Kootussa Ravissa

27. lokakuuta 2014

Testissä Chia de Gracia

*Tämä postaus on tehty yhteistyössä Chia de Gracian kanssa*

Hippolan kuukauden blogi-pesti alkaa olla lopuillaan. Tämä pesti soi minulle mahdollisuuden saada kokeiluun paketti chia siemeniä Chia de Gracialta. Sain paketin jossa oli kilon pussi chiasiemeniä, joita nyt olen hetken aikaa syöttänyt. Kerron omia kokemuksiani tuotteesta.

Kuva lainattu CdG sivuilta.

CdG:n sivuilla sanotaan chia siemenistä näin:

"Chian siemenissä on runsaasti omega-rasvahappoja, ja ne ovat paras tunnettu kasviperäinen omega-3-rasvahappojen lähde. Omega-3- ja omega-6-rasvahapot ovat myös ihanteellisessa suhteessa 3:1.  Lisäksi chian siemenet sisältävät runsaasti kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, rautaa, antioksidantteja ja vitamiineja (A, B1, B2, B3, E) sekä reippaasti  proteiinia eli valkuaista.
Chia on hyvä elimistön puhdistusruoka, sillä se sitoo itseensä kuona-aineita ja korkea kuitupitoisuus edistää suoliston toimintaa. Chia toimii apuna myös painonhallinnassa, sillä se hidastaa hiilihydraattien imeytymistä, tasaa verensokeria ja tekee olon kylläiseksi. Chian siemenet imevät itseensä noin kymmenkertaisen määrän vettä, ja ne geeliytyvät nopeasti kylmässäkin vedessä. Geeliytyessään chia muodostaa hevosen suolistoon suojaavan kalvon, edistää vatsan toimintaa sekä suoliston hyvinvointia. Chiaa voidaan käyttää myös poistaessa hiekkaa hevosen suolistosta, sillä se vilkastuttaa suolen toimintaa. Chia sopii hevosen jokapäiväiseen ruokavalioon."

Varsin hyvältä kuulostaa.
Itse olen aina ollut pellavarouheen ystävä. Tiedän että on tutkittu niiden sisältävän kadmiumia, mutta tutkimuksiin uskoen, tämän pitäisi olla niin häviävän pientä, ettei siitä ole haittaa. Chia siemenissä ei ole riskiä saada kadmiumia elimistöön. 1-0 siis chialle.

Olen syöttänyt chiaa vasta pari viikkoa, joten on sanomattakin selvää etten voi kertoa mitään "tuloksia". Ne näkyy vasta pidemmän ajan myötä. Herttaan on myös vaikea verrata, sillä sillä on jo hyvä karva, kaviotkin tosi hyvässä kunnossa tällä hetkellä ja se on elämänsä kunnossa muutenkin. Maha toimii normaalisti ja niin päin pois. Hiekanpoistokuurinkin olin juuri tehnyt ennen tämän siemenen syötön aloittamista, joten sekin homma oli jo hoidettu alta pois. Chiallahan voi myös poistaa hiekkaa suolistosta.
Jos siis itse haluaa Chiaa kokeilla, niin koekaniiniksi sopisi parhaiten hevonen, jolla on jotain edellä mainittua ongelmaa. Onko sillä huono karva ja kaviot? Onko sillä maha huonossa kunnossa? Hiekkaa? Näihin kaikkiin pitäisi Chiasta löytyä vastaus, joten ei muutakuin perehtymään. :)

Tässä tilanteessa en voi muutakuin jakaa käyttokokemuksiani käytännön puolelta.
-Ensinnäkin Chialla on hyvin pienet annostukset mikä on plussaa. Hertalle annoin 1 dm mössöjen seassa. Siemenet ovat myös huomaamattomia pienen kokonsa vuoksi, joten näitä ei edes huomaa.

-Näitä ei tarvitse turvottaa joten kun kippoon laitan mössöt niin hujautan päälle siemenet ja sinne häviää.

- Säilytystilaa erikseen ei tarvitse, sillä kysessä ei ole mikään 10 kg säkki, joka pitäisi änkeä curveriin

Kaiken kaikkiaan ihan positiivisella mielellä mennään. Vielä en osaa sanoa jatkanko syöttöä Chialla, vai vaihdanko takaisin pellavaan.
Pakko on myös paljastaa, että olen tuosta pussista osan syönyt itse. Sujautan aamupuuroon tai jugurtin sekaan noita Chia siemeniä ruokalusikallisen!
Näppärää ja helpompaa on syödä näitä kuin itse pellavaa. Pienet Chia siemenet eivät maistu eivätkä pahemmin tunnu suussa. Itse en oikein pellavaa pysty syömään sen koostumuksen vuoksi (isot siemenet ja rouhe tökkii muuten vaan) , mutta Chia uppoaa. Olen huomannut että aamupalan jälkeen koulussa/töissä nälkä ei yllätä niin nopeasti kun olen lisännyt näitä mukaan.
Kokeilkaa myös omaan napaan! :)

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Onko lukijoilla kokemuksia Chiasta? Jakakaa ihmeessä kommenttiboxiin niitä!




