Kootussa Ravissa

6. syyskuuta 2015

Ratsastus ei ole voimalaji

Hertan ollessa nyt varuiksi "saikulla" sädemädän vuoksi, olen sitä kuitenkin liikuttanut maastakäsin. Harmikseni en ole voinut maastoon lähteä, sillä toistaiseksi saamme mennä vain hyvillä ja pehmeillä pohjilla. Sädemätä kaviosta otettiin pohjallinen perjantaina pois ja sädettä avattiin, mädäntynyttä osaa rapsuteltiin pois. Kengityksen jälkeen Hertta oli liinassa tosi arkovan näköinen, mutta ei ihme. Melkein jo pelästyin että nyt se on jalaton. Nyt kuitenkin näyttää pahin menneen ohi, ja hevonen liikkuu jo suht normaalisti. Pientä arkomista havaitsen, mutta todella pientä. Palailemme nyt hissukseen treeniin sitten kun Hertta näyttää menevän täysin arkomatta.
Palatakseni aloitukseen, eli siihen kuinka nyt olen maastakäsin työskennellyt sen kanssa, tuli mieleeni taas tälläisen pohdintapostauksen tekeminen. Iski jälleen inspiraatio kirjoittaa ajatuksia itselleni muistiin.
Aihe tuli mieleeni siitä, kuinka maneesissa eilen juoksutin ensin vähän Herttaa katsoakseni miten se liikkuu, jonka jälkeen loppukäyntien ajan tuli mieleeni etten ole treenannut maastakäsin piaffia pitkään aikaan. Nythän olisi sopivasti aikaa vähän treenata sitä maastakäsin.

Menin maneesin pitkälle sivulla seinän viereen ja otin raipan mukaan. Vaikken ollut Hertalla tehnyt maastakäsin piaffia moneen kuukauteen, seinän vierelle mennessämme Hertta siirtyi itse piaffia polkemaan kun vain kerkesin maiskauttamaan kerran... Ei raippaa, ei kosketusta. Minulla vain liina kädessä ilman painetta suuhun ja Hertta piffaa paikallaan. Sitten kun sanoin "hyyyvä" niin Hertta lopettaa piffaamisen, hörisee ja pysähtyy katsomaan onko mulla palkkiota (joka on tehty sokerista ;) ).
Aika hauskaa!
Hertta tekee piaffia maasta käsin ilman kosketusta, pelkällä ääniavulla.
Toki se sitä tekee kun se tietää mitä tehdä. Ja tietää että "kun mä paikallani tässä tepastelen, kohta on suut makiana!". Sokeri toimii monessa asiassa... ;)
Selästä käsin Hertta osaa myös piaffia, mutta ei näin kevyesti. Mulla on aina vähän tunne että alan patistamaan sitä ja se tarvitsee raippaa siihen avuksi. Joku on siis pielessä. Maasta käsin se tekee yksinään piaffia, selästä käsin pitää punkea?

Tämän "lyhyen" intron jälkeen voidaankin mennä itse aiheeseen.

Ratsastus ei ole voimalaji. Hevosen voi opettaa tekemään kaiken todella pienillä avuilla, täysin ilman voimaa. Jos ratsastaja joutuu käyttämään kovempia apuja, jotta jokin asia onnistuu, on jossain vika. Hetkellisesti tälläistä sattuu varmasti monelle, itselleni ainakin, ja se yleensä johtuu hevosen jännittymisestä tai vaikka väärinymmärryksestä. Jos kuitenkin tuntuu että jatkuvasti joutuu käyttämään vahvempia apuja jonkun asian tekemisessä, silloin kyse on koulutuksesta.
Less is more.

On hitaampia ja raskaampia hevosia, ja on kevyitä ja reaktiivisia hevosia. Tähän väliin mahtuu sitten kaikkea siltä väliltä. Itse pidän enemmän kevyistä hevosista jotka toimii pienin avuin. Kuitenkin, oli hevosen perusominaisuudet sitten minkälaisia vaan, kaikille voi opettaa herkkyyttä ja reaktiokykyä.

