Hyvin menee mutta menkööt!

Siis nää valmennukset rullaa kyllä nyt paremmin kuin koskaan. Joka tunnin jälkeen ollaan lähdetty hymyssä suin pois ja kehujen saattelemana. Pitkään oli mun mielestä niin että saatiin kunnon kyykytystä aina ja paljon moitteita, mutta nyt joka kerta tulee kehuja ja tsemppiä, että on menty aina viikon jälkeen eteenpäin, ja että mun oma treeni näkyy! Whaat?! :D

Pakko kyllä myöntää, että tämän kuukauden ajan kun ollaan lähdetty todenteolla keskittymään siihen Hertan liikkumisen muuttamiseen, johon kuuluu mm. avonaisen kaulan metsästys, takaosa alle ja tätä myötä haetaan sitä kokoamisasteen lisäämistä. Olen yöt ja päivät miettinyt mitä mun pitää tehdä toisin, jotta saisin aikaan halutun reaktion Hertassa.

Ensimmäisella tunnilla kun tähän puututtiin, aluksi keskityttiin tosiaan vain "käsi eteen". En saanut ottaa Herttaa suusta, ja mun piti jättää se yksin sen kaulansa keikuttamisen kanssa. En auttanut sitä ottamalla sen päätä syliini, vaan työnsin sen niskaa pois työntämällä kättä eteen ajattelutavalla "Hyi, tän niska haisee niin pahalle etten halua sitä lähelleni". Tällöin Hertalle ei jää vaihtoehtoja kuin yrittää ymmärtää tukeutua kuolaimeen siinä matalemmassa niskassa. Se niin tahtoisi nostaa niskansa ylös ja tarjota mulle sitä, jotta kannattelisin sen päätä. Enää en kannattele! Kantakoot itse!
Kaksi kokonaista valmennusta meni siis mun silmissä käytännössä siihen, että käynti-ravi-laukka siirtymiset ja itse askellajit suoritettiin "ilman ohjia". Pelkkä istunta ja pohje. Aluksihan tämä tuntui ihan hirveältä (ja varmasti näyttikin siltä) joten en uskaltanut yrittää tarpeeksi. Häkellyin siitä että "Hertta ei mene peräänannossa" ja pyrin silti nypläämään varuiksi sieltä edestä. Sitten vasta muutosta rupesi tapahtumaan kun oikeasti päätin hylätä sen Hertan etupään. Totesin tunnilla "Antaa olla. Tää on ihan kamalan näköistä jokatapauksessa joten mitä mä menetän. Pitäkööt päänsä, mä ratsastan NYT ilman ohjia". Ja kun tämä päätös oli tehty, ja yrittämistä epäonnistumisineen jatkettiin, kas kummaa, tulosta syntyi... Jos sen yhden tunnin aikana lopuksi Herttakin ymmärsi vähän jo ideaa. Seuraavasta tunnista puhumattakaan...



Seuraavaa tuntia jatkettiin samalla idealla. Olin pääty-ympyrällä ja tehtiin vain siirtymisiä askellajista toiseen ja kaikki ilman ohjia. "Käsi eteen, istu itse takapenkille ja anna hevosen olla".
Tunnin aluksi käskettiin mennä reippaasti eteen sekä ravissa että laukassa ja nostot laukkaan täytyi tapahtua ETEEN, sekä myös siirtyminen laukasta takaisin raviin täytyi heti ajatella ETEEN. Musta tuntui että menen hirveetä kyytiä täysiä maneesia ympäri, mutta onneksi Ansku oli videoimassa tuntia, ja kun katsoin tuntia videolta jälkikäteen, niin eihän se Hertta edes mene lujaa! Eli ihan oikeasti! Uskaltakaa ratsastaa reippaasti eteen! Ja vaikka se tuntuisi että hevonen menee lujaa, niin todennäköisesti ei se mene.. ;) Videoltakin välillä näkee kuinka korjaan ohjastuntumalla, mutta hyvin sieltä maasta karjunta kuuluu "'älä vedä!". Pitää vaan sisäistää, ettei ne asiat korjaannu suusta ottamalla. Mieluummin vaikka kokonaan pois peräänannosta, kuin virkkuukoukkuna kulkeminen.
Anskukin totesi tunnin jälkeen ihanat sanat "Tosi outoo, se ei kertaakaan mennyt virkkuukoukkuun!". Eli aika iso helpotus!



Nyt kolmas tunti sitten syyskuulla oli viime maanantaina, ja se oli ensimmäinen tunti, kun tehtiin jo jotain muuta kuin tätä "jätä sen pää omaan rauhaan"- ratsastusta. Kun kerran treeni jo näkyi Hertassa niin että se uskalsi venyttää heti enemmän leukaansa auki, niin pystyttiin siirtyä eteenpäin. Idea oli silti tälläkin tunnilla yksinkertainen:

1. Ajatus eteen, ja käsi eteen
2. Siirtymät ratsastetaan kuitenkin vain istunnalla ja pohkeilla
3. Siirtymiä askellajista toiseen ja lopuksi askellajin sisällä.

