Kootussa Ravissa

2. tammikuuta 2014

Oli vuosi -99...

Vuoden ensimmäisessä postauksessa lähdetäänkin ajassa taaksepäin monella vuodella! Sain nimittäin käsiini Hertan omistajalta paljon kuvia Hertasta 1-, 2- ja 4-vuotiaana! Myös Hertan ensimmäisestä varsasta Mineasta löytyy muutama kuva. Jos et tiedä kuka on Minea, lue TÄMÄ.

Näitä kuvia kun katselee, ei uskoisi että tuosta kuvien rakennekukkasesta tulisi joskus kansallisen vaativan tason kisahevonen. Käsittääkseni Hertan omistaja osti siis Hertan itselleen ihan vain harrastehepaksi ja seuraneidiksi vuotta vanhemmalle tammavarsalle. Hertan omistaja osti Hertan sen ollessa 1 vuotias, ja tämä toinen tamma, Easy, oli 2 vuotias.

Hertta oli aika "ruma". Se kasvoi monessa osassa, se ei tosiaankaan ole oikeinpäin rakentunut luonnostaan, sen näkee myös lihaskunnosta. Ratsastaminen Hertalla alkuun oli kuulemma ihan hirveää. Se oli niin kapea että teki pahaa istua kyydissä. Se oli myös niin takakorkea ja lyhyt kaulainen, jolloin tuntui, että ratsasti "kuilun reunalla".

Jotain Hertalle kuitenkin kävi, sillä nykyään se ei edes ole kovin paha, verrattuna nuoruusvuosiin. Kyllä sillä treenillä saa paljon aikaan! :D Silti tässä on hauska nähdä, kuinka parhaina päivinä meidän menosta ei edes huomaa että H on etupainoinen ja väärinpäin rakentunut! :P
Noh, selittelyt sikseen! Tässä kuvia kera pienen informaation ko. kuvan tiedoista!

Hertta 4 vuotiaana, varsansa Minean seurassa. 2002

Hertta ja varsa Minea. 2002

Hertta 2 vuotiaana Savijärvellä näyttelyissä. Palkittiin III palkinnolla, ei ihme että napsahti huonoin palkinto.. :D Myöhemmin kun Hertta kantakirjattiin 9 vuotiaana, sen palkinto nostettiin II! ;) vuosi 2000.

Savijärven näyttelyt. 2000

Hertta 1 vuotiaana. 1999

Hertta ajo-opetuksessa 2 vuotiaana. 2000. (Ravuri... ;) )

Siinä se ravuri köpöttelee! 2000

1 vuotiaana laitumella. Ilmeisesti vielä Eeva Liisa Penttilän omistuksessa. 1999

Hertta 2 v ja Easy 3 v. Kentällä riehumassa. 2000


2 vuotiaana kentällä riehumassa.

2 vuotiaana ajo-opetuksessa. (Kuinka paljon takajalat on korkeammat kuin etujalat?!)

11 kommenttia

  1. Oi apua sentään, miten Hertta on voinut olla noin "rakennehirviö"!? Isopäinen, pieni etuosa, takakorkea, pitkä runko... (Älä ota näitä sanoja ilkeinä! :D ) On kyllä saanut tehdä töitä, että tuolla rakenteella on päässyt sinne, missä te olette, sillä jos minulle tarjottaisiin tuon näköistä varsaa, sivuuttaisin heti :D Kyllä se oikea treeni vaan saa hienoja tuloksia aikaiseksi, kun kerta "ihan hevosen näköinen" Hertasta on tullut ja hyvin puksutatte eteenpäin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en tosiaa loukkaannu! Nuo kommentit on tullut monet kerrat myös omasta suusta. :D osasit heti bongata noi kaikki Hertan rakennehienoudet! :D
      Suoraan sanottuna jos mulle olisi myös tuon näköistä varsaa tarjottu, en olisi edes harkinnut ostavani! Paitsi tottakai, ellei siinä oikeasti ole jotain tosi paljon parempaa jollain muulla saralla, esim liike, muttakun Hertta ei ollut edes kummoinen liikkuja tuolloin! Miten se voisikaan liikkua hyvin kun on noin päin rakentunut? :D

      Valmentajat on kuitenkin sanoneet, että vaikka Hertan rakenne on "aivan kamala" suoraan sanottuna, niin sen luonne, ratsastettavuus ja liike (ravi!) pelastaa koko tilanteen. Eli rakenne jää vain hidasteeksti, ei esteeksi. Hertta kompensoi rakenneviat hyvällä luonteella, 10+ ratsastettavuudella ja jopa näyttävänä liikkumisena, ainakin ravissa.

      Poista
    2. Että sanotaanko näin, Hertta hyvä rakenteisena, jolloin kokoaminen helpottuu--> Todella hieno GP hevonen? :P

      Osaahan se nytkin piffit ja paffit, mutta teknisyys varmasti paranisi jos rakenne antaisi edellytykset paremmalle kokoamiselle?

      Poista
  2. Voi mikä kameli :D
    t.Pilvi

    VastaaPoista
  3. Ihania noi ajokuvat! Niitä kun katsoo, ei ensimmäisenä tule mieleen vaativan tason kouluhevonen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuu ei ihan! :D oishan hertasta vlinu tulla vaikka valjakkohepo :D

      Poista
  4. Hihih, oli se aika hassun näköinen! Ihmeellistä, sen kaulan on kyllä ollut pakko kasvaa vielä jälkeenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kaula jonkun verran kyllä kasvanut, mutta hertalla on kyllä juurikin se kaula eriparia muun kropan kanssa. Kaula on ohut ja lyhyt, mutta muu kroppa isoa :D

      Poista
    2. Heh, päinvastoin kun mun hevosella, sillä on huisin pitkä kaula sen pikkukroppaan. Mutta ihania pakkauksia kuitenkin!

      Poista
    3. Eli Hertta on kameli ja sun hepo kirahvi? ;)

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!