Hertta on siitä mukava, että sillä on luonnostaan terve eteenpäin pyrkimys. Paras tunne on ravissa, kun se liikkuu itse omalla moottorilla eteen ja kantaa itsensä. Selässä on tällöin helppoa istua "vain matkustajana".
Kuva Niina Kuronen
Olen huomannut että mitä korkeammalle koulutustasolla mennään, sitä vähemmän selässä halutaan tehdä. Kun hevosen koulutustaso nousee, se liikkuu aina vaan enemmän "itse". Kun hevosella on vaadittava kokoamisaste ja lihaskunto, tehtävien suorittaminen helpottuu. Se ei tarvitse enää ratsastajaa avuksi joka asiaan. Nuori hevonen vaatii paljon tukea "pystyssä pysymiseen", vanhempi hevonen "tietää jo miten liikutaan ilman apupyöriä".
En nyt muista kenen ammattiratsastajan haastattelua luin, mutta hänkin sanoi että hän on nuorten hevosten luokissa tottunut ratsastamaan "voimalla" ja tekemään selässä paljon enemmän. Halutaan tuoda esiin mahdollisimman paljon liikettä. GP:tä ratsastaessa kuitenkin ratsastamisen on tapahduttava mahdollisimman kevyin ja pienin avuin.
Pienten apujen tärkeys korostuu vaikeissa kouluradoissa.
Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 
Jos jossain kohdassa oikaistaan koulutuksessa aiemmin, se kostautuu myöhemmin. Loogista.
Ei ole mikään harvinaisuus vaativan tason kouluhevonen, joka periaatteessa tekee temppuja, mutta ei kuitenkaan reagoi pohkeeseen tarpeeksi?
Kouluratsastuksessa itse ainakin haen sitä tunnetta, että hevonen toimii kuin ajatus. Siltä sen pitäisi näyttää ja tuntua.

Niitä harjoituksia, joita pidän todella hyvinä saamaan hevosen kuulolle ja sopivan reaktiiviseksi, on useita.
Pyrin aina siihen, hevosen kuin hevosen kohdalla, että ne liikkuvat itse eteenpäin. Ikinä ei saisi tulla sitä tunnetta että joutuu jokaisella askeleella puskemaan hevosta eteenpäin jotta vauhti pysyy yllä. Toinen ääripää; ikinä ei saisi tuntua siltä että joutuu jatkuvasti jarruttamaan hevosta kun se juoksee alta. Molemmissa tapauksissa ongelma on sama; hevonen ei ole avuilla, eikä se kanna itse itseään.
Harjoitteet, jotka auttavat näihin ongelmiin, ovat oikeastaan ihan samoja, oli hevonen sitten millainen tahansa.

  • Siirtymiset.
    Ah, mun lemppari. Niillä saa laiskaa hevosta terästäytymään ja menevää hevosta odottamaan. Avainasia on siis saada hevonen kuulolle. Kuuliaiseksi pohkeelle, kuuliaiseksi ohjalle. Siirtymien avulla laiskempi hevonen alkaa ennakoimaan ja nopeutumaan.
    Kuumempi hevonen alkaa odottamaan.
    Siirtymisissä kuitenkin toistuu avut pohje ja ohja (istunta). Itse hinkutan siirtymisiä välillä todella kauan. Niin kauan kun haluttu vaikutus alkaa näkyä. Miljoona siirtymistä. Varsinkin ravi-käynti siirtymät ovat mielestäni hyviä nimenomaan jos on ongelmia perustyöskentelyssä. Laukka-ravi siirtymät ovat myös hyviä, mutta koen itse saavani niistä hyötyä vähän koulutetummalla hevosella, se on itselleni enemmän hienosäätöä.
    Yksinkertaisesti, siirtymät ovat kaasun ja jarrun vuorovaikutuksen harjoittelua.
  • Pidätä - päästä
    En sinäällään tykkää tuosta sanasta pidätä, mutta ymmärtänette idean. Jotta hevonen kantaa itse itseään, tämä testi on helppoa suorittaa.
    Sinulla on normaali tuntuma suuhun, olkoot se nyt kuinka vahva/kevyt tahansa jokaisen ratsukon kohdalla. Testaa kantaako hevonen itse itsensä, vai joudutko sinä huomaamattasi kannattelemaan sitä.
    Jos päästät tuntumaa ohjista, itsensä kantava kevyin avuin liikkuva hevonen lähtee venyttämään kohti tuntumaa. Se seuraa tuntumaa. Kun taas keräät ohjia, tuntuman mukana seuraa hevosen pää takaisin vaadittuun pituuteen.
    Jos et pysty päästämään ohjista ilman että hevonen poistuu peräänannosta/rojahtaa etupainoiseksi/ hilaa päänsä pilviin, se ei ole peräänantoa nähnytkään.
    Tätä kutsutaan "self-carriage" nimellä, suoraa suomennosta en oikein keksi. Mutta suoraan sanottuna, hevonen kantaa itsensä, nimensä mukaisesti.
    Pitäisi olla tunne, että ratsastajan ei tarvite kuin istua selässä. Hevonen kantaa itse itsensä, sinä vain istut selässä ja nautit.
  • Apu - reaktio
    Tämä on niin perusjuttu, että se täytyy osata tasosta riippumatta. Aakkosten ensimminen kirjain. Käytän pohjetta -> hevonen reagoi HETI eteen.
    Teen tätä välillä jopa Hertan kanssa, vaikka toki pitää olettaa että tämä on päivän selvää jo sille. Teen vain tilannekatsauksen aina. Reaktio pitää tapahtua heti, ei huomenna, eikä edes 5 askeleen päästä.
    Jos hevonen on hidas, eikä reagoi, niin tätä voi ja pitää tehdä. Resepti on hyvin yksinkertainen. Ei mitään väliä mikä on muoto/peräänanto/tai ratsastajan asento. Apu ja siihen perään vaadittu reaktio. Onnistuessa kehut. Tarkkana, ettei anna monta apua yhtäaikaa. Apu kerrallaan.
    Muista Kyran potkukelkka-ilmiö! Potkaise vauhtia, ja anna liukua. Vasta kun vauhti hiipuu, potkaise uudelleen vauhtia.

