Kootussa Ravissa

20. elokuuta 2013

Onpa taas vaikeeta

Sama surkee meno jatkuu, mitä perjantainakin oli. Tänään oltiin Hyyppärässä taas valmennuksessa ja mä en vaan millään saa tota hevosta läpi. Nyt kun ei ens vloppuna ole kisoja, niin palattiin taas pilkkua viilaamaan kokoamisasteen kanssa, ja joka lähti siitä, että sen täytyy edelleen olla suora. Eli ulkolapa sisään ja suoraksi! Volteilla ja ympyröillä taas ulko-ohja ja sisäpohje tarkkana, että kantaa läpi voltin. Tehtiin ravissa ja laukassa voltti-avo tehtäviä pitkällä sivuilla. Ihan ok:sti ne tuli, myös laukassa hetkittäin yllätyin kuinka kivalta se tuntui.

Laukassa tehtiin eniten töitä kokoamisen kanssa. Laukkahan on huonoin askellaji meillä joten siinä heijastuu ihan kaikki puutteet meijän menossa. Kokoamisaste lösähtää siinä heti jos ei ratsasta, jos siihen on edes mitään kokoamisastetta saatu... Tosi tarkkana vain ulkopohkeen kanssa että se suoristaa ja kokoaa ja erittäin tarkka, kun käytän vahvasti jalkaa, niin käytän kevyesti kättä. Välillä jopa liioitellusti työntäen tuntuman pois, etten vaan jää vetämään kun annan pohjetta. Pohje nopena ja käsi pehmeenä. Hetkittäin tuntui laukka jopa tosi makeelle, jos nyt kehtaan myöntää. Tämän ansiosta kun laukka saatiin välillä kantamaan, niin vaihdotkin tuli paljon laadukkaimmaksi. Lopuksi kokeiltiin vielä sarjat (kolmoset ja neloset) läpi. JOKA KERTA kävi niin, että ensimmäinen ja toinen vaihto ovat tosi hyvät, ellei jopa hienot --> koska tällöin mulla säilyy se kauan kaivettu laukan suoruus ja kokoominen. Mutta sitten, se viimeinen vaihto... Se on törky huono. Välillä jäljessä, välillä tasan takaa, välillä muuten vaan paska... ---> tähän viimeiseen vaihtoon mennessä laukan laatu on taas kadonnut, hevonen pudonnut lavoille ja pitkäksi takaa = se kokoaminen hävisi, mikä työllä ja tuskalla saadaan työstämällä.

Sama juttu joka kerta. Aina kun ensin työstetään laukkaa, sitten tullaan sarjat, 1 ja 2 vaihdot ovat hienot hyvästä laukasta, mutta kolmas eli viimeinen vaihto on surkee. Sitten taas jatkan kokoamista laukassa ennen uutta diagonaalille kääntämistä, aluksi hyvät vaihdot, viimeinen vaihto surkea... Mun täytyy nyt treenata kotona tätä ongelmaa tappiin asti. Eli oli tilanne mikä tahansa, ja oli laukka kumpaa tahansa, sen täytyy aina olla läpi, suora ja tukeutua ulkoavuille. Tästähän sarjoissakin on kysymys. Mitä nopeammin vaihdot tulee, sitä paremmin täytyy hevonen olla läpi "aina uudelle ulko-ohjalle ja pohkeelle", jotta pääsen valmistelemaan heti koottuna jo seuraavan vaihdon.

Eli kuinka paljon sillä kokoamisasteella ja laukan laadulla on väliä? TOSI paljon. Ei se auta  hioa niitä laukanvaihtoja loputtomiin hyvien laukanvaihtojen toivossa, vaan pitää hioa sitä huonoa laukkaa paremmaksi ja kootummaksi, niin HUPS---> laukanvaihdot on yhtäkkiä hienoja? Yksinkertaista.
On tää kouluratsastus kyllä välillä niin... Noh, en ees keksi adjektiivia. Välillä tekisi mieli vaan luovuttaa, ostaa rehti liinakko suomenhevonen ja maastoilla sillä päivät pitkät, sekä välillä kisata pikkukisoja omaksi iloksi.

Ärsyttää nyt tämä kun ei vaan suju ja kaikki on niin työn ja tuskan takana. En jaksanut sen kummemmin kirjottaa tän päivän reeneistäkään, ei vaan jotenki huvita ja jaksa! Pahoittelen.
Lähen jonnekkin nurkan taakse kiroilemaan itekseni ja miettimään mitenkäs sitä taas opittaisi ratsastamaan niin että meidän menossa olisi joku roti. Palailen asiaan paremmalla tuulella ja mielen tilalla... :D

PS. Saapaskin meni rikki, ratkesi sauma. Hertalle keräsin vihreetä ja otinkin vahingossa nokkospusikosta kiinni. Au.  Ei oo mun päivä.

9 kommenttia

  1. No ehkä se kouluratsastus taas huomisen jälkeen maistuu ;)

    VastaaPoista
  2. Voihan niillä puokinraaskuillakin kisailla helppoja luokkia ja yrittää pärjätä putteja vastaan jos taidot riittää...Pisti vaan silmään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, enpä mä sitä meinannut mutta kuitenkin... =) Kyllä mä mieluummin suokin harrastekaveriks ottaisin kuin puokin, jos maastoilla haluan ja pikkukisata. :P Siihen sopis mainiosti.

      Poista
  3. Voi, I can feel you, mulla täysin samanlaiset fiilikset säännöllisin väliajoin! :D välillä vaan pitää mennä huonosti että voi taas mennä hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se näissä on myös hyvää, ettei suunta voi olla enää kuin ylöspäin :D sitä odotellessa. ..

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!