Kuumakalle

Hihhi, Hansu osaa olla varsinainen kuumakalle halutessaan. Onhan se aina ollut kuuma ratsastaa ja herkkä, mutta kyllähän sen herkkyysaste vaihtelee paljonkin! Se aina vähän riippuu mikä on päivän fiilis, se on kutakuinkin kuin tammalla ratsastaisi ;)

Joskus tuntuu että Hansu kehittää itsestään drama queeniä halutessaan mutta se voi seuraavana päivänä unohtaa sen. Esimerkiksi viime viikonloppuna Hansu oli hyvinkin lunki. Oikein tyyni ja rauhallinen ratsastaa. Tiistaina sitten tein sillä laukanvaihtoja, joissa se vähän kuumeni mutta ei mitään älytöntä! Päästiin lopettamaan kuitenkin parin hyvän vaihdon jälkeen nopsaan. Ehkä se oli virhe, että "palkitsin" lopettamalla työt melkein heti onnistuneiden vaihtojen jälkeen, enkä esim jäänyt normaalisti laukkaamaan/ravaamaan. Sillä seuraavana päivänä, eli eilen keskiviikkona, oli valmennus, ja kun ajateltiin että aloitetaan laukassa, niin Hansuhan lähti toikkaroimaan laukkaa hirveellä kiireellä ja jos vähänkään koskin pohkeilla niin se vain vaihteli laukkoja ihan miten sattuu! :D Todettiin vain että jaahas..

Sitten kun sitä hevosen "kuumuutta" pääsee käyttämään hyödyksi, se kääntyy eduksi!
Photo Taru Arola

Kipakat ja terävät takajalat! 

Mitä tässä tilanteessa tehtiin? Muutettiin suunnitelmaa. Jos Hansu kerta oli olevinaan niin tietävinään mitä tehdään ja vieläpä keitti vähän yli, niin otettiin askel taaksepäin. Jatkettiin työstämistä sitten niinkin tylsässä asiassa kuin käynnissä. Hansu jotenkin on niin haukkana paikalla ja yrittää suorittaa heti 150% kaiken yhtäaikaa mitä osaa ja luulee tietävänsä mitä halutaan, niin mepäs työstetään lisää, mutta vaihdetaan tehtävää. Ideana että kyllä mun täytyy päästä koskemaan siihen ilman että kaikki hipaisu tarkoittaa sarjavaihtoja tai levadea. hehhe.

Nytkin tehtiin vaan niin että käänsin voltteja käynnissä. Kokeilin laukannostoa ja jos se oli teatteria/Hansu alkoi hipsuttamaan piaffia/passagen sekoitusta kun aloin valmistelemaan laukkaa, niin käänsin sen voltille. Siinä se malttoi kävellä ja pääsi kehumaan, kuitenkin samalla vaaatien voltin aikana taivutusta. Voltin jälkeen kokeiltiin vaikuttaa normaaliin käyntiin ja taas jos Hansu lähti hipsuttaa jotain muuta kuin käyntiä, käännettiin taas voltille. Kyllä se aika nopsaa alkoi tasottumaan ja kuuntelemaan niin että pääsin istumaan lähelle ja koskemaan! 

Lopuksi päästiin tavoitteeseen, eli työstettiin laukassa taivutusta ilman että Hansu heti lähti ennakoimaan laukanvaihtoja! Teimme pitkillä sivuilla avotaivutusta laukassa. Hansu on notkea, mutta lyhyen selkänsä kanssa taivutus voi olla haastavaa jos se yhtään jännittää. Se menee helposti väistöön. Aina jos tuntui että menetän avossa taivutuksen, käänsin sen voltille. Ja sitten takaisin uralle testaamaan avo. Lopuksi saatiin tehtyä oikein mallikkaat kolmikaariset kiemura-urat käynnin kautta vaihtaen laukkaa ja Hansu teki oikein nättejä siirtymisiä ja rauhallisia nostoja!
Oltiin todella tyytyväisiä tunnin jälkeen. On ihanaa lopettaa siihen kun voitat ongelmat ja pääsette jonku asian yli!

Kun Hansulla on "härveltämispäivä", sen voi päättää kahella tavalla.

Jos hermostut sille, niin sitten voit olla varma että Hansu hermostuu lisää. 

Jos vaan malttaa pitää oman mielensä hyyyyyyvin tyyyyynenä vaikka Hansu kiehuisi miten niiden 8 tikittävän jalkansa kanssa, niin huomaat että kohta se tulee sen energiansa kanssa sun luokse ja pääset käyttämään sitä valtavaa energiapankkia mikä siellä on! Ja yhtäkkiä ne 4 ylimääräistä tikittävää jalkaakin häviää, ja on vain tarvittavat 4 jalkaa jotka liikkuvat hyvässä tahdissa ja rauhassa. 

Avainsana on maltti! 

