Onko ratsastus urheilua?

Kuinka moni jo on lukenut tämän mielenkiintoisen Kati Hurmeen kirjoittaman lehtijutun koskien ratsastajien kuntoa ja Anne-Maarit Hyttisen tekemää tutkimusta ratsastajien suorituskyvystä? Jos et tiedä mistä puhun niin käy lukaisemassa tämä lehtijuttu: www.maaseuduntulevaisuus.fi/hevoset
Tämä oli varsin karua luettavaa loppujenlopuksi! 

Aiheesta "onko ratsastus urheilua" kuulee ihan jatkuvasti ja muistan jo lapsena kuinka on saanut kuunnella ilkkumista "hevonenhan siinä tekee kaiken työn eh eh" vitsiä, kukapa ei? Edelleen tuntuu että jopa ratsastajien keskuudessa jakaannutaan kahteen leiriin, niihin jotka sanoo että ratsastus ei ole urheilua ja niihin jotka sanoo että on. Itse sanoisin että ratsastus on urheilua. Minä miellän URHEILUKSI kaiken missä kroppa joutuu tekemään töitä, tavalla tai toisella JA syke nousee, lihakset kipeytyvät jne. Tiedän että tähän kytkeytyy myös itse sanaan paljon  odotuksia. Olisiko helpompi puhua liikunnasta jos sana urheilu kuulostaa liialta? Ratsastus on liikuntaa. Sitä se varmana on! Ratsastus on urheilua. No joo, öö, kyllä mun mielestä? Huomaatteko eron? :D

Kilpaurheilu on asia erikseen. Siinä urheillaan kilpaa kuka on paras suorittaja lajissa kuin lajissa. 

Saako ratsastaja sanoa itseään urheilijaksi? Mielestäni saa, vaikkakin "urheilullisuuden taso" vaihtelee. Päästäänkin arkaan paikkaan, voiko ylipainoinen olla urheilija? Kamalan vaikea aihe!

"Suomen väestön, kunto on laskenut vuosi vuodelta. Se, että ratsastajien kunto on saman ikäistä keskimääräistä väestöä alhaisempi kuitenkin yllättää. Tämä koskee myös kilparatsastajia."

Aikamoista. Miettikää. Keskimääräistä huonompi! Toki kiinnostaa tietää mihin tässä verrataan. Onko kunto huonompi kuin toimistotyöläisellä joka ei harrasta muuta kuin kävelyä? Vai onko kunto huonompi kuin toimistotyöläisellä joka harrastaa kuntosalia? Tätähän juttu ei kerro mutta pointti on varsin selkeä. Ratsastajilla on huonompi kunto kuin muulla väestöllä keskimäärin! 
Toki tiedetään, tiedetään, poikkeuksisa on. Tämä on keskiarvo. Mutta ei varmana tuulesta temmattu vaikka itse kokisikin olevansa kovakuntoinen (ja varmati voikin olla!)
Mutta että kilparatsastajatkin kuuluvat maassamme keskimääräistä väestöä alhaisemmalle tasolle! Huhhuh. Vähän kolahti, vaikken nyt tällä hetkellä kilpaa ratsastakaan! 
Voin kuitenkin myöntää tämän. Silloin kun kisasin korkeimmillani, kuntoni oli paljon huonompi kuin mitä se on nyt kun vain "ratsastelen". Eikä tähän syytä tarvitse etsiä...

Silloin kun treenasin tosissani Hertan (ja Hansunkin) kanssa, ei mulla "ollut aikaa" aikaa enää treenata itseäni. Kävin silloin tällöin (Siis ehkä kerta viikkoon jos sitäkään) kävelyllä, pyrin hölkkäämään mutten pitänyt siitä yhtään ja kuntokin hölkällä oli tolkuttoman huono. Enhän mä pitänyt siitä koska se ei kulkenut hyvin! Välillä tein kotijumppia, mutta huom, hyvin taas painosanalla välillä. Uskottelin itselleni että "treenaan myös oheisliikuuntaa" mutta ehkä se oli enemmän kauniina ajatuksena, toteutus ei tullut 100%... 
Mutta ihan oikeasti. Tämä laji on aika raaaka! Se että ensin teet pitkää päivää töissä saadaksesi edes rahaa siihen että ylläpidät hevosta vie jo aikaa (ja tässäkin riippuu siitä millaistra työtä tekee, istuuko paikoillaan vai tehdäänkö ruumillista työtä). Töiden jälkeen ei ole mitenkään tavatonta että tallilla kuluu monta tuntia treenaten ja hevosta hoitaen. Tähän päälle vielä työ ja tallimatkat. Mihin jää aika treenaaiselle muutoin? Tottakai sehän lähtee treenaamaan kellä tahtoa on, mutta kyllä sillekin tosissaan saa aikaa pyhittää joten ymmärrän kyllä miksi monella ratsastajalla jää oheistreenit tekemättä. 

”Ratsastajat yleensä vain ratsastavat, eikä se kehitä hapenottokykyä tai voimatasoa. Kunto ei näin kehity. Ratsastuksessa myös tavoitellaan eleetöntä suorittamista. Mitä taitavampi ratsastaja, sitä vähemmän hän kuluttaa energiaa.”

Itselläni Hertta-aikaan meni pelkästään omasta päivästä autolla ajamiseen töihin ja tallille aikaa 3 tuntia (tunti-1,5h työmatkoihin ja n 1 h tallimatkoihin). Se on aika iso lohkaisu. Töissä se 8 h, tallilla 2-3 h. Yleensä lähdin töihin varastolle kuudelta aamulla, tallilta tulin kotiin 11 illalla. Missä välissä treeni?

Noh, onneksi fakta on, että joka päivä ei tarvitsisi tehdä oheistreeniä. Senkin voi suunnitella niille päiville kun on enemmän vapaata, joko töistä tai tallista. Tämä vaatii suunnitelmallisuutta ja sitoutuneisuutta. On se toteutettavissa! Minä en vain sitä silloin ajatellut. 

