Kootussa Ravissa

20. helmikuuta 2020

Se on se fiilis

On tosi vaikea edes selittää jollekin (saatika ei-hevosihmiselle) sitä miltä tuntuu kun hevonen kantaa. Oikeastaan tässä kohtaa mielestäni erottuu ratsastaja joka on "kokeneempi" kuin toinen. Se kokeneempi on päässyt tuntemaan miltä tuntuu kun hevonen on oikeasti läpi ja kantaa ja osaa myös vaatia sitä samaa uudelleen. 
Jostainhan on kuitenkin kaikkien lähdettävä liikkeelle ja ehkä tärkeämpää on se että yrittää, kuin se että jättää yrittämättä epäonnistumisen pelossa.

Tietenkin ideaalitilanne olisi se että meillä kaikilla olisi se opetusmestari. Sellainen "poistokorista" saatu korkealle koulutettu hevonen (ei saa takertua tuohon poistokori sanaan, tiedätte mitä ajan takaa, tuo ei ole sättimistä :D ) jolla ehkä parhaat päivät ovat takana päin mutta sillä hevosella on tosi paljon annettavaa vielä jollekin toiselle. Sellainen hevonen joka on niin pro, että se tekee vaikeammatkin asiat oikein vaikka ratsastaja pyytää vähän sinne päin. 
Toki nämäkin hevoset eivät halpoja ole, vaikkei varsinaisesti areenoille niistä enää olisi, mutta kultaakin kalliimpia tällaiset ovat!

Itselläni ei oikeastaan ollut sitä "pääset maistaa mansikkaa"- hevosta. Opetin Hertalle aikalailla kaiken ihan vaan yrittämällä, tekemällä väärin ja korjaamalla sen. Kyllähän tämäkin taktiikka toimii, mutta on todella paljon hitaampi tie ja vaatii hevoseltakin hermoja. Noh, onneksi oli hevonen joka antoi anteeksi kaiken ja jaksoi loputtomiin yrittää ratkaista mitä tuo akka oikeen säätää ja se vaan kokeili ja kokeili loputtomasti tarjota ties mitä reaktiota mun apuihin ja kun vahingossa tuli oikea reaktio, niin se oli niin fiksu että tajusi heti kehusta/avun lopettamisesta että "ai tätä se halus, okka". Samalla minä opin sen eron, että miltä tuntuu kun joku asia tehdään "oikein". Toki tarvitsin maastakäsin tähän valmentajan sanomaan "no nyt!" mutta jossain vaiheessa sitä jo oppi tuntemaan mikä on oikein ja mikä ei, kun sinne kuuluisaan "selkäytimeen" tuli tavaraa varastoon (lue: kokemusta lisää). 

Kun Hertan kanssa oltiin siinä pisteessä että opetettiin sille GP liikkeitä ja GP luokkien meneminen alkoi olla konkreettista, sain onneksi vierelleni Kalevin. Kalevi oli juurikin tällainen "poisto". Paljon GP:tä kisannut jo vähän iäkkäämpi ruuna, joka osasi teknisesti kaiken. Se ei ollut helpoin ratsastaa, vähän jäykähkö ja hidas (siis täysin erilainen kuin Hertta) mutta juju olikin siinä, ettei Kalevi ilmaiseksi mitään antanut. Se osasi "itsekseen" kaikki GP liikkeet JOS itse sait sen ratsastettua läpi. En mäkään sillä saanut ykkösiä 15 putkeen jos se ei ollut oikeesti koottuna. En saanut siitä ulos siirtymiä piffin ja paffin välillä, jos en saanut sitä pysymään "kasassa". Aivan täydellinen opetusmestari siis!

