Helloooo! Instagramin puolella tein kysymys-vastaus stoorit ja siellä tuli paljon kyselyä koska blogi jatkuu. Voin myöntää että jotenkin hermoilin koko kevään kesällä lähestyviä häitä, joten sen osin olin jotenkin lamaantunut kaikesta muusta. Nyt kun sukunimikin on vaihtunut niin onko aika heittää tekosyyt romukoppaan ja julkaista näitä tesktejä lisää mistä osa on jo yli puolivuotta ollut valmiina kirjoitettuna odottamassa julkaisupäivää? Huonoin bloggaaja ever täällä vaan hei kun ei saa edes valmiita tekstipohjia julkaistua...
Noh, mulla ei edelleenkään ole omaa tietokonetta kun vanha kone millä ennen hoidin bloggaamisen jäi vanhaan kämppään. Tarkoittaa käytännössä sitä että pitäisi ajaa vanhalle kämpälle koneen luokse, mutta tämäkin asia helpottaa varmasti kunhan panostan ihka omaan ensimmäisee läppäriin! Hyvästit pöytäkoneelle...
No mutta, asiaan!
Vaikka blogipostauksia ei ole tullut, niin tämä mun älytön jauhaminen ratsastuksesta ja treenaamisesta ei ole hiipunut. Kaverit ja muut vähänkään puolotutut on saanut taas kuunnella pohdintoja ratsastuksesta, joten miksei näitä pohdintoja jakaisi tänne, vaikka tämä blogi aiemmin kertoi ns, mun tarinaa. Miksei siis vaihtaisi tämän blogin teemaa? Enää ei olisi minä ja mun hevosten tarina, vaan ehkä yleisellä tasolla pohdintaa mitä kaikkea tässä heppastellessa tulee eteen?
Vaikkei minulla siis omaa hevosta ole, olen saanut kunnian ratsastaa edelleen muiden hevosia ja kuunnella kavereiden hevosongelmia ja ratkoa niitä. Ehkä niiden pohjilta myös sitä juttua tulee?
Yksi asia mikä viime aikoina on toistuvasti ollut tapetilla, on kehittyminen ratsastuksessa ja se millaiset "tyypit" kehittyy eniten. Lyhyesti vastauksen pohdintoihin mitä olemme kavereiden kanssa saaneet, on ne tyypit jotka uskaltaa tehdä virheitä ja jopa tiedostaa sen että tekivät/tekevät virheen. Kuulostaako siltä että "no kaikkihan uskaltaa tehdä virheitä"? No ei todellakaan uskalla!
Hyvin yleistä on että virheiden tekemistä pelätään ja sitä vältellään. Surullista se ehkä on siinä vaiheessa että virheitä tekee muttei millään myönnä sitä... Siitä ei opi mitään. Oppimiseen kuuluu tehdä virheitä mutta niistä tulee nimenomaan oppia jotain. Jos ratsastat aina virheen teon pelossa, et välttämättä yritä ja loppujen lopuksi et tule kohdanneeksi sitä ongelmaa mikä pitäisi kohdata. Tunnistatko itsesi tästä:
Ratsastat hevosellasi ja se tuntuu vähän vaikealta tänään. Se saattaa olla jäykkä ja vaikka vähän pyydät ja jopa käsket, tuntuu että meno ei varsinaisesti parane. Luovutat, heität ohjat pois ja lähdet maastoon. AJattelet että ehkä huomenna uusi päivä.
Ikäväkseni voin sanoa, että ei se menio välttämättä parane silloin huomennakaan, eikä sitä seuraavana. On turhaa odottaa että kehitys tipahtaisi taivaalta syliin ja joku kaunispäivä teidän meno on vaan yhtä kukkaistanssia ja elämä hymyilee.
Se mitä tässä pitäisi tehdä toisin, on se, että yrittää oikeasti ratkaista sen tilanteen ja yrittää niin penteleen kovasti että saavuttaa edes JOTAIN.
Ei, hevosen ei tarvitse muovaantua täydelliseksi sen ratsastustunnin aikana jotta jotain hyvää olisi tapahtunut. Se riittää että saat edes JOTAIN onnistumaan, ei koko pakettia. Pienistä puroista kasvaa iso joki...
Suurin kompastuskivi treeneissä mielestäni on se, että tavoitellaan liikaa ja tavoitellaan täydellisyyttä. Ja voi että se pettymys on suuri koska sitä ei tapahtunut. Vaikka kuinka ratsastit all - in meiningillä, et saavuttanut sitä pehmeää ja kevyttä hevosta joka liitelee itsekseen ja sä vaan hymyilet, luovutat ja lähdet pois. Mietit ehkä mielessäsi että teit väärin ja syytät itseäsi kun hevonen ei kulkenut, tai varmaan joku syyttää hevostakin... :D
Pointti ei ole siinä kenen vika se oli, vaan pointti on siinä että täydellisyyden tavoittelussa ei uskalleta tehdä virheitä. Halutaan näyttää samalta peileissä mitä se sun instagramissa fanittama kohde näyttää ah aina niin täydellisissä videoissa? No hey, guess what, instagramissa on ehkä maailman helpointa huijata ja jakaa siellä vain ne lyhyetkin parhaat pätkät ja saada kokonaisuus näyttämään seuraavalta Dujardinilta! Mutta se mitä ne instagramissa (ja ihan ammattilaisetkin) tekee, on se, että ne todellakin tekee virheitä joka päivä. JOKA PÄIVÄ.
Jos et tee virheitä, et ole edes tarpeeksi yrittänyt.
Motocross piireissä oli aikanaan sanonta "EI ole tarpeeksi yritystä jos ei kaadu kertaakaan". Ja yleisössö ehkä joku katsoo niitäin huimia hyppyjä ja toteaa että "vitsi kun noi ei koskaan kaadu, itsehän olisin turvallaan ekassa mutkassa". Totuus on niilläkin että yleensä heilläkin on jo luissa titaania jonkun verran sillä ilman ehjiä luita harva crossari pääsee...
Noh, ehkä ratsastuksessa ei tartte luita katkoa yrittääkseen, mutta tuskan hiki saa ja ehkä pitääkin tulla. Yksinkertaisimmillaan virheiden pelko voi olla vaikka ihan perus taivutukseen liittyvää. Hevonen on vähän jäykempi, tiedät ja haluat taivuttaa sitä. Asetat vähän, ehkä teet voltin auttaaksesi taivutuksessa. Ainut mitä saat aikaan on kipeä hauis ja tunne että heppa kaatuu sisään. Poistut voltilta, ehkä kokeilet uudelleen ja toteat saman. Alat tuskastelemaan että "miksi se naapurin Martta saa hevosensa taipumaan niin helposti? Mitä jos joku näkee että mä täällä suorastaan vedän tätä hevosta! Mitä jos hevoselle tulee paha mieli... Parempi lopettaa tältä päivältä. Lähden vaikka maastoon. Josko siellä hepalle tulisi hyvä mieli ja kokeillaan uudelleen huomenna".
Tällaisen episodin jälkeen yleensä huomenna vastassa on se ihan yhtä jäykkä hevonen kuin eilen.
Kyllä mä uskaltaisin sanoa, että jos tässäkin tapauksessa ratsastaja olisi ajatellut "No hitto, nyt me tsekataan tää taivutus asia läpi, meni syteen tai saveen. Voi olla että se taipuu "väärin" ja voi olla että joudun tekemääön täälä nyt pidempään töitä mitä olin aikonut mutta minä TAIVUTAN tänään nöämä taivutukset läpi". USkallan väittää että yritys palkitaan. Vaikka hevonen ei olisi ihan 100% läpi ja susta tuntuu että vasen kierros ei sujunut niin hyvin kuin oikea, huomenna sulla on vastassa hevonen joka saattaakin olla asteen enemmän läpi ja taipuisampi ja "valmiimpi" kuin eilen!
Itse olen huomannut tämän oikeastaan aina. Vaikka päivä 1 tuntu raskaalta ja en saavuttanut onnistumisen fiilistä, mutta jumankauta vaadin ne asiat loppuun ja sain jotain tuntemuksia hevosessakin, seuraavana päivänä hevonen on kuin "niin sä halusit eilen tätä, tossa ole hyvä" ja ai kun hymyilyttää.
Tulevaisuudessa korjataan ne tehtyjen työtuntien hedelmät!
Lyhykäisyydessään voisi siis sanoa, että tehkää loppuun asti ja vaatikaa se asia X mitä aiotte vaatia. Ei saa luovuttaa!
Ei saa asettaa itselleen liian isoa tavoitetta. Jos tavoite on olla Dujardin, petyt heti kun peilistä ei katsokaan Dujardin ja Gio. Jos mietit että olisi kiva ridata kuin Dujardin, mutta ensin ajattelin saada taivutukset lähemmäs sitä mitä Giolla oli radalla. Tadaa, tämä voikin jo olla askeleen lähempänä toteutua. Aloita vaikka sillä että ensin hommaat samanalaisen kypärän kuin Dujardinilla! :D
Miksi me ratsastuksessa ollaan tyytyväisiä vasta sitten kun on "täydellistä"?
Ajatellaan että "juu mitään hyvää ei tässäkään treenissä tapahtunut kun ei menty GP kokoamisasteesa tässä mun 5 vuotiaalla hevosella niska korkeimpana kohtana, turpa edessä ja takajalat alla kevyenä".
Kun pitäisi olla tyytyväinen että "hei, vähän on niska matalana, mutta onpas heppa rento ja menee kivasti eteen ja on kevyt! Ehkä tästä pikkuhiljaa saisi tuota niskaakin nostettua...."
Mitä jos aiheutan pahan mielen hevoselle jos laitan sen yrittämään enemmän?
Newsflash, hevonen elää hetkessä. Ei missään nimessä saa aiheuttaa pahaa mieltä kellekkään, mutta ei se hevonen tallissa mieti "saatana mikä ämmä kun laittoi mut taipumaan enemmän". Reilu täytyy hevoselle olla, mutta sen pelossa, että hevoselle jäisi ns paha mieli ja se ei enää ikinä halua yrittää ei pidä täysin paikkaansa. Tottakai vuosien saatossa saat tapettua hevosen miellyttämishalun, mutta trust me, siihen tarvitaan jo aika paljon kaikkea rumaa.
Mitäpä jos pyydät ja yrität enemmän ja saatkin onnistumisen ja pääset vuolaasti kehumaan hevosta?
Onnistumisen tunteet tulee kovan työn takaa, eikö nekään tipu taivaalta kun vaan tarpeeksi kauan odotellaan.
Vertailun vuoksi taas, salillakin ne kovan työn tulokset tulee näkyviin vaikka siellä se kova työ ei aina olisi niin kivaa JUST SILLÄ HETKEllÄ. Parin kuukauden päästä se juttu voi olla ihan oikeasti sairaan kivaa, joka aiemmin tuntui kamalalta. Se on se kehitys nääs... Mutta sitä tunnetta kun rauta on kevyttä ja peilikuva miellyttää ei saavuta, jos aina salilla on "sairaan kivaa" ja on kiva kun ei hikoiluta eikä tunnu missään...
Et varmana lähde ilman juoksutaustaa juoksemaan maratonia? Ensin kävelet ehkä 3 kilsaa ja parin kk päästä ehkä hölkkäät jo 5 km. Ja olet tästä suunnattoman iloinen! Ehkä vuoden päästä menet jo puolimaratonin? Tässä kohtaa kyllä ihmiset osaa olla realistisempia, mutta ratsastajat hevostensa kanssa miettivät että "perseelleen meni kun ei menty täydellisen koottuna kuin 15 vuotta GeePeetä hinkannut karsinanaapuri"?
Ei kukaan ajattele sen oman 5 km hölkkälenkin jälkeen että ihan paskasti meni ja en ole mitään ja olen treenannut surkeasti kun sohvalta ei noustukaan tunnissa maratoonariksi?
