Minä ainakin olen.
 |
| Kuva: Janna Pehkonen 2013 |
Joskus silloin teininä ratsastuskoulussa notkuessa kaikki olivat huippuratsastajia. Varsinkin ne "isommat hoitajat", joihin itsekin kuuluin oman aikani tullessa. Tämä arvojärjestyshän kiertää ja elää. Kaikki varmasti tietävät jotka itse ovat ratsastuskoulussa käyneet ja siellä kasvaneet. Silloin en ikinä tehnyt virheitä (tai siis niin mä luulin). Uskon että kaikille on tullut tämä vaihe nuoruudessa jolloin on kuin kävelevä tietosanakirja ja sinä olet se tallin paras ratsastaja, saithan ratsastaa kerran jopa erästä tallin yksäriä! Se on kunnia se! ;)
Itse kisasin silloin tallin harjoituskisoissa He B koulussa ja esteillä 80-90 cm. Huimaa, mutta niin olin vaan olevinani pro! Tämä siis kuuluu asiaan ja jokainen on sen vähemmän tai enemmän käynyt läpi.
 |
| Vuonna 2009 meidän ensimmäisillä He B radoilla seurakisoissa. Huom, en edes osannut hevosta näköjään letittää kisoihin... :D |
On jännä kuinka se ajatusmaailma muuttuu. Jossain vaiheessa kun siirryin pois ratsastuskoulusta ja aloin Herttaa vuokrailemaan, olinkin ihan yksin. Mulla olikin vapaus päättää kumpaan suuntaan ratsastan ja mikä on päivän tehtävä. Sittenhän sitä vasta huomasikin kuinka vähän sitä osasi.
Tieto lisää tuskaa. Tai mitä enemmän oppii, sitä vähemmän tajuaa osaavansa. Niinhän se menee. Eli mitä tästä voi päätellä? Mitä vähemmän on oppinut, sitä paremmin ratsastaa (tai ainakin luulee ratsastavansa)?
Jos pitää itseään jo tarpeeksi oppineena, sulkee silmänsä ja kieltää virheensä. Siihen loppuu myös kehittyminen.
 |
| Vuonna 2010... Tämä oli yksi lempikuvistani silloin. Tykkäsin istunnastani, joka on kyllä ihan kiva kuvassa, mutta entäs hevonen? Takajalat ottaa lyhyempää askelta kuin etujalat. Etuosa on matalana ja hyvin huomaa kuinka takakorkea hevonen on. Ei tässä kuvassa ole mitään muuta hyvää kuin mun istunta ja hevonen on kyllä ihan rento, mutta ei se hommia tee :D Niin sitä kehitystä tapahtuu... |
Kuvitelkaa nyt. 17 vuotias teini joka on aina ratsastanut vain ratsastuskoulussa, saa käsiinsä hienon puoliverisen ja alkaa tuuppailemaan sillä yksin maalaistallilla. On suorastaan ihme ettei Hertan taso huonontunut kun sillä aloin menemään!
Hertan kanssa huomasin etten osannutkaan mitään. Nätistihän tuo kulki, mutta en osannut erottaa muutakuin myötääkö se ohjasta. Ei mitään tietoa takaosan hallinnasta tai kokoamisesta. Onneksi aloin käymään tunneilla ja nopeasti saatiinkin jotain tolkkua mun ratsasteluun. Kuinka tyytyväinen olinkaan kun puolen vuoden yhteistyön jälkeen pääsin starttaamaan mun elämäni ekan Helppo A radan, saaden siitä 52%! Olin niin voittaja! :D
Nykyään olen todella kriittinen oman ratsastukseni suhteen. Tuntuu että olen suoraan sanottuna surkea. Tiedostan osan virheistäni, ja se ärsyttää kun en osaa tai pysty sitä korjaamaan. Pääasia että yritän.
Olen jopa herkempi nimenomaan etsimään virheitä omasta ratsastuksesta, kuin selittämään "kun en virheitä tee". Olen huomannut myös että olen oppinut nyt paljon enemmän kun oikein etsimällä etsin niitä virheitä. Sitten mietin mitä niille teen.
 |
| Tämäkin vuosi sitten lokakuussa, jolloin olin tähän kuvaan tyytyväinen, enää en. Silloin näin kokoavan hevosen, nyt vain notkoselkäisen ja niskaa ylös työntävän aloittelijaratsukon. Hertalla ei ollut voimaa koota piruettiin, joka näkyy niskan työntämisenä ylös, ja selän notkahtamisena alas. |
- Kädellä ratsastaminen
En mielestäni ole kovakätinen, mutta liian helposti keskityn tekemään korjauksia ja muita juttuja liikaa kädellä, vaikka ensin pitäisi lähteä tekemään asioita jalalla. Käsi on nopeampi kuin jalka, ja me ihmiset olemme käsityöläisiä, niinkuin apinat. On siis vaikea siirtyä siitä pitsinnypläämisestä ratsastamiseen pelkällä pohkeella. Kättäkin tarvitaan, mutta suurin avainasia on pohkeet ja istunta.
Nykyään siis keskityn tekemään mahdollisimman vähän kädellä. Jos jotain tekee mieli muuttaa hevosessa (se ei taivu/se ei myötää/se ei kanna jne jne), niin teen sen ensisijaisesti pohjetta käyttämällä. Nythän treeneissä olenkin tähän keskittynyt oikein urakalla, eli suoraan sanottuna työnnän käden eteen ja annan hevosen olla. - Raippa aina mukana
Tämä on "virhe" jonka olen myös hiljattain huomannut. Olen oppinut että raippa täytyy olla mukana, jotta sillä voi tehostaa jalkaa. Haluamme että hevoset pysyy herkkinä. Jos pohjetta ei kuunnella, on raippa ollut apuna. Tämä on ihan normaali ja hyväkin ajattelutapa, mutta mulle se on kääntynyt vähän itseäni vastaan.
Radalla en saa käyttää raippaa. Valmentajani on huomauttanut asiasta, että mun täytyy käyttää jalkaa enemmän. Tällä hetkellä käytän jalkaa ja jos ei tapahdu, korjaan raipalla. Sen pitäisi olla niin, että käytän jalkaa ja myös korjaan jalalla sitten kunnolla, ilman raippaa. Nyt on käynyt niin että Hertta reagoi herkemmin raippaan kuin pohkeeseen! Jalan jäädessä hitaaksi, teen tehosteen raipalla, koska se on nopea. EIEIEI! Mun täytyy nopeuttaa mun jalka! Nyt kun on ollut raippa mukana, olen vähän siirtänyt pohkeen töitä raipalle. Nyt olen sitten siinä tilanteessa että H on herkempi raipalle kuin pohkeelle.
Raippa on hyvä apuväline, mutta mieluummin vaikka niin, että sen ottaa JOSKUS mukaan. Esim jos opettaa piaffia, niin se on oiva apuväline tehostamaan, mutta ei saa opettaa hevosta piffaamaan vain raipasta.
Läksynä olen nyt ratsastanut ilman raippaa. Olen ollut vähän sellainen "hyi kannukset" ja ottanut mieluummin raipan mukaan. Nyt valmentajan kehotuksesta olen laittanu kannukset jalkaan raipan mukaan ottamisen sijasta. Tähänkin on tullut jo muutosta! Hertta on mielestäni paljon herkempi jalalle, kun keskustelen jalan kanssa enemmän! Silloin kun mulla oli raippa mukana, olin laiskajalkainen.
Vuosi sitten, eli lokakuun alkua 2013 - Äkkipikaisuus
Tästä olen onneksi oppinut jo aika paljon pois! Muutamia vuosia sitten menetin hermoni todella nopeaan. Nykyään olen oppinut oikeasti laskemaan kymmeneen ja antamaan itselleni ja hevoselle aikaa. Hertta varsinkin on opettanut että hevonen ei ilkeyttään ole tekemättä jotain. Se ei vain yksinkertaisesti ymmärrä mitä siltä halutaan, joten olen oppinut purkamaan ongelmia pienempiin osiin ja luovuttanut sen isomman kanssa. En siis jää hinkkaamaan esim ravipohkeenväistön kanssa jos hevonen ei sitä osaa, vaan helpotan tehtävää esim, käyntipohkeenväistöön.