Pointtini siis on se, että ei niillä tempuilla niinkään väliä, vaan sillä, onko se hevonen koottu vai ei. Toki on hevosiakin jotka tekee vaikka sarjavaihdot kun vähän heilut selässä, mutta enemmän opettaa hevonen, jonka oikeasti saat ratsastaa läpi, ja sitten saat sieltä kaiken ulos. Se ero, kun hevonen nostaa lavat ylös, kantaa itsensä ja on kevyt ja nopea, on niin "maata mullistava" kokemus että se jää sinne selkäytimeen ja sitä tunnetta haluaa lisää. Kalevi näytti miltä se piaffi tuntuu kun hevonen oikeasti polkee sitä. Siinä tajusin mitä Hertalta pitää vaatia. Olinhan jo saanut jotenkni puskettua Hertasta piffiä ulos, mutta vasta Kalevin piaffit (sekin alkuun maastakäsin ohjeistettuna omistajan avulla) sai mulle sen tunteen miltä sen pitäisi tuntua. Ei mennyt kauaa kun Hertankin piaffi muuttui piaffiksi kun siirsin "Kalevin piaffin" siihen! 

Herttakin oli opetushevosena hyvä siinäkin mielessä että sen rakennehan oli ihan kamala. Notkoselkäinen, pitkärunkoinen, varsinkin edestä matala jalkainen... Mutta juurikin siksi korostuu se tunne kun se oikeasti kantoi läpi! Jos Hertta ei käyttänyt itseään oikein, se tunne oli todellakin sellainen kuin istuisi kamelin selässä kahden kyttyrän välissä. Oikein keskellä kamalinta notkosiltaa. Mutta sitten se ERO siihen kun se kantoi, nosti selkäänsä, nosti lavat, etuosan... Niin yhtäkkiä tuntui kuin istuisi leveän tynnyrin päällä. Ravissa tuli tunne, että olisin vuoristoradassa ja mentäisiin kokoajan loputtomasti "huipulla", eli siinä vaiheessa kun vuoristoradassa ylämäen jälkeen tulee se huippukohta, hetki ennen kuin lähdetään alas kovaa vauhtia (mutta tätä alamäkeen menemistä siis ei tullut). Jotenkin niin kevyttä ja helppoa. 
Tällainen "rakennekukkanen" opetti mulle niin mustavalkoisesti sen mikä on "ei näin" ja mikä on "näin". Jos olisin Hansun kanssa joutunut tälläistä opettelemaan (Siis erottamaan milloin hevonen kantaa ja milloin ei), se olisi ollut paljon vaikeampaa. Hansu oli lyhyt ja paljon helpommin "oikein päin" joten se iso ero näiden välillä olisi ollut aika pieni loppujen lopuksi ja vaikeammin tunnistettavissa. Toki Hansukin osasi mennä ilman selkää ja aina ei mennyt hyvin, mutta lusitanot osaa juuri tässä hämätä. Oikeasti nekin voi kulkea lavat alhaalla ja selkä alhaalla mutta ratsastajan täytyy tuntea se selkään eikä hämääntyä siitä kuinka "koottuna" ne kulkeekaan.

Se on se fiilis. 
Vaikea selittää ehkä tässä ja nyt, mutta sitten kun kuka tahansa ratsastaja pääsee sen fiiliksen kokemaan edes kolmen askeleen verran, ne tietää heti mistä puhutaan. Se on aika valaiseva kokemus :D 

Kalevi. Ehdottomasti yksi niistä mun mansikkahevosista. Tässä piaffin harjoittelua Kalevilla. Isoin ymmärrys piaffista Kalevilta oli se, että kyllä se polkee sitä ilman että mun täytyy puskea ja punkea ja vieläpä antaa mennä vähän eteen.
Kuva Taru Arola

Kun mansikkahevosella pääsi opettelemaan piaffin, sitä mansikkaa voi jahdata sitten muilta hevosilta. Tässä kuvassa Nikke- ruuna, kuva otettu noin kuukausi sitten. Nikke ei piaffia ole vielä oppinut, mutta aika äkkiä se on ajatuksen siitä hiffannut! Tiedän mitä tunnetta ja fiilistä lähden Nikeltä pyytämään ja kun Nikke partiopojan tunnollisella luonteella yrittää miellyttää ja ratkaista mitä siltä pyydetään, sieltä tulee jo baby-piaffiaskeleita! Vaikkei Nikeltä siis varsinaista piaffia vielä tarvitsekaan vaatia, mutta ajatusleikki piaffista ja persuksella istumisesta on tärkeää sille yleisestiottaen liikkumisen kannalta. Voisi ehkä ajatella että tässä enemmänkin opetellaan "tunnustelemaan takajalkoja" jotta ne löytyisi vielä paremmin perusliikkumisessa.
Mutta taas. Se on se fiilis. Hevosellekin. 

