Kootussa Ravissa

7. helmikuuta 2014

Älkää ikinä ostako halpaa.

Minä tein niin suojien kohdalla ja  näin kävi..

Suojat rikki. Kuvassa näkyy vähän karvojen alta tuota haavaa. Kun putsasin sitä niin olihan se sitten isompi... Etujalkojen suojat ehjät


Eli olin ratsastamassa eilen illalla myöhään. Hirvee sumu nousi ja hyvä etä kentällä näki eteensä! Pakkanen ilmeisesti kiristyi niin kosteus tiivistyi maata myöten. Ainoastaan mun pää tuntui olevan sumukerroksen yläpuolella, mutta hevonen jäi sen alle. Noh, ei siinä mitään. Kentän pohja alkaa pikkuhiljaa olemaan parempi kulutuksen ansiosta, lumi tallautuu hyvin. Tosin vielä se "pettää" kavion alta, eli hevonen ei saa hyvin ponnistusvoimaa kun maa jalkojen alla ei ole tukeva. Suht hyvin siellä kuitenkin jo liikkuu. Hertan laukasta huomaa että se laukkaa matalana, ikäänkuin hiipien, ei ilmavasti, sillä ponnistusvoimaa ei tosiaan saa.

Noh, Hertta oli myös hieman kireä. Mistä lie johtuu, en tiedä. Teki paljon lehmän potkuja ja minähän sitten vähän hermostuin ja ajattelin että varmana käytän jalkaa, joten aloin tekemään pohkeenväistöjä ympyrällä niin että Hertta väistää reilusti takaosaa ulos ja joutuu astumaan ristiin. Tää oli tosi vaikeeta ja Hertta välillä potkii. No ei ihme. Kun tulin selästä alas huomasin että se on repinyt hokeilla takajalan suojat auki. Vasentakajalka (niinkuin kuvasta näkyy) on mennyt ihoon asti rikki. Hokki on raapaissut koko suojat läpi ja haavahan sinne jalkaan on tullut. Eipä ollut onneksi kovin syvä. Laitoin kuitenkin Betadine hauteen yöksi. 

Hertta ei oo oikeestaan koskaan reagoinut haavoihin mitenkään. Välillä saattaa olla haavan ympärys hieman lämmin, mutta impparia ei ole tullut. Tietenkin koputtaa puuta...
Nyt on Hertalla sitten laastari jalassa. Eipä tämä niin mua haittaa, mutta ärsyttää noi suojat. Ihan rihkamaa. OIKEASTI! Panostakaa hevosen varusteisiin! Mä oon nyt niin kantapään kautta tässä pikkuhiljaa joka varusteen kohdalla oppinut että jos kerralla maksaa kunnolla laatutuotteesta niin siitä on oikeasti iloa ja hyötyä paljon enemmän kuin näistä kopiotuotteista "Made in China".

Toisaalta, Hertan jalkaan olisi voinut tulla isompi naarmu, jos suojaa ei olisi ollut jalassa... 


Laastari jalassa nukkumaan

19 kommenttia

  1. Onko nuo schockemöhlen suojat? Näyttävät vähän niiltä. :o

    VastaaPoista
  2. Oho! Onneksi ei sen pahempaa kuin "vain" haava... Noiden halppistuotteiden kanssa saa olla kyllä tarkkana. Meillä myös feikit vereduksen nappisuojat ja kovin pitkään ei kyllä nauhat niissäkään kestänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Tuosta kuvasta kun katson niin molemmat suojat on revenny tosta tikkauksen\ sauman kohdalta. Tosi kestävää... :p

      Poista
  3. Pistä palautetta kuvien kera liikkeeseen mistä ostit nuo suojat! Ei ne nyt tuolla tavalla saisi totaalisesti revetä vaikka vähän jalkoja potkiskelisikin. Ehkä suojissa oli valmistusvirhe tai olivat muuten rihkamaa, mutta kyllä tuollaisesta saisi hyvittää vaikka halppis suojat ovatkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä anon kanssa, ei pitäisi edes halppissuojien mennä tuolleen rikki. Pistä palautetta menemään! Toivottavasti ei muutu haavat pahemmaksi :)

