6. joulukuuta 2016

Ratsukon tasapaino ja symmetria

Mulla on nyt ollut selvästi liikaa aikaa kävelyloman aikana oikeasti miettiä taas näitä syntyjä ja syviä omassa ratsastuksessa. Varsinkin kun ratsastin Hertalla taas pitkästä aikaa ilman satulaa, huomasin kuinka "vaikealta" se taas ensin tuntui. Joka ikinen virhe omassa tai hevosen tasapainossa oikein hyppää silmille kun satula ei ole antamassa tukea. Mulla on tapana valua vasemmalle varsinkin oikeassa kierroksessa, eli valun helposti ulos siinä. Tämän huomasi kun satulaa ei ollutkaan ja vaihdoin suuntaa nopeasti. Asia jota en aina huomaa satulan kanssa... suosittelen oikeasti välillä käymään siellä selässä ilman satulaa niin huomaa ne kaikki epäkohdat! Monesti kun menee ilman satulaa, ratsastajan on pakko ratsastaa hevonen kunnolla avuille ja kantamaan jotta ratsastaja edes pysyy siellä. Koskaan en ole tehnyt niin hyviä siirtymisiä satulan kanssa kuin ilman satulaa... ;)

Sitten sitä pohdintaa. Koitan olla puuduttamatta lukijoita, mutten lupaa että tässä kirjoituksessa olisi mitään päätä tai häntää... ;)

Kaikki kuvat on ottanut Taru Arola!
Lopputervehdykseen rataharjoituksessa. Korvat samalla korkeudella, keskilinjalla loppuun asti, ei saa huojua, hevosen jalat symmterisesti kahdella uralla, ja sama juttu pysähdykseen asti. Jos joku näistä uupuu, niin päätuomari kyllä huomaa ja rankaisee. 

Jokaisen ratsastajan tulisi olla rehellinen itselleen. Ratsastajan tulisi tietää omat heikkoutensa omassa istunnassa ja tasapainossa, ja niitä tulisi jahdata. Ajatusmaailma "mulla on ihan hyvä istunta" on aika tuhoon tuomittu. Istunta voi olla hyvä, mutta se voi aina olla parempi. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen, nääs. Ootko koskaan kuullut?

Ensinnäkin, ratsastajan täytyy tosiaan olla tietoinen omasta asennostaan, mutta hänen tulisi myös olla tietoinen hevosen asennosta. Missä kohtaa se hevonen heittää vasemman/oikean lavan ulos? Missä kohtaa sen vinous näkyy eniten? Työntääkö takajalat symmetrisesti? Mites se rytmi, onko se tasainen? Kaatuuko se kaarteissa jompaan kumpaan suuntaan enemmän kuin toiseen? Onko kuolaintuntuma symmetrinen, entä niskan asetus puolelta toiselle? Jokaisen ratsastajan tulisi tietää sen oman hevosen "niksit". 
Kaikki edellä mainitut virheet ja puutteet ovat lähtöisin tasapainon puutteesta. En tiedä onko lohduttavaa sanoa, että nuo samat ongelmat ovat osana jokaista ratsukkoa, aina nuorista hevosista GP tasolle asti. Ne vaan muuttavat muotoaan. Nuori hevonen voi olla 10 metrin voltilla pulassa vaikeampaan kierrokseen, mutta voin vannoa, että GP hevoselle voi ihan yhtälailla olla oikeasti hankalaa jompi kumpi pirueteista, tai vaikka sulkutaivutukset toiseen suuntaan. Onneksi nämä asiat ovat treenattavia juttuja ja niistä voi päästä eroon ainakin osittain, jollei kokonaan. 
Toki, mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä vähemmän räikeitä puolieroja saisi näkyä. Jos niitä näkyy, on jossain kohdassa työskentelyä ollut puutteita. Hevosen tasapainoa tulisi kehittää koulutustasolta toiselle. 

