Kootussa Ravissa

9. huhtikuuta 2019

Kuulumiset

Lukijoissa on herännyt ihmetys miksi ollaan niin hiljaa. Ihan ymmärrettävää ja pahoittelut. Toki aina oon ollut sellainen että jos ei ole mitään kirjoitettavaa niin sitten en väkisin kirjoita, että tekstit säilyy järkevinä.
Koen kuitenkin jotenkin tarvetta kertoa lukijoillekin että hengissä ollaan. Tosiaan hevosella ei ole mitään hätää ja minäkin säilyn hengissä, mutta nyt tässä on tapahtunut niin paljon viime postauksen jälkeen että päivitellääs vähän.

Tosiaan Hansu on nyt virallisesti myynnissä. Osa varmaan jo nähnyt ilmoituksen Facebookissa. Haluan heti sanoa, että päätös on YHTEINEN omistajan kanssa, eikä hevosta myydä "mun alta". Tarkoitus on aina ollut, tai tähtäin jos voisi sanoa, että jossain vaiheessa Hansu varmaan myydään, mutta valta päätöksestä on aina ollut mulla. Se on ollut aina sovittuna. Ei ollut tarkoitus ihan vielä sitä myydä, mutta pakko sanoa, että minkäs teet kun omat elämäntilanteet muuttuu. Mä en omasta elämästäni täällä ole ikinä halunnut puhua, enkä nytkään, mutta tosiaan kukaan ei kuole.
Nyt vain oli pakon edessä tehtävä se päätös että pakko se on nyt myydä. Ei sen kummempaa. Aina ei voi tehdä niinkuin haluaa tai on suunnitellut.

Hansu on tosiaan muuttanut myös Erkylästä pois. Nyt mulla ei mene enää päivässä 80 kilometriä tallimatkoihin, vaan voin vaikka juosta tallille tuon vaivaiset 5 km? Jaksoin mä 5 vuotta ajella Erkylään tuota pitkää tallimatkaa! Toki tallipaikka on myös huokeampi, vaikkakin moni asia parani, mm vapaa heinä ja kokopäivätarhaus. Maneesi on pienempi, mutta hei, mä menin Hertan kanssa 7 vuotta ulkokentällä kesät talvet, joten ei paljoa vaadita maneesilta että olen tyytyväinen! :D

Toistaiseksi ratsastan Hansua edelleen täysin normaalisti. Valmennukset ovat nyt vähän harvemmin, koska joudun raahaamaan hevosen valmennuksiin koska valmentajani ei ajele kotitalleille (paitsi Erkylä oli poikkeus, siksi sinne Hertan kanssa aikanaan muutettiin).
Kisaaminen saa nyt jäädä. Oli tarkoitus hakea seurani kisatiimiin (vaihdoin vuoden vaihteessa seuraakin tämä mielessä) mutta nyt kisaaminen ei enää sovi. Toki jatkan ja haluan kouluttaa Hansua, vaikka emme radoille pääsekään. Niin ne tilanteet vaan muuttuu.

Hansu on kotiutunut Järvenpäähän tosi hyvin! Nyt sillä on tarhakaverit kosketusetäisyydellä (kiltisti käyttäytyy, leikkii lähinnä toisten kanssa, ei oreile) ja karsinassakaan ei ole umpiseinää eikä se ole "seonnut" siinäkään. Tässä kyllä nää lusitano-orit on ihan mahtavia, välillä unohdat että niillä on munat tallella... :D
Hansu on alkanut kivasti heti pyöristymäänkin kun on heinää vapaasti saatavilla. Se on aina ollut vähän hoikkapoika, mutta nyt näkyy kyllä että tarttuu ruoka. Se on hyvä.