Nyt kun olen hevoseton ja voin keskittyä pelkästään omaan treeniin, oikeastaan kaduttaa miksen tehnyt lihaskuntoa ja juoksemista silloin tosissani. On hassua huomata että mulla on nykyään parempi ratsastuskunto kuin silloin kun ratsastin tosissani... Juoksemisen myötä syketasoni ovat madaltuneet ratsastaessa paljon. En ole läheskään nii hengästynyt enää hevosen selässä mitä olin aikanaan. Surullista!
No kuinka paljon sitten treenaan että sain kuntoa ylös? Aika vähän loppujenlopuksi. 

Juoksen 5-7 km pari kertaa viikossa. Joskus juoksen 10 km, joskus 3. Jännittävää oli huomata kuinka nopeasti se kunto oikeasti lähtee nousemaan kun vaan lähtee lenkkiä vetämään. Aluksi juoksin vain 3 km lenkkejä (siis kävely - hölkkä vuorottelua) ja sitä mukaan kun alkoi tutua hyvältä, kiersin hieman pidemmältä kotiin lenkkiä pidentäen. Ei mennyt kauaa kuin 5 km tuntuu jo ihan peruslenkiltä ja hölkkäsin sen kokonaan. 10 km alkaa itselläni sattua jalkoihin mutta yllätyin että senkin rajapyykin sain rikottua. Mutta se missä huomasin jos ison eron ratsastamiseen, oli tuo 5 km. Kun kunnon sai vakiinnutettua siihen, että 5 km menee hölkäten ihan mukavasti, oli olo hevosen selässä erilainen. 

Haluaisin juosta vieläkin paremmin ja jaksavammin, mutta se onkin jo sitten tulevaisuutta. 

Herbamaare lähdössä kunniakierrokselle meidän ekassa Inter A luokan palkkareissa :) aiheeseen viitaten, muistan kuinka radoilla mua heikotti varsinkin raviohjelmassa! Tuntui että happi loppuu, varmasti jännitys oli yksi osasyy miksi tuntui että "kunto loppuu" ja henki ei kulje vaikka kotona näin ei ollut. Muistan kuinka aina odotin raviohjelman jälkeen tulevaa käyntiosuutta JOTTA PÄÄSEN HENGÄHTÄMÄÄN. Ei näin... Ei todellakaan näin että kisaradalla haaveillaan tauosta siksi että saisi happea! Miksi en tehnyt asialle silloin mitään... Jotenkin sitä vain oli pää niin siinä lajitreenissä. 

Onko kukaan muu koskaan miettinyt miten muissa lajeissa treenataan?

Muissa lajeissa ihan jo junioritasolta kuuluu oheisharjoittelu. Nappulat juoksee jäähallin ympäri AINA ennen lätkä tai futistreenejä lenkkiä. Käydään testeissä ja käydään salilla. Näitä junioreita ohjataan jo nuoresta pitäen MYÖS oheisharjoittelussa SEKÄ itse lajisuorituksessa. 
Ratsastajilla on kyllä lajivalmentajat mutta onko KETÄÄN valmentajaa joka edes suunnittelee valmennettavalleen oheiskuntotreenit? Onko valmentajilla siihen edes "pätevyyttä"? Voisiko olla erikseen lajivalmentaja ja sitten oheiskuntovalmentaja ratsastaille? Toki tämänhän maksaisi ihan jäätävästi mutta ei nyt puhuta rahasta. 
Tässä on jo yksi iso ero meidän lajissa. Jos puhumme maajoukkueratsastajista versus muun lajin maajoukkue, emme treenaa suorastaan mitään. 

Toki meidän laji on taitolaji. Se ei voita kouluratsastuksessa joka nostaa eniten penkistä tai juoksee 100 nopeiten. Mutta vaikka olisi kuinka taitava hevosen selässä, voi suoritusta huonontaa heikko hapenottotkyky. Ratsastuksen kuuluu olla eleetöntä, mutta jos viimeisillään voimillaan pinnistää radan läpi, voi se näkyä jo siinä eleettömyydessä noin niinkuin kärjistetysti.

Mites formulat? Formuloissa kuulee samaa vanhaa läppää "eihän se ole urheilua, ne vaan ajaa autoa". Ei formuloissakaan itse lajisuoritus ole sitä missä mitataan kuka hyppää pisimpään tai kenellä on eniten voimaa, ihan niinkuin ratsastuksessakin. Mutta ai että formulakuskit, nehän vasta joutuukin treenaamaan muuta kuin ajamista!

Tosi mielenkiintoista pohtia näitä!

”Kyllä me luonnostaan pyrimme tekemään arkityöt mahdollisimman taloudellisesti ja kroppaa säästäen. Tallitöiden mekaaniset toistot lisäävät jäykkyyttä ja toispuoleisuuttaa. Ratsastajalta taas vaaditaan hevosen selässä elastisuutta, voimaa, balanssia, reaktionopeutta ja hyvää hapenottokykyä.”

Usein kuulee ratsastajilta puolustuksena "no mutta minä kyllä teen tallitöitä!". Se ei ikävä kyllä riitä, vaikka aivan parasta arkiliikuntaa se kyllä on! Kunto meinaan kasvaa tallitöissäkin nopeasti. Jos kantaa vesiä 100 metrin matkan jo parin viikon ajan, pitäisi senkin toimenpiteen intensiteettiä nostaa jotta ihminen ei "jäisi" sille tasolle.

Vitsailen aika ajoin kavereiden kanssa että "parhaat sykkeet saan ratsastaessa enkä esim juostessa! Kyllä se vaan niin on että ratsastus on raakaa urheilua kun sykkeet on korkealla". 
Hetkinen, mietitäänpä vähän...

Nouseeko ne sykkeet ratsastaessa siksi niin korkealle että ratsastajalla on huono hapenottokyky ja huono kunto? Ratsastaja joutuu niin koville keikkuessaan harjoitusravissa hevosen selässä? 

Vai onko se ratsastus oikeasti niiiiin rankkaa että sykkeet on tapissa kuin cooperin testissä?

