Parempaa tuntumaa kohti

Tuntuma taitaa olla tällä hetkellä se päivän sana. Sitä on kaikista helpon "arvostella". Ei tarvitse olla ratsastuksen spesialisti voidakseen arvioida onko nähty tuntuma hyvä vai huono, eli karkeasti sanottuna kova vai pehmeä. Onko se tasainen, epätasainen? Vakaa vai epävakaa? Näitä pystyy vielä kokematonkin silmä arvostelemaan, mutta kun aletaan katsomaan kokonaisuutta, väittäisin että "The Tuntuma" on muutakin kuin pelkkä kontakti suuhun.

On jo huomattavasti vaikeampaa erottaa onko ratsukon välinen tuntuma rehellinen vai ei.

Ai mitä tarkoitan rehellisellä tuntumalla?

Sitä että hevonen on se, joka hakee kohti tuntumaa, ja haluaa ottaa tuntuman vastaan.

Riitan kanssa treeneissä ollaan otettu sitä linjaa että ohja olisi lyhyt, mutta käsi olisi edempänä. Vähän ehkä luovun siitä oppikirjamaisesta 90 asteen kulmasta kyynärpäässä, ja jos työnnän kättä eteen, niin haluan että hevonen myös seuraa kättä eteen. Jos taas tuon kättä taaksepäin niin hevosen tulee seurata. Eli raamin venytys tai lyhennys konkreettisesti käden asentoa siirtämällä. 

Sanoisin että aina ratsastuksen aikana olisi hyvä testata onko hevonen oikeasti läpi ja tuntumalla. Eli onko se rehellinen tuntuma, ja onko se tuntuma ja peräänanto hevosesta lähtevä, vai onko se "pakotettu".

Mä hirveästi taputtelen hevosta kaulalle. Enkä vaan siksi että oikeasti haluaisin kehua, vaan siksi että silloin tulee päästettyä aina ohjasta pois. Ja miksi päästän ohjasta pois? No juuri siksi, että haluan testata säilyttääkö hevonen tahdin, tasapainon ja tuntuman. Muodon.

Käsi ei ikinä saa olla niin lukittunut, että se pitää hevosen siinä missä se sillä hetkellä kulkee. Jos hevonen kulkee kauniissa muodossa ja tasapainossa itseään kantaen, on ihan sama taputteletko vaikka joka toisella askeleella ja päästät ohjista. Hevonen kyllä pysyy juuri siinä tasapainossa ja kantaa itsensä jos se on oikeasti läpi, oli ratsastaja ohjien päässä pitämässä tai ei.

Jos taas aina kun taputuksen aikana hevonen nostaa päätään tai jännittyy, tai laskee liian syvälle muotonsa kanssa, tai millä tahansa keinoin se pyrkii pois peräänannosta heti kun "pito" loppuu, ei mitään rehellistä peräänantoa koskaan ollutkaan. Tätä olen itse saanut kuulla kaikki nämä vuoden valmennuksissa. Jos taputin, ja H jännittyis, poistui paikalta, nousi pois peräänannosta, mitä vaan, niin eipä se ikinä oikeasti läpi ollutkaan.

Kaikista paras tilanne on se, kun ratsastaja on saanut hevosen niin hyvin läpi, että hevonen kulkee hyvällä tuntumalla, voi ratsastaja lyhentää tai pidentää tuntumaa ja hevonen seuraa sitä kuin jousi.

Aina ratsastajan tulisi osata tuntea selkään onko hevonen oikeasti läpi vai ei, ja tämä on yksinkertaisin keino vaikka harjotella sitä tunnetta. Eli yksinkertaisesti mitä tapahtuu jos päästät ohjaa? Jos päästät vasemmasta tai oikeasta, tai vaikka molemmista? Mitä tapahtuu?

Olen tästä ennenkin sanonut, mutta sanonpa uudelleen. Ikinä käsi ei saisi toimia kuin suljettu ovi edessä. Hevosta ei saa pitää edestä kiinni, eli ratsastaa edestä taakse.

"Ride behind to the bit".

Tästä päästään takaisin siihen tuntumaan, eli hevosen tulisi itse hakea tuntumalle ja ottaa se vastaan. Ei niin että ratsastaja hakee hevosen tuntumalle, eli ratsastaa suoraan sanottuna kädellä.