Vielä en ole uudella tallilla ratsastanut kuin kerran, mutta liinassa on Hansu päässyt tutustumaan tiluksiin. Eiköhän kohta aleta treenaamaan taas  :)

Tässä vielä viimeiset kuvaukset Erkylässä! Kuvattiin nämä 2 päivää ennen muuttoa, eli tuoreimmat treenikuvat ovat tässä. Ravissa kyllä huomaa kehityksen parhaiten, Piaffi on aloitettu, passage on melkein ollut aina ja lisäykset jaksaa mua yllättää aina uudestaan ja uudestaan. Tuntuu että lisäykset vaan kehittyy kokoajan että koska se raja tulee vastaan?
Laukassa piruetit on jo aikalailla hallussa, voiman myötä niihin tulee lisää laatua tietty mutta helppoahan ne Hansulle on. Nyt tosiaan kuvauspäivänä todistetusti kuvaaja-Tarulle pääsin näyttämään Hansulle PSG radan kuvion että se kyllä hoituu :D
Eli kyseessä on puoli piruetti, vaihto, ja puolipiruetti ja vaihto. Onnistuu!

Kuvat Taru Arola
Kuinka apinalta sitä voi itse näyttää?! :DDD
Hoen pitkään ja hartaasti "hyvääää"  :'D

Nää lisäykset on vaan niin jotain!

Piaffissa alkaa olla hyviä askelia, vähän vielä vaatii Hansulta ettei se yritä liikaa, mutta onhan tääkin sille luonnostaan helppoa. Vähempikin riittäisi ja se saisi olla "laiskemmin" töissä ettei se yritä liikaa ja liian paljon, hehe :D

Tässä ratsastan piaffista ulos, taputan ulkokädellä, siksi etukönö.





18 kommenttia

  1. Harmi, ettei teitä nähdä kisaradoilla! Jos saa udella, niin onko sulla sitten jotain muita heppakuvioita tiedossa kun Hansu myydään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mitään kuvioita, mutta kyllähän mä ratsastamaan pääsen. En toistaiseksi otakkaan mitään "omaa" hevosta. Onneksi tosiaan ratsastamaan pääsee jos tahtoo!

      Poista
  2. Harmi, että teillä Hansun kanssa yhteinen taival päättyy. Mutta niin ne elämäntilanteet vaan muuttuu, eikä aina voi saada tai pitää kaikkea mitä haluaa. Mitä meinasit tehdä Hansun myynnin jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kyllä. Aina ei voi valita :P

      Olen ilman "omaa" hevosta, toki ratsastamaan pääsen mutten ota "vastuulleni" hevosia hetkeen

      Poista
  3. Oletko raskaana vai? ;) Harmillista että teidän taival päättyy :(

    VastaaPoista
  4. Ymmärrettävä tilanne, toivottavasti jonain päivänä näemme sinut vielä myös kisakentillä! Mielestäni olet yksi Suomen parhaimmista ratsastajista ja hevosen kouluttajista. Ilo on lukea kirjoituksiasi joten toivottavasti blogi jatkuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kuulla :) ratsastus on siitä hyvä laji että voit koska vain palata radoille takaisin! Tässä on vain nyt sattunut niin paljon kaikkea etten voi keskittyä kisaamiseen nyt. Ratsastaa toki aion, muiden hevosia ja kouluttaa niitä:)

      Poista
  5. Hei Noora

    Kiitos päivityksestä. Elämä yllättää meidät kerta toisensa jälkeen. Jotkut yllätyksistä ovat ikäviä, jotkut iloisia - jotkut molempia.

    Toistaiseksi yhteistyönne jatkuu, hyvä niin. Kuvat ovat taas upeita! Kivaa, että Hansu on kotiutunut hyvin ja pyöristynyt.

    Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa sinusta niin ratsastajana ja hevosen kouluttajana kuin myös bloggaajana. Kirjoituksesi ovat tuottaneet iloa ja ahaa -elämyksiä. Mukavaa olisi lukea niitä jatkossakin.

    Hyvää huhtikuun jatkoa!
    Maarit L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse, ehkä tämä muakin vähän opettaa. Mikään ei ole pysyvää ja se että elämässä on muutakin kuin hevosia. :)

      Katsotaan miten kevät tässä etenee!

