Kootussa Ravissa

8. kesäkuuta 2015

Finnderbyn viimeinen päivä

SELVISIN HENGISSÄ!!
Saa meistäkin näköjään oikein kansikuvaksi sopivan kuvan! :)
Kuvan otti Aada Lätti
Kauhean huojentunut olo. Mä selvisin hengissä ekoisa kansainvälisistä kisoista (vaikkakin sähläsin kaikkea) ja mikä parasta, nyt oon päässyt ratsastamaan kürin ekaa kertaa eläissäni. Tosi kiva kokemus ja arvokas kokemus oppia näitä kansainvälisten kisojen sääntöjä!

Niinhän siinä kuitenkin kävi että mun hermot petti. Mua on jännittänyt niin paljon koko tää iso kisarumba ja sähläys että pääsenkö edes sinne ja saanko kaikki asiat järjestettyä niin että pääsen.
Jännitin niin paljon tuota vapaaohjelman esittämistä kun en ikinä ole musiikin tahtiin mennyt. Hätäilin toden teolla niin että koko laukkaohjelman ajan olin edellä musiikkia. En osannut yhtään keskittyä kuuntelemaan musiikkia ja esittämään ohjelmaa. Jossain vaiheessa vain huomasin kun roiskin laukkaohjelmaa menemään että musiikki on jossain ihan muualla kuin pitäisi. Sain sen onneksi kiinni käyntiohjelman aikana niin että raviohjelma meni musiikin tahtiin sitten. Mutta minkäs teet! Amatööri on aina amatööri.
Mutta nyt se ainakin on korkattu.

Prosentteja tuli 63,75 joka on ihan jees. Papereista en oikein saanut yhtäläistä ideaa siitä mitä mun ohjelmasta tykättiin. Yksi ei tykännyt ollenkaan, toinen ei tykännyt musiikista, kolme tuomaria ei kommentoinut lainkaan papereihin mitään, mutta antoi ihan hyvät arvosanat taiteellisista. En ehkä osaa oikein tulkita niitä vielä kun en tosiaan ole yhtään kokenut näissä.
Itse tykkään mun ohjelmasta, mutta onnistuin itse pilaamaan sen turhan jännityksen ja sähläyksen takia. Ratsastin kuin 5 vuotias lapsi pienellä shetlanninponilla. Painelin menemään niin reipasta laukkaa että oltaisiin tehty uusi Inter kür pohja-aika ennätysten kirjaan jos en olisi hidastanut käynnin aikana! Vähän kyllä hävettää kun esitin niin huonosti hevosen, joka oli todella mukava ratsastaa.

Hertta siis oli aivan erilainen kuin lauantaina. Se oli rennompi mutta kuitenkin aktiivinen ja kuunteli mua. Tuntui että Hertta oli vähän hölmistynyt "mitä se akka oikein sekoilee selässä?" ja meni vähän kysymysmerkkinä. Sarjat rikoin molemmat minä, mutta mulla oli onneksi yksi varalinja ohjelmassa, johon päätin esittää kakkoset ja sain korjattua numeron ylemmäs.
Onneksi mun kaveri sanoi aika hyvin: "Miten sä voit olla noin tyytymätön ittees kun oikeesti miettisit välillä sitä lähtökohtaa mistä oot lähtenyt. Puska He Ö tasolta kansainväliseen debyyttiin, joka isoilla rikkeillä oikeutti silti 63% kovassa seurassa. Etkä edes ollut viimeinen joten lopeta ininä!" :D
Harvinaisen hyvin sanottu!
Hävettää vain se ratsastus mihin taannuin jännityksen takia, kun sen ei pitäisi olla sillä tasolla kotonakaan.

Ei auta kuin todeta vain että TREENIÄ!

Tässä kuitenkin kuvia vapaaohjelmasta! Vähän ehkä huomaa että olen kauhusta jäykkänä, mutta onpahan taas iso lista asioita mitä mun pitää parantaa. :)

Ensin Tarun ottamat kuvat:




Tässä vielä muutama hauska kuva jotka Aada nappasi meistä! Lisääkin on vielä tulossa kunhan saan niitä käsiini... ;)
Meidän vapaaohjelmassa esitetään sulkutaivutus niin kuin ne GP ohjelmassa tulee! :)
Lopputervehdykseen tulemme ihan tuomarin eteen. Niin innoissani kumarsin että silinteri tippui mun silmille! :D Ja Hertta mulkoilee yleisöä! 

