Kootussa Ravissa

24. toukokuuta 2017

Hertta on poissa


Eipä tässä elämässä mikään menisi niin kuin on suunnitellut. 

Mulle maailman tärkein kaveri on jouduttu juuri päästämään pois. 
Hertta oli yön aikana saanut pahan ähkyn ja suolikiertymän, mitä ilmeisimmin karsinaan seinälle jumiin jäädessään piehtaroinnin seurauksena. Vein sen heti Hyvinkään Animagiin mutta jotenkin jo siitä näin että se ei sieltä takaisin tule. 2 tuntia vain vietettiin siellä ja mikään ei auttanut. 


Hertta ei ollut ainoastaan hieno hevonen, vaan todella suuri persoona joka rakasti kaikista eniten olla ihmisten seurassa, jos vaikka jatkuvasta hörisemisestä ja juttelusta saisi porkkanan palkkioksi. Se oppi kaikki kerrasta ja kertoo jo paljon jos amatööri saa opetettua sille kaikki GP- liikkeet ilman että kuskilla selässä on minkäännäköistä käsitytä mistään mitä pitää tehdä. 
Koskaan ei Herttaa tarvinnut nähdä vihaisena.
Viimeiseen asti se hörisi jos joku ihminen sitä kohti käveli... 




Nyt mulla on Hertasta enää jäljellä kasa tukkaa...

Vaikka meidän olohuoneen seinä näyttää siltä että se olisi jonkun 13 v tytön ponihuone, niin pakko sanoa että nuo Hertan saavutukset eivät seinältä pois lähde...



17. toukokuuta 2017

Älä lokeroidu

Olen aina ollut sitä mieltä että liika fanaattisuus missään asiassa ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Multa on monesti kysytty olenko klassinen ratsastaja, vaiko kilpakouluratsastaja, vaiko "tavallinen" kouluratsastaja (mikä se edes on? ) jne. Aina sanon, etten ole "mikään ratsastaja".
Jos nyt pitäisi nimetä itsensä, niin haluaisin tietenkin että puhuisin itsestäni "kilpakouluratsastajana", mutten viittaa tällä mihinkään tyylisuuntaan. 

Mielestäni jos sulkee silmänsä kaikelta muulta, mikä on sen oman alueen ulkopuolella, se rajoittaa liikaa oppimista. Yritän jatkuvasti haalia tietoa joka puolelta, eniten ehkä internetistä, koska se on ilmaista, mutta tarkoitan tällä sitä, että luen niin klassisen koulukunnan kuin kilpakouluratsastajien vinkkejä ja oppeja. 
Poimin sieltä täältä parhaaksi kokemani vinkit ja opit. Testaan niitä, totean sitten itse onko niistä hyötyä omasta mielestäni vai ei. Haluan olla avoin. 
Se on suoraan sanottuna rajoittunutta jos heti blokkaa kaiken inforamaation mikä tulee "vastustajan" suusta. Siellä voi oikeasti olla joku tosi hyvä treenivinkki, joka auttaisi juuri sinua itseäsi tietyn ongelman kanssa. Jos sen torjuu vain siksi, että "se ei kuulu minun koulukuntaani", niin selvä. 
Koko ajan mietin etten saa lokeroitua. En halua leimata itseäni minkään tietyn lahkon piiriin. Mieluummin olen "joka paikan höylä", joka ottaa oppia parhailta. Edustivat he sitten mitä tahansa koulukuntaa. 
Pitää vain muistaa muodostaa omassa päässä ne mielipiteet mitkä asiat ottaa vastaan ja mitkä torjuu sanoen "tämä ei sovi meille". 

No jos tähän internetin ja kirjallisuuden maailmaan menee, niin  vinkkejä on tullut luettua/kuunneltua niin Carl Hesteriltä, Ingrid Klimkeltä, Charlotte Dujardinilta, Uta Gräffilta, Kyralta, Eversti Cardelta, Lisa Wilcoxilta, Patrik Kitteliltä... Eli suoraan sanottuna niin vain menee britit, jenkit, saksalaiset, hollantilaiset, ranskalaiset ja jenkit sekaisin. Aivan sama. 
Hyvä vinkki on aina hyvä vinkki, vaikka se tulisi naapurin tytön suusta. Se pitää vain oppia itse tunnistamaan. Miettikää kuinka nykypäivänä on helppoa "päästä oppimaan maailmanhuipuilta". Vaikka joka päivä. 

Viimeksi kun Hansulla ratsastelin, mietin  Carl Hesterin paria vinkkiä. Aina sinne kentän laidalle ei tarvitse edes ketään huutelemaan jos mielessä on muutamat hyvät treenivinkit. Itseasiassa parasta on se kun olet juuri lukenut/nähnyt/kuullut jonkun gurun työskentelystä, palat halusta lähteä heti tallille testaamaan niitä. Aika usein ratsastus sujuukin tällöin todella hyvin kun on tuoreessa muistissa gurun vinkit. Niitä vinkkejä voi hyvinkin hokea itselleen päässä, tai vaikka ääneen, jos sillä saa tehokkuutta ja ajatusta treeniin.
Hansu on nyt oppinut kauhean kivasti jo kokoamaan laukassakin, mutta helposti se jää liian paikalleen. Olevinaan kokoaa mutta äkkiä huomaatkin että nyt ollaan liian syvällä suossa ja hevonen ei pääse enää tästä asennosta pois. Itseasiassa ei vain Hansu, Hertta myös! Näiden yli-yrittävien kympinoppilaiden ongelma. Laukassa Hansun kanssa mietin viimeksikin Carlin vinkkiä numero 4. (4 In canter always ride forward – imagine there’s a big jump at the end of the long side that you’re going to take on!) ja kas kummaa, laukka kasvaa ja pääsen loppujen lopuksi tekemään hyviä siirtymiä laukan sisällä pienin avuin, ilman liikaa jarruttamista tai vastapainoksi isoa ryntäystä eteen. Riittakin aina jaksaa sanoa että "laukka on iloinen askellaji"! Siinä täytyy olla tarpeeksi GO:ta, eikä koottu laukka ole nysväämistä paikallaan. Toisin sanottuna "rapulaukka" ei ole koottulaukka.

Toisekseen, yksi parhaista treeneistä Hansulla ja Hertalla koskaan kokoamisen ja isomman paremman ravin esittämiseen on ollut siirtymät askellajien välillä. Kappas, myös Hesterin herra on tämän jakanut kaikille kohdassa 14. (14 Lots of transitions between canter and trot will help to improve the trot by getting him to carry more weight on his back end.)

Perjantaina Hansu oli sellaisella töhöttäjä päällä. Kauheasti tekemässä ja reagoi pieneenkin jalan heilautukseen vähän turhan teatraalisesti. Tein laukkapohkeenväistöä jotta sain Hansun hyväksymään jalkaa myös laukassa. Tämä auttoi mm. vastalaukkaan, koska nyt Hansu hirveästi yrittää tarjota laukanvaihtoja. Ei laukanvaihtoa saa tulla kesken vastalaukan, jos ratsastaja ei sitä pyydä. Ratsastajan täytyy saada käyttää jalkoja ilman että pienestäkin varpaan liikautuksesta hevonen vaihtaa. Taas oli Hester oikeassa kohdassa 20. 20 Use leg-yield in canter to make your horse more aware of your legs. ) Pohkeenväistö laukassa antaa tosi paljon työkaluja hevosen kropan hallintaan. Tuntuu että hevonen tulee muovailuvahaksi, pystyt muokkaamaan siitä mitä vaan. Yhtäkkiä Hansu antaa koskea molemmilla jaloilla, eikä pullaa pohjetta vastaan.

Kohta nro 23. on auttanut todella paljon Hansun ravin kanssa. Se on nyt oppinut ravaamaan ihan eri tavalla kuin ennen, ja iso apu on Bastoksen valmennuksista joissa Hansun omistaja käy ahkeraan. Niissäk valmennuksissa on tullut tätäkin vinkkiä tehtyä. Heti kun Hansu oppi baby-passagea (jonka oppimiseen auttoi siirtymät laukasta raviin ja takaisin), sitä pystyi hyödyntämään myös ravin kasvattamiseen. (23 A good trot is all about suspension. When our horses are strong enough, we teach passage and use it to get suspension in the trot. We rise while doing this exercise, as it makes it easier for the horse and encourages lift. From passage, we take the trot forward until he realises that he needs to keep the suspension that he had in passage. If he loses the suspension, we halt, ask for passage and then try it again until he maintains the suspension in trot.)

