Motivointi

Nyt kun Hertan kanssa ollaan vain kävelty rauhakseltaan, niin olen pistänyt merkille erään asian. Taino, ainahan tämä on ollut läsnä, mutta nyt se oikein korostuu.

Nyt kun emme voi oikeastaan tehdä kunnon työskentelyä muissa askellajeissa kuin käynnissä, olen huomannut kuinka ensimmäisen pelkän kävelyviikon aikana H turhautuu. Se on turhautunut narun päässä olemiseen. Ensimmäiset päivät tämän kolhun jälkeen vain kävelytin sitä riimussa. Aluksi se käveli ihan normaalisti reippaasti itsekseen, mutta jo parin päivän jälkeen huomasin kuinka sen vauhti hiipui ja se alkoi kävelemään mun selän takana. Oikein sillain "plaah!". Päätin nyt tässä alkuviikosta suorittaa 30-60 minuutin käyntisessiot selästä käsin maneesissa. Ajattelin että "luuleepahan tehneensä töitä". 

Mikä eri hevosen käytöksessä kun se pääsi suorittamaan sitä mitä se parhaiten osaa ja mihin se on tottunut, eli Hertan kohdalla työnteko. Tällaiset vilkkaat ja menevät hevoset tuntuvat olevan ihan euforiassa kunnon työskentelyn jälkeen. Hertan kävely oli ihan erilaista kun olin selässä. Heti kun otin ohjia käteen se oikein yritti hipsuttaa raville. Se ei ehkä ollut maailman nopein reagoimaan apuihin, mutta kauhean tohkeissaan se selvästi oli. 

Nyt varsinkin eilen kun otin jo varmaan 2 kierrosta yhteensä ravia pienissä pätkissä, olen taivutellut, väistätellyt, tehnyt ihan vähän leikisti "käyntipiaffia", eli hipsutellut pienin pieniä askelia käynnin ja piaffin rajamailla. Olen tehnyt tosiaan jotain sellaista, että oikeasti vaadin Hertalta herkkyyttä, kuuliaisuutta ja jopa kokoamista. Kokoaminen ei ole tässä tapauksessa kielletty, päinvastoin. Paino pois etujalalta missä tämä ruhje on, on aina vaan parempi. 

Hertta oli niin tohkeissaan. Se oli niin kuulolla, niin kevyt. Ihan liekeissä, vaikka tehtiin vain käynnissä hommia? Olisitte kuulleet kuinka se hörisi kävellessään kun tein pysähdyksiä ja siitä liikkeelle lähtöjä, tai ihan vain pysähdys ja peruutus, niin Hertta hörisee! :D 

Jotain olen tehnyt oikein. Olen saanut Hertan oikeasti motivoitumaan työntekoon, ja nyt kun se ei voi tehdä töitä, sen huomaa että se kaipaisi sitä! Ainahan se on ollut työmyyrä, joten Hertan kohdalla asia on ollut varsin helppoa. Toki, aina, "väärissä käsissä" tämänkin työmotivaation olisi voinut tappaa. Niinkin yksinkertainen ajatus kuin kumman "äänensävyn" valitset hevoselle?

"Ei noin, Ei näin. Ei, Ei, Ei. Kuuntele. Tajuuksä? Teeksä? Haloo??" 

Vai sittenkin:

"Hyvä hyvä, Vähän vielä, just noin! Eih, yritetään uudestaan!" 

Sokeriporkkanaleipäkarkkiruohoihanmikätahansakelpaakunhanannatjotain-hirmu!
Kuvat: Taru Arola 2016 

Hertta on hevonen joka on suorastaan "kiukkuinen" kun sen kanssa "vaan" kävellään. Sitten kun otat ohjat käteen, teet edelleen vain siinä tylsässä käynnissä hommia, mutta annat hevoselle tehtäviä ja se tärkein, tehtävien jälkeen heruu kiitosta, syttyy Hertta ihan tosissaan. Sen jälkeen alkaa nämä hörisemiset. Tällaisen hevosen kanssa on onnistunut hyvin namien kanssa kouluttaminen, mutta erityisen herkkä ja perso Hertta  on ihan vain kehuihinkin. Siinä missä sokeri tai porkkana toimii palkkiona, riittää Hertalle myös usein taputukset ja ääni. Kaikki käy, porkkana ja sokeri ehkä Hertan mielestä kuitenkin mieluisimmat ;)

