Kootussa Ravissa

20. heinäkuuta 2014

Hmm...

Ollaan nyt vähän sanattomia taas kisatulokseen, mutta ei voi mitään! Hertta oli kiva ja saavutettiin se mitä haettiin, eli rento ja hyvä kulkeminen, sekä perusratsastukseen keskittyminen. :)
Nyt on menty kuitenkin noita vaikeampia luokkia aika monta joten nyt tuntui tosi helpolta kun ei ollut mitään temppuja, vaan sai rauhassa keskittyä ratsastamaan pikkujuttuja. Toki mun pitää saada niihin PSG luokkiinkin sama tunne kuin helpommissa radoissa, kun vielä ei olla ihan varmoja niissä radoissa.
Tosin eipä tuo eilinen tulos antanut osviittaa oikein mihinkään. Hikinen 60,9% helposta Va B ohjelmasta tasaisella ja varmalla suorituksella on mielestäni tosi surkea tulos. Ei ollenkaan meidän tasoa. Kuitenkin PSG radat on järjestään aina 62% tietämillä, niin Va B luulisi olevan vielä helpompaa.
 Lopputervehdykseen Hertta kompastui, josta tuomari rankaisi "liian raju pysähdys, 6". Tämä on harmi sillä en voinut sille mitään. Myös kesken toisen sulkutaivutuksen Herttaa ahisti joku, ihankuin joku olisi nipistänyt sitä (kuolain, paarma..?) ja se heitti päänsä yhtäkkiä ylös ja säpsähti, mutta jatkoi sillä samalla sekunnilla nätisti eteenpäin. Yksi laukanvaihto oli rikkonainen, muut vaihdot hyviä ja puhtaita, mutta ei silti saatu 6 numeroa enempää. Jopa meidän bravuuri, eli keski ja lisättyravi oikeutti vain 6,5 numerona, vaikka yleensä ollaan saatu niistä 7-8 numeroksi. :( Vähän harmittaa koska Hertta suoritti rehdisti ja mullakin oli tosi hyvä fiilis radalla! Loppusijoitus oli sitten 20/30, eli ihan luokan häntäpäässä. Olisin toivonut saavani rakentavaa palautetta ja korjausehdotuksia.

Onneksi kuitenkin olen rehelliseti sanottuna tyytyväinen itseeni ja hevoseen. Meille tuli kiire jopa radalle ja ehdin verkata vain 15 minuuttia! Mua ennen piti olla tauko, mutta päättivät jatkaa sittenkin suoraan luokkaa, joten en ehtinyt edes kävellä välikäyntejä Hertan kanssa. Siihen nähden H oli tosi kiva radalla, vaikka omat verkkarutiinit menivätkin metsään ja meinasi tulla itselle hätä. Hertta oli hivenen varovainen nurmipohjalla, joten etenkin ravissa näkee ettei se oli niin terävä kuin normaalisti, mutta ei kuitenkaan mielestäni huono ollenkaan.
Hertalle paljon porkkanoita ja kehuja, se teki parhaansa. Tällä kertaa se ei vain riittänyt! =)

Nyt katse kohti elokuun 2. päivää, jolloin startataan taas PSG:tä kansallisten muodossa Helsingissä. Sinne lähdetään kyllä hakemaan prosentteja yli sen 62% vakion. Hertta on treeneissä ollut jo tosi tasainen ja varma PSG jutuissa. :)

Tätä lisää elokuun 2. päivä!

12 kommenttia

  1. Jopa on ollut tiukkapipoisia tuomareita... :( Mutta onneksi osaat itse olla tyytyväinen suoritukseen! Tsemppiä Helsinkiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pääasia että oltiin tyytyväisiä, ei ollut niin pitkä kotimatka ;) emmä osaa olla pettynyt kun mieltä lämmittää Hertan hyvä ratsastettavuus ja suorittaminen. Paremmat voitti!

      Poista
  2. Toi on kyllä aika turhauttavaa, kun käy noin... Ja varsinkin, jos tuomarit eivät kirjoita, että mistä oikein kiikastaa tai mitä pitäisi tehdä toisin. Mutta minkäs teet tässä lajissa, onneksi yhdet huonommat prosentit eivät kerro oikeastaan mitään. ;--) Tsemppii teille, ootte hienoja! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Kritiikkiä kestän, ja sitä on hyvä jopa saada jotta antaa jotain suuntaa tai ns "kotiläksyjä" harjotteluun. Mutta nyt ei tullut oikein juuta eikä jaata, joten orpo olo :D
      Näytetään video vielä valmentajalle joka saa sanoa oman näkemyksensä, eiköhän sieltä taas tule suorat sanat jos oli niin karmea rata.. x)