Jos nyt puhutaan vain siitä, miltä tuntuu kun hevonen kantaa, niin itselläni tuo "tynnyrin päällä istuminen" versus "kamelin kyttyrän välissä istuminen" ovat itselleni ne kuvailevimmat sanonnat mitkä kuvaa sitä tunnetta kun hevonen "nostaa" itsensä ja kantaa liikkeessä. 
No milläs sen sitten saa ratsastettua sinne? Kun mun hevonen valuu sivulle, eteen ja tonne ja tänne jos korjaan sitä tuolta ja täältä? 

No siihen ei riitä yksi blogikirjoitus. Tätä sopii jokaisen kysäistä siltä omalta valmentajalta aina siinä hetkessä kun tuntuu ettet saa hevosta läpi. 
Tähän yksi ympäripyöreä sanonta mikä on mun lemppari kuvailemaan tilannetta, on hiekkakasa vertaus.
Se on sama kun yrittäisi kasata hiekkakasaa neljästä eri suunnasta. Edestä, takaa, vasemmalta ja oikealta. 
Tasamaalta lähden liikkeelle. 
Ensin kasaan edestä. No oho, hiekka valuu takaa. 
Sitten korjaan vähän takaa. No oho, nyt sitä hiekkaa valuu molemmilta/ja/tai toiselta sivulta! Korjataanpas sitten sivuilta. No nyt on jo jonkinlainen kasa mutta aika lättänä... 
Korjataas lisää edestä... 
Hups nyt valuu tuolta... 
Korjataan sieltä. 
Aha nyt valuu TAAS takaa, no laitetaas sinne vähän palkkia... 
Sitten sivulta, vasen, sitten oikea...
Loppujenlopuksi olet ehkä saanut aika jees hiekkakasan joka pysyy hiekkakasana itsestään. 
Sun ei tartte enää "kannatella" sitä hiekkakasaa mistään sivulta vaan se hiekkakasa kannattelee itseään.
Pysyy kasassa. 

(Niin, kaikki varmaan nyt tajusi, että hiekkakasa = hevonen :D Itselläni ainakin on usein tunne että saa kasata hevosta vähän joka suunnasta ja sitten kun se on "kasassa" niin yhtäkkiä se vaan pysyy siinä ilman että nojaa yhtään mihinkään ilmansuuntan. On ns. omilla jaloillaan)

Pointtihan tässä on myös se, että myös ratsastaja voi olla "mansikkaratsastaja" hevoselle. 

Mites lukijat? 
Onko teillä ollut niin hyvä tilanne että on ollut se "mansikkahevonen"? 
Tai onkos teillä jotain sellaisia ajatusleikkejä ja kuvitelmia millä saatte sisäistettyä jonkin asian miltä sen pitäisi tuntua/saatte itsenne jahtaamaan sitä tunnetta?

Ens kerralla sitten vähän erilaisia ja enemmän konkreettisia treenivinkkejä
ja tehtäviä mitä tässä on viimeaikoina itselläni ollut tapetilla! :)


22 kommenttia

  1. Mikäs tää Nikke on? :)
    Kalevin muistankin blogin kautta! Tai nyt muistan heti että on esiintynyt täällä aiemmin vaikken muutoin muistanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikke on tämmöne about 15 v ruuna, jonka vuokraaja ratsastajaan tutustuin instagramin kautta kun hän pyysi voisinko läpiratsastaa sitä. Kävimme molemmat Riitan valmennuksissa joten oli helppoa tehdä yhteistyötä koska molemmat ratsastamme "samojen oppien mukaan" joten ne asiat mitä he Niken kanssa työstävät, niin mä voin helposti tukea sitä sitten kun menen läpiratsastamaan :) Eli hevosta valmennetaan "samalla systeemillä", ei niin että mä sanon toista ja valmennuksissa he tekee toista.