Herttahan jaksaa tehdä hyvällä motivaatiolla töitä vaikka vuoden jokaisena päivänä. En ole koskaan huomannut että olisi kyllästynyt. Osa hevosista taas vaatii väliin ehdottomasti vaikka maastoilua tai vapaita, että ne haluavat ja jaksavat tehdä töitä. Niitä on niin moneen junaan.

Jokaiselle hevoselle tulisi miettiä se paras tapa motivoida. Kaikki hevoset eivät oikeasti välitä nameista. Hans esimerkiksi! Se kyllä syö porkkanaa, mutta ei se sen perään erityisemmin tee töitä. Hans on kuitenkin todella hyvällä työmoraalilla sekin, mutta olen huomannut että sillekin kelpaa kunnon taputtelut ja rapsuttelut. Hyvin tehdyn tehtävän jälkeen löysän ohjan antaminen ja taputtelu ovat ainakin tähän asti olleet ihan riittävät Hansille. Herttahan nyt vaikka tanssisi yhden kuivan ruisleivän takia, mutta kaikki eivät oikeasti ole niin herkkujen perään. Hans todennäköisesti vain katsoisi leivän palaa kädessä ja miettisi "mitäs sä tolla teet"? Jokaiselle hevoselle tulisi keksiä se paras motivaattori. 

Laiskempi hevonen voi nauttia siitä, että hyvin menneen tehtävän jälkeen siirretään käyntiin ja pidetään tauko. 

Kuumempi ja menevä hevonen voi nauttia siitä kun tehtävän jälkeen annetaan sen laukata vapaammin ympäri kenttää. Sellaista pientä spurttailua!

Myös eri tehtävät voivat vaatia erilaisia palkinto- ja motivaatiokeinoja.

Namit ovat edelleen hyvä keino, mutta esim. laukanvaihdon tai sulkujen opettelua on aika hankala tehdä namien kanssa, joten siinä ehkä parempi tapa on se taputus ja "vaikuttamisen lopettaminen".

Namit toimivat kyllä vallan mainiosti maastakäsittelyssä. Hertta mm. oppi piaffin maasta sokerin voimalla! Ja nykyään mun ei tartte kuin viedä se maneesin seinän viereen ja napsuttaa sormia/maiskuttaa niin se piffaa paikallaan... Ajatuksena Hertalla tietty se sokeri :)

Motivoinnin merkitys kasvaa mitä vaikeampien asioiden kanssa tehdään töitä. Jos motivoinnin on tehnyt alusta asti oikein, eikä hevosen luottamusta rikota myöskään pahan paikan tullen, on kouluttaminen yleensä helppoa ja nopeaa. Täytyy muistaa mikä asia on millekin hevoselle vaikeaa ja kuinka paljon siihen pitää motivoida lisää, vai onko sitä motivaatiota jo tarpeeksi. Nuorelle hevoselle voi olla jo pelkästään tärkeää motivoida se kantamaan ihmistä selässään. Pohkeet eteenpäin vievinä apuina, ja kuolaintuntuman hyväksyminen ovat jo sellaiset asiat mitkä pitää "motivoida" heti ja sekin voi olla tapauksesta riippuen helppoa tai vaikeaa. 

Kun mennään kohti vaikka sitä ihanaa geepeetä, monen hevosen taival katkeaa. Ei välttämättä taidon ja kyvyn puutteeseen, vaan yksinkertaisesti siihen, ettei hevonen välttämättä ymmärrä, tai halua toteuttaa ratsastajan vaatimuksia. Kokoaminen Va B ja siitä ylöspäin on monelle hevoselle se klikki, jossa ne voi sanoa "kiitos ei, miksi tekisin? Tää on aika rankkaa". Kaikista hevosista ei tule GP hevosia, muttei tarvitsekaan. Sen hevosen motivaatio voi olla ihan jossain muussa asiassa. Motivaatiota tosiaan voi parantaa, mutta jos hevosella ei ole luontaista paloa tehdä sitä vaikeatakin asiaa, voi ne vaikeimmat asiat olla liian iso kynnys. Hertta on hevonen joka varmaan jo varsana olisi tehnyt mitä vaan kunhan siltä pyytää, ja nämä hevoset ovatkin erittäin haluttuja kouluhevoseksi. Sanoisinkin että tärkein ominaisuus hyvässä kouluhevosessa on se motivaatio ja työmoraali. Ne eivät kysy "Miksi?" vaan ne kysyvät "Mitä sitten seuraavaksi tehtäisiin!?"

