Kootussa Ravissa

23. huhtikuuta 2017

You can have contact without connection...

... but you cannot have connection without contact.

Voiko tuota paremmin sanoa? Itseasiassa tuota ei niin hyvin saa sanottua suomeksi kuin englanniksi, mutta kaikki varmana ymmärtää tuon lauseen.

Hertta ja Hansu on molemmat suht samantyylisiä tuntuman ja connectionin kanssa, vaikka ovatkin iha eri rotuisia ja tyyppisiä hevosia. Molempien "positiivinen ongelma" on kauhean kevyt tuntuma ja suu. Pidän kevyistä hevosista ja sellaisista jotka eivät roiku ohjalla, mutta omia haasteita niilläkin on varsinkin rehellisen tuntuman kanssa. Usein hevonen joka on suustansa kevyt ja herkkä, on myös kuuma ja liikkuvainen ratsastaa. Niiden kanssa helposti jää ratsastamaan ilman jalkaa vaikka ne tarvitsisivat sitä juuri eniten.  Hansu ja Hertta molemmat ovat olevinaan herkkiä kyljistään. Tarkoitan että ne menevät ja liikkuvat itse ja mukamas sinkoavat kuuhun jos jalan laitat kiinni. Loppujenlopuksi kun sen jalan laitat oikeasti kiinni ja käytät sitä, mitään ei tapahdu. Taino tapahtuu tietenkin, mutta ei todellakaan se aiheuta suuria ja hengenvaarallisia reaktioita. Tarkoitan etteivät ne siitä mihinkään sinkoa ja loppujenlopuksi saat käyttää aika paljon jalkaa ja keskustella sen kanssa, ja yhtäkkiä pohkeiden ja hevosen välillä onkin paljon keskusteltavaa. Enemmänkin tässä on kyse pohkeen hyväksymisestä kylkiin. Ensireaktiot pohkeen kiinnittämiseen ovat "omg mä meen mä meen" mutta kun tästä pääsee yli niin kysymys hevoselta onkin "mitäs se pohje oikein sanookaan jos tarkemmin kuuntelen?". Tällaisten hevosten kanssa on helpompaa sitten tehdä pohkeiden kanssa muutakin kun niille pääsee rakentamaan muun merkityksen eteenpäin vievän avun lisäksi.
Eilenkin kun menin Hansulla, se oikeassa kierroksessa ravasi isoa ravia ja pääsin hyvin tekemään siirtymiä ravin sisällä isomman ja pienemmän ravin sisällä. Vasen kierros olikin eilen vaikeampi, ja siinä se ravasi "vain yhtä ravia" ja jos pyysin jalalla lisää, se heitti sellaiselle hipsuttavalle pikkulaukalle, "mukamas koottua laukkaa". Höpönhöpön. Pohkeen taakse se karkasi! Olin aika natsi ja tyynesti vaadin avotaivutuksen kautta että jalka on todellakin kiinni ja jalasta mennään eteen, eikä heitetä mukamas eteenpäin ja nosteta vain isompaa askellajia. Ei, en pyytänyt karkaamista laukkaan kun ravin venyttäminen tuntui hankalalta, vaan vaadin tyynesti sitä ravin venyttämistä. Avotaivutuksen kautta pääsen paremmin kroppaan käsiksi ja Hansukin alkoi venyttämään ravia ja hyväksyi sisäpohkeen paremmin ja ravia pääsi ratsastamaan enemmän "ulos ja eteen". Jos hevonen karkaa laukan puolelle kun yrität ratsastaa ravia, sitä ei tule hyväksyä. Ei siitä pidä todellakaan rankaista, mutta ei saa tuudittautua "keinulaukkaan", mikä on mukamas koottua. Ravi ravina ja laukka laukkana. Jos Hansu tällaista tarjoaa niin aina otan takaisin raviin mutta edelleen pidin sen sisäpohkeen kiinni, mistä se koskiessa nosti laukkaa.
Riitta aina Hertankin kanssa jaksanut muistuttaa, ettei pyytävää apua saa lopettaa tai irrottaa jos hevonen vastaa siihen väärin. Silloinhan palkitset sitä poistamalla paineen väärästä reaktiosta. Tässäkin tapauksessa Hansun tarjotessa laukkaa ravin venyttämisen sijaan, pidän edelleen sen sisäpohkeen kiinni mihin se reagoi nostamalla laukan. Otan takaisin raviin lievässä avotaivutuksessa ja edelleen se sisäjalka kiinni. Jatkan sitten ravin ratsastamista ja jos Hansu reagoi oikein venyttämällä ravia, niin poistin pohkeen ja taputin. Kyllä ne laukan tarjoamiset sitten jäi pois! Tässä vaan täytyy tietenkin olla nopea ja tunnistaa se mitä halutaan ja oikeat reaktiot.