      Nikestä tulee mieleen Hertta. Sellane "tavisheppa" josta kaikki on löytänyt vuosien saatossa "valitettavaa" rakenteesta ja ominaisuuksista, mutta sitten sillä onkin 10 luonne ja se vaan haluaa tehdä kaiken mitä ratsastaja pyytää niin oikeestaan se onkin aika makee ja sen kanssa oppii paljon! Ratsastajansa kanssa menevät tällä hetkellä Va B, tähtäimessä seuraavaksi Va A :) (vastoin ratsastajan omaa uskomustakin etteivät kisaisi ikinä vaativaa! Niinkuin mulla aikanaan Hertan kanssa :D )

      Poista
  2. Todella hyvä ja havainnollinen kirjoitus. Antoi paljon ajateltavaa ja motivaatiota tavoitella tuota tynnyritilaa.
    Mietin vähän aikaa millainen lyhty Hansu onkaan, mutta tajusin sitten kyllä että hän on lyhyt ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha apua voi ei XD
      Onhan niitä paljon lyhty hevosiakin..
      :'D

      Poista
  3. Mulla on itse asiassa vuokrahevosena tuollainen huipputyyppi - 22-vuotias entinen Inter II -tason tykki, joka osaa aivan kaiken mutta ei todellakaan tarjoa jos ei osaa pyytää. Itse olen ratsastajana sillä tasolla, että pelkästään siinä valtavassa ravissa keventämisessä vaatii työtä, mutta noita oikeita askelia on kyllä tullut! Se fiilis todellakin auttaa silloinkin, kun ratsastaa vähemmän osaavia hevosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta on juuri se, että on hevonen joka osaa, mutta ei myöskään osaa nostaa edes laukkaa jos itse et osaa pyytää! :D Se oikeasti opettaa

      Poista
  4. Tuo oli hyvä tuo hiekkakasa-vertaus! :D

    Oon super kiitollinen, kun mulla on tällä hetkellä mahdollisuus ratsastaa isoja ratoja hypänneellä pian 22v puoliveritammalla, jonka kanssa on päässyt oppimaan ja kehittymään niin paljon! Jokainen tarvitsee edes jossain vaiheessa elämäänsä opetusmestari-hevosen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäse! Nämä "poistotuotteet" ovat oikeasti sairaan tärkeitä. Vaikkei enää täyteen treeniin olisikaan niin se voi olla täydellisyys jollekin toiselle.

      Poista
  5. Tiedän täysin mitä tarkoitat! Olen omistanut hevoseni nyt reilu vuoden, ja muistan edelleen elävästi tunteen kun ensimmäisen kerran menin selkään sen jälkeen kun opettaja oli ratsastanut läpi. Ihan eri hevonen! Se voima ja nimenomaan tuo "tynnyrimäisyys", hevonen oli kuin juna joka liikkui ilman jatkuvaa pakottamista, mutta samaan aikaan oli uskomattoman pehmeä. Olen siitä lähtien tähdännyt samaan tunteeseen, mutta viikoittaisista tunneista huolimatta en ole sinne päässyt... Ehkä joskus vielä! Välillä harmittaa etten saa omaa hevostani sinne päinkään, mutta siksi niillä tunneilla käydään. Onneksi on taitavampia ratsastajia jotka ratsastaa välillä läpi, pääsee tällainen kamelituupparikin kokemaan hienoja hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillähän ei ole väliä vaikkei joka päivä siihen tunteeseen pääsisi kiinni. Nimenomaan se että on edes hetken päässyt siihen kiinni niin tietää jo mitä hakea! Muistan kun valmentaja kävi ekaa kertaa Hertan selässä... Hertta the notkoselkä jonka selässä tuntui kuin istuisi kamelin selässä. Noh, kun meni selkään valmentajan jäljiltä niin huomasi jo siinä paikallaan seisten kun jalustimia säädin kuinka mulla olikin alla yhtäkkiä kamelin sijasta tynnyri! :D Siis kuinka hevonen voi seistä paikallaankin RYHDIKKÄÄNÄ maha sisässä versus kameli? Siinä jo huomasi eron! Onneksi on läpiratsasjia! :D