Olen ehkä osassa estehevosista huomannut sitä (näin kärjistetysti), että niillä se motivaatio voi olla vain yksi asia, ja se on se The Este. Ilman esteitä, osa voi olla jopa ihan pystyyn kuolleita ratsastaa  ja niitä "ei kiinnosta" ollenkaan työ, mutta kun laitat sen yhden puomin maneesiin, niin johan korvat nousee pystyyn ja se puomi hypätään korkealta ja kovaa, all in! 

Kouluratsastuksessa hevosella tulisi olla se "All in" meininki ilman esteitä. Tämä nyt tällaisena karkeana vertailuna.

Hevonen joka haluaa tehdä ratsastajan kanssa töitä, on oikea lottovoitto. Osa lankeaa jo heti "ihmisten armoille" ja niiden kanssa on helppo tehdä töitä, mutta myös sellaista hevosta, joka ei ole niin työmyyrä, voi motivoida lisää. Toisaalta, motivoituneen hevosen motivaation voi myös tappaa. Sekin on ihmien vastuulla. 

Motivaatiota voi opettaa, se on viime kädessä aina ratsastajan vastuulla kuinka motivoivaa työtä hän teettää. 

Hans on oikein tyytyväinen kun tehtävän jälkeen vaikka antaa sen ravata vähän reippaammin eteen ja taputtelee. Tekee sellaisen hetken hengähdystauon vähän ilotellen.

Miten te motivoitte hevosianne? Ja mitä varten sitä motivaattoria joskus tarvitsee? 

Ja taas takapakkia...

Uskomatona miten huono tuuri! Ehdin mennä Hertalla kaksi päivää ja nyt hän hommasi itsellensä 2 viikon kävelyloman jälleen! :/

Sunnuntaina ja maanantaina pääsin vihdoin ratsastamaan kengitysepisodin jälkeen ja suunnitelmissa oli keskiviikolle tunti. Tiistaina menin ratsastamaan ja kävin normaaliin tapaan jalat lävitse kun Hertta oli tullut sisälle tarhasta. Sormet osui heti oikean etujalan ulkosyrjälle polven alapuolella olevaan lämpimään kohoumaan... Voi jumaliste!
Tuo isohko nestepatti ei ollut mitenkään kuuma, vähän vain ihonlämpöinen. Kun puristelin koukistajajänteen läpi, ei tullut reaktiota, mikä on hyvä. Sääriluukin tuntui normaalilta. Mutta kun puristelin sieltä "välistä" sain puristusarkuutta. Kaksi vaihtoehtoa tuolla, puikkoluu (not so bad) ja "tukijänne" (maybe bad...)
Varaa painoa normaalisti jalalle, käynti puhdas, ravi vasempaan kierrokseen ok, mutta oikeaan kierrokseen haluton ravaamaan ja ravissa ihan vähän ep, muttei kolmijalkainen.
Onneksi tuttuja on Vermon klinikalla töissä, ja niin vain sain heti tiistai-iltana varattua seuraavalle päivälle ajan Vermoon keskiviikkoiltaan töiden jälkeen!