Mä rakastan "tutkia" hevosten kropan käyttöä aina ensi hetkestä alkaen. Varsinkin jos hyppään jonkun uuden hevosen selkään, ellen jo maastakäsin ole tutkaillut, tunnustelen heti mihin suuntaan se on vino ja missä mättää. 
Ensin ajattelen aina, miten se käyttää kaikkia neljää jalkaansa. Seisooko se tasan? Vai haluaako se aina jättää jomman kumman takajalan taaemmas?
Kun katson korvia, ovatko ne "samalla viivalla" vai kulkeeko hevonen pää kallistuneena?
Kun katson lapoja, liikkuuko se kahdella uralla, vai pullahtaako lapa ulos jommassa kummassa kierroksessa? 
Varsinkin maastakäsin katson että liikkuuko hevosen risti/lanne-alue symmetrisesti.
Suoraan sanottuna siis: kuinka hyvässä tasapainossa hevonen on?
Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että jos ratsastaja ei osaa hahmottaa oman kroppansa tasapainoa, on se hyvin vaikeaa hevosenkin kohdalla. Pitäisi osata erottaa johtuuko tasapainoton tila ratsastajasta vai hevosesta, sillä vika voi hyvinkin olla satulan päällä. 

Peiliä kohti. Vaikka tekisi taivutusta tai väistöä, tulisi istunnan säilyä silti suorassa ja keskellä. Valutko itse johonkin aina tietyn liikkeen tai tehtävän aikana?

Yksi perusajatus tähän liittyen on se, miksi melkein aina ratsastan vähintään metrin uran sisäpuolella. Olen tästä sanonut ennenkin, sillä tämä on ensimmäisiä asioita mitkä Kyralta on jäänyt mieleen. Kun ratsastat suoraa uraa ILMAN seinän tukea, huomaat hevosen tasapainon puutokset heti. Valuuko se johonkin suuntaan? Etkö pysty ravaamaan exact suoraan? Suosittelen tekemään edes pituushalkaisijan ratsastamista usein. Kokeile oikeasti ratsastaa pituushalkaisijaa pitkin (ja vielä parasta, kohti peiliä jos on) ja katso, kuinka suoraan pystyt menemään. Jokainen koulurata alkaa pituushalkaisijan ratsastamisella, ja se jos jokin paljastaa heti kättelyssä tuomareille oletteko edes suorassa! Ja suoruushan tulee jo siellä He C tasolla... Että ei mikään turha juttu. 
Se sama suoruus tulee sitten näkyä myös niissä kaarteissa ja ympyröillä. Vaikka hevonen "taipuu" ympyrän kaaren mukaan, tulee sen tehdä se "suorassa". Suorassa ympyrän kaarteen mukaisesti. Jos ulkolapa valuu pihalle ja hevonen kulkee kolmea uraa, ei se ainakaan suorassa voi olla. 
Aina hevosen tulee kulkea kahta uraa pitkin, ellei tietenkään kyseessä ole jokin taivutus (avo, sulku, vasta). Itse ajattelen aina että hevonen on kuin juna, joka menee kiskoja pitkin. Huonosti käy, jos joku raaja poikkeaa kiskoilta. 

Jos ratsukko ei ole tasapainossa, se vaikuttaa ratsastajan apuihin ja niiden tulkintaan. Aina toista apua ratsastaja joutuu antamaan kovemmin kuin toista, vaikka apujen tulisi olla symmetriset. Kaikki tämä vaikuttaa myös apujen ajoittamiseen. Tuntuuko että pohkeenväistössä toiseen suuntaan joudut puristamaan ja patistamaan että pääset edes vähän sivuttain, kun toiseen suuntaan ei tarvitse kuin hipaista pohkeella? Jos ratsukko on symmetrinen, voitte tehdä pohkeenväistöä puolelta toiselle "tuosta vain", samanlaisilla avuilla.
Tässä esimerkkinä mun oma vinous ja missä se näkyy pahiten: 
Mun vasen jalka tykkää mennä taaemmas kuin oikea.
Tämä näkyy eniten sarjavaihdoissa. Mä olen hidas vasemmalla jalalla ja nopea oikealla. Kun tulisi esittää vaihto vasemmasta laukasta oikeaan, se vaatii vasemman pohkeen siirtämistä taaksepäin. Mutta hetkinen, mullahan on jo se vasen jalka valmiiksi aina vähän siellä taaempana? Mitä tämä saa aikaan?
No sen että Hertta ei aina ihan huomaa sitä mun vaihtoapua. Jos meille tulee rikko sarjavaihdoissa, missä täytyy oikeasti olla todella nopea varsinkin jokaisella askeleella, se tulee lähes aina silloin kun pitäisi vaihtaa vasemmalta oikealle. Siirrän liian hitaasti vasemman jalan taaksepäin (jos ollenkaan, koska se voi välillä olla ihan liian takana), jolloin Hertalta meni se apu ohi, ja meille tulee yksi ylimääräinen askel vaihtosarjaan eli vaihto tulee esitettyä jäljessä. Kallis rike, jos radalla sattuu.