Mä vähän veikkaan että syy korkeille sykkeille on oikeasti se huono kunto. Vaatii niin paljon ponisteluja olla harjoitusravissa siellä selässä. Sitten kun mennään juoksulenkille, ei meillä ole niin hyvää kuntoa että jaksettaisiin edes juosta niin pitkään sykkeet tapissa että saataisiin sama kalorinpoltto lukema kuin ridatessa! Ridatessa jaksaa sen verran pidempään sillä "henkensä" uhalla siellä selässä yrittää istua vaikka hapottaakin. :D Hehheh. 

En missään nimessä tarkoita että ratsastus ei olisi liikuntaa. Olen edelleen sitä mieltä. Olen vain sitä mieltä että se ratsastus on meille ratsastajille "liian" rankkaa yksinään, tarvittaisiin parempiin tuloksiin oheisliikuntaa jotta KUNTO saadaan ylös. Kuntoa emme ratsastamalla itsellemme kehitä, siis lihasvoimaa ja hapenottokykyä. 

Tähän taas yksi huomio!

Jos entinen huippu-urheilija jostain muusta lajista aloittaa ratsastuksen, hänhän hallitsee kehonsa hämmästyttävän hyvin, istuu yllättävän hyvin aloittelijaksi selässä, ja jaksaa yllättävän hyvin? 
Jos laitamme "sohvaperunan" selkään, on ihme että hän edes pystyy ravissa pitämään itsensä suht keskellä eikä keikahda maahan. Aloitteleva ratsastajahan ei hallitse oikein kehoaa, kädet lepattaa ties missä jne. Mutta entinen huippu-urheilija istuu yllättävän vakaasti selässä vaikka taitoa ratsastukselle ei vielä ole. 
Ei ole epäselvää miksi näin. 

Hassua on, että tosiaan ei vaan me tavan pulliaiset jotka ratsastaa, vaan myös huippujen keskuudessa on "huonokuntoisia". Tähän on kyllä tullut jo muutosta. Seuraan instagramissa mm. Catherine Dufouria, hän on ihan mieletön treenaaja! Juoksiko jo maratoninkin? Inspiroivaa. Muutenkin huomaan nuoremmissa kilparatsastajissa maailman huipulla kuinka se oheistreeni näkyy heidän elämässään. Ehkä muutaman kymmenen vuoden päästä ratsastuksen maajoukkuetasolla kuuluu jo ihan omana osa-alueenaan oheisliikuntavalmennus? 

Lopuksi vielä haluan sanoa, että vaikka tuossa aiemmin ihmettelin että miksi aikanaan vain treenasin ratsastusta kun kisasin enkä treenannut oheisliikuntaa, niin korostan että tosiaan, se vastuu on vain mulla! Kuitenkin kyllä muistan valmennuksissa jos alkoi kunto loppumaan ja huohotin selässä, niin kyllä valmentaja (ihana Riitta!) sanoi samantien: "joku joutaisi nyt lenkille ja se joku ei ole hevonen!" :) Että olisi pitänyt ihan vain jo valmentajan pelossa potkia itseään persuksille ja lähteä juoksemaan! :D 

Kuva Aada Lätti, Hertta Finnderbyssä 2015 Inter I kür ohjelmassa.
Radalla pidin eniten laukkaohjelman esittämisestä. Siinä tuntui että jaksan paremmin. Ravissa istuminen kulutti enemmän "kuntoa", mutta tosiaan näinhän se ei saa olla. Ei voi pitää "lepotaukona" laukkaa tai käyntiä. No mutta! Viisaampana tulevaisuuden radoilla, kunhan sinne taas jonkun uuden heppakaverin kanssa joskus pääsen :) 

Treenaatteko te ratsastuksen ohella? Mua niin kiinnostaisi kuulla!

Kerro oletko ratsastajana millainen (Esim ratsastuskoulu 1 x vko, oma hevonen / vuokra jne) ja sen lisäksi teetkö mitään sen lisänä. Koetko että siitä on hyötyä? Vai haaveiletko että haluaisit alkaa treenaamaan enemmän omaa kuntoa? Vai onko peräti niin että kuntoilit aiemmin, nyt se jäi ja huomaat eron tai et huomaa?

Kaikki kokemukset kiinnostaa!

Tästä aiheesta seuraavassa postauksessa vähän lisää siinä mielessä että kerron mitä itse nykyään treenaan "ratsastusmielessä". Millaisia treeniojelmia multa löytyy mitä käytän jne :) 

Tässäpä todistetusti olen osallistunut nyt viimein juoksikilpailuun! Vaikkakin se korona-aikana oli "virtuaalinen". Juoksimme kaverini kanssa 21 km! Voin sanoa, ettei juostu koko matkaa, kävelimme välissä, mutta sen lupasimme että ekan 10 km juostaan kunnolla, loput oman tunnon mukaan. Mutta pointti on se, että mä en ole ikinä tosiaan juossut mutta näin 30 korvilla hyvin voi aloittaa ja huomata että pystyn siihen vaikkakin ihan "mummovauhtia" menenkin. Pelkkää positiivista vaikustusta saa aikaan. Paitsi omalla kohdallani kierot varpaani saa aina makeet rakot kun juoksee vähän enemmän :D 
Kun ei ratsastuskisoihin pääse niin johonkin täytyy sekin into käyttää ja juosta päättömänä pitkin virtuaalikisoja hahha. Toki mulla tämä kisa päättyi nestehukkaan ja sitä myöten oksenteluun kotona loppuillasta, mutta noin niinkuin muuten oli ihan jees kokemus :D 

Askellajien parantaminen

Mun lempiaiheista taas yksi!

Jokaisella hevosella on se oma liikekapasiteetti. Osa kerää nuorena jo näyttelyistä 10 askellajeista, osa saa sitä mukavaa 7, mutta määrääkö tämä sen kuinka hyvä kouluhevonen niistä isona tulee? Joo ja ei. 

