Se on se fiilis

On tosi vaikea edes selittää jollekin (saatika ei-hevosihmiselle) sitä miltä tuntuu kun hevonen kantaa. Oikeastaan tässä kohtaa mielestäni erottuu ratsastaja joka on "kokeneempi" kuin toinen. Se kokeneempi on päässyt tuntemaan miltä tuntuu kun hevonen on oikeasti läpi ja kantaa ja osaa myös vaatia sitä samaa uudelleen. 

Jostainhan on kuitenkin kaikkien lähdettävä liikkeelle ja ehkä tärkeämpää on se että yrittää, kuin se että jättää yrittämättä epäonnistumisen pelossa.

Tietenkin ideaalitilanne olisi se että meillä kaikilla olisi se opetusmestari. Sellainen "poistokorista" saatu korkealle koulutettu hevonen (ei saa takertua tuohon poistokori sanaan, tiedätte mitä ajan takaa, tuo ei ole sättimistä :D ) jolla ehkä parhaat päivät ovat takana päin mutta sillä hevosella on tosi paljon annettavaa vielä jollekin toiselle. Sellainen hevonen joka on niin pro, että se tekee vaikeammatkin asiat oikein vaikka ratsastaja pyytää vähän sinne päin. 

Toki nämäkin hevoset eivät halpoja ole, vaikkei varsinaisesti areenoille niistä enää olisi, mutta kultaakin kalliimpia tällaiset ovat!

Itselläni ei oikeastaan ollut sitä "pääset maistaa mansikkaa"- hevosta. Opetin Hertalle aikalailla kaiken ihan vaan yrittämällä, tekemällä väärin ja korjaamalla sen. Kyllähän tämäkin taktiikka toimii, mutta on todella paljon hitaampi tie ja vaatii hevoseltakin hermoja. Noh, onneksi oli hevonen joka antoi anteeksi kaiken ja jaksoi loputtomiin yrittää ratkaista mitä tuo akka oikeen säätää ja se vaan kokeili ja kokeili loputtomasti tarjota ties mitä reaktiota mun apuihin ja kun vahingossa tuli oikea reaktio, niin se oli niin fiksu että tajusi heti kehusta/avun lopettamisesta että "ai tätä se halus, okka". Samalla minä opin sen eron, että miltä tuntuu kun joku asia tehdään "oikein". Toki tarvitsin maastakäsin tähän valmentajan sanomaan "no nyt!" mutta jossain vaiheessa sitä jo oppi tuntemaan mikä on oikein ja mikä ei, kun sinne kuuluisaan "selkäytimeen" tuli tavaraa varastoon (lue: kokemusta lisää). 

Kun Hertan kanssa oltiin siinä pisteessä että opetettiin sille GP liikkeitä ja GP luokkien meneminen alkoi olla konkreettista, sain onneksi vierelleni Kalevin. Kalevi oli juurikin tällainen "poisto". Paljon GP:tä kisannut jo vähän iäkkäämpi ruuna, joka osasi teknisesti kaiken. Se ei ollut helpoin ratsastaa, vähän jäykähkö ja hidas (siis täysin erilainen kuin Hertta) mutta juju olikin siinä, ettei Kalevi ilmaiseksi mitään antanut. Se osasi "itsekseen" kaikki GP liikkeet JOS itse sait sen ratsastettua läpi. En mäkään sillä saanut ykkösiä 15 putkeen jos se ei ollut oikeesti koottuna. En saanut siitä ulos siirtymiä piffin ja paffin välillä, jos en saanut sitä pysymään "kasassa". Aivan täydellinen opetusmestari siis!

Pointtini siis on se, että ei niillä tempuilla niinkään väliä, vaan sillä, onko se hevonen koottu vai ei. Toki on hevosiakin jotka tekee vaikka sarjavaihdot kun vähän heilut selässä, mutta enemmän opettaa hevonen, jonka oikeasti saat ratsastaa läpi, ja sitten saat sieltä kaiken ulos. Se ero, kun hevonen nostaa lavat ylös, kantaa itsensä ja on kevyt ja nopea, on niin "maata mullistava" kokemus että se jää sinne selkäytimeen ja sitä tunnetta haluaa lisää. Kalevi näytti miltä se piaffi tuntuu kun hevonen oikeasti polkee sitä. Siinä tajusin mitä Hertalta pitää vaatia. Olinhan jo saanut jotenkni puskettua Hertasta piffiä ulos, mutta vasta Kalevin piaffit (sekin alkuun maastakäsin ohjeistettuna omistajan avulla) sai mulle sen tunteen miltä sen pitäisi tuntua. Ei mennyt kauaa kun Hertankin piaffi muuttui piaffiksi kun siirsin "Kalevin piaffin" siihen! 

