Kootussa Ravissa

26. helmikuuta 2013

Kevyempi viikko

Ajattelin pitää Hertalle kevyemmän viikon liikutuksen kannalta. Tässähän on vielä aikaa kevään kisoihin, ja kohtelen sitä kuitenkin vielä toipilaana, joten tämän viikon katsoisin olevan hyvä pitää kevyempänä, sillä viime viikolla ja sitä edellisellä ollaan tehty hommia jo aikalailla kunnolla.

Kevyemmällä viikolla en tarkoita hevosen lomaa, vaan lähinnä sitä, että otan asenteen liikutukseen "ettei sille tule hiki". Alunperin suunnittelin hankikävelyä (tekisi tosi hyvää) mutta nyt on hanget yksinkertaisesti meillä niin korkeat, että alkaa olla vähän riskirajoilla onko se enää kovin terveellistä. Siinä vaiheessa kun hanki hipoo mahaa, niin on jo tosi raskasta hevoselle. Toinen vaihtoehto olisi että tehtäisiin meidän tallin takana olevalla pienellä metsäpilkulla mäkijumppaa. Meille on tehty kiva pieni polku hiekasta sinne ja siihen kuuluu tosi jyrkkiä ylä ja alamäkiä. Mutta, kiitos tämän "ihanan" talven, sinne ei nyt pääse ollenkaan.

Joten loppujen lopuksi kevyempi viikko tarkoittaa kentällä eteenalas-tyyppistä ratsastamista. Kaikki askellajit käyn läpi, mutta ilman kokoamisia. Pointtina on että hevonen venyttäisi niska ja selkälinjaansa. Tätä H:n kanssa tehdään paljon käynnissä ja ravissa. Laukassa se tuppaa olemaan vähän turhan eteenpäinpyrkivä, niin laukat otetaan lähinnä siirtymisillä ravista laukkaan ja näitä siirtymisiä tehdään monta kierroksen aikana. Hevonen oikein rupee odottaa laukannostoja ja alkaa kevenemään hyvin edestä. Näitten nostojen jälkeen ravissa se alkaa venyttää kivasti eteen.
Lopuksi otetaan vielä muutama kierros oikein kunnon mummohölkkää. Sellaista että se löntystää ja venyttää oikein pitkälle alas. H on näissä ollut aika huono, sillä sillä on taipumus kun ohjaa antaa niin selähtee pikkuhiljaa kipittää alta pois ja jännittyy. Nyt on tosiaan mummohölkkääkin malttanut mennä, ja huomaan sen siinä, että kun se on erittäin rento ja malttaa mennä mummohölkkää, niin sen selkä tosiaan on kimmoisa ja ristiselkä liikkuu paljon. Ratsastuksen jälkeen selkälihaksetkin tuntuu hyviltä ja hevosella on euforinen ilme.

Tekee välillä hyvää kouluhevosellekkin hakea se ylirennoksi ja ratsastaa vain perusaskellajit läpi ilman kokoamista. Antaa niiden venyttää oikein kunnolla. Tässä olisi Hertan tämän viikon liikuntamuoto, ensi viikolla otetaan taas vähän treeniäkin mukaan.

Toivotaan että minäkin saan kohta mielenrauhan, ja lopetan kyyläämisen, että ontuuko se takaa vai ei. Nyt se liikkuu superhyvin, mutta edelleen avoissa/väistöissä välillä näkee takajalan heikkouden. Eiköhän se sieltä voimistu. :)

21. helmikuuta 2013

Hertta se vaan on niin mahti!

Siis tänään se oli taas niin mahtipontinen. Siis se vaan liikkui hyvin! Mieletön passage ja piaffi. En ennen noin hyvin polkevana ole niitä siitä saanut ulos. Ai että. Oon ihan hehkuna taas!

Mutta samalla oon hermoraunio ja pelottaa että alkaa ontumaan tai hajoaa muuten vaan jos yhtään rasittaa sitä enemmän kuin perusliikunnalla. Tuun vainoharhaiseks kohta kun kyylään joka päivä liikeet ja käyn läpi kropan ja jalat. Vanha mamma palailee vähän pitemmältä saikulta, niin oon ihan natsi sen kanssa, liikutuksen ja hoidon kannalta. Mikä mua vaivaa!