Kuvat Taru Arola
Aloitan kevyessä ravissa, leveämmällä kädellä ja haluan että Hansu olisi matalemmalla niskassa. Muutoin se on aivan liian korkealla niskassa ja painaa selkänsä alas.
Vuoden päästä tämäkin asento on varmasti kehittynyt ja se menee pyöreämpänä enemmän eteen. 

Kyllä Hansullakin psytyy aivan hyvin jo pitämään kädet oikealla paikalla, mutta melkein aina aloitan leveämmällä kädellä ja kun alkaa tuntumaan siltä, "palaan takaisin perusistuntaan".
Vielä Hansun kanssa vaihtelee tuntuma, mutta kokoajan mennään siihen suuntaan että nenäkin pysyisi paremmin edessä. Haluan kuitenkin ajatella takajalkoja eniten, koska se nenä tulee mukana kehityksen myötä.
Ei kukaan voi vaatiakkaan täydellistä GP kokoamisastetta heti. Sinne kiivetään pitkän ajan kuluessa pikkuhiljaa. 

Pohkeen hyväksyminen on yhtä tärkeää kuin kuolaimen ja tuntuman hyväksyminen. Jos halutaan täydellinen connection täytyy pohkeen ja ohjan oltava balanssissa. Pelkällä pohkeella ilman ohjaa ei ratsasteta, eikä pelkällä ohjalla ilman pohjetta. Nämä on asioita mitä on vaikea selittää. Self-carriage (kuka keksii suomenkielestä vastaavan sanan?) muodostuu kun hevonen kantaa itse itsensä ja hyväksyy pohkeen ja ohjan, ja liikkuu niiden välissä kevyesti hyvällä tuntumalla. Yksi tapa mitä ajattelen kun jahtaan self-carriagea, on ajatus siitä että "työnnän" hevosta kauemmas kuolaimesta. Varsinkin siis näiden herttalaisten ja hansulaisten kanssa, jotka ovat vähän liian kevyitä edestä ja tarjoavat liian korkeaa ja lyhyttä niskaa. Ajattelen "työntäväni" pohkeella hevosta kohti kuolainta, tai jopa "pois päin sieltä". Tärkeää on kuitenkin muistaa että tähänkin tarvitsee sitä tuntumaa ja suukontaktia. Se mitä otsikossa sanoin tulee tässä esiin. Vaikka haluan hevosen kevyelle kädelle ja kuolaintuntumalle, täytyy minun tarjota se tuntuma. Jos ohjat lerpattaa pyykkinaruina ja ratsastan pohkeilla kohti olematonta kuolainta, kuinka hevonen voisi koskaan ottaa sen tuntuman vastaan?
You can have contact without connection. Eli kyllä voi olla kovakin tuntuma hevosen suuhun vaikka connectionia ei ole, mutta ikinä ei voi olla connectionia ilman mitään kontaktia suuhun!
Toisaalta jos liikaa ajattelee sitä tuntumaa, niin helposti voi mennä siihen että alkaa keriä hevosta edestä, eli suoraan sanottuna vedetään "tuntumalle". Tämä tietenkin blokkaa selän toiminnan ja sitä myöden takajalat jäävät talliin.