Olen nyt oppinut vähän hallitsemaan tuota mun vasenta jalkaa, mutta harvoin meille Hertan kanssa tulee sarjavaihdoissa rike. Se johtuu sitten taas siitä, että Hertta onneksi vaihtaa melkein vain lantiota kääntämällä. Mun ei tarvitse käyttää isoja vaihtoapuja Hertan kanssa. Pystyn pitämään jalat suht paikallaan ja se vaihtaa jopa jokaisella askeleella. Joillakin ratsukoilla näkyy tosi isot heiluvat vaihtoapupohkeet, mutta mikäs siinä jos hallitsee kinttunsa. Minä en ilmeisesti! 
Kalevi (edesmennyt GP hevonen jota vuokrasin hetken aikaa) ei vaihtanut mun kanssa ykkösiä kovin montaa, koska mä olin yksinkertaisesti liian hidas ja vino. Kalevi vaati selvät vaihtoavut jokaiselle askeleelle, ja se mun lantion kääntely ei riittänyt alkuunkaan. Nämä ovat myös hevoskohtaisia, ja varsinkin jos sen hevosen on kouluttanut joku muu kuin sinä itse, silloin se ei ole välttämättä "omilla säädöillä", eikä hevonen yksinkertaisesti ymmärrä mitä uusi kokematon ratsastaja yrittää selässä väkertää. Kalevin kanssa jouduin alkaa opettelamaan oikeasti symmetriaa omien jalkojeni käyttöön sekä se piti oikeasti koota että sait edes yhden vaihdon! Opettavainen hevonen. Hertta vähän liikaa tuo mulle tarjottimella asioita, pitäisi oikeasti itse vaatia ne loppuun...

Kalevi jos jokin opetti sen, että jos hevonen ei ole suora ja läpi, sekä tasapainossa, se ei esittänyt yhtäkään GP liikettä mulle, vaikka se hevonen on kisannut GP:tä... Eli todellakin sai katsoa peiliin ja miettiä miksen osaa mitään!
Kuvassa harjoittelen piaffia Kalevilla, joka sekin helposti lähti valumaan vasemmalle, pohjetta päin, jos ei ollut tasapainossa!

Suosittelen kaikille vähän itsetutkiskelua, varsinkin jos maneesissa on ne peilit. Kannattaa oikeasti "teinipissistellä" ja posettaa siinä peilin edessä. Tarkkailkaa missä vaiheessa paino ei enää ole 50/50 selän molemmin puolin, ja miten ne jalat roikkuvat siellä hevosen kyljissä. 
Mites, jos itse olet suorassa, mutta hevonen kolmella uralla? Näitä kannattaa tosiaan pohtia. 
Helpottaa kauheasti kun ensin oikeasti katselee menoa peilistä, ja sitä kautta oppii tuntemaan ne heikkoudet, sekä omassa että hevosen tasapainossa. 

(Näin off topic; Kuinka monelle on tuttu Wii pelikonsoli Nintendolta? Meillä on aikanaan äiti ostanut siihen sellainen tasapainolaudan, jolla sitten pelattiin kaikenlaisia urheilupelejä. Ei oikeasti mikään turha vehje! :D 
Laudan mukana tuli "Fitness" peli, jossa on tasapaino testejä ja treenejä. Itse olen saanut yllättävän hyviä tuloksia tasapainotesteissä (samanlainen kuin Speden peleissä oli aikanaan...?) mutta olen tosiaan saanut treenata tasapainoa jotta saisin parempia pisteitä. Tässäkin tasapainolaudassa huomaa mun vinouden. Painopisteeni on siinäkin aina hiukan vasemmalla. Jotain hyötyä ratsastuksesta on, sillä meidän porukoista sain parhaimmat pisteet tasapainoilussa verrattuna esim. lätkän pelaajaan. Taitoluistelijalle kyllä hävisin!)