Molemmat huokaistiin helpotuksesta radan jälkeen, Hertta ravistelee viimeisetkin jännitykset pois... ;)
On se hassu!!! :'D Näitä on lisää... x)

Kiitokset ihanalle Idalle joka suostui tulemaan mukaan kisoihin groomiksi! Olisi ollut vähän hankalaa yksin olla reissussa!! :)
Jos kiinnostaa, niin Ida kuvasi aika paljon videomateriaalia ja teki videopostauksen viikonlopun kisoista. Mähän en näistä videopostauksista ymmärrä mitään enkä niitä ole koskaan tehnyt, mutta jos tahdotte katsoa,
niin TÄSTÄ linkistä voitte mennä katsomaan kyseisen videopostauksen Idan näkökulmasta! :)

Tässä linkki videoon suoraan Youtubeen; Finnderby 2015 videopostaus

Sitten kun saan videokamerani takaisin matkalta, niin katsotaan kehtaanko laittaa kürin tännekkin. Voi olla että mua vaan hävettää se niin paljon miten ratsastin etten uskalla julkaista sitä. Heh. En ole vielä sitä videota edes nähnyt, mutta voi olla etten haluakkaan nähdä... Kerään rohkeutta! :D

42 kommenttia

  1. Ihana sinua Noora! Oot vain niin symppis tyyppi, onneksi olkoon hienoista kisasuorituksista, olit sitte mitä mieltä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, symppis :D vähän häslä vaan!

      Joo sanotaanko näin että mun pitäisi olla tyytyväinen vaikka olisi mennyt vielä huonommin (ja siis eihäm se mennyt yhtään huonosti!) mutta en varman koskaan ole tyytyväinen itseeni :D

      Poista
  2. Missä paikassa te yövyitte Ypäjällä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli sellanen kuin Paijan maatalo :) www.paija.fi. tosi viihtyisä!! Oltiin sellasessa isossa maatilatalossa :)

      Poista
  3. Oon siitä asti seuraillut blogiasi kun blogitalli syntyi ja ihailen sua todella paljon. Kehityskertomuksesi on aivan ihmeellinen ja nyt ensimmäistä kertaa finnderbyssa. Olet todella esimerkillinen nuori nainen ja jokaisen heppatytön tulisi ottaa mallia sinusta. Ole ylpeä suorituksestasi ypäjällä ja onnea jatkollekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko se on munkin uskoa että lähtökohdat huomioiden eihän meijän olisi ikinä pitänyt kisata He A kummempaa ja nyt kuitenkin ihan ylpeästi mentiin KV kisoissa. Valmentaja näki radan livenä La ja hän sanoi olevansa ylpeä, vaikka silloin villisti esiinnyttiinkin kaikkea ylimääräistä.
      Meijän groomikin sanoi hyvin, että täällä oli ratsukoita joista melkeinpä kaikki on alusta alkaen treenannut tosissaan ja tähtäin korkealla, mutta mä olen treenannut vasta vuoden "vakavasti" ja lähtökohtaisesti alunperin ei pitänyt kisata ollenkaan. Eli ikäänkuin ollaan ajauduttu tänne mutta silti on mennyt iha hyvin.

      Mun pitää oikeasti luopua tästä mun täydellisyyden tavoittelusta ja alemmuuskompleksista! Ylpistyä ei saa, mutta joskus voisin opetella vähän katsomaan asioita eri perspektiivistä :)

      Poista
  4. Hieno juttu. Se on sivuseikka, miten radat meni, niitä tulee kyllä. Nauti nyt vaan siitä, että olitte ensi kertaa kv-kisoissa ja ensi kertaa kürissa. Kaikkihan sössii aina ensimmäiset uudet jutut, kun jännittää, mutta eka kerta on vain kerran ja pitää silloin iloita, että on päässyt askeleen ylemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYllä! Tälläin jälkikäteen kun jännitys alkaa kaikkoamaan niin olihan se aika makea reissu ja tahdon uudestaan..... :)

      Poista
  5. Täydellisyyden tavoittelu on varmasti osaltaan vienyt sua sinne missä nyt jo oot ja kuka tietää mihin vielä pääsetkään. Ole kuitenkin tyytyväinen siitä mitä nyt jo olet saavuttanut, ei tuohon joka tyttö pysty :) blogi on kivan rempseä, mutta jatkuva itsekriittisyys ja itsensä toistaminen ehkä välillä vähän turhaa. Te kisaatte maan ykkösnimien joukossa, hyviä prosentteja keräten ja sijoituksiakin napsien joten olisi varmaan aika siirtyä henkiselläkin tasolla sinne. Mutta nälkä kasvaa syödessä, näin se menee. Nauti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet täysin oikeassa. jopa itseni korvaan (tai siis silmiin) on alkanut särähtämään se liian kriittinen sävy, mitä toitotan täällä itselleni. Lupaan oikeasti lopettaa sen ylimääräisen märehtimisen ja kritisoinnin täällä! :D alan oikeasti ajatella enemmän optimistisemmin, vaikka aina vähän pessimisti ei pety-asenteella olen mennyt. :P