No mutta, ihan paras tamma! Pitkärunkoinen, matalajalkainen, isopäinen ja iso perseinen pötkylämakkara, joka on kuitenkin ratsastettavuudeltaan täys 10, se on täysillä mukana hommissa ja yrittää aina tehdä ja miellyttää ratsastajaa. :) Höriseekin kaupan päälle aina ratsastaessa!

c Janna Pehkonen

c Janna Pehkonen


c Janna Pehkonen

c Janna Pehkonen


c Janna Pehkonen

c Janna Pehkonen

20. helmikuuta 2013

Treenit Hyyppärässä

Vihdoinkin hieno keli ulkona! Ja juuri silloin minä "joudun" maneesille... ;) Viiiiitsivitsi, päästiin maneesille valmennukseen vihdoinkin taasen.
Hertta oli aluksi vähän pöllönä ja piukeena, äkkiä se kyllä siitä asettui kun hommat alkoi. Kaiken kaikkiaan reagoi alusta alkaen jalkaan tänään hyvin. Pää pointtina oli vaihteeksi taas kokoamisaste. Sitä voisin hokea loputtomiin. Siinä riittää tekemistä. Kokoamisaste, kokoamisaste, kokoamisaste...
On se jännä kun saa hevosta edes vähän kootummaksi ja kulkemaan oikeasti kasassa, niin kuinka ne temput sittenkin onkin helppoja ja hyviä? Aina ennen oon tuijottanut vaan yksittäisiä temppuja ja hionut niitä loputtomiin jos ne eivät suju. Turhaa, hevonen väsyy ja itse väsyy eikä tavoitetta saavuteta.
Mutta kun kiinnittää huomiota ihan vaan siihen, kantaako hevonen sua oikeasti, onko se lyhyt takaa, oikeasti peräänannossa ja polkee, niin kas kummaa, vaihdot sun muut temput onnistuu hyvin? Tämän olen nyt itse saanut onneksi oppia ja pikkuhiljaa se on taottu mun kaaliin. Enää vaan käytännössä asia täytyy pitää mielessä. Ja mä lupaan. Kyllä mä pidän. En muuta hoekkaan enää. :D

Tunnilla tehtiin paljon taas ympyrällä avoa, pointtina että takajalat tosiaan tulee alle. Ei mitään He A-tason avoa, vaan avoa, jossa on sitä kokoamisastetta pelissä. Myös sulkuväistöä tehtiin niin, että pitkien sivujen alkuun ratsastettiin 10 m voltti, siinä tahti ja taivutus kohdilleen (ja se kokoamisaste!!!) , jonka jälkeen uralta keskilinjaa kohti sulkuväistöä. Tämä siis ravissa ja laukassa. Laukassa tuli myös hyvää sulkuväistöä + hyvät vaihdot aina suuntaa vaihtaessa. Laadukkaat vaihdot oli taattu ihan vaan sillä, että sulkutaivutuksessa mä itse ratsastan sitä hevosta ja kokoan, saan laukan pakettiin, jonka jälkeen tulee ilmava vaihto.
Kun vaihtoja tultiin sitten yksittäisinä vain kokorata leikkaalla, ei niitten laatu ollutkaan niin hyvä. Mistä johtuu? No siitä etten hallitse laukkaa suoralla riittävästi ja saa hevosta koottua, jotta vaihto olisi laadukas. Hetken jumppaamisen ja mun ratsastukseen ja työntekoon puuttumisen jälkeen aloin itsekin saamaan otetta myös suorilla kootumpaan laukkaan, jolloin saatiin lopuksi molempiin suuntiin diagonaalilla säädylliset vaihdot. Oli niissä tekemistä!

Eli mitä? Laadukkaat vaihdot saan aikaan sulkuväistön jälkeen, koska RATSASTAN hevosta. Suoralla uralla yksittäiset vaihdot tuppaavat lopahtamaan kun paketti ei olekkaan niin kasassa. Taidanpa vain "ratsastella" kun yksittäisiä vaihtoja tehdään, mutta kun ne yksittäiset vaihdot tehdään sulkuväistön jälkeen, niin ne on parempia, koska yksinkertaisesti mä vaan RATSASTAN.
Yksinkertaista! Muttei helppoa... Sitä vaan luulee että ratsastaa sen vaihdon. Mutta ei. Pitää ratsastaa _joka ikinen askel_ jonka jälkeen vaihtokin on hallittu.

