Kootussa Ravissa

4. tammikuuta 2014

Kevättä rinnassa tammikuussa



Näiden leutojen säiden ansiosta hepat on meillä näköjään ihan kevätryntäässä. Kuulemma eilen ja tänään tarhassa on vedetty sellaista rallia vanhojen tammojen johdolla että oksat pois! Hertan tarhassa on siis 3 muuta hevosta, joten kaikki 4 tammaa on pitänyt rallikisaa keskenään. Hertta kuulemma pahimmasta päästä!

Herttahan on erittäin lahjakas riehumaan tarhassa. Koputtaa puuta, se ei ole pahemmin siellä loukannut itseään, mitä nyt pieniä naarmuja ja haavoja ei lasketa. Kerran se myös oli jotenkin onnistunut loukkaamaan itsensä tarhan aitojen kanssa, jonka seurauksena oli paha pistohaava oikeassa etujalassa aivan kainalon tuntumassa. Siitä on muistona vain löysää nahkaa kainalossa.

Ratsastaessa H oli oikein pirtsäkkä, joten en hetkeäkään epäillyt etteikö sillä olisi ollut myös vauhti päällä tarhassa. Alkuverryttelyn hoidin aika nopeasti alta pois laukkaamalla paljon kevyessä istunnassa. En jaksanut alkaa tappelemaan heti kättelyssä vaan annoin sen mennä.
Tarkkana kuunnellaan ulkoa tulevia ääniä! Hertta jo ehti luulla että lähdetään kisoihin kun auto starttasi pihalla.. :P
Verryttelyjen jälkeen kuitenkin aloin tekemään paljo käynnissä kokoamisia ja väistöjä. Väistätin suoralla uralla ja väistätin ympyrällä. Ideana että Hertta joutuisi astumaan takaa tosi paljon ristiin. Tämä tekee hyvää takaosalle. Tein myös ympyröillä väistöjä niin että vaihtelin suuntaa koko ajan. Välillä väistätin takaosaa ympyrältä ulos, sitten vaihdoin suuntaa ja väistätin toista puolta ympyrältä ulos. Näitä tein lennosta paljon, H joutuu keskittymään ja odottamaan "koska taas vaihtuu väistön suunta".

Tein paljon kokoamisia laukassa. Piruettilaukkaa kulmien läpi, eli käännän piruetissa kulmat ja kulmasta ulos ratsastan suoraan keskilaukkaan pitkälle sivulle, jonka jälkeen kulmaan takaisin piruettilaukkaan ja käännös jne... Varsinkin tämä piruetista ulos ratsastaminen keskilaukkaan saa paljon takaosalle ponnisteluja. H joutuu oikein työntämään itsensä ulos piruetista, näin ollen viimeinen askel piruetissa on sellainen "räjähtävä". Muutaman kerran H pukittelikin kun sillä meni hermo. Noh, siinähän pukittelee, irrottelee takaa itseään! ;)
Piukeena...
Lopuksi otin ympyröillä laukka-käynti-laukka siirtymisiä. Siirtyminen nopeampaan askellajiin sujuu tosi hyvin, välillä Hertta oikein "keulaisee" nostoon, jolloin siitä tulee näyttävä kun ponkaisee takajaloillaan. Siirtymiset käyntiin ovat meillä huonompia, sillä H herkästi vaan tömähtää käyntiin. Ihankuin kiven tiputtaisi maahan, vaikka haluaisin että se laskeutuu käyntiin kuin höyhen leijalisi maahan.
Korjailin tätä sillä, että ratsastin Hertan piruettilaukkaan ennen käyntiin siirtymistä, josta siirsin sen käyntiin. Eli suomeksi sanottuna kokosin sitä tosi paljon käyntiin siirtymiseen, jolloin käyntiin ei pudota, vaan se siirtyy käyntiin pehmeästi. Tämäkin alkoi sujumaan paremmin loppuakohden, vaikka H ei tänään ollut ihan parhaimmillaan, kun oli hieman piukea. Lopuksi kun tuli "täydellinen" käyntiin siirtyminen, heitinkin samantien ohjat pois ja annoin jatka vapaassa käynnissä. Hertta innostui hörisemään aikalailla, kuulostaa melkein karhun murisemiselta kun se oikein innostuu höhöttää! :D

Kenttä on nyt kyllä niin SUPER kunnossa, että huomenna vedän taas vähän rankemmat treenit. :) Katsotaan miten maanantaina, otanko vähän taas puomeja/esteitä, vai tuuppaanko kunnolla, vai pidänkö mummohölkkäilypäivän.


Onneks  mun kissa osaa ottaa rennosti, toisinkun toi yks vanhamamma!


4 kommenttia

  1. Teidän nuo treenit kuulostaa tositosi hyviltä!
    Pitääpä soveltaa tekstistäs jotain pätkiä tuolle mun nuorelle, jos sekin kykenis tekeen ees vähän vastaavanlaiset variaatiot. ;) Koota se osaa jo laukassa tosi hyvin, mut ei se oo vielä lähelläkään piruettilaukkaa, eikä toki tarvi vielä ollakaan! :)

    Tosi kiva, kun laitat kuviakin nyt enemmän. Tollasen ns. "turhatkin" kuvat piristää postausta kummasti. Vaikkakin sun postaukset on aina mielenkiintoisia, oli niissä kuvia tai ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tartte olla välttis piruettilaukkaan asti, mutta vaikka esim lyhyet sivut kootumpaa laukkaa ja pitkille sivuille keskilaukkoja. Niissäkin tulee hyvin reenattua siirtymisiä ja just sitä ponnistusvoimaa :) siitä pikkuhiljaa idea jalostuu kohti piruettilaukkaa ;)

      Poista
  2. Meillä on kans ponilla "kevättä rinnassa", karkailee ja riekkuu :D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Olen nyt muutamalta muultakin kuullut että on hepat vähän hilluntapäällä! :D Varsinkin kuulemma osalla tammoista on ollut ihan ihme käyttäytymistä, sellaista puolittaista kiimaa? :D Menee hepparaukoilla sisäinen kello sekaisin kun on niin kevät/syksy ilma :D

      Poista

Jätäthän kommenttisi!

En julkaise asiattomia/provosoivia kommentteja. Risut ja ruusut ovat tervetulleita, kunhan kommentointi pidetään asiallisena!