    Ei siis mitään uusia vinkkejä, sorry! 
Kuva: Aada Lätti
Piruetinkin tahdon tehdä niin, että hevonen punnertaa sen itse, ilman minua. Parhaimmillaan Hertan kanssa se tekee piruettilaukkaa kun vain yiivistän istuntaa ja jännitän vatsalihaksia, ohja löysänä, pohje lähellä mutta puristamatta sillä.
Jos en saa hevosta kunnolla läpi piruettiin tultaessa, alan puskemaan ja puristamaan jalalla, jolloin Hertta jännittyy ja heittäytyy piruetiin pikakelauksella läpi ilman selkää. 
Toinen ammattiratsastajan haastattelu mikä jäi mieleen, käsitteli juurikin aihetta jossa hän esitteli omia perusajatuksiaan joita hän käyttää kaikille hevosille koulutuksessa. Mitä apujen käyttöön tuli, niin hän esimerkiksi maiskuttaa ratsastaessa ainoastaan vain silloin kun hän menee hevosella piaffia. Hän tahtoi hevosen polkevan piaffia melkeinpä täysin ilman apuja, suoraan sanottuna itsestään. 

Kaiken tarkoituksena on opettaa hevonen niin että se reagoi mahdollisimman pieniin apuihin ja liikkuu itse. Tietenkin.
Hevonen ei tarvitse nalkuttavaa pohjetta jotta ravi pysyy yllä, se ei myöskään tarvitse jatkuvaa vetämistä jotta se pysyy käsissä. Hevonen ei tarvitse raippaa ja tai vahvaa kannusta, jotta se pystyy tekemään vaaditut temput.
Jos hevonen pystyy tekemään piaffia pelkällä ääniavulla, niin miksei se pystyisi tekemään helpompiakin asioita itse, mahdollisimman pienin avuin?
Esimerkkinä muunmuassa, nyt kun opetellaan Hertan kanssa niitä laukanvaihtoja jokaisella askeleella, en tahdo että missään vaiheessa ykköset ovat meillä sellaisia, jossa joudun itse heilumaan puolelta toiselle ja antamaan isoja apuja, jotta vaihtoja tulee peräkkäin.
Minä tahdon, että Hertta oppii ykköset niin, että kun aloitan ykköset, Hertta jatkaa niitä niin kauan, kunnes minä ne lopetan. Se ikäänkuin menisi niitä kuin itsekseen, pienin avuin. Askel, askel, askel, stop.