Aivot siis mukaan peliin! Ratsastajana te olette se fiksuin osapuoli, hevonen on voima. Jos alatte tappelemaan hevosen kanssa, te häviätte. Olkaa ovelampia, ja käyttäkää niitä aivojanne, eikä voimaa ongelmanratkaisutilanteessa! - Samassa muodossa ratsastaminen
Tässä palataan ajassa taaksepäin myös aika paljon. Silloin kun Hertalla aloin 7 vuotta sitten humputtelemaan, ei ollut kuin yksi ja ainoa muoto. Olin tyytyväinen jos H myötäsi niskastaan. Sitten kaikki oli hyvin. En osannut erottaa matalempaa muotoa tai korkeampaa. Itseasiassa korkeampi muoto oli mielestäni silloin lapsena se ainut ja oikea, koska vaativilla radoillakin ne menee niin... Tämähän on niin väärin kuin olla ja voi, mutta ei mulla oikeasti ollut silloin silmää hevosen oikeinpäinliikkumiselle.
Nykyään olen saanut Herttaan paljon enemmän vaihteita, kun olen ymmärtänyt mitä se muoto tarkoittaa ja myös sen, että kisamuoto on vain yksi muoto muiden joukossa. Työskentelymuoto on se kaikein tärkein, ja ratsastajan täytyy kyetä muuttamaan hevosen muotoa halutessaan. Paljon teen työtä Hertan kanssa tällä hetkellä eteenalas-.muodon kanssa, ja pikkuhiljaa se on jo lähtenyt sujumaan. - Virkkuukoukku
Tämä liittyy oikeastaan paljon edelliseen. En ennen nykyistä valmentajaa ymmärtänyt virkkuukoukku ongelmaamme. Nykyään ollaan tehty hirveästi töitä että päästään siitä pois. Ja työ tuottaa jo tulosta. Hertta on aina ollut hyvä suinen, ja olen sokaistunut siitä. Se on niin kevyt edestä, että seuraa ohjastuntumaa vaikka pää lapojen väliin, jonka jälkeen sen päätä saa kaivaa pinseteillä sieltä ulos... Enhän minä sitä ymmärtänyt, että se pakenee kuolaintuntumaa nostamalla sen päänsä mun syliin.
Nykyään kun olen tämän ymmärtänyt, suoraan sanottuna "työnnän" Hertan pään pois mun sylistä ja sanon sille että kanna itse pääsi!
Tässä nyt äkkiseltään muutama oma virheeni, mitä olen tehnyt. Paljon tulen varmasti tekemään lisää virheitä tulevaisuudessakin, mutta ainakin olen ne valmis myöntämään.
Ratsastajan täytyy muistaa antaa myös hiukan armoa itselleen. Me ollaan vain ihmisiä. Paras opettajamme on hevonen, joka ei kuitenkaan voi puhua. Virheitä ei myöskään saa pelätä, sillä niistä se oppiminen oikeasti tapahtuu.
Minä en olisi ikinä päässyt Hertan kanssa tälle tasolle, jos emme olisi tehneet virheitä. Väitän, että Hertta on ollut mulle maailman paras opettaja, sillä se ei ollut valmiiksi koulutettu, vaan olen joutunut oikeasti opettelemaan asiat virheiden kautta, sillä hevonen ei osannut korjata mun virheitä, enkä minä sen.
Yhdessä me tehtiin se.
Paras opettaja! Laittakaahan kommenttia!
Mitä virheitä Sinä olet tehnyt ja miten olet niistä päässyt eroon? Vai oletko päässyt?
Olisi mielenkiintoista tehdä keskustelua aiheesta. :)
Hyvä aihe! Tieto todellakin lisää tuskaa. Usein mietin, että muutaman vuoden päästä on mielenkiintoista katsoa taas taaksepäin tätä nykyhetkeä ja tämän hetken omia käsityksiä vahvuuksista ja heikkouksista.
VastaaPoistaBlogi on ainakin mulle superhyvä väline oman kehityksen analysointiin, kun tekstien lisäksi voi säilöä kuvia ja videoita aikajärjestyksessä. Luulen myös, että omasta ratsastuksesta bloggaaminen tietyllä tavalla tekee ihmisestä kriittisemmän, koska mielummin ali- kuin yliarvioi omia taitojaan julkisesti. Mutta kuten sanottu kehittyäkseen täytyy paitsi tunnistaa virheet, myös antaa itselleen ja hevoselle aikaa ja rauhaa tehdä muutoksia. Liiallinen ankaruus yleensä johtaa fiiliksen katoamiseen ja itse ainakin uskon, että herkkyys ja hyvä ratsastus lähtee aina fiiliksestä. Pienin askelin... =)
Hyvä pointti. Olen itsekin huomannut että täällä blogissa on niin hyvä analysoida ja tallentaa omaa ratsastusta, koska siihen on niin helppoa palata myöhemmin. Ihankuin päiväkirja! Tosin julkinen sellainen, eli ehkä sitä ei niin helposti lähde tuulettelemaan onnistumisilla, kun pelkää päätyvänsä hötönetin raadin arvostelemaksi ;)
PoistaTotta on että liiallinen ankaruus voi kadottaa sen fiiliksen. Pahimmillaan liiallinen itsensä ruotiminen voi lopettaa koko harrastuksen, jos ei enää olekaan sitä fiilistä! Onnistumisista saa palkita, ja virheistä pitää oppia. Balanssi pitää säilyttää
Tää oli ihan super hyvä postaus! :) Oon samaa mieltä että virheitä saa ja pitääkin tehdä että kehitystä voi tapahtua, mutta jossain vaiheessa on aina se vaihe että ajatellaan hepassa olevan suurin vika vaikka se oikeasti istuu siellä satulassa..
VastaaPoistaSun kirjottamista virheistä tunnistin lähes kaikki myös omasta ratsastuksestani, ja vaikka ne virheet tiedostetaankin niin ei niiden korjaaminen niin helppoa sitten olekaan. Mulla itsellä on vielä nuori hevonen, niin tuntuu että usein pistän nuoruuden piikkiin sen ettei kaikki toimi ja hevosen halu treenata myös vaihtuu päivästä riippuen. Tosin nyt jos milloin olis syytä saada perusjutut kuntoon kun ei olla vielä pitkällä koulutuksen suhteen. Uuden valmentajan myötä olen myös uudella tavalla oppinut avamaan silmäni virheille ja oikeasti ryhtynyt niitä korjaamaan. Elän siinä toivossa, että jonain päivänä suurimmista virheistä päästään, tosin ainahan niitä uusia virheitä tulee lisää esiin kun ratsastus on laji jossa opittavaa riittää loputtomiin!
Hevonenhan on ratsastajansa peili. :) Kyllä hevosellakin voi olla huono päivä ja se voi kiukutella jos ei ymmärrä tehtävää, mutta silloinhan siinä testataan ratsastajaa! Ratsastajan täytyy olla tarpeeksi fiksu ratkaistaakseen tilanteen. :)
PoistaMonesti kuulee "no ei me olla oikein tehty, kun tää on vielä niin nuori" joka on aikamoista myrkkyä! Monesti kuulee myös "ei me olla tehty kun tää on niin vanha"... :D Eli aina löytyy tekosyitä! Toki nuoren hevosen kanssa mennään nuoren hevosen ehdoilla, mutta ei se ole syy etteikö vaatisi uutta. :)
Ja kyllä sä pääset virheistäsi eroon. Vuoden päästä jo katsot jotain vanhoja kuvia, ja mietit että "huhhuh miksi se meno näytti tuollaiselta silloin". Vuodessa tapahtuu jo apljon, mitä ei aina huomaa heti, mutta kun tarkastelee vaikka juuri vanhoja kuvia, huomaakin kuinka paljon on tapahtunut!
Toivotaan! :) Ja pakko vielä sanoa et ihan huippua, että jaksat kirjottaa blogia ja kertoa omakohtaisia kokemuksia. Näistä saa uskoa siihen, että ehkä itsekin vielä jonain päivänä pystyy pääsemään melko pitkällekin, vaikkei alla olekaan mitään maailman kalleinta liitokaviota. Ehkä se on se asenne ja tapa treenata mikä lopulta ratkasee! ;)
PoistaEihän Herttakaan ole edes mikään liitokavio. Ravi on sen paras askellaji, mutta luonnostaan kun ei raukka liiku ylämäkeen, niin ratsastamalla joutuu tekemään aika paljon töitä että sen saa sieltä ylös, mutta ihan hyvin on silläkin mennyt! Teknisesti osaava hevonen, joka kantaa itseään oikein ja suorittaa nätisti on todellakin hyvä ratsu. :) Suomessa voi pärjätä hevosella joka ei ole liitokavio.