Puolivahingossa mä ratsastan tota hevosta sulkuväistössä jonka jälkeen tulee hieno vaihto. Pitäisi tää puolivahinko liittää ihan vaan "kun ei tehdä mitään" laukassa.

On tää kouluratsastus sitten sellasta nylpytystä. Mutta siksi niin äärettömän mielenkiintosta. Oikeasti on melko pienestä kiinni kaikki, onnistuuko vaiko eikö?

16. helmikuuta 2013

Kolmen hevosen lauantai

Tänään Hertan treenin lisäksi kokeilin Hertan 5 vuotiasta varsaa pitkästä aikaa. Vielä se on koulutuksen alkuvaiheessa, vasta lokakuussa on aloitettu ratsun hommat varsasn vieroituksen jälkeen. Joten hieman on vielä raaka, mutta ihan jee! Laukka on silläkin tosi kiva ja siinä se on helmpompikin ratsastaa. Ravi on vielä kovin pientä ja siinä vaikeampi saada tukeutumaan ohjaan, osaa siinä myös esittää tosissaan tammaa... Mutta ihan kyllä joutui kunnolla itsekkin töihin, ei ollut mitään kevyttä puuhaa! Ihan sai ratsastaa kuin aikuista hevosta.

Hertta oli todella mukava. Aluksi tuntui vähän kankeelta (oli pohja vähän möykkyinen... ;) ) mutta lähti se siitä rullaa laukkojen jälkeen ja oikein kiva oli. Se satula on jotain niin ihanaa istua <3 Onneksi se löytyi, vieläpä helposti tutun kautta. Tein enemmän laukkatyöskentelyä Hertalla, kokoamisia siinä, piruettilaukkaa myös mutta ihan suoralla uralla ilman kääntämistä (tuntui tosi pehmoselta ja hyvin polkevalta). Eiköhän me saada sille joskus piruetitkin kasaan, kova olisi hinku päästä se Pyhä Yrjö ens kesänä korkkaamaan ja myöhemmin sillä tasolla ihan kilpaillakin. Mutta vielä on Va B:ssäkin hiomista!

Roxy oli kolmantena vuorossa tänään. (Ihan hiki hatussa jo kaks hevosta ratsastettuna, miten ne ammattilaiset jaksaa?!) . Roxylle annoin lainaan kokeiluun mun Christin lampaankarva romaanin, sillä Roxyllä on taas ollut ongelmia satulan kanssa, vaikka se kuukausi sitten sai uuden ihan satulansovittajan testaamana. Lampaankarvan kanssa Roxy liikkui tänään paljon paremmin! Ehkä toppaukset ovat sitten kulahtaneet ja satula on liian iso tällä hetkellä, sillä lampaankarvan kanssa oli itsekkin helpompi taas istua ja hevonen halusi tehdä töitä ja liikkui omasta tahdosta taas eteen. Oikean takajalan kengän se oli kyllä hukannut tarhaan, ja se näkyi heikompana ja lipsuvana oikeena takajalkana erityisesti laukassa... Noh, näillä mentiin silti. Hyvin meni! Käytti takaosaansa hyvin ja laukat nousi hyvin.

Roxy ja babypiaffi? 



 Vasenta laukkaa ei aluksi meinannu millään nostaa, ei saanut tukea oikealle takajalalle. Näpäytin ohjien päillä lavoille niin uskoi että kyllä se voi laukata siihenkin suuntaan niin hyvin meni taas sen jälkeen. Ei tarvinnut raippaa sitten ollenkaan ottaa mukaan tänään.
Sain taas hieman videota tän päivän lampaanromaani kokeilusta. Mielestäni se liikkui kivasti sen kanssa, eteenpäinpyrkivämpi tuntui olevan selkään. :)

Alan olee kohta pro näiden lasten videoiden kanssa! Enää ei mennyt kahta päivää videon tekemiseen, vain puolituntia... :D



video






15. helmikuuta 2013

Hevostalli.netin julkimo

Kyllä. Tuo titteli oli näköjään eilen hetken minulla... Viimeisin postaukseni "tarpomista 2 metrin hangessa" oli ilmeisesti herättänyt närää joissakin maneesittomilla ratsukoilla. Tiedoksenne, meilläkään ei ole maneesia.
Ajattelin nyt sitten vastailla kysymyksiin mitä tuolla palstalla ilmeni, ja ei sitten kukaan näyttänyt uskaltavan tulla kysymään suoraan. Oisin vastannut heti mielelläni! Vastaillaan nyt jälkikäteen ettei ketään kaivele.