Huh. Nyt tämän tauon-rikkomis-paasauksen jälkeen ensi kerralla ehkä jo jotain ihan varsinaisia treenihommia mitä on tultu tässä tehtyä! :)
Nyt toivon että sitä itsevarmuutta tuli edes jollekin uskaltaa yrittää ja TEHDÄ niitä virheitä!
Jos on tehnyt virheitä, onpahan ainakin jotain tapahtunut!
Hertta kaatosateessa elämänsä ennätysprosenteilla Intermediate I tasolta 67.8 rosenttia! Ja voin sanoa, että aina ei ole ollut kivaa kun ollaan treenattu mutta tuolloin radalla tuntui ihan sairaan kivalta vuosien työn jälkeen! Vaikka se ei ehkä ilmeestä niin näy ;) Kuva Taru Arola
Ja PS.
Tähän liittyen uskaltakaa luottaa siihen mitä valmentaja sanoo tai kehottaa tekemään VAIKKA ei sillä hetkellä tuntuisi helpolta. Jos valmentaja käskee ravaamaan enemmän eteen mutta susta tuntuu että herranjestas me mennään lujaa tai apuaaa ei tunnu hyvältä. Todennäköisesti te ette ensinnäkään mene lujaa ja toisekseen sillä on joku tarkoitus joka ei ehkä tule sillä sekunnilla sulle ilmi mutta kun vaa jatkat ja YRITÄT toteuttaa sitä mitä sanotaan, saatat pitkän ajan kuluessa jo tokaista "voi hitto kun olisin aloittanut tämänkin tekemisen aiemmin..." Sen tekemisen tuloksen yleensä saa vasta pidemmän ajan kuluessa. Sitä p*skaa siinä välissä on hyvä opetella sietämään ja lopussa kiitos seisoo. :)
Eli ei jahdata pelkkää hyvän olon tunnetta, vaan jahdataan sitä tavoitetta mitä ikinä tavoittellaan ja siinä välissä tavoitetaan ne välitavoitteet virheiden kautta.
Postasin Instagramiin ajatuksia yhden treenihepan kohdalla harjoitusravista ja siitä pitääkö sitä mennä ja milloin ja miksi tai miksi ei. Tämä stooreissa ollut postaus herätti tosi kivaa keskustelua joten ajattelin miksen siitä saisi hyvän aiheen tänne kuolemanhiljaiseen blogiinkin? En muista, olenko aiemmin tätä aihetta käsitellytkään. Ehkä olen maininnut sivulauseessa, mutten varsinaista postauta ole tehnyt. Aivan varmana olen maininnut Hansun kohdalla kuinka en alkuun istunut paljoa harjoitusravissa ja treeneissäkin aina kevensin alkuun kun se oli nuori. Siitä sitten pikkuhiljaa istuin alas kun sen selkä oli vahvistunut sen verran että se jaksoi työntää ja kantaa ravissa muuttumattomana vaikka istuisin alas. Tällaista ajatusta muistan noudattaneeni (sitä mieltä siis olen vieläkin ettei harjoitusraviin kuulu istua ennenkuin hevonen on siihen valmis) mutta itse postausta tästä ei ole. No nyt sitten on! :D
Onko siis tuttua?
Hevonen alkaa jarruttaa harjoitusravissa? Se ei oikein halua ravata eteen harjoitusravissa? Se nousee posi peränannosta? Hyytyy? Tuntuu mahdottomalta istua alas, niin vaikeaa ravia se on?
Ja taas tällainen virallinen kuulutusosuus! ;)
Tämä on siis minun mielipide ja ajatusmalli. En sano, että juuri SINÄ teet väärin jos teet päinvastoin mitä täällä pohdin. Puhun omista kokemuksiksta ja puhun yleisellä tasolla ja on syytä muistaa että meitä ratsastajia ja hevosia on yhtä monta kuin mielipiteitä, joten toivon ettei kukaan hernettä saa väärään paikkaan. Mielelläni myös keskustelen omista kokemuksistanne, myös siis niistä päinvastaisista!
Yleensä maastossa tai pellolla on helpompi istua alas harjoitusraviin. Miksi? Lähtökohtaisesti voisi ajatella päinvastoin koska hevoset liikkuu siellä usein isommin kuin kentällä? No mutta kun yleensä hevoset nimenomaan liikkuu maastossa paremmin ylämäkee ja hevoset aktivoi itsensä ihan erilailla. "Maha ja selkä ylös ja nyt mennään!". Eli maasto tekee usein sen, mitä meidän ratsastajien pitäisi saada aikaan siellä maneesin perukoilla = hevoset "nostaa" itsensä ja kantaa. Tällöin ei muutakuin istu alas ja nauti kyydistä!
Miksi en suosi automaattisesti harjoitusravia?
Charlotte Dujardinin mielipiteen tästäkin asiasta olen lukenut (ylläri :D):
"Charlotte prefers rising trot on the youngsters until their backs become strong enough in later years."
Kyseessä on pitkälti vahvuus/voima asia jaksaako hevonen kantaa ratsastajaansa vielä niin, että ravi ei häiriinny vaikka istuisi alas. Voisin vielä "korjata" tätä lausetta sen verran, että kyseessä ei tarvitse olla nuori hevonen. "Heikko hevonen" olisi ehkä yleispätevämpi? Toki lähtökohtaisesti nuoret hevoset ovat heikkoja selästään koska ne ei ole treenattuja. Mutta tietenkin meillä voi olla se yli 10 vuotiaskin hevonen joka ei ole treenattu, eli selän kunto on sama kuin nuorella. Eli heikko.
Kommentteja stooriin tuli eniten juuri tästä aiheesta, eli "mistä johtuu kun hevonen ravaa heti huonommin kun istun alas? keventäessä on ok". Vika HARVOIN on siinä että ratsastaja ei osaisi istua harjoitusravissa! Tottakai hyvä kehonhallinta auttaa ja yleensä ne taitavimmat ratsastajat istuvatkin hyvin harjoitusravissa raaemmallakin hevosella, mutta yleensä pointti on siinä, että ne hyvät ratsasjat osaa "kääntää hevosen oikein päin" jolloin harjoitusravikin sujuu. Ei niin, että se ratsastaja vaan olisi niin taitava istumaan (näin yleensä ajatellaan). Se ratsastaja kykenee muokkaamaan hevosensa niin että harjoitusravikin onnaa, eli hän saa hevosen kantaman itseään jota kautta hevonen kantaa ratsastajaa.
Tästä on turha kokea syyllisyyttä! Vaikka harkkaravi ei onnistuisi, sanoisin että kaikilla se tulee onnistumaan sitten kun hevonen jaksaa sinua kantaa! Ja sehän tapahtuu treenillä. Eli kun hevonen alkaa kulkemaan kokoajan paremmin ja paremmin oikein päin, se voimistuu selästään koko ajan, jolloin pikkuhiljaa se on valmis "kannattelemaan sinun painoa myös harjoitusravissa".
Eli lyhyesti: harjoitusravia sitten kun siltä tuntuu!
Ei niin, että "kyllä se tässä oppii kun vain jyskytän menemään tätä harjoitusravia väkisin". Ei. Mieluummin niin päin, että vaikka askelkerrallaan siirtymien tai kevennyksen lomassa jäädään istumaan alas ja istutaan sen verran alas, mitä tasapaino antaa säilyä. Jos hevonen lähtee 3 hyvän askeleen jälkeen jännittymään tai ravi alkaa hiipua tai tai tai mitä ikinä käykään, niin nouse takaisin kevyeen raviin ja kokeile myöhemmin sopivalla hetkellä uudelleen!
Itse kokeilen yleensä siinä vaiheessa harjoitusravia kun nostan ravin käynnistä. Eli ne ekat askeleet kokeilen jäädä alas. Yleensä ne parit ekat askeleet ovat parhaimpia ravissa noston jälkeen (hevonen pyrkii eteen, onhan se siirtymässä hitaammasta askellajista nopeampaan joten "nappaan" tämän liike-enegian ja eteenpäin pyrkimisen) joten ne on yleensä helppo hetki istua alas. Jos ne hyvät askeleet alkaa kadota niin nostan äkkiä kevyen ravin tasapainottaakseni ja auttaakseni hevosta.
Tästä pikkuhiljaa sitten askelten määrää kasvatan. Ensin vaikka lyhyensivun verran, sitten siitä pidemmälle, kohta meneekin jo minuutti pari putkeen ilman tahdin häiriintymistä... Ja kappas, some day se on ihan "se ja sama" istutko alas vai kevennätkö, hevosen ravi ei siitä muutu.
Se hevonen alkaa siinä vaiheesa tökkimään kun sen selkä "katkeaa" tai oikeastaan sen selän kantokyky katkeaa. Siitä johtuu vastustelu ja se että ravi ei vaan oikein kulje enää. Ratsastaja "häiritsee" ravia liikaa. Siksi on onneksi aina mahdollisuus kevennykselle.
Ravi ensin keventäen kuntoon ja siitä pikkuhiljaa voimaa harjoitusraviinkin!
Kevyt ravi on hevoselle helpotus
Kevyt ravi on nimenomaan "nuorten hevosten juttu" ja se nimenomaan on kehitettyy siksi että sillä autetaan hevosta ravaamaan, ei niin että sillä autetaan ratsastajaa istumaan (mitä se kyllä yleensä tekee myös). Siksi myös sanotaan että kevennys pitää mennä ulkoetujalan mukaan, koska tämäkin on katsottu nimenomaan auttaan hevosen tasapainoa rytmittämällä satulasta nousu ulkoetujalan kanssa samaan aikaan.
c: Niina Kuronen Hertta Small Tour Inter I osakilpailussa. Harjoitusravissa on mukava olla kun hevonen etenee ravissa ja työntää takaa eteen! Tykkään tosi paljon olla harjoitusravissa ja harvalla hevosella loppujenlopuksi on iiiihan kamala ravi istua _kunhan_ ne kantaa. Sama hevonen voi olla hirveä istua alas jos se ei kanna, mutta kun saat sen läpi niin sitä voikin todeta että "eihän tää ravi ole yhtään mitenkään kamala!"
Mitä jos harjoitusravi on helppoa hevosellani, ollut itse asiassa aina?
Good for you! Hevosissa on eroja, ja joillain hevosilla on luonnostaan paljon vahvempi selkä kuin toisilla. Yleistäen voisi sanoa, että mitä vahvempi selkä, sitä helpompi siellä harjoitusravissa on istua ja sitä vaikeampi hevosta on "häiritä" istumalla alas. Esimerkkinä nämä lusitanot. Lusitanot ja PRE: hevoset ovat lähtökohtaisesti todella heikkoja selästään. Siitä myös osittain johtuu se tikittävä askellus, ne ei kanna. Kun niidenkin selkä vahvistuu niin yleensä sieltä tulee esiin aika isokin ravi! Ne oppii yhtäaikaa sekä TYÖNTÄMÄÄN ravia takaa eteen, että KANTAMAAN. Silloin ravissa on helppo istua!
Sitten vertailun vuoksi vaikka samanikäinen ja koulutustasoltaan samassa pisteessä oleva puoliverinen, tuntuu että siinähän vaan istut alas jo nuoresta asti ja se mennä posottaa hyvällä draivilla. Sillä voikin olla luonnostaan vahvempi selkä ja se jaksaa kantaa paremmin. Iloinen uutinen on kuitenkin se, että kaikilla hevosilla tätä voi treenata, sitä selän kantokykyä nimenomaan, jolloin päästäänkin loppujenopuksi kummallakin ihan samaan lopputulokseen = eli kumpikin ravaa hienosti ja voimakkaasti harjoitusravissa.