      Poista
    2. Joo täytyypi laittaa! Ostin nuo hollannista, tai siis tilasin, joten en ainakaan jaksa alkaa lähettelemään takaisin, mutta siellä sivuilla taisi olla "arvostele tämä tuote" niin voisi laittaa ihan kuvineen päivineenmuillekkin asiakkaille :D

      Poista
  4. oho! No ompa pahasti pettänyt! Kiitos vinkistä, ei osteta tuollaisia omalle orille! :)

    VastaaPoista
  5. No huh! Aika ilkeen näkösesti menneet... Mutta oon tismalleen samaa mieltä, en enää osta mitään halpiskamaa itselleni tai hevoselle. Poikkeuksia tietenkin on, itellä on jotkut halpismerkkiset ratsastushousut, jotka on tosi hyvät. Mutta oon tässä vuosien varrella vaan todennut, että mielummin ostaa kerralla laadukasta, kuin kärsii huonosta käytettävyydestä tai ostaa puolen vuoden päästä uutta. Varsinkin ratsastuksessa varusteiden istuvuus, mukavuus, laatu, käytännöllisyys (+ tietty ulkonäkö ;) ovat kyllä ihan ehdotonta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on mullakin jotain halpiskamoja ja hyviä ovat. Riippuu tosi paljon tuotteesta. Esim satula, suitset, loimet ja SUOJAT on sellaisia mistä en enää tingi :D

      Poista
  6. No noinhan niille käy, omat suojat ja suitset huomattu ihan sama :D

    VastaaPoista
  7. Laadussa on niiin paljon eroa... Ostin 5 vuotta sitten Eskadronin Allround -suojat joka jalkaan. Siirtyivät viikko sitten tarhasuojiksi, näillä on menty koulua, rämmitty maastossa, päästelty hiekkakuopilla/raviradalla, menty maastoesteitä, ihan kaikkea siis ja olivat vielä siinä kunnossa että tarhaan joutuivat. Vertauksena ostin tilalle Horse Guardin vastaavat suojat, hinta puolet ja saumat ei kestä, päällimateriaali hajoaa, valuvat, venyvät. Huonot siis. Taidan käydä seuraavasta palkasta hakemassa uudet Eskat :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään vielä, että ostin hevoselleni ekoiksi suitsiksi Passierit, siitä on 9 vuotta. Vielä ovat todella hyvässä kunnossa, muutama naarmu turpahihnassa. Ohjat ovat saman mittaiset, eivät siis venyneet ja menevät vielä "edustussuitsista". Toiselle hevoselleni ostin alle 100e suitset, kestivät reilun vuoden suht siisteinä. Sekin sai Passierit päähänsä 2 vuotta sitten.

      Poista
    2. Kyllä se vaan niin menee! Seuraavaksi ostan varmaan juurikin eskan suojat tms vastaavat. :P

      Poista
    3. On mukava huomata, että vaikka pitää ohjia samoista nappuloista on toinen venynyt 3 cm pidemmäksi :) Ihan sama vaikka roikkuisikin toisessa ohjassa, mutta jos vuodessa tapahtuu halpiksille näin ja Passierit ovat kestäneet 9 vuotta samaa kohtelua, kyllä se vaan kertoo laadusta jotain. Jos vuoden välein joutuu ostamaan 100e suitset niin se kertasijoitus (500e) minkä laitoin laadukkaisiin on pieni.
      Suojat, satulat, suitset ja huovat ovat laadukkaita, ne kun kuluu. Loimia en osta kalliita vanhemmalle hevoselle, se kun niitä tuhoaa omaksi huvikseen.

      Poista
    4. Vielä lisään, köyhällä ei ole varaa huonoon :D

      Poista
    5. Nimpä! Köyhällä ei tosiaan ole varaa ostaa halpaa! :DD Tää oikeasti kannattaa muistaa :D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!