Kyseisellä palstalla oli sitten ehditty jo ihmetellä.

a) Miksi pitää mennä ratsastaa kentälle jos tulee tilsaa?
VASTAUS: Koska meillä ei ole maneesia, siksi.

b) Miksi kuvissa ei näy sitä 2 metrin hankea?
VASTAUS: Koska liioittelin otsikossa, luulin että tyhmäkin tajuaa tämän. Lunta on kuitenkin paljon.

c)Miksi Hertalla ei ole kenkiä ja hokkeja ja tilsakumeja ja sitten mennään kentälle rääkkäämään sitä?
VASTAUS: Sillä on kengät, neljät hokit ja tilsakumit joka jalassa. Hevostalli.net tuli todistaneeksi taas, että siellä oikeasti liikku selvännäkijöitä. Yhtäkkiä vieraat ihmiset ovat PÄÄTTÄNEET että Hertta on ilman kenkiä ja siksi sillä tulee tilsaa? Hei haloo! :D
Tiedoksi, vaikka sillä on tilsakumit, niin kyseisenä postaus päivänä oli plussakelit, joten tilsaa tuli ja paljon, hevonen kompasteli. Näillä pakkaskeleillä ei tilsaa tule, ja voin minäkin neuroottisena hyvillä mielin mennä sinne kentälle.

d) Miten me maneesittomat pärjätään talvella kentällä, mutta tuollaiset nipot eivät pärjää edes hetkeä kentällä ja heti valitetaan tilsoista?

VASTAUS: Edelleenkin, MINÄKIN OLEN MANEESITON, joten pakko mennä kentällä kelissä kuin kelissä. Hevonen oli pakko liikuttaa tuona päivänä, koska seuraavana päivänä oli valmennus, ja minä en näe hyväksi seisottaa hevosta huonojen kelien takia, ja sen jälkeen läksiä maneesille seisoneella hevosella täyteen treeniin.

e) Miksi se vetää kangella Hertan piaffiin ja potkii kannuksilla, rumaa ratsastusta?
VASTAUS: Hertta on herkkä suusta, ei tartte vetää piaffiin, ei myöskään tartte potkia. Hackamoret päässä ja ilman satulaa sen saa menee piaffia. Saa koittaa, muttei pakko ole. Pahoittelen jos ratsastan rumasti ht: netin raadin mielestä, koulutuomarit ja valmentaja ei ole asiasta vielä maininneet, hehän tokin eivät olekkaan alan ammattilaisia. Koitan parantaa tapani.

f) Miksei Hertta pääse talvella sitten ulos ollenkaan jos tulee tilsaa?
VASTAUS: Kyllä se pääsee, on kokopäivä tarhaus ja vieläpä KAVERIN KANSSA. Herranen aika. On vielä iso tarhakin! Rikoinko nyt stereotyyppiä "kilpahevosen" pitämisestä? Älkää nyt pelästykö, mutta se myös riehuu siellä!

g) Miten keskusteluun littetty lämppäri video youtubesta liittyi aiheeseen, jossa lämppäri hyppäsi lumisella kentällä?
 VASTAUS: Todennäköisesti siksi, että joku halusi todistaa että olen tyhmä, kun en huonolla pohjalla halua vetää kunnon ratsastusta, ja tämä henkilö todisti, että lämppärilläkin voi hypätä talvella kentällä. Tiedoksi taas, kyllä mulle on tuntejakin pidetty tuolla samaisella ulkokentällä talvella. Silloin kun on pakkasta ja ei ole kentän pohja huonona niin mikä estää hokillisella ja tilsakumisella hevosella ratsastamisen? Niin, ei mikään, tiedätte sen itsekkin. Eikä estä minuakaan.