PoistaTosiaan asenne ja treeni ratkaisee! Moni hevonen ei ole synnynnäinen liitokavio, vaan oikea treeni muokkaa myös askellajeja edustavimmiksi! :)
Ja pakko vielä lisätä tsempiksi.. Olen kyllä laittanut merkille tänäkin kesänä kisoissa, että välillä niitä PSG/Inter ratojakin on voittanut teknisesti, puhtaasti ja harmoonisesti radan esittävä ratsukko, eikä aina se hienoin maailmanluokan liitokavio... :)
PoistaSe liitokavioisuus ei ole avain onneen!
Voi miten kiva postaus. En tiedä miksi, mutta mulle tuli jotenkin kyynel silmäkulmaan tästä. Ja tuosa viimeiseesä kuvassa on kyllä aivan upea hevonen, niin lihaksikkaan ja hyväkuntoisen näköinen. Nostan hattua sulle ja sun asenteellesi!
VastaaPoistaKiitos kauheasti ihanasta kommentista <3
PoistaKatsoin myös itse samaa, että kuinka Hertta näyttääkään vikassa kuvassa hyväkuntoiselle ja lihaksikkaalle. Oikea muskelimimmi! Kun taas tuo alussa oleva ravikuva, niin sillä ei ole lihasta juuri missään. Ei se laiha ole, mutta tuollainen "mitäänsanomaton".
Kyllä mä välillä huomaan karsinassa notkuessani Herttaa katsellessa kuinka hyvännäköinen se nykyään on ja kun meillä on jo 7 vuotta yhteistä matkaa takana, että hitto, kuinka paljon toi hevonen on mulle antanut? Ilman Herttaa ei oikeasti olis muakaan ratsastajana. En todellakaan kisaisi tai treenaisi, kävisin ehkä kerran viikossa ratsastuskoulussa edelleen.
Hertta on se mun The Hevonen, joka nosti mut pinnalle!
Sä olet niin JÄRKEVÄ! Oot oikeesti mulle jonkinsortin idoli!! :D Mä olen itse rypenyt ennemmin sellaisissa itsetunto-ongelmissa etten ole osannut ikinä olla tyytyväinen omaan tekemiseeni ratsastajana. Pelkäsin aina että teen jotain väärin. Toki tähän vaikutti hirveästi myös silloinen talli-ilmapiiri arvostelevine katseineen. Pahimpia olivat ne, jotka eivät itse tehneet mitään tavoitteellisesti.
VastaaPoistaAloitin noin kahdeksan vuotta sitten (15-vuotiaana) ratsastuskoulutunneilla. Eli siis se pahimmassa teini-iässä päteminen jäi kokonaan kokematta, sillä ensimmäisellä tunnilla en meinannut saada hevosta ravaamaan. :D Vuodessa tapahtui ihan hirveä kehitys jälkeenpäin ajateltuna. Sain hevosen kulkemaan juuri siitä mistä halusin ja sitä askellajia kun pyysin. Reilun kolmen vuoden jälkeen sain ystäväni suomenhevosen ylläpitoon, mikä kattasi lähinnä maastoilua. Valitettavasti ylläpitosopimus loppui vuoden jälkeen ja palailin takaisin ratsastuskouluun.
Tämä oli oikeastaan yksi alkuaikojeni suurimmista virstaan pylvistä. Omasin paremman tasapainon kuin moni minua paljon tasokkaampi ratsastaja. Mä sainkin aika äkkiä lempinimekseni "liimaperse" kun en vaan lentänyt sieltä selästä. :D Parantunut tasapaino mahdollisti mulle laadun mukana tulleet herkemmät ja kuumemmat hevoset, mikä taas ruokki sitä omaa oppimista. Tasokkaiden ratastuskoulu hevosten myötä sain ensimmäiset fiilikset peräänannosta ja kevyin avuin itseään kantavasta hevosesta.
Jatkoin muutaman vuoden edelleen ratsastuskoulutunneilla vaihdellen paljon eri paikkoja. Halusin saada mahdollisimman paljon erilaisia näkemyksiä sekä erilaisia hevosia alleni. Kroppa kehittyi koko ajan, mutta pääkoppa ei antanut sijaa ajatukselle pienestäkään osaamisesta. Koin aina vaan että hevonen on vaan niin hieno.
Seuraava virstaan pylväs tapahtui kun sain puoliylläpitoon 15v. saksalaisen konkariruunan. Sydämeltään estehevonen, ja rakastinkin yhteisiä hyppykertojamme, mutta osasihan se silti myös vaativan temppuja. Mailman kiltein, muttei automaatti. Tämän hevosen myötä hankkisin itselleni myös ihka ensimmäisen valmentajani. Tämä ko. valmentaja oli järkyttynyt alentavasta asenteestani itseäni kohtaan. Siitä alkoikin tuskien taival kun aloinkin treenaamaan enemmän omaa pääkoppaani, kuin itse ratsastusta. Joka kerta mun piti kertoa valmennustunnin aikana, milloin tein jotain oikein ja miksi. 10 onnistuneen asian jälkeen osasin mainita vain yhden. Tätä jatkettiin n. 8kk ilman suurimpia tuloksia, vaikkakin olin kehittynyt teknisesti (osaavalla hevosella) HeA:n alkeisiin. Valitettavasti tämä hurmuriruuna laukkasi vihreämmille niityille 8kk jälkeen vanhan jalkavamman vuoksi.
Eipä mennyt viikkoa kun eräs tallilaisemme tarjosi minulle vuokrahevosta. Kyseessä oli nuori estehevonen ilman kunnollista koulupohjaa. Liikkeiltään ja mieleltään siis ymmärsi vain esteiden ylittämistä. Hevonen oli teknisesti HeB, mutta silti kaiken sai aloittaa alusta. Jostain syystä tähän tammaan silti tykästyin, jotenkin siitä paistoi selvästi myös laatu koulupuolelle. Sama valmentaja jatkoi kanssani uuden tuttavuuden kanssa. Ja nyt voin sanoa että reilussa vuodessa olen itse kasvanut ihan hirveästi. Tajusin sen oikeasti vasta pari kuukautta sitten minne asti me ollaan nyt päästy. Valmentaja oli itku kurkussa kun myönsin että mähän olen saanut tän hevosen tähän pisteeseen. Yhdessä mua tukeneiden ihmisten kanssa hevosesta on saatu se irti mitä se esittää nyt. Ja voi veljet mitä sieltä vielä irtoaa! Tää on niin hauskaa kun yleensä tutkin hevosen kuin hevosen suvun heti. Vähän aikaa sitten sain kuulla että tämän tamman emän isä on huippuori Jazz. Sieltähän se laatu kantaa. :)
Tästä tuli nyt jonkinsortin omaelämänkerta mutta pointtina mulla oli se, että myös se että myöntää ne virheet - on myös hyvä antaa sitä respectiä itselleen ja myöntää myös se, missä on hyvä. :) Tää on ihan mun lempi blogi! Sen takia varmaan koin niin suurta tarvetta kirjottaa tällasen romaanin sulle, että tietäisit miten paljon teidän meno ja lähtökohdat on inspiroinut mua. :)
-Jatta
Oi kun ihana kirjoitus! :D Ei haittaa romaanit! Tykkään lukea! Ja hyvä etten yksin täällä kirjoita näitä romaaneja, antaa muidenkin päästä välillä ääneen. :D
PoistaOot täysin oikeassa, että pitäisi myös muistaa kehua itseään. Jos oikeasti on mennyt hyvin niin miksei sitä saisi sanoa ääneen? Varsinkin tuntuu että tämä suomalainen juro tapa olla hehkuttamatta mitään on aikamoinen jarru siellä korvien välissä monelle ratsastajalle. Virheet täytyy myöntää, mutta kyllä ne vahvuudetkin täytyy tunnistaa. Työhaastatteluissakin kysytään "3 asiaa, joissa pitäisi parantaa, ja 3 asiaa joissa olet hyvä". Ylläriylläri, on vaikeampaa keksiä ne 3 hyvää asiaa kuin 3 huonoa...