Tässä surullisen kuuluisa kuva vuodelta 2007. Kuva on otettu ensimmäiseltä ratsastustunnilta millä Hertan kanssa ikinä olin. Kovin tasapainoista menoa? Not ;)
Kumpi on vaikeampi tehtävä: Luettele tästä kuvasta kaikki virheet, tai etsi kuvasta edes yksi onnistuminen?

Mutta aina on toivoa! Edellisestä kuvasta vuoteen 2016 heinäkuuhun. Symmetrinen passage tasapainossa!
Oikeasti, kaikilla on toivoa... Eihän tuosta edes tunnistaisi samaksi ratsukoksi. Mutta kuvien välillä onkin se 9 vuotta aikaa...
Tässä loppuun vielä Emile Faurien ohjeilla suoristusharjoitusta:


5. joulukuuta 2016

Thumbs up

Keskiviikkonahan meillä on Hertan kanssa Vermossa sen oikean etujalan tarkastus loman jäljiltä. Lääkäri sanoi jo silloin 2 viikkoa sitten että ei ole pakko tuoda tarkastukseen, mutta voi tuoda. Päätin jo heti silloin etten jatka treenejä ennekuin oikeasti tiedetään onko siihen lupa. Vammahan oli loppujenlopuksi tosi pieni ja jo kahden päivän päästä H liikkui puhtaasti ja turvotus oli kadonnut. Edelleen jalassa puikkoluussa tuntuu pienen pieni kohouma, mutta se ei enää edes arista.

Hertta on ottanut kävelyloman yllättävän hyvin vastaan. Se ei ole riehunut tarhassa (kop kop) ja muutenkin se on ollut tosi lunki. Ainut vain, että se tosiaan on kiukkuinen jos sen kanssa ei tee jotain hommia. On oikeasti Hertalle iso asia, että sillä mennään ratsastamaan ja "töihin" vaikka vaan käynnissä, kuin se että se otettaisiin narun päähän ja lähdettäisiin vain taluttelemaan. Olenkin nyt tehnyt vähän niin, että joka toinen päivä olen talutellut sitä itse jotta saan itse liikuntaa, ja joka toinen päivä ratsastan sen. Teen tosiaan käynnissä paljon avoja, sulkuja, väistöjä, erilaisia pysähdys-peruutus-harjoituksia, oikein hinkkaan niitä kulmia ja niiden ratsastamista (terkkuja tallikavereille, ei paljoa näy kulmissa kavionjälkiä! ;D ).
Hertta on tuntunut hyvältä ja kevyeltä ratsastaa, eikä se ole yhtään pöllööntynyt vaikkei pääse nyt juoksemaan.

Kuvassa tämän hetken kuuminta muotia ilman satulaa ratsastukselta... :P


Viikonloppuna olin vähän "tuhma" ja kokeilin pikkasen ravia ilman satulaa. Hertta liikkui puhtaasti, joten seuraavana päivänä laitoin Hertan liinan päähän ja katsoin maastakäsin pari kierrosta ravia. Edelleen puhdas. Sunnuntaina sitten menin jälleen selkään ja ravasin yhteensä ehkä 4 kierrosta, ja otin yhdet pääty-ympyrät laukkaa. Ilokseni voin todeta että H liikkuu oikein hyvin ja mielellään! Mielestäni on myös jännää, että Hertta kääntyy ihan kohta 19 vuotiaaksi, mutta silti siinä ei tunnu edes tämä melkein kuukauden kävelyloma! Se oli tosi letkeä ja elastinen, ei yhtään tönkkö! Sen lihakset eivät ole edes pudonneet! Onneksi se on hyvässä kunnossa, ei riuduta seisottamiset, vaikka aina vanhan hevosen kanssa ylimääräiset seisottamiset ovat myrkkyä.