      Mun pitää alkaa tosiaan viemään mun tuota pääkoppaa sinne kansallisille ja kansainvälisille areenoille, niinkuin kroppa ja hevonen on jo tehnyt... :)

      Poista
  6. Nauroin vikalle kuvalle, nuo Hertan korvat! Ei ole todellista kuinka sopivaan aikaan otettu kuva :D
    Onnittelut teille! Hyvin ootte kehittyny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistava kuva!! :D Aadalla hyvä tilannetaju! Mutta onneki meistä saa näköjään asiallisiakin kuvia ;)

      Poista
  7. Hienosti menitte, oli kiva olla mukana ♥ Hienoja kuvia kyllä tuli, mutta mikäs ihme se on kun kohde on niin upee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miljoonasti kun olit, mahdollistit mun osallistumisen. :) Yksin en olisi lähtenyt!

      Poista
  8. Itse on vaan niin ankara itselleen. Teillä meni hienosti, jokainen kv-tason ratsastaja on joutunut kokemaan samat asiat kuin sä, kokemusta ei saa kuin kisailemalla. Kaverisi kiteytti asian hyvin! Pääasia että Hertta toimi, teillä oli hauskaa ja jäi hyvä maku suuhun, tuosta on hyvä jatkaa reenaamista.:) Ja Hertta näyttää kuvissa niiiin hienolta ja sä taas ihanan hyväntuuliselta. Ihan sikana tsemppiä jatkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mä alan vähän löystämään sitä omaa nutturaa, etten olisi niin natsi itselleni!

      Poista
  9. Hyvinhän teillä meni, kovatasoinen kisa ja omat ekstrajännitykset mukana ja silti hienot suoritukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mun täytyy vähän antaa itselleni armoa! :D Oikeasti lähtökohdat muistaen tuo meni todella hyvin. Isoilla rikkeillä silti pällistellään siellä 63%. Viime vuonna meidän ennätys ehjällä radalla oli 62%, eikä millään päästy siitä yli... Että aikamoinen kehitys!

      Poista
  10. :,DDDD Vaikka yleensä olen moittinut sitä, että sanot itseäsi maalaiseksi, niin tuo silinteri naamalla -kuva on niin loistavan maalainen, että se pitäisi kehystää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en minä turhaan itseäni maalaiseksi moiti!! :D

      Mutta arvaa mitä! Sain päätuomarinkin nauramaan!! :D Kun ihan noin sen nenän eteen pysähdyin ja tiputin silinterin naamalle niin kyllä nauroi hänkin! :D

      Poista
  11. Mä oon seurannut sun blogia tässä vuoden päivät ihan innoissani ja sunnuntaina näin teidät ekaa kertaa livenä ja veditte tosi hyvin! :) Ohjelma oli sopivan erilainen ja luulin että olisi tullut paljon paremmatkin prosentit! Meidän porukasta yksi joka ei mitenkään teitä tunne sanoi kun olitte radalla että onpa siinä hevonen hyvässä massassa tai jotain.:) Hyvä muskeli-Hertta! Jatkakaa samaan malliin positiivisella asenteella, ootte ihan huippuja!
    T:Neija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotin parempia prosentteja ennen, mutta sanoinkin radan jälkeen että jos 63% tosta saisi, ja niinhän saatiin. Siitä olisi pitänyt tulla paremmat, mutta ratsastin itse huonosti niin se rokotti pisteitä varmaan sen 2 %! Kalliit rikkeet tein ja hätiköinti sotki koko laukkaohjelman niin että olin liian paljon edellä musiikkia... :/

      Heh, juu ollaan just katseltu että Hertta on kyllä nyt sellainen massamake että kohta pitää alkaa katsoa mitä se suuhunsa pistää! :D Siis ei se lihava ole,mutta ei kyllä saa lihoa yhtään. :D Mutta on se parempi tollaisena muskelimammana kuin sellaisena kuivan kesän oravana mitä se oli :)

      Poista
  12. Onnea hienoista suorituksista ja kv startista mikä on tosi iso juttu!! Katsoin kuvista ja sulla on tosi makeet saappaat *.* mist oot ostanu ne? Suositteletko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ostanut ne Keravan Horse & Riderista, Merkki on Königs ja malli Comtesse :) noi on mittatilauksena tehty niin sain niihen laitattaa ton kiiltävän nahan ja timangia. :) Ostin ne itselleni 2 vuotta sitten synttärilahjaksi puoliski äitin kanssa!