Pakko vielä sanoa, että Hertan lapsen lapsihan, joka on tällä hetkellä 2 vuotias, sen isä on Johnson, jonka isä on Jazz.. ;) On siinäkin tulinen tamma! Liekö tosiaan peruja siitä, että Hertan kaltaiseen hulluun laitettiin Jazzia? ;) Hieno on se ori!
Superhyvä postaus, oon niin usein samaa mieltä sun kanssasi asioista ja on ihan mahtavaa kun joku kirjoittaa niistä!
VastaaPoistaItselläni on usein ongelmana, että korjaan kanssa kädellä nopeammin kuin jalalla ja tästä tavasta on koitettu jo vuosikausia päästä eroon. Myös ratsastuskoulussa opittu ratsastusmallin poissaanti vei oman aikansa ja nykyään käynkin cr-tunneilla, jossa juuri kaikki alkaisi minusta ja kuinka itseäni muuttamalla saan hevosenkin toimimaan.
Musta tuntuu että juurikin ratsastuskouluissa ei pureuduta tarpeeksi näihin apujenkäyttöön. Siellä ikäänkuin opetetaan "tässä on kaasu jarru ja ratti" jonka jälkeen niitä vain käytetään sen kummemmin ajattelematta. Kyllä Suomessakin on ratsastuskouluja jossa pääsee kehittämään itseään pitkälle, ja toivottavasti siellä paneudutaan näihin apujen käyttöön, eikä vain uran kiertämiseen.
PoistaItse en ole perehtynyt cr-metodeihin, mutta kuulostaa kyllä hyvältä. :) "ratsastajan täytyy muuttua, ei hevosen" totesi myös Kyra ;)
Mä toivon että tossa Kirsin kentässä on joku 'magic touch' joka tekee huippuratsukoita! Jos siitä saatais joku hieno sisäinen suuntima meille :D Tv. Pilvi & Salama
VastaaPoistaHaha! :D Jotain taikavoimia siellä varmaan on! :D
PoistaMä olen ensimmäiseltä hevoseltani jo opinut, että virheitä tehdään yleensä enemmän satulan ylä- kuin alapuolella. Kuitenkin tuo ensimmäinen polleni oli kovin hidas ja tuntiratsun pitkä ura oli verottanut sen motivaatiota aika tavalla, mutta silti se opetti minua niin paljon, että kun Ruunan hankin, se pääsi tuhat kertaa helpommalla. Itse asiassa tilanne kääntyi päälaelleen; herkkä hevonen ja puhki analysoiva ratsastaja -> kaikki virheet ovat ratsastajan vika. Noh, ihan näinhön ei ole, mutta minulla on edelleen paha tapa suuttua ja turhautua omiin tunarointeihini niin rankasti, että välillä jopa pitää itku tirauttaa. Huono ratsastus jää kalvamaan ja valmentajat ovatkin keskittyneet lähinnä tsemppaamaan siinä, ettö virheitä saa tehdä, kunhan niistä oppii. Etten jäisi rypemään sinne tappiomielialoihin...
VastaaPoistaNo joo ei liian kriittinen saa olla! Kunhan se oppimistilanne vielä kehittyy niin ok, mutta jos liian syvälle vajoaa tappiomielialoihin niin se ei enää ole kovin hyödyllistä! :D Ehkä joku pieni kehumis viikko itsellesi olisi paikallaan? ;)
PoistaTappiomieliala ei välttämättä ole se mikä ottaa vallan, mutta pelätessäni tekeväni virheen, jätän tekemättä jotain tai teen kuten ennenkin - eli se on kehityksen este sekin. En korjaa hevosta tarpeeksi nopeasti tai varmistelen, tässä ehkä tyypillisimmät virheet. Varsinkin tuo varmistelu, ja minun tapauksessani jalalla, ei kädellä :D Kädellä ratsastaminen ei ole virheeksi päässyt koskaan ja joskus meillä teetettiin niin hyvä harjoitus tähän, että suosittelen kokeilemaan jos kaakki on perusjärkevä. Ohjat laitetaan kaulan päältä ristiin ja sitten käteen. Siinä käy tosi nopeasti ilmi, kuinka paljon ohjaa käyttääkään ajattelemattaan ja kun yrittää vältellä turhaa ohjan käyttöä ja joutuu miettimään pää puhki kumpi ohja nyt onkaan se mitä käytän ennen kuin käyttää, aukeaa ihan uudella tavalla se, kuinka riippuvaisia ohjasavuista olemme - tiedostamattamme.
PoistaOi vitsi miten hyvältä idealta kuulostaa... Nyt kyllä testaan illan pimenevinä tunteina yksin maneesissa... :D
PoistaKyllä se kädellä korjaaminen (etenkin kohti estettä) on mullakin se virhe, mitä yritän koko ajan karsia pois enemmän ja enemmän. Onneksi mulla on alla sellaisia hevosia, joita ei vaan voi ottaa edestä kohti estettä ja ne ns. pakottavat mut oppimaan ja hyvä niin!
VastaaPoistaMusta on myös tullut tosi kriittinen hyppykuvien suhteen. Vähän samalla tavalla kuin sä noissa kuvissa mietit teitä ratsukkona/hevosen liikkumista, mietin itse yksi päivä omia kuvia.. Miten ihmeessä sitä on joskus voinut tykätä tietystä kuvasta, jossa nyt näkee kaiken ihan päin vastoin? Onneksi on aikaa oppia ja onhan sekin jo jotain että huomaa niissä vanhoissa kuvissa kehittämisen varaa ;)
Tosi hyvä huomio! Saan minäkin kiittää onneani että Hertta on niin herkkä suustaan, etten oikeasti voi vain vetää sieltä ja korjata kädellä! Jos olisi hevonen, joka sietäisi kovaakin painetta suussa, niin enhän mä tiedostaisi tätä samallalailla! Pakko siis muuttaa itsessään jotain, jotta saa hevosen toimimaan!
PoistaSe on jännä tunne, kun pahimmillaan katsost vain vuoden takaista kuvaa josta tyyliin teetit taulun kun se oli niin hieno, ja nyt huomaat vain kasan virheitä siinä! :D
Tosi hienoa, että olet nostanut tällaisen aiheen esille tänne hevosihmisten silmien eteen! Nyt vain pitää toivoa, että muutkin ihmiset tajuavat omat virheensä samalla tavalla kuin muiden! (:
VastaaPoistaItse olen ollut todella jännittynyt käden kanssa, jolloin jäin helposti "vetämään kilpaa" hevosen kanssa niin etten sitä itse huomannut. Tämä on jäänne ratsastuskouluajoista, jolloin hoettiin "käsi ylös ja kyynerkulma". Joo, niinhän se menee, mutta käden pitäisi olla rento! Asiaan on kuitenkin puututtu myöhemmin ja nykyään olenkin sitten ehkä hieman liian "tyhjä" käden kanssa. Joskus tietenkin myös vanhat pahat tavat näyttäytyvät hetkittäin, mutta toivotaan että tämä menee parempaan päin kun ahkerasti vaan treenataan.
Toinen mun isoimmista virheistä on juurikin jalan hitaus. Olen jäänyt herkästi ratsastamaan juurikin liikaa kädellä ja jättänyt jalat lähes kokonaan pois. Nykyään kuitenkin tämä asia on paljon parempaan päin, sillä käden ollessa "tyhjä", jään taas herkästi ratsastamaan ns. "liikaa" pohkeilla ikään kuin varmistelemaan herkkyyttä, vaikka hevosen pitäisi antaa olla.