Keskiviikkona siis haetaan toivottavasti lupa treenin jatkamiselle! Olisikohan siinä jo sitten meidän epäonnet koettu ja saataisiin jatkaa meidän treenejä edes se one more year. :)

Tähän loppuun taas video siitä kuinka Hertta juttelee töissä kun sille puhuu! Haastattelijana toimi Essi. ;) Aluksi Herttaa vähän ujostutti ja se oli hiljaa, mutta kun sille sanoo "höhö", niin se yleensä hörisee takaisin! Ihan uskomaton :D

Video, jonka Noora Peltola (@noorapel) julkaisi

1. joulukuuta 2016

Motivointi

Nyt kun Hertan kanssa ollaan vain kävelty rauhakseltaan, niin olen pistänyt merkille erään asian. Taino, ainahan tämä on ollut läsnä, mutta nyt se oikein korostuu.

Nyt kun emme voi oikeastaan tehdä kunnon työskentelyä muissa askellajeissa kuin käynnissä, olen huomannut kuinka ensimmäisen pelkän kävelyviikon aikana H turhautuu. Se on turhautunut narun päässä olemiseen. Ensimmäiset päivät tämän kolhun jälkeen vain kävelytin sitä riimussa. Aluksi se käveli ihan normaalisti reippaasti itsekseen, mutta jo parin päivän jälkeen huomasin kuinka sen vauhti hiipui ja se alkoi kävelemään mun selän takana. Oikein sillain "plaah!". Päätin nyt tässä alkuviikosta suorittaa 30-60 minuutin käyntisessiot selästä käsin maneesissa. Ajattelin että "luuleepahan tehneensä töitä". 

Mikä eri hevosen käytöksessä kun se pääsi suorittamaan sitä mitä se parhaiten osaa ja mihin se on tottunut, eli Hertan kohdalla työnteko. Tällaiset vilkkaat ja menevät hevoset tuntuvat olevan ihan euforiassa kunnon työskentelyn jälkeen. Hertan kävely oli ihan erilaista kun olin selässä. Heti kun otin ohjia käteen se oikein yritti hipsuttaa raville. Se ei ehkä ollut maailman nopein reagoimaan apuihin, mutta kauhean tohkeissaan se selvästi oli. 

Nyt varsinkin eilen kun otin jo varmaan 2 kierrosta yhteensä ravia pienissä pätkissä, olen taivutellut, väistätellyt, tehnyt ihan vähän leikisti "käyntipiaffia", eli hipsutellut pienin pieniä askelia käynnin ja piaffin rajamailla. Olen tehnyt tosiaan jotain sellaista, että oikeasti vaadin Hertalta herkkyyttä, kuuliaisuutta ja jopa kokoamista. Kokoaminen ei ole tässä tapauksessa kielletty, päinvastoin. Paino pois etujalalta missä tämä ruhje on, on aina vaan parempi. 
Hertta oli niin tohkeissaan. Se oli niin kuulolla, niin kevyt. Ihan liekeissä, vaikka tehtiin vain käynnissä hommia? Olisitte kuulleet kuinka se hörisi kävellessään kun tein pysähdyksiä ja siitä liikkeelle lähtöjä, tai ihan vain pysähdys ja peruutus, niin Hertta hörisee! :D 


Jotain olen tehnyt oikein. Olen saanut Hertan oikeasti motivoitumaan työntekoon, ja nyt kun se ei voi tehdä töitä, sen huomaa että se kaipaisi sitä! Ainahan se on ollut työmyyrä, joten Hertan kohdalla asia on ollut varsin helppoa. Toki, aina, "väärissä käsissä" tämänkin työmotivaation olisi voinut tappaa. Niinkin yksinkertainen ajatus kuin kumman "äänensävyn" valitset hevoselle?
"Ei noin, Ei näin. Ei, Ei, Ei. Kuuntele. Tajuuksä? Teeksä? Haloo??" 