Tuntuman etsimiseen usein käytän johtavaa ohjasotetta varsinkin raaempien hevosten kanssa. Nuorempi hevonen ei kanna itse itseään niin hyvin kuin kokenut hevonen, ja tämä näkyy vähän siinä että hevosta joutuu ratsastamaan "apupyörillä". Tarkoitan että on ihan ok vaikka levittää vähän käsiä, tai muuttaa "istuntastandardeja" helpottaakseen hevosta löytämään tasapainonsa. Itse esim. kevennän hyvin usein nuoremmalla hevosella, enkä väkisin istu alas, ennenkuin tuntuu siltä että hevonen on siihen valmis. Toisekseen myös teen johtavia ohjasotteita, eli ratsastan nuorempaa/kokemattomampaa hevosta hieman leveämällä ohjasotteella. Vanhempi hevonen osaa seurata istuntaa ja ohjasotteita paremmin, enkä esim Hertan kanssa kauheasti joudu johtavia ohjasotteita enää tekemään, Hansulla vielä teen.
Jos ihan konkreettista tehtävää connectionin ja contactin harjoittamiseen haluaa, niin eriasteiset avotaivutukset ympyrällä ja suoralla ovat tähän parasta. Ihan ykkösharjoite!

Olikohan tässä tekstissä edes mitään järkeä? :D tuntuu niin mahdottomalta yrittää selittää näitä, mutta mitä sitä muutakaan näin sunnuntai-iltana tekisi, kuin katsoisi juniori MM-lätkää ja pohtisi tuntumaa ja self-carriagea hevosella... :)

Ratsastus on yksinkertaista, muttei helppoa.

Hertta on aina ollut mestari kerimään itseään kaulasta lyhyeksi. Ei ole helppoa.
Hertan koen ehkä asteen haastavammaksi saada pyöreäksi kuin Hansun. Hansulla on kuitenkin niin hyvä takapää ja sillä on tosi hyvät takajalat, kun Hertta taas on rakenteensa vuoksi "väärinpäin", niin kyllä se on vaikeuden huomaa. Mikään ei kuitenkan estä yrittämästä ja aina tavoittelemasta sitä että se menisi enemmän oikeinpäin. Vaikkei kykenisi samaan kuin kaverit, niin kykenee kyllä rakenteensa sallimissa puitteissa isoihin muutoksiin.


Parasta ehdottomasti Hertassa on sen suu. Vaikka se osaa olla kenokaula ja keriä itsensä lyhyeksi niin sitten kun sen saa "kerättyä" pohkeen ja ohjan väliin balanssiin, se on niin kevyt ja tasainen. Helppoa tehdä isoa sulkua kun vain vähän asettaa.
 

Ehkä enemmänkin hankaluuksia tulee näissä tilanteissa kun H haluaa mennä niin paljon, helposti sitä alkaa vetää vastaan. Tästähän se lyhenee entisestään ja painaa vastaan ja lisää vauhtia. Mutta puolipidätteet ja siirtymät, niillä ongelma yleensä ratkeaa kun hetken otan takaisin parit siirtymät, niin johan löytyy taas malttia eikä "self carriage" karkaa.
Tulipas masentava olo kun katsoo Hertan treenikuvia... Jotain niin mageeta sen kanssa treenata. Toisaalta, vähän testasin eilen ja tänään ravia, eikä se enää onnu! 

