Kootussa Ravissa

23. huhtikuuta 2017

You can have contact without connection...

... but you cannot have connection without contact.

Voiko tuota paremmin sanoa? Itseasiassa tuota ei niin hyvin saa sanottua suomeksi kuin englanniksi, mutta kaikki varmana ymmärtää tuon lauseen.

Hertta ja Hansu on molemmat suht samantyylisiä tuntuman ja connectionin kanssa, vaikka ovatkin iha eri rotuisia ja tyyppisiä hevosia. Molempien "positiivinen ongelma" on kauhean kevyt tuntuma ja suu. Pidän kevyistä hevosista ja sellaisista jotka eivät roiku ohjalla, mutta omia haasteita niilläkin on varsinkin rehellisen tuntuman kanssa. Usein hevonen joka on suustansa kevyt ja herkkä, on myös kuuma ja liikkuvainen ratsastaa. Niiden kanssa helposti jää ratsastamaan ilman jalkaa vaikka ne tarvitsisivat sitä juuri eniten.  Hansu ja Hertta molemmat ovat olevinaan herkkiä kyljistään. Tarkoitan että ne menevät ja liikkuvat itse ja mukamas sinkoavat kuuhun jos jalan laitat kiinni. Loppujenlopuksi kun sen jalan laitat oikeasti kiinni ja käytät sitä, mitään ei tapahdu. Taino tapahtuu tietenkin, mutta ei todellakaan se aiheuta suuria ja hengenvaarallisia reaktioita. Tarkoitan etteivät ne siitä mihinkään sinkoa ja loppujenlopuksi saat käyttää aika paljon jalkaa ja keskustella sen kanssa, ja yhtäkkiä pohkeiden ja hevosen välillä onkin paljon keskusteltavaa. Enemmänkin tässä on kyse pohkeen hyväksymisestä kylkiin. Ensireaktiot pohkeen kiinnittämiseen ovat "omg mä meen mä meen" mutta kun tästä pääsee yli niin kysymys hevoselta onkin "mitäs se pohje oikein sanookaan jos tarkemmin kuuntelen?". Tällaisten hevosten kanssa on helpompaa sitten tehdä pohkeiden kanssa muutakin kun niille pääsee rakentamaan muun merkityksen eteenpäin vievän avun lisäksi.
Eilenkin kun menin Hansulla, se oikeassa kierroksessa ravasi isoa ravia ja pääsin hyvin tekemään siirtymiä ravin sisällä isomman ja pienemmän ravin sisällä. Vasen kierros olikin eilen vaikeampi, ja siinä se ravasi "vain yhtä ravia" ja jos pyysin jalalla lisää, se heitti sellaiselle hipsuttavalle pikkulaukalle, "mukamas koottua laukkaa". Höpönhöpön. Pohkeen taakse se karkasi! Olin aika natsi ja tyynesti vaadin avotaivutuksen kautta että jalka on todellakin kiinni ja jalasta mennään eteen, eikä heitetä mukamas eteenpäin ja nosteta vain isompaa askellajia. Ei, en pyytänyt karkaamista laukkaan kun ravin venyttäminen tuntui hankalalta, vaan vaadin tyynesti sitä ravin venyttämistä. Avotaivutuksen kautta pääsen paremmin kroppaan käsiksi ja Hansukin alkoi venyttämään ravia ja hyväksyi sisäpohkeen paremmin ja ravia pääsi ratsastamaan enemmän "ulos ja eteen". Jos hevonen karkaa laukan puolelle kun yrität ratsastaa ravia, sitä ei tule hyväksyä. Ei siitä pidä todellakaan rankaista, mutta ei saa tuudittautua "keinulaukkaan", mikä on mukamas koottua. Ravi ravina ja laukka laukkana. Jos Hansu tällaista tarjoaa niin aina otan takaisin raviin mutta edelleen pidin sen sisäpohkeen kiinni, mistä se koskiessa nosti laukkaa.
Riitta aina Hertankin kanssa jaksanut muistuttaa, ettei pyytävää apua saa lopettaa tai irrottaa jos hevonen vastaa siihen väärin. Silloinhan palkitset sitä poistamalla paineen väärästä reaktiosta. Tässäkin tapauksessa Hansun tarjotessa laukkaa ravin venyttämisen sijaan, pidän edelleen sen sisäpohkeen kiinni mihin se reagoi nostamalla laukan. Otan takaisin raviin lievässä avotaivutuksessa ja edelleen se sisäjalka kiinni. Jatkan sitten ravin ratsastamista ja jos Hansu reagoi oikein venyttämällä ravia, niin poistin pohkeen ja taputin. Kyllä ne laukan tarjoamiset sitten jäi pois! Tässä vaan täytyy tietenkin olla nopea ja tunnistaa se mitä halutaan ja oikeat reaktiot.

Kuvat Taru Arola
Aloitan kevyessä ravissa, leveämmällä kädellä ja haluan että Hansu olisi matalemmalla niskassa. Muutoin se on aivan liian korkealla niskassa ja painaa selkänsä alas.
Vuoden päästä tämäkin asento on varmasti kehittynyt ja se menee pyöreämpänä enemmän eteen. 

Kyllä Hansullakin psytyy aivan hyvin jo pitämään kädet oikealla paikalla, mutta melkein aina aloitan leveämmällä kädellä ja kun alkaa tuntumaan siltä, "palaan takaisin perusistuntaan".
Vielä Hansun kanssa vaihtelee tuntuma, mutta kokoajan mennään siihen suuntaan että nenäkin pysyisi paremmin edessä. Haluan kuitenkin ajatella takajalkoja eniten, koska se nenä tulee mukana kehityksen myötä.
Ei kukaan voi vaatiakkaan täydellistä GP kokoamisastetta heti. Sinne kiivetään pitkän ajan kuluessa pikkuhiljaa. 

Pohkeen hyväksyminen on yhtä tärkeää kuin kuolaimen ja tuntuman hyväksyminen. Jos halutaan täydellinen connection täytyy pohkeen ja ohjan oltava balanssissa. Pelkällä pohkeella ilman ohjaa ei ratsasteta, eikä pelkällä ohjalla ilman pohjetta. Nämä on asioita mitä on vaikea selittää. Self-carriage (kuka keksii suomenkielestä vastaavan sanan?) muodostuu kun hevonen kantaa itse itsensä ja hyväksyy pohkeen ja ohjan, ja liikkuu niiden välissä kevyesti hyvällä tuntumalla. Yksi tapa mitä ajattelen kun jahtaan self-carriagea, on ajatus siitä että "työnnän" hevosta kauemmas kuolaimesta. Varsinkin siis näiden herttalaisten ja hansulaisten kanssa, jotka ovat vähän liian kevyitä edestä ja tarjoavat liian korkeaa ja lyhyttä niskaa. Ajattelen "työntäväni" pohkeella hevosta kohti kuolainta, tai jopa "pois päin sieltä". Tärkeää on kuitenkin muistaa että tähänkin tarvitsee sitä tuntumaa ja suukontaktia. Se mitä otsikossa sanoin tulee tässä esiin. Vaikka haluan hevosen kevyelle kädelle ja kuolaintuntumalle, täytyy minun tarjota se tuntuma. Jos ohjat lerpattaa pyykkinaruina ja ratsastan pohkeilla kohti olematonta kuolainta, kuinka hevonen voisi koskaan ottaa sen tuntuman vastaan?
You can have contact without connection. Eli kyllä voi olla kovakin tuntuma hevosen suuhun vaikka connectionia ei ole, mutta ikinä ei voi olla connectionia ilman mitään kontaktia suuhun!
Toisaalta jos liikaa ajattelee sitä tuntumaa, niin helposti voi mennä siihen että alkaa keriä hevosta edestä, eli suoraan sanottuna vedetään "tuntumalle". Tämä tietenkin blokkaa selän toiminnan ja sitä myöden takajalat jäävät talliin.

Tuntuman etsimiseen usein käytän johtavaa ohjasotetta varsinkin raaempien hevosten kanssa. Nuorempi hevonen ei kanna itse itseään niin hyvin kuin kokenut hevonen, ja tämä näkyy vähän siinä että hevosta joutuu ratsastamaan "apupyörillä". Tarkoitan että on ihan ok vaikka levittää vähän käsiä, tai muuttaa "istuntastandardeja" helpottaakseen hevosta löytämään tasapainonsa. Itse esim. kevennän hyvin usein nuoremmalla hevosella, enkä väkisin istu alas, ennenkuin tuntuu siltä että hevonen on siihen valmis. Toisekseen myös teen johtavia ohjasotteita, eli ratsastan nuorempaa/kokemattomampaa hevosta hieman leveämällä ohjasotteella. Vanhempi hevonen osaa seurata istuntaa ja ohjasotteita paremmin, enkä esim Hertan kanssa kauheasti joudu johtavia ohjasotteita enää tekemään, Hansulla vielä teen.
Jos ihan konkreettista tehtävää connectionin ja contactin harjoittamiseen haluaa, niin eriasteiset avotaivutukset ympyrällä ja suoralla ovat tähän parasta. Ihan ykkösharjoite!

Olikohan tässä tekstissä edes mitään järkeä? :D tuntuu niin mahdottomalta yrittää selittää näitä, mutta mitä sitä muutakaan näin sunnuntai-iltana tekisi, kuin katsoisi juniori MM-lätkää ja pohtisi tuntumaa ja self-carriagea hevosella... :)

Ratsastus on yksinkertaista, muttei helppoa.

Hertta on aina ollut mestari kerimään itseään kaulasta lyhyeksi. Ei ole helppoa.
Hertan koen ehkä asteen haastavammaksi saada pyöreäksi kuin Hansun. Hansulla on kuitenkin niin hyvä takapää ja sillä on tosi hyvät takajalat, kun Hertta taas on rakenteensa vuoksi "väärinpäin", niin kyllä se on vaikeuden huomaa. Mikään ei kuitenkan estä yrittämästä ja aina tavoittelemasta sitä että se menisi enemmän oikeinpäin. Vaikkei kykenisi samaan kuin kaverit, niin kykenee kyllä rakenteensa sallimissa puitteissa isoihin muutoksiin.