Käytän postauksen kuviin uunituoreita kuvia Hansupetteristä, jotka Taru Arola kävi ottamassa meistä viime perjantaina 12.5 :)

Vaikka aurinko paistoi, niin todellisuudessa tuolloin taisi olla +5 lämmintä... Enpä muista koska olisin toukokuussa joutunut ratsastamaan kaksi takkia päällekkäin...
Vastalaukasta ponnistus menevämpään vastalaukkaan. Täytyy päästä käyttämään pohkeita ja leikkimään niillä, ilman että Hansu tarjoaisi vaihtoa. 
Ja vastalaukkaa enemmän eteen. Siirtymiä vastalaukassa siis hitaamman ja etenevämmän laukan välillä!
Hansun harjoitusravissa on nykyään mukava istua.
Hansun korvat on muuten hyvä merkki siitä onko se rentona vai ei. :D Jos sen korvat sojottaa kokoajan eteenpäin, on se usein "oriskanneri" päällä, huomio on silloin jossain ihan muualla kuin ratsastajassa. Sitten kun Hansu rupeaa rentoutumaan, niin sen korvat kirjaimellisesti hölskyy ja lerpattaa sivuilla ravin tahdissa... :D 
Ja sitten ravia välillä alas istuen. Tärkeintä on ettei ravi muuttuisi mihinkään vaikka istuu alas tai keventää. Toki jos hevonen ei ole valmis että ratsastaja istuu alas, voi ravi kärsiä. Parempi silloin keventää.
Tein Hansun kanssa myös siirtymiä ravin sisällä. Istun välillä alas, ja sitten nousen välillä keventämään ja pyydän enemmän eteen, niinkuin tässä, ajatuksena ettei ravi vahingossakaan jäisi liian hitaaksi tai taakse.
Ps. Ja korvat taas lepattaa... :D

Hansupetteri on saanut kyllä tosi paljon voimaa. Näkee jo tästä kuvasta. Tämä oli yksi ehdoton suosikkini tämän päivän kuvista!  
Hansun ehdoton vahvuus, hyvät takajalat! 

Hyvältä näyttää Hansu tämän hetken tuoreimmista kuvistakin katsottuna. Jos vaikka vertailun vuoksi laittaa ensimmäisiä kuvia tähän alle.
Toki kuviin omaa kontrastia tuo Hansun hoikkuus, se oli kuitenkin vasta tullut Suomeen pitkän matkan.
Mutta voidaan olla omistajan kanssa tyytyväisiä tämän hetken tilanteeseen ja vuoden edistymiseen.

Pakko myöntää että ratsuharja sopii Hansupetterille paljon paremmin nyt kun näitä kuvia vertaa! :D




Noista nettivinkeistä mitä selailen, haluan jakaa vielä Kyralta pari vinkkiä. Olin jo melkein unohtanut tämän Dressage Today lehden tekemän kirjoituksen Kyrasta. Olen tämän jo aikoja sitten lukenut, mutta poimin niistäkin ne muutamat jotka kolahtaa mulle.

1. A good rider lives on the small number of good steps and he builds on them. He forgets about the bad things. Inexperienced riders think mostly about the bad things.
Ihan ensinnäkin sääntö numero yksi, jonka jokaisen ratsastajan tulisi huomioida. Oikeasti positiivinen ajattelu on tärkeää. Eräs hyvä ystäväni (terkkuja ;) ) oli tosi hankala tsempattava. Vaikka hän olisi jonain päivänä onnistunut todella hyvin jossain ratsastukseen liittyvässä asiassa, seuraavana päivänä sattunut pieni takapakki ottaa niin isoa roolia, ettei hän kykene ajattelemaan mitään positiivista sen jälkeen. Hän huomasi vain ne huonot asiat ja soimasi itseään niistä. Sanoinkin hälle, että "Aina kun onnistut ja otat yhden askeleen eteenpäin kehityksessä, seuraavasta epäonnistumisesta otat 5 askelta taaksepäin". Tämä on todella vaikeaa jos vain keskittyy niihin huonoihin asioihin. Virheet pitää myöntää ja niitä pitää miettiä jotta ne voi korjata, mutta ei niitä saa vatvoa!

2. There are many roads to the top of the mountain, but the view is the same from the top.
Tämä itseasiassa viittaa hyvinkin paljon postauksen otsikkoon ja alkuun "eri koulukunnista".

11. When you train at home, do one thing at a time-pirouette one day and half pass another, so you have time to do each thing with quality. You might choose canter work on one day and trot work on another.
Tätä Hertan kanssa noudatin. Yhtenä päivänä piruetteja, toisena ravissa sulkuja ja siirtymisiä passagen välillä. Toki tämä korostuu ehkä eniten sitten siinä St. Georges tasolla ja siitä ylöspäin. Se vaihe kun päästään hienosäätämään.

12. Using the Fillis method of holding the reins of a double bridle, you take the bridoon as if you were driving. It will make the muscles of the lower arm soft and it is easier to use each bit separately.
Ohjasote Fillis. Ihan paras kun työskentelet kankisuitsituksella. Pääset oikeasti todellakin hienosäätämään ja työskentelemään herkästi sillä kuolaimella millä haluat.

13. Horse-and rider-combinations are a bit like a marriage. You have to find the horse you can work with. I like energetic, hot horses for myself.
Kyllä, aviopari. Mä en osaa alkuunkaan ratsastaa jäykkiä tai vähän hitaampia hevosia. Ihan jo sillä että kunto loppuu! Tykkään herkemmistä hevosista ja kevyistä jotka liikkuvat itse. Muttan en kuitenkaan sovi kaikista vauhdikkaimmille tai spookyille. Niiden kanssa täytyy olla nopea, enkä ole ihan varma olenko tarpeeksi nopea. Kuitenkin tiedän monia ihmisiä jotka tykkäävät ihan erilaisista hevosista kuin minä. Ja sehän on vain hyvä asia.

19. Every time the rider uses a hand or a leg aid, the horse must respond. Even a bad response is better than no response at all.
Mitäpä tähän lisäämään. Muuten yhtälö ei toimi.

Tuttuja lauseita?
Itseasiassa monesti huomaa että vuosien varrella nämä vinkit ei muutu mihinkään, ne vain nousee välillä uudelleen esiin, ja sitten tuntuu taas niin viisaalta kun ne kuulee... "Miksei kukaan ole tätä ennen kertonut?" :D
Kaivelkaa sitä nettiä ja etsikää tietoa sieltä. Se on usein täysin ilmaista, ja jo hyvin ajateltu ja omaksuttu juttu on jo puoliksi tehty... ;)
Ihan sama mistä niitä (hyviä) vinkkejä ja ajatuksia saa, kunhan niitä saa jostain ja saa sitä myöten lisää työkaluja omaan työkalupakkiin!




24.

 If you always do what you always did, you'll always get what you always got. If you are not happy with what you are getting, you have to change what you are doing.

- Kyra K.


9. toukokuuta 2017

Hansu on kotiutunut kivasti + vertailuvideo

Hansulla on nyt ensimmäinen viikko takana uudessa kodissa ja kotiutuminen etenee kivasti. Vähän vielä huomaa että "etsii omaa paikkaansa" tallin rutiineihin ja uusiin heppakavereihin, mutta yllättävän lunkisti kuitenkin tuntuu olevan. Hansu on aamusta iltaan pihalla, ja tosiaan asustelee ulkomökissä, eli katseltavaa ja ulkoilmaa riittää! Ainakin työskentelypätkät onnistuu ja Hansu liikkuu tosi kivasti, se oikeasti liikkuu paikoitellen todella näyttävästi ja kroppaansa käyttäen! Paranee vaan, mutta vielä on tietenkin paljon töitä tehtävänä omistajalla ja mulla! Itse kävin tänään ekaa kertaa muuton jälkeen ratsastamassa ja Hansu tuntui oikein hyvältä. 