19. huhtikuuta 2017

Siirtymiset jälleen kunniaan

Hansun kanssa mulla oli vajaa parin viikon tauko päällekkäisyyksien takia, mutta viime sunnuntaina olipas taas ilo päästä ratsastamaan taas sillä.Maneesistakin on viimeinkin esteet kerätty pois, joten tilaa on! Voi tehdä jotain muutakin kuin voltteja ja pujottelua ;)
Käytinkin heti tilaisuuden hyväksi ja tein pitkillä linjoilla pohkeenväistöä ravissa ja sulkutaivutusta myös laukassa. Hansu on kauhean taipuisa ja kevyt hevonen, ja enpä oikeastaan koskaan ole tuntenut että sitä pitäisi kauheasti auttaa taivuttavissa ja sivuttaisliikkeissä. Enemmänkin sitä pitää "estää" taipumasta liikaa tai menemästä liian poikittain. Hassua kun on tottunut enemmänkin juuri tekemään töitä jyrkempien väistöjen ja linjojen kanssa, mutta Hansun kohdalla pitää melkeinpä tehdä mahdollisimman pitkää linjaa väistöissä ja sulussa. Mutta sivuttaisliikkeet ovatkin näille helppoja. Tärkeää on kuitenkin olla sokaistumatta siihen ja ei missään nimessä saa unohtaa että väistöliikkeissäkin avainasemassa on eteenpäin ratsastus. Hansun kanssa ajattelenkin väistön tai sulun aikana että ratsastan sitä eteen, mutta ohjaan vähän sivulle. Enpä usko että Hansulle tulee olemaan ongelmaa GP-sulkujen kanssa...

Kuitenkin isoin tehtävä mitä hinkkasin sunnuntaina oli taas ne siirtymät. Ne toimii Hansunkin kanssa niin mainiosti. Varmaan monesti olen sanonut kuinka hienot raviaskeleet tulevat laukka-ravi-siirtymien avulla. Ja eipä epäonnistunut se tehtävä nytkään.
Ei tarvitse kuin pari siirtymää tehdä, niin ensimmäiset askeleet laukan jälkeen siirryttäessä raviin ovat Hansulla ihan mielettömät. Se kuinka se istuu takastensa päälle mutta kuitenkin samalla pyrkii eteen ponnistaen, on jotain tosi makean tuntuista. Se on niin pehmeä mutta samalla tosi voimakas. Ja tuntuu ettei mun tartte edes tehdä mitään. Tärkeintä ehkä laukassa jo ajatella ravia eteen ennenkuin on edes siirtynyt raviin.
Eli kokoan laukkaa ja valmistelen siirtymistä raviin. Hetkeä ennenkuin Hansu on siirtymässä raviin, ajattelen jo ratsastavani ravia eteenpäin. Siirtymä ei saa töksähtää, vaan siirtymä laukasta raviin tulee olla niin pehmeä ja huomaamaton että se "vain tapahtuu". Ei saa siis olla minkäänlaisia tikittäviä askeleita välissä, vaan askel tosiaan on laukka-laukka-laukka-ravi-ravi-ravi. Ei mitään laukka-laukka-jotain-epämääräistä-kipitystä- sitten-ehkä-raville-ravi-ravi-ravi... :P
Vaikka askellaji vaihtuu välissä, niin se tulee tehdä niin että liike jatkuu kokoajan eteenpäin! Sama juttu toisinpäin. Ravi-ravi-ravi-laukka-laukka-laukka. Ravi etenee ja siitä "hupsista vain" nostetaan laukka ja laukka jatkuu. Usein hevonen "hypähtää" laukalle, varsinkin jos se joutuu nostoa varten järkkäämään jalkansa oikeaan ponnistusasentoon. Tulisi kuitenkin pyrkiä pehmeään ja sujuvaan nostoon, ilman mitään "pomppuja" matkalla.