Vai sittenkin:
"Hyvä hyvä, Vähän vielä, just noin! Eih, yritetään uudestaan!" 
Sokeriporkkanaleipäkarkkiruohoihanmikätahansakelpaakunhanannatjotain-hirmu!
Kuvat: Taru Arola 2016 

Hertta on hevonen joka on suorastaan "kiukkuinen" kun sen kanssa "vaan" kävellään. Sitten kun otat ohjat käteen, teet edelleen vain siinä tylsässä käynnissä hommia, mutta annat hevoselle tehtäviä ja se tärkein, tehtävien jälkeen heruu kiitosta, syttyy Hertta ihan tosissaan. Sen jälkeen alkaa nämä hörisemiset. Tällaisen hevosen kanssa on onnistunut hyvin namien kanssa kouluttaminen, mutta erityisen herkkä ja perso Hertta  on ihan vain kehuihinkin. Siinä missä sokeri tai porkkana toimii palkkiona, riittää Hertalle myös usein taputukset ja ääni. Kaikki käy, porkkana ja sokeri ehkä Hertan mielestä kuitenkin mieluisimmat ;)
Herttahan jaksaa tehdä hyvällä motivaatiolla töitä vaikka vuoden jokaisena päivänä. En ole koskaan huomannut että olisi kyllästynyt. Osa hevosista taas vaatii väliin ehdottomasti vaikka maastoilua tai vapaita, että ne haluavat ja jaksavat tehdä töitä. Niitä on niin moneen junaan.

Jokaiselle hevoselle tulisi miettiä se paras tapa motivoida. Kaikki hevoset eivät oikeasti välitä nameista. Hans esimerkiksi! Se kyllä syö porkkanaa, mutta ei se sen perään erityisemmin tee töitä. Hans on kuitenkin todella hyvällä työmoraalilla sekin, mutta olen huomannut että sillekin kelpaa kunnon taputtelut ja rapsuttelut. Hyvin tehdyn tehtävän jälkeen löysän ohjan antaminen ja taputtelu ovat ainakin tähän asti olleet ihan riittävät Hansille. Herttahan nyt vaikka tanssisi yhden kuivan ruisleivän takia, mutta kaikki eivät oikeasti ole niin herkkujen perään. Hans todennäköisesti vain katsoisi leivän palaa kädessä ja miettisi "mitäs sä tolla teet"? Jokaiselle hevoselle tulisi keksiä se paras motivaattori. 

Laiskempi hevonen voi nauttia siitä, että hyvin menneen tehtävän jälkeen siirretään käyntiin ja pidetään tauko. 
Kuumempi ja menevä hevonen voi nauttia siitä kun tehtävän jälkeen annetaan sen laukata vapaammin ympäri kenttää. Sellaista pientä spurttailua!
Myös eri tehtävät voivat vaatia erilaisia palkinto- ja motivaatiokeinoja.
Namit ovat edelleen hyvä keino, mutta esim. laukanvaihdon tai sulkujen opettelua on aika hankala tehdä namien kanssa, joten siinä ehkä parempi tapa on se taputus ja "vaikuttamisen lopettaminen".
Namit toimivat kyllä vallan mainiosti maastakäsittelyssä. Hertta mm. oppi piaffin maasta sokerin voimalla! Ja nykyään mun ei tartte kuin viedä se maneesin seinän viereen ja napsuttaa sormia/maiskuttaa niin se piffaa paikallaan... Ajatuksena Hertalla tietty se sokeri :)