Parasta ehdottomasti Hertassa on sen suu. Vaikka se osaa olla kenokaula ja keriä itsensä lyhyeksi niin sitten kun sen saa "kerättyä" pohkeen ja ohjan väliin balanssiin, se on niin kevyt ja tasainen. Helppoa tehdä isoa sulkua kun vain vähän asettaa.
 

Ehkä enemmänkin hankaluuksia tulee näissä tilanteissa kun H haluaa mennä niin paljon, helposti sitä alkaa vetää vastaan. Tästähän se lyhenee entisestään ja painaa vastaan ja lisää vauhtia. Mutta puolipidätteet ja siirtymät, niillä ongelma yleensä ratkeaa kun hetken otan takaisin parit siirtymät, niin johan löytyy taas malttia eikä "self carriage" karkaa.
Tulipas masentava olo kun katsoo Hertan treenikuvia... Jotain niin mageeta sen kanssa treenata. Toisaalta, vähän testasin eilen ja tänään ravia, eikä se enää onnu! 

19. huhtikuuta 2017

Siirtymiset jälleen kunniaan

Hansun kanssa mulla oli vajaa parin viikon tauko päällekkäisyyksien takia, mutta viime sunnuntaina olipas taas ilo päästä ratsastamaan taas sillä.Maneesistakin on viimeinkin esteet kerätty pois, joten tilaa on! Voi tehdä jotain muutakin kuin voltteja ja pujottelua ;)
Käytinkin heti tilaisuuden hyväksi ja tein pitkillä linjoilla pohkeenväistöä ravissa ja sulkutaivutusta myös laukassa. Hansu on kauhean taipuisa ja kevyt hevonen, ja enpä oikeastaan koskaan ole tuntenut että sitä pitäisi kauheasti auttaa taivuttavissa ja sivuttaisliikkeissä. Enemmänkin sitä pitää "estää" taipumasta liikaa tai menemästä liian poikittain. Hassua kun on tottunut enemmänkin juuri tekemään töitä jyrkempien väistöjen ja linjojen kanssa, mutta Hansun kohdalla pitää melkeinpä tehdä mahdollisimman pitkää linjaa väistöissä ja sulussa. Mutta sivuttaisliikkeet ovatkin näille helppoja. Tärkeää on kuitenkin olla sokaistumatta siihen ja ei missään nimessä saa unohtaa että väistöliikkeissäkin avainasemassa on eteenpäin ratsastus. Hansun kanssa ajattelenkin väistön tai sulun aikana että ratsastan sitä eteen, mutta ohjaan vähän sivulle. Enpä usko että Hansulle tulee olemaan ongelmaa GP-sulkujen kanssa...

Kuitenkin isoin tehtävä mitä hinkkasin sunnuntaina oli taas ne siirtymät. Ne toimii Hansunkin kanssa niin mainiosti. Varmaan monesti olen sanonut kuinka hienot raviaskeleet tulevat laukka-ravi-siirtymien avulla. Ja eipä epäonnistunut se tehtävä nytkään.
Ei tarvitse kuin pari siirtymää tehdä, niin ensimmäiset askeleet laukan jälkeen siirryttäessä raviin ovat Hansulla ihan mielettömät. Se kuinka se istuu takastensa päälle mutta kuitenkin samalla pyrkii eteen ponnistaen, on jotain tosi makean tuntuista. Se on niin pehmeä mutta samalla tosi voimakas. Ja tuntuu ettei mun tartte edes tehdä mitään. Tärkeintä ehkä laukassa jo ajatella ravia eteen ennenkuin on edes siirtynyt raviin.
Eli kokoan laukkaa ja valmistelen siirtymistä raviin. Hetkeä ennenkuin Hansu on siirtymässä raviin, ajattelen jo ratsastavani ravia eteenpäin. Siirtymä ei saa töksähtää, vaan siirtymä laukasta raviin tulee olla niin pehmeä ja huomaamaton että se "vain tapahtuu". Ei saa siis olla minkäänlaisia tikittäviä askeleita välissä, vaan askel tosiaan on laukka-laukka-laukka-ravi-ravi-ravi. Ei mitään laukka-laukka-jotain-epämääräistä-kipitystä- sitten-ehkä-raville-ravi-ravi-ravi... :P
Vaikka askellaji vaihtuu välissä, niin se tulee tehdä niin että liike jatkuu kokoajan eteenpäin! Sama juttu toisinpäin. Ravi-ravi-ravi-laukka-laukka-laukka. Ravi etenee ja siitä "hupsista vain" nostetaan laukka ja laukka jatkuu. Usein hevonen "hypähtää" laukalle, varsinkin jos se joutuu nostoa varten järkkäämään jalkansa oikeaan ponnistusasentoon. Tulisi kuitenkin pyrkiä pehmeään ja sujuvaan nostoon, ilman mitään "pomppuja" matkalla.

Hansulla on positiivisena ongelmana sen takajalat. Se on todella aktiivinen takajaloistaan, mikä on tietenkin hienoa. Niiden kanssa vain täytyy olla tarkkana että takajalkojen liike-energia osoittautuu oikeaan suuntaan. Ei auta vaikka Hansu pomppisi mahaansa asti nostellen takasiaan, jos se ei samaanaikaan työnnä niillä eteenpäin. Hansun omistaja on saanut sen nyt hiffaamaan tosi hyvin "eteen ja ylös" liikkumisen kun hän on ottanut lyhyen kouluraipan mukaan. Tämä raipalla hipaisu on auttanut Hansua hahmottamaan takajalkojen liikkeen suuntaa myös eteenpäin paremmin, jolloin koko hevonen on taas hiffanu enemmän etuosan nostoa liikkeen mukana eteen ja ylös. Eipähän tarvitse takajalkoja pahemmin aktivoida! Enemmänkin vain pitää näyttää niille yliaktiivisille takajaloille suunta, mihin energiansa käyttää.
Tästä tulee oikeasti tosi hieno peli! Se antaa jo niin makeita tunteita selkään asti että voin vain kuvitella millainen Hansu on vaikka 10 vuotiaana...!



Mitäs Hertalle kuuluu kysellään multa usein. En tykkää mainostella mitään ennen kuin itsellä on varmaa tietoa. Mutta siis käytiin klinikalla ja hyvä uutinen on se ettei mitään ole mennyt rikki. Taivutuksissa pahiten reagoinut jalka ultrattiin uudelleen jotta nähtiin onko jännetupen alueella repeämiä, mutta turvotus jännetupen ympärillä oli turhan pientä repeämää ajatellen (turvotushan ilmestyi n. 5 päivää vasta rajun "kokovartalo-ontuman" ilmaantumisen jälkeen, sitä ennen kaikki kintut kylmät ja kuivat mutta oli hyvin hyvin kipeä). Taivutuksiin Hertta kuitenkin reagoi tosi voimakkaasti varsinkin toisesta takasesta, ja se myös reagoi positiivisesti puudutteeseen. Ongelma saatiin siis paikannettua vuohisniveleen, se sama vuohisnivel/jännetuppi alue joka piikitettiin kuukausi sitten kun olimme kevät-vetchekissä, jolloin myös epäiltiin liukastumisvammaa samaan jalkaan. Sama alue piikitettiin nyt uudelleen ja turvotus hävisi ja H kävelee jälleen reippaasti. En ole päässyt ravissa tietenkään vielä testaamaan kunnolla koska piikityksestä seuraa 2 viikkoa kävelyä. Se mitä olen Hertan nähnyt ravia ottavan, on puhdasta liikkeeltään. Tämähän on tietenkin hyvä. Silti vähän mieltä kaivertaa kun "mikään ei ole rikki" mutta kuitenkin lääkitykseen reagoidaan noinkin positiivisesti. Sanomattakin myös selvää että nivelen alueelle kohdistuvat epämääräisyydet ovat kyllä aika myrkkyä kaikille... Lihaksistosta ei löytynyt mitään aristavia kohtia ja kaikki vasteet toimii normaalisti. Jos liikkuminen jatkuu epämääräisenä otetaan vielä lihasarvot.
Noh, nyt tosiaan pitää kävellä vielä toinen viikko (tosin selästä käsin saa työskennellä käynnissä kunnolla) niin näkee miten liikkuminen sujuu kun voidaan ottaa ravia ja laukkaa. Sitä ennen en kyllä ala juhlimaan! Haluan nähdä ja tuntea onko liike se sama vanha tuttu.
Eli 50/50 tässä vielä mennään. Olen kuitenkin tuon hevosen kanssa niin tarkka. Sen vain tuntee selkään jos joku jalka ei ole 100% mukana, vaikka maasta sanottaisiin että "hyvin menee". Nyt sitten odotellaan ja katsellaan miltä liikkuminen näyttää, eikä todellakaan nyt saisi riehua! (Niin, kuulitko Hertta?)

10. huhtikuuta 2017

Niin se onni kääntyy

Kauheesti tullut kyselyjä kuulumisten perään, ja myönnän että blogihiljaisuus on läsnä enemmän kuin koskaan. Osa onkin jo suoraan tullut kyselemään että miten menee ja kait se on pakko nyt kertoa ihan julkisesti ettei hyvin mene. Pahoittelen ehkä jo etukäteen tekstin sävyä, en jaksa esittää iloista tai asiallista.

Viimeisin postaus kajahti ilmoille ja sen jälkeen mua olikin tallissa vastassa täysin jalaton
No mitä kävi? En tiedä.

