Pelkkää ylä ja alamäkeä

On se kumma. Tää on niin ihmeellinen laji kertakaikkiaan! 

Edellisenä päivänä pompin kattoon kun Hertta oli niin maaginen että uhosin jo meneväni unissani Olympialaisiin ja mietin jo GP küriä extra vaikeilla linjoilla, sillä esim tuplapirueteista suoraan keskihalkaisijalla sarjavaihtoihin jokaisella askeleella 9 kappaletta, ja siitä takaisin tuplapiruettiin sujuivat aivan liian hyvin meidän tasoiselle ratsukolle joten olin ihan pökertynyt! :D Katsomossakin tuttu sanoi että Mitä ihmettä se tekee sillä se näytti niin hyvälle!



No mitäs sitten sen jälkeen kun pääsin ilakoimaan?

Seuraavana päivänä harjoittelen voltteja ja voi perhana kun se oli ylitsepääsemättömän vaikeaa...
Että siinä vaihtui suunnitelmat GP küristä ensi kaudella mentäviin He C luokkiin! :D

Noh, ei saa olla liian ankara itselleen, varsinkaan hevoselle. Herttahan ei tiedä tekeekö se GP:n vai He C:n juttuja! Sille on aivan sama, onko kyseessä ravivoltti vaiko laukanvaihdot jokaisella askeleella. Se ei myöskään tiedä onko pienet ja ahtaat vaihdot parempi vai huonompi asia kuin isot ja ilmavat vaihdot. Minä tiedän kumpi on parempi ja mun tehtävä on ratsastajana osata vaatia itseltäni ja sitä kautta hevoselta ne oikeat asiat oikein.

Tässä muuten linkki videoon jossa harjoiteltiin niitä ykkösiä.  Nykyään niitä tulee sellaiset 8-10 jo sarjassa ihan ilman punkemista. :)

Vaikka treenit ovat olleet ylä ja alamäkeä, niin olin hyvin iloinen kun kerrankin valmennukseen osui se loistokas päivä. Olemme siis valmennuksissa tosiaan koko syksyn keskittynyt perusasioihin ja Hertan liikkumiseen kokoamisasteen myötä. Välillä ihan itkettää koska näytämme omasta mielestämme niin kamalalta kun katson maneesin peileistä menoa kun pitää yrittää muuttaa jotain. Hertta häkeltyy ja vähän minäkin. Olen omasta mielestäni Rouva Perunäsäkki ja Hertta on Rouva Kanttura. Nice!
Nyt kuitenkin viimeisellä valmennuksessa H oli niiiiiiin rento ja tyyni eikä se kiristynyt mistään! H on niin kuumuvaa sorttia mutta nyt se oli oikea viilipytty. Se antoi koskea ja vaikka koski vähän enemmän se vain suoritti enemmän ilman jännittymistä. Loppujenlopuksi mentiin sarjavaihdot läpi aina nelosista ykkösiin asti! Tultiin 9 kappaletta vaihtoja jokaisella askeleella valmentajan silmien alla ja hänkin ihan hämmästyi kuinka isoja ja suoria vaihtoja Hertta teki! Valmentajakin tokaisi "Ajatella, me ollaan jo tässä vaiheessa ja nyt on vasta joulukuun alku!".
Noniin. Jälleen olin itsetuntoni kanssa noussut sieltä maan alta takaisin pilvilinnoihin! Kaikki viikon sisällä...
Olin päästänyt Hertan jälleen irti kentälle jossa se menikin taas niin lujaa. Tämä kyllä auttaa, sillä H on näiden riehumispäivien jälkeen törkeän hyvä ratsastaa ja todella rento. Tekee siis hyvää keholle ja mielelle!

Tässä linkki Hertan ralliin kentällä ...
... ja tässä toinen... Näin se Hertta liikuttaa itseään!

Vaikka nyt olen innostunut tekemään näitä GP:n juttuja tohkeissani kun H on oppinut niitä ihan muutamassa kuukaudessa tässä, täytyy tosiaan muistaa välillä treenata niitä helpompia asioita. Olen onnistunut säilyttämään Hertalla sen iloisuuden noissa ykkösissä, mikä on ollut tapetilla tässä kauan. Niin kauan se suorittaa niitä hyvin kunhan se on edelleen sille hauskaa ja teen sen ilman paineita. Ongelma oikeastaan onkin se, kun treenaamme niitä helpompia juttuja. Miksi näin?
Siksi, koska minä oletan että "tämä pitäisi osata jo ja vielä paremmin!", joten silloin luon henkistä painetta hevoseen tahtomattani. Otetaan nyt vaikka esimerkkinä se ravivoltti. Se on tosiaan He B tason juttuja, mutta osaan kehittää siitäkin meille isomman ongelman kuin laukanvaihdoista jokaisella askeleella!
"Ei näin, liikaa tota, liian vähän tätä, enemmän eteen, älä juokse, taivu, älä kaadu, ravaa, ravaa, ravaa, älä ravaa alta...". Jos mä tällä lailla nalkutan Hertalle näinkin helposta asiasta kuin ravivoltti, niin ei ihme että ahdistaa ja ei muuten onnistu.

Mun täytyy ottaa sama asenne näihin helppoihin asioihin kuin niihin vaikeisiin "joissa en vaadi Hertalta paljoa, kunhan sillä on kivaa". Eli mitä?
Sillä pitää olla kivaa aina ja kaikissa tehtävissä mitä sillä tehdään! Oli se sitten peruutus tai piruetti. Oli se sitten pohkeenväistö käynnissä tai piaffi. Kaikki työ täytyy olla kivaa hevoselle!

Ne vaikeudet yleensä on meidän korvien välissä jonkin asian suhteen.
Ja sieltä meidän korvien välistä me tuodaan se vaikeus sille hevoselle. 




Tämä on siis pelkkää ylä ja alamäkeä. Mutta niin sen kai pitää ollakkin. Täytyy vain silti koittaa nauttia sekä niistä molemmista!