Herttakin oli opetushevosena hyvä siinäkin mielessä että sen rakennehan oli ihan kamala. Notkoselkäinen, pitkärunkoinen, varsinkin edestä matala jalkainen... Mutta juurikin siksi korostuu se tunne kun se oikeasti kantoi läpi! Jos Hertta ei käyttänyt itseään oikein, se tunne oli todellakin sellainen kuin istuisi kamelin selässä kahden kyttyrän välissä. Oikein keskellä kamalinta notkosiltaa. Mutta sitten se ERO siihen kun se kantoi, nosti selkäänsä, nosti lavat, etuosan... Niin yhtäkkiä tuntui kuin istuisi leveän tynnyrin päällä. Ravissa tuli tunne, että olisin vuoristoradassa ja mentäisiin kokoajan loputtomasti "huipulla", eli siinä vaiheessa kun vuoristoradassa ylämäen jälkeen tulee se huippukohta, hetki ennen kuin lähdetään alas kovaa vauhtia (mutta tätä alamäkeen menemistä siis ei tullut). Jotenkin niin kevyttä ja helppoa. 

Tällainen "rakennekukkanen" opetti mulle niin mustavalkoisesti sen mikä on "ei näin" ja mikä on "näin". Jos olisin Hansun kanssa joutunut tälläistä opettelemaan (Siis erottamaan milloin hevonen kantaa ja milloin ei), se olisi ollut paljon vaikeampaa. Hansu oli lyhyt ja paljon helpommin "oikein päin" joten se iso ero näiden välillä olisi ollut aika pieni loppujen lopuksi ja vaikeammin tunnistettavissa. Toki Hansukin osasi mennä ilman selkää ja aina ei mennyt hyvin, mutta lusitanot osaa juuri tässä hämätä. Oikeasti nekin voi kulkea lavat alhaalla ja selkä alhaalla mutta ratsastajan täytyy tuntea se selkään eikä hämääntyä siitä kuinka "koottuna" ne kulkeekaan.

Se on se fiilis. 

Vaikea selittää ehkä tässä ja nyt, mutta sitten kun kuka tahansa ratsastaja pääsee sen fiiliksen kokemaan edes kolmen askeleen verran, ne tietää heti mistä puhutaan. Se on aika valaiseva kokemus :D 

Kalevi. Ehdottomasti yksi niistä mun mansikkahevosista. Tässä piaffin harjoittelua Kalevilla. Isoin ymmärrys piaffista Kalevilta oli se, että kyllä se polkee sitä ilman että mun täytyy puskea ja punkea ja vieläpä antaa mennä vähän eteen.
Kuva Taru Arola

Kun mansikkahevosella pääsi opettelemaan piaffin, sitä mansikkaa voi jahdata sitten muilta hevosilta. Tässä kuvassa Nikke- ruuna, kuva otettu noin kuukausi sitten. Nikke ei piaffia ole vielä oppinut, mutta aika äkkiä se on ajatuksen siitä hiffannut! Tiedän mitä tunnetta ja fiilistä lähden Nikeltä pyytämään ja kun Nikke partiopojan tunnollisella luonteella yrittää miellyttää ja ratkaista mitä siltä pyydetään, sieltä tulee jo baby-piaffiaskeleita! Vaikkei Nikeltä siis varsinaista piaffia vielä tarvitsekaan vaatia, mutta ajatusleikki piaffista ja persuksella istumisesta on tärkeää sille yleisestiottaen liikkumisen kannalta. Voisi ehkä ajatella että tässä enemmänkin opetellaan "tunnustelemaan takajalkoja" jotta ne löytyisi vielä paremmin perusliikkumisessa.
Mutta taas. Se on se fiilis. Hevosellekin. 

Jos nyt puhutaan vain siitä, miltä tuntuu kun hevonen kantaa, niin itselläni tuo "tynnyrin päällä istuminen" versus "kamelin kyttyrän välissä istuminen" ovat itselleni ne kuvailevimmat sanonnat mitkä kuvaa sitä tunnetta kun hevonen "nostaa" itsensä ja kantaa liikkeessä. 

