Hertta kyllä joutui koville, vaikka näinkin jumppaavaa vaan tehtiin. Se hikosi tosi paljon, mutta oikeista kohdista. ;)

Lopuksi tehtiin vielä muutamat yksittäiset laukanvaihdot suoralla linjalla, ei siis seinällä, vaan ilman mitään tukea aidoista. Ensin pitää laukata tismalleen suoraan, sitten SUORA vaihto, ja sen jälkeen suoraan. Mulla on se ongelma, että saan kyllä aluksi korjattua hepan suoraksi, ja vaihtokin on hyvä, mutta heti vaihdon jälkeen ikäänkuin huokaisen helpotuksesta "huh, se on ohi ja selvisin" ja lopetan ratsastamisen, eli Hertta valahtaa uuteen suuntaan heti vinoksi. Mun pitäisi siis muistaa jälleen ratsastaa loppuun, eikä vaan lopettaa vaihdon jälkeen tyytyväisenä.

Oli taas tosi hyvä päästä Hyyppärään... Missäköhän vaiheessa me oltaisiin jos päästäisiin sinne useammin...?



Kysymys lukijoille, miten te jumppaatte ja notkistatte teidän hevosia? :)

32 kommenttia

  1. Tässä taas loistava esimerkki siitä kuinka vain ratsastetaan pelkällä ohjalla ja revitään hevonen "taivutukseen" suusta ja kangista vääntämällä. Mitä taivutusta se on kun revit hevosen päätä sisälle? Se on sahausta!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan tesktin moneen kertaan uusiksi, jos vaikka sitten ymmärrät pointin :D

      Mutta hyvä jos osaat paremmin kuin master tason valmentaja :D

      Poista
  2. Siinä oli kiukkunen anonyymi joka ei tainnut ymmärtää mitä haettiin.. :D

    Näitä samoja juttuja jumpataan meilläkin, lisänä avot ja väistöt lähes kokoajan. Painottaen ulko-ohjan ja pohkeiden merkitystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo kaikkia ei voi miellyttää yhtäaikaa. :D

      Valmentajaki sano että tää harjote on just hyvä yhdistettynä avoihin ja sulkuihin ja tää parantaa myös avojen ja sulkujen laatua :) tehtiin vähän niitäkin tunnilla, siis yhdistettii avot ja sulut näiden taivutusten yhteytee

      Poista
    2. Huh huh, anonyymiä tulkiten myös oma valmentajani ja Paulo Bastos opettaa sitten sahaamista. ;) Paulo käyttää juuri tuota metodia todella paljon, ja siis ihan älyttömin upein tuloksin. Viimeksikin tehtiin juuri tuota isolla ympyrällä, ensin vain isoa asetusta ja taivutusta, sitten mukaan takaosan väistättäminen ulos, sitten avoja ja sulkuja. Myös väistöissä se vaatii yleensä tota ylisuurta asetusta, jotta hevonen oikeasti on kaulastaan rento. Tietenkään radalla ei näin isoa asetusta voi tehdä, mutta treenimielessä ja silloin tällöin ihan huippu. :)

      Poista
    3. Mäkin nyt suoraansanottuna ekoja kertoja elämässäni tein tätä harjotetta ja voin vaan todeta kuknka hyvä se oli. Ilmeisesti tällä "sahaamisella" saa sitten hyvää tulosta! :D

      Valmentajani sanoi, että kun tätäkin johtavaa asetusta kehittää, niin ei sen tarvitse edes olla niin isoa ja näkyvää kun sen oppii. Sitten kun hevonen oppii reagoimaan siihen oikein, niin apuja tietenkin pienennetään ja loppujenlopuksi myös radalla voi saada avuksi käyttöön tämän :)

      Poista
  3. Itse päättelin kyseessä olevan pitkät asetukset, ei niin että revittäisiin päätä puolelta toiselle (eli anonyymin sanoin sahattu ja pelkällä ohjalla ratsastettu).
    Mutta hyvähän se on anonyymina huudella, kun ei asioista mitään tiedä ;)

    VastaaPoista
  4. Haha, me tehdään kotona valmennuksissa ihan tuota samaa. Ja on kyllä kaukana sahaamisesta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mutta älä nyt ole niin varma! Jos vahingossakin mainitset että käytät ohjaa niin se on sahaamista! ;)))

      Poista
  5. Apua! Oonko mäkin "sahannu"!? Voi, että taidanpa ens kerralla mennä ilman ohjia, etten vahingossakaan "sahaa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha!! :´D Joo kannattaa.,.. varmuuden vuoks. :D

      Poista
  6. En oo mitenkää hyvä ratsastaja,mutta teen aikalailla samaa (eli avaan sisäkättä ja työnnän sisäpohkeella) teen tätä yleensä aika isolla ympyrällä.. Onko tää oikein vai väärin:D? Joskus joku opettaja neuvoi näin. Vinkkejä saa antaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan just noin :) eli isolla ympyrällä ja "työntää" sisäpohkeella, saadaan koko ulkokylki venymään. Ihan varmasti oikein teet :)

      Poista
  7. Varmaa toi idiootti-anonyympi päässy jo ht.netin puolelle pohdiskelemaan asiaa..ei huhhuh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kävi mielessä, että onkohan samainen anonyymi siirtynyt vain blogin puolelta hevostalli netin ihmeelliseen maailmaan... :D