      Poista
  3. Onko tällä tasolla tuomareilla jokin tietty linja tai asteikko kuinka arvostellaan? Itse kisaan vain helppoja luokkia ja olen huomannut että on tiukkoja ja lepsuja tuomareita. Toisilta saa tosi hyvät prosentit ja toiset päästää nipin napin läpi. Se ei silti haittaa, kun arvostelu on sama kaikille osallistujille. Mutta siitä aiheutuu se, että eri tuomareiden arvosteluja on vaikea vertailla keskenään. Jos eilen on saanut 65% tänään voi saman laisesta radasta saada alle 60% jos tuomari on tiukempi. Silti sijoitus voi olla ihan hyvä kun tuomari on (toivottavasti) yhtä tiukka kaikille. Pointti siis se että voiko tavoite olla jokin tietty %-määrä vai riippuuko se tuomarista myös tuolla tasolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän riippuu tuomarista. Osa näkee hertasta sen potentiaalin ja palkitsee, kun taas osa näkee vain sen heikkoudet ja rankaisee. Pääsääntöisesti tuomarierot kuitenkin tasoittuu korkeammalle tasolle. Esim vielä Va B tasolla näkee tosi paljon heittoja, ikäänkuin tuomareilla ei kaikilla ole kokemusta ja mielipidettä miten va B rata pitäisi suorittaa, kun taas jo PSG radoilla näkyy tuomareiden kokemus. Siellä usein on vähemmän prosentti heittoja ja mielestäni aikalailla sama linja läpi luokan. Ehkä PSGstä eteenpäin on helpompaa arvostella ratoja, kun taas va B ja sitä alle mahtuu montaa rri variaatiota.

      Mutta mulle henk koht aina on tavoitteena joku tietty % määrä. Toki jos tiedän että joku tietty tuomari on tulossa, voin olla melko varma tullaanko tavoite saavuttamaan vaiko ei.

      Poista
  4. Lappeenrannassa oli kyllä outoa tuomarointia! Kaveri vihellettiin ulos ep:nä vaikka hevonen oli ihan kunnossa ja itse sain poniküristä 10% eron tuomareilta ja selityksen jälkeenpäin että poni ei ole tarpeeksi koottu vaikka pöytäkirjoissa ei lukenut mitään asiasta... Mutta hyvä että heppa tuntui hyvältä sehän se on tärkeintä ihan sama mitkä pisteet siellä paperissa on ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä pöytäkirjaan pitäisi antaa rehdisti palautetta ja siellä sanoa suoraan risut ja ruusut! Ei tarvitse jälkeenpäin sitten ihmetellä ja mennä kyselemään tuomarilta erikseen, harvoin he enää edes muistavat miksi antoivat ko arvosanoja. :) 10% heitto on kyllä jo todella paljon ja tuomareiden täytyykin silloin keskustella asiasta ja näkemyksistään.

      Juu ei tässä lannistuta! :) muillekkin luokassa oli aika samalla skaalalla annettu pisteitä, joten "turva kuutonen" on näköjään tapana. Silloinhan se arvostelu oli kyllä kaikille sama. :)

      Poista
  5. Hei nyt on pakko kommentoida! Mentiin samassa luokassa kuin te, ja saatiin vielä vähemmän prosentteja. Tunnistin itseni tosi hyvin tosta sun tekstistä, koska olin ite radan jälkeen tyytyväinen sekä itseeni että hevoseen. Meillä juuri tästä ohjelmasta taso on ollut reilu 63%.Muutaman kerran heppa kuumeni vähän liikaa, mutta pysyi kuitenkin koko ajan hyvin hanskassa. Muistan vielä, kun radalla oli tunne "vitsi nyt menee kyllä hyvin" :D. Itseäni harmitti ja harmittaa kyllä vieläkin, kun pöytäkirjoista en saanut irti oikeastaan yhtään mitään, hankala tässä on nyt yrittää korjata noita virheitä mistä nuo huonot pisteet johtuivat.. Mutta samaa mieltä sun kanssa, et hankala tätä kauheesti harmitella, kun itse oli tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälläisistä tapauksista ei kannata ottaa itteensä ja nuita prosentteja ei kannata noteerata. Jos nornaalisti taso on sitä 63% niin usko sitä. Jos tulee yksittäinen tapaus "aliarvoisesti" ilman syytä niin anti olla vaan! :) toki jos on oikeasti rata mennyt persiilleen niin silloin huonot prosentit on tietenkin aiheelliset. Papereista on tärkeempää saada jotain irti, kuin tiettyjä prosentteja, silloin kun ei saa mitään irti niin on kyllä vähän tyhjä olo :D

      Pääasia joa itse olit tyytyväinen, tiedät kuitenkin tasosi ja pystyt vertailemaan aikaisempiin :)

      Poista
  6. Moikka! Lappeenrannan kisat olivat nurmipohjalla, käytätkö sinä aina nurmella hokkeja? Laitatko Hertalle siis aina kesäisin hokkireiälliset kengät ja sitten tarpeen mukaan ruuvailet hokkeja edestakaisin, vai miten olet ratkaissut tämän "ongelman"? :) Itselläni jäi parit kisat tänä kesänä välistä, koska kisat olisivat olleet nurmella enkä tajunnut laittaa hevoselleni hokkikenkiä kesän alussa, kun oli kengitys (amatöörikisaaja säätää... :). Harmittaa siksi, kun kisakausi on Suomessa kuitenkin lyhyt ja sopivia kisoja on muutenkin aika niukasti. Ja kiitos mielenkiintoisesta blogista! Olette tosi taitavia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertalla on varuiksi juurikin hokkireijälliset kengät läpi kesän, sen takia jos tulee nurmikisoja niin ei tartte jättää välistä sen takia :) ruuvailen niitä tosiaan edestakasin sitten tarpeen mukaan! Tosin meillä on vaan kantahokeille reijät, mutta ollaan mietitty pitäisikö takajalkoihin laittaa myös kärkihokit jotta pito olisi takaa parempi. :)

      Kisakausi tosiaan on tosi lyhyt ja on harmi jos sopivat kisat jää juurikin hokkien takia välistä :p

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!