Eikö oikeasti ihmiset tajua, että pohjan kunnolla/laadulla on oikeasti merkitystä? Liian kova tai liian pehmeä ovat molemmat omilla tavoillaan huonoja, mutta ei sekään parempi ole, että loskaisella kelillä on jäätä ja välillä taas kuoppia pohjissa ja hevoselle tulee jalkapallon kokoiset tilsat? Kehtaako joku oikeasti väittää että tämä ei ole vaarallista hevosen jaloille? Toivon että porukka oikeasti ajattelee hevosenkin turvallisuutta omansa ohella. Joskus voi oikeasti olla, että talvella plussa keleillä ja auraamattomalla kentällä voi olla syytä jättää väliin ratsastaminen, tai mennä varovaisesti. En ole ainoa, mutta luulin että KAIKKI tietävät tämän.

En suinkaan ole mitenkään vihainen, pistää vaan huvittamaan kun kerrankin joutuu HT:netin raadin kohteeksi, ja aihe on noinkin vähäpätöinen? Eikö oikeasti ihmisillä ole mitään muuta tekemistä, kuin yrittää väkisin vääntää jotain huonoa jonkun toisen ratsastuksesta tai hevosen pidosta? Jos ei mitään muuta keksitä, niin haukutaan hevonen vähintään rumaksi. Pakko on aina päästä haukkumaan ja arvostelemaan. Ja kyllä, on Herttaa haukuttu rumaksikin sanoilla "Se on niin rumakin, että miksi toi edes viitsii sillä ratsastaa?" . Noh, vastaus tähänkin, vaikka se olisi ruma, niin ratsastan sillä siksi, että se on osaava hevonen, mielyttävä ratsastaa ja tykkään siitä. Ei se ehkä ole maailman hienoin ja jaloin liitokavio, mutta ihan jees se pärjää täällä Suomen alue/kansallisella tasolla.

Toivoisin jatkossa, että jos jotain blogini lukijaa häiritsee vaikka oma heiluva alapohkeeni, tai kisakuvissa liian kireellä oleva nuttura, niin tulkaa ihmeessä kysymään asiasta vaikka sähköpostilla tai suoraan kommentoimaan blogiin. Vastaan mielelläni ITSE kysymyksiin, jotta ne varmasti olisi totta. Ja nopeammin saattekin ne vastaukset täältä, kuin päivittelemällä Hevostalli.netissä ja joku besserwisser vastaa ohikulkiessaan.

Mutta ASIAAN!

Hertalla on nyt ikioma satula ja eilinen valmennus pitkän tauon jälkeen meni hyvin! Opettaja huomasi eron hevosen liikkumisessa, se liikkuu joustavammin jonka ansiosta myös minä istun paremmin. Vakaa ja sopiva satula, sekä hyvillä mielin liikkuva hevonen on nyt ollu avainasemassa meidänkin treenien mahdollistamiseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä! Ja odotellaan nyt varuiksi että lumet sulaa pois, niin pääsen minäkin kengättömällä ja tarhaamattomalla Hertalla treenaamaan KUNNOLLA. ;) (tämä oli sitten sarkasmia.)













13. helmikuuta 2013

Tarpomista 2metrin hangessa.

Tänään kävin ratsastamassa Hertan pikaseen huomista valmennusta varten. Kenttä oli aivan kaamee. Tilsaa tulee vaaraksi asti ja pohjakin pettää alta. Suoraan sanottuna sai olla tosi varovainen. En sitten ratsastanutkaan kuin jonkun 20-25 min, pelottaa että hevonen nyrjäyttää jalkansa tai jotain. Toivottavasti linkomies pääsee kohta puoliin pelastamaan meidän pulasta...

Uusi satulakin kokeilussa, mielestäni se tuntuu sopivan oikein hyvin Hertalle. Katsotaan josko siitä tulisi Hertan satula. Vaikea on vaan testata mitä mieltä hevonen on, kun sen liikkuminen muutenkin on niin vaikeaa tuolla lumihöttösohjossa. Huomenna otan satulan mukaan valmennukseen niin katsotaan miten poni potkii menemään maneesissa.