      Poista
  8. Kiitos vinkistä, täytyy heti tänään kokeilla tota! Hevonen on ollut kävelytyksellä viikon loukattuaan jalkansa ja eilen kevyesti ratsastaessa huomasin sen jäykistyneen melkoisesti. Me jumpataan normaalisti avoilla ja suluilla. Ympyrällä tehdään "heiluriharjoitusta" siirtämällä hevosen takapäätä sisään ja ulos vuorotellen (mitäs kidutusta tämäkin muuten sitten on, jos johtava ohjasote on sahaamista!?). Joskus tehdään volttikahdeksikkoa, mutta sen kanssa olen varovaisempi, kun käy kuitenkin jaloille, jos liikaa tekee. Olisi kyllä kiva lukea lisää jumppavihjeitä, ettei hyvä postaus mene turhien huuteluiden takia hukkateille. Hevosen saikun aikana ratsastin sillä ilman mitään varusteita, saako siitä hyvän ihmisen pisteitä? =) -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi takaosan "heittelykin" on hyvä harjote, sitäkin tehdään Hn kanssa. :) tällä ohjasotteella saa sitten taas tosi kivasti niitä kylkiä venytettyä (eikä kaulaa, niinkuin jotkut ymmärtää). :D

      Toki joskus on kivaa mennä ilman varusteitakin humputellen, mutta mun mielestä se on niitä vapaapäivien/saikkujen hommaa, mutta toki niistä voi joidenkin mielestä saada pisteitä natural horsemanship tilille :D

      Poista
  9. Mä jumppaan hevosta yleensä vähän lihasryhmäkohtaisesti; jos jumialueena on kaula, teen pitkillä, hitailla johtavilla ohjasotteilla kaulan asteittaista sivulle vientiä kaikissa askellajeissa kunnes kaula rentoutuu ja on "ihan letku".

    Jos taas tuntuu, että jompikumpi kylki on selvästi toista kireäampi, käytän pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia, joissa nimenomaan taas haluan liikettä lapojen alueelle, kaulasta ja päästä ja viis.

    Taivutusväistöistä käytän hieman ylivietyä sulkua ja erittäin roisisti liioiteltua jyrkkää pohkeenväistöä taas avaamaan takaosan ja ristiselän jumeja - näissä tahti saa olla vaatimaton ja edelleen, pää ja kaula saavat sen verran vapautta kuin tarve vaatii.

    Pohkeeväistöä käytän kyllä monessa tsekkauksena siitä, mistä kinnaa jos kinnaa. Väistön aikana asetuksen siirtäminen puolelta toiselle on minusta kätevä tapa kaivaa esiin mahdolliset tasapaino/koordinaatio ongelmat, sillä hevonen usein hidastaa kun sitä asetetaan sen vaikeasta suunnasta poispäin, eli juuri tuo mainitsemasi ulkokyljen rento, mutta kokonaisvaltainen venyminen on se, minkä tuolla asetuksella saan yleensä "selville".

    Mutta joo, jatka sahailuita ;) Ne luultavasti tekee hevosellesi parempaa kuin ensimmäisen anonyymin ohjeet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo sahailun totesin hyväksi :Dd
      Sul on kyl tosi hyvät vinkit. Pitää otta toi lista ihan muistiin! :)

      Poista
  10. HAHHAHAHHAHA, nää anonyymit täällä ja hevostalli.netissä pelasti kyllä mun surkean päiväni. Ihana lukea sellaisten ihmisten pätemisestä, joilla ei ratsastamisesta mitään hajua ja sitten tullaan pätemään ihmiselle/ratsukolle joka pärjää PSG-tasolla? Aika hauskaahan se on, eikö? Itse kyllä tajusin heti, mitä johtavalla ohjasotteella tarkoitetaan, mutta eihän sitä kaikille aloittelijoille ole ehditty opettamaan, niin ei voi kauhalla vaatia,kun on lusikalla annettu. :)

    Anna Noora mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska selvästi tiedät, mistä puhut ja blogisi on oikeasti itselleni elämänehto, josta saa todella tarpeellisia vinkkejä omaan ratsastukseen! Eli anna palaa vaan, tai GO NOORA GO, kuten höttölän puolella kävin ilmoittamassa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo emmä välitä :D jos valmentaja sanoo mulle että oon surkea sahaaja niin sitten kyllä menen saunan taakse laittaa itteni ruotuun! Ikinä en netissä huutelusta perusta. Asian voi tulla sanomaan vaikka kasvotusten kisoissa jos joku toiminnassa häiritsee :)
      enhän mä nyt iha menestyny PSG radoilla ole sentään :D tähtäimessä kylläkin pärjätä siinäkin! :)

      Poista
    2. Niin ja lisäyksenä vielä, kiitos ihanasta tsemppiviestistä :)

      Poista
  11. No jos siellä PSG:ssä on voittanut edes kerran, niin mun mittapuulla se on pärjäämistä. :D Itsellä kun mahkut riittää ehkä just ja just He B tasolle, jos edes sinne. :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D se on välillä vähän tuurista kiinni kuinka siellä pärjätään x)

      Poista
  12. Paras blogi käy mun blogis se on http://sofiaaaaas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Täytyypä itekki kokeilla näitä !! Täältä sun blogista saa aina niin huippuja vinkkejä omiin menemisiin :) meilläki raspattiin suu eilen, ei oo hauskempaa näkyä ku rauhotushumalainen hevonen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannattaa :D päiväkännit on aina hauskoja ;)

      Poista
  14. Tämä on todella hyvä harjoitus. Itse olen käyttänyt hevosella joka on oppinut kulkemaan selättömänä ja kaulaan on kehittynyt kunnon alakaulamuskelit. Harjoitus on auttanut hevosta paljon ja auttanut löytämään sen oman rungon koko pituudelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertalla on ihan sama ongelma. Hieno alakaula ja selätön kulkeminen on sen bravuuri. Niitä tässä yritetään päästä eroon pikkuhiljaa :)

      Poista
  15. http://forum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=4334593&t=4334593

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!