Niin se onni kääntyy

Kauheesti tullut kyselyjä kuulumisten perään, ja myönnän että blogihiljaisuus on läsnä enemmän kuin koskaan. Osa onkin jo suoraan tullut kyselemään että miten menee ja kait se on pakko nyt kertoa ihan julkisesti ettei hyvin mene. Pahoittelen ehkä jo etukäteen tekstin sävyä, en jaksa esittää iloista tai asiallista.

Viimeisin postaus kajahti ilmoille ja sen jälkeen mua olikin tallissa vastassa täysin jalaton
No mitä kävi? En tiedä.

Juoksutin lauantaina Herttaa töiden jälkeen. Se oli ollut tosi hyvä menneellä viikolla ratsastaa niinkuin viime postauksessa kerroin treenikertomuksiakin. Hertta oli tapansa mukaan liinassa laiska. Laukassa oikeaan kierrokseen sanoin että alappas mennä muutakin kuin mummolaukkaa. Ja Herttahan teki työtä käskettyä. Aina se on ollut niin teatraalinen hevonen. Se lähti miljoonaa liinassa ympyrällä. Ei mitään ihmeellistä! Pari kiekkaa niin narun sain sen verran lyhyeksi että saan sen kiinni. Ei se ikinä vedä tai poukkoile liinassa. Menee vain lujaa jos tahtoo. Vaihdoin kierroksen ja maneesin ovi avattiin juuri takana ja sehän lähti uudestaan. Mua lähinnä nauratti. Mummolla oli kivaa. Otin sen hetkeksi käyntiin siksi aikaa että tasoitan maneesinpohjan kuopat samantien.
Kun kuopat oli tasoitettu, nostin raville. Mummo ravaa ihan hyvin vasenta kierrosta. No problem. Taas rentoa hölkkää.
Vaihdan kierroksen oikealle, eikä siinäkään mitään ihmeellistä. Paitsi.
Aloin jossain vaiheessa miettimään miksi maiskutan niin paljon. Hevonen liikkui puhtaasti, mutta mun silmään liian hitaasti mihin on tottunut. Hertta on niin helppo juoksuttaa. Sanot sille vain askellajin nimen ja se toteuttaa sen. Ei sitä tartte maiskutella vaikka olisikin laiskempi. Nyt koko ajan teki mieli maiskuttaa oikeassa kierroksessa ravissa, jotta H ravaisi sellaista ravia mitä olen tottunut sen näkemään.
Noh, en antanut tälle sen enempää arvoa. Mietin vain että oliko niin kivaa riehua, että meni veteläksi.
Tallissa linimentit jalkaan kuten normaalisti ja siinä se.

Sunnuntaina tulen tallille ja laitan Hertan kuntoon. Ei mitään outoa jaloissa yön jäljiltä, aina käyn jalat läpi kun tulen tallille.
Kamat päälle ja selkään. Nousen selkään ja H heittää heti raville ja AIVAN jalaton. Siis en ole ikinä nähnyt sitä noin kipeänä. Emme saaneet edes selvää mitä jalkaa ontuu, näytti että kaikkia. Käynnissä puhdas.
That's it. Kipulääkekuuri ja kävelyä viime viikko.
On se vähän parempi, mutta edelleen epäpuhdas. Vasen kierros ok, mutta oikealle paljon huonompi. Ei auttanut kävely ja kipulääke, joten eiköhän mennä taas klinikalle.
Minkäs teet! Mummolla mieli on kuin varsalla mutta kroppa ei. Miten selität hevoselle "ettet nyt saa riehua ja rikkoa itseäsi". Et millään. Mutta kun Mummo tahtoo mennä.

Niin se vaan onni kääntyy. Tasan kuukausi sitten kävimme joka keväisessä vetcheckissä Vermossa, ja vihreää valoa saatiin.  Treeneissä Mummo liikkui hyvin ja välillä maneesissa ihmiset sanoi " Voi kuinka Mummo liikkuukaan kivasti taas! Sehän on ihan iskussa". No joo. Oli. Nyt aivan jalaton.

Sanomattakin selvää että kisakausi viivästyy, tai pahimmassa tapauksessa ei ala ollenkaan, vaan harrastekäyttöön siirtyy Hertta. Tai siitoskäyttöön. Toki pitää nyt tehdä jotain tämän eteen vielä, ja miettiä josko vaikka syksyllä pääsisi kisakuntoon ja sitten lopettaisi. Tai sitten lopettaa nyt. En tiedä.
Kyllähän se pistää vihaksi, kun juuri kuukausi sitten laitat raspauksiin, rokotuksiin, satulan toppauksiin, vetcheckeihin ja treeneihin monta tonnia. Ajattelet valmistelevasi tulevaa viimeistä kisakautta ja sitten vain näin käy. Toisaalta, on käynyt ennenkin monelle ja ainahan tämän lajin parissa pitää tietää se, että voit joku kaunis aamu löytää kisakumppanisi ketarat ojossa karsinasta täysin ilman syytä. Aika kovaa luonnetta vaatii tämä laji. Pitäisi harrastaa hiihtoa. Osta uudet sukset kun vanha ei enää luista.

No mutta. Tällasta meillä. Hermo on kireenä ja kaikki on nyt niin mautonta ja hajutonta kuin voi olla. Ehkä vähän kiukuttelen kuin pikku kakara tämän asian kanssa, mutta eiköhän tästäkin päästä taas yli. Kliseisesti voisi sanoa "kun ensimmäinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu" (ai että mä vihaan näitä ärsyttäviä sanontoja) ja ehkä tällä on tarkoitus. "Vaihda jo sitä hevosta" voisi joku ajatella. Mutta kun en tahdo!
Noh, se nyt on sanomatta selvää että joskus kuitenkin on hevosen vaihto aina edessä. Jokaisella. Ehkä tästä inhottavaa tekee se jos se tapahtuu just nyt. Juuri kun mulla oli GP valmis hevonen alla ja viimeinen "10-vuotis taipaleen kunniaksi" kisakausi, niin sitten kosahtaa. Mutta minkäs teet.

Katsotaan nyt mitä saadaan klinikalla aikaseksi.