Motivoinnin merkitys kasvaa mitä vaikeampien asioiden kanssa tehdään töitä. Jos motivoinnin on tehnyt alusta asti oikein, eikä hevosen luottamusta rikota myöskään pahan paikan tullen, on kouluttaminen yleensä helppoa ja nopeaa. Täytyy muistaa mikä asia on millekin hevoselle vaikeaa ja kuinka paljon siihen pitää motivoida lisää, vai onko sitä motivaatiota jo tarpeeksi. Nuorelle hevoselle voi olla jo pelkästään tärkeää motivoida se kantamaan ihmistä selässään. Pohkeet eteenpäin vievinä apuina, ja kuolaintuntuman hyväksyminen ovat jo sellaiset asiat mitkä pitää "motivoida" heti ja sekin voi olla tapauksesta riippuen helppoa tai vaikeaa. 
Kun mennään kohti vaikka sitä ihanaa geepeetä, monen hevosen taival katkeaa. Ei välttämättä taidon ja kyvyn puutteeseen, vaan yksinkertaisesti siihen, ettei hevonen välttämättä ymmärrä, tai halua toteuttaa ratsastajan vaatimuksia. Kokoaminen Va B ja siitä ylöspäin on monelle hevoselle se klikki, jossa ne voi sanoa "kiitos ei, miksi tekisin? Tää on aika rankkaa". Kaikista hevosista ei tule GP hevosia, muttei tarvitsekaan. Sen hevosen motivaatio voi olla ihan jossain muussa asiassa. Motivaatiota tosiaan voi parantaa, mutta jos hevosella ei ole luontaista paloa tehdä sitä vaikeatakin asiaa, voi ne vaikeimmat asiat olla liian iso kynnys. Hertta on hevonen joka varmaan jo varsana olisi tehnyt mitä vaan kunhan siltä pyytää, ja nämä hevoset ovatkin erittäin haluttuja kouluhevoseksi. Sanoisinkin että tärkein ominaisuus hyvässä kouluhevosessa on se motivaatio ja työmoraali. Ne eivät kysy "Miksi?" vaan ne kysyvät "Mitä sitten seuraavaksi tehtäisiin!?"
Olen ehkä osassa estehevosista huomannut sitä (näin kärjistetysti), että niillä se motivaatio voi olla vain yksi asia, ja se on se The Este. Ilman esteitä, osa voi olla jopa ihan pystyyn kuolleita ratsastaa  ja niitä "ei kiinnosta" ollenkaan työ, mutta kun laitat sen yhden puomin maneesiin, niin johan korvat nousee pystyyn ja se puomi hypätään korkealta ja kovaa, all in! 
Kouluratsastuksessa hevosella tulisi olla se "All in" meininki ilman esteitä. Tämä nyt tällaisena karkeana vertailuna.

Hevonen joka haluaa tehdä ratsastajan kanssa töitä, on oikea lottovoitto. Osa lankeaa jo heti "ihmisten armoille" ja niiden kanssa on helppo tehdä töitä, mutta myös sellaista hevosta, joka ei ole niin työmyyrä, voi motivoida lisää. Toisaalta, motivoituneen hevosen motivaation voi myös tappaa. Sekin on ihmien vastuulla. 
Motivaatiota voi opettaa, se on viime kädessä aina ratsastajan vastuulla kuinka motivoivaa työtä hän teettää. 

Hans on oikein tyytyväinen kun tehtävän jälkeen vaikka antaa sen ravata vähän reippaammin eteen ja taputtelee. Tekee sellaisen hetken hengähdystauon vähän ilotellen.


Miten te motivoitte hevosianne? Ja mitä varten sitä motivaattoria joskus tarvitsee? 

26. marraskuuta 2016

Ja taas takapakkia...

Uskomatona miten huono tuuri! Ehdin mennä Hertalla kaksi päivää ja nyt hän hommasi itsellensä 2 viikon kävelyloman jälleen! :/

Sunnuntaina ja maanantaina pääsin vihdoin ratsastamaan kengitysepisodin jälkeen ja suunnitelmissa oli keskiviikolle tunti. Tiistaina menin ratsastamaan ja kävin normaaliin tapaan jalat lävitse kun Hertta oli tullut sisälle tarhasta. Sormet osui heti oikean etujalan ulkosyrjälle polven alapuolella olevaan lämpimään kohoumaan... Voi jumaliste!
Tuo isohko nestepatti ei ollut mitenkään kuuma, vähän vain ihonlämpöinen. Kun puristelin koukistajajänteen läpi, ei tullut reaktiota, mikä on hyvä. Sääriluukin tuntui normaalilta. Mutta kun puristelin sieltä "välistä" sain puristusarkuutta. Kaksi vaihtoehtoa tuolla, puikkoluu (not so bad) ja "tukijänne" (maybe bad...)
Varaa painoa normaalisti jalalle, käynti puhdas, ravi vasempaan kierrokseen ok, mutta oikeaan kierrokseen haluton ravaamaan ja ravissa ihan vähän ep, muttei kolmijalkainen.
Onneksi tuttuja on Vermon klinikalla töissä, ja niin vain sain heti tiistai-iltana varattua seuraavalle päivälle ajan Vermoon keskiviikkoiltaan töiden jälkeen!