Klinikalla ensin ultrattiin jalka, ja se mitä nesteiltä näkee (ei onneksi nestettä kovin paljoa) niin jänteet olivat kunnossa. Otettiin sitten rtg kuva siitä oikeasta etusesta ja niin siellä sitten paljastui sellainen pieni ja "terävä" ruhjevamma puikkoluussa. Mieluummin puikkoluu kuin jänne!
Hertta on lyönyt jalkansa ulkosyrjältä johonkin, en keksi mihin. Jos vamma olisi sisäpuolella, se olisi helppo tulkita että se on itse potkaissut itseään, mutta että ulkopuolella? Tuskin kukaan kaverikaan aidan välistä saisi Herttaa potkaistua! Jotain se on taas taituroinut. Noh, sillä ei ole väliä. Jokatapauksessa kyseessä ei ole edes hiusmurtumaa ja puikkoluu on "turha" luu hevosella. Hoitona nyt kävelyä ja lepoa kaksi viikkoa ja kylmäystä, sekä 2 x viiden päivän kuuri DMSO:ta. DMSO hillitsee tulehdusta ja estää liikaluun muodostumista.
Mikään pakko mun ei olisi viedä sitä kontrolliin, mutta tahdon että 2 viikon päästä jalka tsekataan uudelleen joten varasin samantien tarkastuskäynnin 7.12 keskiviikolle.

Pakettijalka klinikalla

Tässä jalka tiistaina kun löysin sen. Nyt turvotus on jo kokonaan hävinnyt, enää vain tuntuu sellainen terävä kohoma suoraan iskukohdassa. Siihen luuhun on tosiaan tullut joku hyvin terävä esine/isku?

Hertta oli klinikalla niin mallioppilas. Olin yksin kokonaan matkassa ja vaikka Vermo kuhisee ravureita keskiviikkoravien aikaan, Hertta oli tosi nätisti! Se pelkää kauheasti sitä meteliä mikä kuulutuksista lähtee (varsinkin ravien loppusuoran huutoselostus sai Hertan aina tärisemään) mutta pakko myöntää että se on selvästi tottunut ravureihin, koska meidän tallilla on ollut jo jonkun vuoden ihan kilpaa juokseva ravuri kärryineen.
Klinikalla KAIKKI toimenpiteet tehtiin ilman rauhoitetta. Ultraamiset, röntgenkuvaukset (se oli Hertasta kivaa, koska päästiin hiljaiseen suljettuun tilaan pois ravien mölystä) ja piikityksetkin. On siitä vaan vanhemmiten tullut niin kiltti potilas. Ei mitään tappelua ja vänkäystä. Kaikki on hyvin niin kauan kunhan sitä ei sidota kiinni.
Hassua myös, että Hertta oli koko klinikalla ainut hevonen. Oli niin hiljaista. Sitten kun raveista suoraan eräs toinen hevonen tuli klinikalle sisään, alkoi Herttaa taas jännittää! Se on niin jännä, se oikeasti jännittää enemmän vieraita hevosia kuin eläinlääkäreitä ja röntgenlaitteita! Aina sitä miettii, että onkohan sille sattunut jotain joskus nuorempana pihatossa/laitumella kun se on niin pelokas vieraita hevosia kohtaan.

Minkäs näille mahtaa. Ihan turhaa tällainen ja vähän tuli taas noottia miksen pidä suojia tarhassa. Ja jatkossahan Hertta tarhaa suojat jalassa. Kaikki sanovat, että nyt on se paras aika ottaakin lepoa, sillä kisoja ei ole. Kerkee hyvin rauhassa parannella ja sitten voi rauhassa aloittaa treenit.
Aika uskomatonta vain tämä tuuri. Toisaalta kaverini sanoi, että olen kyllä kaikki nämä vuoden selvinnyt Hertan kanssa ihan ihmeellisellä juopontuurilla. Ikinä sillä ei ole ollut mitään sen suurempaa, vaikka tietyin väliajoin se onkin keksinyt itselleen tapaturmavammoja. Vanhalla tallilla peruuttanut traktorin kauhaan, kaatunut suoraan tarhasta ojaan, hypännyt pystyyn aidantolpan päälle, tarhakavereiden potku/puruvammat... kaikenlaista! Kaikesta se on selvinnyt vain mustelmilla ja tikeillä, ja tämäkin tapaus on ihan lievimmästä päästä mutta jonkun tosi näppärän päähänpiston se on tämänkin kanssa näköjään saanut...
Hertta ei vaan miellä itseään vanhaksi ja arvokkaaksi :P