Nämä asiat eivät ole vain kouluratsujen juttuja, vaan ihan jokaisen ratsun juttuja. Jos hevonen on koottuna ja kantaa itse itsensä esteradalla, ei esteiden välien ratsastaminen ole ollenkaan vaikeaa? Etupainossa kaahottava hevonen kilo rautaa suussa taitaa olla paljon vaikeampaa ratsastaa esteelle oikeassa rytmissä ja askeleessa?
Esteratsastus on kouluratsastusta.
En käytä kannuksia kuin oikeastaan valmennuksissa ja kisoissa. Mielestäni hevosen täytyy toimia ilman niitä.
Kuva: Riikka Vuorinen
Näiden asioiden opettaminenhan ei käy hetkessä. Mutta sitä kutsutaankin kouluttamiseksi, ja se vie aina aikaa, mutta oikein tehtynä antaa halutun lopputuloksen. Vielä kauemmin kestää muuttaa jo valmiiksi opittua. Ensin täytyy oppia vanhasta pois.

Mitä itse nyt annan itselleni kotiläksyksi?
Jos Hertta tekee pelkällä ääniavulla piaffia maastakäsin kevyesti, siirrän tämän keveyden myös piaffiin ratsain esitettynä. En alennu puskemiseen tai patistamiseen, vaan pienin askelin alan siirtämään tätä maastakäsin tapahtuvaa reaktiota sinne selkään. Missiona että Hertta polkee selästä käsin piaffia itse, ilman pohkeella naputtamista.
Maiskutus ja sokeri, ei voimaa ollenkaan. :)

19 kommenttia

  1. Todella hyvä ja mielenkiintoinen postaus! En nyt keksi mitään fiksumpaa kommenttia kun jäin pohtimaan podtauksen asioita, mutta ainakin potkukelkka-jutun pointti selvisi vihdoinkin (eräs ratsastuksenopettaja tallillani huutaa usein "muista potkukelkka, potkukelkka" selittämättä enempää mitä se tarkoittaa) ja tuo "esteratsastus on kouluratsastusta" on aivan mahtava lause.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, täytyy ymmärtää mitä se "koodikieli" tarkoittaa. Ei auta sanoa "tee makaronilaatikko" jos ei tiedä miten... :D

      Poista
  2. Saisitko jonkun maasta pyytämään piaffia, kun itse istut selässä? Näin voit keskittyä istumaan rentona ja huomaat ehkä helpommin, jos jokin paikka esim. lonkissasi pyrkii jännittymään piaffissa liikettä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku mun kaveri ehtii joskus tulla tallille mukaan, niin näin olen ajatellutkin. Joku tosiaan saa Hertan jännittymään selästä käsin piaffissa, ja se ei tee sitä yhtä kevyesti kuin maasta, niin tosiaan tätä pitää lähteä opettelemaan, ja maasta käsin kun saisin jonkun auttamaan niin auttaa kyllä paljon. Huomaahan sen siinäkin kun välillä valmennuksessa valmentaja ottaa hiekan murusia käteensä ja heittää niitä yksitellen Hertan takajalkojen kohdalla. Hertta reagoi hiekanmuruseen piffaamalla, joten ei tosiaan tartteisi voimaa käyttää jotta pärjäisin yksinkin! Pitää nyt opettaa siirtää se hiekanjyvä reaktio mun ratsastukseen piaffissa. Uskon että kun H tämän yhdistää niin helpottaa. Ettei piaffi tosiaan ole väkertämistä selästä käsin!

      Poista
  3. Amen! Tää teksti kolahti kyllä niin kovaa, minut on nimittäin opetettu ratsastamaan aika isoilla avuilla ja käyttämään pohjetta jatkuvasti, tai no enemmänkin kun ne hevoset mitä ratsastan on opetettu siihen enkä pidä siitä sitten yhtään. Tuntuu että joudun kannattelemaan etuosaa kädellä ja lyhyellä ohjalla ja samalla ratsastamaan joka askelta pohkeella... esteillä tämän "vääränlaisen" perusratsastuksen puutteen huomaa etenkin kun hevoset yllättäen pitenee esteiden välissä eikä lähde pohkeesta eteen millään. Noh, sitten kun joskus on se oma hevonen niin pidän tämän tekstin mielessä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon saman huomaa kouluradallakin temppujen välissä (eli "esteiden" välissä). Jos hevonen ei ole läpi ja avuilla, ei valmistelusta tule yhtään mitään ja tulee paniikki ja alkaa korjaamaan kovemmilla avuilla. Joihin hevonen vielä usein vastustelee.
      Yleensä juuri ratsastuskoulussa on vähän "sinnepäin" kulkevat hevoset, mutta tuntarit ovat tottuneet sietämään niin paljon virheitä, etteivät enää reagoi kaikkeen. Sinäällään turvallista aloitteleville ratsastajille jos on hevonen, joka ei reagoi niin paljoa, mutta sitten kun sinullakin on oma hevonen, niin saat ratsastaa sitä miten haluat ja siitä tulee ratsastajansa peili. :)