      Poista
  6. Hih, oman hevoseni kanssa hiekkakasaa ollaan rakennettu pari vuotta. Alkaa olla jo hetkiä, ettei joka kohdasta falskaa :D

    Ajatuksen voimasta: näin unta että teimme sujuvia laukanvaihtoja (ei olla koskaan vielä tehty), se fiilis unessa oli tosi magee ja harmitti vähän kun heräsin. No, seuraavana päivänä hevonen tarjosi niitä vaihtoja mulle itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä monesti vain katsoin vaikka Fei TVstä tai Youtubesta miten esim vaihtosarjat tehtiin. Mulle oli "aivoille" tosi raskasta joskus ajatella että miten voi ridata sarjavaihtoja jokaisella askeleella. Aloin kyttää videoita ja mietin mielessäni miten "nyt ja nyt ja nyt" käytän apuja jotta tulee "vaihto vaihto vaihto"... Ja siis tää auttoi :D Mielikuvaharjoittelu!

      Poista
  7. Toinen ja itse asiassa ihan samaan asiaan liittyvä juttu on eteenpäinpyrkimys - se, kun hevonen on ihan oikeasti pohkeen edessä. Voihan hevosta hiitata pitkin pitkää sivua vaikka miten kovaa, mutta silti ei välttämättä tunnu, että se etenisi aktiivisesti ja vaivattomasti. Se tunne on mahtava, kun hevonen pyöristyy pyllystä saakka ja tuntuu kuin jokin jättimäinen tuuletin työntäisi sitä koko ajan takaa eteen. Vähän sama tunne kuin silloin, kun itse hölkkää kovaan myötätuuleen ja eteneminen tuntuu luonnottoman kevyeltä. :D Vauhti voi tuntua aika kovaltakin, mutta samalla on tunne, että hevonen on avuilla ja pysähtyy pienellä vatsarutistuksella, jos vain ratsastaja haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tuo tunne! Siis ei sillä MITEN kovaa hevonen menee, vaan nimenomaan se kuinka vaivattomasti ja "itse" se vaan menee kuin tuulettimen työntämänä eteen :D Oikeastaan silloin kun on tunne "mä voin vähän ottaa pois" tietää että jes, nyt tapahtuu. Jos on tunne että itse täytyy tehdä kokoajan töitä että hevonen tekisi jotain/edes etenisi niin jotain vielä puuttuu. Silloin kun hevonen oikeasti pyrkii itse eteen niin on tunne kun voisi itse vain istua kyydissä ja katsella maisemia ja "napata" sen energian mikä ohjien päähän työntyy!

      Poista
  8. Sun tekstit on vaan niin parhaita! Harva osaa kirjottaa yhtä hyvin. Palaan usein lukemaan vanhojakin blogipostauksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän taas pääse kirjoittelussa vauhtiin :)

      Poista
  9. Hei Noora
    Tykkäsin molemmista vertauksistasi. Tynnyrinp on joskus, edes muutaman askeleen, päässyt ratsastamaan. On huikea tunne, kun hevonen tuntuu kasvavan ylöspäin. Kiitos mansikkahevoset! ♥️

    Tuo hiekkakasavertaus puolestaan sopii niin hyvin yhteen kokeneempaan tuntihevoseen, hän on yksi suosikeistani.