Nyt pitäisi vain yrittää etsiä se kultainen keskitie noiden isompien (ja myös niiden pienempien) virheiden korjauksien kanssa. Onneksi minulla on kumminkin alla aika osaamaton hevonen, jonka kanssa ne virheet on tullut esiin. Niitä on vain ollut PAKKO ruveta korjaamaan, kun hevosella ei ole ollut luottamusta itseensä eikä ratsastajaan. Täältä kumminkin noustaan pikkuhiljaa valmentajien säännöllisen avun avulla kohti aina vain parempaa ja parempaa ratsastusta sekä yhteistyötä hevosen kanssa! (:
Nostit esiin erittäin osuvan huomion. Kunpa hevosihmiset alkaisivat huomaamaan niitä omia virheitä TOISTEN virheiden sijasta... ;) Helposti kyllä ruoditaan varsinkin netissä toisten ratsastuksia, mutta itsehän pysytään anonyyminä, ja omaan ratsastukseen ei sitten saa puuttua. Ainiin! Eihän anonyymit tee virheitä. He ovat niitä täydellisiä näkymättömiä ratsastajia, jotka menisivat vaikka olympialaisissa, jos vain olisi sopiva tilaisuus tullut, ja kun eivät ole kisoihin päässeet, niin sitten arvostellaan nimettömänä muita, kun kerran itse itselleen ovat meriittejä keränneet... ;)
PoistaIso osa on jo varmasti lähtenyt parantumaan omassa ratsastuksessasi, kun noin ahkeraan olet kiinnittänyt huomiota tekemisiisi. On mielestäni ihan normaalia, että "vanha vaikea" onkin "uusi helppo" ja toisinpäin. Vaihteleehan hevosillakin välillä vaikeampi suunta ja helpompi suunta! Yleensä vasen kylki on huono, tänään se olikin oikea. Sinäällään hyvä merkki, sillä jotain muutosta tapahtuu. Muutos on usein kuitenkin merkki hyvästä :)
Itsekin muistan tuon "kanna käsi ja kyynärkulma". Nykyään taidan jopa olla välillä liian suorin käsin, joten voisin alkaa hokea itselleni päässä sitä kyynärkulmaa.. :D Niin ne muuttuu
Huippu postaus!! :)
VastaaPoistaItsellä kasa virheitä takana ja varmasti vähintään yhtä paljon edessä. Oma istunta tuntuu olevan se ikuinen kompastuskivi. Hartialinjani on ihan hirveä ja tuntuu ikuisuudelta jo saada sen puolesta korjattua istuntaa. Siihen lisänä viä liito oravan kädet ja jäykkä lantio ja väärään suuntaan kääntyvät istuinluut. :D Harmittaa kun ei ole käytössä paikkaa missä olisi peilit, jotta nää virheet huomais heti eikä vasta kuukausien päästä valmennuksessa tai kun joku käy kuvaamassa. Oon vielä semmonen että opin parhaiten kun näen ongelman, sit jos en näe sitä niin en osaa lähtee niin hyvin korjaan. Tosi ärsyttävää. :D
Hevonenkin on nuori ja toimii, mutta on niin pirun herkkä siitä miten kyydissä istun. Tuntuu, ettei kehitystä pääse tapahtuun ennenkö itse kerään itseni. Oravanpyörä on siis valmis. :D
Heh, voitko selventää tuota liito-oravan käsiä?! :DD Mulla on nyt tosi mielenkiintoinen mielikuva sun istunnasta x)
PoistaMäkin menin tosiaan 7 vuotaa ulkokentällä, eli ei ollut peilejä. Nyt kun on maneesissa peilit, oon varsinainen teinipissis kun katselen itseäni peilistä koko ajan ratsastaessa! :D Aluksi en oikein tajunnut peilien olemassa oloa kun en ollut tottunut niitäkäyttämään, mutta valmentaja tokaisi että alappas hyödyntämään... :D Nyt on lupa peilailla!
Näytän siltä kun mulla olis meloonit kainaloissa ja koittaisin lähtee liitoon :''D kauheeta.. :D
PoistaOon niin kade! Tahdon teinipeileileen kans xP
Haha! :D Kuulostaa hyvältä x)
PoistaOsui ja upposi! :D Sinä osaat oikeasti pukea asiat sanoiksi ja saada myös miettimään.
VastaaPoistaTuttua niin teiniaikana leijuminen (onhan sitä nyt maailman paras, jumankekka, kun on kisannut kerran aluetasolla metrisen luokan...) kuin kädellä ja raipalla korjaaminen silloin kun pitäisi oikeasti käyttää jalkaa.
Mua vähän harmittaa se, kun tosi moni pitää hevostani huonona ja ihmettelee miksen hanki parempaa. Se ei ole todellakaan liitokavio, mutta se antaa palautetta välittömästi sekä hyvistä että huonoista tekemisistä ja sen kanssa tietää ansainneensa jokaisen onnistuneen askeleen. Virheistä saa maksaa myös, eikä hevonen peittele heikkouksiani. Mikä voisi olla parempi vaihtoehto ihmiselle, joka on itse vasta opettelemassa oikeaa kouluratsastusta vuosien esteräiskimisen jälkeen? Liike ei hevosella riitä vaativiin luokkiin ikinä, mutta se kuitenkin osaa avot, sulut jne. kunhan itse pyydän oikein ja ehtii opettaa minulle paljon ennen kuin minulla olisi muutenkaan mitään asiaa edes harkita vaativan kisaamista. Hevonen ei ole huono tai vaikea, kuski vaan ei kerro sille tarpeeksi selkeästi mitä pitäisi tehdä. Jokaisen hevosen voi myös saada menemään tasollaan hyvin, huonosti tai tosi huonosti ja se on aina kuskista kiinni.
Ja pakko lisätä vielä kaksi isoa ongelmaani. Unohdan (siis oikeasti!) välillä siirtymisissä kokonaan vatsalihakset ja toinen vaikeus on kyynärpäiden hallinta. Jouston saaminen kyynärään, käden "pitäminen erillään muun kropan liikkeistä" ja sen muistaminen, ettei rannetta oikeasti saisi liikutella ollenkaan ovat vain uskomattoman vaikeita asioita. *huokaus*
PoistaKyllä mä näitä kauan mietinkin kun kirjoitan! Ja joudun oikolukea paljon, jotta ymmärrän lukiessa itsekin mitä yritän lauseessa kirjoittaa. :D Välillä luetutan postaukseni kaverille ennen kuin julkaisen ne, jotta hän löytää ajatusvirheitä sieltä :D Varsinkin jos on joku sydäntä lähellä oleva aihe, niin kun oikein villisti alan kirjoittamaan, lukijan voi olla vaikeaa pysyä perässä.
PoistaTUTTU TUNNE! Tuo että "mikset hanki parempaa hevosta?"
Mullekkin on esitetty tuo kysymys. "Muttakun Hertan rakenne... Muttakun se ei ole liitokavio... Muttakun se on tollainen tavallinen..."
Mutta osasit hyvin vastata melkeinpä munkin puolesta. Herttakin osaa, jos pyytää oikein. Sen rakenne ei ole este, vaan hidaste. MUN tässä täytyy OPETELLA kokoamaan sen pitkä kuin nälkävuosi rakenne sieltä kasaan ja kootuksi JOTTA SE VOI SUORITTAA liikkeen oikein. Tässäpähän opin todellakin sen eron "väärin/oikein" suoritetusta liikkeestä.
Mitä hyötyä on liitokaviosta, jos ratsastajalla on vielä oppimista perusasioiden kanssa ja liikkeiden tekniikassa? Paljon parempi se on opetellakkin jollain hevosella, joka oikeasti palkitsee oikeasta liikkeestä, vaikkei siitä liikkeiden puolesta saisikaan 10 kouluradalla
"Hevonen ei ole huono tai vaikea, kuski vaan ei kerro sille tarpeeksi selkeästi mitä pitäisi tehdä" . Tuo oli erittäin hyvä lause. :)
Ja tuohon lisäykseen vielä. Mulla oli joskus aikoinaan valmennusten jälkeen vatsalihakset niin kipeinä aina, kun joku oli komentamassa että käytä niitä... Nykyään ei enää kipeydy, joten olenkohan treenannut niitä nyt hyvin, vai onko istunta kehittynyt? :D Jänniä juttuja, mutta kyllä sieltä oikeasti lähtee aina paranemaan. Katso vaikka parin vuoden takaista ratsastusvideotasi tms, niin varmana huomaat osan virheistä istunnassakin kaikonneen!
PoistaNiin ja lisäyksenä vielä, että kaikkea ei voi korjata kerralla... :)
PoistaTotta tuokin, ettei kaikkea voi korjata kerralla. Ja jos yhden jutun saa korjattua, hetken euforia palkitsee, vaikka tietää että oven takana odottaa roppakaupalla lisää korjattavaa. :)
VastaaPoistaAllekirjoitan täysin tuon, miten paljon voi kehittyä muillakin kuin valmiilla gp-ratsuilla. Tänään kun hevonen kantoi itseään keveänä ja letkeänä, en siinä hetkessä todellakaan kaivannut mitään muuta. Valmentajani usein sanoo, ettei mikään temppu ole vaikea, jos osaa ratsastaa hevosen oikeasti yhteistyökykyiseksi ja itseään oikein käyttäväksi joka askellajissa. Ja sitä taas voi harjoitella minkä tahansa hevosen kanssa. Perusratsastuksessa jokaisella hevosella on paljon annettavaa meille. Varsinkin jos kuuntelemme sitä hevosta.
