Vappuhulinat

Mun vappu onkin ollut oikein menevä hevostelun merkeissä.

Päivä alkoi ensin Hansun ratsastuksella, mutta samalla hoitui myös Hansun muutto! Hansu on aiemmin asunut siis Jokelassa tähän asti, mutta tallin omistaja vaihtui ja niin vaihtui melkein koko hevoslaumakin. Hansu muutti siis tänään uuteen talliin Keravalle, joten jatkossa käyn sitten siellä Hansun kanssa treenaamassa.

Kävin tänään siis ensin ratsastamassa Hansulla, jonka jälkeen oikeastaan heti pakkasinkin sen heppa-autoon ja hurautin uudelle tallille. Näin sain ratsastukset tehtyä kunnolla, ja loppupäivä meneekin Hansulla tutustuessa uuteen kotiin. Olin yksin matkassa Hansun kanssa, mutta eipä tuon kanssa tartte apua. Se kävelee itse niin traikkuun kuin autoonkin ja matkustaa nätisti. Oon vieläkin niin äimänä kuinka helppo kaveri se on.

Vielä vanhassa tallissa kun laitoin sitä kuntoon ratsastusta varten, se seistä nököttää hiljaa paikoillaan vaikka työmiehiä on paikat täynnä ja tallia remontoidaan samaa aikaa. Ei paljoa haittaa.

Hansu oli oikein hyvä ja terävä ratsastaa tänään. Sain ihan sairaan hyviä askelia isompaa ravia kun tein siirtymiä taas ravin sisällä ja pyysin ensin vähän "passagemaista" ravia, josta pitkää sivua pitkin lähdin pyytämään keskiravia, mutta en ihan päästäkään "ryntäämään" sitä keskiravin puolelle. Sen täytyi siis jäädä siihen keskiravin työntöön, mutta ottaa passagemaisia askeleita mukaan, eli näin sain paljon enemmän ilmaa raviin. Toki Hansu ei vielä kykene kuin muutamiin askeliin ja sitten se vähän menettää tahtia, mutta ravin muokkaaminen ei käykään yhessä yössä. Pääasia että se jo hiffaa tätä ja yrittää hahmottaa kropan käyttöään. Pitäisi väsätä joku video Hansun ravista vuosi sitten ja sitten tämän päivän ravista. On siinä jo isoa eroa. :)

Tällä ravin leikittelyllä Hansua saa tosi hyvin pohkeen eteen ja herkäksi sille pohkeelle. Se alkaa kuuntelemaan pohjetta paremmin. Kun tekee siirtymiä ja erilaisia askelia ravia, ei jää hinkkaamaan vaan sitä yhtä ja samaa. Tarkoitan että jos hinkkaa vaan hidasta ravia, niin helposti hevonen jää leijumaan ja jarruttelemaan kun se luulee tekevänsä hyvin ja "hidastelee". Toisin päin myös jos vain lennättää isoa ravia ympäri maneesia, se helposti menee vain juoksemiseksi. Eli siirtymät ravin sisällä, niin tulee vähemmän askelia, mutta laadukkaampia sellaisia.

Ratsastuksen jälkeen tosiaan heitin Hansun autoon ja lähdettiinkin uuteen talliin. Siellä se asettui heti taloksi ja pääsi ihanaan ulkokarsinaan. Nyt sillä on pääluukku ja se voi aina seurailla ulkomaailman tapahtumia. Nyt sillä on myös seinänaapuri ja kaltereiden välistä se voi pussailla sen uutta ruuna-poikakaveria. Hansu oli ihan pähkinöinä kun sillä oli juttuseuraa! Pientä kiljumista oli havaittavissa alkuun, mutta kyllä se ruoka ja juoma kiinnosti loppujenlopuksi enemmän. :)

Ekaa kertaa ajoin tällästä pientä heppakuorkkia. Oli muuten hyvä ja helppo ajaa ja hevosellekin mukavampi. Tässä  hevoset matkustaa siis häntä menosuuntaan päin. 

Uusi yksiö ja Hansu innoissaan pussailemassa naapurin ruunaa. Tosin kuvassa naapuria ei näy, mutta kantsii silti pussailla vaikka ilmaa... :)

Kun Hansu oli muutettu kävin vielä Hertan kanssa keventelemässä.

