Kootussa Ravissa

6. kesäkuuta 2015

Finnderby toinen päivä

Jumaleissön Muori pisti ranttaliksi niin että mua ihan ihmetytti radalla! :D

Tänään oli vuorossa siis Intermediate I ohjelma ja tuloksellisesti tämä oli meidän tämän kauden huonoin rata. 62,6% on todella alhainen prosentti, varsinkin kun ollaan saatu parempia ratoja paremmilla prosenteilla. Mutta rata oli todella jännittynyt ja rikkeitä tuli liikaa! Siihen nähden nuo ovat jopa aika hyvät prosentit joten saan olla tyytyväinen!!! :)

Hajontaa oli tuomareiden mielestä, mutta se johtui varmaan skaalankäytöstä. Kommentit olivat kuitenkin samaa luokkaa. Jokainen tuomari palkitsi mun istunnan ja hevosen lennokkuuden, mutta rokottivat jännittyneisyydestä ja tottelemattomuudesta. Näinhän sen kuuluukin mennä!
Kun Hertta oli todella jännittynyt, se menee niin lyhyeksi edestä ja juoksee samalla alta. Haluaisin itsekin sen isommalle kaulalle ja nenää edemmäs, mutta kun H jännittyy niin se tuli vahvaksi edestä ja tämähän oli mulle aika uutta. Oli hämmentävää että se pyrki niin vahvasti vasten kättä ja jopa "ryösti" kerran kun oltiin lähdössä lisättyyn laukkaan. Mutta sen sinkaisun jälkeen H kyllä parani, sillä se ryhdistäytyi eikä pyrkinyt niin matalaksi ja vahvaksi. Loppurata oli parempi, mutta rikkoja tuli silti tosiaan kakkosiinkin lisätyn laukan lisäksi. Yksi lisättyravikin meni rikki ja piruetit olivat vaikeita.
Kun olimme kiertämässä rataa, niin H pelästyi katsomon kulmassa ilmeisesti sateenvarjoa joka avattiin kesken kaiken. En itse nähnyt tätä, mutta kuulokkeista kommentteja antavat tuomarit näkivät ja sanoivatkin asiasta. Se ehkä oli vähän alku sysäys meidän alamäelle, mutta tälläistä tämä kisaaminen on! Pitää vain oppia selviytymään vaikeidenkin asioiden yli. Ei Hertta normaalisti ole tuollaisiin vahinkoihin reagoinut, mutta tänään oli vähän teatteria kaikessa. ;) Heh, on se vaan hassu vanhus!

Tässä tämä yksi taidonnäyte miten Interiä ratsastetaan... ;)

Tulimme viihdyttämään yleisöä... :D
Tämä oli kuitenkin rata, jossa oli niitä hyviä "highlighteja" ja sitten niitä rökäletappioita. Kyllä siellä meitä palkittiin mm. laukka siksakeista, peruutuksesta ja avoista/suluista ja toki keski ja lisätystä ravista (siis siitä mikä ei mennyt rikki). Voltit menivät huonosti koska jos H painuu matalaksi edestä häviää tahtikin. En voi alkaa kannattelamaan sen päätä, vaan täytyy saada pohje läpi siinäkin tilanteessa ja äkkiä hevonen pohkeen eteen!
Yksi tuomarikommenttikin oli "lovely mare, keep on working on throughness!" sekä toinen tuomari kommentoi "Promising, little tence on the air". Heh, niimpä.

Tässä hovikuvaaja Tarun ottamat kuvat! Laittelen myöhemmin lisää jos löydän. :)
Kaikista kuvista copyt Taru Arola!




Rapsuttelut ei tänään tehonnut rauhoitteluun :D
Sulkua vasemmalle.


Avoa radalla


Lisäykseen
Hertalla oli huomio kokoajan tässä kameranurkassa.. ;) Ihana!
Lopuksi yritin mennä vähän keskikentälle ravailemaan jotta H rentoutuisi, mutta oli vähän haastavaa.
Sainkin jo pari kommenttia lukijoilta Instagramiin ja facebookiin että taitaa Hertta olla vähän teatraalinen ja toinen kommenttikin oli että "oli vähän tulta peban alla!". Mutta niin se meni! Oli vähän teatraalisuutta ja tulta hännän alla, mutta hienoja ja hyviäkin pätkiä.
Hertan omistaja ei ollut tänään paikanpäällä mutta seurasi Equipesta tuloksia. Hyvin hän tuntee hevosensa, sillä viestiä tuli "Oliko kova taso, vai pönttöilikö Hertta?". Heh, ei ollut Hertalta mitään uutta, ja heti kun tulostaso notkahti, niin tietääkin jo että on tainnut olla vähän "hullut päivät"! :D

Hertta tyytyväisenä itseensä iltakävelyllä! Esitti ylimääräisiä muuveja radalla niin johan on osaava tamma! ;)
Huomenna verkkaan Hertan paremmin kun se kerta tuollainen Duracell on. Tänään olin vähän kiltti ja ajattelin säästellä ettei se väsy, mutta kyllä jos noin hyvin jaksaa matkan talliinkin tulla piaffia niin paree on jaksaa ratakin huomenna! Huomenna siis meidän ensimmäinen kür debyytti, ja en toivo muutakuin kontrollia ja vähän rauhallisuutta mukaan!
Tykkään kyllä kun Hertta on tuollainen virkeä ja keveä ratsastaa, sillä Inter rata on kyllä aika tuskainen jos H on laiskalla päällä. Jos hevosella ei ole yhtään omaa moottoria mukana niin pulassa ollaan.
Se moottori ja kaasu ei vain saisi hirttää kiinni...