Juoksutin lauantaina Herttaa töiden jälkeen. Se oli ollut tosi hyvä menneellä viikolla ratsastaa niinkuin viime postauksessa kerroin treenikertomuksiakin. Hertta oli tapansa mukaan liinassa laiska. Laukassa oikeaan kierrokseen sanoin että alappas mennä muutakin kuin mummolaukkaa. Ja Herttahan teki työtä käskettyä. Aina se on ollut niin teatraalinen hevonen. Se lähti miljoonaa liinassa ympyrällä. Ei mitään ihmeellistä! Pari kiekkaa niin narun sain sen verran lyhyeksi että saan sen kiinni. Ei se ikinä vedä tai poukkoile liinassa. Menee vain lujaa jos tahtoo. Vaihdoin kierroksen ja maneesin ovi avattiin juuri takana ja sehän lähti uudestaan. Mua lähinnä nauratti. Mummolla oli kivaa. Otin sen hetkeksi käyntiin siksi aikaa että tasoitan maneesinpohjan kuopat samantien.
Kun kuopat oli tasoitettu, nostin raville. Mummo ravaa ihan hyvin vasenta kierrosta. No problem. Taas rentoa hölkkää.
Vaihdan kierroksen oikealle, eikä siinäkään mitään ihmeellistä. Paitsi.
Aloin jossain vaiheessa miettimään miksi maiskutan niin paljon. Hevonen liikkui puhtaasti, mutta mun silmään liian hitaasti mihin on tottunut. Hertta on niin helppo juoksuttaa. Sanot sille vain askellajin nimen ja se toteuttaa sen. Ei sitä tartte maiskutella vaikka olisikin laiskempi. Nyt koko ajan teki mieli maiskuttaa oikeassa kierroksessa ravissa, jotta H ravaisi sellaista ravia mitä olen tottunut sen näkemään.
Noh, en antanut tälle sen enempää arvoa. Mietin vain että oliko niin kivaa riehua, että meni veteläksi.
Tallissa linimentit jalkaan kuten normaalisti ja siinä se.

Sunnuntaina tulen tallille ja laitan Hertan kuntoon. Ei mitään outoa jaloissa yön jäljiltä, aina käyn jalat läpi kun tulen tallille.
Kamat päälle ja selkään. Nousen selkään ja H heittää heti raville ja AIVAN jalaton. Siis en ole ikinä nähnyt sitä noin kipeänä. Emme saaneet edes selvää mitä jalkaa ontuu, näytti että kaikkia. Käynnissä puhdas.
That's it. Kipulääkekuuri ja kävelyä viime viikko.
On se vähän parempi, mutta edelleen epäpuhdas. Vasen kierros ok, mutta oikealle paljon huonompi. Ei auttanut kävely ja kipulääke, joten eiköhän mennä taas klinikalle.
Minkäs teet! Mummolla mieli on kuin varsalla mutta kroppa ei. Miten selität hevoselle "ettet nyt saa riehua ja rikkoa itseäsi". Et millään. Mutta kun Mummo tahtoo mennä.

Niin se vaan onni kääntyy. Tasan kuukausi sitten kävimme joka keväisessä vetcheckissä Vermossa, ja vihreää valoa saatiin.  Treeneissä Mummo liikkui hyvin ja välillä maneesissa ihmiset sanoi " Voi kuinka Mummo liikkuukaan kivasti taas! Sehän on ihan iskussa". No joo. Oli. Nyt aivan jalaton.

Sanomattakin selvää että kisakausi viivästyy, tai pahimmassa tapauksessa ei ala ollenkaan, vaan harrastekäyttöön siirtyy Hertta. Tai siitoskäyttöön. Toki pitää nyt tehdä jotain tämän eteen vielä, ja miettiä josko vaikka syksyllä pääsisi kisakuntoon ja sitten lopettaisi. Tai sitten lopettaa nyt. En tiedä.
Kyllähän se pistää vihaksi, kun juuri kuukausi sitten laitat raspauksiin, rokotuksiin, satulan toppauksiin, vetcheckeihin ja treeneihin monta tonnia. Ajattelet valmistelevasi tulevaa viimeistä kisakautta ja sitten vain näin käy. Toisaalta, on käynyt ennenkin monelle ja ainahan tämän lajin parissa pitää tietää se, että voit joku kaunis aamu löytää kisakumppanisi ketarat ojossa karsinasta täysin ilman syytä. Aika kovaa luonnetta vaatii tämä laji. Pitäisi harrastaa hiihtoa. Osta uudet sukset kun vanha ei enää luista.

No mutta. Tällasta meillä. Hermo on kireenä ja kaikki on nyt niin mautonta ja hajutonta kuin voi olla. Ehkä vähän kiukuttelen kuin pikku kakara tämän asian kanssa, mutta eiköhän tästäkin päästä taas yli. Kliseisesti voisi sanoa "kun ensimmäinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu" (ai että mä vihaan näitä ärsyttäviä sanontoja) ja ehkä tällä on tarkoitus. "Vaihda jo sitä hevosta" voisi joku ajatella. Mutta kun en tahdo!
Noh, se nyt on sanomatta selvää että joskus kuitenkin on hevosen vaihto aina edessä. Jokaisella. Ehkä tästä inhottavaa tekee se jos se tapahtuu just nyt. Juuri kun mulla oli GP valmis hevonen alla ja viimeinen "10-vuotis taipaleen kunniaksi" kisakausi, niin sitten kosahtaa. Mutta minkäs teet.

Katsotaan nyt mitä saadaan klinikalla aikaseksi.


2. huhtikuuta 2017

Keskiviikkona


Keskiviikkona oli "pikavalkku", eli 30 minuutin tehotreeni. Alunperin mulla ei pitänyt olla valmennusta, mutta Riitta ehtikin tulla pitämään meille 30 minuutin treenin ennen muita illan tunteja. 
Tehtiin tosi tiivis paketti perusasioita ja voi että kuinka niissäkin voi tulla hiki... ;)


Ensin käytiin läpi laukkaa. Riitan sanoin, Hertta on muutoin hyvässä kunnossa mutta huomaa että se on taas "Hertta-etupainoinen". Eli siis tämä Hertan surullisen kuuluisan huono rakenne, joka ajaa sen huonoon asentoon. Jos sitä ei jumppaa sieltä pois aika-ajoin, ottaa se "huono asento vallan".
Hertalla oli laukassa tosi kiva tahti, mutta etuosaa täytyy nostaa. Aika paljon tähänkin saa käyttää sitä pohjetta. Välillä ihan joka askeleella laukan tahdissa käytin molempia pohkeita. Ei saa lähteä kiihdyttämään vaan nostamaan mahaa ja etuosaa ylös. Kasvatetaan voimakasta laukkaa vauhtai lisäämättä. 
Teimme laukan sisällä siirtymisiä ja pieniä kokoamisia. Kuten arvata saatta, Hertta Hätähousu oli jo heti istumassa piruettilaukkaan, mutta ei sitä nyt saa sallia. Sen täytyy laukata normaalia laukkaa ja pyydettäessä myös normaalia koottua laukkaa, eikä vain harjoituslaukkaa TAI piruettilaukkaa... On vähän teatraalinen nääs... ;)
Sitä laukkaa ja sen vaihteistoja pitää pystyä säätelemään, eikä ole olemassa vain ääripäitä. Piruettilaukan ja harjoituslaukan välille mahtuu monenmoista laukkaa ja ne pitää pystyä esittämään.

Laukan jälkeen tehtiin ravissa avoa pitkää sivua pitkin, sekä muutamia pääty-ympyröitä. Oikeastaan eniten töitä joutui tehdä taipumisen suhteen. Olen ehkä ollut vähän höveli kun olen mennyt itsekseen ja palautellut Herttaa, sellainen kunnon taivutus on jäänyt puolitiehen. Oikealle oli hieman haasteellisempaa "päästää irti", mutta vasemmalle taipuminen oli varsin helppoa.
Tässäkin Hertta mielellään tarjoaa kaikkea mitä se osaa. Passageen se meinaa koko ajan karata, kun vain pyydän taivutusta. Ei ei ja ei. Ei saa tietenkään kieltää, mutta lähinnä vain pitää jatkaa sen asian pyytämistä mitä haluaa, ei reagoida mitenkään passagen tarjoamiseen. Sitkeästi vaan kun muistutti että "passagea kivempi asia on taipuminen" niin kyllä se sieltä alkoi sulaa. 

Tässäkään tapauksessa ei auta mikään "irrottelu" edestä, vaan päinvastoin aika vakaa ja vankkumaton tuki edestä ja pohkeella ratsastaa sitä puolta lisää, mikä tuntuu käteen "jäykältä". Eli jos vaikka vasemmassa ohjassa tuntuu enemmän painetta kuin oikeassa, niin ratkaisu ei ole "irrotella" sieltä vasemmalta, vaan tarjota sitä tasaista tukea entistä enemmän. Yleensä ratsastaja tuntee takaosan puutteellisen työskentelyn tai kropan jäykkyyden suupielessä. Silloin sitä ajautuu irrottelemaan suusta, vaikka se oikea syy on kropassa. Itse ajattelen sen aikalailla niin, että jos se vasen ohja/suupieli on jäykkä, minun täytyy käyttää vasenta jalkaa vielä enemmän. Kyllä se jossain vaiheessa tasoittuu ja tulee "Molemmille ohjille", eli kantaa symmetrisesti koko kropastaan, eikä vain toiselta puolelta. Ja tähän taas päästiin ratsastamalla jalalla, ei kuolaimesta irrottelemalla. 
Nytkin mun teki koko ajan mieli oikeassa kierroksessa irrotella Herttaa oikealta kuolaimelta, koska se vähän nojasi sitä vasten. Kuitenkin se lääke löytyi oikeasta kyljestä, ja mun täytyi käyttää oikeaa jalkaa saadakseni Hertta pois nojailemasta sen oikean pohkeen päältä. Kappas kummaa, kun tarpeeksi käytin sitä oikeaa jalkaa, niin molemmille ohjille tuli tasainen tuki! 

Kauhean kiva päästä taas kunnolla treenaamaan ja hikoilemaan niin fyysisesti kuin henkisesti... ;) 

Kaikki kuvat on taas Taru Arolan ottamia, hän pääsi jälleen mukaan ottamaan vähän Hertastakin kuvia pitkästä aikaa! :)
Alkuhölkkää.
Ensimmäisiä laukkakokoamisia ja huomaa kuinka H olisi heti istumassa piruettiin vaikka ei pitäisi... Sitten vaan pikaisesti molemmat pohkeet "tak" ja eteen!