Hansu oli omistajansa kanssa ollut taas Bastoksen treeneissä viikonlopun ja kyllä sieltä vaan tarttuu taas ne taikavinkit mukaan. Hansun omistaja oli onneksi siis tänään mukana katsomassa ja jakamassa näitä vinkkejä ja neuvoja. Joskus ei muuta tarvitsekaan kuin pientä huomautusta asioihin. 
Hansussa on hirveästi samaa kuin Hertassa siinä suhteessa, että se on menevä ja "kuuma" ja kevyt. Tällöin ratsastaja on myös "kiltti" ja ei koske hevoseen, tai ainakin sitä luulee koskevansa... Puhun nyt omata puolesta... :D 
Todellisuudessa vaikka "kosket", pidät ohjat kädessä ja jalan kiinni, niin oikeasti et tee vielä tarpeeksi. Kevytsuinen ja herkkä hevonen antaa sen tunteen kun hipaiset tai otat vähän tuntumaa, niin heti tapahtuu. Yleensä joo tapahtuukin, mutta vääriä asioita. Tuntuu että pienin avuin, tuskin koskematta "no nyt se on siinä läpi". No ei todellakaan ole. 
Hansukin oli jälleen aluksi "raviin lähdössä" kun laitoin jalkaa kiinni ratsastaakseni käyntiä ja käynnissä vähän avoa. Hansu karkaa hipsutelen ravin puolelle ja nostaa niskaansa ylös, missä vaiheessa vielä hämäännyn ja luulen että se on pyöreä. Mutta niinkuin silloin Bastoksen valmennuksessa ilmeni, että lusitanot helposti tässä suhteessa hämää. Luullaan että ne on pyöreitä, koska ne ovat automaattisesti "pyöreitä", mutta todellisuudessa selkä katkeaa ja niska vain killii ylhäällä. Vaikka Hertta on puoliverinen, niin sen kanssa tämä on ollut aina ongelma, ja sen rakenne ei yhtään auta asiaa. Herttahan on luonnostaan WC-ankka, ja ainut millä sen saa nostettua oikeinpäin on ratsastamalla. Sekään ei aina ole niin helposti sanottu kuin tehty. Hansulla on sentään edellytykset kroppansa puolesta parempaan ja huomaa kyllä kuinka paljon helpompaa sillä on liikkua. 
Loppujenlopuksi tämäkin ongelma ratkesi aika helpolla. Oikeasti vain tyynen napakasti täytyy pyytää asioita, ja tuntumaa tai pohjetta ei saa karata

 "Istu siellä selässä ja käytä niitä makaronijalkoja mitkä sulla on!" (Kiitokset taas kotivalmentajalle näistä kielikuvista ;) ). Varsinkin kun kyseessä on ori, joka vielä pälyilee ympärilleen ja yrittää hallita ympäristöään, ratsastajan täytyy olla tarkkana. Niska nousee ja korvat osoittaa suoraan eteenpäin jonnekkin täysin muualle kuin ratsastajaan. Ihan turha se on ratsastaa jos ratsastaja ei hallitse hevosen jalkoja ja kroppaa. 
Ei saa olla liian kiltti ja vain istuskella kauniisti selässä ja hymyillä. ;)
Kiltti ei saa olla sama asia kuin tehoton, mutta myöskään tehokkuus ei tarkoita samaa kuin ratsastaa rumasti.

Vaikka Hansu ei ole vielä mikään maailman lihaksikkain, niin kaulaa tulee ihan älyttömästi lisää kun se kantaa ja antaa koko kropastaan periksi ihan vain ratsastamalla. Tällöin se alakaula "päästää irti" ja päästää ylälinjan kasvamaan.
Tässäkin se näyttää monta vuotta vanhemmalta ja kokeneemmalta vaikka ihan sama juniori-Hansu se siinä!
Onneksi Taru tulee taas meitä joku päivä kuvaamaan! Toivottavasti saadaan oikeita kuvia ja päästään menemään ulkona. Nytkin yritti sataa lunta... 





En edes varmaan varttia kerennyt ravaamaan kun Hansu alkoi keskittymään ja antoi periksi, kun vain istui syvemmälle satulaan ja vaati. Vaikka se ei ole "vahva" siinä suhteessa, että sitä pitäisi kaikin voimin ratsastaa, on se kuitenkin ori ja kun ori saa sen kaulansa ja selkänsä kovetettua niin eihän ratsastajalla ole mitään millä kontrolloida ja vaikuttaa. Ratsastajan täytyy päästä vaikuttamaan hevoseen, nyt ihan oikeasti munkin täytyy kovettaa itseäni ja olla lipsumatta tästä. Riittakin on jo aikojen alusta asti Hertan kanssa sanonut "niska alas ja selkä ylös", eikä se ohje oikeasti muutu mihinään vaikka hevonen alla vaihtuu.
Heti kun Hansu on p-y-ö-r-e-ä, se rentoutuu, se kasvaa varmaan muutaman sentin ja on ihan maaginen ratsastaa. Sitten kyllä saa koskea siihen pohkeella ja ohjalla ja se antaa vaikuttaa itseensä! Sen korvat kääntyy lerpattamaan sivuille, tai ne osoittaa mua päin. Se oikeasti kuuntelee ja ympäristön asiat jää huomiotta. Pystyt ratsastamaan askeleeseen pituutta ja pohkeeseen reagoidaan eteenkin päin, eikä vain ylös. 
Eli mitä tässä tänään tehtiin? Mentiin noin vartti ja vaadittiin pyöreyttä niin voilá! 
Paljon kauemmin olisi mennyt jos vain istuskelisin selässä ja odottelisin että "annatko koska periksi?". 

Mun kotivalmentaja on verrannut tätä tunnetta ilmapalloon. Jos ilmapallo on liian täyteen täytetty, se on kova eikä jousta vaikka yrität painella sitä. Vähän kun avaat solmua ja päästät ylimääräisen täytteen pihalle, se pehmenee ja joustaa. Nyt sitä voi käsitellä. Hansun kanssa aluksi tuntuu että se on niin "täyttynyt" että vaikka käytän pohjetta niin se vaan pullaa takaisin vastaan. Sitten kun jännitys vähenee ja vaadin sen pyöreäksi, niin kyljet sekä koko kroppa pehmenee. Se ei enää pullaa pohjetta vasten, vaan myötää sitä. Nyt sitä voi asettaa ja taivuttaa vasen oikea, oikea vasen, ilman ongelmaa! Hansu vain seuraa perässä. 

Laitanpa tähän vielä videoklipin, jossa on melkein vuosi väliä. Kyseessä on ensimmäisiä ratsastuskertoja Hansulla tuossa alkupäässä. Videollakin kuvaaja toteaa ravissa "se on niin poni!", mutta tässähän sen huomaa kuinka paljon siihen olemukseen vaikuttaa ratsastus, eikä vain hevosen oma olemus. Mähän sanoin silloin kun ensimmäisiä videoita ja kuvia julkaisin, että vaikka ne ei ole lähellekkään sitä mitä vielä haluan, niin pitää ottaa sikana kuvia ja videoita jotta voi tosissaan verrata aina lähtötilanteeseen. Ja tässä nyt vertailua!
Arvasin tuolloin alkupäässä että rutinakommentteja tulee kun julkaisee "keskenkasvuisen" videon/kuvat, mutta pitää osata nähdä vielä vähän pidemmälle sen nykyhetken yli ja piirtää mielessään se tulevaisuuden kehitys hevoselle. Ja sitten seuraa myöhemmin perässä mitä tuli tehtyä ja miten meni. :)
Voisin sanoa että yhteistyö Hansun omistajan kanssa tuotta tulosta ja molemmat on samaa mieltä asioista, niin homma toimii!
Mielenkiinnolla odotan miten tulevaisuudessa Hansu pelittää. 





Vielä loppuun voin mainita Hertasta sen verran, että kuntoutuminen ei nyt etene ja pahinta tässä on epätietoisuus... Todennäköisesti kisat olivat nyt tässä, ei vaan enää ehdi, mutta harrastekaverin siitä itselleni vielä haluaisin. En halua tässä yhteydessä siitä nyt sen enempää avautua, palaan myöhemmin asiaan kun tiedän enemmän. Herttaa on perjantaina tulossa vielä fyssari katsomaan ja vielä konsultoin eri eläinlääkäreitä. Käytän nyt myös Bemeriä, vaikka sen suhteen skpetinen olenkin, mutta mitä sitä ei vielä yrittäisi. Kerron kyllä sitten lisää kun on jotain kerrottavaa. Koitan kyllä blogia pitää hengissä, vaikka tällä hetkellä vähän vaikeaa on muutoinkin. :)

30. huhtikuuta 2017

Vappuhulinat

Mun vappu onkin ollut oikein menevä hevostelun merkeissä.
Päivä alkoi ensin Hansun ratsastuksella, mutta samalla hoitui myös Hansun muutto! Hansu on aiemmin asunut siis Jokelassa tähän asti, mutta tallin omistaja vaihtui ja niin vaihtui melkein koko hevoslaumakin. Hansu muutti siis tänään uuteen talliin Keravalle, joten jatkossa käyn sitten siellä Hansun kanssa treenaamassa.