Aivan! On ihan eri tunne suorittaa vaikka laukanvaihto ´tuosta noin vaan, mutta sitten kun tekee laukanvaihdon läpi olevalla hevosella joka kantaa itseään, se on ihan eri tuntuinen. Ja jo tämänkin eron huomaa ja oppii erottamaan vaikka alla ei olisi gp hevosta.
PoistaEi hitsi kirjotin tooosi pitkän sepustuksen ja painoin väärää nappia ja kaikki meni ääh. Nostan hattua sun bloggaamiselle ja taidolle kirjottaa! Melkeen siitäki oon kade ���� Tää kirjotus on mieletön ja ihmisten kivat kertomukset on mielenkiintosia myös!
VastaaPoistaSiis mä niin muistan meijät sieltä ratsastuskoulutunneilta! Tunnistan hyvin ainakin itseni heh! Me niin tosissaa tuupattii mukamas ja hepoissa oli vikaa :D nykyää on ihan toisin!
Mäkin vihdoin toteutin pikkutyttö haaveen ja ostin oman ekan hepan! Jeij! Tosin tulin vielä kriittisemmäks itelleni. Pitäähän mun osaa tietty heti kaikki ja olla virheetön nyt ku oma! Ja heti! Pitäis antaa kimenomaan armoa vähän itellekki! Helposti meen siihen et ääh oon niin paska! Eieieiei... Toisinaan oon niiin onnellinen et vau tässä me opetellaa mikä ottaa oman aikansa. Haluis vaa heti olla hyvä ja pitäö ne kädet hiljaa ja ridaa pohkeella. Miks se on niin vaikeeta?! Onni on sinänsä ku mullakin herkkä hevonen suusta niin pakko oppia käden rauhallisuus! Ja seki just ku ei osaa aina omilla aivoilla ratkaista tilanteita sit tulee se turhautuneisuus ja sitä kautta oon ihan paska heh! Mut mä yritän ainakin tiedostaa virheeni aina ja kuunnella mitä muut sanoo ja näkee.
Mut oon kyl niin onnellinen ku omalla hepalla pääsen vihdoin kehittymään oikeesti valmennusten avulla ja oppimaan paaaljon kaikkea! Kehitys loppuu tyytyväisyyteen eikse niin oo?! :) ehkä siks tää on niin kiehtova laji ku ei olla ikinä ns hyviä/täydellisiä ratsastajia aina voi oppia jtn lisää.. ��
Se on kavala tunne kun se onkin oma hevonen, joten oot ihan itse vastuussa kaikesta mitä sen kanssa teet :D Ei hevonen rikki mene, vaikka virheitä tekisi, mutta jotenkin sitä ajattelee vain oman hevosensa parasta ja sitten miettii päänsä puhki pienistäkin asioista :D
PoistaMuistan kyl meijän teiniryhmän ridakoulussa! :D "KUN EI TÄÄ KUUNTELE,". ;) Muistan kun teillä oli aina "tää on ihan vammanen" lausahdus :D Tuijakin joskus siihen vastasi "No ei se nyt kyllä ihan vammanen ole..."
Haha, ai että :'D
Ai kauhee niitä tunteja! Kuin tyhmä sitä olikaan :DD
PoistaPs. oon siinä tilanteessa missä sä olit hertan kaa 7vuotta sitten. Lihaksia kasvatetaan juusollekkin kovaa vauhtia :)
VastaaPoistaNii ja muista että etenette puolet nopeampaa tahtia kuin mä silloin.. :D Herttakin oli silloin 9 vuotias kun aloitin, eli juuson ikäinen. Tosin Hertta teki sit vielä varsan ja siinä menikin sen kaikki lihakset, että s elähti kyllä niin pohjalta silloin :D Hyi hitto se oli kaamee silloin...
PoistaMun iso virhe oli se että ikäänkuin heitin selän ihan löysäks laukassa että muka pääsin siihen mukaan ja olin sitten kun mikäkin perunasäkki. Keväällä kuvattiin videoo ja nyt istun ku tatti ja silti meen laukan mukana. Olin ihan hämmästyny et oonks toi mä. Toinen virhe jota just yritän korjailla on kevennys. Mulla on yliliikkuvat nivelet ja kun kevennän on mun jalat ylä vaiheessa tikku suorat vaikka ittestä tuntuu että on koukussa. Nyt siis harjotellaan matalampaa kevennystä. Viimevuoden ahaa elämys oli kädet. :)
VastaaPoistaOlen kerran ollut ratsastuspilateksessa ja siinä mullekin oli ahaa elämys, että periaatteessa pitäisi istua kuin tatti, eikä juuri "selkä notkolla" muka myötäillen laukkaa selällä. Kun ratsastajalla on selkä notkolla niin on hevosellakin. Ero oli valtava Hertankin selän käytössä kun tätä treenailtiin. ja vain yhden tunnin aikana!
PoistaMullakin taitaa olla vähän tuo kevennysongelma. Siihen en ole sinäällään puuttunut kun istun aika paljon harjoitusravissa. :)
Mutta pikkuhiljaa! Juurikin pala kerrallaan. Ensin esim ne kädet, ja sitten kevennys ;)
Nämä "virheet" olisivat voineet tulla suoraan mun näppiksiltä :)
VastaaPoistaHelppo syyttää hevosta, varusteita, säätilaa, kentän pohjaa siitä että menee huonosti ja lopulta noiden asioiden yli voi päästä. Mutta entä kun _luulet_ että sinulla on hyvä valmentaja ja uskot sokeasti jokaista sanaa ja mielipidettä. Uskot että suunta on oikea. Mutta se olikin vain hatarasti sinnepäin.
Toinen valmentaja sopii toiselle, toinen toiselle mutta en usko että olen ainut joka on täydessä uskossa käynyt hyvällä valmentajalla ja kun sen aikaisia videoita ja kuvia katsoo omasta ratsastuksesta, löytää paljon korjattavaa ihan perusasioissa. Toki omatkin taidot ovat kehittyneet vuosien varrella, ehkä en silloin olisi ollut "valmis" siihen mihin nyt?
otit hyvän asian esille. enpä ole ennen miettinytkään!
PoistaToki kaikille tulee mielipide aina ensimmäisen käyntikerran jälkeen valmentajasta. Joko tykkää tai ei. omaa päätäkin saa käyttää eikä uskoa sokeasti kaikkea. Olen kyllä seurannut vierestä tilanteita jossa ihan potentiaalinen ratsukko käy "valmentajan" tunneilla ja mielestäni suorastaan opettaa väärin. Ratsukko ei kehity. Ei ole mun asia, mutta ainahan sitä toivoo että ratsastaja itse herää ja alkaa perehtymään enemmän asioihin, niin muodostuu se oma näkemys ja mielipide, jonka perusteella voi etsiä sopivan valmentajan itselleen. Kyllä ratsastajan ja valmentajan täytyy olla samalla aaltopituudella.
Tää on kyllä tosi hyvä kirjoitus Noora :) Mullakin on näitä syitä välillä, kun mikään ei onnistu niin joku syy pitää toisinaan kehitellä.. kohta voi syyttää kenttää kun pohja jäätyy ;) Eivaan. Pitäis vaan saada useammin valmennusta peliin ja syiden kehittelyiden sijasta painaa opit päähän&opetella ratsastamaan. :)
VastaaPoistaKentän pohja on ihan klassikko! :D ehkä paras tekosyy ;) mäkin olen nyt todennut että auttaa paljon kun valmennus on säännöllistä... se on ehkä se tärkein apu kaikista!
PoistaTodella kiva postaus! Itselläkin on aina raippa mukana,käytän liian vähän jalkaa ja käytän kannuksia vain kisoissa ja niitä edeltävällä tunnilla... :D Pitäisi joku kerta kokeilla mennä Saaralla vaihtaen raipan kannuksiin... hmmm... Saa nähä mitä tuntiponi on mieltä :D
VastaaPoistaOma suurin ongelma istunnassa oli selän ylirentous ( selkä siis liikkui liikaa, notkosta suoraksi...) , jota olen nyt saanut paljon parannettua! En myöskään ole tähän asti osannut käyttää vatsalihaksiani, mutta lähiaikoina nekin ovat alkaneet löytyä (Y)
Kädet ja jalat ovat aina vuorotellen huonoja ja hyviä... :D Oikea käsi vinossa sisälle päin + nyrkit ei pystyssä ja jalat valahtaa ajoittain ponilla mahan eteen... vuorotellen tietenkin...