Hansulla on positiivisena ongelmana sen takajalat. Se on todella aktiivinen takajaloistaan, mikä on tietenkin hienoa. Niiden kanssa vain täytyy olla tarkkana että takajalkojen liike-energia osoittautuu oikeaan suuntaan. Ei auta vaikka Hansu pomppisi mahaansa asti nostellen takasiaan, jos se ei samaanaikaan työnnä niillä eteenpäin. Hansun omistaja on saanut sen nyt hiffaamaan tosi hyvin "eteen ja ylös" liikkumisen kun hän on ottanut lyhyen kouluraipan mukaan. Tämä raipalla hipaisu on auttanut Hansua hahmottamaan takajalkojen liikkeen suuntaa myös eteenpäin paremmin, jolloin koko hevonen on taas hiffanu enemmän etuosan nostoa liikkeen mukana eteen ja ylös. Eipähän tarvitse takajalkoja pahemmin aktivoida! Enemmänkin vain pitää näyttää niille yliaktiivisille takajaloille suunta, mihin energiansa käyttää.
Tästä tulee oikeasti tosi hieno peli! Se antaa jo niin makeita tunteita selkään asti että voin vain kuvitella millainen Hansu on vaikka 10 vuotiaana...!



Mitäs Hertalle kuuluu kysellään multa usein. En tykkää mainostella mitään ennen kuin itsellä on varmaa tietoa. Mutta siis käytiin klinikalla ja hyvä uutinen on se ettei mitään ole mennyt rikki. Taivutuksissa pahiten reagoinut jalka ultrattiin uudelleen jotta nähtiin onko jännetupen alueella repeämiä, mutta turvotus jännetupen ympärillä oli turhan pientä repeämää ajatellen (turvotushan ilmestyi n. 5 päivää vasta rajun "kokovartalo-ontuman" ilmaantumisen jälkeen, sitä ennen kaikki kintut kylmät ja kuivat mutta oli hyvin hyvin kipeä). Taivutuksiin Hertta kuitenkin reagoi tosi voimakkaasti varsinkin toisesta takasesta, ja se myös reagoi positiivisesti puudutteeseen. Ongelma saatiin siis paikannettua vuohisniveleen, se sama vuohisnivel/jännetuppi alue joka piikitettiin kuukausi sitten kun olimme kevät-vetchekissä, jolloin myös epäiltiin liukastumisvammaa samaan jalkaan. Sama alue piikitettiin nyt uudelleen ja turvotus hävisi ja H kävelee jälleen reippaasti. En ole päässyt ravissa tietenkään vielä testaamaan kunnolla koska piikityksestä seuraa 2 viikkoa kävelyä. Se mitä olen Hertan nähnyt ravia ottavan, on puhdasta liikkeeltään. Tämähän on tietenkin hyvä. Silti vähän mieltä kaivertaa kun "mikään ei ole rikki" mutta kuitenkin lääkitykseen reagoidaan noinkin positiivisesti. Sanomattakin myös selvää että nivelen alueelle kohdistuvat epämääräisyydet ovat kyllä aika myrkkyä kaikille... Lihaksistosta ei löytynyt mitään aristavia kohtia ja kaikki vasteet toimii normaalisti. Jos liikkuminen jatkuu epämääräisenä otetaan vielä lihasarvot.
Noh, nyt tosiaan pitää kävellä vielä toinen viikko (tosin selästä käsin saa työskennellä käynnissä kunnolla) niin näkee miten liikkuminen sujuu kun voidaan ottaa ravia ja laukkaa. Sitä ennen en kyllä ala juhlimaan! Haluan nähdä ja tuntea onko liike se sama vanha tuttu.
Eli 50/50 tässä vielä mennään. Olen kuitenkin tuon hevosen kanssa niin tarkka. Sen vain tuntee selkään jos joku jalka ei ole 100% mukana, vaikka maasta sanottaisiin että "hyvin menee". Nyt sitten odotellaan ja katsellaan miltä liikkuminen näyttää, eikä todellakaan nyt saisi riehua! (Niin, kuulitko Hertta?)

10. huhtikuuta 2017

Niin se onni kääntyy

Kauheesti tullut kyselyjä kuulumisten perään, ja myönnän että blogihiljaisuus on läsnä enemmän kuin koskaan. Osa onkin jo suoraan tullut kyselemään että miten menee ja kait se on pakko nyt kertoa ihan julkisesti ettei hyvin mene. Pahoittelen ehkä jo etukäteen tekstin sävyä, en jaksa esittää iloista tai asiallista.