Kävin tänään siis ensin ratsastamassa Hansulla, jonka jälkeen oikeastaan heti pakkasinkin sen heppa-autoon ja hurautin uudelle tallille. Näin sain ratsastukset tehtyä kunnolla, ja loppupäivä meneekin Hansulla tutustuessa uuteen kotiin. Olin yksin matkassa Hansun kanssa, mutta eipä tuon kanssa tartte apua. Se kävelee itse niin traikkuun kuin autoonkin ja matkustaa nätisti. Oon vieläkin niin äimänä kuinka helppo kaveri se on.
Vielä vanhassa tallissa kun laitoin sitä kuntoon ratsastusta varten, se seistä nököttää hiljaa paikoillaan vaikka työmiehiä on paikat täynnä ja tallia remontoidaan samaa aikaa. Ei paljoa haittaa.

Hansu oli oikein hyvä ja terävä ratsastaa tänään. Sain ihan sairaan hyviä askelia isompaa ravia kun tein siirtymiä taas ravin sisällä ja pyysin ensin vähän "passagemaista" ravia, josta pitkää sivua pitkin lähdin pyytämään keskiravia, mutta en ihan päästäkään "ryntäämään" sitä keskiravin puolelle. Sen täytyi siis jäädä siihen keskiravin työntöön, mutta ottaa passagemaisia askeleita mukaan, eli näin sain paljon enemmän ilmaa raviin. Toki Hansu ei vielä kykene kuin muutamiin askeliin ja sitten se vähän menettää tahtia, mutta ravin muokkaaminen ei käykään yhessä yössä. Pääasia että se jo hiffaa tätä ja yrittää hahmottaa kropan käyttöään. Pitäisi väsätä joku video Hansun ravista vuosi sitten ja sitten tämän päivän ravista. On siinä jo isoa eroa. :)
Tällä ravin leikittelyllä Hansua saa tosi hyvin pohkeen eteen ja herkäksi sille pohkeelle. Se alkaa kuuntelemaan pohjetta paremmin. Kun tekee siirtymiä ja erilaisia askelia ravia, ei jää hinkkaamaan vaan sitä yhtä ja samaa. Tarkoitan että jos hinkkaa vaan hidasta ravia, niin helposti hevonen jää leijumaan ja jarruttelemaan kun se luulee tekevänsä hyvin ja "hidastelee". Toisin päin myös jos vain lennättää isoa ravia ympäri maneesia, se helposti menee vain juoksemiseksi. Eli siirtymät ravin sisällä, niin tulee vähemmän askelia, mutta laadukkaampia sellaisia.

Ratsastuksen jälkeen tosiaan heitin Hansun autoon ja lähdettiinkin uuteen talliin. Siellä se asettui heti taloksi ja pääsi ihanaan ulkokarsinaan. Nyt sillä on pääluukku ja se voi aina seurailla ulkomaailman tapahtumia. Nyt sillä on myös seinänaapuri ja kaltereiden välistä se voi pussailla sen uutta ruuna-poikakaveria. Hansu oli ihan pähkinöinä kun sillä oli juttuseuraa! Pientä kiljumista oli havaittavissa alkuun, mutta kyllä se ruoka ja juoma kiinnosti loppujenlopuksi enemmän. :)

Ekaa kertaa ajoin tällästä pientä heppakuorkkia. Oli muuten hyvä ja helppo ajaa ja hevosellekin mukavampi. Tässä  hevoset matkustaa siis häntä menosuuntaan päin. 

Uusi yksiö ja Hansu innoissaan pussailemassa naapurin ruunaa. Tosin kuvassa naapuria ei näy, mutta kantsii silti pussailla vaikka ilmaa... :)


Kun Hansu oli muutettu kävin vielä Hertan kanssa keventelemässä.
Se on nyt mennyt ihan hyvin, mutta huomaahan tämän 2 kuukauden kävelyjakson epäonneineen. Se on vähän jäykkä ja taas aika etupainoinen, mutta nyt vain yritän saada sen tässä pikkuhiljaa vertymään ja palaamaan treeniin. Tosi varovaisesti mennään lähinnä käynti, ravi ja laukka linjalla, sekä mä olen jo pyyhkinyt kisakalenterin pois. Tai siis en kiirehdi nyt yhtään, mutta toivo elää että vaikka loppukesästä pääsisimme muutaman startin menemään joten suunnitelen kalenterin sitten uusiksi jos siltä näyttää. Mutta nyt on mun on pakko koputtaa puuta *kopkopkop*, sillä pessimisti ei pety. En halua hehkuttaa, koska aina kun olen hehkuttanut "no nyt se on hyvä" niin sitten kaikki menee huonosti. Eli olen ihan hiljaa Hertan kohdilla nyt ja katsotaan miten tämä tästä lähtee. :D

Sellainen vappu mulla. Pelkkää poneilua. ;)

Kuva Taru Arola

23. huhtikuuta 2017

You can have contact without connection...

... but you cannot have connection without contact.

Voiko tuota paremmin sanoa? Itseasiassa tuota ei niin hyvin saa sanottua suomeksi kuin englanniksi, mutta kaikki varmana ymmärtää tuon lauseen.

Hertta ja Hansu on molemmat suht samantyylisiä tuntuman ja connectionin kanssa, vaikka ovatkin iha eri rotuisia ja tyyppisiä hevosia. Molempien "positiivinen ongelma" on kauhean kevyt tuntuma ja suu. Pidän kevyistä hevosista ja sellaisista jotka eivät roiku ohjalla, mutta omia haasteita niilläkin on varsinkin rehellisen tuntuman kanssa. Usein hevonen joka on suustansa kevyt ja herkkä, on myös kuuma ja liikkuvainen ratsastaa. Niiden kanssa helposti jää ratsastamaan ilman jalkaa vaikka ne tarvitsisivat sitä juuri eniten.  Hansu ja Hertta molemmat ovat olevinaan herkkiä kyljistään. Tarkoitan että ne menevät ja liikkuvat itse ja mukamas sinkoavat kuuhun jos jalan laitat kiinni. Loppujenlopuksi kun sen jalan laitat oikeasti kiinni ja käytät sitä, mitään ei tapahdu. Taino tapahtuu tietenkin, mutta ei todellakaan se aiheuta suuria ja hengenvaarallisia reaktioita. Tarkoitan etteivät ne siitä mihinkään sinkoa ja loppujenlopuksi saat käyttää aika paljon jalkaa ja keskustella sen kanssa, ja yhtäkkiä pohkeiden ja hevosen välillä onkin paljon keskusteltavaa. Enemmänkin tässä on kyse pohkeen hyväksymisestä kylkiin. Ensireaktiot pohkeen kiinnittämiseen ovat "omg mä meen mä meen" mutta kun tästä pääsee yli niin kysymys hevoselta onkin "mitäs se pohje oikein sanookaan jos tarkemmin kuuntelen?". Tällaisten hevosten kanssa on helpompaa sitten tehdä pohkeiden kanssa muutakin kun niille pääsee rakentamaan muun merkityksen eteenpäin vievän avun lisäksi.
Eilenkin kun menin Hansulla, se oikeassa kierroksessa ravasi isoa ravia ja pääsin hyvin tekemään siirtymiä ravin sisällä isomman ja pienemmän ravin sisällä. Vasen kierros olikin eilen vaikeampi, ja siinä se ravasi "vain yhtä ravia" ja jos pyysin jalalla lisää, se heitti sellaiselle hipsuttavalle pikkulaukalle, "mukamas koottua laukkaa". Höpönhöpön. Pohkeen taakse se karkasi! Olin aika natsi ja tyynesti vaadin avotaivutuksen kautta että jalka on todellakin kiinni ja jalasta mennään eteen, eikä heitetä mukamas eteenpäin ja nosteta vain isompaa askellajia. Ei, en pyytänyt karkaamista laukkaan kun ravin venyttäminen tuntui hankalalta, vaan vaadin tyynesti sitä ravin venyttämistä. Avotaivutuksen kautta pääsen paremmin kroppaan käsiksi ja Hansukin alkoi venyttämään ravia ja hyväksyi sisäpohkeen paremmin ja ravia pääsi ratsastamaan enemmän "ulos ja eteen". Jos hevonen karkaa laukan puolelle kun yrität ratsastaa ravia, sitä ei tule hyväksyä. Ei siitä pidä todellakaan rankaista, mutta ei saa tuudittautua "keinulaukkaan", mikä on mukamas koottua. Ravi ravina ja laukka laukkana. Jos Hansu tällaista tarjoaa niin aina otan takaisin raviin mutta edelleen pidin sen sisäpohkeen kiinni, mistä se koskiessa nosti laukkaa.
Riitta aina Hertankin kanssa jaksanut muistuttaa, ettei pyytävää apua saa lopettaa tai irrottaa jos hevonen vastaa siihen väärin. Silloinhan palkitset sitä poistamalla paineen väärästä reaktiosta. Tässäkin tapauksessa Hansun tarjotessa laukkaa ravin venyttämisen sijaan, pidän edelleen sen sisäpohkeen kiinni mihin se reagoi nostamalla laukan. Otan takaisin raviin lievässä avotaivutuksessa ja edelleen se sisäjalka kiinni. Jatkan sitten ravin ratsastamista ja jos Hansu reagoi oikein venyttämällä ravia, niin poistin pohkeen ja taputin. Kyllä ne laukan tarjoamiset sitten jäi pois! Tässä vaan täytyy tietenkin olla nopea ja tunnistaa se mitä halutaan ja oikeat reaktiot.