      Poista
  6. Enpä oikein osaa sanoa mitä tietä tai polkua tänne sinun blogiisi tulin. Mutta hyvä kun tulin, sillä heti eka postauksen luettuani päätin että tänne jään ja liityin lukijaksi. Tämä on niin erilaista kuin minun blogini, ettei voi sanoa kuin että vau.
    Tuleppas sinäkin käymään aurinkokujalla. Minä postailen sisustamisesta, puutarhanhoidosta, rakkaasta harrastuksestani nukkekotimaailmasta ja vielä kaikesta mahdollisesta mitä elämä eteeni heittää.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sulle.

    VastaaPoista
  7. harmi homma. mites blogin sitten käy kun hansu lähtee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tiedä... väkisin ei pidä kirjoittaa mutta toisaalta ei tee mieli lopettaakaan. Jos en enää treenaa ahkeraan niin onko mulla tänne mitään kerrottavaa? En tiedä. Täytyy katsoa miten tässä asiat etenee :)

      Poista
  8. Hei,Noora! Komppaan edellisiä, on ollut ilo lukea kuulumisia ja seurata teidän taivalta. Kaikkea hyvää sinulle. Elämä kantaa!

    VastaaPoista
  9. Olen lukijana sitä mieltä, että jos blogiteksti ei päivity riittävän tasaiseen tahtiin, niin silloin kannattaa laittaa homma paussille. Kuukaudenkin tauko on jo ihan liian pitkä, joten joko tai. Tämä koskee lukuisia bloggaajia hevospuolella, tarkoitan vain yleisesti!
    Toivottavasti Hansu löytää uuden (kenties kisaamisestakin kiinnostuneen) kodin ja näemme komistusta kisakentillä. Olethan tehnyt upean työn sen kanssa, joten sääli olisi jos siitä tulisi pelkkä puskapolle.
    Kaikkea hyvää sinulle, on ollut ilo lukea blogiasi jo vuosien ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höpö höpö, eiköhän jokainen päivittele silloin kun siltä tuntuu ja kun on päiviteltävää, joskus tulee pidempiä taukoja ja joskus taas tiheämmin postauksia, kunhan ei ala tuntua pakkopullalta koko bloggaaminen! Kyllä ne parhaat tekstit muodostuu silloin kun ei tuijota postaustahtia ja yritä väkisin vääntää jotain postausta vaan kirjoittaa silloin kun on kirjoitettavaa ja aikaa sekä halua kirjoittaa. ;)

      Poista
  10. Joo väkisin ei pidä kirjoittaa! Mutta toisaalta kun hiljaisuus ei johdu siitä etteikö olisi intoa, niin en näe järkeä kokonaam lopettaa.
    Elämäntilanne vaan on nyt sellainen etten pysty keskittymään hevosiin/bloggaamiseen, ei vaan mahdu nyt ajatuksiini. Kuitenkin edelleen tulee hetkiä kun kelaan "oi vitsi tästä pitää kirjoittaa", joten aion kyllä tämän blogin vielä pitää näkösällä ja kirjoitan kyllä heti jos vaan sellainen tilaisuus tulee. :)

    Ehkä tätä voi taukona pitää? En tiedä.

    Jos kaikki menee hyvin niin Hansu toivottavasti pääsee kisaavaan kotiin, se olisi aika makeeta saada radoille ja eniten mua tässä harmittaakin se että se oikeesti olisi sinne aika komee ja sillö on tosi paljon vahvuuksia, vaikka vihreä radoilla onkin. Harmittaa etten itse sitä nyt loppuu voi viedä mutta siitä saa kyllä joku itselleen todella hienon ja laadukkaasti liikkuvan pelin, joka kuitennin samalla on äärettömän kiltti ja luotettava, eikä mikään helikopteri.

    Harvassa on tällaiset, jotka liikkuu makeesti mutta ovat myös sopivia vaikka maastoiluun ja pomminvarmoja missä vaan :)

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!