No milläs sen sitten saa ratsastettua sinne? Kun mun hevonen valuu sivulle, eteen ja tonne ja tänne jos korjaan sitä tuolta ja täältä? 

No siihen ei riitä yksi blogikirjoitus. Tätä sopii jokaisen kysäistä siltä omalta valmentajalta aina siinä hetkessä kun tuntuu ettet saa hevosta läpi. 

Tähän yksi ympäripyöreä sanonta mikä on mun lemppari kuvailemaan tilannetta, on hiekkakasa vertaus.

Se on sama kun yrittäisi kasata hiekkakasaa neljästä eri suunnasta. Edestä, takaa, vasemmalta ja oikealta. 

Tasamaalta lähden liikkeelle. 

Ensin kasaan edestä. No oho, hiekka valuu takaa. 

Sitten korjaan vähän takaa. No oho, nyt sitä hiekkaa valuu molemmilta/ja/tai toiselta sivulta! Korjataanpas sitten sivuilta. No nyt on jo jonkinlainen kasa mutta aika lättänä... 

Korjataas lisää edestä... 

Hups nyt valuu tuolta... 

Korjataan sieltä. 

Aha nyt valuu TAAS takaa, no laitetaas sinne vähän palkkia... 

Sitten sivulta, vasen, sitten oikea...

Loppujenlopuksi olet ehkä saanut aika jees hiekkakasan joka pysyy hiekkakasana itsestään. 

Sun ei tartte enää "kannatella" sitä hiekkakasaa mistään sivulta vaan se hiekkakasa kannattelee itseään.

Pysyy kasassa. 

(Niin, kaikki varmaan nyt tajusi, että hiekkakasa = hevonen :D Itselläni ainakin on usein tunne että saa kasata hevosta vähän joka suunnasta ja sitten kun se on "kasassa" niin yhtäkkiä se vaan pysyy siinä ilman että nojaa yhtään mihinkään ilmansuuntan. On ns. omilla jaloillaan)

Pointtihan tässä on myös se, että myös ratsastaja voi olla "mansikkaratsastaja" hevoselle. 

Mites lukijat? 

Onko teillä ollut niin hyvä tilanne että on ollut se "mansikkahevonen"? 

Tai onkos teillä jotain sellaisia ajatusleikkejä ja kuvitelmia millä saatte sisäistettyä jonkin asian miltä sen pitäisi tuntua/saatte itsenne jahtaamaan sitä tunnetta?

Ens kerralla sitten vähän erilaisia ja enemmän konkreettisia treenivinkkejä

ja tehtäviä mitä tässä on viimeaikoina itselläni ollut tapetilla! :)

Pisin tauko miesmuistiin

Kehtaakohan tänne enää kirjoittaa? :D

Mitään pahotteluja en aio ladella siitä että olen ollut pitkään kirjoittamatta. On sanomattakin selvää että on hieman hankala kirjoitella kun koko oma hevosharrastus muuttui isosti! Viimeisin postaus olikin Hansun muuttamisesta uuteen talliin lähemmäs mun kotia mutta eipä aikaakaan kun Hansulle löytyi nopeasti jo uusi omistaja joten olin virallisesti hevoseton. Tästähän tuli pieni haloo ht.nettiin että Hansu myytäisiin minun alta pois, mutta sen haluan selventää että ei. Hansu myytiin siksi että minä niin päätin. Vaikka Hansu ei ollut minun omani, niin se oli minulla "ratsutuksessa" ja jo heti alkuun sovittiin että se olisi tarkoitus myydä. Minä sain päättää ajankohdan ja se ajankohta tuli. Harmittaa tietenkin päästää niin makee ja hieno hevonen eteenpäin, mutta tilanne nyt vain oli sellainen etten enää voinut hevosta pitää. Elämä on, vai miten sitä sanotaan. 

Kuva Taru Arola

Mitä mulle kuuluu?

Itseasiassa tosi hyvää. Vaikka omaa ei ole, niin elän ja hengitän silti hevosia. Jotkut ehkä vieläkin mua instagramin välityksellä seuraa ja ovatkin huomanneet että välillä käyn vierailevien tähtien selässä. Olen ryhtynyt "kummiratsastajaksi" jos näin voi sanoa. Autan ja ratsastan/"valmennan" tarpeen mukaan. On ihanaa päästä ratkomaan hevosten/ratsukoiden ongelmia ja pääsen jakamaan sitä kaikkea tietotaitoa mitä itse ehdin kerätä (ja kerään edelleen, oppiminen on ikuista). 