On monenlaista tarinaa. On niitä hevosia jotka pokkaa askellajipalkinnot nuorena mutta kummasti ne hevoset saattaa kadota ennen vaativia luokkia (syitä toki on monia, säilyykö hevonen terveenä etc...)  ja sitten on niitä tavan tallaajia jotka kuitenkin saattaa päätyä GP luokkiin. Tähän väliin mahtuu taas monta muutakin tarina.

Haluan korostaa heti alkuun, että nämä vinkkelit mitä tässä kirjoitan, kirjoitan omasta kokemuksesta ja ne pohjautuvat niihin hevosiin millä on tullut ratsastettua. Jokainen hevonen on yksilö ja jokainen ratsukko on aina omalla tasollaa, joten en voi sanoa yhtä ja oikeaa tapaa miten kuuluu tehdä. Perusperiaatteet ovat samat, mutta riippuu pitkälti siitä jo onko hevonen hidas vai nopea, laiska vai reipas, mitä kannattaisi lähteä tekemään!

Vaikka nuorta hevosta tai varsaa etsiessä tottakai täytyy kiinnittää huomiota liikkeiden laatuun jos kouluhevosta itselleen mielii, mutta lohdutuksen sanana, ne askellajit mitä hevonen omaa, eivät välttämättä ole sen hevosen lopun elämän liikkumistapa. 

Monesti on tullut todistettua kuinka koulutuksen myötä hevosen liikkeet voivat muuttua paljonkin! erityisesti ravi on askellajeista se, jota voi muuttaa todella paljon. Ravin ei tarvitse olla kovin flashy heti nuorena, siitä voi tulla todella hienokin kun hevonen oppii kantamaan itseään ja saa voimaa. Käynti on askellajeista se "jäykin" jota on vaikea muuttaa, mutta se on äärimmäisen helppo pilata. Hieno yliastuva käynti voi tulevaisuudessa olla lyhyt ja jännittynyt harmillisen helposti, tai se iso käynti voi muuttua kootessa puhtaaksi passiksi. Laukka on askellajeista yksi vaikeimmista muuttaa. Se yleensä joko on tai ei ole hyvä, mutta sitäkin voi muokata. Ei ehkä "muuttaa" kokonaan toiseksi, mutta huomattavasti sitäkin voi parantaa. Laukankin saa pilattua, mutta ei ehkä niin helposti kuin käynnin. On sitäkin nähty kuinka nuorena isolaukkainen hevonen onkin aikuisiällä "rapulaukkaa" tököttävä jäykkis. Varsinkin laukassa tuntuu olevan se harha, että "mitä hitaampi laukka sitä kootumpaa se on". Eieiei... 

Hyvinkin iso ja ilmava laukka voi olla koottua ja silloin saadaankin superlaukka, kun se isolaukkainen hevonen saadaan koottua säilyttäen laukan ilmavuus ja suuruus! 

Käynti

Kuten sanoin yllä, käynti on todella helppo pilata. Ei kuitenkaan syytetä aina ratsastajaa! Käynti voi kärsiä jo siitä että hevonen vain jännittää. Selkä kun menee lukkoon, saadaan töksöttävää ja ahdasta käyntiä vaikka muutoin hevosella olisi hieno käynti! Ei ole ennenkuulumatonta että jo pelkästään näyttelyissä, ilman ratsastajaa, hevonen saa keskinkertaisen numeron käynnistä, koska se ei vain jännitykseltään sitä pysty esittämään samanlailla kuin kotona! Kuinka helppoa tästä on sitten pilata se käynti kun ratsastaja onkin selässä, ja radalla iskee lukko? 

Hertta oli hyvä esimerkki. Sillä on aina ollu ihan ok käynti. Ei mikään 10 käynti, mutta sanoisin että varma 8. Saimme kuitenkin alkuaikoina jopa 4 tai 5 käynnistä arvosanaksi! Käynti ei ollut passia, mutta lyhyttä ja jännittynyttä. Myöhemmin radoilla saimme jo 8 numeroksi käynnistä! Ainakin varma 7. Mitä tässä tapahtui? Toki kehitystä juu, mutta yksi kehityksen mukana tullut ilmiö oli jännityksen väheneminen joka vapauttaa selän takaisin käyttöön. Jotkut hevoset taas ovat hyvin varmakäyntisiä. Käynti kun on aina varma 8 vähintään, on aika hyvät pisteet yleensä tiedossa jos muut asiat menee hyvin, Käynti kun on radalla melkein aina kertoimella 2.

Ongelmat käynnissä siis yleensä tulee siitä että hevonen kiirehtii ja jännittyy. Kuinka moni tunnistaa tilanteen? Hevonen menee lyhyttä ja kireää käyntiä, haluaisit saada sitä ratsastettua eteen, mutta se ei onnistu? Jos patistat eteen, hevonen jännittyy joko enemmän tai hipsii jo ravin puolelle. Ollaan pattitilanteessa, pitäisi ratsastaa lyhyttä askellajia enemmän eteen ja matkaavoittavammaksi mutta tunne on että jos tästä yhtään yrittää eteen ratsastaa, hevonen suorastaan karkaa!

No mikä avuksi? Oonko koskaan sanonut "Tee päinvastoin miten hevonen haluaa". 

Jäykkä ja lyhyt käynti on usein kiireistä vaikka mennäänkin hitaasti. Vastaus: hidasta lisää. Rauhoita tilanne.

Mitä usein teen on seuraava:

Hidastan käyntiä, pyrin kuitenkin rentoon meininkiin ja mitä matalempi kaula sen parempi, varsinkin jos hevonen on jännittynyt niin yleensä niska nousee. Eli kävelen ja pyrin rauhoittamaan käyntiä. Jopa hyvinkin hitaaksi ja rauhalliseksi. Tarjoan pieniä peräänantoja ja maanittelen niskaa alemmas, mutten pakota. Tavoite on että hevonen alkaa itse hakemaan alemmas, ei niin että keskityn pelkästään kaulan laskemiseen. Pakotettuna alas vedetty pää on kaukana rentoudesta. RENTO hevonen laskee ITSE päätänsä. Ratsastajalta vaaditaan pehmeää kättä, mutta ei saa "hempeilläkään ilman tuntumaa". Määrätietoinen ja lempeä joustava käsi. Juu, se se on oikea sana!