Tässä en nyt parempaakaan videota löytänyt, mutta tässä on kivasti ensin alkuverryttelyn keventelyä (ekat 20 sek, matalemmassa muodossa vain) ja sitten sen jälkeen myöhemmin on myös harjoitusravissa istumista, vaikkakin vaihdellaan koottuaravia ja passage yms välissä. Ideana vain se, että yritän sanoa että ravin tulee olla yhtä helposti etenevää ja joustavaa istuit tai kevensit! Voit kelata suoraan ekan 20 sekunnin jälkeen kohtaan 1,42 jos haluat nähdä vertailuna kevytravi, sitten alas istuva ravi, ja miten se vaan ravaa silti samalla lennokkuudella eteen.
Videolla pakko sanoa sen verran että vähän armoa :D
Nyt kun katson tuota meidän "lasten GP" ohjelman debyyttiä, niin näkee kuinka hätänen olen. Hertta on tosi jees mutta mä hätäilen enkä esitä asioita ihan loppuun asti. Toki tämä on tosi hyvä debyytti mutta hauskakatsoa näin 5 vuoden jälkeen itseään ja todeta että reppana on niiiin hädissään vaikka hevonen menee todella luottavaisesti! :D Mutta pointti harjoitusravissa istumisesta ehkä tulee selväksi tuon alun verryttelyn osalta.
Eli ei paineita harjoitusravista! Pikkuhiljaa treenatkaa sitä! :)
Olen tosiaan nyt siitä onnekkaassa asemassa että vaikka minulla ei omaa vakkarihevosta ole, olen päässyt ratsastamaan muiden hevosia paljon! Olen tästä todella iloinen ja on ollut ihana huomata itsekin kuinka aidosti iloinen ja kiinnostunut olen kun saan nimenomaan työstää niitä perusasioita! Tunne on todella ihana kun nimenomaan saat hevosen, jolla on vaikka vaikeuksia liikkua tai kantaa itseään, kulkemaan kevyesti ja itseään käyttäen, ihan vaan vaikka askellajit läpi tasapainossa! Ei sen kummempaa tarvita.
Perusasioiden hinkkaaminen on se juttu mikä ei koskaan lopu vaikka noustaisiin mille tasolle tahansa. Sitä joskus tässäkin blogissa sai kuraa niskaan siitä että "ei mennä kuin kanget päässä ja hinkataan vain temppuja" mikä ei voisi olla enempää väärässä. :D
Korkealle koulutetut hevoset ovat siksi niin ihania ratsastaa koska niillä on ne perusasiat hankassa niin hyvin, ei siksi että ne osaisi läjäpäin temppuja. Ne ei vedä, ne ei rojahda, ne ei nojaa, ei ryysää. Ne kantaa itsensä, on herkästi avuilla, reagoi pienistä avuista... Ja tämä kaikki perusasioiden ansiota. Eikä ne temputkaan sieltä muuten tule jos ne perusasiat ei oo hanskassa. Et voi suorittaa sarjavaihtoja jos hevonen ei reagoi kevyesti apuihin.
Yhteistä oikeastaan kaikilla hevosilla on yleensä se jäykkyys. Enemmän ja vähemmän. Jäykkyys kyljistä ja kropastaan. Kaula voi olla taipuisa ja elastinen mutta se kylkien jäykkyys tulee esiin juurikin reaktioina pohkeelle ja yleensä aina jompaan kumpaan suuntaan tulee tunne "tää nojaa tätä pohjetta vasten".
Hevonen joka on SUORA, ei nojaa kumpaakaan pohjetta vasten. Se on suora siksi, että se on omilla jaloillaan tasapuolisesti. Suorassa kulkeva hevonen ei tarkoita sitä että se kulkisi suoraan, vaan nimenomaan suoruudella tarkoitetaan sitä onko hevonen "kropastaan suoraan tasapainossa". Hevosen tulee kulkea SUORANA ympyrällä TAIPUNEENA. Kuulostaako tyhmältä?
Taipunut hevonen on suora, eli suoruus seuraa myös volteilla. HEvonen siis taipuu symmtrisesti molempiin kierrokssiin ja molemmista kyljistään. Älä siis sekoita suoruutta "suoraan uraan" vaan ajattele suoruus = symmetrinen. Olisi ehkä helpompi puhua suoruuden sijaan symmetrisyydestä.
Miten saan hevoseeni lisää suoruutta?
Tuntuuko että kaarteissa ja volteilla hevosesi kaatuu sisäpohjetta vasten? Ehkä se jopa painaa toiseen ohjaan enemmän kuin toiseen? Taipuuko hevosesi paremmin suuntaan X kuin suuntaan Y?
Nämä kaikki on poikkeuksia siinä symmetrisyydessä. Ratsastajat usein osaavat kyllä nimetä, missä viak tuntuu: suussa, ohjassa, tämä ja tämä pohje...
Vikahan ei koskaan ole siinä, että hevonen pitäisi saada "suusta irti" vaan tämmöiset roikkumisongelmat ohjalla johtuvat aina sieltä kropasta. Hevonen joka on raskas kädelle, ei kanna itseään vaan kannattelee itseään ratsastajan avulla. Hevonen joka on kevyt edestä, kantaa itsensä. Toisinpäin myös hevonen joka on tyhjä edestä eikä tule tuntumalle, se ei kanna itseään.
Liian tyhjä on ihan yhtä huono kuin liian painava ohjalle.
Tässä tarkastellaan kuitenkin enemmän nyt puolieroja. Miten saisin parannettua sitä huonopaa kierrosta tai puolta?
Ajattele aina "pohkeesta pois päin".
Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: pohkeenväistö ei ikinä poistu muodista.
Pohkeenväistö on oikeasti niin hyvä työkalu. Vaikkakin sen kanssa olisi ongelmia, niin eikö juuri siksi sitä kannattaisi tehdä? Kouluratsastus pitisi olla juuriki sitä hevosen jumppaamista, ei nättinä liihottelua. Jos hevonen on vaikka oikeaan kierroksen sisäpohjetta päin nojaava, niin ajattele se "pois päin sisäpohkeesta" eli tee paljon oikean pohkeen väistättämistä vasemmalle. Väistä siis oikeasta pohkeesta pois päin. Monesti ajatellaan "no mutta pohkeenväistössä hevosen tulee olla suora, lievästi asettunut liikkeestä poispäin." Kyllä. Mutta tämä onkin siellä kouluradalla. Puhunkin nyt siitä kuinka saisin lisää taipuisuutta hevosen kylkiin ja pohkeenväistön ideaa voi jalostaa tähän tarkoitukseen aivan vapaasti! Puhumattakaan siitä supertyökalusta kuin avo... ja yhdistetään nämä avoväistöksi, niin kyllä saadaan varmana taivutusta! :)
Kuva Taru Arola Tässä on Tokio, yksi ratsastettavistani. Tokio aloittelee hommia täysin alusta, sillä se toipuu takaosan lihasvammasta. Tokio on loistava esimerkki juurikin tästä, sillä sen kanssa on juurikin agendalla kesittyä siihen että se kulkee SUORASSA, eli tasapainossa, eli symmetrisesti. Se ei saa nojata mun kumpaakaan pohjetta vasten, vaikka vielä mieli tekisi sen oman vamman tuottaman heikkouden johdosta. Kuvastakin voi vähän huomata kuinka se tuossa kulmassa vähän nojaa mun vasenta pohjretta vasten ja joudun vähän "pitelemään sitä" ja samalla "työntämään pois". Mutta äkkiä se Tokiokin vaan kehittyy! Kuukausi tehty töitä ja siitä saa jo irti ratsastuskertoja jolloin mulla on tunne "mun ei tarvitse kantaa tätä mistään kohti" vaan se kantaa itse itsensä, eikä nojaa kumpaakaan pohjetta vasten. Joudun vielä paljon auttamaan sitä ratsastaessa jolloin helposti se tuo omaan istuntaan jännitteitä kun ratsastaja joutuu toimimaan niinä apupyörinä johdattelemassa oikeaan suuntaan. Katsotaan puolen vuoden päästä mimmoisia kuvia Tokiosta sitten saa! Tämä kuva on otttu kun Tokiolla oli vasta kolmas ratsastuskerta takana. Pyysin tarkoituksella Tarun ottamaan lähtötilannekuvat jotta saisi myöhemmin hyvät ennen ja jälkeen kuvat prosessista!
Myös avotaivutusta teen paljon ja välilla jopa yhdistelen väistöä ja avoa sekaisin. "Avoväistö" ei ole mikään virallinen kouluratsastusliike mutta tällä pääsen oikei korostamaan sitä, että esimerkki hevosen tapauksessa, joka nojaa oikealle sisäpohjetta vasten, teen avotaivutuksen omaisesti taivutusta oikealle (ympyrällä tai uralla) ja samalla oikein työnnän sisäpokhkeesta sitä pois päin.
Eli asetus ja taivutus on vahvasti oikealle, mutta pohje sanoo "mene pois päin tästä oikeasta pohkeesta". Tulee tosi iso taivutus ja samalla myös hevonen väistää pois päin sisäpohkeesta. Tässä pääsen myös avuille "ulko-ohja ja sisäpohje", jotka ainakin itse miellän tosi tärkeiksi.
Sisäpohje ikäänkuin lähtee työntämään hevosta kohti ulko-ohjaa, ja kappas, pääsen hallitsemaan ulko-ohjalla hevosta enemmän, jos se vaikka aiemmin oli sieltä vähän tyhjä juurikin siksi että se rojahti sisäpohkeen päälle jolloin ulko-ohja tuntui liian tyhjältä.
Tehkää siis niitä pohkeenväistöjä! Saa käyttää mielikuvistusta! Ei ole mitään yhtä ja oikeaa harjoitetta ja pohkeenväistöä ei tarvitse aina tehdä niin kuin ne kouluradalla tulisi tehdä. Pohkeenväistöä voi tehdä melkei missä vain ja milloin vain millä tahansa kuviolla, ei sen aina tarvitse olle poliittisen korrekstisti "Pisteestä H lähde pohkeenväistöä suoralla hevosella pisteeseen X..." vaan voitte ihan hyvin änkeä pientäkin väistöä "mihin vain" ja unohtaa sen miten se kouluratsastusoppassa kuvaillaan. Lisäätkää taivutusta, vähentäkää taivutusta, tehkää suoremmalla uralla, tehkää ympyrän kaarella, sekoittakaa vähän avo/avoväistöä... You name it!
Laitetaan Tokion viereen vertailukuvaksi Hertta laukassa. Vaikka laukan vaihe ei ole ihan sama kuin Tokiolla ylemmässä kuvassa, voitte varmasti nähdä, kuinka H on pyöreämpi ja "rennompi", se ikäänkuin lepää laukassa koska se kantaa itse itsensä ja mun ei tarvitse "tukea sitä" niin paljon jolloin voin itsekin "vain istua kyydissä". Hertta ei nojaa pohjetta vasten vaan taipuu en ympärille.
Tärkeintä ei ole se, millaista oikeaoppista pohkeenväistöä teette, vaan se, että pureudutte siihen hevosen vinouteen ja pyritte korjaamaan sitä.
Lupaan, että sekin hevonen joka nojaa oikean sisäpohkeen päälle, alkaa kulkemaan enemmän "itse pystyssä" nojaamatta sen sisäpohkeen päälle, jos otatte vaikka muutaman viikon "oiken pohkeen väistökuurin". Ette enää suvaitse sitä että puskette kaatuvaa hevosta vasten sisäpohkeen lihakset pullollaan, vaan sanotte hevoelle "ei käy, tähän et nojaa".
Se hevonen ei välttämättä suoristu päivissä, mutta kun asiaa vaan jaksaa työstää niin aivan varmana suoristuu pikkuhiljaa (olettaen nyt että hevoselle ei ole mitään fyysisiä vammoja! Niissäkin tapauksissa menoa voi parantaa paljonkin, vaikkei ongelmaa kokonaa välttämättä voi poistaa).
Tavoite?