Hertta on välillä niin yli-innokas että se lähtee vähän painamaan ja "viemään" liikaa. Helpompaa kun hänen mielestään olisi vain viiletttää isoa ravia pitkin maneesia kuin kantaa...

Lopuksi alkaa ryhtiä tulemaan ja askel nousemaan. Kropassa tapahtuu muutakin kuin vain kilometrin pitkänä olemista ;) Heti kevenee tuntuma kädellekin, tai Hertan tapauksessa se ottaa tuntuman vastaan, eikä ole liina tyhjä tai vaihtoehtoisesti vähän salakavalasti paina siihen ja "jyrää" pidätteen läpi isoa ravia.

Tasapainoa ja pehmeyttä rupeaa löytymään!

Lopussa kiitos!







28. maaliskuuta 2017

Treenejä

Hertan kanssa ollaan palailtu varovaisesti takaisin treeniin. Alku oli taas hankalaa, sillä H ei ole kävelylomien jälkeen mikään maailman rauhallisin. Hertta kyllä hoitaa kävelyloamt kunnialla kotiin, ei riehu, mutta sitten kun tuleekin ekaa kertaa lupa "noniin, mitäs jos vaikka vähän ravattaisin?" niin vastaus on "KYLLÄ! MENNÄÄN SAMANTIEN LAUKKAA"!

Tarun ottama kuva tammikuulta. Hertasta ei nyt ole uusia kuvia :(

Nyt olen siis viikon ajan tehnyt Hertan kanssa perustyötä. Kaikki askellajit läpi, paljon taivutteluja, avoa ja sulkua. Muutamia vaihtoja ja paljon vastalaukkaa. Hertta on päivä päivältä tuntunut paremmalta. Jännä että tuon ikäinen hevonen ei mene lomasta jäykäksi, mutta kyllä mä huomaan että se "taantuu". Tarkoitan että vaikka lihakset se säilytti, niin meno on taas vähän etupainoista. Se kyllä menee ihan korrektisti, mutta ei ole niin viritettynä. Siirtymät eivät ole niin pehmeitä ja tosiaan Hertan rakenne pääsee oikeuksiinsa, eli etupainoiseen asentoon kun sitä ei jumppaa päivittäin ylös.
Eilen valmentaja pikaisesti vilkaisi vähän menoa, ei siis ollut valmennusta ja hän sanoi että hänen mielestään Hertta liikkuu hyvin, mutta tosiaan on taas sellainen "Hertta-etupainoinen". Onneksi tämä on vain ratsastuksellinen asia. Nyt vain aletaan hinaamaan sitä nenää ylös sieltä mäyräkoiramenosta. :)
Jos Herttaa ei jumppaa säännöllisesti "oikeinpäin", se kyllä muuntautuu siihen omaan kroppaansa hyvin. Siis tarkoitan että se ei kyllä etuosaansa nostele vapaana ollessaan, toisaalta, enpä minäkään sohvalla etureppua nostele... Lenkillä ehkä ;)
Tuon ikäisellä hevosella ainut mikä sen pitää vielä muotissaan on ratsastus, sitä ei voi korostaa liikaa kuinka tärkeää vanhan hevosen liikutus on. Ikä on vain numeroita, mutta niitä numeroita voi "muokata" ratsastuksella. Pahinta yleensä on hevosen eläköittäminen niin että se jätetään kokonaan liikuttamatta ja annetaan vain olla. Edes pieni hölkkä ei ole kenellekkään pahasta!


No mutta sitten myös Hansun treeneihin.

Kaikki kuvat taas Taru Arolan ottamia! 

Hansun liikkumisessa on tosiaan tapahtunut tosi paljon verrattuna vaikka puolen vuoden takaiseen. Toki päivät vaihtelee ja välillä on vaikeampaa, mutta kun Hansun saa rennoksi, niin se osaa oikeasti ravata aika kivasti! Jos Hansu jännittyy niin se menee niin lukkoon selästään ja kipittää, mutta kun oikeasti saat sen niskastaan ja selästä rennoksi, niin askeleeseen tulee tosi paljon joustoa ja ilmaa. Toki tämähän on ihan loogista...
Olen tehnyt aina Hansun kanssa nyt niin kuin Bastoksen valmennuksessa tehtiin. Aloitan sillä että taivuttelen reilusti kaikki askellajit läpi, ja vaadin että Hansu taipuu rehellisesti molemmissa kierroksissa. Välillä huomaan näitä orijuttuja, eli jos Hansu haluaa vahtia jotain niin se tosiaan yrittää vahtia ja ei päästä irti niskastaan. Oriniska osaa olla vahva! Nyt olen ollut yksiselitteisen "tympeä" tämän asian kanssa, eli töissä ollaan töissä ja silloin ei vahdita. Tosi nopsaan Hansu asettuukin kun vain aloittaa selvillä sävelillä. Ensin taivuttelen käynnissä, sitten ravissa, lopuksi laukassa. Tämän jälkeen voikin tehdä eri asioita, koska Hansu keskittyy. Nyt olen keskittynyt siihen, että Hansun täytyy reagoida jalasta nopeasti eteen pyydettäessä. Se on nyt oppinut passagemaisia askelia, mikä auttaa hyvin ravissa etuosan nostoon, mutta siihen ei missään nimessä saa jäädä leijumaan, vaan jos pyydän jalalla eteen, niin sitten täytyy lähteä eteen. Jos passagemaiseen raviin ja pohkeen taakse piiloon, niin sieltä on todella tuskaa yrittää saada hevosta ulos... Been there, done that. Hertta opetti.
Hansulla on niin aktiiviset ja nopeat takajalat että se on välillä muodostunut hankalaksi sen hallita niitä. Hansu istuu ihan mielettömän helposti takaa, mutta sitten se onkin "pulassa" kun ei ole voimaa ponnistaa eteen. Sitten se ponnistaa liikaa vain ylöspäin takasillaan. Tämäkin on onneksi vain voimailu kysymys. Hienoa että Hansulla on tosi hienot takajalat, mutta vanhemmiten ja treenin myötä se oppii vielä hallitsemaan ne! Suorat takajalat ovat siinä mielessä helpommat, koska ne eivät mene yleenäs liian "istumaan", niitä on helpompi hallita. Toki en lian suoria takajalkoja halua (niinkuin Hertalla vähän on) sillä kyllä tuo kokoaminen tuntuu niin erilaiselta ja pehmeältä hevosella jossa on enemmän saranaa takasissa. Vaatii vaan enemmän aikaa jotta pääsee hallitsemaan niitä täydellisesti.


Tässä vielä Tarun ottamia kuvia viime perjantain treeneistä Hansun kanssa. :)

Menen aina niin kauan kevyttä ravia kunnes tunnen että liike menee selän läpi. En yritä väkisin istua harjoitusraviin. Nuorten kanssa aina tunnustelen missä kohtaa tuntuu siltä että voisi istua alas. Ajattelen sen niin, että en "pakota" hevosta ottamaan minua harjoitusravissa vastaan, vaan odotan että hevonen on valmis ottamaan alas istumisen vastaan. Tosin, eipä siellä istu erkkikään jos selkä ei toimi...

Mikäs tässä kevennellessä. Ja oispa peilit... ;)
Istun alas harjoitusraviin kun tunnen että selkä pysyy mukana ja kantovoima säilyy.


Aikamoinen ponnistus Hansulla! Vaikka se ei vielä ole kauhean voimakas, niin alkaa jo näkyä pätkiä millaista liike-energiaa sieltä irtoaa! Vanhempana tästä tulee vamrasti tosi näyttävä!

Välillä otan kevyttä laukkaa eteenpäin, jotta ajatus tosiaan säilyy eteen.

Kauniisti Hans sopii Raken maneesin väreihin ;)


Taiteellinen kuva! 

Silmät kiinni, niin helppoa ;)

Lopuksi kevyttä ravia ja Hansu niin tyytyväisen letkeä!


19. maaliskuuta 2017

Kevät on täällä...

... sillä Hertta sekoilee jälleen! :D
Joka vuotinen kevätryntäys on alkanut. Meinaa siis sitä että tuo Mummo on ihan mahdoton. Olen sillä 10 vuotta mennyt, ja joka syksy ja kevät alkaa tämä sama yli-energisyys. Johtuukohan se syksyllä viilenevistä ilmoista, ja sitten keväällä taas lisääntyvä aurinko tuo innokkuutta?

Taiteilin eräänä iltana maneesissa auringonlaskussa ;)
Hertalla on nyt Hartogin 25 kilon heinäpuriste karsinassa mitä se voi järsiä ruokintojen välissä. H saa 4 kertaa päivässä reilusti heinää, mutta tuossa on varuiksi jos nälkä yllättää. Nyt kun tänä talvena ei saatu olkea talliin, niin ei ole Hertalla ollut mussutettavaa niin hommasin tämän!


Toki tähän varmasti edesauttaa se että Hertalla oli joka keväinen keväthuolto Vermossa. Siitä otettiin taas uudet rtg-kuvat jaloista jotta niitä voi verrata aina edellisvuoteen muutoksien osalta. Säämmöllisillä kuvilla pysyy helposti mukana mahdollisissa muutoksissa eikä tule "yllätyksiä". Samalla myös ultrattiin toinen takajalka, sillä se turvotteli mystisesti tuossa liukkaiden aikaan muutama viikko sitten. Kotona eläinlääkärikin sitä katsoi, ja totesi että kannattaisi käydä klinikalla tutkimassa ettei vaan ole liukastunut tarhassa. No onneksi tuskin näin on käynyt, vaan kyseessä oli ikäänkuin jännetuppitulehdus. Hertalla on takaa aika vennot vuohiset ja ei ikä tietenkään auta asiaa. Rtg-kuvat olivat puhtaat eikä mitään muutoksia edelliskevääseen ole tullut. Huvittavaa että 19 vuotiaalla hevosella on kuulemma nivelpinnat kuin varsalla... Ultraäänikuvissa selvisi se mystinen turvotus ja onneksi hoitona oli helppo kortisonipiikki ja atropiinia piikitettiin myös jännetuppeen. Eläinlääkäri jaksaa aina ihmetellä miten Hertta vasta myöhemmällä iällä saa ensimmäiset kortisonit, kun yleensä kisahevosilla niitä saa jo aiemmin. Tosin Hertta oli nuorempana kevyemmällä käytöllä ja teki varsoja, sai siis kasvaa rauhassa. Varmasti auttanut asiaa kestävyyteen näin myöhemmälle iälle, kun kilometrejä ei käytetty nuorena. Turvotus jalasta hävisi heti seuraavana päivänä ja Hertta sai kahden viikon kävelyloman. Nyt on kävelyloma päättynyt ja olen tosiaan vähän ravaillut ja laukkailut, ja meno on kuin 3 vuotiaalla ratsastaisi ekaa kertaa. Hertta se vaan jaksaa! 
Nyt on kyllä niin vaikeaa, sillä kävelyllä energiaa nousee päähän kun ei muuten saa olla liikenteessä. Tarhassakin on niiiiin jäiset pohjat nyt että ei vanha ja viisas hevonen onneksi nyt siellä riehukaan.