21 kommenttia

  1. Hei! Oma hevoseni aloitti Chian syönnin uudella tallilla keväällä. Kesän aikana alkoi näkyä muutosta: karva uusiutui parempaan ja puhtaampaan, häntä ja harja pysyy selvänä montakin päivää, muutenkin hevonen on paremman oloinen ja tuntuu, että voi paremmin. Itse olen kanssa syönyt Chiaa ja olen huomannut, ettei hiukset rasvotu niin helposti ja olen paljon virkumpi, uni maittaa paremmin! :)
    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla käyttökokemuksia :) Hertasta tosiaan vaikea huomata kun sillä ei ole tällähetkellä mitään "parannettavaa" yleiskunnossa :)

      Poista
  2. Mä oon itseasiassa miettinyt, että pitäiskö kokeilla chiaa myös omassa ruokailussa :D Kerro ihmeessä, jos huomaat muita tuloksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itse tykkään syödä näitä mieluummin kuin pellavaa ihan vain käyttömukavuuden tähden, mutta vielä en ole itsesaäni huomannut missiksi muuttumista! :D

      Poista
  3. Itse en älyä miksi pitäisi sytöttää chiaa jota tuodaan toiselta puolelta maailmaa. Onneksi tuo on menossa aika varmasti kielettyksi maahantuonnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne banaanitkin tulee melko kaukaa.. :D mutta ymmärrän kyllä pointin! Myös yksi syy miksi olen vielä ennen tätä kokeilua pysynyt pellavassa. Kiinnostaa kyllä kokeilla kaikkea ja jos osoittautuu joku paremmaksi kuin toinen niin sitten toki voi valita paremman. En ole tehnyt vielä päätöstä "kumpaa kannatan"

      Poista
  4. En usko mokomaan. Olen yhden pienen pussin kokeillut hevoselleni. Tutkimukset olleet lähinnä myyntimiesten omia kokeiluja. Hinta kova, syöttömäärä naurettavan pieni siihen nähden, että osa siemenistä tulee suoliston läpi ja elää sitten rikkakasveina tallinpihassa. ;) Lisäksi se, että siemeniä raahataan ulkomailta tänne on todella epäekologista, kotimaisia vaihtoehtojakin (esim. juuri pellava, hamppu) kun on.

    MUTTA jotain positiivistakin, chiahyytelö on hyvä välipala itselleni, ihan vaan jo maunkin puolesta. :) Muita sen väitettyjä ihmevaikutuksia en ole havainnut omassa käytössä enkä tuttavienkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä että pitkän matkan päästä tulee mutta niin tulee banaanitkin.. :D mutta tosiaan itse aina olen ollut pellavan syöttäjä, kaikkea kuitenkin voi kokeilla ja nyt tuli tilaisuus. Niinkuin sanoin, vielä en tiedä vaihdanko pellavan tähän, sillä hienossa kunnosaa hertta nyt jo on niin vaikea pälyillä vaikutuksia.

      Itselleni tosiaan nämä ovat helpompi syödä!

      Poista
  5. Kaupan hyllyyn on jäänyt multakin. Pellavassa on mielestäni ihan vastaavat hyödyt/vaikutukset kuin piiiitkän lentomatkan päästä saapuvassa chiassakin. Lisäksi chia näkyy aika huolella rehottavan lantaloissa ja tarhoissa/laitumilla, enkä usko pätkääkään maahantuojien uskotteluun siitä ettei kasvi pysty siementämään/on yksivuotinen/kuolee talvella. Vieraslajeja on jo ihan tarpeeksi tukahduttamassa meikäläisiä kasveja. Lisäksi oma tallinpitäjäni on asiakkailleen ystävällisesti kertonut, ettei anna syöttää hänen tallissaan majaileville otuksille chiaa, koska se näkyy voivan aika hyvin Suomen ilmasto-oloissakin ja lantalassa olevan paskan hävitysmuoto "meillä" on sen levitys heinämaille. Ymmärrän pointtinsa täysin.