Viimeisin postaus kajahti ilmoille ja sen jälkeen mua olikin tallissa vastassa täysin jalaton
No mitä kävi? En tiedä.

Juoksutin lauantaina Herttaa töiden jälkeen. Se oli ollut tosi hyvä menneellä viikolla ratsastaa niinkuin viime postauksessa kerroin treenikertomuksiakin. Hertta oli tapansa mukaan liinassa laiska. Laukassa oikeaan kierrokseen sanoin että alappas mennä muutakin kuin mummolaukkaa. Ja Herttahan teki työtä käskettyä. Aina se on ollut niin teatraalinen hevonen. Se lähti miljoonaa liinassa ympyrällä. Ei mitään ihmeellistä! Pari kiekkaa niin narun sain sen verran lyhyeksi että saan sen kiinni. Ei se ikinä vedä tai poukkoile liinassa. Menee vain lujaa jos tahtoo. Vaihdoin kierroksen ja maneesin ovi avattiin juuri takana ja sehän lähti uudestaan. Mua lähinnä nauratti. Mummolla oli kivaa. Otin sen hetkeksi käyntiin siksi aikaa että tasoitan maneesinpohjan kuopat samantien.
Kun kuopat oli tasoitettu, nostin raville. Mummo ravaa ihan hyvin vasenta kierrosta. No problem. Taas rentoa hölkkää.
Vaihdan kierroksen oikealle, eikä siinäkään mitään ihmeellistä. Paitsi.
Aloin jossain vaiheessa miettimään miksi maiskutan niin paljon. Hevonen liikkui puhtaasti, mutta mun silmään liian hitaasti mihin on tottunut. Hertta on niin helppo juoksuttaa. Sanot sille vain askellajin nimen ja se toteuttaa sen. Ei sitä tartte maiskutella vaikka olisikin laiskempi. Nyt koko ajan teki mieli maiskuttaa oikeassa kierroksessa ravissa, jotta H ravaisi sellaista ravia mitä olen tottunut sen näkemään.
Noh, en antanut tälle sen enempää arvoa. Mietin vain että oliko niin kivaa riehua, että meni veteläksi.
Tallissa linimentit jalkaan kuten normaalisti ja siinä se.

Sunnuntaina tulen tallille ja laitan Hertan kuntoon. Ei mitään outoa jaloissa yön jäljiltä, aina käyn jalat läpi kun tulen tallille.
Kamat päälle ja selkään. Nousen selkään ja H heittää heti raville ja AIVAN jalaton. Siis en ole ikinä nähnyt sitä noin kipeänä. Emme saaneet edes selvää mitä jalkaa ontuu, näytti että kaikkia. Käynnissä puhdas.
That's it. Kipulääkekuuri ja kävelyä viime viikko.
On se vähän parempi, mutta edelleen epäpuhdas. Vasen kierros ok, mutta oikealle paljon huonompi. Ei auttanut kävely ja kipulääke, joten eiköhän mennä taas klinikalle.
Minkäs teet! Mummolla mieli on kuin varsalla mutta kroppa ei. Miten selität hevoselle "ettet nyt saa riehua ja rikkoa itseäsi". Et millään. Mutta kun Mummo tahtoo mennä.

Niin se vaan onni kääntyy. Tasan kuukausi sitten kävimme joka keväisessä vetcheckissä Vermossa, ja vihreää valoa saatiin.  Treeneissä Mummo liikkui hyvin ja välillä maneesissa ihmiset sanoi " Voi kuinka Mummo liikkuukaan kivasti taas! Sehän on ihan iskussa". No joo. Oli. Nyt aivan jalaton.