Saada hevonen seisomaan "suorassa, pystyssä", omilla jaloillaan. Se ei nojaa kumpaakaan pohjetta vasten vaan "ajelee ilman apupyöriä".
Se siis väistää tasaisesti molemmista pohkeista pois päin = ei nojaa kumpaajaan pohjetta vasten.
Jos ratsastaja lisää painetta vasemmalla pohkeella = hevonen väistää siitä pois oikealle.
Jos ratsastaja lisää painetta oikealla pohkeella = hevonen väistää siitä pois vasemmalle.
Lopputuloksena on hevonen, joka kulkee näiden kahden pohkeen välissä itsenäisesti.
Elastisella hevosella on kiva ratsastaa. Kaikki hevoset eivät ole ballerinoja tai yogamestareita vaan on niitä kankikaikkosiakin, mutta kaikkien hevosten eteen voi tehdä töitä ja parantaa niiden ominaisuuksia.
Ei kannata ajatella "mun hevonen vaan on jäykkä" vaan voisi ajatella "tehdään siitä vähän vähemmän jäykkä". Saa se olla aina perusjäykkä, mutta "vähän vähemmän jäykkä" on aina parempi kuin "tosi jäykkä" :)
Taipuisuutta pitäisi lisätä enemmän ja vähemmän melkein kaikilla hevosilla. Monen koulukisapapererissa lukee "saisi taipua enemmän". Onko tuttua?
Ja pohkeenväistö on oikeasti hyvä tapa lisätä juurikin sitä taipuisuutta sinne kylkiin ja ajatuksella "pohkeesta pois päin".
Haikailin tässä vanhalla tietokoneellan yksi päivä ja selasin Hertan ja mun valmennusvideoita. Halusin itselleni leikkaamattoman (taino tiivistetyn) version joistakin tunneista muistoksi ja ajattelin että lataan ne Youtubeen jotta voin katsoa niitä laitteesta riippumatta, eikä aina tarvitse kaivaa niitä koneelta. Keksin sitten laittaa vähän selvennykseksi tekstiä eri huomioista mitä videolla tapahtuu. En tiedä, olisikohan tällainen kiva toteuttaa ääniraidallisena? Multa ainakin silloin tekstiä lähtisi, ei tarttisi niin tiivistää. :D Tähän videoon laitoin kuitenkin tekstit ja jätin äänet päälle, josko saisi itse selvää mitä valmentaja sanoo. Valistin videoksi Paulo Bastoksen valmennuksen kesältä 2016. Muistan tuon ikuisesti, sillä se oli yksi niistä kerroista jolloin vain kaikki loksahti kohdilleen ja sain taas uutta punaista lankaa ja tuntui että pääsin hevoseen niin käsiksi! Jotkut tunnit vaan oikein iskostuu selkäytimeen. Tämä oli yksi niistä. Vaikka me mokailtiin, tuli väärinymmäryksiä, niin silti tämä oli yksi parhaista. Se, että valmennus on yksi parhaista ja opettavaisimmista, ei aina tarkoita, että se olisi se "vähiten mokattu" tunti, vaan nimenomaan se voi olla täynnä virheitä ja mokia, mutta se tekee siitä niin uniikin, jos sait oikeasti jonkun lampun syttymään pään päälle.
Tässä on video. Äänet ei ehkä ihan kuulu aina, tai Paulon kaikki sanat. Mutta jotain sieltä saa toivottavasti äänistä irti (siksi mietinkin että olisiko oma ääniraita tähän hyvä selostamaan mitä tapahtuu ja mitä Paulo sanoi?).
Tämä on todellakin ihan tällainen kokeiluversio! Mahdollisimman yksinkertainen ja lyhyillä kommenteilla mutta toivottavasti ehkä jollekin tästä irtoaa jotain, ja toivon että isoin ahaa- tapahtuu siinä että näkisi eron "ennen ja jälkeen" huomioin.
Se mikä itselleni tuli tätä videota katsellessa mieleen... Haikeus! "Olenko minä tuossa? Siis voi kun pääsisi joku päivä taas samaan, tuollaiseen "huomaamattomaan" ratsastukseen ja siihen että näyttää että ollaan _ratsukko_, ei hevonen ja ratsastaja!" Aiemminhan en näitä kehdannut julkaista ilman sensuuria tyylillä... Jos jokin suoritus meni mönkään niin en julkaissut sitä. Sitä oli niin kriittinen... "Ahaa, Hertta ei istu tuossa piaffissa tarpeeksi, en siis julkaise sitä, onpas noloa". Nyt katson samaa videota ja totean että "WAU onpas hyvä piaffi, vähän ehkä vielä voisi istua mutta onpas tosi jees!" :D Näin sitä arvostelu muuttuu kun monen vuoden jälkeen katsoo omaa suoritustaan "ihan eri ihmisenä". Ihan liian kriittinen ei saa olla.. Kyllä sieltä pitää pystyä erottamaan ne hyvätkin kohdat ja kehdata sanoa suoraan että "mepäs mentiin aika hyvin". Samalla aikaa saa ja pitääkin sanoa "parannettavaa on tuossa ja tässä", mutta se ei estä sitä etteikö saisi olla tyytyväinen.
Kultainen keskitie tähänkin. Ei saa olla liian tyytyväinen/ylpeä "kyllä me osataan tää niin hyvin ettei tässä enää paljoa tartte mitää tehdä", mutta samalla ei saa olla liian kriittinen "hitto kun ei näyttänyt nyt piaffi ihan Valegrolta"... :D
Loppuun vielä Tarun kuvia kyseiseltä tunnilta muisteloksi :)
(Ja kyllä, itkettää kun katson näitä Hertan videoita :'D)
Alkuverryttelyä
Kyllä, tässä oli piaffia :D Mokattiin, mutta so what! Hertta punki vasenta pohjetta päin ja piaffissa piti väistää vasenta pohjetta pois pohkeenväistöllä samaan aikaan (on videolla) ja se vähän ahdistui kun pyysin liikaa. Hevonen saa kysyä, me vastataan, ja sitten matka jatkuu taas
Yksi kaikkien aikonen lempikuvista <3
Piruettikäännöstä
Tämäkin oli aiemmin listalla "älä julkaise". Miksi, siksi, että olin juuri napauttanut raipalla vasenta takasta ja Hertta nosti sitä liikaa jolloin tämä ei oikein ole enää hyvä piaffi. :D Takaosa liian korkealla, mutta hei, onpas taas vakavaa julkaista näin "kamalan virheen sisältävää kuvaa" :D
Kuulostaa helpommalta kuin mitä se oikeasti edes on. Lähtökohtaisesti voimme varmasti ajatella että "no se nyt sattuu tarkoittamaan sitä että hevonen kulkee suorassa". Tai olen kuullut myös "no se että mennään suoraan suoralla linjalla". No mutta mites sitten kaarevalla linjalla? Eikö silloin hevonen voi olla suora? Onko suoruus vain liitoksissa siihen uraan mitä ratsastat?
Mites sitten taivutettu hevonen? Voiko taivutuksessa oleva hevonen olla suorassa? Itse asiassa voi. Ainakin minun mielestä. :D
No tarkastellaas aihetta vähän tarkemmin...
Miellän suoruuden vähän "abstraktimmaksi" käsitteeksi kuin konkreettiseksi. Sanotaanko näin, että jos hevonen on suora, se on tasapainossa, kantaa itseään optimaalisesti ja liikkuu helposti. Hevonen on suora, vaikka se olisi avotaivutuksessa, sulkutaivutuksessa... Se on niin "tasapainossa", se on niin symmetrinen, että ihan sama mitä sillä teet, se on suora... Ymmärrättekö mitä haen?
Ei todellakaan ole väärää tapaa ajatella suoruutta, se voi olla jokaiselle ratsastajalle vähän omanlaisensa tunne, mutta puhunkin nyt omasta puolestani, koska mun blogi, hehhe... ;)
Miksi sitten en pidä käsitettä "suora hevonen" sananmukaisesti "suoraan kulkevana hevosena"? Mun ajatusta ainakin häiritsee se, että miten sitten "suorassa" oleva hevonen voi kulkea avot ja sulut, koska niissähän ollaan kaikkea muuta kuin suorana pötkönä? Niissä ollaan taipuneena. Siksi käsite suoruus, voisi tarkoittaa enemmän "tasapainoa" tai "symmetrisyyttä".
Koristeeksi kuva kesäkuulta 2020. Tässä ratsastan Hansun omistajan toista lusitanoa, Dakaria. :) Kuva Taru Arola
Suomeksi sana suoruus on vähän turhan kuvaava sana. Englanniksi voitaisiin puhua "straightness" ja "suppleness" ja nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Minulle sanaa "suoruus" kuvaa enemmänkin yhdessä nuo kaksi englanninkielistä sanaa: "Straigthness and suppleness". Ne ovat paita ja peppu.
Sana "supple" tarkoittaa suoraan käännettynä "notkea"... ymmärrättekö nyt paremmin mitä haen?
Suoruus = straigness and suppleness = suora ja notkea (samaan aikaan!)
Tottakai kun puhumme ihan vain suoruudesta, niin tarkoitammw ja haemme sitä ihan sanan tarkassa merkityksessä. Kyllä minäkin katson maastakäsin tai selästä liikkuuko hevonen suorassa. Suoralla uralla haluan että se on suora päästä varpaisiin, toisin sanoen symmetrisesti. Kaarevalla uralla jalkojen tulee liikkua samassa linjassa, kahdella uralla, ulkojalat ja sisäjalat edestä ja takaa, samaa uraa. Puhun usein "katso että se sun hevonen liikkuu kuin junan raiteilla, ei ole kuin kaksi raidetta ja niiltä ei voi poiketa tai juna ei kulje".
Hyvin yleinen virhe toooooodella monella ratsukolla on se, että hevonen liikkuu enemmän tai vähemmän kolmea uraa ja usein tämän kuulee ratsastajan sanovan "hevonen tuo takaosaa sisälle". Eli ikäänkuin hevonen kulkee sulkumaisesti suroallakin uralla, tai ympyränkin kaarella.
Vikahan ei ole siinä takaosassa. Ei se takaosa kulje uran sisäpuolella, vaan se on se ULKOLAPA joka kulkee uran ulkopuolella.
Kun saamme ulkolavan hallintaan, takaisin "linjalle", takaisin uralle --> suora hevonen kahdella uralla!
Eli jos huomaat hevosesti "kulkevan takaosa sisällä", ota huomioon että se asia korjataan tuomalla etuosa takaisin uralle sieltä uran ulkopuolelta. No millä? No niillä ulkoavuilla! Ne elintärkeät ulkoavut...
Koskaan ei voida korjata hevosen vinoutta työntämällä takaosaa ulos! Ja minä nostan käden pystyyn että minäpä olen tämän(kin) virheen tehnyt Hertan kanssa aikanaan!
Hertta kulki oikeassa kierroksessa takaosa sisällä. Miten korjasin? No työntämällä takaosaa ulos, "takaisin uralle", siirtämällä pahimmillaan oikeaa, eli sisäpohjetta, taaksepäin. Loppujenlopuksi tämä minun "suoristaminen" sai aikaan vain sen, että ratsastin aina oikea pohje vähän liian takana... Ja hevonen edelleen suoristamatta. Se vain oppi olemaan reagoimatta enää siihen oikeaan pohkeeseen joka vain "nojasi" kylkeen kokoajan. Vasta kun tajusin että se on se VASEN ulkolapa joka on uran ulkopuolella kokoajan, ja saan sen suoraksi vain ratsastamalla paremmin vasemmalta ulkoavut (varsinkin ulkopohje) läpi, hevonen suoristuu...
Tämän virheen aikaan saama oma vinous kesti sitten pitkään korjata! Valkoisista satulahuovista näki saappaiden paikan. Vasemmalla kyljellä valkoinen huopa oli kutakuinkin pohkeen kohdalta puhdas, mutta se oikea puoli... Jolla halusin työntää Hertan takaosaa vasemmalle... Jalka nojasi välillä niin paljon nälkäkuoppia kohti, että valkoinen satula huopa oli likaisena melkein koko alareunan matkalta!