Kun hidastat käyntiä, älä siis tee sitä vetämällä, vaan koko kroppa töihin. Koko kroppa ja olemus hidastaa. Jos hevonen karkaa niin toki saat ottaa puolipidätteen ja pidätteen, mutta tee se silloin selvästi jonka jälkeen taas päästät. Ei jatkuvaa vetämistä.

No koska päästään sitten ratsastamaan eteen kun sinne eteen halutaan?

Siirtymät. Siirtymät taas. Ai että, ihanat siirtymät! 

Käynti, seis, ISO myötäys, liikkeelle. Yleensä (painotan yleensä, riippuu hevosesta) hevonen akaa rentoutua. Huom. Tässäkin riippuu siitä millä intensiteetillä pysähdykset tehdään. Jos hevonen on todella kuuma ja hermostunut, eikä malta seistä, voi joskus pysähdys jopa vain pahentaa tilannetta, MUTTA... Eikös aikalailla 99% hevosista seiso tyytyväisenä ja rennosti paikallaan kun tulet alas selästä?  Hyödynnän tätä. 

Eli käynti, pysähdys ja iso myötäys pidätteen jälkeen kun hevonen pysähtyy, ehkäpä isot rapsutukset ja vaikka ajatus "nonniin, kiitos, enköhän tule alas selästä". Tällä tavoin mm, Hansu rentoutui tosi hyvin! Se ei malttanut oikein aluksi seistä paikallaan, mutta kun pysähdyksestä naamioin "kiva kiitos ja talliin" tehtävän, se alkoi oikein "nukahtaa" pysähdyksiin! Se piti suorastaan maiskuttaa uudelleen käyntiin! Ja tästä päästiinkin käynnin rentouttamiseen. 

Kiirehtivä käynti pitäisi saada hallintaan. "Jokainen askel on sun, ratsastajan". Joskus tulee tehtyä ihan konkreettisesti käynnissä harjoitusta, jossa pyrin "antamaan luvan" jokaiselle askeleelle hevoselle erikseen! Eli vaikka YKSI askel kerrallaan eteen ja seis, kunhan ne kaikki askeleet on ratsastajan määrittelemiä. Jos ratsastaja ei halua ottaa askeltakaan eteen, sitten ei oteta. Jos ratsastaja haluaa ottaa 5 askelta eteen, se on tasan 5 askelta.

Siirtymät yleensä parantavat myös sitä vähän hidasta ja laiskaa käyntiä. Tällöin ajattelen että nopeutan hevosta ja aktivoin. Jos hevonen menee pitkää ja laiskaa käyntiä, sitä pyrin sitten siirtymillä "virittämään". Pienempää ja nopeampaa käyntiaskelta ja aktiivista sellaista! Tässäkin siirtymät pysähdykseen tai vaikka raviin ja takaisin nopealla syklillä auttaa usein. Eli taas, päinvastoin kuin hevonen haluaa. Laiskempaa käyntiä virittämällä pyrin saamaan hevosen sanomaan "hei pliis voitasko me jo mennä vaikka raville? Tai itseasiassa haluan jo vähän mennä ennenkuin tuo ratsastaja taas kohta sanoo että mene.". Eli koitan saada hevosta ennakoimaan jo tulevaa pohjetta joka pyytää että mene. Laiska hevonen yleensä arvostaa sitä kun niihin ei koske. Sitten kun se alkaa "karkaamaan" positiivisessa mielessä alta, pääsenkin aika paljon kehumaan ja kohta saan olla "irti" hevosesta.

No mites jos hevonen helposti taipuu käynnissä passimaisuuteen?

Vinkkinä, ratsasta vähän sivulle. Puhun itse usein "avoväistöstä". Ei se mikään oikea nimitys ole, mutta tämä toimii hyvin esimerkiksi pääty-ympyrällä. Asetan hieman sisään, sisäpohkeella työnnän vähän etuosaa väistömäisesti ulos, takaosakin siirretään ulommalle uralle, eli tulisi avon taivutus ja "kolme uraa" ja samalla pohkeenväistön loiva sivulle meneminen. Tämä hieman sivulle ratsastaminen saa hevosta paremmin polkemaan rungon alle ja se joutuu keskittymään siihen mihin se jalkansa laittaa! Hevosen on vaikea mennä passia jos sen pitää askeltaa sivulle samalla. 

Näitä sitten toistan. Käynti (passimaisuus) --> sivulle (Avo/sulku/väistö tms) --> käynnin askel puhtaampi --> ulos suoristaen eteen --> toista uudelleen sivulle jos käynti muuttuu passimaiseksi. ja toista, ja toista, ja toista...

Ravi

Ravin parantaminen onkin se "helpoin". Taino, ehkä se missä muutoksen saa nopeiten ja selkeämmin näkyviin. Eihän ratsastuksessa kai mikään ole helppoa, joten saakohan sitä sanoa :D 

Nyrkkisääntö, mitä enemmän hevonen ravaa etupainoisena, sitä vaikeampaa sitä ravia on parantaa. Eli mitäs tämä meinaa?

Se ravi tulee väkisinkin paranemaan ja siitä tulee näyttävä, mite enemmän saat siirrettyä painoa takaosalle! Mitä enemmän takaosa "istuu" ravissa, sitä ylemmäs saat etuosaa ja etujalat saavat tilaa liikkua rauhallisemmin. 

Jos hevonen on kottikärrynä etupainoisena, siksi juuri ravi on tikittävää, nopeaa ja pientä, koska hevosen täytyy siirtää ripeällä tahdilla äkkiä etujalkaa toisen eteen ettei se kaadu! Jos hevosen paino menee taakse, etujalkaa ei tarttekaan siirtää niin vaivihkaa eteen, koska hevosella on aikaa askeltaa rauhassa koska se kannattelee itseään takaosan päällä! 