Odotan niin innolla että meidän kenttä sulaa! Arvatkaa vaan kuka pääsee sinne rallittelemaan heti kun säät sallii... ;) Täytyy pyytää kameramiehet mukaan, voi olla taas aika hauskaa Hertalla. Olen ennenkin laittanut Hertan kenttärallittelua tänne. Tässä viime kesän tyylinäytteitä...

Henkilön Noora Peltola (@noorapel) jakama julkaisu


Kai ne lukuisat avo ja sulkuTAIVUTUKSET nimenomaan pitää notkeana hevosen...
 Kulutin tänään yhtäkkisen vapaapäiväni äkkiä käymällä tallilla, jonka jälkeen mietin kotona ensin että "onneksi on vapaata, voin olla kerrankin kotona enkä tien päällä" mutta arvatkaa vaan mikä tylsyys kun pääsee kotiin ja istuu siellä yksin. Toki aina löytyisi siivottavaa, mutta osaan keksiä kaikkea muuta. Asun aika lähellä Ratsastuskeskus Ainoa ja siellä olikin tänään 3-tason kisat ja Pyhä Yrjö luokka oli juuri alkanut joten päätinpä lähteä kisaturistiksi! 
Outoa kun kerrankin oli aikaa istua ja katsella muiden suorituksia rauhassa, eikä oma suoritus jännittänyt tai mietityttänyt tai suututtanut (riippuen pitkälti siitä miten meni... ;) ) takaraivossa.
Outoja nämä tällaiset vapaapäivät, mutta ihan kivoja.
Outoja myös tällaiset tyhjänpäiväiset ei-mitään-asiaa-postaukset, mutta tekipähän mieli kirjoittaa... :D


15. maaliskuuta 2017

Hansun kanssa valmennuksessa

Pitkästä aikaa olin Hansun kanssa itse valmennuksessa. Paikkana oli Nevas, jossa Bastos oli pitämässä valmennuksia koko viikonlopun. Olin itse Hertan kanssa viime heinäkuussa hänen valmennuksessaan, ja silloin sain ihan sikana irti sellaista liikettä Hertasta, mitä en aiemmin ollut saanut. Koin todellakin ahaa-elämyksen sen liikkumisen suhteen.

Hansun kanssa keskityttiin ihan vain perustyöskentelyyn. Hansu oli vähän häsläävällä tuulella. Ei tehnyt mitään tuhmuuksia ja käyttäytyi hyvin, mutta tänään oli tosi vaikeaa keskittyä. Se olisi niin mielellään vaan katsellut mitä ympärillä tapahtuu. Vaikeinta oli maneesin pääty jossa oli ulko-ovi kokonaan auki ja Hansuhan katseli mielellään vaan kavereita vilahtelemassa tarhoissa. Tarhassa hevoset riehuivat ja ilakoivat, ei ainakaan auttanut yhtään tätä keskittymisasiaa, mutta hyvää treeniähän tuo ;) Ehkä vähän mun moka, sillä tulin verryttelemään maneesin vasta noin 20 minuuttia ennen valmennusta. Hansun kanssa pitäisi olla jo pyörimässä ainakin 30 minuuttia ennen, sillä sen täytyy antaa rauhassa katsella. Ei se ole jännittynyt tai pelokas, mutta sillä on selvä ero keskittymisen suhteen, jos se on saanut rauhassa katsoa tilukset. Tietää Herra että minkä tontin valtias hän sillä hetkellä on... ;)
Ikinä ei kisoissa kyllä tämän kanssa riitä mikään 20 minuutin pikaverkka, vaan pitkä ja rauhallinen verkka on avainasemassa. 

Kaikki kuvat Taru Arolan käsialaa!
Alkuraveja 
Lähdettiin heti työskentelemään ympyrällä ravissa ja keskittymistä hakemaan.

Sulkua voltilla käynnissä. Tarkkana ettei tosissaan Hansu saa kaatua oikean lavan päälle vaan sen täytyy nostaa se ylös oikeassa kierroksessa
Tässä vähän sitä Hansun kuikuilua. Se on aikamoinen käärme! Vaikka tehdään ymyprällä sulkua, niin silti keskittyminen ja asetus on ulos ulko-ovelle päin missä kaverit riehuu tarhassa! :D Silloin niska nousee ja asetukset eivät mene läpi, vaikka sillä onkin näennäisesti niska nyökyssä. Vahvempi hevonen tuossa vaiheessa nykäisisi pään ylös ja katsoisi juuri sinne mihin huvittaa.
Keskityttiin koko tunti siihen, että Hansun tulee olla rehellisesti pyöreä, kantaa selkänsä ylhäällä, eikä se saa nostaa niskaa niin ylös että se selkä painuu taas alas. Paulo sanoikin että lusitanot ovat tässä mestareita. Ne ovat mukamas pyöreitä, mutta todellisuudessa kaukana siitä. Vaatii silmää erottaa onko se hevonen rehellisesti säkä ylhäällä, vai ei. Puoliverisillä tämän näkee helpommin, mutta lusitanot ovat niin kompakteja ja "kokoavat" luonnostaan, mutta siellä takana on silti ihan samat ongelmat kuin muillakin hevosilla. Eli oikeasti selkä ylös, niska alas. Enkös ole nämä kaikki vuoden Hertan kanssa tätä toitottanut..? ;)
Hertta on vähän samantapainen niskansa kanssa. Sekin osaa kyllä killiä niska ylhäällä mutta ei se ole se mitä haetaan. Hansu tietenkin parempi rakenteisena osaa peittää sen, ja onhan sillä jo vähän orikaulaakin. Hertta taas on aina ollut sellainen ruippakaula, ja varsinkin kun sen kaula on kiinnittynyt niin alas, tuo se lisää haasteita etuosan nostoon.
Kyllä mäkin tunnen selkään koska se selkä on ylhäällä ja hevonen kantaa, sillä ero on niin iso. Se ei vain aina ole niin helposti tehty kuin sanottu.
Koko tunti tosiaan tehtiin avoja ja sulkuja niin suoralla kuin ympyrällä, ja käänsimme paljon voltteja ja ympyröitä. Hansun tulee taipua liikkeen suuntaan. Oikea kierros on nyt hankalempi, sillä Hansu mielellään vähän nojaa oikeaan ohjaan ja kaatuu oikean etujalan päälle. Vasen kierros sujui paremmin.
Tämä tuntuu selkään epätasaisena tukeutumisena kuolaimeen, välillä liikaa ja välillä ei ollenkaan, sekä pohkeelle vastataan hitaasti. Tai jos vastataan, niin lähdetään kipittämään!

Hansu on nuoren ikänsä vuoksi vielä melko vaihteleva. Varsinkin tuo keskittymiskyky ja rentous vaihtelee tosi paljon päivästä riippuen. Joskus se on samantien rento ja kuulolla kun otat ohjat ekaa kertaa käteen, joskus sitten taas tekisi vaan mieli katsella kavereita ja lukea maneesin seinien mainoksia. Vähän lottoamista siinä mikä on herran päivän fiilis kun menee ratsastamaan. Viestitellään melkein aina päivän kuulumiset omistajan kanssa millainen Hansu oli ratsastaa, ja tulos voi vaihdella päivästä riippuen paljon! Edellisenä päivänä rauhallinen ja rento, seuraavana saattaakin olla sähköjänis maneesissa.
Hansun kanssa alkaa nyt löytymään sellainen hyvä viikkorytmi. Välillä pidempiä maastoilujaksoja, ja sitten taas välillä pidempiä työjaksoja. Hevosesta heti huomaa, jos jotain tehdään liikaa, oli se sitten liian pitkä maastoilupätkä tai liian pitkä työskentelypätkä. Hansu kyllä kertoo koska alkaa "kyllästyttää", siten aina tietää tarvitaanko enemmän maastoilua vai töitä, jotta saadaan meno tasaiseksi työntekoa ajatellen. Nyt kun hetken oli täällä E-Suomessakin hankia, niin omistaja kävi hanattamassa Hansun kanssa pellolla. Se jos joku teki tosi hyvää päälle! Menee muuten kuulemma lujaa... :D

Voisin opetella tuon keventämisen uudestaan. Ei aina tartte könöttää ;)
Riitta sanoisi tässä vaiheessa: "Jos katsot vielä tarkemmin siihen niskaan, niin sä näet että siinä lukee: Älä katso tähän!"


Tässä ajatuksena keskiravia ympyrällä, tosissaan ajatuksena takaa eteen ja ratsasta sitä eteen!