Samalla kuitenkin olen "vapaa". Hevoseton on huoleton. Ihan oikeesti :D 

Olen pystynyt säästämään rahaa, olen pystynyt viimein ostamaan uudemman auton, kohta pääsen muuttamaan ekaan omaan kotiin... Nämä kaikki on ollut mahdollista vain siksi että päästin hetkeksi hevosista taloudellisesti irti. Vaihdoin työpaikkaa Hansun lähtemisen jälkeen joten olen voinut myös keskittyä töihin. Olen aina ollut kunnianhimoinen mutten pysty panostamaan täysillä jokaiseen asiaan mitä teen. Yli kymmenen vuotta panostin kaiken hevosiin, nyt olen panostanut itseeni ja kanavoinut sen myös töihin. Nykyinen työni ei ehkä ihan anna periksi täydellistä omistautumista esim. kisa ja valmennusreissuille vaikka edelleen joustavuutta löytyisi. Mutten henkisesti jaksa keskittyä moneen asiaan joten omalla tavallaan tähän hetkeen tämä kuvio sopii. Minulla on työt, jotka haluan tehdä hyvin ja pääsisin etenemään niissä, se aika mikä siitä jää voidaan käyttää "siihen mihin haluan". Tällä hetkellä se muu aika kuluukin omien treenien kanssa (aloitin juoksemisen ja salilla käymisen!) sekä muiden hevosten auttamisessa. 

No onko ikävä omaa hevosta?

Ei tällä hetkellä. Herttaa on ikävä. Hertan kanssa tehty hevoselämä oli ihanaa. Hansua on ikävä ja välillä huomaan pohtivani "siinä mulla oli käsissä laadukkain hevonen mitä ikinä". Mutten voivottele. Hansulla on tosi hyvä koti ja tuntuu että tein sen kanssa hyvän työn ja että "näinhän tämän kuului mennä". Mutta että nyt haluaisin etsiä itselleni uutta hevosta? Ei. Ei kiitos vielä. Mä olen 17 vuotiaasta asti "omistanut" hevosen. Nyt olen 29 vuotias ja ekaa kertaa elämässäni mun täytyy huolehtia vain omasta navasta ja se on aika kivaa. 

Haluanko koskaan omaa hevosta? Aivan varmasti haluan. Mutten tosiaan nyt. Olisi kiva "pystyttää" se oma elämä ensin kunnolla ja sitten katsoa missä laajuudessa siihen oma hevonen mahtuisi. Ratsastus on siitä ihana laji että sitä voi harrastaa vaikka hautaan asti. Myös se, minkä kerran olet oppinut, ei häviä mihinkään. Ja minähän pääsen ylläpitämään taitojani kokoajan, vaikkei kunnon treeniä olekaan. On myös sanomatta selvää, että nyt kun juoksen ja treenaan salilla, ei ole todellakaan temppu eikä mikään mennä hevosen selkään, kunto meinaan kestää... 

Jos jotain sanoisin että olisi pitänyt tehdä toisin, niin ehdottomasti olisi pitänyt lenkkeillä jo silloin kun kisasi kunnolla! Ihan uskomaton ero kun treenaa muutoin kuin vaan ratsain! Oikeasti... Jaksan nyt paremmin hevosenkin selässä vaikka olisi ollut taukoa, kuin silloin kun ratsastin päivittäin. Ikävä tosiasia, mutta virheistä oppii ;) 

Vinkkinä kaikille tällähetkellä ratsastaville. Alkaakaa käymään lenkillä! Se on ilmaista ja edes 30 minuuttia riittää jo tekemään ihmeitä :D 

Mites blogi?

Noh,noh... Siis mulla on ollut nytkin ihan jäätävä tarve kirjoittaa tänne... Syitä sille etten sitä ole tehnyt löytyy pari. Toisaalta "blogikuolema" on mahdollistanut sen ettei ole tarvinnut lukea itseään koskevia kirjoitelmia netistä. On aika rentouttavaa kun voi pyyhkiä itsensä "pois kartalta" ja olla ihan rauhassa. Toki siis pääosin harvoin sai lukea *askaa netistä itsestään mutta ainahan sitä on pakko johonkin tunkea. Toki osaan olla välittämättä niistä, mutta "kun katoaa varjoihin" ja saa olla ilman mitään negatiivisuutta ympärillään niin siinä sen eron huomaa. 