    Kyse on iäkkäämmästä ruunasta, jolla on aikoinaan hypätty kilpaa. Kiltti ja tekee aina parhaansa, mutta ihanan haastava sikäli, että reagoi varsinkin istuntaan todella herkästi. Kun tähän lisätään se, että hevoselle on luontaista taipua, vaatii hänellä ratsastaminen keskittymistä ja oman kehon hallintaa. Painon pienikin tahaton siirto voi johtaa siihen, että ruuna tarjoaa avoa, sulkua, laukanvaihtoa - ihan kuin kysyen, että mitä saisi olla kun en ihan ymmärrä mitä minulta pyydät. ;-)

    Ensimmäisen kerran ratsastaessani hänellä olin aivan epätoivoinen. Sain tosissani keskittyä että sain hevosen kulkemaan suoraan - teimme ihmeellistä epämääräistä kiemurtelua. Korvat ja posket punaisina ratsastin tunnin loppuun, ja pyysin heti tunnin päätyttyä, että saisin hänet seuraavallakin kerralla. Sain, ja meillä meni paljon, paljon paremmin. Tuolloin ymmärsin, että joudun kiinnittämään erityistä huomiota istuntaani, ja sopeuttamaan apujani, hakemaan mikä on tarpeeksi. Less is more -ajattelu vaatii edelleen opettelua.

    Tuon kerran jälkeen olen ratsastanut hänellä satunnaisesti. Viimeksi vajaa pari viikkoa sitten. Salmiakkikuvio oli meille haastava, varsinkin laukassa, mutta ne pari onnistumista valoivat uskoa siihen, että ajatus on oikea.

    Maarit l

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa että saa teillä toivoa ja saa saman hevosen seuraavalla tunnillr jotta voi harjoitella asiaa x loppuun asti. Nimenomaan juuri ne toistot ratkaisee! Vaikka ekalla tunnilla ei saisi ihan sata prosenttisesti asiaa läpi, on hyvä vaikka juuri lopettaakin "vähän sinne päin", miettiä yön yli (tai viikko seuraavalle tunnille) ja sitten kokeilla samaa uudelleen. Yllättävän paljon voi onnistuakin jo paremmin kunhan vain on treenannut myös siellä korvien välissä itse! Sisäistää sitä mikä meni hyvin ja mikä pieleen, ehkä jopa keksii sen miksi ei onnistunut.

      Itse monesti harjoittelin esim sarjavaihtoja päässä autolla ajaessa. Ne oli mulle joskus niin vaikeat sisäistää kun siinä tapahtuu niin nopeasti. Kun aloin ymmärtää liikkeen pääasäni, pystyin treenaamaan niitä in the real life! :D

      Poista
  10. Kiva lukea just siitä fiiliksestä, mitä tässä hommassa tavoitellaan! Itselläni reilu 4 kk ollut eka oma hevonen ja on niin lyhyessä ajassa opettanut mulle aivan valtavasti. Se tosin menee puoliautomaattisesti peräänantoon, kun ei itse hötkyile turhia. Että siinä mielessä ei mikään supermansikka, mutta ainakin tiedän aina sen fiiliksen miltä sen liikkeen kuuluu tuntua. Olis kiva lukea myös, miten opetat hevoselle piffiä ja paffia?! (Vaikka me ei ratsukkona olla siihen valmiita vielä vuosikausiin...) Tällä hetkellä mietitään suoruutta, muotoa ja rytmiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu vähän hevosesta tuo piffi/paffi juttu. Esim. Edellinen hepo Hansu joka oli tosi nopee hevonen, oppi sen lyheysti sanottuna "hidastamalla" mutta sitten Hertta joka osasi olla vähäm hidas ja harppova liikkeissääm, oppi ne "nopeuttamalla". Ihan oman postauksen arvoinen asia ja siitäkin jäisi jotain puuttunaan vaikka tulisi pitkä! :D mutta toki omia kokemuksia voisi kirjoittaa :)

      Poista
  11. Tosi kiva lukea tän homman ytimestä, ratsastus on fiilistä! <3 :) Täällä huutelee kombo: keltanokkaratsastaja ja hieno hevonen!

    VastaaPoista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!