Näyttää väsyneeltä, ei se kyllä sitä ollut! :D

Hansu esitti loppua kohden tosi hyviä pätkiä ravissa ja laukassa. Oikeastaan avainsanat olivat taivutus ja eteen.
Eli ensin asetin reilusti sisälle voltilla. Sitten kun Hansu myötäsi ohjaan ja laski kivasti niskaansa rentoutuen ja alkoi nostamaan selkää, annoin pohkeita ja kannustin sitä ravaamaan/laukkaamaan eteenpäin. Aina tämä ei onnistunut ja alkoi kipitys, mutta ei muuta kuin uudestaan vaan. Sitten kun pääsin antamaan pohkeita ja ratsastamaan eteen ilman että tahti hävisi ja niska nousi, oli tunne tosi hyvä!
Paulo sanoikin, että ravissa voltissa asetan sisälle ja kun se asettuu, niin ratsastan "lisättyä ravia". Kun lähden pyytämään lisättyä ravia, ratsastan sitä enemmän. Olen ehkä vähän turhan varovainen... Kotona olen paljon jämptimpi Hansun kanssa, nyt taisin ujostella. Lisätyn ravin tai laukan ratsastaminen samalla kun teen tätä tehtävää aktivoi mua. Ratsastan silloin enemmän ja varsinkin niitä takajalkoja kun ajattelen lisäystä.
Hyvä harjoite, btw!

Paulo sanoikin, että on kiva kun ratsastan nätisti ja istun siististi, mutta jos olen liian passiivinen, sillä ei ole enää merkitystä. Pelkällä kauniilla istunnalla ei tee mitään. Täytyy olla aktiivinen ratsastaja. Mä olen ehkä vähän vieraskorea. En ole paljoa Hansulla vielä mennyt ja varsinkaan käynyt valmentautumassa, niin vähän ehkä "hissuttelen". En tiedä onko se joku alitajuntainen juttu, että luulen sen näyttävän paremmalta, jos ratsastan huomaamattomasti. En tarkoita että selässä pitäisi pistää tyrät rytkyen menemään, mutta siellä pitää tehdä töitä! Aina jos joku pyytää minua nousemaan hevosensa selkään ja antamaan neuvoja, niin olen paljon "ammattimaisempi" sen suhteen ja tiedän mitä teen. Mutta sitten kun menen gurun silmien eteen, kutistun jotenkin kasaan ja varon liikaa... olen aika ujo loppujenlopuksi.
Hertan kanssa olen tehnyt tätä niin pitkään että sen kanssa "otan paremmin ohjat omiin käsiini". Tämä on kai sitä itsevarmuutta. Hertan kanssa on myös tottunut sellaiseen "yliherkkä tamma - miten ratsastan sitä", että orin ratsastaminen on aina vähän eri asia. Hansukin on herkkä, mutta olen kyllä yllättynyt kuinka paljon se sietää asioita enemmän. Se ei ole niin teatraalinen ja siihen todellakin saa koskea. Ori antaa anteeksi enemmän, toisinkuin nämä kuningattaret! 
Ja hei, ei se Hansu siitä ainakaan huonommaksi muuttunut, kun rupesin oikeasti ratsastamaan ja yrittämään, jopa virheiden sattumisen uhalla... ;) 
Virheet voi aina korjata ja aina voi yrittää uudestaan.

10. maaliskuuta 2017

Parempaa tuntumaa kohti

Tuntuma taitaa olla tällä hetkellä se päivän sana. Sitä on kaikista helpon "arvostella". Ei tarvitse olla ratsastuksen spesialisti voidakseen arvioida onko nähty tuntuma hyvä vai huono, eli karkeasti sanottuna kova vai pehmeä. Onko se tasainen, epätasainen? Vakaa vai epävakaa? Näitä pystyy vielä kokematonkin silmä arvostelemaan, mutta kun aletaan katsomaan kokonaisuutta, väittäisin että "The Tuntuma" on muutakin kuin pelkkä kontakti suuhun.
On jo huomattavasti vaikeampaa erottaa onko ratsukon välinen tuntuma rehellinen vai ei.

Ai mitä tarkoitan rehellisellä tuntumalla?
Sitä että hevonen on se, joka hakee kohti tuntumaa, ja haluaa ottaa tuntuman vastaan.

Riitan kanssa treeneissä ollaan otettu sitä linjaa että ohja olisi lyhyt, mutta käsi olisi edempänä. Vähän ehkä luovun siitä oppikirjamaisesta 90 asteen kulmasta kyynärpäässä, ja jos työnnän kättä eteen, niin haluan että hevonen myös seuraa kättä eteen. Jos taas tuon kättä taaksepäin niin hevosen tulee seurata. Eli raamin venytys tai lyhennys konkreettisesti käden asentoa siirtämällä. 

Sanoisin että aina ratsastuksen aikana olisi hyvä testata onko hevonen oikeasti läpi ja tuntumalla. Eli onko se rehellinen tuntuma, ja onko se tuntuma ja peräänanto hevosesta lähtevä, vai onko se "pakotettu".
Mä hirveästi taputtelen hevosta kaulalle. Enkä vaan siksi että oikeasti haluaisin kehua, vaan siksi että silloin tulee päästettyä aina ohjasta pois. Ja miksi päästän ohjasta pois? No juuri siksi, että haluan testata säilyttääkö hevonen tahdin, tasapainon ja tuntuman. Muodon.
Käsi ei ikinä saa olla niin lukittunut, että se pitää hevosen siinä missä se sillä hetkellä kulkee. Jos hevonen kulkee kauniissa muodossa ja tasapainossa itseään kantaen, on ihan sama taputteletko vaikka joka toisella askeleella ja päästät ohjista. Hevonen kyllä pysyy juuri siinä tasapainossa ja kantaa itsensä jos se on oikeasti läpi, oli ratsastaja ohjien päässä pitämässä tai ei.
Jos taas aina kun taputuksen aikana hevonen nostaa päätään tai jännittyy, tai laskee liian syvälle muotonsa kanssa, tai millä tahansa keinoin se pyrkii pois peräänannosta heti kun "pito" loppuu, ei mitään rehellistä peräänantoa koskaan ollutkaan. Tätä olen itse saanut kuulla kaikki nämä vuoden valmennuksissa. Jos taputin, ja H jännittyis, poistui paikalta, nousi pois peräänannosta, mitä vaan, niin eipä se ikinä oikeasti läpi ollutkaan.
Kaikista paras tilanne on se, kun ratsastaja on saanut hevosen niin hyvin läpi, että hevonen kulkee hyvällä tuntumalla, voi ratsastaja lyhentää tai pidentää tuntumaa ja hevonen seuraa sitä kuin jousi.

Aina ratsastajan tulisi osata tuntea selkään onko hevonen oikeasti läpi vai ei, ja tämä on yksinkertaisin keino vaikka harjotella sitä tunnetta. Eli yksinkertaisesti mitä tapahtuu jos päästät ohjaa? Jos päästät vasemmasta tai oikeasta, tai vaikka molemmista? Mitä tapahtuu?

Olen tästä ennenkin sanonut, mutta sanonpa uudelleen. Ikinä käsi ei saisi toimia kuin suljettu ovi edessä. Hevosta ei saa pitää edestä kiinni, eli ratsastaa edestä taakse.
"Ride behind to the bit".
Tästä päästään takaisin siihen tuntumaan, eli hevosen tulisi itse hakea tuntumalle ja ottaa se vastaan. Ei niin että ratsastaja hakee hevosen tuntumalle, eli ratsastaa suoraan sanottuna kädellä.

Mä niin ihailen edelleen tätä Uta Gräffia, ja varsinkin hänen istuntaansa. Katsokaapa tätä tuntumaa ja ratsastajan käsien käyttöä.
(Videolla Uta Gräff esiintyy yhdessä Christopher Hessin klinikalla. Ihan tavallinen ruuna videon alussa, mutta ihan tavallisesta hevosesta saa aika makeen kun sen kouluttaa hyvin. Kaunista ratsastus on aina ilo katsella, ja silloin se itse kaunis ratsastus tekee ratsukosta ja hevosesta hienon, ei niinkään se hevosen "flashy" olemus itsessään. Kireää viulunkieltä joka liikkuu kuin satuolento ei ole niin mukavaa katsoa kuin tavallisempaa hevosta joka liikkuu kauniisti ja korrektisti pienemmillä liikkeillä.
Jos et jaksa katsoa videota, niin katso edes videon ihan lopussa oleva venytys ja lyhennys rautiaalla hevosella, ihan vain ohjaa päästämällä tai lyhentämällä. Hevonen todellakin seuraa kuolainta. Tähän kuin vain itsekin pääsisi!)



Tuntuma kertoo paljon siitä onko hevosen takajalat töissä vai ei. Mustavalkoisesti ajateltuna tuntuma ratsastajan käteen, joka tulee kuolaimesta ja hevosen suusta, on se tuntuma mikä lähtee takajaloista. Lähtee takajaloista, päättyy ratsastajan käteen. Ajattelen jälleen sanaa "raamit" (tästä olikin joskus aiemmin postaus), eli hevonen alkaa takajaloista, ja loppuu kuolaintuntumaan. Joskus sitä raamia kuuluu venyttää, joskus lyhentää. 
Hyvin yleinen ajattelutapa on, että mitä kevyempi hevonen on edestä kuolaimelle sen parempi. Ei se kuitenkaan ihan niinkään mene, itsekin näin aikanaan luulin kun Hertta roikkui tyhjänä kuolaimelle... Hevonen, joka on tyhjä edestä, on "tyhjä" myös takajaloista. Ei itseasiassa ole kovin mukavaa, jos hevonen on "tyhjä" sekä edestä että takaa. Ei oikein tiedä mitä siellä sitten pitäisi ratsastaa? 
Tuntumaa täytyy olla, mutta kuten sanoin, se täytyy lähteä hevosesta. Ratsastaja tarjoaa vaadittua tuntumaa ja "raamia" jossa hevosen tulisi liikkua, mutta hevosen täytyy itse hakea tuntumalle ja ottaa se vastaan. Jos tätä ei tapahdu, korjataan se liian usein vetämällä se hevonen sinne tuntumalle, vaikka ratkaisu olisi patistaa takajalkoja enemmän alle, kohti tuntumaa. 
Ei vedetä hevosta edestä kuolaintuntumalle, vaan ratsastetaan hevonen kohti sitä kuolaintuntumaa. 
Toki tämä nyt kuulostaa hienolta sanahelinältä jonka toteutus on taas toinen, mutta puoliksi ajateltu voisi olla jo puoliksi tehty ;)

Miten sitä tuntumaa saisi sitten parennettua ja ratsastettua hevosta siihen paremmin?
Mä itse tykkään väistättelevistä harjotteista. Tuntuu että kun liikkumiseen lisää sivuttaisliikkeitä, saan ikäänkuin "kaapattua" koko hevosen kropan mukaan liikkeeseen, ja hevonenkin haluaa ottaa kuolaimesta tukea. Sen jälkeen suorallakin hevonen on rehellisemmin läpi, kun sivuttaisliikkeillä on saanut hevosen neljä raajaa hallintaan.
Ainiin! Ja ne iki-ihanat siirtymiset... ;)

Ja kun tämä ei olea niin helppoa, niin kyllä sitä itsekin tulee sorruttua vetokilpailuun varsinkin kun tulee joku ongelmatilanne. Inhoan sitä tunnetta. Eipä kukaan meistä ole autuas, ehkä tärkeintä on kuitenkin tiedostaa asia ja yrittää korjata tilanne. 