Noniin, se siitä kauhutarinasta, takaisin asiaan.
Eli suorana kulkeva hevonen jättää jälkeensä etu ja takakavion jäljet samalla linjalla. Takakavio ei astu etujalan jättämän kavionjäljestä katsottuna yhtään sivulle, tai viereen, vaan sen kanssa samalle linjalle. Näin jos hevosesi liikkuu niin onneksi olkoon!
Kiinnittäkääpä tuohon huomiota ihan jo vaikka juoksuttaessa! Askeltaako se hevonen liinassa etu ja takakavioillaan samalle linjalle? Ulkotakakavio ulkoetujalan kanssa samaa linjaa ja sisä taka- ja etujalka samalla linjalla?
Jos ei, tämä kyllä toistuu ratsastaessakin ja silloin sinun tehtävä selässä on korjata asia. Jumpata ja tasapainottaa hevosta niin että joku kaunis päivä se kulkisi suorassa!
Se on meidän ratsastajien tehtävä. Muokata ja kouluttaa hevosta tasapainoisemmaksi ja paremmaksi versioksi itsestään. Me ollaan hevosten personal trainereita ja fysioterapeutteja joiden pitäisi kiinnittää juuri näihin asioihin huomiota ja yrittää parantaa niitä.
Toinen juttu mitä voisit tarkkailla hevosestasi sen suoruuden kannalta. Miten se kannattelee päätään? Onko korvat samalla linjalla, niin että jos laitat niskahihnan päälle/korvien päälle vatupassin, pysyykö kupla vatupassissa keskellä?
Roikkuuko toinen korva matalemmalla kuin toinen? Vasemmassa vai oikeassa kierroksessa? Suoralla? Mites avotaivutus? Avossa vasemmalle, tuleeko nenä nätisti asettumaan vasemmalle mutta niska ja korvat sojottaakin pahimillaan oikealle? Vai toisinpäin? Tätä näkee kouluradoillakin välillä, ja silloin se ei ole rehellinen avo, eikä se hevonen ole (ainakaan sillä hetkellä) suora!
Ja tähän tarjoilenkin teille kunnon esimerkkikuvan, kenestäs muustakaan kuin itsestäni Hertan kanssa! :D Voi että kuinka Hertta on joutunutkaan kokemaan paljon ollessaan mun koekaniini! Mutta niin se vaan on että jokaiselle ratsastajalle joku hevonen on se ensimmäinen koekaniini jonka kanssa nämä asiat opetellaan kantapään kautta.
Tässä sitä kuuluisaa! Tätä tarkoitin sillä, että missä hevosen korvat roikkuu? Tätä näkee paljon. Tässä on siis avotaivutusta oikealle suoralla uralla. Hevonen yrittää taipua mutta katsokaas päätä. Hertan nenän pitäisi tulla siis avotaivutuksessa OIKEALLE ja tässä se on aika rajustikin osoittamassa VASEMMALLE. Eli Hertan korvat kyllä lerpattaa niskastaan asti sisälle, oikealle, mutta taivutus ei ole rehellinen. Se ei kulje SUORASSA, eli asetu ja taivu tasapainossa avotaivutukseen oikealle. Hertta on siis TILTISSÄ niskastaan.
Kaikki hevoset ovat vinoja
Ihan kuten me ratsastajatkin. Enemmän tai vähemmän. Meitä on vasen- ja oikeakätisiä, niin on hevosiakin. Älkää siis vielä hyperventiloiko. Kaikki hevoset ovat tosiaan vinoja! Jopa ne treenatummat ovat vinoja, mutta vitsi onkin siinä että niitä hevosia on treenattu niin että se vinous on pienentynyt. Hevonen, joka on treenattu hyvin ja koulutettu oikein, on ilo ratsastaa koska siinä on tunne että "se vaan kantaa itse itsensä". Aina jos tulee tunne että joutuu vääntää täältä, työntää tuolta, vetää tosta ja kaivaa sieltä... Silloin tietää, ettei tämä nyt ainakaan tasapainossa ja suora ole.
Se tunne, kun hevonen kantaa, ja on oikeasti suora... Valehtelematta se tunne tosiaan on, että ohjat ovat tasaisesti molemmissa käsissä, pohkeet tasaisesti kummassakin kyljessä ja se hevonen "vaan menee". Kuin juna raiteillaan. Se ei poikkea raiteiltaan mihinkään, ei edes kallistu jyrkänteen reunalla!
Vain suorana kulkeva hevonen voi olla pohkeen edessä.
Ihan jo konkreettinen jarruttaminen hevoselta, ja se tunne että ei saa oikein millään hevosta eteen, voi olla merkki vinona kulkemisesta, ei niinkään siitä ettei hevosella olisi eteenpäinpyrkimystä.
Mitä tehdä jos hevonen on vino?
Huomaat varmaan tekeväsi usein niin, että jos hevonen "ei taivu vasemmalle, sisälle hyvin vasemmassa kierroksessa", vedät ja taivutat kahta kauheammin vasemmasta sisäohjasta sitä? Että tule tule nyt vaan ja TAIVU! Todellisuudessa ei se ole se kaula ja se kuinka hyvin se kaula seuraa sun sisäohjaa... vaan..?
No se ulkolapa taas!
Ei auta taivuttaa enemmän ja enemmän kaulaa sisään, jos ongelma on se että ulkolapa on "liian ulkona", uran ulkopuolella. Auttaa kummasti jos suljet ulkoavut, puolipidäte/pidäte ulko-ohjalla ja ulkopohje oikeasti kiinni, "työnnä" se ulkolapa mukaan.
Itseasiassa jos tosiaan tuntuu että hevonen ei oikein taivu vasemmalle, ei oikein käänny vasemmalle, niin asetappa hetki ulospäin... Huomaat kuinka se oikeastaan kääntyykin paremmin sisälle, kun asetat ulos.
Ei toki ole vastaus korjata tätä ongelmaa vain asettelemalla ulos, mutta ehkä toimii demonstraationa. Ei hevonen luonnossakaan asetu sisälle kaarteessa tai käännöksessä, se asettuu ulospäin. Mites ne ravurit siellä kaarteessa? Hurja vauhti ja pitäisi päästä kääntymään? Ei muuten varmana asetu sisäänpäin, vaan katsokaapa ensi kerralla tarkkaan raveissa miten ne päät kääntyy kaarteessa... Aivan, ulospäin...
Tämä helpottaa ULKOETUJALAN, eli koko ulkolavan, siirtämistä sisälle, eli käännöksen puolelle.
Suoristavia harjoituksia?
En nyt tähän osaa sanoa mitään varsinaista yksittäistä "Tee näin" harjoitetta. Koska jottei asia olisi tarpeeksi vaikea, tämäkin asia on vähän "ympäri pyöreä" treenin suhteen.
Tarkoitan, että jos treenaat hevosestasi hyvin, jumppaat sitä kaarevilla urilla, keskityt varsinkin kaarevilla urilla, volteilla ja kulmissa, siihen vaikeampaankin kierrokseen vaikka se turhauttaisi. Ajan myötä hevonen tasapainottuu, suoristuu, ja kappas kummaa, alkaa tosiaan olemaan paremmin tasapainossa ja suorassa. Ja niiiiiin moni asia helpottuu. Se kadoksissa ollut eteenpäinpyrkimys voi löytyä ihan vain sillä että hevonen PÄÄSEE liikkumaan suorana eteen. Ei auta hanattaa eteen eteen eteen jos hevonen on kiero kuin korkkiruuvi. Ei se sitä auta. Lupaan, kun hevonen on tasapainoisempi, huomaat että "ei tätä tarviikkaan ajaa enää eteen" vaan se liikkuu "itsestään" eteen.
Eli en voi tähän muuta sanoa kuin:
- Ratsasta kaarevia uria, mutta ennenkaikkea ratsasta ne laadukkaasti.
- Kiinnitä huomiota kaarevilla urilla tasapuolisuuteen.
- Kiinnitä huomiota siihen että hevonen taipuu rehellisesti. Älä vain taivuta kaulaa, vaan taivuta koko kroppaa. Ja muista että kunnon käännös/taivutus lähtee sieltä ulkopuolelta, ulkoavuista, ei vain vetämällä hanakasti sisäohjasta.
- Ajattele kaarevilla urilla ehkä enemmän siirtäväsi etuosaa/lapa-aluetta sisälle, et niinkään vain taivuttavasi hevosta ohjasta sisälle. Vastaus ei ole kaula, vaan ne lavat.
Tiedän että haluatte jotain oikeasti konkreettista treenivinkkiä, joten koitetaan nyt väsätä jotain!
- Shoulder-fore. En osaa suomentaa. Ei taida edes olla suomeksi sille omaa nimeä. Se on vähän niinkuin avoa, muttei kuitenkaan. Tehdään mieluiten uralla, tai vaikka uran sisäpuolella esim. keskilinjalla (vaikeampaa keskilinjalla, helpompaa uralla, mutta tehokkaampaa kun menet keskellä). Shoulder-fore asento: Hevonen on ihan vähän asetettuna sisälle niskastaan (kuten avossa), mutta kaula, lavat, koko kroppa, kulkee suoralla suoraan. Hevosen etujalat kulkee tasan vierekkain omilla urillaan, hevosen ulkotakajalka kulkee urallaan, mutta sisätakajalka kulkeekin hivenen keskemmällä. Eli ratsastaja pyytää hevosen sisätakajalkaa pikkasen enemmän "mahan alle keskelle", syvemmälle vatsan alle. (Nyt jos ette ymmärrä niin Google auttaa!) Tätä voi tehdä kaikissa askellajeissa. Laukassa tehtynä helposti hevonen tulkitsee vaihto-avuksi (mikäli sulla on vaihtava hevonen) mutta ihan tarpeeksi hommaa jo käynnissä. Tässä on video Youtubesta malliksi helpottamaan mitä yritän sössöttää:
Tässä videossa hyvä esimerkki kuinka nimenomaan vinoa hevosta suoristetaan näillä harjotteilla!
- Avotaivutus. Avotaivutus on myös iso apu suoristamiseen, vahvistamiseen... kaikkeen. Tuntuu että itse ratsastan tai vähintään ajattelen aina avoa! :D
Summasummarum: Keskity lapa-alueeseen!
Pystytkö siirtämään hevosen lapa-aluetta sinne minne haluat? Pystytkö siirtämään lapa-aluetta sisään tai ulos tarpeen mukaan?
Jos et, jossain joku mättää.
Älä I-K-I-N-Ä mieti että korjaat vinossa kulkevaa takaosaa siirtämällä takaosaa uralta toiselle. Tottakai takaosaakin ratsastetaan, mutta suoristaminen ei tapahtu sieltä. En tarkoita, etteikö takaosaan saa koskea, saa ja pitääkin, mutta en vain halua että mennään tilanteeseen jossa vinous ongelma "siivotaan lakaisemalla pölyt maton alle" kuin että siivottaisiin oikeasti sieltä maton altakin...
Suoristaminen tapahtuu siis: Hallitsemalla lavat ja sitä kautta "kytketään" ("engage") takajalat mukaan.
Toki, tämä niin sanottu etuosan ja lapa-alueen siirtely on sitä helpompaa mitä enemmän hevosella on paino takaosalla ja lavat ylhäällä. Lavoillaan liikkuva hevonen on raskas ja on miltei mahdotonta, ellei ainakin hitokseen vaikeaa, siirtää sen lapoja yhtään mihinkään.
Se lavoillaan liikkuva hevonen on se vanhanaikainen auto josta ohjaustehostin puuttuu. Kyllä se nyt jotenkuten kääntyy mutta on aikamoinen työmaa saada se kevyesti kääntymään, varsinkaan jos on yhtään enemmän vauhtia. Sitten kun on se ohjaustehostin niin riittää kun vähän pikkurillillä kääntää rattia...
