Mitäs kuuluu?

Tässä on jo viikko vierähtänyt ilman Herttaa. Todellakin uusi arki. 10 vuoden ajan se hevonen on kuitenkin enemmän tai vähemmän kuulunut mun joka päiväiseen elämään. Mä olin lukion ekalla luokalla kun Herttaa aloin vuokraamaan. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtumaan paljon. Tänä vuonna sain mun ekan vakituisen työpaikan ja vihdoinkin kun tuntui että "nyt voi olla omillaan ja keskittyä täysillä Herttaan" niin kappas kuinka käy.

Moni kyselee hirveästi mitä mulle kuuluu, ja kai tässä pikkuhiljaa alkaa kuulua hyvääkin. Tai siis, omalla tavallaan arki rullaa kyllä ihan mallikkaasti. Olen käynyt nyt heppailemassa vähän kaikenlaisissa merkeissä. Olen käynyt auttamassa maastakäsin kavereiden hevosten kanssa ja olen myös "ratsuttanut" tuttuja hevosia ja poneja. Aika kuluu paremmin kun on jotain tekemistä, enkä osaa työpäivän jälkeen vain mennä kotiin, joten on ihan kivaa päästä talleilemaan, vaikkei omaa ole.
Tosin olen mä välillä viettänyt vapaapäivän ihan vain kuten "normaalit ihmiset". Tänään kävin itseasiassa kasvohoidossa! Herranen aika... Eipä ole sellaista tullut kauheasti tehtyä.
Eniten tässä on ikävä sitä Hertan jatkuvaa hörisemistä...
Raukka kun hörisi viimeisee asti, kipulääkkeissä ja rauhotteen allakin...

Toki nyt tuntuu siltä että motivaatio on aika syvällä. Tarkoitan lähinnä siis motivaatiota "uuden oman" ottamiseen. Ehkei vielä ole sen aika. Mietin olisiko kiva hetki nyt vain olla ja vaikka säästää rahaa? Saisi maksettua vihdoinkin sitä opintovelkaa pois, mikä hevosteluunkin on kulunut... Hehhe.
Eli siis omalla tavallaan tekisi mieli ottaa heti joku työstettävä projekti, mutta sitten toisaalta joku tässä vielä mättää. Ehkä tosiaan pitää vielä hetki antaa olla ja vain katsella. Lähteä vaikka ulkomaille kisoja katsomaan! Jos sieltä se inspiraatio taas tulisi. Itseasiassa sama poppoo jonka kanssa olimme Aachenin EM-kisoissa, on nyt menossa katsomaan Göteborgiin EM- kisoja... Kovasti houkuttaisi lähteä mukaan. Alkuvuonna kieltäydyin kutsusta koska oli tarkoitus itse kisata GP-kisa samana viikonloppuna, mutta nyt se viikonloppu onkin auki, eikä kisoja ole... Ehkäpä lähden vähän tuulettumaan sinne?
Uskon kuitenkin että mulla on oikeus mököttää tässä vielä hetki. Ei se ole väärin. En todellakaan osaa olla "nonniin, uusi heppa kehiin" . Tämä kun ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan.
Kävin Kyran klinikkaakin katsomassa, mutta ehkä joku lukko on päällä kun tuntui ettei ihan kaikkea saanut irti.

Valmentajan kanssa tuli myös juteltua jatkosta. Onneksi mulla on yksi Suomen ehdottomasti parhaista valmentajista jolla on kontaktit kunnossa. Riitta sanoikin ihanasti, että ehkä meidän pitää vain nyt ajatella positiivisesti tätä tilannetta.
Hertan lähteminen on mulle nyt sivun kääntämisen paikka. Hertta nyt "sysäsi" mut eteenpäin, ja tarkoitus olisi etten jää vain "One Horse Wonderiksi".
Näin mä haluan itsekin ajatella.
Mä en saa heittää hukkaan kaikkea sitä mitä Hertta mulle opetti. Mun täytyy nyt ajatella että jaan eteenpäin sitä kaikkea mitä Hertan ansiosta opin.
Muutenhan kaikki mitä tän 10 vuoden aikana olen tehnyt ja uhrannut olisi mennyt hukkaan. Ihan jo rahassa mitattuna, ennenkaikkea kokemuksena kuitenkin.
Eipähän enää tarvitse miettiä jatkoa Hertan kohdalla, mutta olisin kuitenkin halunnut sille ihanat eläkepäivät mitkä se ansaitsee. Ei Hertta ansainnut tollasta tuskaista loppua.

Blogia en aio lopettaa. Tosin nyt vain tuntuu kirjoittaminenkin väkisin vääntämiseltä. Eiköhän tämä kirjoittaminenkin hetken päästä taas luonnistu normaaliin tapaan, kunhan uusi arki löytää paikkansa.
Toki vähän tuntuu oudolta kirjoittaa kun blogilla ei ole päätähteä. Hansun kuulumisia tietenkin jaan jatkossakin, onneksi on Hansu!

Lukijoille haluan sanoa isoa kiitosta jälleen. Olen saanut IHANIA kommentteja teiltä, ja hassua huomata kuinka monta tuo Hertan poismeno kosketti. Moni on tullut sanomaan että Hertta tuntui omalta hevoselta, tai että "oltiin omittu jo teidät omaksi". Hertta oli kyllä aikamoinen persoona, ja jotenkin sen olemus ja luonne välittyi blogin ja instagramin välityksellä. Tuntui että se jutteli kuvienkin läpi.
Sen tiedän ettei toista tuollaista hevosta mun kohdalle tule ikinä.

Mulla olisi idea, että tekisin joskus kunnon postauksen mihin kaivan ikivanhoja kuvia ja videoita. Kaikenlaisia hetkiä vuosien varrelta, niin hyviä kuin huonoja. Tähän toki menee aikaa... Mutta olisi kiva sellainen toteuttaa!

Selasin Youtubea videoitani ja enpä ikinä tätäkään videota tehdessä olisi arvannut että Ainon kilpailut viime syksynä olikin meidän viimeiset viralliset kisat. Ja hyvinhän se pötki menemään vaikka tapansa mukaan oli ensin vetänyt kierroksia kävelykoneesta pihalla. Ehdottomasti Hertan yksi ihanimipia piirteitä. Vaikka se saisi minkä maailmantason slaagin jostain pelottavasta asiasta, niin se silti aina suoritti ja keskittyi ratsastajaan. Aina siihen säilyi kontakti...



On tämä laji vaan niin raaka.
Naurattaa ajatus, että tasan vuosi sitten mulla oli käytössä KAKSI GP tason hevosta. Kalevi ja Hertta. Treenit kulki täysillä. Opin aivan älyttömästi.

Nyt vuoden päästä mulla ei ole kumpaakaan.