Kuvat on ottanut Taru Arola.
Hansu vuonna 2016 ja 2018.
Mitäpä tähän lisäämään miten ravi voi muuttua kun hevonen saa painoa takajaloille ja voimaa!
Oon jotenkin niin ylpeä Hansusta! 

Hansu on omalta osaltani paras esimerkki siitä kuinka ravia voi parantaa. Ei sillä huono ravi luonnostaan ollut, hienosti se liiteli vapaana jo nuorena, mutta aina ratsastaja kun laitetaan nuorena hevosen selkään, se horjuttaa nuoren hevosen tasapainoa. Varsinkin "lusitanotikitys" on sanonta mitä kuulee. Kyllä se Hansukin tikitti nuorena, mutta voi veljet, eipä tikittänyt myöhemmin. Heittämättä UPEIN ravi missä olen ikinä istunut kun se löysi tasapainon siinä!

Miten Hansu oppi ravaamaan? Passagen kautta, kiitos itse Kyra Kyrklundille klinikan yhteydessä.

Kyranhan vinkki tämä oli suoraan. Rodusta ei itsellä ollut kokemusta ja mietittiin millä sitä ravia saisi vähän rauhoitettua ja suurennettua. Kyra heti kun meidän näki, ensimmäinen neuvo oli "tuo oppii ravamaan kun se oppii passagen". Ja voi vitsi niinhän se teki. Muistan kuinka epäilin alkuun. Mietin heti "miten voin opettaa passagea 6 vuotiaalle hevoselle joka ei kunnolla vielä ravaa? Koska passagea yms saa edes opettaa?". Mutta onneksi luotin itseäni viisaampiin. Passage, piaffi, mitä näitä nyt on, työkalu ja tehtävä se on siinä missä pohkeenväistö tai laukannosto! Ainahan me yritetään parantaa hevosiamme ratsastuksen aikana erilaisilla tehtävillä, miksei sitten passagen avulla kuten vaikka nostoja voi parantaa pohkeenväistöillä? Ei pidä ajatella ja lokeroida tiettyjä liikkeitä "nuo eivät kuulu kuin tasolle x". KAIKKI tehtävät kuuluvat ratsastajan työkalupakkiin, eri asia toki on, osaako ratsastaja näitä pyytää. Kun Hansu oppi passagen, se oppi ravaamaan isommin ja kantamaan itseään. Ei se tarkoita että tunti tolkulla vedän maneesissa pelkkää passagea, vaan se tarkoittaa taas askel kerrallaan opetellaan ja omaksutaan "uutta" kropan käyttöä.

Eli ravin parantaminen = ratsastan hitaampaa, korkealle menevämpää tai passagemaista ravia. Tässä myös piilee ISO mutta... Täytyy olla tarkkana että hevonen ei pudota selkäänsä kun alkaa pyytämään hitaampaa ravia. En suosittele ominpäin testailemaan, vaan aina sen oman valmentajan kanssa ja AINA se on oman valmentajan tehtävä määritellä mitä tullaan missäkin vaiheessa tekemään! En ole nettivalmentaja, tämä on vain omaa pohdintaa. 

Hevonen ei saisi jännittyä, se ei saisi "paeta" passageen josta se ei lähde enää eteen... Paljon voi tehdä tässäkin väärin!

Tätä ideaa voi kuitenkin hyödyntää vaikkei varsinaista passagea osaa. Eli tee taas siirtymiä. 

Hidasta ravia, jonka jälkeen pääset ratsastamaan eteen. Hidasta uudelleen, odota, kunnes hevonen askeltaa vähän hitaammin (painamatta kädelle) ja taas pääset kiittämään ja rastastamaan eteen. 

Eli siirtymiä askellajin sisällä!

Esimerkiksi kulmissa on helpompi hidastaa, tai voltilla. Hidasta kulmassa / voltilla, ja siitä ulos tullessa ratsasta vähän eteen! Tätä kun toistat, yleensä hevonen alkaa jo ennakoimaan ja parhaimmassa tapauksessa oikein odottaa kulmassa että kohta pääsee eteen ja lähtee kevyesti.  Tässä on jo sama pohjaidea kuin ravi, passage, ravi.

Tarkkana että hevonen säilyy kevyenä kädelle, säilyttää kuitenkin eteenpäinpyrkimyksensä ja ei jännity. 

Älkää niin orjallisesti ottako tästä mieleenne "joo passagea aletaan menemään", vaan se idea tässä taustalla on = hevosen tulee oppia odottamaan ratsastajaa ja viivyttämään askeltaan ( = ilmavampi ravi)

Kun hevonen alkaa odottamaan ratsastajaa ja oppii viivyttämään askeltaan, yhtäkkiä meillä onkin sairaasti enemmän vaihteita raviin! Tästä ravista pystyy tekemään mitä vaan vaivattomasti. Lisätään ravia, otetaanpas ravia vähän takasin, ja lähdetäänpäs uudelleen eteen... Kaikki on vain "senkun annat mennä" .Tai sellainen tunne ainakin itselleni tulee. 

Siirtymät ravin sisällä, eli askellajin sisällä on parasta mitä tiedän askellajien kehittämisessä (ravissa varsinkin) mutta myös toinen hyvä on siirtyä askellajista toiseen. Ravin kohdalla ehkä ravi-laukka on se second best. Siinä tulee ajateltua eteenpäinratsastusta ja vastapainoksi takaisin tulemista. Tärkeää on laukasta raviin siirryttäessä säilyttää eteenpäinpyrkimys! Tästä olen ihan natsi!

Laukasta raviin siirtyminen ei saa tapahtua kuin tiiliskivi tippuisi maahan, vaan sen täytyy tapahtua kuin höyhen leijailisi maahan. Siirtymän tulee olla sujuva! Sellainen että katsoja ei edes huomaa. "Katsos, se onkin yhtäkkiä ravissa vaikka äsken laukkasi. Olipas niin sulava ja smooth etten huomanut". Ei niin että katsoja sanoo "oho, sepäs tömähti maahan ja tippui raville, hyvä ettei kaatunut..." 