Se on nyt mennyt ihan hyvin, mutta huomaahan tämän 2 kuukauden kävelyjakson epäonneineen. Se on vähän jäykkä ja taas aika etupainoinen, mutta nyt vain yritän saada sen tässä pikkuhiljaa vertymään ja palaamaan treeniin. Tosi varovaisesti mennään lähinnä käynti, ravi ja laukka linjalla, sekä mä olen jo pyyhkinyt kisakalenterin pois. Tai siis en kiirehdi nyt yhtään, mutta toivo elää että vaikka loppukesästä pääsisimme muutaman startin menemään joten suunnitelen kalenterin sitten uusiksi jos siltä näyttää. Mutta nyt on mun on pakko koputtaa puuta *kopkopkop*, sillä pessimisti ei pety. En halua hehkuttaa, koska aina kun olen hehkuttanut "no nyt se on hyvä" niin sitten kaikki menee huonosti. Eli olen ihan hiljaa Hertan kohdilla nyt ja katsotaan miten tämä tästä lähtee. :D

Sellainen vappu mulla. Pelkkää poneilua. ;)

Kuva Taru Arola

You can have contact without connection...

... but you cannot have connection without contact.

Voiko tuota paremmin sanoa? Itseasiassa tuota ei niin hyvin saa sanottua suomeksi kuin englanniksi, mutta kaikki varmana ymmärtää tuon lauseen.

Hertta ja Hansu on molemmat suht samantyylisiä tuntuman ja connectionin kanssa, vaikka ovatkin iha eri rotuisia ja tyyppisiä hevosia. Molempien "positiivinen ongelma" on kauhean kevyt tuntuma ja suu. Pidän kevyistä hevosista ja sellaisista jotka eivät roiku ohjalla, mutta omia haasteita niilläkin on varsinkin rehellisen tuntuman kanssa. Usein hevonen joka on suustansa kevyt ja herkkä, on myös kuuma ja liikkuvainen ratsastaa. Niiden kanssa helposti jää ratsastamaan ilman jalkaa vaikka ne tarvitsisivat sitä juuri eniten.  Hansu ja Hertta molemmat ovat olevinaan herkkiä kyljistään. Tarkoitan että ne menevät ja liikkuvat itse ja mukamas sinkoavat kuuhun jos jalan laitat kiinni. Loppujenlopuksi kun sen jalan laitat oikeasti kiinni ja käytät sitä, mitään ei tapahdu. Taino tapahtuu tietenkin, mutta ei todellakaan se aiheuta suuria ja hengenvaarallisia reaktioita. Tarkoitan etteivät ne siitä mihinkään sinkoa ja loppujenlopuksi saat käyttää aika paljon jalkaa ja keskustella sen kanssa, ja yhtäkkiä pohkeiden ja hevosen välillä onkin paljon keskusteltavaa. Enemmänkin tässä on kyse pohkeen hyväksymisestä kylkiin. Ensireaktiot pohkeen kiinnittämiseen ovat "omg mä meen mä meen" mutta kun tästä pääsee yli niin kysymys hevoselta onkin "mitäs se pohje oikein sanookaan jos tarkemmin kuuntelen?". Tällaisten hevosten kanssa on helpompaa sitten tehdä pohkeiden kanssa muutakin kun niille pääsee rakentamaan muun merkityksen eteenpäin vievän avun lisäksi.