Koulukaverini Anna-Riikka kävi hiukan kuvailemassa. Olen aina halunnut nähdä videomateriaaleja Hertan liikkumisesta, sillä en oikeastaan koskaan näe että sillä menee joku muu, tai tosi harvoin. Kerrankin kun saatiin aikataulut sovitettua yhteen jotta saisin videomateriaalia esim Hertan tän hetkisistä piruettien alkeista sun muista, niin kenttä on niin huonona ettei oikein uskalla tehdä mitään... Noh, kokeiltiin kuitenkin piffit ja paffit ja kerran piruetin tynkää molempiin suuntiin:



Hertta saa jotkut sätkyt kesken videoo, lieko taustalla ajava auto ollut niin pelottava. :D Onpas se hurja...
Kuitenkin, mielestäni temput eivät olleet niin laadukasta kuin miltä ne musta tuntuu olevan "normaalisti". Enkä voi pakottaa hevosta  tekemään täysillä hommia alustan takia, joten "piruetitkin" ovat vain muutaman askeleen käännöksiä. En uskaltanut pyytää enempää, muutaman kerran jo lipesikin Hertan jalka. Piaffitkin tuntuu vähä maatamyötäileviltä, välillä jää jalka kiinni lumeen ja välillä ei. Mutta ihan piaffilta ne välillä näyttää. En myöskään vielä viitsi hirveästi Herttaa rasittaa pitkän sairasloman jälkeen. Teen lähinnä muutamat piaffi siirtymiset joskus ratsasuskerroilla, ihan vain mielenvirkistykseksi, piruetteihenkin välillä vain haen vähän piruettilaukkaa. Niitä voi treenailla sitten vasta myöhemmin kun poni pikkuhiljaa kuntoutuu varman päälle. :) Pääpointtina meillä muutenkin on vain kokoamisasteen kehittäminen, kaikki temput tulee sitten perässä varmasti kun sen kokoamisasteen saa kuntoon. Se ratkasee kaiken!

Pitää pyytää Anna-Riikka kuvailemaan sitten kun kenttä on taas hiekalla, voi tehdä ihan täysillä hommia ja ratsastaa kunnolla. :)

Tilsaa pukkaa! Tollaset lapsenkallot meillä oli kavioissa tänään.

En uskalla muutakuin mummohölkkäillä. :D

Ei uskoisi, että kenttä on lanattu 7 pvää sitten?

8. helmikuuta 2013

Roxalena tarpoo hangessa.

Tänään oli vuorossa pitkästä aikaa Roxyn ratsastaminen. Enpä sen selässä ole 2 vkoon ehtinyt käydä!
Mentiin poikkeuksellisesti kentällä, ei jaksettu kävellä maneesille ;) Ja olipahan hyvä kelikin, kentän pohjakin oli melko hyvä.

Roxyllä oli ollut eilen rankka päivä, kolmen tunnin ratsastussessio omistajan kanssa. Siihen sisältyi tunti maastoilua tallille, jossa tunti pidettiin, ja sitten itse ratsastustunti siihen päälle, jonka jälkeen matka kotitallille kävellen. Se vähän näkyi siinä, että poni oli normaalia hitaampi pohkeelle ja välillä mielellään kulki pohkeentakana. Myös sen oikea takajalka oli jokseenkin jumissa, sillä laukan nostot oikeaan kierrokseen tulivat aina askeleen tai kaksi ristilaukan kautta takaa, jonka jälkeen se vaihtoi takajalatkin myötälaukalle jonka jälkeen hyvä laukka jatkui... Outoa? Teki tätä siis järjestään. Joka nostossa oikeaan kierrokseen kaks ekaa askelta ristilaukkaa. Sitten kun tein nostoissa yliasetusta ja työnsin takaosaa ulommas, vähän kuin lievään avotaivutukseen ympyrällä, niin nosti heti myötälaukan. Vaati siis tosi paljon auttamista, että ottaa painon sinne oikeelle takajalalle ja nostaa sillä samantien laukan. Ei kuitenkaan ollut ep, päinvastoin, liikkui tosi kivasti.
Jonkun aikaa kun olin jumppaillut Roxya oikeassa kierroksessa, saatiin nostotkin pari kertaa lopuksi suoraan puhtaina ilman ristilaukkaa, kun vain keskityin siihen oikeeseen takajalkaan. Poni väsyi nopeesti, junnu ei ihan vielä jaksa. :)