Nyt on Norppa styled by Keravan Horse & Rider! :D
Kelpaa nyt kulkea!

Nyt vaan tsemppaan itseäni huomiselle. Hauskaa lähdetään pitämään, ehkä vähemmän kirjaimellisesti kuin tänään... ;)

20 kommenttia

  1. Voi Hertta :D! Toivottavasti huomenna ei mennä äärestä laitaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Hyvin te vedätte! Huomenna vähän pidempää verkkaa alle ja speed control vähän paremmaksi niin todella hieno tulee! Hertta on kyllä tullut hienoksi hevoseksi, on FEI-passia ja mikrosirukin. Super-Noora&Super-Hertta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidempi verkka toimi ja korvahuppu! :) Hertta oli PALJON parempi, mutta sitten kävikin niin että mun hermot petti ja jännitin itse ohjelman pilalle! :DD Mutta speedcontrol löytyi :)

      Poista
  3. Mielettömän hienoja kuvia! Mä en saanut läheskään yhtä hienoja, mutta tässäpä linkkiä kuitenkin;
    http://alexzard.kuvat.fi/kuvat/Hevoset/Finnderby,+Yp%C3%A4j%C3%A4/Noora+Peltola+-+Cassiopeia+KS/
    Ja ei sitä aina voi loistaa, ens kerralla rennommin!

    VastaaPoista
  4. Hertta! :D Hienoja kuvia kumminkin saatu! Tsemppiä huomiseen koitokseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuhma Hertta!! ;D No einyt, vanhalla oli vähän jännäpäivä mutta se oli ihan unelma sitten sunnuntaina! :D

      Poista
  5. oi jee, kiva tää uus banneri! :) ois ehkä nätimpi, jos nuo sivupalkit/navigointi olisi keskitetty, mutta mun mielestä ihan kiva näinkin. Hyvinhän tuo meni, Hertalla tais olla vähän kiukkupylly päivä :D Noo, ens kerralla paremmin, tsemppiä huomiseen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emma tekee mulle nää ulkoasut :) on kyllä taitava!
      Mä en itse osaa oikein säätää näitä, joten en ehkä uskalla kokeilla keskittää noita... :D Voin yrittää mutta pelkään että menee koko ulkoasu pilalle x)

      Poista
  6. Tän päivän kür meni hienosti! Ei ainakaan tullut ylimääräsiä juhlaliikkeitä. ;) Hertta leiskautti loppuun hienot lisäykset ja muutenkin rata näytti mun silmään kivan tasaiselta. Oli ilo katsoa teidän menoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua harmitti kun itse ratsastin niin huonosti, mutta Hertta oli oikeasti tosi hyvä!! Mä pilasin itse suoritusta rikkomalla sarjat ja häsläämällä kun jännitin liikaa. Mutta vähän armoa kun oli ensimmäinen kür ikinä! Muut aloittaa kürin tekemisen He A tasolla poni vuosina niin mun oli pakko korkata heti Inter I tasolla se vapaaohjelma... :D

      Poista
  7. Oisko postausta sun nutturasta? Se on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta mustakin ois kiva kuulla/nähdä miten saat sen noin kivasti väsättyä + vielä pysymäänkin ! ;D
      T. Kouluratsastaja Joka Ei Osaa Tehdä Kunnollista Ja Siistiä Nutturaa

      Poista
    2. Hei hyvä idea!!

      Mä joskus aikoinaan itsekin opin tämän tekemään kun löysin netistä jonkun bloggaajan ohjeet kun en millään saanut pysymään nutturaa.

      Mulla on muutenkin vähän turhan paksut ja pitkät röllihiukset jotka vaatii 5 kiloa lakkaa ja toiset 5 kiloa pinnejä että saan sen pysymään, mutta nykyään oon jo oppinut tekemään sellaisen nutturan joka pysyy. :)

      Toteutan tämän kyllä!!

      Poista
  8. Oi että miten hienoja kuvia! On kyllä pakko hehkuttaa sitä miten hyvään kuntoon oot
    Hertan saanu. Ootte upee pari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta on kyllä nytten ihan erinäköinen kuin joskus aiemmin. :) Eikä ole ikä haittanut kehittymistä! :)

      Poista
  9. Pakko kysyä että mikä kypärä sinulla on tämän postauksen kuvissa? :D :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul on yleensä kisoissa One K kypärä, malli Suede Air :)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!