Eilenkin kun menin Hansulla, se oikeassa kierroksessa ravasi isoa ravia ja pääsin hyvin tekemään siirtymiä ravin sisällä isomman ja pienemmän ravin sisällä. Vasen kierros olikin eilen vaikeampi, ja siinä se ravasi "vain yhtä ravia" ja jos pyysin jalalla lisää, se heitti sellaiselle hipsuttavalle pikkulaukalle, "mukamas koottua laukkaa". Höpönhöpön. Pohkeen taakse se karkasi! Olin aika natsi ja tyynesti vaadin avotaivutuksen kautta että jalka on todellakin kiinni ja jalasta mennään eteen, eikä heitetä mukamas eteenpäin ja nosteta vain isompaa askellajia. Ei, en pyytänyt karkaamista laukkaan kun ravin venyttäminen tuntui hankalalta, vaan vaadin tyynesti sitä ravin venyttämistä. Avotaivutuksen kautta pääsen paremmin kroppaan käsiksi ja Hansukin alkoi venyttämään ravia ja hyväksyi sisäpohkeen paremmin ja ravia pääsi ratsastamaan enemmän "ulos ja eteen". Jos hevonen karkaa laukan puolelle kun yrität ratsastaa ravia, sitä ei tule hyväksyä. Ei siitä pidä todellakaan rankaista, mutta ei saa tuudittautua "keinulaukkaan", mikä on mukamas koottua. Ravi ravina ja laukka laukkana. Jos Hansu tällaista tarjoaa niin aina otan takaisin raviin mutta edelleen pidin sen sisäpohkeen kiinni, mistä se koskiessa nosti laukkaa.
Riitta aina Hertankin kanssa jaksanut muistuttaa, ettei pyytävää apua saa lopettaa tai irrottaa jos hevonen vastaa siihen väärin. Silloinhan palkitset sitä poistamalla paineen väärästä reaktiosta. Tässäkin tapauksessa Hansun tarjotessa laukkaa ravin venyttämisen sijaan, pidän edelleen sen sisäpohkeen kiinni mihin se reagoi nostamalla laukan. Otan takaisin raviin lievässä avotaivutuksessa ja edelleen se sisäjalka kiinni. Jatkan sitten ravin ratsastamista ja jos Hansu reagoi oikein venyttämällä ravia, niin poistin pohkeen ja taputin. Kyllä ne laukan tarjoamiset sitten jäi pois! Tässä vaan täytyy tietenkin olla nopea ja tunnistaa se mitä halutaan ja oikeat reaktiot.

Kuvat Taru Arola

Aloitan kevyessä ravissa, leveämmällä kädellä ja haluan että Hansu olisi matalemmalla niskassa. Muutoin se on aivan liian korkealla niskassa ja painaa selkänsä alas.
Vuoden päästä tämäkin asento on varmasti kehittynyt ja se menee pyöreämpänä enemmän eteen. 

Kyllä Hansullakin psytyy aivan hyvin jo pitämään kädet oikealla paikalla, mutta melkein aina aloitan leveämmällä kädellä ja kun alkaa tuntumaan siltä, "palaan takaisin perusistuntaan".

Vielä Hansun kanssa vaihtelee tuntuma, mutta kokoajan mennään siihen suuntaan että nenäkin pysyisi paremmin edessä. Haluan kuitenkin ajatella takajalkoja eniten, koska se nenä tulee mukana kehityksen myötä.
Ei kukaan voi vaatiakkaan täydellistä GP kokoamisastetta heti. Sinne kiivetään pitkän ajan kuluessa pikkuhiljaa. 

Pohkeen hyväksyminen on yhtä tärkeää kuin kuolaimen ja tuntuman hyväksyminen. Jos halutaan täydellinen connection täytyy pohkeen ja ohjan oltava balanssissa. Pelkällä pohkeella ilman ohjaa ei ratsasteta, eikä pelkällä ohjalla ilman pohjetta. Nämä on asioita mitä on vaikea selittää. Self-carriage (kuka keksii suomenkielestä vastaavan sanan?) muodostuu kun hevonen kantaa itse itsensä ja hyväksyy pohkeen ja ohjan, ja liikkuu niiden välissä kevyesti hyvällä tuntumalla. Yksi tapa mitä ajattelen kun jahtaan self-carriagea, on ajatus siitä että "työnnän" hevosta kauemmas kuolaimesta. Varsinkin siis näiden herttalaisten ja hansulaisten kanssa, jotka ovat vähän liian kevyitä edestä ja tarjoavat liian korkeaa ja lyhyttä niskaa. Ajattelen "työntäväni" pohkeella hevosta kohti kuolainta, tai jopa "pois päin sieltä". Tärkeää on kuitenkin muistaa että tähänkin tarvitsee sitä tuntumaa ja suukontaktia. Se mitä otsikossa sanoin tulee tässä esiin. Vaikka haluan hevosen kevyelle kädelle ja kuolaintuntumalle, täytyy minun tarjota se tuntuma. Jos ohjat lerpattaa pyykkinaruina ja ratsastan pohkeilla kohti olematonta kuolainta, kuinka hevonen voisi koskaan ottaa sen tuntuman vastaan?