    Eli pellavalinjalla mennään meillä tulevaisuudessakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. :) mä oon aina syöttänyt pellavaa eikä ole valittamista, mutta kyllä nyt kokeilin kun mahdollisuus tuli :)

      Poista
  6. Itse syönyt ja hevoselle antanut nyt muutaman viikon, joten ei kanssa vielä hurjia tuloksia havaittavissa! Mutta täytyy sanoa, että pelkkää hyvää olen tuotteesta vain kuullut. Itse olen aika avarakatseinen näissäkin, eli se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi toisella. Ja kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. :) Sen voisin kyllä vinkata, että chiakin kannattaa kyllä turvottaa/liottaa ennen syömistä. Näin siemen avautuu ja imeytyminen on paljon parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok! Olen laittanut sen märän mössön sekaan eli varmaan se kyllä jonkun verran turpoaa ennen syömistä. :) mutta tosiaan. Kaikilla oikeus mielipiteeseen ja mä en halua sanoa omaani ennenkuin on itse kokeillut :)

      Poista
  7. Minusta kaikkien viherpiipertäjien on tänne ihan turha tulla valittamaan ettei Chiaa voi syöttää hevoselleen/ syödä itse, koska se tulee niin kaukaa. Miettikäähän kuinka moni muukin tuote tulee jostain huitsin nevadasta, ja silti sitä voi ihan hyvillä mielin mussuttaa. Ottakaahan järki käteen, kiitos!

    Monelta muilta olen kuullut vain hyviä käyttökokemuksia, joten en usko että ainakaan pahitteeksi Chian syötön jatkaminen ei ole. Sinun kokemusta odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samaa mieltä siinä suhteessa että kyllä suomeen tulee monta muuta ruoka-ainetta joka kuskataan todella kaukaa. Saisimme unohtaa kahvin, banaanin ja suurimman osan hedelmistä! Ymmärrän kyllä senkin että jos on varaa valita kotimaisen ja ulkomaisen väliltä niin kotimainen voittaa (pellava vs chia esim).

      Mutta kuten sanoin, muodostan mielipiteeni vasta kokeiltua ;)

      Poista
  8. Meillä on toiminut vanhan hevosen kanssa todella hyvin. Karva ja jouhet ovat vahvistuneet ja parantuneet, sekä kesäihottumakin on pysynyt kurissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Kesäihottuma on ikävä vaiva mutta kuulostaa aika hyvältä jos chia auttaa siihen!

      Poista
  9. Hiilijalanjälki on chiassa pidempi mutta mikään ei ole yksiselitteistä ja mustavalkoista. Pellavakaan ei ole Suomen alkuperäiskasvi. Pellava myös vaatii melkoisia kasvinsuojelumenetelmiä (rikkakasvin torjunta ja tuhohyönteistorjunta) ellei sitten ole luomutuotantoa, mitä hevosrehut tuskin ovat. Mutta tuo että chian itämistä + leviämistä ei tiedetä on myös riski. Siitä tosiaan voi tulla uusi vieraslaji. Tai jos se itää ja ehtii tuottaa satoa, mutta ei agresiivisesti leviä, niin voisiko se olla uusi viljelykasvi meillä kuten pellava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm hyvä pointti... enpä ole tullu ajatelleeksi tuota kautta. Ja mistäs sitä tietää jos suomen olosuhteet tulee koko ajan pikkuhiljaa muuttumaan. Kokoajanhan lämpimän alueen kasvit ja esim linnut leviää tänne

      Poista
  10. Hei!
    Kiitos kaikille kommenteista ja keskustelusta. Niille, jotka haluavat kannattaa kotimaista tuotantoa, on tarjonnassamme kotimainen luomuhamppu. Myös hampussa loistavat omaga- ja proteiinipitoisuudet. Hampusta voivat kiinnostuneet lukea lisää http://www.chiadegracia.fi/hamppu-on-hevosten-ravinteikas-kotimainen-superfood

    Hamppua saa 1,8 kg ja 5 kg pakkauksissa. Lisäksi chiaa on nyt myös ROUHEENA, jos ei halua syöttää kokonaista siementä.

    VastaaPoista
  11. Itse olen vastoin kaikkia rehuja jotka valmistetaan muualla kuin suomessa. Meillä tallilla (joka on siis täyshoitotalli,ratsastuskoulu, valmennus talli (ratsuille ja ravureille) ja "koti talli" toimita periaatteella toimivia talleja) syötetään vain Biofarmin rehuja joista mieluiten Black Horsen rehuja. Nämä ovat todellakin riittännyt sillä ravurit on juokseet hyvin rahaa ja kunnon aikoja ja ratsut menneet hyvin tuloksin esteillä,koulussa, westernessä ja kentässä. Meillä ei syötetä mitään siemeniä paitsi kauraa ja vähän ohraa hevosille sillä kaikki lantalan tuotteen menee pellolle. Heinä on myös niin tärkeää varsinkin kuivan ja säilön yhdisteleminen.

    VastaaPoista
  12. Hei! Kotimaisen kannatus on aina hyvä asia, ja itsekin teen niin aina kun mahdollista. Kannattaa kuitenkin tiedostaa se, että jos/kun jokin tuote on valmistettu Suomessa, ei se takaa sitä, että myös raaka-aineet olisivat kotimaisia. Yleensä raaka-aine hankintaan sieltä, missä se edullisin ja kuten moni meistä tietää, Suomi ei ole halpa maa.

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!