Kun hevonen on tasapainossa ja kantaa ja käyttää takajalkojen niveliään, ravi-lukka-ravi siirtymiä on kiva tehdä vaikka aina 5 askeleen välein! Nopealla tempolla, helposti ja vaivattomasti. Laukannostot lähtevät heti eteen iloisesti ja kevyesti, ravi askeleet heti siirtymän jälkeen "lipuvat" kauniisti heti eteen. 

Ei niin, että: laukka-- > TÖKS johonkin sekasilliraviin --> ravin tahti löytyy --> yritys nostaa laukka mutta hevonen vaan kiihdyttää ravia... 

Vaan : laukka --> hupskeikkaa pehmeä etenevä hieno ravi --> kappas, laukka nousi kevyesti ja tasaisesti --> takaisin hupsista vaan raviin. Sulavaa ja soljuvaa!

Siirtymien ensimmäiset askeleet uudessa askellajissa ovat yleensä niitä parhaita askeleita mitä hevoselta silloin irtoaa! Ja taas nämä hienot hyvät parikin askelta noston jälkeen kehittää pidemmällä tähtäimelle kokoaskellajia taas uudelle tasolle!

Turha hinkata kenttää ympäri "paskaa laukkaa" vaan tee 2 askelta hienoa laukkaa mitä noston jälkeen tulee ja toista tämä ottamalla takaisin raviin ja nosta laukka uudelleen jolloin saat taas ne pari hienoa askelta ja se jo riittää! Muutaman viikon kuluttua sulla on sitä parempaa askelta jo varmaan kentän ympäri mentäväksi ;)

Yllä video Niken ravityöskentelystä viimeisimmältä kerralta. Nikellä ideana se, että se odottaa, eikä "painele menemään". Aluksi Niken kanssa jouduttiin tekemään työ "eteen eteen eteen". No nykyään se on ihanan herkkä pohkeelle ja kyllä menee eteen, MUTTA, se ei saa ryysätä. Positiivinen ongelma. Itse tuskastun jos hevonen ei ole herkkä pohkeelle ja sitä joutuu herkistämään sille. Mieluummin hoen hevoselle "odota odota" kuin "mene mene mene". 

Niken kanssa on työstetty ilmaa raviin ja tahtia rauhoitettu! Videolla vasemmassa sulussa näkee hyvin kuinka se alkuun menettää tahdin ja lähtee kipittämään. Se painuu vähän kuolaimen taa, eli tässä taas muistutus siitä, että jos hevonen painuu kuolaimen taa se ei kanna. Kesken sulun sain korjattua pohkeella nenää ylös, ikäänkuin "tuupattua" Niken takaisin kantamaan, jolloin loppusulussa on parempi tahti ja kanto! Tämä kohta näkyy selkeäni pienenä tahtirikkona siinä sulussa, mutta mieluummi tahtirike sinne väliin kuin huono, kipittävä sulku kuolaimen takana loppuun asti!

Laukka

Sitten vielä laukka... Koittakaa jaksaa! :D

Laukka ja käynti on vähän niinkuin käsikädessä. Jännitys pilaa sitä herkästi. Myös se, jos koitat pakottaa hevosta johonkin muotoon, näkyy helposti laukassa. Joustava käsi on tässäkin se mitä tarvitaan! Tuntuma täytyy olla mutta joustava ja elävä käsi pitää olla! Hyvä käsi tarjoaa tukea silloin kun sitä tarvitaan mutta on tarpeeksi herkkä päästääkseen ja antaakseen tilaa heti kun sitä tarvitaan.

Vastalaukka on itsessään jo liike mikä kehittää tosi paljon tasapainoa laukkaan. Mä menin kotona varmaan aina vaan vastalaukassa. Valmennuksissa lempitehtävä oli pääty-ympyrällä vastalaukassa siirtymiset lisättyyn laukkaan ja piruettilaukkaan! Tämä on jo aika vaikea liike. Hevonen herkästi tahtoo vaihtaa myötälaukkaan tai tippuu raviin jos se ei jaksa koota. Iso riski virheisiin siis! Mutta sehän se onkin juju. 

Samaa ideaa voi tehdä vastalaukassa myös siirtymällä vähän vähemmällä siirtymällä, esimerkkinä keskilaukasta harjoituslaukkaan ja takaisin vastalaukassa sivuaa tätä ideaa ihan samalla tavalla. Eli = siirtymät vastalaukassa.

Tämä toki riippuu taas siitä mikä on ratsukon taso mitä tehtäviä voi tehdä kelläkin. 

Laukassakin siirtymät askellajista toiseen kehittävät laukkaa, kuten jo vähän raviosiossa sivusinkin. 

Myötälaukassa tehtävät harjoitteet liittyvät useimmiten nostoihin kun mietin miten saisin parempaa laukkaa. Yksi lemppari nostojen parantamiseen ja sitä kautta parempien laukka-askelien löytämiseen on tämä:

Pohkeenväistöä ravissa keskilinjalta tai 3/4linjalta kohti uraa ja uralla nosta laukka. Simple.

Taas pääsemme sivuttaisliikkeessä paremmin hallitsemaan hevosen kroppaa. Jotta saisimme hienon noston, meidän täytyy hallita hevosen kroppa. Hyödynnä siis sivuttaisliikettä. Kun ratsastat pohkeenäistöä kohti uraa, saat hevosen sisätakajalkaa jo tässä vaiheessa paremmin alle. Sitten se onkin valmiina rungon alla kun nostat laukan!Ei tartte enää noston vaiheessa ruveta kaivamaan sitä takajalkaa jostain.

Kumpikos takajalka tulee laukassa syvemmälle rungon alle? No aivan, sisätakajalka. Siksi se että kaivat sisätakajalkaa väistössä jos alle, auttaa sua tulevassa nostossa ja laukassa!

 Väistö myös "pehmittää" hevosta ja sen runkoa, nostossa sulla on usein tällöin paremmin hallinnassa oleva hevonen. 

