Ilman rentoutta ei ole mitään

Tämäkin on tullut todettua tässä jo niin monesti nyt parin viikon aikana.

Hertta kun on vähän sellaista kuumuvaa ja juoksevaa sorttia, olen aina vähän veitsen terällä sen kanssa meneekö hyvin vai huonosti. Melkein aina aluksi H on rauhallinen ja rento. Se kuumeneminen alkaa vasta sitten kun se lämpiää ja sitä voi käyttää joko hyösyksi tai sitten siitä on vain haittaa.

Moni hevonen on aluksi pörheä, mutta kun esim se on saanut laukata tai liinassa juosta ensin, ne rauhottuvat. Hertta ei koskaan ole ollut tälläinen. Se on yleensä aluksi ihan laamana. Kävelee rauhassa ja alkuravitkin menee rauhassa. Sitten vasta kun se rupeaa lämpiämään niin vauhtia alkaa löytyä ja joskus tilanne voi olla se että kierros kierrokselta se vain kuumenee lisää ja jos sen antaa niin sehän laukkaisi maneesia ympäri loputtomiin. Se on niin väsymätön tuossa juoksemisessa!
Hertalla ei koskaan voi tehdä sitä että "anna sen juosta turhat höyryt pois". Ei todellakaan. Sen höyrykattila vain kerää lisää painetta ja lopuksi räjähtää! 

Kuvapommi valmennuksesta luvassa! Kaikki kuvat ovat jälleen Taru Arolan käsialaa, kopiointi kielletty!

Rento, mutta kuuliainen. Säilytä tekemisen rauha

Kuva viime valmennuksesta. Alkuverryttelyssä olen vähän leikkinyt piaffilla niin että käynnistä pyydän Hertan sellaiseen eteenpäin hiipivään piaffiin josta sen täytyy sitten ponnistaa raviin. Näin ollen se alkaisi ajattelemaan enemmän eteen piffissä, kun se  tietää että "kohta lähdetään eteen!"

Hertan kanssa olen nyt alkanut pikkuhiljaa oppimaan tämän kaavan mikä toimii. Kun alan alkuverkkaamaan, olen alkanut vaatimaan siltä niin mummohölkkää kuin olla ja voi. 

"Kuules Hertta. Sä olet jo sen ikäinen että sun täytyy osata tämä uusi vaihde: Mummohölkkä"
"Nöyyyy, eeeiii. Booooring!"
Pyrin siis pitämään Hertan todella matalassa muodossa ja kaula mahdollisimman pitkänä, ja mikä tärkeintä, sen täytyy ravata rauhassa ja hitaasti. Välillä vaikka niin hitaasti ja rennosti että se tippuu käyntiin! Aivan sama. Kunhan se on todella rauhallinen ja odottaa mua. Jos alan heti kättelyssä haipattamaan sillä isoa ravia, niin en oikeasti saa sitä enää kuulolle tarpeeksi pienin avuin. Tästä Herttakin hätääntyy. Se lisää vauhtia ja sitten hätääntyy lisää kun joudun käyttämään isompia apuja! 

Valmentajakin on aina sanonut että jos Hertalla sattuu moka ja se vahingossa siirtyy hitaampaan askellajiin kuin mitä piti, niin mitä sitten? "Pikemminkin kehu sitä, vaikka se teki tuollaisen virheen. Sulla ei tämän hevosen kanssa tule ikinä olemaan sitä ongelmaa että se menisi liian hitaasti".
Olen tosiaan jopa kehunut Herttaa jos se ajattelee hidastavansa vaikka ravista käyntiin. Olen huomannut että se rentoutuu kun se "tipahtaa" käyntiin ja päälle seuraa rapsutuksia. Näin ollen se on jotenkin oppinut "hengittämään" että eihän tässä olekaan mikään kiire. 

Kun olen nyt ottanut tällaisen kuurin että Herttahan ravaa ja laukkaa alusta asti rauhallisesti, niin olen huomannut että kun alkuverryttelyn jälkeen alan tekemään enemmän töitä, se onkin sopivan rento ja vähän "hidas" siinä mielessä, että se ei heti höntyile jos vähänkään kosken siihen! Saan yhtäkkiä löysän ja rennon laukan jälkeen käyttää pohjetta ja pyytää sitä kokoamaan ilman että se lähtee mihinkään! Sillä on sellainen "rauha" siinä tekemisessä, kun Hertan on ensin vähän rauhoittanut. 

Tiedän ettei tälläinen toimi todellakaan kaikilla hevosilla, mutta hyvä ja vanha nyrkkisääntö on oikeasti se. että tee aina toisinpäin mitä hevonen haluaa. Laiskalle hevoselle nopeutta ja nopealle hevoselle hitautta. 

Minä olen hätäilevä ihminen luonteeltani ja niin on Herttakin hätäilevä hevonen. Mä olen monesti aina alkuverkassa jotenkin heti lähtenyt patistelemaan Herttaa että "noniin äkkiä äkkiä, kokoa kokoa, tee kunnolla töitä nopee nopee nopee" ja Herttahan tekee. Ikäänkuin hyökkäsin Hertan kimppuun ja vaadin siltä paljon heti nyt. Napakka täytyy olla, mutta hevosta ei saisi jahdata. 

Nyt tuntuu että meidän tekemisessä on sellainen zen-tila. (hehhe :D )

Tosin joka päivä ei tietenkään onnistu. 

Toissa päivänä aloitin taas löysällä mummohölkällä ja H oli tosi jees aluksi. Pikkuhiljaa yhtäkkiä se vain alkoi kuumenemaan ja huomaan kuinka mulla onkin taas sen pää sylissä ja se vain tahtoo juosta. Että ei tämä tietenkään aina 100% toimi, mutta eihän ne hevoset ole koneita.