Ihan superharjoitus.
Aluksi lähdettiin työstämään käyntiä. On peruskäynti, jonka haluan muuttuvan kootummaksi pelkästään jännittämällä omia vatsalihaksia, tiivistämällä istuntaa ja käyttämällä jalkaa. Hevosen täytyy olla SUORA. Jos hevonen ei ole suora, siirtyminen kootumpaan käyntiin lähtee horjumaan. Kun hevonen on suora, se voi kävellä kootusti.
Näitä koottu käynti-keskikäynti-siirtymiä tehtiin muutama, jotta haettiin hevoselle ideaa ja herkistettiin sitä mun avuilla istunnalla. Sitten kun tämä sujui, siirryttiin tekemään käynti-ravi-siirtymiä. Idea on tismalleen sama, mutta askellaji vaihtuu.
Kun se sujui, siirryttiin tekemään ravi-lyhyt ravi-siirtymiä. Eli perusravista siirsin pelkällä istunnalla ja jalalla melkein käyntiin, ja sitten jatkoinkin eteenpäin reippaassa ravissa. Tämä on ihan parasta. Hertta herkistyi todella paljon.
Lopuksi tätä tehtävää tehtiin myös niin, että tultiin pituushalkaisijalle perusravissa jossa suoralla otettiin hevonen taas pieneen raviin paino takaosalle. Sitten lähdettiin tässä pienessä ravissa, samassa tahdissa pohkeenväistöä kohti uraa. Uralla nostettiin sitten ETEEN suuntautuva laukannosto.
Hertan omistaja oli tällä kertaa katsomassa. Hän oli nähnyt Hertan viimeksi Elokuun alussa Ypäjän kisoissa. Hänkin sanoi heti alkuraveissa että sehän kulkee jo paljon isommalla kaulalla, eikä killitä itseään nippuun!

Alkukäyntejä pidemmällä ohjalla. Yritän saada sitä nykyään aina venyttämään selkäänsä aluksi.
Vitsit se muuten kiiltää! Sillä on tällä hetkellä niin hieno ja sileä karva, ei yhtään vielä pörröinen. Toisaalta hyvä loimitus ja öljyä ruokinnassa tekee näköjään ihmeitä. :)

Videolta laukkaa viime tunnilta

Lopuksi saatiin valmentajalta kehuja, että sekä ratsastaja että hevonen ovat seesteytyneet! :D Todella tsemppaavaa, sillä sekä minä että Hertta ollaan aika äkkipikaisia hermostuessamme. Nyt tuntui oikeasti, että kun tehtävä alkuvaikeuksien jälkeen lähti rullaamaan, niin tuli sellainen flow-fiilis. Me vain tehtiin ja Hertta kysyi kokoajan multa "mitä seuraavaksi saisi olla?"

Ai että kuinka hyvältä nyt kaikki tuntuu. Voiko tämä tuottaa jo näin paljon tulosta kun kuukauden olen muuttanut omaa ratsastusta? Ja oikeastaan suurin muutos on siinä, että olen vähentänyt sitä käden käyttämistä radikaalisti? Vielähän me ei tehdä mitään wow-juttuja, vaan ihan vain perustyöskentelyä. Temppuja ei hinkata, vaan nyt täytyy keskittyä ihan vain perusratsastukseen. Mutta niinhän se oikeasti menee. Mitä korkeammalle taso nousee, sitä enemmän perusasioiden treenaaminen (ja sen puute) tulee näkyviin!

Nyt voin suoraansanottuna todeta, että suurin muutos tapahtui silloin, kun päätin uskaltaa tehdä virheitä.

Jos vain menee siinä samassa vanhassa, tutussa ja turvallisessa, ei kehitystä tapahdu.
Pelkäsin, että "Hertta näyttää karseelta jos muutan jotain". No todellisuus on, että aluksi joo, niin se näytti, mutta nyt on menty harppaus eteenpäin, ja se näyttää paremmalta kuin ennen!
Uusi asia tuntuu aluksi epämukavalta, varsinkin jos hevonen sekä ratsastaja ei tiedä mitä tehdä. Sitten kun tämä uusi asia tulee tutuksi, se tuntuukin todella hyvältä. Pitäisi vaan uskaltaa nähdä sen risukasan läpi, mitä siellä toisella puolella odottaa.
Tämän kaiken kiteyttää sanonta (myös minun motto) :

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen.

Näillä fiiliksillä siis eteenpäin!
Ensi sunnuntaiksi päätin  käydä Järvenpään aluekisoissa vielä näyttäytymässä PSG radalla. Sovittiin valmentajan kanssa, että otetaan tämä ihan vain kilpailuharjoituksena. Pyrin siis ratsastamaan tällä uudella metodilla, tuli virheitä tai ei. Keskitytään vain siihen, miten saisin näitä opittuja asioita siirrtettyä radalle, ja jos saan Hertan pysymään tässä uudessa muodossa, niin näkyykö se pisteissä. Ja mun täytyy muistaa radallakin, etten saa pelätä niitä virheitä! Nyt ei lähdetä kisaamaan muita vastaan ruusukkeista, vaan lähdetään kisaamaan meitä itseämme vastaan ja meidän omia ongelmia. Tämä on nyt ikäänkuin test ride! :D

Tähän loppuun vielä kuva Laakson aluemestiksista, jossa näkee Hertan mielipiteen avotaivutuksesta laukassa... :)
Kuva http://suski.galleria.fi/kuvat/