Ärsyttävän yksinkertaista mutta samalla niin monimutkaista ja monen asian summa. Voi kun olisikin joku nappi mistä painamalla vain saisi sitä kuuluisaa suoruutta!
Kuva Hanna Heinonen
PS. Röyhkeän pitkä postaustauko taas... Mä niin tahdon edelleen pitää tätä blogia, mutta huomaan olevani jotenkin tylsä "aikuinen" nykyään, joka pääsee helpommalla päivittelemällä Instagramia! Mutta, mutta... On mulla seuraava aihealue jo pohdittana! Ja jos ikinä mitään toiveita kirjoittamisen suhteen tulee, niin pliis, kommentoikaa ja tehkää toiveita lisää mistä haluatte kuulla! :)
Tämä oli yksi toivepostauksista nimimerkiltä Anonyymi :)
"Vinkkejä treeniin juuri myös ilman hevosta! Vinkkejä kehonhallintaan hevosen kyydissä myös? Minkälainen olisi sun unelmien hevonen jos nyt laittaisit itseäsi varten? Joku nuori varmaan, mutta minkälainen suku, luonne, väri, koulutustaso, tulevaisuus? Jos ostaisit nyt hevosen, mitä etsisit? Mitä suosittelisit amatööriratsastajalle hevosenetsintään? Mikä on sun mielestä arvokkaimmat piirteet hevosessa? Ottaisitko uutta yp-projektia jos sulle sellaista tarjottaisiin? Kuinka paljon valmennat tällä hetkellä ja valmentaisitko lisää jos kysyntää olisi paljon? "
Treenivinkit ilman hevosta on tulossa, samalla käsittelen kehonhallintatreenejä mitkä auttaa satulassa. Nyt kuitenkin koko postaus pelkkää unelmointia! Se tekee päivästä paremman, unelmointi siis. Mä ainakin huomaan ihan hymyileväni itsekseni ku mietin mun unelmien hevosta ja sen kanssa treenaamista (ja nyt joku ajattelee että hullu akka, hoitoon pitäisi mennä jos tuolla vaan itsekseen yksinään hymyilee! )
Kyllä, tässä mun unelmien hevonen :D
Ensinnäkin JOSKUS haluan sen oman hevosen. Sitä varten tosin mun täytyy saada muu elämä kondikseen. Tarkoitan sitä, että haluan että mulla on tosissaan oikeasti varaa sitten harrastaa kunnolla ja on varaa pitää hevosta sekä sille ommattua vetoautoa tyylilöä. Tähän on yksi ratkaisu, ja se on paremman työpaikan löytäminen. Olenkin kavereiden kanssa keskustellut että nyt mulla on hyvää aikaa yrittää kehittää itseäni uralla eteenpäin jotta se mahdollistaisi joskus itselleni jälleen hevosen!
Millainen olisi mun unelmien hevonen? No rautias tietty haha. No okei, suoraan sanottuna värillä ei väliä ja olkoot vaikka aasi jos se on mieletön ratsastaa ja taipuu siihen hommaan mitä haaveilen. No jos vakavissaan puhutaan siitä että jos nyt lähtisin etismään itselleni hevosta niin millainen se olisi.
Ensinnäkin en haluaisi itselleni valmista hevosta. En haluaisi ostaa esim. 10 vuotiasta jo PSG tasolle koulutettua. Miksi ihmeessä? Pääsisin heti radoille ja ei olisi pitkä matka GPhen. En mä vaan tiedä! Jotenkin tuntuu että sellainen hevonen on jo jonkun muun käsialaa. Tottakai hyötyisin opetusmestarista. Olihan Hertan aikana mulla hetken GP-Kalevi puoliylläpidossa ennenkuin se kuoli, ja voin sanoa että opin törkeästi nimenomaan GP-asioita vaikka niitäkin olin jo itsekeni opetellut Hertan kanssa. En mitenkään voi korostaa opetusmestarin tärkeyttä, ehei. Mutta mulle se tämän lajin suola on kouluttaminen. Mä olen ihan yhtä fiiliksissä siitä kun saan suomenhevoselle opetettua laukannoston, kuin siitä että saan piaffiaskeleita opetettua toiselle. Koen että opin ehkä enemmän kun joutuu tekemään itse, kuin se että opettelen "toisen käden jälkeä". Edelleen korostan että oppimestari on hieno asia ja siellä pääsee maistamaan mansikkaa, mutta jos pitäisi valita, niin lähtisin alusta asti opettelemaan.
Ruusukehai
Kisat Laaksolla, sijoitumme Inter I luokassa kolmanneksi
Se on se mun juttu. Kouluttaminen.
Ja sitä myötä kuinka huomaa, että äsken opetin laukannostoa, nyt opetankin jo laukanvaihtoa sille hevoselle. Ja siitä huomaankin että hitto tässähän saa jo piruettilaukka-askeleita koottua!
Siksi ostaisin nuoren. Lähtisin katsomaan 4-5 vuotiaita. Minulla ei ole kokemusta sisäänratsastamisesta, joten siksi lähtisin etsimään jo satulaan laitettua nuorta. Sellaista, joka osaa käynti, ravi ja laukka, ja niin että se tietää että ratsastajan olisi tarkoitus pysyä siellä kyydissä! :D
Toki jos löytäisin muutoin minua miellyttävän nuoren jota ei ole breikattu, laittaisin se tietty ammattilaiselle breikattavaksi. Tuo broken-in on sellainen asia mistä ei saa tinkiä. Se voi tulla ensinnäkin kalliiksi kun joutuukin pidemmän kaavan kautta pyytää ammattilaisen apua tai sitten se maksaa koko sen hevonen uran ratsuna.
No sitten se jatkokysymys, eli joku nuori varmaan mulle, mutta ikä, suku, luonne jne...
Noniin, eli värillä ei väliä (kunhan on rautias) ja sukupuolellakaan ei niin väliä. En ehkä ensisijassa haluaisi tammaa, mutta maailmanparas hevonen eli Hertta oli tamma, eikä yhtää tammamainen. :D Eli ei sekään ehdoton ole. Ruuna kuitenkin oletettavasti olisi "helpoin" mutta pakko sanoa että ei orikaan mahdoton ajatus ole. Hansusta orina oli niin hyvät kokemukset, vaikkakin fakta on että ori on aina ori ja hormoneilleen ne ei voi mitään joten aina pitää muistaa sekin puoli. Suomessa on vähän orikielteinen kulttuuri mikä harmittaa ja vaikeuttaa mm. tallipaikan saantia, joten ihan vain yleisen ilmapiirin takia oria saa vähän miettiä. Toisaalta koska hevoset menee aina rikki, niin tammalla voisi olla varsotukseen sitten vielä annettavaa. Aina pitää olla Plan B.
No sitten suku! Onhan mulla suosikki sukuja mutta taas tylsä vastaus, että omalla tavallaan ihan sama. Olkoot vaikka se aasi jos se on mun makuun täydellinen. Jälleen kerran jos hevoseni olisi ruuna, suvullakaan ei sinäällään olisi merkitystä. Tammalla joo, jos ajatellaan sitä Plan B:tä eli varsaa. Tässäkin mun jalostushermot sanoo, että älä silti sillä tammalla varsaa tee jos se ei ole hyvä. Eli ei vaan siksi varsaa että se on tamma, tai edes siksi en tekisi itselleni varsaa että se tamma on rakas. Jos sen suku on hyvä ja siinä tammassa olisi jotain mitä haluan jalostaa niin joo. Noniin, se asia. Eli sukutaulu.
Tykkään D-linjan oreista. D-linjalla tarkoitetaan linjaa joka lähti Donnerhallista. Jos joku ei tiedä mikä tai kuka on Donnerhall niin pakko tietää jos tietää mikä on puoliverinen! :D Kuuluisa ori joka esiintyy melkein kaikkien pv:den suvuissa tänäkin päivänä. Mitäs kuuluisia hevosia tästä D-linjasta (ja siis Donnerhallin jälkeläisistä) on? No ainakin Damon Hill, Donnerschlag, De Niro (mun suosikki ori!), Dolany, Donner Hit... De Nirosta on myös yksi suosikki Desperados, ja Desperadoksen pojasta Destanosta meinattiin kerran jo varsa tehdä Hertan omistajan aknssa eräästä lainatammasta, mutta "onneksi" ori olikin lähtenyt jo kisoihin joten se ei päässyt hyppäämään ja meiltä ja tilaus tekemättä.... :P Toki jos tämä olisi onnistunut mulla ehkä olisi nyt 5 vuotias oma kasvatti!
Sitten vielä meille suomalaisille tuttu Donnperignon on myös Donnerhallista...
Tässä video Donnerhallista. Ei mikään "liikeihmesätkijä" mutta mun mielestä jotenkin korrektin täydellinen. Tuohon aikaan ei hevoset vielä olleet "helikoptereita".
MUTTA! Pakko sanoa että lusitanoa ratsastaessani en osaisi enää sanoa, ettenkö ostaisi lusitanoa. Laadukasta sellaista. Se mitä nyt on tutustunut rotuun niin siellä on niin mielettömiä yksilöitä (hyvällä hintalapulla toki) että kyllä sekin kiinnostaa. Lusitanojen yhteistyöhalukkuus on melkein jo rotuaominaisuus, kun puoliverisissä se ei ole itsestäänselvyys. Lusitanot haluaa tehdä mitä ratsastaja haluaa, valitettavasti tämä ominaisuus ei puoliverisillä ole ihan automaatio. On niitäkin, en sitä sano, mutta kun tavoite olisi kuitenkin GPssä, sinne tarvitaan hevoseltakin tahtoa tehdä ja antaa kaikkensa. Lusitanoissa on nykyään niin laadukkaasti liikkuvia yksilöitä ja hekin Portugalissa ovat alkaneet jalostaa enemmän liikettä, joten en näkisi mitenkään mahdottomana että katsoisin myös lusitanotarjonnan.
Tässä videossa sellainen hevonen minkä voisin hakea myös heti pois jos mikään ei estäisi!
8 vuotias PRE ori (huom, ei lusitano vaan andalusialainen. MIELETÖN! Aivan mahtava... PSL ja PRE hevoset valitettavasti ovat paljon kalliimpia kuin vastaavan tasoinen pv joten voin ihan suoraan unohtaa tällaiset :D )
Tämä ori on myös yksi suosikkini. Kyllä tällainen kelpaisi myös! Vitalis olisi yksi vaihtoehto jos varsaa itselleni teettäisin. Toki tähän vaikuttaisi myös millainen tamma on.
Kysymykseen mitä suosittelisin amatööriratsastajalle hevosen etsintään, on juurikin vähän tuo lusitanoissa sivuamani ajatus. Eli etsisin hyväluonteista hevosta. Aina riippuu toki ratsastajan tavotteista kuinka laadukasta hevosta hän tarvitsee, mutta kukaan ei tee mitään maailmanluokanliikkujahevosella joka sanoo haista paska. Monelle ratsastajalle riittää "10 t hevonen" ja hän tarvitsee toiset "10 t" laadukkaaseen valmennukseen. Eli vaatimattomammallakin hevosella voi päästä hyvinkin pitkälle kunhan on laadukas valmennus. Eli aina pitäisi miettiä se oma taso ja lähteä etsimään hevosta jonka kanssa kehittyy SIKSI että se hevonen on yhteistyökykyinen ja miellyttävä. Ei Herttakaan ollut mikään liikeihme. Itseasiassa se oli hevonen mille vähän naureskeltiin koska ensinnäkin se oli "ruma". Mutta se Hertan luonne vei mut amatöörinä melkein GPhen koska se antoi mun kouluttaa sitä ja opetella itse samalla. Kaupan päälle Hertalla oli kyllä perushyvät liikkeet ja kykyä koota. Sitäkin tarvitaan korkeammalle tasolle, mutta kyllä aika monelle kisakumppanille "hävittiin" liikkeiden puolesta, mutta sitten pärjättiin ratsastettavuudella ja nöyryydellä. Eli etsikää sitä "hyvää tyyppiä"!