No mutta ne (teko)syyt kirjoittamattomuudelle:

A) Mun vanha pöytäkone on niin kamalassa kunnossa että kestää niin kauan avata se, etten ole edes käyttänyt sitä piiiiitkiin aikoihin... Liekö edes enää hengissä. Se pieni hetki kun on vapaata ja tekisi mieli kirjoittaa, kaatuu siihen kun yritän avata konetta ja se jumittaa niin että se halu kirjoittaa kerkee jo kadota siinä vaiheessa :D 

Mutta nyt (taddatadaaa!) sain oman työkoneen! Joten nyt voinkin läppärillä kirjoittaa missä vaan. Helpottaa kummasti.

B) Kehtaanko kirjoittaa enää kun tuli pitkä tauko?

Toisaalta miksi en? Ne lukee, ketkä lukee. Ne ketä ei kiinnosta, ei lue. Mulla kuitenkin on monesti tullut hirveä into kirjoittaa kun olen vaikka ollut ratsastamassa näitä "projekteja". Sen päivän agenda, ongelmat ja niihin saadut ratkaisut on just sitä mikä oli mun blogin suola. Vaikka nyt ei voi seurata "mun ratsastusuraa" niin täällä aina se punainen lanka oli treenit. Mun selostukset treeneistä. Mitä tehtiin, miksi ja miten. Välillä tein treenipostauksia aiheista josta halusin, vaikken olisi niitä itse tehnyt juuri. Ja ne postaukset oli ne mitkä eniten keräsi kommentteja ja vuorovaikutusta. 

Ajattelin siis jatkaa niiden parissa.

Mulle edelleen tulee instagramissa directiä tutuilta ja tuntemattomilta missä kysytään treenivinkkejä. Kerrotaan se oma ongelma ja kysytään oisko mitään vinkkiä. Valmentaja en ole, mutta mielelläni kyllä kerron omia näkemyksiä ja vinkkejä jos niitä kysytään. Olen saanut myös kiitosta ig:ssä siitä kuinka jotkut ikivanhat treenivinkkipostaukset ovat edelleen saaneet jollekin seuraajalle hyödyn. Tullaan kertomaan kuinka on koluttu mun ikivanhoja postauksia läpi ja luettu teksti pohkeenväistöstä ja tehty niitä sitten itsenäisesti ja tajuttu joku uusi jippo tai niksi millä saatu hevonen toimimaan. Tai ihan vaan että on saanut inspiraatiota.

Jatkossa tulen kirjoittelemaan tänne ratsastukseen liittyviä treenivinkkejä laidasta laitaan. Asioitsa ja ilmiöistä ratsastuksen ympäriltä. Esimerkiksi käyn tällähetkellä auttamassa erästä ruunaa Turengin suunnilla ja aina täytyy varata ratsastajan kanssa "höpöttelyaikaa" kun sovimme aikatauluja. Ja se höpöttely on sitä, että keskutellaan treeneistä ja pohditaan juuri niitä treenivinkkejä ja kokemuksia miten saatiin joku asia läpi, miksi saatiin jokin asia läpi ja vaikkapa vertaillaan vanhoihin videoihin kuinka hevonen on kehittynyt (ja miksi se on kehittynyt). Ehkäpä saan joitain näitä ratsukoita käyttää täälläkin esimerkkinä, mikäli niin haluavat. 

Sitä en vielä osaa sanoa kuinka usein postailen. Tekemiseni kuitenkin hevosten kanssa on tällä hetkellä säännöllisen epäsäännöllistä, ei päivittäistä. Ennen sitä treenasi kuitenkin "uraputkessa" niin oli aina se punainen lanka. En toki ota painetta tästä. Kirjoitan silloin kun tulee mieleen mistä kirjoittaa (ja itseasiassa niitä on kuulkaas jonossa nyt paljon :D )

No mutta. Katsotaan miten tämä lähtee käyntiin. :) 

Mulle saa edelleen heittää kommenttia ja kysymystä täällä tai ig:n puolella jos on jotain mihin itse kaipaisi treenivinkkejä tai kokemuksia. Niistä ne ideoinnin yleensä kuitenkin lähtee parhaiten liikkeelle :) 

Kuva Taru Arola