Putous...

Siis nyt putosin ja lujaa... :D Meinaan niistä pilvilinnoista! (Otsikolla en viittaa myöskään alkaneeseen Putous ohjelmaan. Suosikiksi nousi tietenkin tämä neiti Vähä-Hiilari, mutta ei siitä sen enempää ;) )

Enkös mä just eilisessä postauksessa hehkuttanut ja vielä tokaissut heti kättelyssä, että kyllä mä tulen vielä tippumaan alas maan tasalle kun ei enää menekkään niin hyvin?! Noh, tänään oli se päivä.

Valmennuksessa Hertta ei ollut hyvä. Jo alkuraveissa ihmettelin kun se oli niin kova kyljistään ja ei millään halunnut laskea eteenalas (jota se on mielellään jo tehnyt) vaan halusi heti killiä siinä vanhassa virkkuukoukkumuodossa selkä alhaalla ja niska ylhäällä... Tunnin tarkoitus olisi ollut tehdä samalla idealla kuin perjantaina, eli lyhyempää ja pidempää ravia siirtymisineen mutta avotaivutuksessa. Ei ihan sitten päästy tavoitteeseen, sillä pakko oli helpottaa tehtävää kun ei vaan pystynyt. Eikä siinäkään mitään järkeä ole väkisin vääntää laaduttomia könötysaskelia "vähän sinnepäin" jännittyneellä hevosella. Se ei palvele ketään.

Aluksi valmentaja huomautti että näyttää siltä, että hevonen ei tee mitään väärää mutta minä ajan sitä ja jahtaan. Pakko myöntää tämä. Heti kun ei suju, niin hermostun ja alan tekemään enemmän. En raivoa, en revi, en potki. Alan vain ratsastamaan liikaa ja yliyrittämään. Suoraan sanottuna jahtaamaan hevosta "noniin tule nyt sieltä, tule tule!". Keskityttiin ensin siihen että rauhoitan itseni ja kerron hevoselle että ei tässä hätää. Se ei kuitenkaan tehnyt mitään väärää, oli vain jännittynyt eikä letkeä.
Tästähän minä siis hätäännyin kun se ei ollutkaan se elastinen voipaketti, vaan kankea ja kuuro kenokaula.

Tehtiin ihan vaan ravista seis ja siitä peruutusta muutaman askeleen verran. Näitä muutamia kertoja pääty-ympyrällä. Näissä näki, että H todellakin yritti ja nätisti teki. Välillä ehkä vähän kuuro ja jouduin korjaamaan mutta se tsemppasi heti. Peruutusaskeleet olivat rauhallisia ja pysähdykset hyviä. Matkaa numero 10 on, mutta ei ne numero 5 ollut alkuunkaan, karkeasti sanottuna. Tsekattiin siis tällä että onko se kuulolla. Ja kyllä se oli.

Ravi vain oli kamalaa. Siis kyllä se ravasi, mutta se oli sitä vanhaa ravia selkä notkolla ja niska ylhäällä. Minä pompin selässä minkä kerkeän ja alan itsekin ratsastamaan sillä vanhalla tyylillä. Helpotettiin niin, että välillä sain keventää muutaman askeleen, mutta vaadin silti suoruutta ja rauhallisempaa ravia. Sitten takaisin alas harjoitusraviin istuen testaamaan joustaako ravi vielä. Näitä tsekkauksia muutama peräkkäin niin kyllä se ravi aina välillä tuntui mukavalta, mutta sitten se myös notkahti nopeasti sinne vanhaan. Eli mentiin vuoristorataa. Välillä elastisuus parani ja tuntui hyvältä istua selässä, samalla kaulan asento muuttui ja takajalat alkoivat työntää. Mutta nopeasti se myös laski kuin lehmänhäntä ja selkä painui alas ja askeleet joustavuus hävisi... Ei voi mitään. Yritettiin silti.

Vuosi sitten, eli lokakuu 2013. Vähän sama meininkin tänään kuin kuvassa. Mulla alkaa tulemaan vanhat virheet esiin (mm. käsien harottaminen) kun H painuu matalaksi selästään eikä ole pyöreä vaikka nätisti pääpiirteittän meneekin.