Klinikalla ensin ultrattiin jalka, ja se mitä nesteiltä näkee (ei onneksi nestettä kovin paljoa) niin jänteet olivat kunnossa. Otettiin sitten rtg kuva siitä oikeasta etusesta ja niin siellä sitten paljastui sellainen pieni ja "terävä" ruhjevamma puikkoluussa. Mieluummin puikkoluu kuin jänne!
Hertta on lyönyt jalkansa ulkosyrjältä johonkin, en keksi mihin. Jos vamma olisi sisäpuolella, se olisi helppo tulkita että se on itse potkaissut itseään, mutta että ulkopuolella? Tuskin kukaan kaverikaan aidan välistä saisi Herttaa potkaistua! Jotain se on taas taituroinut. Noh, sillä ei ole väliä. Jokatapauksessa kyseessä ei ole edes hiusmurtumaa ja puikkoluu on "turha" luu hevosella. Hoitona nyt kävelyä ja lepoa kaksi viikkoa ja kylmäystä, sekä 2 x viiden päivän kuuri DMSO:ta. DMSO hillitsee tulehdusta ja estää liikaluun muodostumista.
Mikään pakko mun ei olisi viedä sitä kontrolliin, mutta tahdon että 2 viikon päästä jalka tsekataan uudelleen joten varasin samantien tarkastuskäynnin 7.12 keskiviikolle.

Pakettijalka klinikalla

Tässä jalka tiistaina kun löysin sen. Nyt turvotus on jo kokonaan hävinnyt, enää vain tuntuu sellainen terävä kohoma suoraan iskukohdassa. Siihen luuhun on tosiaan tullut joku hyvin terävä esine/isku?

Hertta oli klinikalla niin mallioppilas. Olin yksin kokonaan matkassa ja vaikka Vermo kuhisee ravureita keskiviikkoravien aikaan, Hertta oli tosi nätisti! Se pelkää kauheasti sitä meteliä mikä kuulutuksista lähtee (varsinkin ravien loppusuoran huutoselostus sai Hertan aina tärisemään) mutta pakko myöntää että se on selvästi tottunut ravureihin, koska meidän tallilla on ollut jo jonkun vuoden ihan kilpaa juokseva ravuri kärryineen.
Klinikalla KAIKKI toimenpiteet tehtiin ilman rauhoitetta. Ultraamiset, röntgenkuvaukset (se oli Hertasta kivaa, koska päästiin hiljaiseen suljettuun tilaan pois ravien mölystä) ja piikityksetkin. On siitä vaan vanhemmiten tullut niin kiltti potilas. Ei mitään tappelua ja vänkäystä. Kaikki on hyvin niin kauan kunhan sitä ei sidota kiinni.
Hassua myös, että Hertta oli koko klinikalla ainut hevonen. Oli niin hiljaista. Sitten kun raveista suoraan eräs toinen hevonen tuli klinikalle sisään, alkoi Herttaa taas jännittää! Se on niin jännä, se oikeasti jännittää enemmän vieraita hevosia kuin eläinlääkäreitä ja röntgenlaitteita! Aina sitä miettii, että onkohan sille sattunut jotain joskus nuorempana pihatossa/laitumella kun se on niin pelokas vieraita hevosia kohtaan.

Minkäs näille mahtaa. Ihan turhaa tällainen ja vähän tuli taas noottia miksen pidä suojia tarhassa. Ja jatkossahan Hertta tarhaa suojat jalassa. Kaikki sanovat, että nyt on se paras aika ottaakin lepoa, sillä kisoja ei ole. Kerkee hyvin rauhassa parannella ja sitten voi rauhassa aloittaa treenit.
Aika uskomatonta vain tämä tuuri. Toisaalta kaverini sanoi, että olen kyllä kaikki nämä vuoden selvinnyt Hertan kanssa ihan ihmeellisellä juopontuurilla. Ikinä sillä ei ole ollut mitään sen suurempaa, vaikka tietyin väliajoin se onkin keksinyt itselleen tapaturmavammoja. Vanhalla tallilla peruuttanut traktorin kauhaan, kaatunut suoraan tarhasta ojaan, hypännyt pystyyn aidantolpan päälle, tarhakavereiden potku/puruvammat... kaikenlaista! Kaikesta se on selvinnyt vain mustelmilla ja tikeillä, ja tämäkin tapaus on ihan lievimmästä päästä mutta jonkun tosi näppärän päähänpiston se on tämänkin kanssa näköjään saanut...
Hertta ei vaan miellä itseään vanhaksi ja arvokkaaksi :P