Sanomattakin selvää että kisakausi viivästyy, tai pahimmassa tapauksessa ei ala ollenkaan, vaan harrastekäyttöön siirtyy Hertta. Tai siitoskäyttöön. Toki pitää nyt tehdä jotain tämän eteen vielä, ja miettiä josko vaikka syksyllä pääsisi kisakuntoon ja sitten lopettaisi. Tai sitten lopettaa nyt. En tiedä.
Kyllähän se pistää vihaksi, kun juuri kuukausi sitten laitat raspauksiin, rokotuksiin, satulan toppauksiin, vetcheckeihin ja treeneihin monta tonnia. Ajattelet valmistelevasi tulevaa viimeistä kisakautta ja sitten vain näin käy. Toisaalta, on käynyt ennenkin monelle ja ainahan tämän lajin parissa pitää tietää se, että voit joku kaunis aamu löytää kisakumppanisi ketarat ojossa karsinasta täysin ilman syytä. Aika kovaa luonnetta vaatii tämä laji. Pitäisi harrastaa hiihtoa. Osta uudet sukset kun vanha ei enää luista.

No mutta. Tällasta meillä. Hermo on kireenä ja kaikki on nyt niin mautonta ja hajutonta kuin voi olla. Ehkä vähän kiukuttelen kuin pikku kakara tämän asian kanssa, mutta eiköhän tästäkin päästä taas yli. Kliseisesti voisi sanoa "kun ensimmäinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu" (ai että mä vihaan näitä ärsyttäviä sanontoja) ja ehkä tällä on tarkoitus. "Vaihda jo sitä hevosta" voisi joku ajatella. Mutta kun en tahdo!
Noh, se nyt on sanomatta selvää että joskus kuitenkin on hevosen vaihto aina edessä. Jokaisella. Ehkä tästä inhottavaa tekee se jos se tapahtuu just nyt. Juuri kun mulla oli GP valmis hevonen alla ja viimeinen "10-vuotis taipaleen kunniaksi" kisakausi, niin sitten kosahtaa. Mutta minkäs teet.

Katsotaan nyt mitä saadaan klinikalla aikaseksi.


2. huhtikuuta 2017

Keskiviikkona


Keskiviikkona oli "pikavalkku", eli 30 minuutin tehotreeni. Alunperin mulla ei pitänyt olla valmennusta, mutta Riitta ehtikin tulla pitämään meille 30 minuutin treenin ennen muita illan tunteja. 
Tehtiin tosi tiivis paketti perusasioita ja voi että kuinka niissäkin voi tulla hiki... ;)


Ensin käytiin läpi laukkaa. Riitan sanoin, Hertta on muutoin hyvässä kunnossa mutta huomaa että se on taas "Hertta-etupainoinen". Eli siis tämä Hertan surullisen kuuluisan huono rakenne, joka ajaa sen huonoon asentoon. Jos sitä ei jumppaa sieltä pois aika-ajoin, ottaa se "huono asento vallan".
Hertalla oli laukassa tosi kiva tahti, mutta etuosaa täytyy nostaa. Aika paljon tähänkin saa käyttää sitä pohjetta. Välillä ihan joka askeleella laukan tahdissa käytin molempia pohkeita. Ei saa lähteä kiihdyttämään vaan nostamaan mahaa ja etuosaa ylös. Kasvatetaan voimakasta laukkaa vauhtai lisäämättä. 
Teimme laukan sisällä siirtymisiä ja pieniä kokoamisia. Kuten arvata saatta, Hertta Hätähousu oli jo heti istumassa piruettilaukkaan, mutta ei sitä nyt saa sallia. Sen täytyy laukata normaalia laukkaa ja pyydettäessä myös normaalia koottua laukkaa, eikä vain harjoituslaukkaa TAI piruettilaukkaa... On vähän teatraalinen nääs... ;)
Sitä laukkaa ja sen vaihteistoja pitää pystyä säätelemään, eikä ole olemassa vain ääripäitä. Piruettilaukan ja harjoituslaukan välille mahtuu monenmoista laukkaa ja ne pitää pystyä esittämään.