You can have contact without connection. Eli kyllä voi olla kovakin tuntuma hevosen suuhun vaikka connectionia ei ole, mutta ikinä ei voi olla connectionia ilman mitään kontaktia suuhun!

Toisaalta jos liikaa ajattelee sitä tuntumaa, niin helposti voi mennä siihen että alkaa keriä hevosta edestä, eli suoraan sanottuna vedetään "tuntumalle". Tämä tietenkin blokkaa selän toiminnan ja sitä myöden takajalat jäävät talliin.

Tuntuman etsimiseen usein käytän johtavaa ohjasotetta varsinkin raaempien hevosten kanssa. Nuorempi hevonen ei kanna itse itseään niin hyvin kuin kokenut hevonen, ja tämä näkyy vähän siinä että hevosta joutuu ratsastamaan "apupyörillä". Tarkoitan että on ihan ok vaikka levittää vähän käsiä, tai muuttaa "istuntastandardeja" helpottaakseen hevosta löytämään tasapainonsa. Itse esim. kevennän hyvin usein nuoremmalla hevosella, enkä väkisin istu alas, ennenkuin tuntuu siltä että hevonen on siihen valmis. Toisekseen myös teen johtavia ohjasotteita, eli ratsastan nuorempaa/kokemattomampaa hevosta hieman leveämällä ohjasotteella. Vanhempi hevonen osaa seurata istuntaa ja ohjasotteita paremmin, enkä esim Hertan kanssa kauheasti joudu johtavia ohjasotteita enää tekemään, Hansulla vielä teen.

Jos ihan konkreettista tehtävää connectionin ja contactin harjoittamiseen haluaa, niin eriasteiset avotaivutukset ympyrällä ja suoralla ovat tähän parasta. Ihan ykkösharjoite!

Olikohan tässä tekstissä edes mitään järkeä? :D tuntuu niin mahdottomalta yrittää selittää näitä, mutta mitä sitä muutakaan näin sunnuntai-iltana tekisi, kuin katsoisi juniori MM-lätkää ja pohtisi tuntumaa ja self-carriagea hevosella... :)

Ratsastus on yksinkertaista, muttei helppoa.

Hertta on aina ollut mestari kerimään itseään kaulasta lyhyeksi. Ei ole helppoa.
Hertan koen ehkä asteen haastavammaksi saada pyöreäksi kuin Hansun. Hansulla on kuitenkin niin hyvä takapää ja sillä on tosi hyvät takajalat, kun Hertta taas on rakenteensa vuoksi "väärinpäin", niin kyllä se on vaikeuden huomaa. Mikään ei kuitenkan estä yrittämästä ja aina tavoittelemasta sitä että se menisi enemmän oikeinpäin. Vaikkei kykenisi samaan kuin kaverit, niin kykenee kyllä rakenteensa sallimissa puitteissa isoihin muutoksiin.

Parasta ehdottomasti Hertassa on sen suu. Vaikka se osaa olla kenokaula ja keriä itsensä lyhyeksi niin sitten kun sen saa "kerättyä" pohkeen ja ohjan väliin balanssiin, se on niin kevyt ja tasainen. Helppoa tehdä isoa sulkua kun vain vähän asettaa.

 

Ehkä enemmänkin hankaluuksia tulee näissä tilanteissa kun H haluaa mennä niin paljon, helposti sitä alkaa vetää vastaan. Tästähän se lyhenee entisestään ja painaa vastaan ja lisää vauhtia. Mutta puolipidätteet ja siirtymät, niillä ongelma yleensä ratkeaa kun hetken otan takaisin parit siirtymät, niin johan löytyy taas malttia eikä "self carriage" karkaa.

Tulipas masentava olo kun katsoo Hertan treenikuvia... Jotain niin mageeta sen kanssa treenata. Toisaalta, vähän testasin eilen ja tänään ravia, eikä se enää onnu!