Väistön jälkeen uralle saavuttaessa, ulko-ohjan tuelle, muista päästää sisäohjasta vaikka täysin löysäksi (!!!), ja sisäpohkeella nosto.

Sisäohjasta tulee päästää jotta annat hevosen sisälavalle tilaa päästä laukassa eteen! Miksi?

No mikähän jalka kuuluisi mennä pisimmälle laukka-askeleessa eteen? No sisäetujalka... No jos vedät sisäohjasta, lyhennät tämän sisäetujalan ja lavan liikettä. 

Tässä hieno esimerkki siitä miten se sama "tavisheppa" voi saada itselleen varsin erilaisen ja paremman laukan!
Ylempi kuva kevät 2020 (kuvaaja Niina Kivirasi) ja alempi joulu 2018 (kuvaaja Nea Ahtiainen)
Mikä on salaisuus? Ihan vaan se että hevonen on saanut voimaa ja jaksaa kantaa itseään. Se ottaa painoa takajaloille jolloin se jaksaa ja pystyy nostamaan etuosaansa ylös!
Hieno esimerkki taas siitä kuinka ihan tavan ratsastaja ja ihan tavan hevonen ahkeralla treenillä kehittyy ja tekee tulosta. Sitoutuminen valmennuksiin on se tärkein asia tässä!
Kuvassa on siis Instagramissakin nimellä team.sonnenchein esiintyvät Elina ja Nikke. Nikke on jo 16 vuotias FWB hevonen. Elina vuokraa Nikkeä ja yhdessä he ovat kehittyneet sieltä He B tasolta nykyiseen Va B tasoon, mutta harjoittelevat jo Va A asioita (Ah, tulee niin mieleen Hertta ja minä aikanaan!)
Autan Elinaa ja Nikkeä "ratsuttamalla" Nikkeä noin kerran kuussa ja meillä on sama valmentaja, eli Riitta Holopainen, joten hevonen pysyy "samassa teemassa" kokoajan.
Taas yksi tuhkimotarina siitä kuinka ei aina tarvita niitä miljoonahevosia jotta pääsee vaativaan ja se, että hyvin voi itse oppia ja opettaa hevosta samalla vaikkei itsellä ole siihen taustaa ennestään! Kunhan on nöyrä, ei keksi tekosyitä "mutkumutkut" ja vaan painaa töitä ja omistaa kaiken sille mitä tekee niin kyllä tulosta tulee. Luotto omaan valmentajaan ja se, että muistaa sen että syy löytyy aina satulan päältä, on avain :)
Nikkekin on jo oppinut GP liikkeitä vastoin Elinan itsensä odotuksia. Sarjavaihdot tulee jo jokaisella askeleella, piruetit ovat jo työstettävissä, babypiaffia tulee jo, sekä passagea. Mikään näistä ei ole kiellettyä opetella!
Muistan kuinka sanoin joskus ratsastuksen päätteeksi viime tammikuusa Elinalle "Joo kyllä Nikkeboy oppii piaffin kesään mennessä". Elina ei uskonut. Sanoin vuosi sitten että hyvin voit mennä Va B radoille. Elina sanoi että ei, sehän on niiden "oikeiden" kouluratsukkojen tasoa jo. No niimpä nykyään kisaavat sillä tasolla! Ekat kansallisetkin Va B tasolla korkkasivat :) Ihanaa kuulla ja todistaa näitä tarinoita!
Anteeksi pieni välikehu tähän väliin! :D

HUH! Kiitos ja anteeksi!

Mikä maratoonipostaus. Siis mä välillä käyn niin kuumana kun kirjoitan näitä niin tunteella että nyttekin mun kädet vähän tärisee ja sydän hakkaa! Mä niin rakastan höpöttää ja pohtia tällaisia ratsastuksellisisa juttuja. Tykkään pilkkoa atomeiksi liikkeitä ja miettiä mitä niissä tehdään. Tykkään fiilistellä ja makustella näitä vaikken nyt hevosen selässä olekaan. Mietin paljon "kuivaharjoitteluna" ratsastuksen ulkopuolella. Siksi tämä blogi oli aikanaan pakko perustaa, että pääsen "höpöttämään" näitä ratsastusjuttuja ihan atomitasolla, harva jaksoi niitä livenäkään kuunnella! :D 

Välillä mietin kannattaako näitä kirjoittaa blogiin, koska en voi tietää minkälainen ja tasoinen ratsastaja niitä lukee. Toisaalta kirjoittaahaan jotkut kokonaisia ratsastusoppaitakin, ja sama idea pätee siellä. Vastuu on myös lukijalla. Mitään ei kehoiteta tai käsketä tekemään, lähinnä vain pohdintaa omista kokemuksista ja niistä asioista mitä vuosien valmentautuminen on itselle opettanut. Jokainen toki muodostaa ne omat tavat toimita ja tehdä. Aina korostan ja suosittelen myös että KYSYKÄÄ niiltä omilta valmentajilta kaikkea!

Valmentajan PITÄÄ osata niihin myös vastata jos on jokin mikä mieltä askarruttaa. Ideoita saa hakea netistä, kirjoista ja lehdistä mutta muistakaa että kysymys - vastaus- pari pitää tulla omalta valmentajalta. 

Älkää ikinä säästäkö valmennuksista, säästäkää vaikka satulahuovista, niitäkään ei tartte kuin max 3 hyvää  ;)

Muistakaa!
Kaikista hevosista ei tule Valegroja ja Totilaksia vaikka kuinka yrittäisi, mutta niistä voi silti tulla oman kapasiteettinsa rajoissa varsinkin kivasti ja hienosti liikkuvia!

Tähän loppuun vielä video Hertasta ja siitä kuinka "siitä parin markan hevosesta" löytyi helkkarinmoinen passage ja ravi <3
Tämä oli yksi niistä valmennuksista mistä sain ihan sikana taas oppia ja työkaluja. Valmentajana portugalilainen Paulo Bastos.
Hertta, hevonen joka sai nuorena ravista 5 "kovin on etupainoinen"