En tarkoita että pitää alkaa tyynnyttelemään ja hyssyttelemään. Saa ja pitää vaatia ja tehdä töitä, mutta hyvin "tylsästi". En lähde yhtään mukaan siihen sähläämiseen niin kohta se sählääminen loppuu. Tätä malttia joutuu nyt tosiaan treenaamaan. Hiuksen hieno raja sen välillä, että kuinka paljon pitää pyytää ja vaatia töitä, ja kuinka paljon "antaa periksi". Periksi antamisella tarkoitan sitä, että olet joitain tehtäviä valmis muuttamaan että saat ne suoritettua/päivän työt tehtyä. En ota paineita siitä, jos tänään suunniteltu laukanvaihtotreeni jääkin välistä. Mulla on kaikki maailman aika Hansun kanssa, ja teen sitten niitä tehtäviä X kun Hansu tuntuu hyvältä. Odotan sitä otollista hetkeä, kun hevonen on "täydellinen" ottamaan vastaan kaiken. Sitten yleensä ne vaihdotkin (tai mikä tehtävä nyt tahansa omalla tasolla) onnistuu. 

Pitää vaan pyrkiä olemaan vaativa ja tarkka, mutta ei niin ehdoton. Vaadin että "hevonen tulee mun luokse kuuntelemaan", mutta on reilua, että minä ratsastajana "menen myös hevosen luo" kuulostelemaan mitä sillä on sanottavana. Periksi en anna, eli en heitä ohjia pois ja lähde talliin jos jokin ei suju. Keksin vain keinon lähestyä eri reittiä vaadittua asiaa.

Hansun kanssa vaan on pakko säilyttää se maltti! Vaikka mun mielessä kävisin läpi kaikki maailman kirosanat ja suorastaan huutaisin mielessäni kuinka ärsyttää, niin hevosta kuitenkin samaan aikaan taputan. Olen huomannut sen poikivan pidemmälle! 

Se  on vaan niin mieletön energia mikä Hansussa piilee. Voimaa siltä uupuu vielä, mutta se kompensoi sitä voiman puutosta tuolla energialla. Ehkä siitä se vähän hermostuukin kun se niin yrittää, mutta asia voi olla vaikea koska sillä ei ole vaadittua voimaa vielä siihen. Onneksi se on vielä niin nuori niin on aikaa  työstää. Kuitenkin mitä vaativampia liikkeitä aikoo opettaa, sitä enemmän energiaa niihin tarvitsee. Olen ihan 100-varma ettei Hansua tarvitse piaffiin/passageen paljoa patistella... Pikemminkin rauhoitella! Mieluummin niin päin! 

Mitä korkeammalle tasolle aikoo kouluttaa, sitä enemmän hevoselta vaaditaan luontaista energiaa! Mä itse tykkään kuumista hevosista. En sitten yhtään osaa ratsastaa isoja valtamerilaivoja joita pitää patsitaa töihin. :D 

Mieluummin sanon "whoooouu" kuin "smak, smak, lisäälisää,enemmänenemmän". 

Photo Anniina Gullans

Jotain masentavaakin tähän päivään.
En tiedä miksi mutta Hertta vaan tulee kokoajan ja joka päivä mieleen. Ihan yhtäkkiä. Jotenkin olen onnistunut koko kesän "unohtamaan" koko asian. Tuntui että Hertta on vain kesälaitumella jossain ja tulee syksyllä takaisin. No nyt sitä ei näy. En tiedä miten alitajuntaista se "kesälaitumella olo" oikein oli, mutta jostain syystä Hertta kummittelee mielessä.
Tarve olisi päästä ratsastelemaan sillä...
Tai ei edes se ratsastaminen. Vaan se Hertan kanssa puuhaileminen ja jutteleminen. Mä kun edelleen väitän että me juteltiin keskenämme. En vaan voi selittää sitä tunnetta, mutta mun ei tarvinnut Hertan kanssa "keskustella" ikinä mistään. Se tiesi mitä mä haluan ja mä tiesin mitä se haluaa. Hertan kanssa kaikki vaan toimi.
Asiaa ei yhtää auttanut kuvat, mitä mun poikaystävä lähetti mun puhelimeen kun tyhjensi omaa puhelintaa kuvista. Hän oli ottanut näitä kuvia viime syksynä.

Hertan kuolemasta kertova postaus. En ole vieläkään lukenut teidän lukijoiden laittamia kommentteja! Sorry. Sen verran silmäilin silloin toukokuussa niitä kun niitä tuli, että hyväksyin ja julkaisin niitä, mutten lukenut niitä läpi. Ei vaan vielä pysty.
Se että Hansu tulikin mulle kesällä aika pian Hertan kuoleman jälkeen taisi olla vain hyvä asia. Olen nyt syksyn tullen huomannut että Hansunkin kanssa alkaa olla tosi kiva viettää aikaa. En vain käy tallilla ratsastamassa, vaan Hansunkin kanssa olen alkanut viettämään ihan vain aikaa tallilla. Vielä se ei kuitenkaan mulle hörise ja juttele, mutta portille se tulee kuopien vastaan!