      Ja suosittelen noita ainakin :)

      Poista
  13. Äläs nyt, ootte niin upeita! Kunnon hyvän mielen ratsukko! Komppaan kaikkia ylläolevia, mokia sattuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, mokia sattuu, ja mun pitäisi nyt vähän hyväksyä se ja antaa itselleni armoa... :)

      Poista
  14. Olet kyllä huippu tyyppi! Harvalla on pokkaa laittaa tuollaisia "silinteri silmillä"-kuvia:D hienosti selvisitte kisoista! Toivon sydämestäni teille menestystä tulevaisuuteen ja tämä teidän tarina muutenkin on todella kannustava näin tavallisellekkin ratsastajalle. Tunnistan myös tuon itsensä väheksymisen eikä siitä ole helppo päästä eroon. Tsemppiä tuleviin treeneihin ja kisoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei todellakaan ole helppoa vaan lopettaa itsensä väheksymistä! Toivoisin ehkä vähän sellaista asennetta itselleni että "me tultiin tänne tänään voittamaan", eikä sitä ainaista "no katsotaan miten nyt onnistuu".. :D

      Toi silinterikuva kuvastaa vaan niin hyvin mua. Oon niin sählä xD olen kerran ratsastanut radan silinteri väärinpäin päässä!! :D huomasin senkin vasta kuvasta jonka ostin että silinterin rusetti osoitti eteen xD

      Poista
  15. Sä olet Noora aivan mahtava! Sinun ansiota on, että myös Hertta on nyt todella upea! Olet panostanut kovasti tähän vuoteen ja se kyllä näkyy. Et voi olla kuin tyytyväinen itseesi ja Herttaan. Ihan seurata tietäsi :) Kiitos näistä postauksistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun täytyy olla tyytyväinen. Ja olenkin, mutta jotenkin janoaa aina vaan parempaa suoritusta itseltään.. :P Mutta alan kohta taas työstää enemmän tätä psykologista puolta. En voi aina olla näin itseäni vähättelevä, jotain täytyy muuttua!

      Poista
  16. Onnea tämän kauden hyvistä suorituksista :) olette kyllä mahtava pari Hertan kanssa ja olette kumpikin tosi taitavia.Teidän tarina on myös inspiroiva ja se antaa toivoa siitä että tällainen ihan tavallinen ratsastajatyttökin voi kovalla työllä joskus menestyä:) älä yhtään aliarvioi teidän hienoja suorituksia ja kv debyytiksi teillä meni todella hyvin:) ja tietty kehtaat julkaista videon teidän radasta kun teillä meni noin hyvin(eikä ne tuomarit taatusti suotta antanut noin hyviä prosentteja!) Onnea teille tuleviin kisoihin ja jatkakaa samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan tavallinen ratsastajatyttönenkin mäkin olen edelleen. :) Uskoa vaan täytyy riittää ja oikeasti panostusta lajiin. Mäkin olen monesta asiasta joutunut sen varjolla luopumaan,mutta ei kaduta!

      Poista
  17. Aivan mahtava toi vika kuva! :D

    VastaaPoista
  18. Sen teijän sunnuntain radan jälkeen (joka oli ihan super hieno!) sai kyllä itekki hirveen inspiraatiopläjäyksen ja seuraavana päivänä otin itteäni niskasta kiinni ja päätin et nyt meki panostetaan ja tadaa heppa kulki ku mikäki! :)
    Ootte huippuja ja sun blogis antaa hirveesti inspiraatioo omaan tekemiseen kiitos siitä!
    Hyvää kesää teille ja paljon tsemppiä treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä jos sai hepan kulkemaan kun oikein keskittyi!! :)vaikka se sununtain rata ei ollut mikään kovin huippu kun ratsastin niin täysillä vauhtia, niin kiva kuulla jos siitä irtosi kuitenkin itselleen jotain! :)

      Poista
  19. Ootte te niin mahtava tiimi!! Tähän väliin höpsö kysymys kun tuli mieleen, miksi Hertalla on korvahuput? Ja nykyään vissiin saa sitten olla kisoissa pipo päässä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katohan, unohtui tekstissä mainita. Korvahuppu saa olla ulkokisoissa nykyään. En ole koskaa mennyt korvahupun kanssa mutta päätin kokeilla kun tuolla oli järkky tuuli koko vlopun, ja lauantaina Hertta törttöili, niin testasin josko korvahuppu auttaisi asiaan. Oli H parempi mutta en vielä tiedä johtuiko korvahupusta vai muuten vaan! Pitää jatkossa testata tuulisilla keleillä! :)

      Poista
  20. Ei luoja miten mahtava tuo viimeinen kuva. Huh helpotus :D

    VastaaPoista
  21. Otin teistä launtaina jonkun verran kuvia, niin mihin sähköpostiin voisin laittaa linkin noihin kuviin, kun en ihan tähän viitsisi laittaa? :-)

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!