Roxyn laukka on jotain niin ihanaa. Lapsonen on vasta 4,5 vuotias ja välillä tuntuu että laukassa voisi tehdä ties mitä kokoamisia ja niin päin pois. Vaihdothan tämäkin lapsi jo osaa, mutta niitä ei ole sille opetettu, eikä tulla vielä hetkeen opettamaan. Koitetaan ensin saada vastalaukat rullaamaan. Olen ihan satavarma, että sitten kun tämän neidin on aika siirtyä vaativimmille radoille vuosien päästä, niin laukkapiruetit ja vaihdot ovat tälle "helppoja". Taino, laukkaohjelma ylipäätään.  Vielä on siis hieman raaka, mutta tähtäin on ylöspäin!
Ravi on myös ihan kiva, mutta vasta viimeaikoina ollaan alettu ottaa harjotusravia mukaan. Roxy on aiemmin tarvinnut niin paljon tukea ravissa, että alkaisi ajattelemaan eteenpäin. Niin kauan kun se ei ole ajatellut eteen eteen eteen niin persettä ei ole laitettu penkkiin. Nyt se alkaa jo hiffaamaan sitä, joten harjotusravi harjottelut on alkanut. Vielä hiotaan. Älkää tuomitko. :)

Saatiin jopa vähän videota! Herranenaika. Oon surkee näitten datailuhommien kanssa, eli videokin on just ja just saatu kasaan Movie Makerilla. Oon säälittävä. :D Noh, huomaahan sen tämän blogini ulkoasustakin, etten osaa mitää ihmeitä tehä täällä interneetissä... :D Olisi ollu vielä videota keskiraveista, mutta jostain syystä se ei suostu latautumaan mun koneelle. Joten tässä on nyt vain pikkupätkiä perusravia ja vähän laukkailua. :)

Mulla on myös hienot asusteet. KL:n takki josta on vetoketju rikki, joten se menee lepattaen auki mukana. Hieno selkäpussi! :D


video


4. helmikuuta 2013

Taas arkistojen kätköjä.

Löysinpä Sukupostista vuonna 2007 otetun kuvan Hertan ja mun alkutaipaleelta. Tämä kuva on siis otettu silloinkun aloitin Herttaa vuokraamaan. Olin itse 17 vuotias, Hertta yhdeksän. Olen tehnyt aiemminkin postauksen, jossa oli 2 järkyttävää kuvaa kun ekaa kertaa ratsastin Hertalla. Suunta on siis ollut huimasti ylöspäin. Tämä kuva kuitenkin on otettu sitten jo, kun olen Hertalla mennyt koko kesän. Eli olen pikkasen saanut sitä jo kulkemaan oikeaan suuntaan, mutta silloin olen pitänyt tuonlaista menoa jotenkin hyvänä, ja ollut siihen tyytyväinen. Kaikkea sitä oppii... :)

Ei Hertta varsinaisesti huonosti tuossakaan kulje, mutta tuolloin se oli mielestäni FANTASTINEN. Nykyään kun katson tuota kuvaa, se näyttää siltä , että kuvassa sipsuttaa pikkusievästi ja etupainoisesti hölköttelevä hepo.



On se kivaa aina verrata kehitystä. =)

Huom, nuo kypäräthän on nykyään ihan old school! :D Vuonna 2007 vielä oli IN!

3. helmikuuta 2013

Ja talvisota jatkuu.

Niinhän se sitten taas on että lunta tuprutti sen verran viime viikon lumimyräkässä että kenttä, joka oli super, on nyt taas siinä kunnossa että lumimiestä kaivataan. Taas jaksan valittaa talvesta!

Lumitiedotuksia katselin, niinhän sitä lunta on luvattu ensi viikollekkin lisää... Pitänee alkaa suunnittelemaan koskas tämä talvisodan rauhanaika katkeaa ja itse taistelutanner siirretään tuonne kentän suuntaan traktorimiehen avittamana.

Ps. Nyt uskalsin jo varailla ensimmäisiä valmennuksia parin viikon päähän... Sormet ristissä ettei hevonen ole vähintään kuollut nyt kun on tuntia varailtu!