28. helmikuuta 2017

Hans on taas liekeissä

Heh, aina kun postaan Hansista, se on pelkkää hypetystä! :D
On Hansinkin kanssa välillä harmaita hiuksia, kenellä ei olisi? Mutta kyllä se jaksaa silti aina yllättää kuinka nopeasti ja suhteellisen helposti se kehittyy. Se hiffaa kaikki niin äärettömän nopeaa. Eniten toki orin kanssa ongelmia voi muodostua keskittymiskyvyn kanssa. Varsinkin nyt näin kevään korvilla, olemme huomanneet Hansussa keskittymättömyyttä ja muut hevoset ovat alkaneet kiinnostaa normaalia enemmän. Hans ei ole syönyt munkinpippuria nyt talven yli, koska totesimme että sitä tuskin tarvitaan talvella. Ja hyvin on pärjättykin ilman, kunnes viime aikoina keskittymättömyys ja muille hevosille hörhöttely on lisääntynyt. Aloitimme munkinpippurin uudestaan n.2 viikkoa sitten ja nyt tuntuu että keskittymiskyky on taas takaisin! Tehokas yrtti, ei voi muuta sanoa.
Pusupoika!
Tässä on nyt tehty hirveästi töitä etuosan nostamisen kanssa. Hansilla on tosi vikkelät ja kyykkäävät takajalat, mutta etuosan nostaminen ylös on ollut haasteellisempaa. Hans on ikäänkuin "solmussa" etujalkojensa kanssa. Takajalat tikittää viimeistä päivää mutta etuosa ei tajua nousta aina edestä pois. Toki se on kokoajan parantunut tässä kesästä asti, mutta nyt viime aikoina on tullut raviin sitä kaivattua svungia ja kokoamista! Käynti on ollut tosi hienoa aina, ja laukkakin suht helppoa, toki siinäkin sama juttu, eli etuosaa vielä ylös. Ravi on helposti ollut pientä ja varsinkin jos Hans jännittyy yhtään, se menee kippuraan eikä takaosan työntö tule selän läpi. Yhtään et voi patistaa, sillä se vaan kiihdyttää tahtia ja lisää jännittyneisyyttä. Siirtymien kanssa ollaan saatu sitä ilmaa ja "odottamista" raviin. Hans osaa nyt viipyä takaosan päällä ihan erilailla kuin aiemmin! Olenko mä joskus aiemminkin hehkuttanut siirtymisiä...? Olenko..? ;)
Tekstiä koristamaan laadukkaat kännykkäkuvat! Enjoy.
Miksei hovikuvaajaa ollut juuri silloin kun kaikki tähtien asennot olivat kohdallaan? :D

Tälle tulee olemaan passaget ja piaffit niiiiiin helppoja. Suorastaan leikkiä! Hans tapailee jo nyt babyaskelia, onhan se toki näille luontaista.

Perusraviinkin on tullut uutta ulottuvuutta, voi alkaa jo puhumaan kootusta ravista. 

En pidä hidastamista ratkaisuna etuosan nostoon, mutta Hans on nyt hiffanut nyt ihan viime aikoina Bastoksen kurssien ansiosta "hidastaa" etujalan askellusta ja "odottaa" ilmassa. Siirtymisissä tulee tehtyä hidastamista ja nopeuttamista. Hevosen saa ikäänkuin "blokattua" siihen kultaiseen keskitiehen. Ei siis hidastella ja hidastella hidastamiseen perään niin että lopputuloksena on mummoravi, eikä myöskään ajeta hevosta eteeneteeneteen urku auki. Vaan "molempia" vuoronperään. Eikä nyt ihan "urku auki", mutta ymmärsitte varmaan.
 Heti kun rentouden saa pysymään mutta SAMALLA pääsee pyytämään vielä lisää liikettä, niin naps, etuosa nousee ja takajalat ottaa enemmän painoa. Varsinkin kun kokoaa ensin laukkaa, hidastaa piruettimaiseen laukkaan ja ratsastaa siihen siirtymän raviin, niin ne ensimmäiset askeleet ravissa ovat tosi vau!
Vihdoinkin raviin on saatu ihan uutta tahtia ja rentoutta. Aiemmin tahti on ollut niin kiivas ja on tuntunut ettei siihen ole päässyt käsiksi. Hansun omistaja on saanut Bastoksen valmennuksissa tosi paljon hyviä tärppejä, itsekin niitä sitten kotona harjoittelen.

Harmillisesti mulla ei ollut hovikuvaajaa tänään mukana, mutta pakko laittaa pari kännykkäkuvaa ja videonpätkää mitä sain kun nappasin ohikulkijan kuvaamaan! Oli pakko pyytää joku kuvaamaan mun kännykällä, koska Hansu kulki niin kivasti ja väläytteli hienoja pätkiä!
Katsokaapas muuten tuota käyntiä mikä Hansilla on! Mieletön.

Henkilön Noora Peltola (@noorapel) jakama julkaisu


Pakko ihan laittaa tähän nyt videota vähän enemmänkin. Yllä oleva video on kuvattu kesällä kun Hans oli uusi tuttavuus, ja alla tämän päiväistä menoa. Juuri tämän takia joskus ylemmän videon kuvasinkin, vaikkei meno ihmeellistä ollutkaan. Näkeepähän eron nyt puolen vuoden jälkeen!
Pahoittelen alemman videon laatua, ei tosiaan ole kuvattu oikealla kameralla ja on juostenkusten tehty. Enpä osannut varautua kuvaamiseen!




Vielä lisää voimaa voimaa ja voimaa. Nyt kuitenkin vihdoin alkaa olla perustahti kondiksessa ja ravin muokkausta jatketaan. Välillä näkee ja tuntee kuinka Hansu menettää tahdin, sillä onhan tämä "uusi ravi" sille vielä vierasta. Sitten kun se tulee selkäytimeen, niin pystyy alkaa "työntämään" ravia vielä lisää eteenpäin, kuitenkin niin ettei tahti häviä. Tämä on varsinaista palapeliä välillä, mutta juuri tämä on se mikä mun mielestä on kouluratsastuksessa niin siistiä. Ratsastamalla voit muokata "kokonaan" uudet askellajit hevoselle. Toki perusteet tulevat hevoselta luonnostaan, mutta kuten Hansu, sen ravi ei ole ollut mikään maailman helpon, niin nyt se on jo ihan eri tasolla kuin aiemmin! Ei se Totilaskaan nuorena liikkunut kuin myöhemmin GP-radoilla. Kyllä se koulutus tuo askellajien numeroihin lisää pisteitä!
Eikä muuten Super-Mummo Herttakaan ole mikään ihme liikkuja ollut ikinä! Ratsastamalla sille on liikkeet tuotu. Pohja on ollut Hertalla hyvä, sillä on taas luonnostaan ollut ravissa mieletön tahti. Sitä on vaikea rikkoa, mutta ei se mikään liikkuja ole ollut koskaan sillä rakenteella. Edelleen sekin liinassa näyttää enemmänkin kamelilta, mutta ratsastaessa siihen tulee hintalappua persuksiin paljon isommalla summalla.

Pääsen muuten itsekin Hansulla pitkästä aikaa valmennukseen! Paulo Bastoksen valmennuksessa olin kesällä Hertan kanssa (ohessa linkki postaukseen, hrrr, vieläkin tulee kylmiä väreitä kun katson Hertan liikkumista silloin <3 ) ja silloin sain Hertasta ensimmäistä kertaa eläissäni irti aivan mieletöntä passagea! Innolla odotan mitä saadaan hänen ohjeillaan irti Hansusta. Hansu on hänen valmennuksissaan kulkenut omistajansa kanssa monet kerrat, joten hevonen on kyllä tuttu valmentajalle.

23. helmikuuta 2017

Mistä motivaatiota?

Itselläni aina suurin motivaatiopläjäys tulee kun katsoo huippukouluratsastusta kilpailuissa tai vaikka erilaisissa klinikoissa. Pienenä muistin kuinka Horse Show:n jälkeen oltiin kaikki tallitytöt ihan pähkinöinä ja odoteltiin seuraavaa estetuntia. Ainahan sitä mielessään oli sitten vähintään World Cup radalla! 