Kuvat Taru Arola
Aloitan kevyessä ravissa, leveämmällä kädellä ja haluan että Hansu olisi matalemmalla niskassa. Muutoin se on aivan liian korkealla niskassa ja painaa selkänsä alas.
Vuoden päästä tämäkin asento on varmasti kehittynyt ja se menee pyöreämpänä enemmän eteen. 

Kyllä Hansullakin psytyy aivan hyvin jo pitämään kädet oikealla paikalla, mutta melkein aina aloitan leveämmällä kädellä ja kun alkaa tuntumaan siltä, "palaan takaisin perusistuntaan".
Vielä Hansun kanssa vaihtelee tuntuma, mutta kokoajan mennään siihen suuntaan että nenäkin pysyisi paremmin edessä. Haluan kuitenkin ajatella takajalkoja eniten, koska se nenä tulee mukana kehityksen myötä.
Ei kukaan voi vaatiakkaan täydellistä GP kokoamisastetta heti. Sinne kiivetään pitkän ajan kuluessa pikkuhiljaa. 

Pohkeen hyväksyminen on yhtä tärkeää kuin kuolaimen ja tuntuman hyväksyminen. Jos halutaan täydellinen connection täytyy pohkeen ja ohjan oltava balanssissa. Pelkällä pohkeella ilman ohjaa ei ratsasteta, eikä pelkällä ohjalla ilman pohjetta. Nämä on asioita mitä on vaikea selittää. Self-carriage (kuka keksii suomenkielestä vastaavan sanan?) muodostuu kun hevonen kantaa itse itsensä ja hyväksyy pohkeen ja ohjan, ja liikkuu niiden välissä kevyesti hyvällä tuntumalla. Yksi tapa mitä ajattelen kun jahtaan self-carriagea, on ajatus siitä että "työnnän" hevosta kauemmas kuolaimesta. Varsinkin siis näiden herttalaisten ja hansulaisten kanssa, jotka ovat vähän liian kevyitä edestä ja tarjoavat liian korkeaa ja lyhyttä niskaa. Ajattelen "työntäväni" pohkeella hevosta kohti kuolainta, tai jopa "pois päin sieltä". Tärkeää on kuitenkin muistaa että tähänkin tarvitsee sitä tuntumaa ja suukontaktia. Se mitä otsikossa sanoin tulee tässä esiin. Vaikka haluan hevosen kevyelle kädelle ja kuolaintuntumalle, täytyy minun tarjota se tuntuma. Jos ohjat lerpattaa pyykkinaruina ja ratsastan pohkeilla kohti olematonta kuolainta, kuinka hevonen voisi koskaan ottaa sen tuntuman vastaan?
You can have contact without connection. Eli kyllä voi olla kovakin tuntuma hevosen suuhun vaikka connectionia ei ole, mutta ikinä ei voi olla connectionia ilman mitään kontaktia suuhun!
Toisaalta jos liikaa ajattelee sitä tuntumaa, niin helposti voi mennä siihen että alkaa keriä hevosta edestä, eli suoraan sanottuna vedetään "tuntumalle". Tämä tietenkin blokkaa selän toiminnan ja sitä myöden takajalat jäävät talliin.

Tuntuman etsimiseen usein käytän johtavaa ohjasotetta varsinkin raaempien hevosten kanssa. Nuorempi hevonen ei kanna itse itseään niin hyvin kuin kokenut hevonen, ja tämä näkyy vähän siinä että hevosta joutuu ratsastamaan "apupyörillä". Tarkoitan että on ihan ok vaikka levittää vähän käsiä, tai muuttaa "istuntastandardeja" helpottaakseen hevosta löytämään tasapainonsa. Itse esim. kevennän hyvin usein nuoremmalla hevosella, enkä väkisin istu alas, ennenkuin tuntuu siltä että hevonen on siihen valmis. Toisekseen myös teen johtavia ohjasotteita, eli ratsastan nuorempaa/kokemattomampaa hevosta hieman leveämällä ohjasotteella. Vanhempi hevonen osaa seurata istuntaa ja ohjasotteita paremmin, enkä esim Hertan kanssa kauheasti joudu johtavia ohjasotteita enää tekemään, Hansulla vielä teen.
Jos ihan konkreettista tehtävää connectionin ja contactin harjoittamiseen haluaa, niin eriasteiset avotaivutukset ympyrällä ja suoralla ovat tähän parasta. Ihan ykkösharjoite!

Olikohan tässä tekstissä edes mitään järkeä? :D tuntuu niin mahdottomalta yrittää selittää näitä, mutta mitä sitä muutakaan näin sunnuntai-iltana tekisi, kuin katsoisi juniori MM-lätkää ja pohtisi tuntumaa ja self-carriagea hevosella... :)

Ratsastus on yksinkertaista, muttei helppoa.

Hertta on aina ollut mestari kerimään itseään kaulasta lyhyeksi. Ei ole helppoa.
Hertan koen ehkä asteen haastavammaksi saada pyöreäksi kuin Hansun. Hansulla on kuitenkin niin hyvä takapää ja sillä on tosi hyvät takajalat, kun Hertta taas on rakenteensa vuoksi "väärinpäin", niin kyllä se on vaikeuden huomaa. Mikään ei kuitenkan estä yrittämästä ja aina tavoittelemasta sitä että se menisi enemmän oikeinpäin. Vaikkei kykenisi samaan kuin kaverit, niin kykenee kyllä rakenteensa sallimissa puitteissa isoihin muutoksiin.


Parasta ehdottomasti Hertassa on sen suu. Vaikka se osaa olla kenokaula ja keriä itsensä lyhyeksi niin sitten kun sen saa "kerättyä" pohkeen ja ohjan väliin balanssiin, se on niin kevyt ja tasainen. Helppoa tehdä isoa sulkua kun vain vähän asettaa.
 

Ehkä enemmänkin hankaluuksia tulee näissä tilanteissa kun H haluaa mennä niin paljon, helposti sitä alkaa vetää vastaan. Tästähän se lyhenee entisestään ja painaa vastaan ja lisää vauhtia. Mutta puolipidätteet ja siirtymät, niillä ongelma yleensä ratkeaa kun hetken otan takaisin parit siirtymät, niin johan löytyy taas malttia eikä "self carriage" karkaa.
Tulipas masentava olo kun katsoo Hertan treenikuvia... Jotain niin mageeta sen kanssa treenata. Toisaalta, vähän testasin eilen ja tänään ravia, eikä se enää onnu! 

19. huhtikuuta 2017

Siirtymiset jälleen kunniaan

Hansun kanssa mulla oli vajaa parin viikon tauko päällekkäisyyksien takia, mutta viime sunnuntaina olipas taas ilo päästä ratsastamaan taas sillä.Maneesistakin on viimeinkin esteet kerätty pois, joten tilaa on! Voi tehdä jotain muutakin kuin voltteja ja pujottelua ;)
Käytinkin heti tilaisuuden hyväksi ja tein pitkillä linjoilla pohkeenväistöä ravissa ja sulkutaivutusta myös laukassa. Hansu on kauhean taipuisa ja kevyt hevonen, ja enpä oikeastaan koskaan ole tuntenut että sitä pitäisi kauheasti auttaa taivuttavissa ja sivuttaisliikkeissä. Enemmänkin sitä pitää "estää" taipumasta liikaa tai menemästä liian poikittain. Hassua kun on tottunut enemmänkin juuri tekemään töitä jyrkempien väistöjen ja linjojen kanssa, mutta Hansun kohdalla pitää melkeinpä tehdä mahdollisimman pitkää linjaa väistöissä ja sulussa. Mutta sivuttaisliikkeet ovatkin näille helppoja. Tärkeää on kuitenkin olla sokaistumatta siihen ja ei missään nimessä saa unohtaa että väistöliikkeissäkin avainasemassa on eteenpäin ratsastus. Hansun kanssa ajattelenkin väistön tai sulun aikana että ratsastan sitä eteen, mutta ohjaan vähän sivulle. Enpä usko että Hansulle tulee olemaan ongelmaa GP-sulkujen kanssa...