Olen ylipäätään liian varovainen apuja käytössä, varsinkin kun menen jollain muulla kuin Saara- ponilla ( silmät aukesivat eilen, kun ratsastin kaverini Esteri -hevosella ekaa kertaa samalla tavalla, kun ratsastan Saaraa, jolloin Eppu oli temmokas, eikä vain rento hölkän kölkkääjä. Tuli muistutus siitä, että hevosta pitää oikeasti ratsastaa!)
Mutta siis paljon ollaan kehitytty, mutta vielä paljon enemmän kehitettävää! (: Lisää vaan treeniä, niin hyvä tulee! Vaikkei tavoitteet B- tasoa korkeammiksi tule (;
P.S. Jännä kuulla tuosta talliteineilystä, kun tallilla millä olen käynyt nyt reilu 4½-vuotta ei ole ilmennyt tuollaista! Meidän tallilla kaikki on ihanan positiivisia ja kannustavat muita ja, jos pyytää antavat rakentavaa kommenttia, mutta ei mitään seläntakana puhumista ja juoruilua! (:
- The Little Dreamer -
Ei tarvitsekkaan olla tavoitteena olympialaiset, kunhan on joku tavoite jonka avulla pyrkiä paremmakksi ratsastajaksi ja kehittyä! :)
PoistaEeeiii toi "talliteineily" sitä meinannut mistä puhuin! :) Kyllä meilläkin oli positiivinen ja kiva ilmapiiri, eikä juoruileva. Meinasin vain että silloin ja siinä iässä kun oli ratsatuskoulussa ja pääsi siihen ratsastuskoulun "parhaimmistoon" sitä luuli olevansa ratsastajana jotenkin tosi hyvä, kun kerta oli "kokeneimpien tunneilla". :D Sitä tarkoitin! Vaikkei todellisuudessa ollut sen kummoisempi ratsastaja. :)
Jep (: okei, en oo kyllä totakaan huomannut mein tallilla, mutta johtunee siitä, että vaativammatkin hepat ovat joskus einiinkokeneiden tunneilla... Tai sitten en ole vain huomannut! omalla tunnilla on aina ollut alusta asti suht vaativia heppoja käytössä ja, kuten silloin, niin myös nyt satun ratsastamaan tallin ainoalla (alkeisratsastajien suosikki) ponilla, tosin nyt kokenempien koulutunneilla :D Ei ole vielä tullut sitä pro-oloa vaikka onkin kokeneiden koulutunneilla, kun on ainut,joka menee ponilla :D
PoistaMutta siis kiva postaus oli! :)
Hyvä kirjoitus! Itse olen viime aikoina joutunut oikein kunnolla keskittymään siihen, että se syy hevosen toimimattomuuteen on siellä satulan päällä. Olen toki jo pidemmän aikaa tiedostanut tämän, mutta on niin helppo mielessään sättiä hevosta, "kun se viime kerralla toimi niin hyvin niin mikähän sillä tänään oikein oli?" Vielä kun ratsastaa vain tuntihevosilla, on olosuhteet mitä otollisin syntipukki... :D Omia ratsastuksellisia virheitäni tällä hetkellä kaikkein selvimmin ovat liian joustava alaselkä (luulin osaavani vihdoin istua harjoitusravissa pomppimatta, kunnes näin videon ratsastuksestani...), jännittyneet kädet ja tehoton pohje. Herkemmillä hevosilla saan nämä hetkellisesti jo kuntoon, mutta "tahmeammilla" (taas hevosen vika! ;)) ei tunnu sujuvan mikään.
VastaaPoistaVaikka nuo vanhat kuvat nyt näyttävät sinusta "kamalilta", täytyy kuitenkin muistaa, että nuo hetket ovat siihen aikaan olleet teidän huippuhetkiä! Ei kukaan synny GP-ratsastajaksi, ja kuten itsekin sanoit, kaikkea ei voi korjata kerralla. Välitavoitteet on tärkeitä. Jokainen suorittaa omalla tasollaan ja nostaa sitä tasoa vähitellen. Johan siinä iskisi masennus, jos alkeiskurssilta alkaen opettaja korjaisi ihan kaikki mahdolliset virheet, joita GP-tason ratsastaja ei saa tehdä. :D Mutta ehkä pointtisi oli nimen omaan enemmän siinä, että noina hetkinä on kuvitellut olevansa todella hyvä, eikä ole tiedostanut, kuinka paljon vielä onkaan korjattavaa.
Missä vaiheessa aloit ajatella tuota virkkuukoukkuasiaa Hertan kanssa enemmän? Sanoiko nykyinen valmentajasi siitä (kauanko kesti, että itse huomasit ja "hyväksyit" asian sen jälkeen?) vai olitko pohtinut asiaa jo aiemmin? Ihanaa, että sinulla on valmentaja, joka keskittyy tähän asiaan, kun nykyään tuntuu vallalla olevan ihan toisenlainen toivottu hevosen tapa liikkua. :(
Hyvä pointti. Todellakin nuo kuvat oli joskus se "WAU". Toisaalta ihan hauska tälläin jälkikäteen katsoa että mitä mieltä olin silloin vuonna 2010 versus 2014. Siksi joskus blogia aloin pitämäänkin, kun halusin sellaisen hyvän päiväkirjan jonka seuraaminen on helppoa vuosienkin päästä ja voisi katsoa kuvia täältä. Ei niitä koneelta tule niin paljon katsottua. :D
PoistaMolemmat valmentajat ovat siitä puhuneet aina, nyt kun tälläin jälkikäteen muistelen ja itse tajuan mitä se meinaa. Silloin jo kun aloin Hertalla menemään niin silloinen valmentajakin sanoi, mutta en vaan siis ymmärtänyt mistä hän puhui, enkä oikein erotanut asiaa. Nelisen vuotta sitten kun alettiin myös käymään nykyisellä valmentajalla, niin hän sanoi jo heti ensimmäisenä kertana että "Sä olet ratsastanut tätä väärin, tällä ei ole ylälinjassa lihaksia muutakuin vähän, mutta sillä on hieno alakaula". Näin suoraan sieltä tykitettiin heti ekana päivänä!
Ehkä nyt viimeisen vuoden aikana (Vasta) olen alkanut itsekin olemaan todella tarkka virkkuukoukkumuotoon joutumisesta. Yritin silloin 4 vuotta sitten uuden valmentajan myötä hahmottaa asiaa, mutta hetki siinä menee, ennenkuin opin yhdistämään sen tunteen kun hevonen liikkuu oikein, ja siis seän tapahtui VIRHEIDEN kautta ;) Eli käytännössä "vahingossa" sain hevosen pois virkkuukoukkumuodosta, niin silloin tuli se fiilis "Ai tältä se tuntuu?": Ja sitä sitten metsästämään. Mutta hirveän kauan siinä meni, ja siis asiaahan ei auttanut, että käytiin valmennuksissa kerran kuukaudessa.
Nyt tosiaan varsinkin kun valmennus on säännöllistä niin tuo muoto asia on nyt todellakin suurennuslasin alla!
Juu mun valmentaja on ainakin todella tarkka, ettei saa mennä "vääeinpäin.". Hänen sanojensa mukaan mieluummin vaikka liian vapaassa muodossa, mutta ei WCankka muoton (=virkkuukoukku)
Olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt blogisi vahingossa ja jäin heti koukkuun. Ihana nähdä ja lukea tietäsi kun kehityt ratsastajana ja ihmisenä. Oppiminen on koko elämänkestävä projekti. Itsellä on ollut motivaatio ratsastukseen kadoksissa jo pitkään, mutta ajatuksistasi ja kirjoituksistasi saan itsellekin uutta ajateltavaa. Omista virheistä en tässä jaksa luetella, niitä on riittämiin ja niitä riittää jatkossakin. Tärkeintähän on että ne tiedostaa (toivottavasti ainakin jossain vaiheessa) ja yrittää korjata niitä.