Nykyään, kun en itse enää hyppää paljoa, esteratsastus ei niin saa aikaan itsessäni mitään suuria tunteita, vaikkakin tykkään kisoissa sitä katsella. En kuitenkaan seuraa esteratsastusta niin tarkkaan enää, mutta myönnän että onhan se yleisöystävällisempi laji... ;)
Ymmärrän hyvin kun monet sanovat etteivät jaksa seurata koulukisoja ja että yksi GP ohjelma on niin tuhottoman pitkä. Ymmärrän täysin. Itse olen vain entistä enemmän koukussa siihen, ja nykyään jaksan katsoa GP-rataa toisensa jälkeen. Varsinkin kun haave omasta GP ratsastuksesta on konkretisoitunut, niin muiden ja itseään paljon paljon parempien ratsastajien ratojen seuraamisesta saa ihan hirveän paljon irti oppimismielessä. Arvostelen mielessäni rataa, tai oikeastaan mietin että miten tuo ja tuo tehdään ja miltä sen pitää tuntua.
Ja nykyään pystyn jopa sympatiseeraamaan ratsastajia siellä radalla!
Aiemmin muistan kuinka oli helppoa huudella kentän laidalta, että "kuinka huono piaffi, tai aijai kun näyttää raskaalta, nyt sammuu... ". Voi että, eipä ollut pienintäkään hajua silloin kuinka vaikeaa voi GP liikkeiden tekeminen radalla olla! Nyt kun olen itse päässyt menemään aina sinne Inter II tasolle asti, niin on kyllä tullut kylmää vettä niskaan. Ei se todellakaan mene niinkuin siellä kentän laidalla voi huudella. Nykyään voin todeta ratsukon radan aikana tiukan paikan tullen että "I feel you". Tottakai faktoja voi aina radasta sanoa, mutta kyllä mun hymy ainakin on hyytynyt monet kerrat, kun kaikki ei radalla menekään kuin oppikirjoissa. 

Nyt on käynnissä Göteborg Horse Show ja juuri päättyi World Cup luokka kouluratsastuksessa. Katsoin netistä suorana lähetystä, sillä mulla oli tänään vapaapäivä töistä. Ah, vuorotyön etuja!

Voiton vei tietenkin Isabell Werth, mutta oli siellä monia muitakin mielenkiintoisia ratsukoita joiden menosta voin vain haaveilla. Mulle käy kuitenkin joka kerta sama! Aina kun katson näitä World Cup kisoja, mulle tulee ihan kaamea hinku päästä treenaamaan. Tai vaikka pukemaan edes valkoiset pintelit! 
Se sama tunne kun pikkulikkana katsoi HIHS:ssä esteitä (niistä mitään ymmärtäen), herää aina uudelleen kun katson korkean tason koulukisoja. Pakko päästä tallille. Pakko päästä harjoittelemaan. 

Sitä aina kuvittelee satulassa näyttävänsä vaikka ratsukolta Charlotte ja Valegro, mutta toisaalta mitä väliä vaikka totuus on toinen. Mulla on aina mennyt tällaisten kertojen jälkeen treenit todella hyvin, koska jotenkin se hyvä mieli välittyy koko treeniin. 
Okei, suosittelen olla katsomatta peiliin, ettei tämä hyvä mieli romutu... ;)
Ajatus kuitenkin tärkein!

Toisaalta, kun katson maailman huippujen menoa, iskee samalla masennus. Varsinkin kun katsookin itseään sieltä maneesin peilistä ja miettii että eihän tämä näytä lähellekkään samalta! Mutta ehkä se suurin kilpailu ja haaste onkin se mikä katsoo sieltä peilistä...

Kyran klinikka on tulossa keväällä Ypäjälle ja tahtoisin kovasti päästä katsomaan. Ei sen tarvitse edes olla WC-osakilpailu, vaan ihan Ypäjän hallissa Kyran viisauksien kuunteleminen saa jo aikaan saman motivaatiopläjäyksen ja hingun päästä tekemään ja kokeilemaan hänen ohjeitaan. Mä olen ollut niin nuori kersa silloin kun Kyra on käynyt ahkerasti Suomessa valmentamassa, että ihan jälkikäteen harmittaa kun ei ole tullut ikinä mentyä. Toisaalta eipä lapsena niistä olisi mitään tajunnutkaan. Ihmettelen suuresti miksi suomalaiset eivät hyödynnä meidän kansallisaaretta enemmän. Ruotsalaiset kyllä osaa käyttää meidän Kyraa, mutta me ei! ;)

Jessica von Bredow-Werndl ja Unee BB sijoittuivat kolmanneksi tänään.
Kuva lainattu täältä


Mikä sua motivoi? Mistä itse saat sen "tekemisen meiningin" ja haluat heti vetää saappaat jalkaan ja lähteä tallille? 

Varsinkin näin ankean ja kamalan talven keskellä... 

12. helmikuuta 2017

Uusi ulkoasu!

Nyt on ulkoasu päivitetty! Kyselyjä tulikin että mitä blogille on tapahtunut kun se meni kiinni, mutta tosiaan vain muutoksen ajaksi. Enpä tästä tajunnut tiedottaa etukäteen, ei tullut mieleenkään että lukijoista osa "huolestui" että olenko lopettanut blogin! :D Heh, kiva tietää että kaivataan ;)

Kiitos Graphics LF todella ihanasta ulkoasusta! Sain itse osallistua suunnitteluun ja toteutukseen, ja valitsin itse kuvat mitä haluan käyttää.

Suosittelen!

GRAPHICS LF

Ensi viikolla kunnon treeniviikko


Hertta ei ole ollut nyt niin mahtava ratsastaa mitä se tuossa ennen "pakollista" lomaa oli. Tosiaan vajaa 2 viikkoa sitten se sai kiropraktikon käsittelyä heti Ypäjän kisojen jälkeen, ja siitä seurasi lepoilua. Nyt kun olemme taas palailleet treeniin, niin H ei ole mielestäni niin mukava ja elastisen pehmeä mitä se normaalisti on. En tiedä johtuuko käsittelystä vaiko lomasta, mutta eihän se 19 vuotiaalle hevoselle tee hyvää vaan löntystellä. H tuntuu jotenkin jäykältä nyt, joten olen kotona yrittänyt tehdä vain perusjumppaa, enkä ole ollenkaan hinkannut koulua. Perjantaina laitoin kavaletin eteen Hertan ja siinä se hyppäsi sitä kyllä oikein kivasti, rauhassa ja mielissään. Tänään kokeilin vähän piaffia, sekä vaihtoja, ja piruetteja sekä sulkuja. Kaikki se kyllä suorittaa, mutta tuntuu vähän hitaalta.
Onneksi nyt on tulossa tiistaina ja keskiviikkona taas Jannen TDF-valmennukset, josko häneltä saisin apuja ja päästäisiin taas siihen huippuvireeseen. Jannella ja kotivalmentaja Riitalla on kyllä uskomaton psykologinen ote myös ratsastajaan. Melkein aina vaikka kuinka valittaisin kuinka vaikeaa on ollut, tunnilla ei sitten olekaan vaikeaa. Joku maaginen touch niillä valmentajilla on pääkoppaan ja sitäkautta koko kroppaan ja hevoseen.
 Pitää nyt kuitenkin vain mennä hissukseen ja tunnustellen Hertan kanssa. Eiköhän se siitä. En tahtoisi nyt aiheuttaa sille turhaa painetta tai hankaloittaa sen treenejä. Nämä asiat ovat niin vaikeita, että pitää pystyä säilyttämään se hevosen into näihin asioihin. En saa rikkoa nyt Hertan luottamusta vaikeiden asioiden äärellä, ettei se "mene itseensä". Aion sitä nyt sitten hieroa enemmän ja koitan tehdä puomijumppaa ja kavaletteja lisääkin, koska niistä H tykkää ja menee oikein helposti.

Toivon että ti ja ke Keisarinmäessä voitaisiin tehdä asioita, missä saisin Hertan taas kunnolla läpi ja kantamaan rehellisesti. Yleensä Jannen kanssa ollaan hiottu GP liikkeitä läpi, mutta jos vaikka tiistaina tehtäisiin alle perustyötä ja sitten ke katsottaisiin taas liikkeisiin ryhtiä.
Uskoisin myös, että olisi taas Hertan hammashuollon aika. Se on tuntunut nyt liian herkältä suustansa. Kangilla se on tasaisempi, mutta nivelen kanssa se ei ole niin tasainen. Välillä tukeutuu liikaa, ja välillä taas on liian tyhjä. Tämä ei ole Hertalle normaalia, joten täytyy kyllä kurkata sinne suuhun. Samalla kertaa voisi rokottaakin sen niin olisi sitten rokotukset taas kunnossa hyvissä ajoin ennen kuin kausi alkaa. :)

Hansun kanssa on ollut myös vähän vaihtelevaa. Hans on pääsääntöisesti ollut todella kiva ratsastaa, ja kuten sanoin aiemmassa postauksessa, se on oppinut ja babypiaffen alkeita ja vähän babypassagemaisia askelia. Se alkaa löytää kinttunsa, ja se on oppinut sitä kautta nostamaan etuosaansa lisää, toki edelleen jatketaan etuosan noston kanssa. Ei siis niskan, vaan lapa ja säkäalueen noston kanssa. ;)
Nyt kun oli kovat pakkaset niin tänään ainakin Hans oli todella pörheänä ja aluksi ei meinannut työskentelystä tulla yhtään mitään! Se ei kyttäillyt seiniä, mutta se yritti jokaisesta suoristuksesta ottaa menolipun ja lähteä kipittämään eteenpäin. Jos sen olisi antanut vain mennä, olisi kierrokset kasvaneet aika koviksi ja veikkaanpa että olisi maneesia pitkin menty vähän turhan lujaa! :D
Hansu otti vähän hernettä nenään kun ei sitten saanutkaan lähteä miten huvittaa, mutta kyllä se siitä asettui ja rauhottui työntekoonkin. Hansille löytyi vihdoin uusi satula, Prestigen D1, joka on nyt tosi hyvän tuntuinen! Toivottavasti tämä satula pysyy jonkun aikaa, tuppaa nuo nuoret muuttumaan niin kovaa vauhtia.
Hansunkin kanssa olisi ehkä tiedossa pitkästä aikaa valmennusta. Hansun omistaja käy Paulo Bastoksen valmennuksissa (itse kävin kanssa Hertan kanssa viime kesänä kerran ja tykkäsin tosi paljon! ). Nyt ehkä minäkin pääsen Hansun kanssa Paulon valmennukseen maaliskuussa, mutta katsotaan sitä lähempänä miten käytännönjärjestelyt menee.

Toivottavasti H menee yhtä hienosti kuin viimeksi Keisarinmäessä. Se on paikoitellen niin hieno kun päästään samalle viivalle molemmat <3
Kuva Taru Arola

Niin hieno kisatykki!