      Poista
  4. Onko vinkkejä miten saada heppa liikkumaan kouluaitojen sisäpuolella? Verkassa toimii hyvin ja tekee pyydetyt asiat mutta radalla lössähtää ihan kokonaan. Yleensä ongelma ilmenee ensimmäisessä luokassa ja toisessa menee jo paljon paremmin. Kuitenkin joissain kisoissa on vain yksi luokka tarjolla eikä ole mahdollisuutta korjata ongelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, olin tulossa kysymään tismalleen samasta aiheesta! :D Mun ruuna jännittyy kouluaitojen sisällä, muuttuu ihan kuuroksi pohkeelle ja jää "leijailemaan" paikoilleen... Keskilaukasta saadaan aina tuomareilta ikuinen 4 kommentilla "ei eroa" ja muutenkin suorittaminen aitojen sisällä on todella työlästä. Kotona ja verkassa on ihan eri hevonen alla! Olisiko sulla Noora mitään vinkkejä? ps. Kiitos ihanasta blogista ja tsemppiä treeneihin! :)

      Poista
    2. Tää on kuulkaas tosi yleistä! :D ei ole vain teidän ongelma ;)

      Oli mullakin aikoinaan Hertan kanssa taktiikkana kun kisattiin helppoja luokkia ja aloittelin kisaamista, että menin ensin He B verryttelyksi, jotta se rentoutuisi ja sitten menin perään He A, jossa toivoin että hevonen olisi rennompi.
      Hertalla ja mulla oli usein niin että joko eka rata meni riehuessa ja sinkoillessa kun se kuskasi mua, tai sitten se hyytyi eikä liikkunut oikein mihinkään ja oli raskas ratsastaa. Molemmissa on ongelmana se, että jännitys tekee tämän.

      Siihen ei oikein muuta lääkettä ollut kuin ylläri ylläri, ratojen hinkkaaminen. Joko hevonen/ratsastaja (tai pahimmillaan molemmat) menevät kipsiin, ja silloin juurikin tulee se apujen koveneminen ja hevosen kuuroutuminen. Normaalisti hevonen joka liikkuu kevyesti itse, muttuu puskettavaksi kiveksi joka jarruttaa kahta kauheammin kun ratsastaja patistaa lisää. Tiedän tunteen!

      Onko teillä mahdollista rakentaa kotiin kouluaidat? Ja ratsastaa niiden sisällä?
      Tehkää itsellenne kisatilanne. Verkkaatte muualla ja sitten ratsastat valitsemasi radan aitojen sisällä "kisa-areenalla". Ei myöskään ole pöllömpi ajatus pakata hevonen autoon ja lähteä muualle treenaamaan kisatilannetta vaikkei olisi kisoja! Näin ollen tilanne tulee molemmille vielä enemmän tutuksi, niin hevoselle kuin ratsastajalle. Yhtäkkiä se onkin vain niin rutiinia mennä aitojen sisäpuolella! Ei Herttakaan enää reagoi niin vahvasti. On sillä vaikeampia päivä ja helpompia, mutta en pääsääntöisesti enää joudu sen kanssa pulaan radalla, vaan se toimii jo "rutiinilla" jotta voin keskittyä itse radan suorittamiseen, kun aikoinaan keskityttiin radasta hengissä selviämiseen.

      Kannattaa myös mennä vaikka ihan pikkukisoihin ja ratsastaa luokan ulkopuolisena raipan kanssa. Itse tein tämän vaativiin siirryttäessä. Hertta jämähti radalla ja eihän se silloin kokoa. Saatiin huonoja prossia vaativa B luokista alkuun. Kävin välillä naapuritallilla harjoituskisoissa niin että sain pitää raipan radalla mukana ja tämä ainakin meidän kohdalla auttoi. Hertta oli terävämpi. Eihän sitä raippaa tarvinnut edes käyttää mutta taisi olla mulle "henkinen" kannus, ja Hertta sitä kautta oli enemmän töissä.
      Jos saa mennä rataharjoituksena, niin voi ottaa kaiken ilon siitä irti. Ei tarvitse pelätä arvostelua yhtään. Voi vaikka ottaa asenteen "tänään me lennetään radan halki" ja ratsastaa tarkoituksella eteen. Mäkin joskus pyysin ihan tuomarilta luvan, saanko keventää ravi pätkät jotta saan oikeasti pidettyä vauhdin yllä, enkä vahingossa jää puristamaan.