VastaaPoistaToivottavasti löydät motivaatiosi taas. Kyllä se yleensä sieltä palaa. ;) Ja tosiaan, virheiden tiedostaminen on se avain asia. Ja siinähän se oppiminen tulee kun ne yrittää korjata. Pala kerrallaan vaikka.
PoistaLoistava postaus! Ajatella, jos tämän nykyisen ajattelutavan ja nöyrän oppimisasenteen saisi jo silloin ratsastusuran alkutaipaleella, olisi edistyminen varmasti huimaa! Toivottavasti ratsastuksenopettajat nykyisin opettavat ratsastajille myös oikeaa asennetta ja kykyä kuunnella hevosta enemmän kuin silloin kun itse olin lapsi! Mutta totuus on myös se, että ratsastamista ei voi opettaa sanoilla, eikä korjaamalla näkyviä virheitä, sillä ratsastaminen on pitkästi fiilispohjaista ja kuskin täytyy jatkuvasti AJATELLA tekemistään ja tekemättömyyttään hevosen selässä. Olen välillä itsekin pitänyt tunteja kavereille, ja yksi pitkään ratsastanut ystäväni kysyikin, että ajatteletko aina näin paljon kun ratsastat? Kyllä. Opettaa sellaista ratsastajaa, joka ei ajattele, eikä tiedä mihin on pyrkimässä, on toivoton yritys. Asioita voi yrittää selittää ja näyttää, mutta oivalluksen pitää tulla ratsastajalta itseltään. Kyra on sanonut viisaasti, että "jos et ole koskaan maistanut mansikkahilloa, et voi tietää miltä se oikeasti maistuu vaikka sitä kuinka kuvailisin sinulle." Niin totta. Omien virheiden tiedostaminen ja erilaisten toimintatapojen kokeileminen johtaa kehitykseen. Joskus on pakko myöntää, että olen ratsastanut pitkään näin, mutta tulosta ei ole syntynyt. Silloin täytyy kuunnella muilta oppeja ja kokeilla eri tapaa ratkaista ongelma. Juuri siksi ratsastus on mielenkiintoista, kun siinä on niin monta muuttujaa ja näin ollen niin monta tapaa tehdä asioita. Itselle on viimevuosina noussut tärkeimmäksi työkaluksi hevosen kiittäminen. Kiitoksen avulla hevonen ymmärtää tekevänsä oikein ja tahtoisin uskoa, että se antaa myös anteeksi minun virheitäni, kun jaksan sitä tarpeeksi kiittää... Kiitos, Noora, blogistasi, sitä on ilo lukea! Olet mielestäni hyvä esimerkki ajattelevasta ja tuntevasta ratsastajasta, jonka kanssa myös hevonen on onnellinen!
VastaaPoistaKiitos tosi kivasta kommentista :)
PoistaHyvä huomio, tuo että ratsastuskouluissa voisi opettaa enemmän sitä "Satulan päällä istuu se virhe" ajattelua, eikä niin että "no tuo poni nyt on tuollainen...". Joissakin kouluissa mennään kyllä hevosen ehdoilla, mutta onhan se tosi, että monessa paikkaa ei tarpeeksi perehdytetä siihen, miten se hevonen toimii ja miksi se teke niinkuin tekee (eli mitä ratsastaja tekee ja miksi hevonen tekee).
Ratsastushan on pitkälti todellakin ajattelua. Ratsastaja on aivot, hevonen voima. Jos ei aivot ole käytössä, niin mitä siitä tulee? Ei se hevonen ajattele ratsastajan puolesta. Ei se hevonen tiedä miksi tehdä passagea tai miksi nostella jalkoja korkeammalle. Ei se oikeasti tiedä! Se vain tekee, koska ratsastaja pyytää ja hevonen saa siitä palkkion! Ei hevonen tiedä, että Valegrolla on hienompi lisätty ravi kuin naapurin suomenhevosella. Ei hevoselle ole näille asioilla väliä, vaan se on ratsastajan luoma asia, jota hakea hevoselta. Ja jos ei ei tiedä mitä siellä selässä tekeee ja miksi, niin ei se ole ratsastusta.
Kyllä mä nykyään pyrin aina perustelemaan kaiken mitä selässä teen jos joku kysyisi. Olisin aina valmis kertomaan sen mitä teen ja miksi sen teen. Olisihan se aika nolo tilanne, jos teet jotain harjoitusta ja ohimenijä kysyy että mitä teet, ja et osaisi vastata, saatikka perustella miksi teet sitä. :D
Tuo hevosen kiittäminen on myös mu ihan favorit. Mä oon aikalailla heti käsiojossa taputtelemassa. Haluan että hevonen alkaisi ajatella "ai vitsit mä olen hyvä!" ja tahtoisi tehdä lisää töitä. Toki en kehu "turhasta", eli jos mitään ei tapahdu, niin ei silloin kehuta, mutta edes SINNE PÄIN menevä asia on jo kehun paikka!
Pakko vielä kerran kommentoida tätä. Yleensä mulla yksin ratsastaessa valmentaja "puhuu päässä" ja muistelen asioita tehdessä vähän kuin alitajuisesti mitä valkku mihinkin sanoisi. Nyt on ollut hevosen saikun takia tauko valmennuksista ja tänään sinä "puhuit päässä" tämän postauksen avulla. Kiitos siis siitä!
VastaaPoistaOlen keksinyt itselleni yhden apuvälineen siihen, miten perusjutuissa tulee melkein väkisin keskityttyä siihen että hevonen käyttää oikeasti selkää. Ilman satulaa ratsastus. Jos pitää valita onko perseen alla hevosen lihakset vai selkäranka, valinta on helppo ja eron tuntee väkisinkin. :D Eihän tuolla keinolla kaikkia treenejä voi tehdä, mutta auttaa kuitenkin muutenkin siihen, miten tuntee hevosen oikeasti kulkevan selän läpi ja oppii ratsastamaan kohti oikeaa liikkumista.
Oi! Mäkin aina esim. kisaverkassa mietin mitä valkku huutaisi nyt. :D "Enemmän jalkaa, eteen,eteen,eteen suorista!" :D Kunnon armeijameininki korvien välissä!
PoistaMä olenmennyt välillä Hertalla ilman satulaa, mutta sillä on niin kaamea säkä, oikea hain evä keskellä selkää! Siis se sattuu.. oikeasti.. :D Hertan selkä itsessään on kiva ja pyöreä ja sen puolesta voisin mennä ilman, mutta auta armias jos tulee huono siirtyminen etupainoisena, niin niin... au... :D
(eli mitä tästä oppii? Tee kunnon siirtymiset, niin ei säkä lyö vastaan, eikä ratsastaja valu väkisinkään nenilleen selässä...;) )
Tää kirjotus oli enemmän kun loistava! Mulla on ponini kanssa ongelmana se, että juurikin kisoissa siitä paljastuu maailman ovelin kusettaja. Verkassa kun on raippa menossa mukana se toimii kuin ajatus, ei kyseenalaista eteenpäin menemistä ja siirtymisissäkantaa itsensä. Kun siirrytään radalle, tiputetaan raippa pois ja lähdetään alku pysähdyksestä liikkeelle alkaa koko radan kestävä kusetus kehiin. Poni ei eteni ei sitten mihinkään suuntaan, nostaa kyllä laukat yms mutta on todellatodella haluton kuuntelemaan eteenpäin vieviä apujani. Olinkin ajatellut että ei auta kuin mennä seuraavissa kisoissa ulkopuolisena raipan kanssa, kunnes tätä lukiessa tajusin että eihän se ongelmaa ratkaise! Nyt täytyy tosissaan alkaakotona ratsastamaan ilman sitä raippaa, sitä kun tulee käytettyä aina jossei poni reagoi jalkaan tarpeeksi nopeasti.
VastaaPoistaLoistavaa kun hiffasit! :) Mä olin itse ihan samoilla linjoilla ennen. Jos H hyytyi kisoissa mietin jo että saisinko mennä jonkun startin luokan ulkopuolisena raipan kanssa.. MUTTA EI! Se on vain ongelman siirtämistä eikä ratkaisua.
PoistaNyt olen mennyt 2 vkoa ilman raippaa enkä ole edes tuntenut tarvitsevani sitä! Jalan täytyy olla tehokas ja nopea korjaaja! :)
Tsemppiä jatkoon! Kyllä se sieltä tulee! :D