Kuitenkin isoin tehtävä mitä hinkkasin sunnuntaina oli taas ne siirtymät. Ne toimii Hansunkin kanssa niin mainiosti. Varmaan monesti olen sanonut kuinka hienot raviaskeleet tulevat laukka-ravi-siirtymien avulla. Ja eipä epäonnistunut se tehtävä nytkään.
Ei tarvitse kuin pari siirtymää tehdä, niin ensimmäiset askeleet laukan jälkeen siirryttäessä raviin ovat Hansulla ihan mielettömät. Se kuinka se istuu takastensa päälle mutta kuitenkin samalla pyrkii eteen ponnistaen, on jotain tosi makean tuntuista. Se on niin pehmeä mutta samalla tosi voimakas. Ja tuntuu ettei mun tartte edes tehdä mitään. Tärkeintä ehkä laukassa jo ajatella ravia eteen ennenkuin on edes siirtynyt raviin.
Eli kokoan laukkaa ja valmistelen siirtymistä raviin. Hetkeä ennenkuin Hansu on siirtymässä raviin, ajattelen jo ratsastavani ravia eteenpäin. Siirtymä ei saa töksähtää, vaan siirtymä laukasta raviin tulee olla niin pehmeä ja huomaamaton että se "vain tapahtuu". Ei saa siis olla minkäänlaisia tikittäviä askeleita välissä, vaan askel tosiaan on laukka-laukka-laukka-ravi-ravi-ravi. Ei mitään laukka-laukka-jotain-epämääräistä-kipitystä- sitten-ehkä-raville-ravi-ravi-ravi... :P
Vaikka askellaji vaihtuu välissä, niin se tulee tehdä niin että liike jatkuu kokoajan eteenpäin! Sama juttu toisinpäin. Ravi-ravi-ravi-laukka-laukka-laukka. Ravi etenee ja siitä "hupsista vain" nostetaan laukka ja laukka jatkuu. Usein hevonen "hypähtää" laukalle, varsinkin jos se joutuu nostoa varten järkkäämään jalkansa oikeaan ponnistusasentoon. Tulisi kuitenkin pyrkiä pehmeään ja sujuvaan nostoon, ilman mitään "pomppuja" matkalla.

Hansulla on positiivisena ongelmana sen takajalat. Se on todella aktiivinen takajaloistaan, mikä on tietenkin hienoa. Niiden kanssa vain täytyy olla tarkkana että takajalkojen liike-energia osoittautuu oikeaan suuntaan. Ei auta vaikka Hansu pomppisi mahaansa asti nostellen takasiaan, jos se ei samaanaikaan työnnä niillä eteenpäin. Hansun omistaja on saanut sen nyt hiffaamaan tosi hyvin "eteen ja ylös" liikkumisen kun hän on ottanut lyhyen kouluraipan mukaan. Tämä raipalla hipaisu on auttanut Hansua hahmottamaan takajalkojen liikkeen suuntaa myös eteenpäin paremmin, jolloin koko hevonen on taas hiffanu enemmän etuosan nostoa liikkeen mukana eteen ja ylös. Eipähän tarvitse takajalkoja pahemmin aktivoida! Enemmänkin vain pitää näyttää niille yliaktiivisille takajaloille suunta, mihin energiansa käyttää.
Tästä tulee oikeasti tosi hieno peli! Se antaa jo niin makeita tunteita selkään asti että voin vain kuvitella millainen Hansu on vaikka 10 vuotiaana...!



Mitäs Hertalle kuuluu kysellään multa usein. En tykkää mainostella mitään ennen kuin itsellä on varmaa tietoa. Mutta siis käytiin klinikalla ja hyvä uutinen on se ettei mitään ole mennyt rikki. Taivutuksissa pahiten reagoinut jalka ultrattiin uudelleen jotta nähtiin onko jännetupen alueella repeämiä, mutta turvotus jännetupen ympärillä oli turhan pientä repeämää ajatellen (turvotushan ilmestyi n. 5 päivää vasta rajun "kokovartalo-ontuman" ilmaantumisen jälkeen, sitä ennen kaikki kintut kylmät ja kuivat mutta oli hyvin hyvin kipeä). Taivutuksiin Hertta kuitenkin reagoi tosi voimakkaasti varsinkin toisesta takasesta, ja se myös reagoi positiivisesti puudutteeseen. Ongelma saatiin siis paikannettua vuohisniveleen, se sama vuohisnivel/jännetuppi alue joka piikitettiin kuukausi sitten kun olimme kevät-vetchekissä, jolloin myös epäiltiin liukastumisvammaa samaan jalkaan. Sama alue piikitettiin nyt uudelleen ja turvotus hävisi ja H kävelee jälleen reippaasti. En ole päässyt ravissa tietenkään vielä testaamaan kunnolla koska piikityksestä seuraa 2 viikkoa kävelyä. Se mitä olen Hertan nähnyt ravia ottavan, on puhdasta liikkeeltään. Tämähän on tietenkin hyvä. Silti vähän mieltä kaivertaa kun "mikään ei ole rikki" mutta kuitenkin lääkitykseen reagoidaan noinkin positiivisesti. Sanomattakin myös selvää että nivelen alueelle kohdistuvat epämääräisyydet ovat kyllä aika myrkkyä kaikille... Lihaksistosta ei löytynyt mitään aristavia kohtia ja kaikki vasteet toimii normaalisti. Jos liikkuminen jatkuu epämääräisenä otetaan vielä lihasarvot.
Noh, nyt tosiaan pitää kävellä vielä toinen viikko (tosin selästä käsin saa työskennellä käynnissä kunnolla) niin näkee miten liikkuminen sujuu kun voidaan ottaa ravia ja laukkaa. Sitä ennen en kyllä ala juhlimaan! Haluan nähdä ja tuntea onko liike se sama vanha tuttu.
Eli 50/50 tässä vielä mennään. Olen kuitenkin tuon hevosen kanssa niin tarkka. Sen vain tuntee selkään jos joku jalka ei ole 100% mukana, vaikka maasta sanottaisiin että "hyvin menee". Nyt sitten odotellaan ja katsellaan miltä liikkuminen näyttää, eikä todellakaan nyt saisi riehua! (Niin, kuulitko Hertta?)

10. huhtikuuta 2017

Niin se onni kääntyy

Kauheesti tullut kyselyjä kuulumisten perään, ja myönnän että blogihiljaisuus on läsnä enemmän kuin koskaan. Osa onkin jo suoraan tullut kyselemään että miten menee ja kait se on pakko nyt kertoa ihan julkisesti ettei hyvin mene. Pahoittelen ehkä jo etukäteen tekstin sävyä, en jaksa esittää iloista tai asiallista.

Viimeisin postaus kajahti ilmoille ja sen jälkeen mua olikin tallissa vastassa täysin jalaton
No mitä kävi? En tiedä.

Juoksutin lauantaina Herttaa töiden jälkeen. Se oli ollut tosi hyvä menneellä viikolla ratsastaa niinkuin viime postauksessa kerroin treenikertomuksiakin. Hertta oli tapansa mukaan liinassa laiska. Laukassa oikeaan kierrokseen sanoin että alappas mennä muutakin kuin mummolaukkaa. Ja Herttahan teki työtä käskettyä. Aina se on ollut niin teatraalinen hevonen. Se lähti miljoonaa liinassa ympyrällä. Ei mitään ihmeellistä! Pari kiekkaa niin narun sain sen verran lyhyeksi että saan sen kiinni. Ei se ikinä vedä tai poukkoile liinassa. Menee vain lujaa jos tahtoo. Vaihdoin kierroksen ja maneesin ovi avattiin juuri takana ja sehän lähti uudestaan. Mua lähinnä nauratti. Mummolla oli kivaa. Otin sen hetkeksi käyntiin siksi aikaa että tasoitan maneesinpohjan kuopat samantien.
Kun kuopat oli tasoitettu, nostin raville. Mummo ravaa ihan hyvin vasenta kierrosta. No problem. Taas rentoa hölkkää.
Vaihdan kierroksen oikealle, eikä siinäkään mitään ihmeellistä. Paitsi.
Aloin jossain vaiheessa miettimään miksi maiskutan niin paljon. Hevonen liikkui puhtaasti, mutta mun silmään liian hitaasti mihin on tottunut. Hertta on niin helppo juoksuttaa. Sanot sille vain askellajin nimen ja se toteuttaa sen. Ei sitä tartte maiskutella vaikka olisikin laiskempi. Nyt koko ajan teki mieli maiskuttaa oikeassa kierroksessa ravissa, jotta H ravaisi sellaista ravia mitä olen tottunut sen näkemään.
Noh, en antanut tälle sen enempää arvoa. Mietin vain että oliko niin kivaa riehua, että meni veteläksi.
Tallissa linimentit jalkaan kuten normaalisti ja siinä se.