Mä niin ihailen edelleen tätä Uta Gräffia, ja varsinkin hänen istuntaansa. Katsokaapa tätä tuntumaa ja ratsastajan käsien käyttöä.

(Videolla Uta Gräff esiintyy yhdessä Christopher Hessin klinikalla. Ihan tavallinen ruuna videon alussa, mutta ihan tavallisesta hevosesta saa aika makeen kun sen kouluttaa hyvin. Kaunista ratsastus on aina ilo katsella, ja silloin se itse kaunis ratsastus tekee ratsukosta ja hevosesta hienon, ei niinkään se hevosen "flashy" olemus itsessään. Kireää viulunkieltä joka liikkuu kuin satuolento ei ole niin mukavaa katsoa kuin tavallisempaa hevosta joka liikkuu kauniisti ja korrektisti pienemmillä liikkeillä.
Jos et jaksa katsoa videota, niin katso edes videon ihan lopussa oleva venytys ja lyhennys rautiaalla hevosella, ihan vain ohjaa päästämällä tai lyhentämällä. Hevonen todellakin seuraa kuolainta. Tähän kuin vain itsekin pääsisi!)

Tuntuma kertoo paljon siitä onko hevosen takajalat töissä vai ei. Mustavalkoisesti ajateltuna tuntuma ratsastajan käteen, joka tulee kuolaimesta ja hevosen suusta, on se tuntuma mikä lähtee takajaloista. Lähtee takajaloista, päättyy ratsastajan käteen. Ajattelen jälleen sanaa "raamit" (tästä olikin joskus aiemmin postaus), eli hevonen alkaa takajaloista, ja loppuu kuolaintuntumaan. Joskus sitä raamia kuuluu venyttää, joskus lyhentää. 

Hyvin yleinen ajattelutapa on, että mitä kevyempi hevonen on edestä kuolaimelle sen parempi. Ei se kuitenkaan ihan niinkään mene, itsekin näin aikanaan luulin kun Hertta roikkui tyhjänä kuolaimelle... Hevonen, joka on tyhjä edestä, on "tyhjä" myös takajaloista. Ei itseasiassa ole kovin mukavaa, jos hevonen on "tyhjä" sekä edestä että takaa. Ei oikein tiedä mitä siellä sitten pitäisi ratsastaa? 

Tuntumaa täytyy olla, mutta kuten sanoin, se täytyy lähteä hevosesta. Ratsastaja tarjoaa vaadittua tuntumaa ja "raamia" jossa hevosen tulisi liikkua, mutta hevosen täytyy itse hakea tuntumalle ja ottaa se vastaan. Jos tätä ei tapahdu, korjataan se liian usein vetämällä se hevonen sinne tuntumalle, vaikka ratkaisu olisi patistaa takajalkoja enemmän alle, kohti tuntumaa. 

Ei vedetä hevosta edestä kuolaintuntumalle, vaan ratsastetaan hevonen kohti sitä kuolaintuntumaa. 

Toki tämä nyt kuulostaa hienolta sanahelinältä jonka toteutus on taas toinen, mutta puoliksi ajateltu voisi olla jo puoliksi tehty ;)

Miten sitä tuntumaa saisi sitten parennettua ja ratsastettua hevosta siihen paremmin?

Mä itse tykkään väistättelevistä harjotteista. Tuntuu että kun liikkumiseen lisää sivuttaisliikkeitä, saan ikäänkuin "kaapattua" koko hevosen kropan mukaan liikkeeseen, ja hevonenkin haluaa ottaa kuolaimesta tukea. Sen jälkeen suorallakin hevonen on rehellisemmin läpi, kun sivuttaisliikkeillä on saanut hevosen neljä raajaa hallintaan.
Ainiin! Ja ne iki-ihanat siirtymiset... ;)

Ja kun tämä ei olea niin helppoa, niin kyllä sitä itsekin tulee sorruttua vetokilpailuun varsinkin kun tulee joku ongelmatilanne. Inhoan sitä tunnetta. Eipä kukaan meistä ole autuas, ehkä tärkeintä on kuitenkin tiedostaa asia ja yrittää korjata tilanne.