Mitkä on arvokkaimmat piirteet hevosessa- kysymykseen vähän sivusin taas vastausta edellisessä. Eli ehdottomasti jos pitäisi valita vain YKSI ominaisuus, niin se on luonne. Luonteella tekee paljon enemmän koulutusmielessä kuin hienoilla liikkeillä.
Kuitenkin hevosissa ei ole vain yhtä ominaisuutta mitä haetaan, joten kokonaisuutena sen luonteen lisäksi katson tietenkin rakennetta ja liikkeitä. Ehkä viimeisimäpänä liikkeet? Niitä kuitenkin pystyy tosi paljon muokkaamaan ja parantamaan, eli antaisin kyllä mahdollisuuden hevoselle, joka ei ehkä räjäytä tajuntaani liikkeiltään, mutta luonne, reaktiot ja rakenne olisi kaikki hyvät. Tällöin uskoisin että saan liikettä rakennettua. Sanoisinko että 50 % luonne, 30 % rakenne, 20 % liikkeet. Eli kaikkia kyllä haluaisin hevoselta, mutta jos tuossa tärkeysjärjestys jos jostain pitää tinkiä. Unelma tietenkin on hyvä luontoinen, isosti ja elastisesti liikkuva pitkäkoipi, joka kokoaa helposti ja vaivattomasti. :D Dream on!
Tässä ihan tiivistettynä mitä asioita katson kun silmäilen hevosta (ihan vaikka vaan vapaana laitumella):
- Onko se luonnostaan letkeä ja helpon näköinen?
- Tarjoaako se luonnostaan hyvää tuntumaa/hyvää muotoa?
- Kaulan ja pään liittymä, onko tilava? Onko se ryhdikäs vai matala?
Ottaisitko yp-projektia nyt jos sellaista tarjottaisiin?
Tässä vaikea kysymys. Syy miksi mulla ei nyt ole hevosta on yksinkertaisesti raha. Mulla ei nyt talon omistajana ja velallisena ole varaa maksaa taloa ja autoa pois ja samalla elättää hevosta. Voi niitä vanhoja hyviä aikoja kun kaiken rahansa pystyi laittaa siihen hevoseen.
Eli jo siitä syystä ylläpitorojekti on poissuljettu toistaiseksi. Eri asia on jokin diili. Esimerkiksi puoliksi ylläpito tai myyntidiili niin että minä maksan kisat, valmennukset ja joitain juoksevia kuluja ja omistaja maksaa ylläpidon. Sitten kun hevonen myytäisiin, niin jakaisimme jollain tavalla summan. Tällaisia esimerkkejä. Tai sitten että ratsutan ihan puhtaasti summalta X per kerta ja kun hevonen myydään, minä en saa mitään. Seki on mahdollista. Eli kaikenlaiset diilit on mahdollisia. Sitten tietenkin jos kävisi niin että eteen tulisi joku niin helmi, niin olen valmis laittamaan enemmän "itsestäni" likoon ilman korvausta, kunhan treenit ja kisaaminen sujuu. Raja tosiaan menee että kaikkia hevosen kuluja en pysty itselleni tällä hetkellä ottamaan, osan kyllä.
Näin vanhemmiten sitä jo asettaa itselleen jonkun "arvon". Ikäänkuin mikä on se raja mistä lähtee omaa aikaansa antamaan eteenpäin. Karkeasti sanottuna jos pääsisi ratsastamaan GP-hevosta, voisin siitä maksaakin ihan puhtaasti vuokraajana. Sitten jos minä koulutan niin "minulle maksetaan". Ylläpitoprojekteissa täytyy olla siinä tarkkana, että jos otat hevosen kokonaan itsellesi, niin kuka saa rahat jos nostit sen arvoa ylläpitoaikansi? Siksi ehkä yksinkertaisempaa olisi omistaa hevonen. Mulla tosin on vain positiivisia kokemuksia diileistä/ylläpidosta (Hansu ja Hertta). Molemmat sujui ongelmitta ja tilanne hyödytti kaikkia ja kaikilla toimi yhteistyö. Silloin nämä yp-diilit sun muut on pelkkää voittoa niin sanotusti! :)
Mutta korostan etten nyt ole aktiivisesti etsinytkään mitään diiliä, omalla tavallaan ihan mukavaa on nauttia tällä hetkellä siitä että olen hevoseton ja huoleton. Sehän se sanonta. Mulla on ihan hyvä tällä hetkellä näin. :)
Kuinka paljon valmennat tällä hetkellä ja valmentaisitko enemmän jos olisi kysyntää?
Tällä hetkellä valmennan vähän enemmän mitä silloin kun oli hevonen, ihan vain siksi että aikaa vapautui oman työn ohella muille ratsukoille koska omaa ei ole. Edelleen valmennan kuitenkin vähän, muutaman kerran viikossa mulla on vakkarioppilaita kenen perään katson. Valmentaisin enemmänkin mielelläni jos olisi kysyntää. Toki on ollutkin kysyntää mutta välillä on joutunut sanomaan ei, ihan vaan siksi että joko välimatkat olisi kohtuuttomat ja sitä myöten aika.
HAAVEENA olisi että voisin vähentää päivätöitäni ja siirtyä enemmän hevoshommiin valmennus/ratsutusmielessä yrittäjänä ja ottaa lisää valmennettavia. Tämä toki vaatii jo ensin alle töitä että se kannattaisi. Haluaisin käydä valmentajakoulutuksen Ypäjällä saadakseni "nimikkeen" vaikkakin suurin kokemus on omasta taustasta niiltä valmentajilta ketä kiersi itse ja sitä myöten oma kokemus. En koe että valmentajakoulutus parantaisi valmentajaa ja varsinaisesti hänen tuntejansa mutta se antaa nimikkeen ja tietynlaisen "tason" mihin nojata valmentajana. Tämäkin koulutus maksaa ihan kivasti, joten sitä varten keräilen rahaakin tässä kokoajan.
On ihanaa elää hevoselämää oppilaidenkin kautta. Pääsen ratkomaan heidän ongelmiaan ja sitä kautta miettimään ratsastusasioita.
Tässä olikin yhden lukijan postausideat ja kysymykset vastauksineen, katsotaan mitä seuraavalla kerralla vastailun alle jää :)
Kuinka moni jo on lukenut tämän mielenkiintoisen Kati Hurmeen kirjoittaman lehtijutun koskien ratsastajien kuntoa ja Anne-Maarit Hyttisen tekemää tutkimusta ratsastajien suorituskyvystä? Jos et tiedä mistä puhun niin käy lukaisemassa tämä lehtijuttu: www.maaseuduntulevaisuus.fi/hevoset Tämä oli varsin karua luettavaa loppujenlopuksi!
Aiheesta "onko ratsastus urheilua" kuulee ihan jatkuvasti ja muistan jo lapsena kuinka on saanut kuunnella ilkkumista "hevonenhan siinä tekee kaiken työn eh eh" vitsiä, kukapa ei? Edelleen tuntuu että jopa ratsastajien keskuudessa jakaannutaan kahteen leiriin, niihin jotka sanoo että ratsastus ei ole urheilua ja niihin jotka sanoo että on. Itse sanoisin että ratsastus on urheilua. Minä miellän URHEILUKSI kaiken missä kroppa joutuu tekemään töitä, tavalla tai toisella JA syke nousee, lihakset kipeytyvät jne. Tiedän että tähän kytkeytyy myös itse sanaan paljon odotuksia. Olisiko helpompi puhua liikunnasta jos sana urheilu kuulostaa liialta? Ratsastus on liikuntaa. Sitä se varmana on! Ratsastus on urheilua. No joo, öö, kyllä mun mielestä? Huomaatteko eron? :D
Kilpaurheilu on asia erikseen. Siinä urheillaan kilpaa kuka on paras suorittaja lajissa kuin lajissa.
Saako ratsastaja sanoa itseään urheilijaksi? Mielestäni saa, vaikkakin "urheilullisuuden taso" vaihtelee. Päästäänkin arkaan paikkaan, voiko ylipainoinen olla urheilija? Kamalan vaikea aihe!
"Suomen väestön, kunto on laskenut vuosi vuodelta. Se, että ratsastajien kunto on saman ikäistä keskimääräistä väestöä alhaisempi kuitenkin yllättää. Tämä koskee myös kilparatsastajia."
Aikamoista. Miettikää. Keskimääräistä huonompi! Toki kiinnostaa tietää mihin tässä verrataan. Onko kunto huonompi kuin toimistotyöläisellä joka ei harrasta muuta kuin kävelyä? Vai onko kunto huonompi kuin toimistotyöläisellä joka harrastaa kuntosalia? Tätähän juttu ei kerro mutta pointti on varsin selkeä. Ratsastajilla on huonompi kunto kuin muulla väestöllä keskimäärin! Toki tiedetään, tiedetään, poikkeuksisa on. Tämä on keskiarvo. Mutta ei varmana tuulesta temmattu vaikka itse kokisikin olevansa kovakuntoinen (ja varmati voikin olla!) Mutta että kilparatsastajatkin kuuluvat maassamme keskimääräistä väestöä alhaisemmalle tasolle! Huhhuh. Vähän kolahti, vaikken nyt tällä hetkellä kilpaa ratsastakaan! Voin kuitenkin myöntää tämän. Silloin kun kisasin korkeimmillani, kuntoni oli paljon huonompi kuin mitä se on nyt kun vain "ratsastelen". Eikä tähän syytä tarvitse etsiä...
Silloin kun treenasin tosissani Hertan (ja Hansunkin) kanssa, ei mulla "ollut aikaa" aikaa enää treenata itseäni. Kävin silloin tällöin (Siis ehkä kerta viikkoon jos sitäkään) kävelyllä, pyrin hölkkäämään mutten pitänyt siitä yhtään ja kuntokin hölkällä oli tolkuttoman huono. Enhän mä pitänyt siitä koska se ei kulkenut hyvin! Välillä tein kotijumppia, mutta huom, hyvin taas painosanalla välillä. Uskottelin itselleni että "treenaan myös oheisliikuuntaa" mutta ehkä se oli enemmän kauniina ajatuksena, toteutus ei tullut 100%... Mutta ihan oikeasti. Tämä laji on aika raaaka! Se että ensin teet pitkää päivää töissä saadaksesi edes rahaa siihen että ylläpidät hevosta vie jo aikaa (ja tässäkin riippuu siitä millaistra työtä tekee, istuuko paikoillaan vai tehdäänkö ruumillista työtä). Töiden jälkeen ei ole mitenkään tavatonta että tallilla kuluu monta tuntia treenaten ja hevosta hoitaen. Tähän päälle vielä työ ja tallimatkat. Mihin jää aika treenaaiselle muutoin? Tottakai sehän lähtee treenaamaan kellä tahtoa on, mutta kyllä sillekin tosissaan saa aikaa pyhittää joten ymmärrän kyllä miksi monella ratsastajalla jää oheistreenit tekemättä.
”Ratsastajat yleensä vain ratsastavat, eikä se kehitä hapenottokykyä tai voimatasoa. Kunto ei näin kehity. Ratsastuksessa myös tavoitellaan eleetöntä suorittamista. Mitä taitavampi ratsastaja, sitä vähemmän hän kuluttaa energiaa.”
Itselläni Hertta-aikaan meni pelkästään omasta päivästä autolla ajamiseen töihin ja tallille aikaa 3 tuntia (tunti-1,5h työmatkoihin ja n 1 h tallimatkoihin). Se on aika iso lohkaisu. Töissä se 8 h, tallilla 2-3 h. Yleensä lähdin töihin varastolle kuudelta aamulla, tallilta tulin kotiin 11 illalla. Missä välissä treeni?
