Hertta vain paranee vanhetessaan!

Olen kyllä monet kerrat kieltäytynyt hehkuttamasta ääneen, varsinkaan täällä blogin puolella. Aina kun olen kehunut ja hehkuttanut kuinka kivasti vaikka ratsastus meni, niin sen siliän tien kun lähden tallille niin ratsastuksessa syttyy kolmas maailmansota Hertan ja mun välillä. :D Katsotaan mitä tänään tulee kun erehdyin nyt blogiin kirjoittamaan ääneen taas näitä..

Kuvat otti Laura Grönroos, kiitos :)

Viime postauksessa pohdin tätä rentous asiaa ja olen sitä pohtinut edelleen. En voi oikeasti kieltää kuinka paljon nyt tuntuu että asiat ovat loksahtaneet kohdilleen ihan vain sillä kun lopetin sen ylisuorittamisen ja ajattelin vain ja ainoastaan tahtovani rennon ja rauhallisen hevosen. Tuntuu että ollaan Hertan kanssa päästy ihan uudelle levelille meidän yhteistyössä ja molemmat ymmärretään toisiamme nyt ihan erilailla.
Myönnän että jossain vaiheessa jotenkin ajattelin että mitä enemmän jalat viuhtoo ja hevonen prameilee sitä mahtavammin menee. Mun näkemykset ratsastuksessa on nyt heittänyt ihan härän pyllyä viimeisten vuosien aikana ja olen oikeasti oppinut arvostamaan sitä rentoutta ja helppoutta tekemisessä. Aiemmin vuosia sitten Hertan ja mun treenit oli oikeasti sitä että valmennuksissakin -15 asteen pakkasilla klipattu hevonen hikoilee vaahdossa ja itse olen niiin jumissa seuraavana päivänä etten pääse sängystä ylös. Ei se mun mielestä ole kouluratsastusta. En tarkoita että sitä opeteltiin ratsastamaan kovilla avuilla, mutta jonkinlainen hätä ja stressi meidän tekemisessä oli. Enemmän enemmän, lisää lisää, ei riitä ei riitä.
Rentoudella en tarkoita että mitä löysemmin ja laiskemmin mennään sen prempi, mutta ei tuo viulunkielen virittäminenkään ole kouluratsastusta korkeine etujalkoineen.
Jäntevä mutta rento. Aika utopistisen kuuloita maallikon korvaan... :D

Aina en todellakaan pääse siihen rentouteen käsiksi ja sitä myöten hyvään suoritukseen Hertan kanssa. Aina ei vain onnistu, vaikka itse omasta mielestäsi suoritat ratsastusta 100% samanlailla kuin eilen ja silloin se toimi. Esimerkiksi maanantain valmennuksessa oli ainekset taas siihen sotaan. Hertta oli toooodella jännittynyt kun tultiin maneesiin. Ihan ihmettelin että mikä nyt on! Nousin selkään ja sehän lähti jo niiltä sijoiltaan kipittämään alta pois passagen/piaffin sekaisin askelein. Keräsin heti sitten ohjat ja tästäkös H hermostui ja alkoi jo tarjoamaan hyppään pystyyn-efektiään. Se ei malttanut ollenkaan kävellä, puhisi ja pörisi vain. Valmentajakin katsoi että mitä ihmettä nyt tapahtuu, että mikäs ilmapallo se sieltä tuli.
Maneeissa oli jäätynyt ikkunat kovien pakkasten johdosta ja maanantaina ollessa leudompi päivä ne ikkunat alkoivat sulaa jolloin maneesin seinille tuli epämääräisiä märkiä länttejä ja vesipisaroiden tippuminen päälle katosta tai pisaroista lähtevä pieni rapina ääni sai Hertan ihan hulluuden partaalle! Mutta sehän on loogista. Kun petokissa astuu sen rasahtavan oksan päälle niin silloin pitää jo lähteä... ;) Kaikista pahimpia ovatkin nuo rapsahtelut, ei niinkään isot äänet. Esim Herttaa ei häiritse katolta putoavat lumet, mutta pieni rasahdus on paljon kamalampaa.
Kun H kerran oli noin jännittynyt todettiin että tehdään niin rentoa työskentelyä ja katsotaan mihin se johtaa. Jos ei johda mihinkään niin ei paineita, sitten ei tehdä sinä päivänä mitään ihmeellistä, mutta jos saamme sen rentoutumaan niin sitten tehdään piruetteja läpi.

Jälleen voin todeta että on sillä valkulla jännä psykedeelinen yliote ratsastajan mielen kautta hevoseen... Kuten sanoin, ainekset oli 3. maailmansotaan Hertan ollessa todella jännittynt ja lentoon lähdössä, mutta kun aloimme työskentelemään enkä itse hermostunut valmentajan avulla, niin hitto... Ei siinä mennyt kuin 5 minuuttia kun H jo laskee niskaa ja askeltaa keveästi! Oli se kokoajan varuillaan ja kiinnostunut ympäristöstä mutta kuitenkin korvat muhun päin suurimman osan ajasta, eikä mitään älytöntä poukkoilua! Se oli terävä, mutta kuunteli mua, vaikka tarkkailikin ympäristöä! Jos olisin ollut yksin, niin olisin varmaan hermostunut ja todennut että ei tänään, en jaksa tapella.

Aina aluksi vaadin matalaa niskaa. Käynti ravi laukka. Ei lähdetä kellumaan ja killimään heti kättelyssä.

