Kootussa Ravissa

19. maaliskuuta 2014

Hertta ojassa

Siis ihan kirjaimellisesti.

Eilen oli koko Hertan tarhan nelihenkinen tammalauma karannut tarhasta. Kukaan ei ole nähnyt mitään, muutakuin vasta vapaana olevat hevoset pihalla ja naapurin pellolla...
Jäljistä ei oikein voi edes päätellä mitään, miten ja miksi tälläinen on tapahtunut. Tallin omistaja vain sattui olemaan sisällä talossa ja yhtäkkiä näki punaloimisen hevosen liikkuvan pihalla. Ensimmäisenä tuli mieleen että naapurin hevoset ovat karanneet, koska kellään meidän tallin hevosista ei ole punaista ulkoloimea. Tarkemmin katsonnu kuitenkin tallin omistaja huomasi, että sehän on Hertta, SISÄLOIMESSA? Herää kysymys, että miksei sillä ole ulkoloimea päällä?

Noh, kun hepat oli saatu kiinni (aika helposti tämä siis onnistui), niin alkoi jälkien selvittäminen. Hertan loimi löytyi tarhan viereisestä ojasta nurinpäin käännettynä, soljet kiinni ja mytyssä ojan pohjalla. Mystistä.
Rimpuilun jälkiä oli paljon. Miten ihmeessä Hertta on päätynyt ojan pohjalle ja miten ihmeessä se on riisutuinut loimestaan ilman solkia avaamatta? Toinen mahalenkki oli auennut, mutta mitään ei mennyt rikki. Hieman helmasta on revennyt, mutta sen voi korjata aika helposti. Ulkoloimen kangas on jo sen verran vanhaa että repeää herkästi. Loimen selkäosassa on vanhat tarhakaverin puremisjäljet, mutta ne nyt ei liity tähän.
Nää Hertan riehumiset ei oo mistään pienimmästä päästä.

Hertta kuitenkin päällisin puolin näyttää ihan ehjältä. Mitään haavoja ei löytynyt (IHME, vieläpä hokkiaikaan.) eikä tunnusteltaessa tuntunut mitään missään. Juoksutin tänään aamulla liinassa jotta näen ontuuko se. No ei onnu. Päinvastoin liikkuu aika rennosti, pääalhaalla, vaikka yleenä menee kamelina liinan päässä ilman apuohjia. Rennosti siis "eteenalas" tyyppisesti löntysti.

Mitä ihmettä on siis tapahtunut? Tarhan portti oli rikki, joten siitä on tultu läpi. Mutta mitään kummempia "liukujälkiä" kaatumisesta tms ei ole näkynyt. Ainoastaan Hertan rimpuilujäljet ojan pohjalla. On tää varsinaista rikospaikkatutkintaa! :D
Huvittavaa tietenkin se, että kaikista karanneista hevosista juuri Hertta on se joka on päätynyt ojan pohjalle kaatuneena. Ainut hevonen joka on treenissä ja joka itseasiassa on aika arvokas ihan rahallisestikkin. :D Noh, ehkä tällä kertaa ei käynyt kuitenkaan mitään.

Viime talvenahan H oli ilmeisesti kaatunut tarhan aidan päälle, jolloin se sai pistohaavan oikeaan kainaloon. Siitä turposi appelsiinin kokoinen paukama, joten saikkua siitä seurasi. Siitä voit lukea lisää TÄÄLTÄ
Tässä kuva edellisesta karkumatkasta tosiaan mikä sattui kun pistohaavan sai aidasta.
Pistohaava aidasta. Tätä sitten letkutettiin ja pidettiin auki jotta mätää pääsi ulos.
On se kivaa kun hepat keksii itselleen tekemistä tarhaan! Joukossa tyhmyys tiivistyy.
Nyt mua vaan jännittää että vaikka nyt H näyttää ok:lta, niin jälkikäteen ilmaantuu jotain. Esim ihan rankaan kohdistunut isku tms. Kerran meidän tallin ruuna karkasi ja ilmeisesti jäljistä päätellen oli kaatunut syvässä hangessa. 3 päivää onnettomuuden jälkeen vasta tuli oireet kun ruuna piti päätä alhaalla, eikä saanut sitä nostettua ylös. Klinikalla sitten selvisi että kaularankaan oli tullut hiusmurtuma. Se oli pitkä saikku! Ruuna ei tosin ollut kisakäytössä, joten "ei suurta haittaa" ollut. Mutta mitäs jos tässä on nyt käynyt jotain samanlaista ja koko ensi kesä ja kisat on pilalla? :P
Toistaiseksi kaikki on kyllä ok, mutta jännityksellä elellään. :P
Prkleen hepat...

18 kommenttia

  1. Voi ei. Toivottavasti mitään vakavaa ei ilmaannu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvältä ainakin vielä näyttää. En viitsinyt perua perjantain valmennustakaan vielä turhaan. Saa kuitenkin 3 pvää kevyttä ennen sitä, niin luulisi että jos ei mitään ilmaannu niin mitään haittaakaan ei sitten tapahtunut! :D

      Poista
  2. Hyvä jos selvisitte säikähdyksellä! Aikamoisia ninjan taitoja Hertalla kun onnistuu riisumaan loimet avaamatta solkia, olisiko tosta taidosta mitään hyötyä kouluradalla? ;)
    Meillä oli ihan samanlainen haava kainalossa pomon parhaalla kouluratsulla pari viikkoa sitten, turposi kanssa ihan appelsiinin kokoiseksi. En tiedä mitä sekin ruuna oli puuhannut, aamukävelytyksen jälkeen ollut pari tuntia karsinassa ja jollain ilveellä saanut kainalonsa auki :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oikea Ninja Hertta! Saisi olla yhtä notkea ja taipuisa kouluradalla... :D

      ihmeellisiä eläimiä nuo hevoset. Ei näköjään ole temppu eikä mikään saada itsensä rikki karsinassakin, saatika sitten ojanpohjalla... :D

      Poista
  3. Taito se on tuokin! Joskus Saksassa ollessani yksi ori oli yön aikana saanut ninjailtua _alemman_ loimen pois päältään (löytyi myttynä karsinan nurkasta), mutta päällimmäinen loimi sillä oli vielä selässä. :--D Siinä mietittiin kanssa, että miten ihmeessä.