Laukassa tehtiin hieman avotaivutusta pitkillä sivuilla niin että keskellä koottiin piruettilaukkaan ja siitä ulos. Tässä huomasi vaikeudet. Hertan laukka ei pyörinyt ollenkaan selän läpi ja kokoamiset olivat sille todella vaikeita. Se teki kiltisti, mutta takajalat tuskin taipuivat mihinkään ja se kovetti itseään. Tuli välillä suht kivoja askelia, mutta todellakin jokin ei nyt ole kunnossa kun se teki sille noi hankalaa. Se on kuitenkin nyt viimeisen kuukauden ajan tehnyt niin hienosti töitä, ja nyt se ei vaan pystynyt! Lopetettiin vastalaukalla ympyrällä jossa myös koottiin ja huomasi kuinka vaikeaa pelkän vastalaukan pyöritys Hertalle oli. Se meni niin suorin jaloin. Tehtiin yhdet laukanvaihdot vastalaukasta myötälaukkaan molemmista kierroksista ympyrällä. Ne tulivat oikeastaan ihan ok:sti tilanteeseen nähden joten lopetettiin siihen.

Hertta ei ollut edes kovin hikinen, ja perusilme oli ihan tyytyväinen ja se oli rauhallinen, mutta se ei vain pystynyt tänään liikkumaan elastisesti ja joustavasti. Se oli tönkkö, ei taipunut ja kulki selkä matalana mielellään. Tälläistä sattuu. Ei voi mitään. Ei pidä lannistua YHDESTÄ huonosta ratsastuskerrasta kymmenien hyvien seassa. Ei ne hevoset ole koneita.

Olin kuitenkin ihan tyytyväinen Herttaan, eikä valmentajakaan moittinut. Valmentajakin sanoi, että ei se ollu huono, se vain ei ollut nyt niin hyvä mitä viime aikoina, mutta todennäköisesti se oli kuitenkin parempi kuin esimerkiksi elokuussa! Se on tehnyt niin nousujohteisesti nyt töitä, että vähän ratsastaja (ja myös valmentaja ;) eivät saisi ahnehtia ja odottaa liikoja. Kun kaikki menee hyvin myös se raja nousee, mihin on tyytyväinen. Tänään jäätiin sen rajan alle, mutta ei saa silti todellakaan rankaista hevosta. Se ei sitä tahalleen tee ja mieti että tänään en jaksa tehdä hommia. Se teki minkä pystyi. Hertta ei edes vastustellut. Ei mitään hännän huiskimista tai hermostumista, ei edes niitä lehmänpotkuja mitä se tekee jos sitä kiukuttaa!. Se vain totesi "mä en pysty nyt, sori".

Myös mun pitää vähän mennä itseeni siinä, että kun olen tyytymätön ratsastuksen aikana johonkin asiaan, miten kerron sen hevoselle? Valmentaja kysyikin multa "Miltä nyt tuntuu?"
Ja mitä mä vastaan? "Noooo, emmä oikee tiiä... Vähä tollane ja tälläne ja vähä jotenki tönkkö jajaja..."
Tähän valmentaja vastaa: "No miten sä tollasen kerrot hevoselle?"

Niimpä.

Hevosellehan mun pitää kertoa miten menee. Ei muille. Ja se hevonen ei kyllä tollasia asioita ymmärrä, ei sitten millään signaaleilla.
Ainut mitä mä voin sille kertoa tuollaisessa tilanteessa on se, että olen siihen tyytyväinen, mutta haluan hieman muuttaa vielä tapaa liikkua. Oli se sitten suoristaminen esimerkiksi.
Mun siis pitäisi kertoa tuo sama asia Hertalle näin: "Kiitos kun teet, mutta vähän vielä lisää".
Eli rauhassa kiitän siitä pienestäkin hyvästä mitä se yrittää, mutta lempeästi jatkan ajatuksella "saisinko vielä vähän lisää tuota..?"