Noh, onneksi fakta on, että joka päivä ei tarvitsisi tehdä oheistreeniä. Senkin voi suunnitella niille päiville kun on enemmän vapaata, joko töistä tai tallista. Tämä vaatii suunnitelmallisuutta ja sitoutuneisuutta. On se toteutettavissa! Minä en vain sitä silloin ajatellut.
Nyt kun olen hevoseton ja voin keskittyä pelkästään omaan treeniin, oikeastaan kaduttaa miksen tehnyt lihaskuntoa ja juoksemista silloin tosissani. On hassua huomata että mulla on nykyään parempi ratsastuskunto kuin silloin kun ratsastin tosissani... Juoksemisen myötä syketasoni ovat madaltuneet ratsastaessa paljon. En ole läheskään nii hengästynyt enää hevosen selässä mitä olin aikanaan. Surullista! No kuinka paljon sitten treenaan että sain kuntoa ylös? Aika vähän loppujenlopuksi.
Juoksen 5-7 km pari kertaa viikossa. Joskus juoksen 10 km, joskus 3. Jännittävää oli huomata kuinka nopeasti se kunto oikeasti lähtee nousemaan kun vaan lähtee lenkkiä vetämään. Aluksi juoksin vain 3 km lenkkejä (siis kävely - hölkkä vuorottelua) ja sitä mukaan kun alkoi tutua hyvältä, kiersin hieman pidemmältä kotiin lenkkiä pidentäen. Ei mennyt kauaa kuin 5 km tuntuu jo ihan peruslenkiltä ja hölkkäsin sen kokonaan. 10 km alkaa itselläni sattua jalkoihin mutta yllätyin että senkin rajapyykin sain rikottua. Mutta se missä huomasin jos ison eron ratsastamiseen, oli tuo 5 km. Kun kunnon sai vakiinnutettua siihen, että 5 km menee hölkäten ihan mukavasti, oli olo hevosen selässä erilainen.
Haluaisin juosta vieläkin paremmin ja jaksavammin, mutta se onkin jo sitten tulevaisuutta.
Herbamaare lähdössä kunniakierrokselle meidän ekassa Inter A luokan palkkareissa :) aiheeseen viitaten, muistan kuinka radoilla mua heikotti varsinkin raviohjelmassa! Tuntui että happi loppuu, varmasti jännitys oli yksi osasyy miksi tuntui että "kunto loppuu" ja henki ei kulje vaikka kotona näin ei ollut. Muistan kuinka aina odotin raviohjelman jälkeen tulevaa käyntiosuutta JOTTA PÄÄSEN HENGÄHTÄMÄÄN. Ei näin... Ei todellakaan näin että kisaradalla haaveillaan tauosta siksi että saisi happea! Miksi en tehnyt asialle silloin mitään... Jotenkin sitä vain oli pää niin siinä lajitreenissä.
Onko kukaan muu koskaan miettinyt miten muissa lajeissa treenataan?
Muissa lajeissa ihan jo junioritasolta kuuluu oheisharjoittelu. Nappulat juoksee jäähallin ympäri AINA ennen lätkä tai futistreenejä lenkkiä. Käydään testeissä ja käydään salilla. Näitä junioreita ohjataan jo nuoresta pitäen MYÖS oheisharjoittelussa SEKÄ itse lajisuorituksessa. Ratsastajilla on kyllä lajivalmentajat mutta onko KETÄÄN valmentajaa joka edes suunnittelee valmennettavalleen oheiskuntotreenit? Onko valmentajilla siihen edes "pätevyyttä"? Voisiko olla erikseen lajivalmentaja ja sitten oheiskuntovalmentaja ratsastaille? Toki tämänhän maksaisi ihan jäätävästi mutta ei nyt puhuta rahasta. Tässä on jo yksi iso ero meidän lajissa. Jos puhumme maajoukkueratsastajista versus muun lajin maajoukkue, emme treenaa suorastaan mitään.
Toki meidän laji on taitolaji. Se ei voita kouluratsastuksessa joka nostaa eniten penkistä tai juoksee 100 nopeiten. Mutta vaikka olisi kuinka taitava hevosen selässä, voi suoritusta huonontaa heikko hapenottotkyky. Ratsastuksen kuuluu olla eleetöntä, mutta jos viimeisillään voimillaan pinnistää radan läpi, voi se näkyä jo siinä eleettömyydessä noin niinkuin kärjistetysti.
Mites formulat? Formuloissa kuulee samaa vanhaa läppää "eihän se ole urheilua, ne vaan ajaa autoa". Ei formuloissakaan itse lajisuoritus ole sitä missä mitataan kuka hyppää pisimpään tai kenellä on eniten voimaa, ihan niinkuin ratsastuksessakin. Mutta ai että formulakuskit, nehän vasta joutuukin treenaamaan muuta kuin ajamista!
Tosi mielenkiintoista pohtia näitä!
”Kyllä me luonnostaan pyrimme tekemään arkityöt mahdollisimman taloudellisesti ja kroppaa säästäen. Tallitöiden mekaaniset toistot lisäävät jäykkyyttä ja toispuoleisuuttaa. Ratsastajalta taas vaaditaan hevosen selässä elastisuutta, voimaa, balanssia, reaktionopeutta ja hyvää hapenottokykyä.”
Usein kuulee ratsastajilta puolustuksena "no mutta minä kyllä teen tallitöitä!". Se ei ikävä kyllä riitä, vaikka aivan parasta arkiliikuntaa se kyllä on! Kunto meinaan kasvaa tallitöissäkin nopeasti. Jos kantaa vesiä 100 metrin matkan jo parin viikon ajan, pitäisi senkin toimenpiteen intensiteettiä nostaa jotta ihminen ei "jäisi" sille tasolle.
Vitsailen aika ajoin kavereiden kanssa että "parhaat sykkeet saan ratsastaessa enkä esim juostessa! Kyllä se vaan niin on että ratsastus on raakaa urheilua kun sykkeet on korkealla". Hetkinen, mietitäänpä vähän...
Nouseeko ne sykkeet ratsastaessa siksi niin korkealle että ratsastajalla on huono hapenottokyky ja huono kunto? Ratsastaja joutuu niin koville keikkuessaan harjoitusravissa hevosen selässä?
Vai onko se ratsastus oikeasti niiiiin rankkaa että sykkeet on tapissa kuin cooperin testissä?
Mä vähän veikkaan että syy korkeille sykkeille on oikeasti se huono kunto. Vaatii niin paljon ponisteluja olla harjoitusravissa siellä selässä. Sitten kun mennään juoksulenkille, ei meillä ole niin hyvää kuntoa että jaksettaisiin edes juosta niin pitkään sykkeet tapissa että saataisiin sama kalorinpoltto lukema kuin ridatessa! Ridatessa jaksaa sen verran pidempään sillä "henkensä" uhalla siellä selässä yrittää istua vaikka hapottaakin. :D Hehheh.
En missään nimessä tarkoita että ratsastus ei olisi liikuntaa. Olen edelleen sitä mieltä. Olen vain sitä mieltä että se ratsastus on meille ratsastajille "liian" rankkaa yksinään, tarvittaisiin parempiin tuloksiin oheisliikuntaa jotta KUNTO saadaan ylös. Kuntoa emme ratsastamalla itsellemme kehitä, siis lihasvoimaa ja hapenottokykyä.
Tähän taas yksi huomio!
Jos entinen huippu-urheilija jostain muusta lajista aloittaa ratsastuksen, hänhän hallitsee kehonsa hämmästyttävän hyvin, istuu yllättävän hyvin aloittelijaksi selässä, ja jaksaa yllättävän hyvin? Jos laitamme "sohvaperunan" selkään, on ihme että hän edes pystyy ravissa pitämään itsensä suht keskellä eikä keikahda maahan. Aloitteleva ratsastajahan ei hallitse oikein kehoaa, kädet lepattaa ties missä jne. Mutta entinen huippu-urheilija istuu yllättävän vakaasti selässä vaikka taitoa ratsastukselle ei vielä ole. Ei ole epäselvää miksi näin.
Hassua on, että tosiaan ei vaan me tavan pulliaiset jotka ratsastaa, vaan myös huippujen keskuudessa on "huonokuntoisia". Tähän on kyllä tullut jo muutosta. Seuraan instagramissa mm. Catherine Dufouria, hän on ihan mieletön treenaaja! Juoksiko jo maratoninkin? Inspiroivaa. Muutenkin huomaan nuoremmissa kilparatsastajissa maailman huipulla kuinka se oheistreeni näkyy heidän elämässään. Ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä ratsastuksen maajoukkuetasolla kuuluu jo ihan omana osa-alueenaan oheisliikuntavalmennus?
Lopuksi vielä haluan sanoa, että vaikka tuossa aiemmin ihmettelin että miksi aikanaan vain treenasin ratsastusta kun kisasin enkä treenannut oheisliikuntaa, niin korostan että tosiaan, se vastuu on vain mulla! Kuitenkin kyllä muistan valmennuksissa jos alkoi kunto loppumaan ja huohotin selässä, niin kyllä valmentaja (ihana Riitta!) sanoi samantien: "joku joutaisi nyt lenkille ja se joku ei ole hevonen!" :) Että olisi pitänyt ihan vain jo valmentajan pelossa potkia itseään persuksille ja lähteä juoksemaan! :D
Kuva Aada Lätti, Hertta Finnderbyssä 2015 Inter I kür ohjelmassa. Radalla pidin eniten laukkaohjelman esittämisestä. Siinä tuntui että jaksan paremmin. Ravissa istuminen kulutti enemmän "kuntoa", mutta tosiaan näinhän se ei saa olla. Ei voi pitää "lepotaukona" laukkaa tai käyntiä. No mutta! Viisaampana tulevaisuuden radoilla, kunhan sinne taas jonkun uuden heppakaverin kanssa joskus pääsen :)
Treenaatteko te ratsastuksen ohella? Mua niin kiinnostaisi kuulla!
Kerro oletko ratsastajana millainen (Esim ratsastuskoulu 1 x vko, oma hevonen / vuokra jne) ja sen lisäksi teetkö mitään sen lisänä. Koetko että siitä on hyötyä? Vai haaveiletko että haluaisit alkaa treenaamaan enemmän omaa kuntoa? Vai onko peräti niin että kuntoilit aiemmin, nyt se jäi ja huomaat eron tai et huomaa?
Kaikki kokemukset kiinnostaa!
Tästä aiheesta seuraavassa postauksessa vähän lisää siinä mielessä että kerron mitä itse nykyään treenaan "ratsastusmielessä". Millaisia treeniojelmia multa löytyy mitä käytän jne :)
Tässäpä todistetusti olen osallistunut nyt viimein juoksikilpailuun! Vaikkakin se korona-aikana oli "virtuaalinen". Juoksimme kaverini kanssa 21 km! Voin sanoa, ettei juostu koko matkaa, kävelimme välissä, mutta sen lupasimme että ekan 10 km juostaan kunnolla, loput oman tunnon mukaan. Mutta pointti on se, että mä en ole ikinä tosiaan juossut mutta näin 30 korvilla hyvin voi aloittaa ja huomata että pystyn siihen vaikkakin ihan "mummovauhtia" menenkin. Pelkkää positiivista vaikustusta saa aikaan. Paitsi omalla kohdallani kierot varpaani saa aina makeet rakot kun juoksee vähän enemmän :D Kun ei ratsastuskisoihin pääse niin johonkin täytyy sekin into käyttää ja juosta päättömänä pitkin virtuaalikisoja hahha. Toki mulla tämä kisa päättyi nestehukkaan ja sitä myöten oksenteluun kotona loppuillasta, mutta noin niinkuin muuten oli ihan jees kokemus :D