Laukan jälkeen tehtiin ravissa avoa pitkää sivua pitkin, sekä muutamia pääty-ympyröitä. Oikeastaan eniten töitä joutui tehdä taipumisen suhteen. Olen ehkä ollut vähän höveli kun olen mennyt itsekseen ja palautellut Herttaa, sellainen kunnon taivutus on jäänyt puolitiehen. Oikealle oli hieman haasteellisempaa "päästää irti", mutta vasemmalle taipuminen oli varsin helppoa.
Tässäkin Hertta mielellään tarjoaa kaikkea mitä se osaa. Passageen se meinaa koko ajan karata, kun vain pyydän taivutusta. Ei ei ja ei. Ei saa tietenkään kieltää, mutta lähinnä vain pitää jatkaa sen asian pyytämistä mitä haluaa, ei reagoida mitenkään passagen tarjoamiseen. Sitkeästi vaan kun muistutti että "passagea kivempi asia on taipuminen" niin kyllä se sieltä alkoi sulaa. 

Tässäkään tapauksessa ei auta mikään "irrottelu" edestä, vaan päinvastoin aika vakaa ja vankkumaton tuki edestä ja pohkeella ratsastaa sitä puolta lisää, mikä tuntuu käteen "jäykältä". Eli jos vaikka vasemmassa ohjassa tuntuu enemmän painetta kuin oikeassa, niin ratkaisu ei ole "irrotella" sieltä vasemmalta, vaan tarjota sitä tasaista tukea entistä enemmän. Yleensä ratsastaja tuntee takaosan puutteellisen työskentelyn tai kropan jäykkyyden suupielessä. Silloin sitä ajautuu irrottelemaan suusta, vaikka se oikea syy on kropassa. Itse ajattelen sen aikalailla niin, että jos se vasen ohja/suupieli on jäykkä, minun täytyy käyttää vasenta jalkaa vielä enemmän. Kyllä se jossain vaiheessa tasoittuu ja tulee "Molemmille ohjille", eli kantaa symmetrisesti koko kropastaan, eikä vain toiselta puolelta. Ja tähän taas päästiin ratsastamalla jalalla, ei kuolaimesta irrottelemalla. 
Nytkin mun teki koko ajan mieli oikeassa kierroksessa irrotella Herttaa oikealta kuolaimelta, koska se vähän nojasi sitä vasten. Kuitenkin se lääke löytyi oikeasta kyljestä, ja mun täytyi käyttää oikeaa jalkaa saadakseni Hertta pois nojailemasta sen oikean pohkeen päältä. Kappas kummaa, kun tarpeeksi käytin sitä oikeaa jalkaa, niin molemmille ohjille tuli tasainen tuki! 

Kauhean kiva päästä taas kunnolla treenaamaan ja hikoilemaan niin fyysisesti kuin henkisesti... ;) 

Kaikki kuvat on taas Taru Arolan ottamia, hän pääsi jälleen mukaan ottamaan vähän Hertastakin kuvia pitkästä aikaa! :)
Alkuhölkkää.
Ensimmäisiä laukkakokoamisia ja huomaa kuinka H olisi heti istumassa piruettiin vaikka ei pitäisi... Sitten vaan pikaisesti molemmat pohkeet "tak" ja eteen!

Hertta on välillä niin yli-innokas että se lähtee vähän painamaan ja "viemään" liikaa. Helpompaa kun hänen mielestään olisi vain viiletttää isoa ravia pitkin maneesia kuin kantaa...

Lopuksi alkaa ryhtiä tulemaan ja askel nousemaan. Kropassa tapahtuu muutakin kuin vain kilometrin pitkänä olemista ;) Heti kevenee tuntuma kädellekin, tai Hertan tapauksessa se ottaa tuntuman vastaan, eikä ole liina tyhjä tai vaihtoehtoisesti vähän salakavalasti paina siihen ja "jyrää" pidätteen läpi isoa ravia.

Tasapainoa ja pehmeyttä rupeaa löytymään!

Lopussa kiitos!