Sunnuntaina tulen tallille ja laitan Hertan kuntoon. Ei mitään outoa jaloissa yön jäljiltä, aina käyn jalat läpi kun tulen tallille.
Kamat päälle ja selkään. Nousen selkään ja H heittää heti raville ja AIVAN jalaton. Siis en ole ikinä nähnyt sitä noin kipeänä. Emme saaneet edes selvää mitä jalkaa ontuu, näytti että kaikkia. Käynnissä puhdas.
That's it. Kipulääkekuuri ja kävelyä viime viikko.
On se vähän parempi, mutta edelleen epäpuhdas. Vasen kierros ok, mutta oikealle paljon huonompi. Ei auttanut kävely ja kipulääke, joten eiköhän mennä taas klinikalle.
Minkäs teet! Mummolla mieli on kuin varsalla mutta kroppa ei. Miten selität hevoselle "ettet nyt saa riehua ja rikkoa itseäsi". Et millään. Mutta kun Mummo tahtoo mennä.

Niin se vaan onni kääntyy. Tasan kuukausi sitten kävimme joka keväisessä vetcheckissä Vermossa, ja vihreää valoa saatiin.  Treeneissä Mummo liikkui hyvin ja välillä maneesissa ihmiset sanoi " Voi kuinka Mummo liikkuukaan kivasti taas! Sehän on ihan iskussa". No joo. Oli. Nyt aivan jalaton.

Sanomattakin selvää että kisakausi viivästyy, tai pahimmassa tapauksessa ei ala ollenkaan, vaan harrastekäyttöön siirtyy Hertta. Tai siitoskäyttöön. Toki pitää nyt tehdä jotain tämän eteen vielä, ja miettiä josko vaikka syksyllä pääsisi kisakuntoon ja sitten lopettaisi. Tai sitten lopettaa nyt. En tiedä.
Kyllähän se pistää vihaksi, kun juuri kuukausi sitten laitat raspauksiin, rokotuksiin, satulan toppauksiin, vetcheckeihin ja treeneihin monta tonnia. Ajattelet valmistelevasi tulevaa viimeistä kisakautta ja sitten vain näin käy. Toisaalta, on käynyt ennenkin monelle ja ainahan tämän lajin parissa pitää tietää se, että voit joku kaunis aamu löytää kisakumppanisi ketarat ojossa karsinasta täysin ilman syytä. Aika kovaa luonnetta vaatii tämä laji. Pitäisi harrastaa hiihtoa. Osta uudet sukset kun vanha ei enää luista.

No mutta. Tällasta meillä. Hermo on kireenä ja kaikki on nyt niin mautonta ja hajutonta kuin voi olla. Ehkä vähän kiukuttelen kuin pikku kakara tämän asian kanssa, mutta eiköhän tästäkin päästä taas yli. Kliseisesti voisi sanoa "kun ensimmäinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu" (ai että mä vihaan näitä ärsyttäviä sanontoja) ja ehkä tällä on tarkoitus. "Vaihda jo sitä hevosta" voisi joku ajatella. Mutta kun en tahdo!
Noh, se nyt on sanomatta selvää että joskus kuitenkin on hevosen vaihto aina edessä. Jokaisella. Ehkä tästä inhottavaa tekee se jos se tapahtuu just nyt. Juuri kun mulla oli GP valmis hevonen alla ja viimeinen "10-vuotis taipaleen kunniaksi" kisakausi, niin sitten kosahtaa. Mutta minkäs teet.

Katsotaan nyt mitä saadaan klinikalla aikaseksi.


2. huhtikuuta 2017

Keskiviikkona


Keskiviikkona oli "pikavalkku", eli 30 minuutin tehotreeni. Alunperin mulla ei pitänyt olla valmennusta, mutta Riitta ehtikin tulla pitämään meille 30 minuutin treenin ennen muita illan tunteja. 
Tehtiin tosi tiivis paketti perusasioita ja voi että kuinka niissäkin voi tulla hiki... ;)


Ensin käytiin läpi laukkaa. Riitan sanoin, Hertta on muutoin hyvässä kunnossa mutta huomaa että se on taas "Hertta-etupainoinen". Eli siis tämä Hertan surullisen kuuluisan huono rakenne, joka ajaa sen huonoon asentoon. Jos sitä ei jumppaa sieltä pois aika-ajoin, ottaa se "huono asento vallan".
Hertalla oli laukassa tosi kiva tahti, mutta etuosaa täytyy nostaa. Aika paljon tähänkin saa käyttää sitä pohjetta. Välillä ihan joka askeleella laukan tahdissa käytin molempia pohkeita. Ei saa lähteä kiihdyttämään vaan nostamaan mahaa ja etuosaa ylös. Kasvatetaan voimakasta laukkaa vauhtai lisäämättä. 
Teimme laukan sisällä siirtymisiä ja pieniä kokoamisia. Kuten arvata saatta, Hertta Hätähousu oli jo heti istumassa piruettilaukkaan, mutta ei sitä nyt saa sallia. Sen täytyy laukata normaalia laukkaa ja pyydettäessä myös normaalia koottua laukkaa, eikä vain harjoituslaukkaa TAI piruettilaukkaa... On vähän teatraalinen nääs... ;)
Sitä laukkaa ja sen vaihteistoja pitää pystyä säätelemään, eikä ole olemassa vain ääripäitä. Piruettilaukan ja harjoituslaukan välille mahtuu monenmoista laukkaa ja ne pitää pystyä esittämään.

Laukan jälkeen tehtiin ravissa avoa pitkää sivua pitkin, sekä muutamia pääty-ympyröitä. Oikeastaan eniten töitä joutui tehdä taipumisen suhteen. Olen ehkä ollut vähän höveli kun olen mennyt itsekseen ja palautellut Herttaa, sellainen kunnon taivutus on jäänyt puolitiehen. Oikealle oli hieman haasteellisempaa "päästää irti", mutta vasemmalle taipuminen oli varsin helppoa.
Tässäkin Hertta mielellään tarjoaa kaikkea mitä se osaa. Passageen se meinaa koko ajan karata, kun vain pyydän taivutusta. Ei ei ja ei. Ei saa tietenkään kieltää, mutta lähinnä vain pitää jatkaa sen asian pyytämistä mitä haluaa, ei reagoida mitenkään passagen tarjoamiseen. Sitkeästi vaan kun muistutti että "passagea kivempi asia on taipuminen" niin kyllä se sieltä alkoi sulaa. 

Tässäkään tapauksessa ei auta mikään "irrottelu" edestä, vaan päinvastoin aika vakaa ja vankkumaton tuki edestä ja pohkeella ratsastaa sitä puolta lisää, mikä tuntuu käteen "jäykältä". Eli jos vaikka vasemmassa ohjassa tuntuu enemmän painetta kuin oikeassa, niin ratkaisu ei ole "irrotella" sieltä vasemmalta, vaan tarjota sitä tasaista tukea entistä enemmän. Yleensä ratsastaja tuntee takaosan puutteellisen työskentelyn tai kropan jäykkyyden suupielessä. Silloin sitä ajautuu irrottelemaan suusta, vaikka se oikea syy on kropassa. Itse ajattelen sen aikalailla niin, että jos se vasen ohja/suupieli on jäykkä, minun täytyy käyttää vasenta jalkaa vielä enemmän. Kyllä se jossain vaiheessa tasoittuu ja tulee "Molemmille ohjille", eli kantaa symmetrisesti koko kropastaan, eikä vain toiselta puolelta. Ja tähän taas päästiin ratsastamalla jalalla, ei kuolaimesta irrottelemalla. 
Nytkin mun teki koko ajan mieli oikeassa kierroksessa irrotella Herttaa oikealta kuolaimelta, koska se vähän nojasi sitä vasten. Kuitenkin se lääke löytyi oikeasta kyljestä, ja mun täytyi käyttää oikeaa jalkaa saadakseni Hertta pois nojailemasta sen oikean pohkeen päältä. Kappas kummaa, kun tarpeeksi käytin sitä oikeaa jalkaa, niin molemmille ohjille tuli tasainen tuki! 