    VastaaPoista
  4. Voi jestas, onneksi pääsitte säikähdyksellä! Sen verran kyllä haluaisin sanoa, että kyllä nuo pitkät saikut ovat ihan yhtä tylsiä ei-kisaavilla tai kisaavilla hevosilla. Vaikka ei kisaa, niin voi silti harrastaa täyspainoisesti ja tavoitteellisesti päivittäin. Ehkä olisi parempi puhua aktiivisessa käytössä olevista ja lepo- tai seurahevosista. Tähän kun törmää aina silloin tällöin, että ajatellaan ettei sillä hevosella ole niin väliä, jos sillä ei kisata. Kaikille se ei kuitenkaan ole se tärkein juttu taikka siihen ei ole mahdollisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta en mä nyt sitä ihan noin kärjistetysti tarkoittanut. :P Tässä tapauksessa kun ei ollut edes aktiivista harrastekäyttöä. Saikku esti treenaamisen, jota ei edes tehty silloin ko. hevosella, joka oli käytännössä tosi kevyellä käytöllä jo ennestään. Muistaakseni kaikkea muuta sai tehdä, paitsi kokoamista, joten käytännössä ko. hevosella ei paljoa tekeminen muuttunut oli saikulla tai ei. Ei joutunut edes sairastarhaan. :) Muistaakseni muutama kuukausi joutui olla kevyellä liikutuksella ilman "kokoamista", jonka jälkeen sai alkaa suht normaalisti menemään hevosta tunnustellen. loppujenlopuksi ei tuntunut jäävän jälkiä, eli ell sanoin jälkitarkastusta ei edes tehty, koska hevosessa ei huomattu mitään ratsastuksellisesti poikkeavaa.

      Nykyään ruuna on kuitenkin aktiivisessa käytössä ja jopa pikkukisaamisessa, eikä tästä accidentistä ole ollenkaan käyttöä estävää toimintaa. :)
      Mutta joo, ei se tarkoita että muille paitsi kisahepoille/aktiivisille saa sattua ja tapahtua, mutta jotenkin vain tuntuu että se ketutus moninkertaistuu kun suunnitelmat menee piloille ja hevosella on joku "työ". Jos hevonen muutenkin vain on ja syö, niin haittaako se paljoa, jos se on sairaslomalla, jolloin se on ja syö. :)

      Poista
    2. Juu, tohon kyllä yhdyn, jos on joutilaana muutenkin niin eihän se niin haittaa. Mutta tosiaan, ei-kisaavakin voi olla tosi aktiivinen ja tärkeässä "työssä". Sulla on hauska blogi ja olen saanut hyviä vinkkejä ratsastukseen, kiitoksia!

      Poista
    3. Ihan totta :)
      On tosi ikävää seisottaa hevosta saikulla ja maksaa silti juoksevia kuluja vaikka ei pääsisi tekemään sen kanssa yhtään mitään ja suunnitelmat menee uusiksi. Oli siis kisaava tai ei! Sama raha menee saikulla ja normaalistikkin! Kiitti kommentista :)

      Poista
  5. Kyllä ne osaa olla melkoisia Houdineja. Toivottavasti ei tule myöhemminkään mitään! Pidän kovasti peukkuja ettei suunnitelmat mene mönkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä. Valvontakamerat pitäisi tosiaan asentaa niin näkisi näitä touhuja!

      Poista
  6. Nooh, meilläkin oli pieni yleishälytys, kun Ruunan laidunkaveri ja tarhanaapuri oli eräänä päivänä onnistunut saamaan loimen jotenkin säkänsä yli ja kun kaulakappale siirtyy peittämään kokonaan hevosen pään... alkoi tapahtua. Portista oli tuokin läpi tullut ja toikkaroi pihalla pää pussissa kunnes tallimestarimme sen pelasti pälkähästään. Ja yksi mahalenkki tuossakin oli vissiin vain auennut, mutta hirveä sotku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmaa tosi todennäköstä, että H on myös tullu läpi aidasta loimi pään päällä ja päätynyt ojaan. Sitä taas ei tiedä miksi näin kävi, repikö tarhakaveri loimea pään yli? Rautiailla on ollut selkeästi sama mieli tekemisissään!

      Poista
    2. Tulee vaan mieleen eräskin kerta, kun menin tallille ja tallinomistaja tuli mua vastaan käytävällä: "Kuule Laura, mä en tiedä miten mä tän sulle sanoisin, mutta sulla on ehjä hevonen karsinassa ja sen loimenkappaleet tossa kottikärryssä". Ja kottarissa oli herran ulkoloimi kahdeksassa eri osassa!

      Poista
    3. Mitähän siinä on käyny...? :D Kuulostaa vähän mun labratakilta kun on hapot roiskunu päälle.. ;)

      Poista
  7. Hui :o onneksi ei ole pahemmin käynyt.. kun olin työssäoppimassa eräällä tallilla, sotkeutui hevonen karkaus tilanteessa loimeen eikä loimi missään vaiheessa edes revennyt pois.. onni että hertalla loimi lähti nätisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tässä tuurilla selvittiin täysin naarmuitta! Huhhuh

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!