Siinä sen taas näki. Vaikka kättelyssä hevonen tarjoaisi katastrofin aineksia, niin jos ratsastaja osaa koota ajatuksensa ja ottaa sen "henkiksen yliotteen" itsestään ja sitämyöten hevosesta, voi lopputulos olla oikein loistava vaikka aluksi ei siltä vaikuttaisi!  Jos olisin hermostunut siitä että H oli jännittynyt, niin ihan se olisi ollut mun moka kun tuloksena olisi ollut sinkoileva hevonen ja tappelu. Hevosta ei voi pakottaa rennoksi.

Kun kerta saimme Hertan rennoksi ja kuuliaiseksi, lähdimme ratsastamaan tehtävää. Laukassa koko rataleikkaalle, jonka alkuun kokoaminen piruettilaukkaan suoralla uralla. Siitä ulos koottuun laukkaan koko rata leikkaan päätyyn, jossa harjoituspiruetti puolitoista kierrosta. Tästä vaihtuu suunta takaisin päin joten keskellä teemme vaihdon. Sen jälkeen taas kokoaminen koko rata leikkaan loppuun ja puolitoista piruetti toiseen suuntaan. Eli koko ajan olemme kokorata leikkaalla.
Ja vielä mitä. Ei edes tuntunut vaikealta vaikka alku tunnista mulla oli hevonen joka ei suostunut kävelemään!
Sain koskea Herttaan kokoavasti, ja sehän kokosi. Se myös lähti hallitusti ulos piruetista. Vasen kierros oli oikein helppoa, mutta oikea oli tietenkin totutusti vähän vaikeampaa. Piruetti oli kyllä ihan kiva oikeassakin mutta valmistelut ja kokoaminen oli vaikeampaa, jolloin H vähän yritti lähteä kiemurtelemaan ja haparoimaan. Tässäkin kohtaa vain "tyyni, tyyni, tyyni, pyydä, pyydä, pyydä". Vaikka H tarjoaisi haparoivia askelia ja kiemurtelua niin ajatus eteen, katse ylös ja matka jatkuu silti. Ei saa patistaa lisää, ei saa hyökätä kimppuun heti "auttamaan" asiassa. Pitää pyytää, mutta vaikka olisi hankalampaa, niin täytyy uskaltaa jättää se hevonen itse miettimään ja ratkaisemaan asia. Ei aina voi olla tukemassa ja korjailemassa, vaan täytyy virheenkin uhalla antaa hevosen yrittää itse. Ratsastajan täytyy olla koko ajan siellä "takapiruna" valmiina tulemaan apuun, mutta tosissaan vasta sitten kun virhe tapahtuu. Jos lapsi opettelee ajamaan pyörällä niin aluksi pidetään kiinni ja tuetaan, mutta jossain vaiheessa täytyy päästää irti ja antaa lapsen polkea itse. Saattaa olla että se lapsi kaatua moksahtaa ilman tukea ekoilla kerroilla, mutta tässä vaiheessa ollaan lähellä ottamassa koppi, jonka jälkeen matka jatkuu. Ei lapsi opi polkemaan itse pyörällä jos aikuinen ei koskaan päästä siitä kantokahvasta irti ja anna lapsen kokeilla.





Sitä vähän joka asiassa tuppaa ratsastajana auttamaan sieltä ja täältä vaikka se hevonen osaisi sen ihan hyvin jo itse. Tottakai aluksi autetaan ja tuetaan uuden asian opettelussa, mutta helposti se ylimääräinen apu meille ratsastajille jää päälle. Kohta jo ollaankin siinä tilassa että hevonen ahdistuu ja hermostuu koska se tekee kyllä vaadittua työtä, mutta kun se "apu" ei lakkaa koskaan.

Lopuksi kävimme vielä läpi jälleen sitä passagea jotta näimme mihin se viime valmennuksessa jäi. En ole kuluneen viikon aikana edellisen valmennuksen jälkeen tehnyt passagea yhtään, joten nyt kokeiltiin siis viikon päästä miten H reagoi. Ja hyvin oli näköjään viikon aikana ehtinyt H sisäistämään oppimaansa.
Pääty-ympyrällä. Hidasta, hidasta, rauhoita, rauhoita. H alkaa tarjoamaan passagea. Se ehkä vähän jännittyy mutta annan sen silti olla yksin ja pyydän rauhallista ravia edelleen. Jossain vaiheessa H rentoutuu, mutta tahti säilyy, jolloin hieman autan sitä ja aktivoin takaa, jotta saadaan askeleeseen jäntevyyttä ja kokoa. Ai vitsit mikä tunne. Ne muutamat askeleet kun se kipristää napakasti jalkojaan ilmassa ja astuu symmterisesti tahdissa ravin askelia. AH!
Kun vain saadaan voimaa ja itsevarmuutta passageen Hertalle, uskon että siitä tulee todella näyttävä! Pitäisi yrittää kuvata videolla tilanteen nyt, ja sitten vaikka muutaman kuukauden päästä ja vertaille "alkutilannetta" ja "lopputilannetta". :)

Ensi viikonloppuna on jälleen Emma Kanervan valmennukset täällä Erkylässä, ja olen menossa molempina päivinä la ja su paikalle. Lauantaina menen iltapäivällä ja sunnuntaina aamupäivällä, oikein kivat ajat siis.
Katsotaan mitä pääsemme työstämään Emman kanssa. :)