Viime viikon tunnilla pääsin hyödyntämään tätä itse tekemää treeniä myös. Teimme varsin yksinekertaisesti ensin laukassa kokoamisia piruettilaukkaan asti suoralla uralla pitkää sivua pitkin aina pitkän sivun keskellä. Eli koottu laukka, piruettilaukka (sen täytyy olla suora ja tahdikas) ja sitten ulos takaisin koottuun laukkaan (edelleen suoraan ja tahdikkaasti). 

Laukkaa tunnilla

Kun olimme laukassa tulleet tätä tarpeeksi, yllätyksekseni alettiin tekemään samaa ravissa, eli koottu ravi, passage, koottu ravi. Olin vähän vastahakoinen aluksi ja sanoinkin etten ole varsinaisesti treenannut passagea juurikin Hertan jännittymisen pelossa, mutta what the heck, sitähän varten treeneissa ollaan valvovan silmän alla että saisin apua niihin vaikeisiin asioihin, enkä helppohin.

Hertalla on passagessa vielä niin paljon treenattavaa. Sillä on luonnostaan ihan jees passage, mutta se helposti jännittyy ja tiputtaa selkänsä alas. Siinä vaiheessa se tuntuu vain epämääräiseltä kellumiselta niin että takaosa tuntuu elävän ihan omaa elämäänsä, minä istun heikon selän päällä notkossa ja Hertan niska on taas mun sylissä... Ei näin. Silloin kun Hertta askeltaa hyvää ja voimakasta passagea, on meno ihan eri. Se oikeasti tuntuu yhtäkkiä kuin istuisi tynnyrin päällä (nostaa selkää "kohti" mua) ja aivan kuin mulla olisi 100 kertaa enemmän voimaa käytettävissä isoissa askeleissa. Tällöin H myös pääsee nostamaan etujalkojaan korkeammalle.

Tehtävä onnistui kuitenkin ihan hyvin vaikka epäilin! Aluksi tiettu H rupesi kiemurtelemaan kokoamiseen tultaessa pitkän sivun keskellä, mutta tähänkin löysin ratkaisun taas siitä rennosta ja hitaammasta ravista.

Pyrin kokoajan antamaan Hertalle ohjaa kun pyysimme passagea, jottei se tulisi kaulastan lyhyeksi vaan sillä olisi tunne että sillä on aina tilaa.
Samalla myös yritin rapsutella sitä säästä, jotta se lisäisi rentoutta, vaikka onkin rankka liike

Vähän ehkä liioittelen välillä tuossa käsien eteen viemisessä. :D

Passagen jälkeen sitten eteen ja ulos koottuun raviin

En saa heti hyökätä Hertan kimpuun että "noniin noniin nopea nopea takajalka!!" vaan mun täytyy ensin antaa sen hidastaa reilusti. Vähän hitaampaa ja ilmavampaa askellusta niin että H säilyy rentona. Sitten kun se on saavuttanut hyvän passagemaisen tahdin, vaikkakin olisi vähän hitaampi, niin sitten voin pyytää jalalla vielä enemmän voimaa ja takajalkoja aktiivisemmiksi. Vitsit tämä toimi!! 

Vaikka H oli hitaassa ja ilmavassa passagessa, mutta kun annoin sen löytää sen tasapainon itse ensin, pääsin sen jälkeen koskemaan siihen ja muokkaamaan passagen askeleita terävemmiksi ilman jännittymistä! Aivan huippua!
Jännittyessään passagessa H helposti jopa vetää toisen takajalan ihan piikkisuoraksi ja näyttää jopa epätahtiselta kun sillä menee jalat ihan solmuun kun se hätääntyy. Nyt kun annoin sille aikaa ensin löytää siinä vaikeassa passagen askeleessa tahdin ja rentouden ja sitten vasta laitoin vähän "sähköä" takasiin, niin se reagoi juuri oikealla tavalla vähän terävöittäen itseään ja kaikki jalat tulevat symmetrisesti tahdissa. Ei mitään haparoivia askelia! 

Vakavaa touhua ilmeistä päätellen uuden opettelu. Tässä tulossa kohti passagea

Tämä on kyllä vielä niin alkutekijöissään ettei puhettakaan että kehtaisin radalla esittää. Silloin aivan varmasti saataisiin passagesta sellaista sillisalaattia jalat ties missä tahdissa koska H:lla ei vielä ole tarvittavaa voimaa siihen, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa!

Kiteytettynä, jos mä vain saan ratsastettua Hertan rennoksi, voin tehdä sen kanssa mitä vaan. Turha alkaa treenaamaan mitään juttuja ennenkuin se on rento. Sitten kun saavutan rentouden, saavutan sitä myötä kaiken "tarjottimella".

Valmentajakin sanoi, että vielä pitää treenata tätä lisää että annan tosiaan Hertalle edestä jopa niin paljon tilaa että sen oikeasti täytyy oppia olemaan yksin. Se on vähän oppinut siihen että se nostaa niskaansa mun syliin ikäänkuin "kannattele mua!". Kuulemma meidän täytyy yrittää ratsastaessa aina erota hetkeksi ja olla mahdollisimman kaukana toisistamme, tallissa voimme sitten taas halailla ;)

Helppoa kuin heinän teko. Hevonen rennoksi ja menoksi vaan!

Tai sitten ei...

Hertta on siitä kuuluisa ettei se koskaan laita korvia höröön jos sen pitäisi poseerata. Ei muuten laittanut nytkään vaikka yritin auttaa ;)

Valmennuksen jälkeen oli taas aikaa rapsutella ja hoitaa Herbamaarea. Paras paikka on leuan alta rapsuttaminen