Kauhean kiva päästä taas kunnolla treenaamaan ja hikoilemaan niin fyysisesti kuin henkisesti... ;) 

Kaikki kuvat on taas Taru Arolan ottamia, hän pääsi jälleen mukaan ottamaan vähän Hertastakin kuvia pitkästä aikaa! :)
Alkuhölkkää.
Ensimmäisiä laukkakokoamisia ja huomaa kuinka H olisi heti istumassa piruettiin vaikka ei pitäisi... Sitten vaan pikaisesti molemmat pohkeet "tak" ja eteen!

Hertta on välillä niin yli-innokas että se lähtee vähän painamaan ja "viemään" liikaa. Helpompaa kun hänen mielestään olisi vain viiletttää isoa ravia pitkin maneesia kuin kantaa...

Lopuksi alkaa ryhtiä tulemaan ja askel nousemaan. Kropassa tapahtuu muutakin kuin vain kilometrin pitkänä olemista ;) Heti kevenee tuntuma kädellekin, tai Hertan tapauksessa se ottaa tuntuman vastaan, eikä ole liina tyhjä tai vaihtoehtoisesti vähän salakavalasti paina siihen ja "jyrää" pidätteen läpi isoa ravia.

Tasapainoa ja pehmeyttä rupeaa löytymään!

Lopussa kiitos!







28. maaliskuuta 2017

Treenejä

Hertan kanssa ollaan palailtu varovaisesti takaisin treeniin. Alku oli taas hankalaa, sillä H ei ole kävelylomien jälkeen mikään maailman rauhallisin. Hertta kyllä hoitaa kävelyloamt kunnialla kotiin, ei riehu, mutta sitten kun tuleekin ekaa kertaa lupa "noniin, mitäs jos vaikka vähän ravattaisin?" niin vastaus on "KYLLÄ! MENNÄÄN SAMANTIEN LAUKKAA"!

Tarun ottama kuva tammikuulta. Hertasta ei nyt ole uusia kuvia :(

Nyt olen siis viikon ajan tehnyt Hertan kanssa perustyötä. Kaikki askellajit läpi, paljon taivutteluja, avoa ja sulkua. Muutamia vaihtoja ja paljon vastalaukkaa. Hertta on päivä päivältä tuntunut paremmalta. Jännä että tuon ikäinen hevonen ei mene lomasta jäykäksi, mutta kyllä mä huomaan että se "taantuu". Tarkoitan että vaikka lihakset se säilytti, niin meno on taas vähän etupainoista. Se kyllä menee ihan korrektisti, mutta ei ole niin viritettynä. Siirtymät eivät ole niin pehmeitä ja tosiaan Hertan rakenne pääsee oikeuksiinsa, eli etupainoiseen asentoon kun sitä ei jumppaa päivittäin ylös.
Eilen valmentaja pikaisesti vilkaisi vähän menoa, ei siis ollut valmennusta ja hän sanoi että hänen mielestään Hertta liikkuu hyvin, mutta tosiaan on taas sellainen "Hertta-etupainoinen". Onneksi tämä on vain ratsastuksellinen asia. Nyt vain aletaan hinaamaan sitä nenää ylös sieltä mäyräkoiramenosta. :)
Jos Herttaa ei jumppaa säännöllisesti "oikeinpäin", se kyllä muuntautuu siihen omaan kroppaansa hyvin. Siis tarkoitan että se ei kyllä etuosaansa nostele vapaana ollessaan, toisaalta, enpä minäkään sohvalla etureppua nostele... Lenkillä ehkä ;)
Tuon ikäisellä hevosella ainut mikä sen pitää vielä muotissaan on ratsastus, sitä ei voi korostaa liikaa kuinka tärkeää vanhan hevosen liikutus on. Ikä on vain numeroita, mutta niitä numeroita voi "muokata" ratsastuksella. Pahinta yleensä on hevosen eläköittäminen niin että se jätetään kokonaan liikuttamatta ja annetaan vain olla. Edes pieni hölkkä ei ole kenellekkään pahasta!


No mutta sitten myös Hansun treeneihin.

Kaikki kuvat taas Taru Arolan ottamia! 

Hansun liikkumisessa on tosiaan tapahtunut tosi paljon verrattuna vaikka puolen vuoden takaiseen. Toki päivät vaihtelee ja välillä on vaikeampaa, mutta kun Hansun saa rennoksi, niin se osaa oikeasti ravata aika kivasti! Jos Hansu jännittyy niin se menee niin lukkoon selästään ja kipittää, mutta kun oikeasti saat sen niskastaan ja selästä rennoksi, niin askeleeseen tulee tosi paljon joustoa ja ilmaa. Toki tämähän on ihan loogista...
Olen tehnyt aina Hansun kanssa nyt niin kuin Bastoksen valmennuksessa tehtiin. Aloitan sillä että taivuttelen reilusti kaikki askellajit läpi, ja vaadin että Hansu taipuu rehellisesti molemmissa kierroksissa. Välillä huomaan näitä orijuttuja, eli jos Hansu haluaa vahtia jotain niin se tosiaan yrittää vahtia ja ei päästä irti niskastaan. Oriniska osaa olla vahva! Nyt olen ollut yksiselitteisen "tympeä" tämän asian kanssa, eli töissä ollaan töissä ja silloin ei vahdita. Tosi nopsaan Hansu asettuukin kun vain aloittaa selvillä sävelillä. Ensin taivuttelen käynnissä, sitten ravissa, lopuksi laukassa. Tämän jälkeen voikin tehdä eri asioita, koska Hansu keskittyy. Nyt olen keskittynyt siihen, että Hansun täytyy reagoida jalasta nopeasti eteen pyydettäessä. Se on nyt oppinut passagemaisia askelia, mikä auttaa hyvin ravissa etuosan nostoon, mutta siihen ei missään nimessä saa jäädä leijumaan, vaan jos pyydän jalalla eteen, niin sitten täytyy lähteä eteen. Jos passagemaiseen raviin ja pohkeen taakse piiloon, niin sieltä on todella tuskaa yrittää saada hevosta ulos... Been there, done that. Hertta opetti.
Hansulla on niin aktiiviset ja nopeat takajalat että se on välillä muodostunut hankalaksi sen hallita niitä. Hansu istuu ihan mielettömän helposti takaa, mutta sitten se onkin "pulassa" kun ei ole voimaa ponnistaa eteen. Sitten se ponnistaa liikaa vain ylöspäin takasillaan. Tämäkin on onneksi vain voimailu kysymys. Hienoa että Hansulla on tosi hienot takajalat, mutta vanhemmiten ja treenin myötä se oppii vielä hallitsemaan ne! Suorat takajalat ovat siinä mielessä helpommat, koska ne eivät mene yleenäs liian "istumaan", niitä on helpompi hallita. Toki en lian suoria takajalkoja halua (niinkuin Hertalla vähän on) sillä kyllä tuo kokoaminen tuntuu niin erilaiselta ja pehmeältä hevosella jossa on enemmän saranaa takasissa. Vaatii vaan enemmän aikaa jotta pääsee hallitsemaan niitä täydellisesti.


Tässä vielä Tarun ottamia kuvia viime perjantain treeneistä Hansun kanssa. :)

Menen aina niin kauan kevyttä ravia kunnes tunnen että liike menee selän läpi. En yritä väkisin istua harjoitusraviin. Nuorten kanssa aina tunnustelen missä kohtaa tuntuu siltä että voisi istua alas. Ajattelen sen niin, että en "pakota" hevosta ottamaan minua harjoitusravissa vastaan, vaan odotan että hevonen on valmis ottamaan alas istumisen vastaan. Tosin, eipä siellä istu erkkikään jos selkä ei toimi...

Mikäs tässä kevennellessä. Ja oispa peilit... ;)
Istun alas harjoitusraviin kun tunnen että selkä pysyy mukana ja kantovoima säilyy.


Aikamoinen ponnistus Hansulla! Vaikka se ei vielä ole kauhean voimakas, niin alkaa jo näkyä pätkiä millaista liike-energiaa sieltä irtoaa! Vanhempana tästä tulee vamrasti tosi näyttävä!

Välillä otan kevyttä laukkaa eteenpäin, jotta ajatus tosiaan säilyy eteen.

Kauniisti Hans sopii Raken maneesin väreihin ;)


Taiteellinen kuva! 

Silmät kiinni, niin helppoa ;)

Lopuksi kevyttä ravia ja Hansu niin tyytyväisen letkeä!