Tuo oli taas niitä pysäyttäviä hetkiä kun valmentaja saa mut hiljaiseksi. :D En voinut sanoa vastaukseksi muutakuin "ööö... nii muuten joo... Totta." ja jatkaa tehtävää hermostumatta.

Ei se hevonen tiedä, miksi pitäisi mennä suorana tai miksi pitäisi notkistaa kylkiään ja jalkojaan. Se menee juuri niinkuin se luulee että halutaan mennä. Tai käsketään mennä. Jos se ei kykene menemään, se joko stoppaa kokonaan, tai Hertan tapauksessa yrittää viimeiseen asti mutta ei vaan pysty parempaan. Voiko siitä rankaista? No ei. Siitäkin vähästä pitää kiittää.

Valmentaja kehui valmennuksen jälkeen että nyt on tullut Hertallekkin sitä ylälinjaa ja lihasta kaulaan! Kuulemma koko habitus on ihan erilainen ja muskelimpi. "Ennen tässä kaulassa oli vain kuoppa sään edessä mutta mikäs tämä tälläinen file tässä on nyt?!" Ai kun lämmitti mieltä! :D
Kyllä mä toivon että ensi kaudella se tosiaan on muskelimimmi! Kovaa vauhtia ainakin sinnepäin menossa. :) Jos kerta muutosta lihaskunnossa on tapahtunut jo tässä ajassa, niin mitä tapahtuu puolen vuoden päästä?

Tässä myös vähän samaa vikaa... Periaatteessa etenevä ravi, mutta H ei ole pyöreä niskastaan, vaan pakenee luotiviivan taakse ja takajalka ei työnnä rungon alle. Tämäkin vuoden takainen kuva, jolloin H oli samanlailla jännittynyt. TÄMÄ ON SIIS VANHA KUVA! Lokakuu 2013

Tietysti mietin nyt kuumeisesti mikä Herttaa vaivaa kun se oli tuollainen. Onko lihaksissa jotain? En usko, sillä kun on ollut, se on reagoinut ihan eritavalla eikä näin.
 Kyllä mä varmaan syynkin siihen tiedän.. Meidän tallille muutti juuri eilen (sunnuntaina) ori lähikarsinaan. Se vain huutaa ja huutaa ja toki ymmärrettävää että se on levoton pitkän kuljetuksen jälkeen uudessa paikassa. Hertta on todella herkkä muutoksille, joten uskoisin että sitä vain jännittää tämä uusi tilanne jossa kaikki hevoset hyrrää ja pyörii ja meteli on kovaa tallissa. Ja kun Hertta jännittää, niin se oikeasti pingottaa itseään unissaankin eikä rentoudu. Se syö niin että se äkkiä laskee päänsä alas ja ottaa heinää ja sitten nostaa taas päänsä korkealle ja on selkänotkolla "valmiina pyrähtämään pakoon". Tällälailla se nyt hengaa karsinassa. Nytkin se säpsyy joka ikistä ääntä mikä kuuluu tallissa.
Uskon kuitenkin että kun tilanne rauhoittuu niin rauhoittuu Herttakin. Olihan se samanlainen stressierkki silloinkin kun muutettiin Erkylään, koska sitä jännitti. Sekin meni ohi ;)
Hertta on tosiaan sellainen hevonen joka on ennenkin kehittänyt itselleen mahahaavan puhtaasti stressistä. Onneksi hevonen on niin tuttu, että tunnistan kyllä oireet. Taidan varuiksi tämän pahimman härdellin ajaksi laittaa sen Antepsin kuurille, niinkuin muutenkin aina stressitilanteissa (esim, silloin kun talli vaihtui). Hertta nyt on vähän vain herkkä, ei voi mitään. Onneksi on oppinut kuitenkin jo elämään tuon elukan kanssa, niin osaa tunnistaa heti pienimmätkin eleet, ja sen että mistä ne kertoo. :)

Elokuussa Ypäjällä. Tällähetkellä ei ole noin rentoa ilmettä... ;) Eiköhän se sieltä taas palaa!