      Tuohon keskilaukkaankin, niin miten se sujuu kotona? Eroaako se kotona tavallisesta laukasta? Jos kotona tämä ei ole ongelma, niin tosiaan valitse jokin kisa/harjoituskisa, jonka teet koulutusmielessä. Otat sen riskin että se rikkoo tms. mutta ainakin annat kaikkesi että ratsastat sen keskilaukan, jopa sen rikkeen uhalla.
      Ei pidä ratsastaa "yritän mennä nyt mahdollisimman huomaamattomasti", vaan joskus on hyvä ottaa koulutuksen kannalta ja korjata ongelmia radalla, ja olla odottamatta kummosia pisteitä.

      Näin me päästiin Hertan kanssa eroon "ratatahmeudesta". :)

      Poista
  5. Mulla on just vanha koulutaituri ja ai että se on mukava ratsastaa! Sen kanssa oon oppinut ihan sika paljon. Oma on ollut nyt muutaman viikon saikulla ja oon ratsastanu nuoremmilla ja "raaemmilla" hevosilla,niin on kyllä niin ikävä oman selkään,kun kulkee ajatuksella. :D nää sun tämmöset postaukset herättää ajatuksia! Toivottavasti pääset pian reenaamaan taas teräsmammalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tosiaan huomaa aina kuinka ihanaa on palata oman selkään kun menee jollain raaemmalla mikä on hankalempaa. :D Vaikkakin kaikenlaisilla hevosilla on kiva mennä, niin tosiaan oman selkään kun palaa nini huomaa ne vakioasetukset mitä on hevoseen asettanut

      Teräsmummeli on jo paljon parempi kun sain sellaista EU alueella kiellyttä myrkkyä lainaan! Poisti sädemädän hetkessä!!

      Poista
  6. Mistä on tuon vikan kuvan kypärä ja paljon sillä mahtaa hintaa olla? :) Todella kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen sain Keravan Horse & Riderista! Merkki on One K, joka on Samshieldin kilpailija vähännniinkuin. Tää on kyllä mun paras kypärä, tykkään omasta Charles Owen Ayt 8:kin mutta kyllä tämä on paras mitä mulla on :)

      Hintaa tuolla mun kypärällä taisi olla 299?

      Poista
  7. Vitsi miten hyvä postaus! :o Tykkäsin, näitä lukee mielellään lisää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mä yritän näitä kirjoittaa aina kun tulee se inspiraatio että nyt on pakko päästä jakaa ajatuksia. Väkisin en voi tuottaa hyvää tekstiä, joten odotan taas seuraavaa älynväläystä josta kirjoittaa tohkeissaan :D

      Poista
  8. Huhhu oot kyllä huippu! Saan aina hurjasti motivaatiota lukiessa tällaisia postauksia, kiitos. Jokaisessa lauseessa on jotain mistä oppia, kunhan vaan aina muistaisi ne asiat ratsastaessa :D harmi kun niin moni heppa on kipeä tai saikulla.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan tuntuu että tosi monella hepalla on ollut jotain saikkuilua/turhaa telakalla oloa syystä ja toisesta. Huono kesä? :p

      Kyllä näitä alkaa oppimaan kun saa ne siirrettyä selkäytimeen ;)

      Poista
  9. Satuin muutama päivä sitten löytämään treenivinkit ja luin laukkan nostoa käsittelevän postauksen. En ollut koskaan kullutkaan että sisä ohjasta hölläämällä laukka nousisi paremmin... No pitihän tunnilla tätä kokeilla ja kappas! En oo koskaan onnistunut saamaan niin hyvää nostoa! :D toivottavasti jatkat vielä treenivinkki "sarjaa" :) oottelen innolla tulevia postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on yllättävän pienistä asioista usein kiinni!

      Vähänkuin ajelisi autolla käsijarru päällä huomaamatta. Helpottaa kummasti kun kokeilee ottaa käsijarrun pois! :D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!